Tarkastelen pro gradu -työssäni Suomen Kommunistisen Puolueen taloudenpidossa 1981 puhjennutta kulissien takaista kriisiä, sen syitä ja seurauksia. Juuret ulottuivat vuosikymmenten taakse, ja seurauksetkin vaikuttivat välillisesti aina Vasemmistoliiton syntyyn. SKP:n talous oli nojannut koko sen olemassaolon ajan neuvostotoverien apuun. 1944 alkaneen julkisen toiminnan aikana merkittävää välillistä apua sai koko kansandemokraattisena liikkeenä tunnettu järjestöjen ja julkaisujen verkko. Julkisista rahoituslähteistä tärkeimpiä olivat ensimmäisen 20 vuoden ajan SKP:n jäsenmaksut ja koko yhteisöltä talkoina ja avustuksina saatu apu. Apujärjestöjen jäsenmaksut pidettiin symbolisina, mutta kommunisteilta vaadittiin ansioihin sidottua panosta. Käytännössä jäsenistö maksoi systemaattisesti alle taksojen. Muukin aktiivisuus alkoi 1960-luvulla hiipua. 1966 jäsenmaksut minimoitiin. Korvaavaksi rahoituslähteeksi saatiin valtion puoluetuki. Alun perin massiivinen neuvostoapu kutistui ensin suhteellisesti muiden tulojen ja kokonaismenojen kasvaessa. 1960-luvun lopulta alkaen se alkoi näivettyä absoluuttisestikin. Osa siitä ohjattiin SKP:n puolueriidan vuosina vähemmistölle. Dollareissa laskettuihin summiin ei tehty inflaatiokorotuksia. SKP:n kuluja sen sijaan kasvattivat työllistämisen kallistuminen ja aivan erityisesti eläkejärjestelmä. Akuutin kriisin sai aikaan muutamien yhteensattumien summa. Puoluetuki notkahti 1979, koska alle 1500 äänen tappio johti viiden kansanedustajanpaikan menetykseen. Meluun liittyvä valitus taas sai viranomaiset käytännössä häätämään kd-liikkeen tärkeimmän lehtipainon Helsingin Alppilasta. Edessä oli yli 40 miljoonan nykyeuron investointi. SKP:llä ei ollut irrottaa moisia summia. Varoissaan sen sijaan oli puolueen tosiasiallisesti hallitsema idänkaupan yhtiö Fexima. Ongelma ratkaistiin myymällä SKP:n hallintaan jo 1960-luvun puolimaissa päätynyt raittiusyhdistys Koiton talo Helsingin ydinkeskustasta Feximalle. Omat osakkeensa siitä realisoi myös SKP:n puolueopposition eli vähemmistön hallitsema raittiusyhdistys. Kauppahinta oli optimoitu niin, että vähemmistö saataisiin ulos mahdollisimman edullisesti, mutta emopuolue pelastuisi akuuteista vaikeuksistaan. Hinta oli siihen liian alhainen. SKP oli 1982 entistä pahemmissa rahavaikeuksissa. Apua ei ollut enää Feximastakaan, sillä liikevaihtonsa toisen öljykriisin ja clearing-järjestelmän ansiosta 1981 kaksinkertaistanut yhtiö joutui idänkaupan tasapainottamiseksi nyt Suomen valtion lisenssileikkurin uhriksi. SKP:n työntekijöitä irtisanottiin ja lomautettiin. Vaikeudet väistyivät keväällä 1984, kun Fexima myi Koiton talon eteenpäin. Lähes 140 miljoonan markan kauppahinta antoi SKP:lle taloudelliset mahdollisuudet katkoa siteensä itään. Poliittisesti tilanne oli kehittynyt tähän suuntaan jo pitkään. Jättimäinen myyntivoitto on herättänyt epäilyjä, että summassa olisi ollut ylimääräistä vastineena kommunistien suostumisesta E-liikkeen fuusioon. Tälle ei löytynyt katetta, vaikka otolliset väylät lahjontaan olivatkin olemassa. Kommunistit kannattivat fuusiota jo vuosia ennen kuin sen toimeenpannut SDP. Elanto jäi sen ulkopuolelle heistä riippumatta. Tutkimuksen metodi on historiallis-deskriptiivinen. Lähteinä ovat pääosin arkistot.