Haku

Kuljetusvahingot tilastoissa ja asenteet niiden takana

QR-koodi

Kuljetusvahingot tilastoissa ja asenteet niiden takana

Suomessa vakuutusyhtiöt korvaavat vuosittain kuljetuksen tavaravahinkoja noin 30 mil-joonan euron arvosta, mutta monien yritysten pienemmät vahingot jäävät tilastoimatta yritysten hoitaessa vahinkotilanteet itse. Suurin osa kuljetusvahingoista aiheutuu inhimillisestä syystä, minkä vuoksi kuljetusketjussa toimivien henkilöiden asenteilla ja toiminnalla ja yrityksen toimintakulttuurilla on suuri vaikutus siihen, kuinka paljon vahin-koja syntyy. Tämän KUMI -hankkeen toisen väliraportin tarkoituksena on syventyä kuljetusvahinkojen syihin ja seurauksiin sekä siihen, miten kuljetusvahinkoihin suhtaudutaan yrityksissä.

Tutkimuksessa selvitettiin kuljetusvahinkojen syitä ja seurauksia analysoimalla vakuu-tustilastoja. Vakuutustilastoja kerättiin kolmelta eri vakuutusyhtiöltä, joiden tilastot kattavat noin 70 % vakuutusyhtiöille raportoiduista kuljetusvahingoista vuosien 2005–2009 aikana. Tilastot sisältävät osin tietoa myös muista Pohjoismaista. Tilastollisen analyysin keinoin vakuutusyhtiöiden datasta selvitettiin esimerkiksi yleisimmät vahinkolajit ja vahinkojen syyt, yleisimmät vahinkolajit riippuen kuljetusmuodosta ja lastista sekä erilaisia vahinkokustannuksia. Esimerkiksi vahinkojen jakaantumista, prosenttiosuuksia, tapahtumamääriä, korvausmääriä, keskiarvoja ja keskijakaumia sekä vuosijakaumia tutkittiin tilastoluokittain.

Tilastotutkimusta täydennettiin syvähaastatteluilla, joilla päästään tilastotietoa syvemmälle ilmiön olemukseen. Tutkimusta varten tehtiin 18 syvähaastattelua kolmessa yrityksessä kuljetusvahinkojen kanssa tekemisissä olevalle henkilöstölle. Haastatteluilla pyrittiin pääsemään kiinni logistiikka-alalla vallitseviin lastiturvallisuutta koskeviin asenteisiin. Syvähaastattelut täydentävät tilastoanalyysiä tuomalla mukaan yksittäisten toimijoiden näkemyksiä tapauksista. Tässä tutkimuksessa ei tehty asennemittausta, vaan keskityttiin siihen, miten kuljetusvahinkojen kanssa tekemisiin joutuvien henkilöiden asenteet ilmenevät heidän puheestaan.

Tilastotutkimuksen perusteella särkymisvahingot ovat sekä tapahtumamäärältään yleisin että korvausmäärältään suurin vahinkolaji. Käsittelyvirheet taas ovat yleisin tunnettu kuljetusvahinkojen syy. Yleisin kuljetusmuoto kuljetusvahingoissa oli maantiekuljetus. Maantiekuljetuksissa aiheutuu yleisimmin särkymisvahinkoja. Kuljetusvahingot voivat riippua myös kuljetettavasta lastista. Tilastoanalyysin perusteella tunnetuista lastityypeistä yleisimmin kuljetusvahingoista kärsivät ajoneuvot. Suurin yhteenlaskettu korvaussumma taas oli maksettu koneille, moottoreille ja niiden osille aiheutuneista vahin-goista. Tilastotutkimuksen tuloksista voidaan huomata, että myös vuodenajat voivat vaikuttaa kuljetusvahinkojen yleisyyteen.

Tutkimuksessa haastatelluissa yrityksissä vahinkojen vähentämiseen ja ennaltaehkäisemiseen kiinnitetään huomiota, minkä vuoksi kuljetusvahinkoja todettiin tapahtuvan käsiteltäviin tavaramääriin nähden melko vähän. Vahinkojen vähentäminen on osa yritysten riskienhallintaa ja laatutyötä. Kuljetusvahinkojen vähäisyys nähdään keskeisenä kilpailuvalttina sekä logistiikkapalveluyrityksille että niiden asiakkaille – kuljetusvahinkojen vähäisyys säästää yrityksen vahingoista aiheutuvilta kustannuksilta ja vaikuttaa myös yrityksen maineeseen. Vahinkojen epäsuorien vaikutusten arviointi koettiin yrityksissä hyvin haasteelliseksi. Vahinkojen ennaltaehkäisemisen kannalta keskeisinä nähdään henkilöstön koulutus ja yhteistyö kuljetusketjun osapuolien kanssa. Suuri osa inhimillisistä vahingoista olisi estettävissä ennaltaehkäisemällä vääriä toimintatapoja ja pyrkimällä vaikuttamaan työntekijöiden asenteisiin. Asenteisiin voidaan vaikuttaa kou-lutuksen ja motivoinnin kautta, mutta sen tulisi olla jatkuvaa ja tulosten mitattavissa. Kun ymmärrys oman toiminnan merkityksestä koko ketjulle lisääntyy, kasvaa myös vastuuntunto. Haastatteluissa korostui työnjohtajien rooli työntekijöiden motivoijana, mitä tulisi nykyistä enemmän korostaa. Yhteistyöllä ja avoimella tiedonvaihdolla sekä organisaation sisällä että koko kuljetusketjussa voidaan vaikuttaa kuljetusvahinkoihin. Näin saadaan näkemyksiä monipuolisesti kuljetusketjun osapuolilta, huomataan epäkohtia ketjussa ja voidaan kiinnittää huomiota näiden korjaamiseen.

Tallennettuna: