Haku

Opettajat yhteisopetuksen haasteiden ratkaisijoina

QR-koodi

Opettajat yhteisopetuksen haasteiden ratkaisijoina

Segregoidun erityisopetuksen määrä on laskussa, sillä peruskoulussamme tavoitellaan nykyään inkluusiota. Oppimisen tuki pyritään enenevässä määrin tarjoamaan osana yleisopetusta. Tuki voidaan toteuttaa yhteisopetuksena, jolloin kaksi tai useampi opettajaa suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat opetuksen yhdessä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia haasteita opettajat ovat kohdanneet yhteisopetuksessa ja miten kohdattuja haasteita on ratkaistu. Tutkimus kartoitti myös opettajien välisiä eroavaisuuksia suhtautumisessa yhteisopetukseen sekä niitä tekijöitä, jotka opettajat nostavat toimivan yhteisopetuksen edellytyksiksi.

Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kymmenen alakoulun opettajaa, joista kahdeksan oli luokanopettajia ja kaksi erityisopettajia. Haastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin käyttämällä teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analyysin teemoittelua ohjasi toimivan yhteisopetuksen edellytysten osalta Scruggsin, Mastropierin ja McDuffien (2007) review-tutkimuksen teemat.

Tulosten perusteella yhteisopetuksen haasteista merkittävimmiksi nousivat vähäinen yhteissuunnitteluaika, työparin keskinäinen erilaisuus sekä työmäärän jakautuminen epätasapuolisesti. Opettajien mukaan vähäisen yhteissuunnitteluajan tuottamia haasteita voi ehkäistä sopimalla kiinteän viikoittaisen yhteissuunnitteluajan. Rehtorin tulee kuulla opettajia työpareja muodostaessaan, jotta opettaja ei joudu yhteisopettamaan opettajuudessaan liian erilaisen opettajan kanssa. Työmäärän epätasaista jakautumista opettajat lähtevät ensisijaisesti selvittämään työparinsa kanssa keskustelemalla. Tutkittavat sanoittivat myös monia muita mahdollisia tapoja ratkaista yhteisopetuksen haasteita.

Yhteisopetuksen toimivuus riippuu työyhteisön jokaisesta toimijasta. Rehtorin ymmärrys yhteisopetuksesta käytännön tasolla mahdollistaa työyhteisön toiminnan perustumisen enenevässä määrin opettajien väliseen yhteistyöhön ja yhteisopetuskokemusten jakamiseen. Opettajilta vaaditaan kunkin oman pedagogiikan avaamista kollegoille sekä kykyä keskustella erilaisista tavoista opettaa.

Tallennettuna: