Haku

Kassantalo, Suur-Helsingin Osuuskassan konttori, As Oy Tikkurilan Kassatalo; Asematie 1

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Vantaan kaupunginmuseo

Kassantalo, Suur-Helsingin Osuuskassan konttori, As Oy Tikkurilan Kassatalo; Asematie 1

Tikkurilaan junalla saapujan vastaanottaa Asematiellä liikerakennus Kassantalo. Yli satavuotias Asematie on Tikkurilan ensimmäinen liike- ja kauppakatu. Vuonna 1956 valmistunut, arkkitehti Tuomas Väyrysen suunnittelema Suur-Helsingin Osuuskassan konttori, eli lyhyemmin Kassantalo on nykyään Asematien vanhin ja ainoa 1950-luvulta säilynyt liikerakennus. Pankkitoiminnan ohella talossa on aina ollut myös yksityisiä liikkeitä.

Kassantalo edustaa tyypillistä sodanjälkeistä arkkitehtuuria, jonka materiaalipaletissa ovat puu, luonnonkivi, tiili ja roiskerappaus. Rakennus on kaksikerroksinen, karkeasti roiskerapattu liike- ja asuinrakennus, jonka ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat liike- ja toiseen kerrokseen asuinhuoneistot. Rakennukseen pääsee sekä kadulta että pihalta. Katujulkisivun toisen kerroksen ikkunaparit ja niiden välissä olevat puupaneloinnit muodostavat nauhamaisen linjan, joka korostaa rakennuksen horisontaalista massoittelua. Rappauspinnan maanläheistä väritystä on korostettu valkoisilla ikkunoilla ja puupaneloinneilla. Kattomuotoja muunneltiin 1950-luvulla aiempaa enemmän erilaisilla kattokulmilla, taitteilla ja pulpettiosilla. Kassantalossa on erikoinen epäsymmetrinen aumakatto, jonka toinen lape on huomattavasti pidempi ja loivempi. Julkisivun viehätys syntyy karkeasta roiskerappauksesta, jonka pinta tasoittuu ikkunapielien kohdalla. Suurten näyteikkunoiden puukarmit on maalattu tai lakattu. Kaksikerroksinen Kassantalo niveltyy yksikerroksiseen liikerakennussiipeen, joka seuraa massoittelultaan Asematien kaartuvaa linjaa.

Vaikka rakennuksen vaalea rappaus on vuosikymmenten kuluessa likaantunut ja suuret näyteikkunat teipattu umpeen, tuo Kassantalo Tikkurilalle tärkeää historiallista syvyyttä. Korttelipihan suuret männyt ja lehtipuut ovat muistumia jo kadonneesta Männistönpuistosta.

Tallennettuna: