Matematiikan osaamisen taso on laskenut viime vuosien aikana sekä oppilaiden tuen tarve on lisääntynyt. Tämä pro gradu -tutkielma on matematiikan ainedidaktiikan kirjallisuuskatsaus, jossa käsitellään yhteisopettamista yläkoulussa ja lukiossa matematiikan opetuksen keinona. Tutkielmassa perehdytään yhteisopettamisen historiaan ja erilaisiin malleihin sekä sen hyötyihin ja heikkouksiin. Lisäksi tutustutaan yhteisopettamiseen yleisesti Suomessa sekä erityisesti matematiikan opetuksessa. Yhteisopettaminen on opetuksen tapa, jossa kaksi tai useampi opettajaa vastaa yhteisesti luokan opetuksesta. Yhteisopettamista voidaan toteuttaa niin aineenopettajien välillä kuin aineenopettajien ja erityisopettajien välillä. Yhteisopettaminen onkin keino lisätä eriyttämistä alas- ja ylöspäin suoraan oppilaan omassa luokassa. Onnistuneen yhteisopettamisen taustalla on kuitenkin hyvä valmistautuminen sekä luottamus opettajien välillä. Tutkimusten mukaan sekä opettajat että oppilaat ovat pitäneet yhteisopettamista hyvänä opetuksen muotona. Oppilaiden koulusuoriutuminen on kohentunut yhteisopetuksen luokissa, ja he ovat kokeneet saaneensa helpommin apua. Opettajat puolestaan ovat kokeneet saaneensa enemmän kollegiaalista tukea. Toisaalta suurien tuen tarpeiden kohdalla yhteisopettaminen ei välttämättä ole oikea tukemisen muoto. Lisäksi on tärkeä huomioida, että yhteisopettajuutta ei käytetä säästökeinona ja kasvateta luokkakokoja sen varjolla tarpeettoman suureksi.