%0 Book %A Uniplan Ky %A Ilpo Hälvä %T Kuohukujan ostoskeskus; Kuohukuja 1; Vantaa %U https://finna.fi/Record/vantaa.rakennus:101756149D %X Myyrmäen rakentaminen alkoi alueen pohjoisosasta, kokoomakatu Uomatien molemmilta puolilta. Ostoskeskus sijoittuu Uomatien varteen ja sen molemmin puolin sijaitsee arkkitehti Eino Tuompon suunnittelemat asuinkerrostalot, joihin kuuluvat liikesiivet ovat sijoitettuna samaan linjaan Kuohukujan ostoskeskuksen kanssa. Kadun varteen on näin muodostunut edustava sarja saman aikakauden liikerakennuksia. Kuohukujan ostoskeskuksen on suunnitellut arkkitehti Ilpo Hälvä Uniplan Ky:stä. Rakennus valmistui vuonna 1972. Ostoskeskus muodostuu yksikerroksisesta suorakaiteen muotoisesta liike- ja toimisto-osasta ja kahdesta kioskipaviljongista, jotka ovat sijoitettuna yhtenäisen katon alle. Katto on tuettu liimapuupalkistolla ja siihen on puhkaistu kuusi kattoikkunaa valaisemaan päärakennuksen ja paviljonkien välistä käytävätilaa. Rakennus on sijoitettu rinteeseen siten, että sen länsipää on maan tasossa ja päärakennuksen itäpääty ja paviljongit ovat betonijalustan päällä. Jalustalta pääsee laskeutumaan portaita pitkin aukiolle, jota koristaa vesiallas. Altaaseen on sijoitettuna Vantaan ensimmäinen julkinen taideteos, Jouko Toiviaisen Äyriäinen (myös vuodelta 1972). Kuohukujan ostosrakennuksessa on yhdistelty omintakeisesti 1970-luvun arkkitehtuurin tyylipiirteitä. Leimaa antavia piirteitä ovat erityisesti lakatut liimapuupilarit ja -palkit, sekä kevyet, alun perin oranssit Domino-elementtijärjestelmää mukailevat paviljongit. Päärakennuksen julkisivut ovat puhtaaksimuurattua ruskeaa poltettua tiiltä. Rakennus on todettu kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittäväksi rakennusperintökohteeksi Vantaan kaupunginmuseon inventoinneissa. %K konstruktivismi %K liikerakennukset %K kauppakeskukset %K tavaratalot %K ostoskeskukset %K Suunnitteluaika ajoittamaton %K Suunnitteluaika ajoittamaton