Toisen maailmansodan kokemukset ja sen jälkeiset muutokset panssariaseen käytössä ohjasi Suomen Puolustusvoimat hankkimaan uusia aseita panssarintorjuntaan. Tässä tutkimuksessa perehdytään Puolustusvoimien panssarintorjunta-aseiden kehitykseen ja hankintoihin vuosina 1948-1968. Ajanjaksolla kehitettiin ja hankittiin Puolustusvoimille sinkoja, ohjuksia ja panssarivaunuja. Tutkimuksen näkökulmana on tarkastella aseiden kehitys- ja hankintaprosessia painot-taen aseilta haluttuja ominaisuuksia ja hankintoja ohjanneita tekijöitä. Tältä pohjalta voidaan myös luonnehtia panssarintorjunta-aseiden hankinnan kokonaiskuvaa käsitelty-nä ajanjaksona. Tutkimuksessa yhdistyvät näin teknologian ja sotataidon historian nä-kökulmat. Alkuperäislähdeaineistona tutkimuksessa ovat Puolustusvoimien asehankinnoista vas-tanneiden elinten arkistot, joita nykyään säilytetään kansallisarkistossa, erilaiset ohje-säännöt sekä sotatieteellisiä artikkeleita sisältäneet julkaisut kuten Tiede & ase. Lisäksi tutkimuksessa on hyödynnetty runsasta, paljolti Maanpuolustuskorkeakoulun julkaise-maa tutkimuskirjallisuutta. Tutkimus osoitti aseiden hankintaa ohjanneen monenlaiset tekijät. Sinkoaseissa hankin-nassa oli pitkälti kyse ulkomaisten perusratkaisujen ”suomalaistamisesta”. Panssarivau-nu- ja ohjushankintoja sen sijaan ohjasivat enemmän kaupalliset ja poliittiset tekijät. Keskeiseksi aseilta vaadittavia ominaisuuksia tulkinneeksi ryhmäksi tutkimus osoitti ylemmän upseeriston.