Haku

A. Ahlström Osakeyhtiön Varkauden paperitehtaan paperikone PK4:n monikanavakyypin työmaa.

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Varkauden museot

A. Ahlström Osakeyhtiön Varkauden paperitehtaan paperikone PK4:n monikanavakyypin työmaa.

VaPa-projekti (Varkauden paperiteollisuuden laajennus) oli osa Varkauden metsäteollisuuden laajaa investointiohjelmaa 1970-luvulla. VaPa-projektin merkittävin yksittäinen kohde oli Paperikone PK4, jonka hallia alettiin rakentaa heinäkuussa 1975 Päiviönsaaren kaakkoisosaan. Hallin lisäksi rakennettavaan kokonaisuuteen kuului massaosasto ja paperivarasto. Rakennusurakoinnista vastasi pääasiassa yhtiön oma rakennusosasto. Työmaa työllisti parhaimmillaan yli 800 henkeä.

PK4 oli Varkauden ensimmäinen Suomessa valmistettu paperikone, ja sen toimitti Valmet Oy. PK4:lla suoritettiin onnistunut koeajo 6.5.1977, ja operatiiviseen käyttöön se otettiin noin kahta kuukautta myöhemmin. PK4:n rataleveys oli 8,6 m ja vuosituotanto valmistuessaan 160 000 tonnia. Kone ajettiin alas 30.09.2010 ja myytiin Kiinaan. Sanomalehtipaperia tuottanut PK4 maksoi valmistuessaan yli 260 miljoonaa markkaa, ja se oli tuolloin Suomen suurin paperikone. Arkkitehtuurisesta suunnittelusta vastasi Arkkitehdit Ky.

Paperikone 4:ä varten rakennetussa tuotantohallissa on tuotettu vuodesta 2016 LVL (eli Laminated veneer lumber) -viilupuumateriaalia rakennusteollisuudelle.

Tallennettuna: