Haku

Mutteritalon kasvihuone, Håkansbölen kartano; Ratsumestarintie 4

Håkansbölen kartanon alueella sijaitsevat kasvihuoneet liittyvät joko vuonna 1905 alkaneeseen Sanmarkien omistajakauteen, jolloin kartanotilaa uudistettiin merkittävästi, tai vaihtoehtoisesti 1950-luvulla tilalla tehtyihin uudistuksiin. Tällöin tilasta muodostui varsinainen kauppapuutarha suurine kasvihuonehalleineen. Mutteritalon kasvihuone on maltillisen kokoinen ja siinä on nähtävissä rakenteellisia kerrostumia. Se on mahdollisesti vuodelta 1905, siis aikakaudelta, jolloin puutarhatoiminta oli jo siirtynyt kartanon puiston eteläosasta Kormuniitynojan pohjoispuolelle, Mutterintalon puolelle ojaa. Pitkä ja matala kasvihuone on pääosin lasikattoinen. Yksi kolmasosa rakennuksesta on katettu aaltopellillä ja siinä on kalkkihiekkatiilestä muurattu savupiippu. Kasvihuoneessa on suorakaiteen muotoisista graniittiharkoista muurattu, vuosisadan alun rakentamisessa tyypillinen kivijalka, jota on myöhemmin korotettu betonisokkelilla. Sokkelin päältä lähtevät vanhat kaarevat teräspalkit, jotka kannattavat lasista ”harjakattoa”. Rakennus on laudoitettu umpeen itäpäästä mustaksi maalatulla kapealla pystypaneelilla. Päädyssä on sisäänkäynti sekä kaksi ikkunaa. Muilta osin kasvihuone on kokonaan lasia. Seinissä on säilynyt joitain vanhoja laseja.

Oikeudenhaltija Vantaan kaupunginmuseo
Kuvausaika 19.12.2018
Aineiston käyttöoikeudet
CC BY 4.0
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Vantaan kaupunginmuseo

Mutteritalon kasvihuone, Håkansbölen kartano; Ratsumestarintie 4

Tallennettuna:
Aineistotyyppi Rakennus
Organisaatio Vantaan kaupunginmuseo
Inventaarionro
101332439B (pysyvä rakennusnumero)
Valmistus
1905 (Arvioitu valmistumisaika)
Ratsumestarintie 4, Hakunila 94
Käyttö
ei selvitetty, Katselmuksessa todettu käyttötarkoitus

892 Kasvihuoneet, Alkuperäinen käyttö
Aiheet
Luokitus
Rakennus (aineistotyyppi)