Tässä pro gradu tutkielmassa tutkitaan kolmitavuisten -OittA- ja -OttA-verbien normittamista ja oikeinkirjoitushistoriaa 1910-luvulta 2010-luvulle. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella epäonnistuneeksi koettua -OittA- ja -OttA-verbien oikeinkirjoitusnormia ja selvittää, milloin ja minkälaisten vaiheiden kautta verbien oikeinkirjoitusasut ovat vakiintuneet. Normitusprosessia tutkitaan 1910- ja 2010 luvulta kerättyjen, OittA ja OttA-verbeistä koostuvien aineistojen avulla. Aineistoa tarkastellaan etymologisin ja johto-opillisin perustein.

Tutkielmassa tarkastellaan lyhyesti suomen kielen normitusta, ja -OittA- ja -OttA-verbien oikeinkirjoitusnormin suhdetta muihin kielen normeihin. Laajemmin tutkielmassa keskitytään verbien oikeinkirjoitushistoriaan ja siihen, millä tavoin eri kielenhuoltajat, kieliopit ja kielioppaat sekä viralliset kielenhuoltoelimet ovat oikeinkirjoitusongelmaan vaikuttaneet.

Koska kolmitavuisten OittA- ja -OttA-verbien oikeinkirjoitus määräytyy verbin kantasanan mukaan, kantasanan ja verbin johtosuhdetta sekä kannan etymologiaa analysoidaan tarkemmin. Yksittäisten verbien kantasanojen tarkastelun lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia ohjeistuksia verbeistä on annettu tarkasteluajankohtana ja minkälaisin perustein ohjeet on annettu.

Analyysin kautta selvisi, että 1910-luvun aineiston verbien kirjoitusasuissa on vaihtelua ja niistä annetut ohjeistukset osittain keskenään ristiriitaiset. 2010-luvun verbien kirjoitusasut ovat sen sijaan norminmukaiset. OittA- ja -OttA-verbien oikeinkirjoitusohjeistukset eivät ole yksinkertaistuneet, mutta ne ovat vakiintuneet aineiston perusteella hyvin.

Tutkielman keskeinen tulos oli huomio siitä, että verbit alkoivat vakiintua nykyisiin kirjoitusasuihinsa mahdollisesti jo 1950-luvulla, jolloin keskustelu verbien oikeinkirjoituksesta hiipui. Täten aineiston täydentäminen tarkasteluaikavälin keskivaiheilta kerätyillä OittA- ja OttA-verbeillä olisi havainnollistanut normitusprosessia tarkemmin.