Survival and Quality of Life among Patients with Severe Lower Extremity Peripheral Arterial Disease

Aineiston käyttöoikeudet
QR-koodi

Survival and Quality of Life among Patients with Severe Lower Extremity Peripheral Arterial Disease

<b>Vaikea-asteista alaraajojen valtimokovettumatautia sairastavien potilaiden eloonjääminen, toimintakyky ja elämänlaatu</b> Alaraajojen valtimokovettumatautia (ASO) sairastavien potilaiden fyysinen toimintakyky ja elämänlaatu heikentyvät taudin edetessä. Oireettomatkin ASO-tautia sairastavat kuolevat sydän- ja verisuoniperäisiin tauteihin muita useammin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli analysoida ASO-taudin takia tehtyjen reisi- ja sääriamputaatioiden ilmaantuvuus ja uusinta-amputaatioiden määrä. Lisäksi analysoitiin amputaatiopotilaiden eloonjääminen, fyysinen toimintakyky ja elämänlaatu sekä verisuonitoimenpiteissä olleiden ASO-potilaiden elämänlaatu. Potilasaineiston muodostivat kaikki 210 vuosina 1998–2002 ASO-taudin takia amputoitua ja 519 verisuonitoimenpiteissä vuosina 1998–2003 ollutta turkulaista. Vuonna 2004 elossa olleet 59 amputoitua haastateltiin käyttäen strukturoitua lomaketta. Heidän elämänlaatuaan verrattiin 118 iän ja sukupuolen suhteen kaltaistetun turkulaisen elämänlaatuun. 519:stä verisuonitoimenpiteissä olleesta 231 täytti elämänlaatua käsittelevän kyselylomakkeen, samoin tekivät heidän 231 iän ja sukupuolen suhteen kaltaistettua verrokkiaan. Kyselylomake oli sama kuin amputoituja haastateltaessa käytetty lomake. Reisi- ja sääriamputaatioiden ilmaantuvuus 24.1/100 000 henkilövuotta (ensimmäinen reisi- tai sääriamputaatio) oli vuosina 1998–2002 suhteellisen suuri. Amputoiduista 21 % kuoli ensimmäisen postoperatiivisen kuukauden aikana ja 52 % ensimmäisen vuoden aikana. Seuranta-ajan kuluessa, (1.1.1998–31.12.2006) 80 % amputoiduista oli kuollut. Amputoitujen ensimmäisen vuoden kuoleman riski oli 7.4-kertainen verrattuna samanikäisiin turkulaisiin. Ipsilateralinen reamputaatio (sääriamputaatiosta reisiamputaatioksi) tehtiin 22 potilaalle (10 %), kontralateralisen alaraajan reamputaatio tehtiin 2-4 amputaatio-operaatiokerralla 50 potilaalle (24 %); kolmelle potilaalle tehtiin primaari bilateraalinen sääri- tai reisiamputaatio. Yhteensä 51 palasi ensimmäisen amputaationsa jälkeen kotiin. Heistä 36 (71 %) sai alaraajaproteesin. Näistä 36:sta 16 (44 %) pystyi kävelemään niin sisällä kuin ulkona. Laitoshoitoon joutuneesta 68 henkilöstä kolmella oli vuoden jälkeen käytössään alaraajaproteesi. Sekä amputoidut että alaraajojen valtimoiden leikkaus- tai pallolaajennustoimenpiteissä olleet kokivat fyysisen kuntonsa huonoksi. Heillä oli yleisemmin depressiivisiä oireita kuin verrokeilla. Laitoshoidossa olevilla amputoiduilla oli yleisemmin masennusoireita kuin kotona asuvilla amputoiduilla. Amputoidut olivat kuitenkin yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin heidän verrokkinsa riippumatta siitä, asuivatko he kotonaan vai laitoksessa. Verisuonitoimenpiteissä olleiden elämänlaatu oli kauttaaltaan huonompi kuin heidän verrokkiensa. Onnistunutkaan verisuonitoimenpide ei parantanut potilaiden koettua toimintakykyä. On mahdollista, että jos ASO-potilaiden kuntouttavat toimenpiteet aloitettaisiin nykyistä aikaisemmin ja tehokkaammin, nämä henkilöt olisivat nykyistä paremmassa fyysisessä kunnossa. Potilaiden toipuessa verisuonitoimenpiteistä pitäisi myös masennusoireet ottaa huomioon ja pyrkiä hoitamaan niitä samanaikaisesti. ASO-potilaille olisi hyvä järjestää systemaattinen seuranta, esimerkiksi perusterveydenhuoltoon, koska perusterveydenhuolto vastaa kotisairaanhoidosta, ja terveyskeskuksen henkilökunta ja kotisairaanhoidon henkilökunta tekevät jo nytkin koordinoidusti yhteistyötä. Potilaille pitäisi järjestää kuntoryhmiä yhteistyössä kunnan liikuntatoimen kanssa, jolloin potilaat saisivat liikunnan lisäksi vertaistukea. Erityisesti yksinäisyydestä kärsivät hyötyisivät toiminnasta. Kuntoutuksessa tulisi fyysisen kunnon kohentamisen lisäksi ottaa huomioon potilaan itsensä kokema elämänlaatu sekä pyrkiä sen parantumiseen.

Tallennettuna:
Kieli
englanti
ISSN
2343-3213