Haku

asiakirja

QR-koodi

asiakirja

Kansan Lehden toimituksen ja TTS Oy:n omistuksessa olleiden kirjapainojen konkurssipesiin kuulunutta aineistoa. Aineisto koostuu talvella 2019 tehdyn seulonta- ja luenttelointiprojektin aikana arkistoaineistoksi luokitellusta materiaalista ja esineiden dublikaateista.

Kansan Lehti oli Tampereella vuosina 1898–1991 ilmestynyt sosiaalidemokraattinen sanomalehti. Vuonna 1919 sen nimenä oli Kansan Sana.
Kansan Lehden ensimmäinen näytenumero ilmestyi 15.12.1898 ja toinen näytenumero 18.2.1899. Vuoden 1899 maaliskuussa lehti alkoi ilmestyi säännöllisesti kolmesti viikossa. Vuosina 1906–1918, 1919–1957 ja 1969–1972 Kansan lehti ilmeistyi kuudesti, vuoden 1919 alussa neljästi, vuosina 1958–1968 seitsemästi ja vuodesta 1972 lähtien viidesti viikossa.

Pirkanmaan Painokeskus Oy:n perustamisen ja Albert-painokoneen myötä siirryttiin eurotabloid-kokoon ja neliväripainantaan vuonna 1991. Kansanl Lehden ensimmäinen eurokokoinen lehti ilmestyi 30.1.1991 ja säännöllisesti ”euroaikaan” siirryttiin 22.2.1991.

Kansan Lehteä kustantanut TTS Oy hakeutui konkurssiin 3.12.1991 ja samalla myös Kansan Lehti lakkasi ilmestymästä.
---

- Painomansen ja Pirkanmaan Painokeskuksen tilojen ilmoitustaululla olleita tiedotteita yms.

- TTS Oy:n osakekirjoja
- Onnittelusähkeitä ja -adresseja (uusi toimitalo, KL 90 vuotta)
- Pusero-urakkasopimukset (ks. tk_49280)
- Kansan Lehden ja tampereen Keskuspainon vieraskirjat v. 1928-1979 & 1983-1986

- Kansan Lehti, Miksi? Kenelle? Millainen?: Sisällön kehittämissuunnitelma 1978-1985
- Paavo Luokkala: Tampereen Työväen Sanomalehti Oy:n / Kansan lehden strateginen lähihistoria
- Kansan Lehden levikkikampanja 1.10.-31.12.1991
- Sanomalehtisarjakuvat 1990
- Sanomalehtisarjakuvat 1991

- Metallityöväen 16. liittokokoukseen (1992) liittyvien painotuotteiden tekomateriaalia Painomanse Oy:sta
- Metallin vaalit 24.-26.11.1991, Kampanjakansio

- Kansan Lehden muistilehtiöitä 2 kpl (vastaava kuin tk_15650)
- Kansan Lehden -tilaus- ja lehtietulomakkeita 5 kpl (vastaava kuin tk_48844)
- Kansan Lehden kirjepapereita (vastaava kuin tk_48849)
- Kansan Lehden puhelinmyynnin päiväraportteja 5 kpl (vastaava kuin tk_48853)
- Iltatähti-lehden ilmoituskäsikirjoituslomakkeita 5 kpl (vastaava kuin tk_48854)
- Kansan Lehden ilmoituskäsikirjoituslomakkeita 5 kpl (vastaava kuin tk_48855)
- Kansan Lehden lukujärjestyksiä 5 kpl (vastaava kuin tk_48858)
- Kansan Lehden ja Ilta-tampereen lähetelomakenippu (vastaava kuin tk_48859)
- Kansan Lehden vaihtoilmoitusmääräinvihko (vastaava kuin tk_48861)
- Kansan Lehden mainospostikortteja (vastaava kuin tk_48864)
- Kansan Lehden logo -julisteita 5 kpl (vastaava kuin tk_48880)
- Lasse Eskosen vaalimainoksia 5 kpl (vastaava kuin tk_48901)
- Lasse Eskosen toimittajakuvia 5 kpl (vastaava kuin tk_48902)
- Lasse Eskosen käyntikortteja 5 kpl (vastaava kuin tk_48904)
- TTS Oy:n menotositelomakkeita 5 kpl (vastaava kuin tk_48906)
- Kansan Lehden toimituksen muistilehtiö (vastaava kuin tk_48913)
- Kansan Lehden saatelomakkeita (vastaava kuin tk_48915)
- Kansan Lehden kirjekuoria 5 kpl(vastaava kuin tk_48952)
- Kansan Lehden kirjekuoria 5 kpl (vastaava kuin tk_48953)
- Kansan Lehden mainoksia 5 kpl (vastaava kuin tk_48958)
- Painomansen tarroja 5 kpl (vastaava kuin tk_48976)
- TTS Oy:n osakekirjapohjia 5 kpl (vastaava kuin tk_48982)
- Painomansen lähetyslistalomakkeita 5 kpl (vastaava kuin tk_49171)
- Ylityön kirjauslomakkeita 2 lehtiötä (Keskuspaino / Painomanse) (vastaavia kuin tk_49174)

Tallennettuna: