Haku

Mikkolan ostoskeskus ja seurakuntatalo, rak. 9136; Venuksentie 4

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Vantaan kaupunginmuseo

Mikkolan ostoskeskus ja seurakuntatalo, rak. 9136; Venuksentie 4

Mikkolan asuinalue on Polar-rakennusosakeyhtiön aluerakentamiskohde. Sen asemakaavan ja suurimman osan rakennuksista suunnitteli arkkitehti Ilmo Valjakka, jonka käsialaa on myös alueen ostoskeskus.

Alueen suunnittelussa yhdistyy 1960-luvun metsäkaupunki-aate 1970-luvulla muotiin tulleeseen rationaalisuutta korostavaan kaavasuunnitteluun. 1960-luvun lopussa rakentuivat alueen pohjoisreunan metsäiset korttelit, joissa 5-6-kerroksiset pistetalot on sijoitettu auramuodostelmaan maaston muotoa mukaillen. 1970-luvun puolella rakentuneet lamellitalot ovat taas sijoitettu suorakulmaisesti suhteessa pääkatujen linjaan.

Vuonna 1971 valmistunut ostoskeskus koostuu neljästä erillisestä, lähes identtisestä rakennusmassasta. Rakennukset ovat pohjamuodoiltaan neliöitä ja ne sijoittuvat keskenään neliömuodostelmaan, jonka keskellä kattamattomat kujat risteävät. Itä-länsi-suuntainen kuja on pohjois-eteläsuuntaista kujaa leveämpi. Kahdessa rakennuksista sijaitsee päivittäistavarakaupat, kolmannessa on sekä liiketilaa että seurakunnan tiloja ja neljännessä rakennuksessa on nuorisotila.

Rakennukset ovat tasakattoisia ja räystäättömiä. Julkisivujen päämateriaalina on punatiilielementti ja lasi. Kukin julkisivuista jakautuu viiteen lohkoon, jossa tiiliset ja lasiset pinnat vaihtelevat teräspalkkien jakamina. Kauppakujalle avautuvat julkisivumodulit ovat kokonaan lasia, kapeammalla kujalla ja katujulkisivuilla keskimmäinen moduli on ikkunaa, muut neljä punatiiltä. Kattorakenne on sisäpuolella viistetty ikkunoiden kohdalla, jotta lasi ulottuisi julkisivussa räystäslistaan saakka. Näin on saavutettu ikkunamodulien vaakasuuntainen symmetria.

Ostoskeskusta varauduttiin alun perin laajentamaan toisella neljän rakennuksen kokonaisuudella. Laajennusvara näkyy kauppakujan betonikiveyksessä, jota on jatkettu nykyisten rakennusten länsipuolelle kauppakujan leveyden verran.

Rakennukset on todettu kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittäviksi rakennusperintökohteiksi Vantaan kaupunginmuseon inventoinneissa.

Tallennettuna: