Tarkastelen työssäni tankotanssiesitystä Maurice Merleau-Pontyn fenomenologisen tutkimusperinteen kautta. Tutkimuksen kohteena on Oona Kivelän (s. 1983) tankotanssiesitys Pole Art Italy 2015 -tapahtumassa. Tarkastelen Kivelän tankotanssiesitystä fenomenologisena ilmiönä. Liitän tankotanssin tutkimuksessani esitystaiteen perinteen yhteyteen. Nykytaiteen perinteeseen kuuluu se, että taiteilija vie kehoaan äärirajoille yleisön katsoessa samalla esitystä. Taiteilija käyttää kehoaan välineenä. Esitys muodostuu taiteilijan kehon liikkeiden avulla. Tärkeimpiä käsitteitä tutkielmassani ovat mm. kehollisuus, esitystaide, havainto, tankotanssi, kinestesia, liha, kiasma.

Merleau-Ponty tunnetaan maalauksen filosofina. Hän kehitti filosofista ajatteluaan visuaalisten taiteiden kautta. Taideteokset voidaan nähdä kohdattavina kehoina prosessissa, jossa katsoja ja teos ovat vastavuoroisessa kanssakäymisessä. Teos koskettaa katsojaa katsojan koskettaessa sitä takaisin. Merleau-Ponty näki taiteilijan ja fenomenologin työn samankaltaisina: molemmissa peruslähtökohtana on ihmettely ja ainainen alusta aloittamisen tarve. Merleau-Pontyn mukaan tämä on osa fenomenologista reduktiota eli maailmasta ei voi irtaantua kehona. Kehojemme kautta olemme jatkuvasti kiinni olemisessa sekä tilassa, menneisyydessä ja ajassa.

Keho esityksessä on intentionaalinen. Tanssissa maailmaan suuntaudutaan kehon liikkeiden kautta. Keho ei ole pelkkä objekti, vaan elävä subjekti. Tulkitsen Kivelän esityksen epäsuoraksi feministiseksi kannanotoksi: ei-sallitusta stripteaseen liitetystä lajimuodosta tehdään hyväksyttävä tapa toteuttaa itseään. Kivelän esitys heijastelee Isadora Duncanin kaltaista vapaan tanssin kautta näyttäytyvää uudenlaisempaa fyysisempää naiseutta sekä oman tilan haltuun ottamista. Kivelä liikkuu aggressiivisesti ja räjähtävästi. Näyttää siltä, kuin hän olisi esityksessä jatkuvasti taistelussa jotain vastaan. Merleau-Ponty kirjoittaa, että ”minussa havaitaan, eikä että minä havaitsen”. Kivelä ei vain tanssi, vaan myös tanssi tanssii häntä.