Puolustusvoimat on erittäin luotettu toimija suomalaisessa yhteiskunnassa. Puolustusvoimat on säännöllisesti kärjessä erilaisissa luottamusindeksitutkimuksissa. Luottamuksen lähempi tarkastelu käsitteenä kuitenkin herättää kysymyksen, mitä luottamusindeksitutkimukset oikeastaan kertovat? Luottamuksessa ei ole kyse siitä, onko joku toimija luotettava vaan siitä, mitä jonkun voidaan odottaa tekevän. Se on erityisesti tilanne- ja toimintasidonnainen ilmiö, jolloin luottamusindeksitutkimukset eivät välttämättä anna koko kuvaa Puolustusvoimiin kohdistuvasta luottamuksesta. Esimerkiksi luottamusindeksitutkimusten perusteella voidaan sanoa, että noin 75-80 prosenttia ihmisistä luottaa Puolustusvoimiin, mutta kysyttäessä tarkemmin esimerkiksi vastaajan uskosta Puolustusvoimien kykyyn puolustaa Ahvenanmaata, putoaa luottamus noin 50 prosenttiin. Näin ollen Puolustusvoimiin kohdistuvaa luottamusta on syytä tarkastella myös muilla menetelmillä, jotta luottamuksesta saadaan kattavampi käsitys. Tutkimuksen tarkoituksena oli ennen kaikkea tarkastella ja arvioida sosiaalisen median hyödynnettävyyttä luottamustutkimuksessa. Tämän lisäksi tarkoituksena oli selvittää yksilöiden luottamusta ja epäluottamusta Puolustusvoimien toimintaan sekä Puolustusvoimien viestintää luottamuksen rakentajana. Tutkimuksessa Puolustusvoimiin kohdistuvaa luottamusta tarkasteltiin Twitter-viestinnän kautta. Aineisto jakautui kahteen osaan: yksilöiden luottamusta Puolustusvoimiin tarkasteltiin n. 9 200 yksityiseltä tililtä lähetetyn twiitin kautta ja Puolustusvoimien viestintää luottamuksen rakentajana puolestaan 125 Puolustusvoimien viralliselta tililtä lähetetyn twiitin avulla. Ensimmäinen aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysillä ja jälkimmäinen osa teorialähtöisellä sisällönanalyysillä, jossa käytetty teoria muodostettiin aikaisemman kirjallisuuden kautta. Tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset luottavat Puolustusvoimien voivan täyttää tehtävänsä ja kykenevän luomaan edellytykset sille sekä siihen, että Puolustusvoimat kykenee toimimaan osana yhteiskuntaa ja Natoa. Epäluottamus puolestaan kohdistui ihmisten toimintaan ja osaamiseen sekä kykyyn puolustaa Suomea. Luottamuksen rakentamiseen liittyen Puolustusvoimien viestinnästä ilmeni sisältöä, jossa luottamusta rakennettiin tuomalla esiin esimerkiksi Puolustusvoimien kulttuuria, tavoitteita, osaamista sekä viestinnän avoimuutta. Tutkimuksen mielenkiintoisin havainto liittyi sosiaalisen median käytettävyyteen luottamustutkimuksessa. Analysoiduista twiiteistä luottamusta osoittaviksi voitiin tunnistaa 3,3 prosenttia ja epäluottamuksesta viestiviksi vain 0,8 prosenttia. Aiemmissa tutkimuksissa esimerkiksi sävyanalyysin kautta on esitetty muun muassa, että 15–20 prosenttia ihmisistä luottaa tutkittuun ilmiöön tai toimijaan. Tutkimuksen perusteella voidaankin esittää, että luottamuksen tarkastelu sosiaalisen median kautta ei välttämättä ole perusteltua, koska esimerkiksi sävyanalyysi voi antaa hyvin erilaisia tuloksia verrattuna käsitteellisellä tasolla tarkempaan luottamustutkimukseen.

Traumaattiset tilanteet ovat hyvin yleisiä ja ne kuuluvat elämään. Tilanteet voivat aiheuttaa uhreilleen erilaisia haitallisia seurauksia, joita pyritään ennaltaehkäisemään ja lievittämään psykososiaalisen tuen keinoin. Puolustusvoimissa psykososiaalisen tuen kehittäminen on alkanut Afganistanin kriisinhallintaoperaatioista saaduista kokemuksista. Ehkä juuri siksi tuen tutkimus on Puolustusvoimissa painottunut kriisinhallinnan toimintaympäristöön. Kuitenkin jo Puolustusvoimien normaaliolojen toiminnassa tapahtuu vuosittain useita traumaattisia tilanteita. Yleensä niiden jälkihoidon keskiössä ovat varushenkilöt, henkilökunnan jäädessä taka-alalle. Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävänä oli selvittää, miten traumaattisten tilanteiden psykososiaalinen tuki on toteutettu Maavoimien kantahenkilökunnalle normaaliolojen toimintaympäristössä. Tavoitteina oli kartoittaa tuen toteutumisen nykytila ja luoda tarvittavat kehitysehdotukset. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena fenomenologisena tutkimuksena. Kirjallinen aineisto muodostui Puolustusvoimien psykososiaalista tukea käsittelevistä normeista, ohjesäännöistä ja asiakirjoista. Empiirinen aineisto muodostettiin kyselyllä, johon vastasi 25 ammattisotilasta. Kaikki vastaajat olivat kokeneet traumaattisen tilanteen normaaliolojen toiminnassa 2010-luvulla. Vastaajat edustivat eri henkilöstö- ja ikäryhmiä sekä olivat tapahtumahetkellä palvelleet Maavoimien eri joukko-osastoissa. Molemmat aineistot analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tulokset osoittavat, että Puolustusvoimien ohjeistus psykososiaalisesta tuesta on hyvin kattava ja seikkaperäinen, mutta samalla se on myös sirpaloitunut eri lähteisiin. Ohjeistuksessa korostetaan esimiesten ja työkavereiden antaman tuen sekä koulutuksen merkitystä traumaattisissa tilanteissa. Lisäksi jokaisessa Maavoimien joukko-osastossa on ammattilaisista koostuva psykososiaalisen tuen ryhmä, joka vastaa akuutista kriisituesta. Vastaajien mukaan traumaattisen tilanteen vaikutukset koetaan pääosin positiivisina ja saatuun psykososiaaliseen tukeen ollaan kokonaisuutena tyytyväisiä. Suhtautuminen omista huolista puhumiseen on myönteistä ja työkavereilta saatu tuki on ollut hyvää. Tosin kulttuurin avoimuudessa nähdään myös ongelmia, ja alle puolet vastaajista kokee saaneensa riittävästi tukea esimiehiltään. Koulutus psykososiaalisesta tuesta koetaan riittämättömäksi. Purku- ja jälkipuintikeskustelut nähdään enimmäkseen hyödyllisinä ja hyvin järjestettyinä, mutta selvänä puutteena tuen kokonaisuudessa on toipumisen jälkihoito ja -seuranta. Johtopäätöksinä nousevat esiin kehittämistarpeet henkilökunnan asenteissa ja kulttuurin avoimuudessa, koulutuksessa, tuen kokonaisvaltaisuudessa sekä esimiesten toiminnassa. Tämä korostaa tuen kehittämistä yhtenä kokonaisuutena. Ottamalla psykososiaalisen tuen opetus osaksi ammattisotilaiden peruskoulutusta voidaan vaikuttaa tulevien esimiesten osaamiseen ja asenteisiin. Tämä laajentaa työpaikkojen tukiverkostoa ja madaltaa tuen pyytämisen kynnystä. Liittämällä psykososiaalisen tuen ryhmä tiiviimmin osaksi jokapäiväistä toimintaa voidaan parantaa avoimuutta ja tiedonkulkua. Tuen kokonaisvaltaisuutta voidaan kehittää laventamalla tarjottavia tukimuotoja niin maallikko- kuin ammattituen suuntaan. Myös uhrien toipumista tulee seurata nykyistä systemaattisemmin.

Tämän tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella, miten Red Teaming -toiminnalla voidaan tukea kansallisen sotilasesikunnan päätöksentekoa. Red Teaming -toiminta koostuu joukosta strukturoituja työkaluja ja tekniikoita, joiden avulla päätöksentekijä voi huomioida yksilön kohtaamat kognitiiviset haasteet, ulkoisen paineen ja ryhmän vaikutuksen päätöksentekoon. Päätöksenteon kokonaisuutta tarkasteltiin päätöksentekoprosessin, päätöksentekijän ja päätöksen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksiin haettiin vastauksia tarkastelemalla Britannian puolustusministeriön julkaisemasta Red Teaming -käsikirjasta löytyvien tekniikoiden ja työkalujen yhteensopivuutta kansallisen sotilasesikunnan käyttämän APP28FIN suunnitteluohjeen ja toiminnan kanssa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja se noudatti toimintatutkimuksen periaatteita. Empiirinen aineisto kerättiin osallistuvalla havainnoinnilla sekä eläytymismenetelmällä. Tutkimuksen informanttijoukkona toimi joukko sotatieteiden maisterikurssin (SM11) opiskelijoita. Havainnointi toteutettiin Maasotakoulun johtaman esikunta- ja johtamisharjoituksen (EJH) aikana marraskuussa 2022 ja informanttijoukko muodosti kyseisessä harjoituksessa taisteluosaston esikunnan. Eläytymismenetelmällä kerätty empiria kerättiin sähköisesti TUVE-Moodlessa harjoituksen jälkeen samalta joukolta. Kerätyt aineistot analysoitiin sisällönanalyysin keinon teemoittelemalla. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset osoittivat, että päätöksentekoprosessin halutaan luovan selkeän rakenteen, joka etenee johdonmukaisesti. Päätöksentekoprosessin halutaan mahdollistavan yksilöille analyyttisen ja rationaalisen lähestymistavan ongelmanratkaisuun. Hyvä päätöksentekijä näyttäytyi tuloksissa siten, että hän toimi osana joukkoa ja päätös syntyi kollektiivisesti. Muille mielivaltaisena näyttäytyvä toiminta, jossa esikuntaa tai prosessin tuottamaa analysoitua tietoa ei hyödynnetty edusti huonoa päätöksentekijää. Esikunnan sisäinen vuorovaikutus ja hyvä ryhmähenki nousivat tuloksissa merkityksellisiksi. Päätöksentekijän kohtaama ulkoinen paine muodostui ajanpuutteesta. Ajanpuute ei mahdollistanut analyyttista toimintaa ja pakotti soveltamaan suunnitteluprosessia tavalla, jonka nähtiin vaikuttavan negatiivisesti lopputulokseen. Tutkimuksessa selvisi, että Red Teaming -toiminta on yhteensovitettavissa kansallisen sotilasesikunnan toimintaan ja sen käyttämään päätöksentekoprosessiin. Se koettiin tärkeäksi ja siihen oleellisesti liittyvät yksilön kohtaamat kognitiiviset haasteet, ulkoinen paine ja ryhmän vaikutus päätöksentekoon osin kyllä tunnistettiin, mutta niiden vaikutusta ei osattu huomioida. Päätöksentekijän nähtiin olevan rationaalinen toimija. Täten Red Teaming -toiminta tämän tutkimuksen tulosten perusteella tuo lisäarvoa päätöksentekijälle lisäten päätöksentekijän ymmärrystä inhimillisestä päätöksenteosta sekä tarjoten joukon työkalua ja tekniikoita, jotka tukevat päätöksentekijää ja päätöksentekoa. Edellä mainitut työkalut ja tekniikat voidaan yhteensovittaa APP28FIN -suunnitteluohjeen mukaisiin vaiheisiin. Red Teaming -toiminta omalta osaltaan voi parantaa vuorovaikutustilanteita tavalla, joka mahdollistaa esikunnan kollektiivisen älyn hyödyntämisen päätöksenteossa, vähentää ei toivottuja ryhmäilmiöitä sekä yksilön kohtaamia kognitiivisia haasteita

Ilmaoperaation komentajan tahto on näkemys siitä, miten hävittäjävoimaa tulisi ilmaoperaatiossa käyttää. Komentajan tahdon ilmaisu ei ole yleensä niin täsmällinen, että sen perusteella voidaan tehdä yksityiskohtaisia valintoja hävittäjävoiman käyttöperiaatteista. Kun komentajan tahtoa välitetään tulenkäytön johtamisen ketjun tasolta toiselle, siitä joudutaan tekemään useita peräkkäisiä tulkintoja. Tästä syystä hävittäjävoimalla saatetaan operoida tavalla, joka ei vastaa komentajan alkuperäistä tahtoa. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää monikriteerinen päätösanalyysimalli, jonka avulla komentajan tahto kyetään välittämään mahdollisimman muuttumattomana läpi tulenkäytön johtamisen ketjun eri tasojen. Päätösanalyysimalli ei ole sidoksissa tiettyyn hävittäjä- tai ilmataisteluohjustyyppiin. Tutkimuksessa määriteltiin puolustuksellisen vastailmatoiminnan keskeiset tavoitteet, tavoitteiden toteutumista mittaavat kriteerit sekä tavoitteiden saavuttamista tukevat taktiset vaihtoehdot. Näiden avulla konstruoitiin additiiviseen arvofunktioon perustuva päätösanalyysimalli, jossa otetaan huomioon neljän hävittäjäparven käyttöperiaatteet ilmataistelussa. Mallissa vaihtoehtojen kriteerikohtainen hyvyysjärjestys määräytyi ilmataistelua kuvaavien sääntöjen perusteella. Vaihtoehtojen hyvyysjärjestyksen määrittämisessä huomioitiin komentajan tahdon mukaiset kriteerien suhteellista tärkeyttä kuvaavat painot. Päätösanalyysimallin toimivuutta testattiin simulointitarkastelun avulla. Tarkasteluun osallistui virkatyönään ilmaoperaation komentajana toimivia henkilöitä, jotka määrittivät tahtonsa mukaiset kriteeripainot ilmaoperaatioon. Simulointitarkastelussa verrattiin perinteisellä ilmaoperaation suunnittelun toteutustavalla ja päätösanalyysimallin tuella laadittujen toimintavaihtoehtojen toteutusta suhteessa ilmaoperaation komentajan tahdon mukaiseen toteutukseen. Simulaatiotarkastelun tulosten perusteella päätösanalyysimalli soveltui komentajan tahdon välittämiseen tulenkäytön johtamisen tasojen läpi. Ilmaoperaation komentajien mielestä päätösanalyysimallin tuella tunnistettu toimintavaihtoehto vastasi paremmin komentajan tahtoa kuin perinteisellä toteutustavalla muodostettu toimintavaihtoehto. Päätösanalyysimalliin perustuneella toimintavaihtoehdolla saavutettiin ilmataistelussa paremmat pudotus- ja vaihtosuhteet. Tutkimus osoitti, että päätösanalyysimallin avulla ilmaoperaation suunnittelijoiden on helpompaa noudattaa toiminnassaan komentajan tahtoa. Mallin käyttö edesauttaa ketjun toimijoiden samanlaista ymmärrystä komentajan tarkoittamasta toiminta-ajatuksesta. Komentajan tahdon ilmaisua tulisi rakenteellistaa ottamalla käyttöön ilmaoperaation keskeisten päätöskriteerien arvottaminen komentajan toimesta. Tässä tutkimuksessa kehitetyn päätösanalyysimallin mukaista lähestymistapaa puolustuksellisen vastailmatoiminnan suunnittelun tukeen ei ole aiemmin esitelty julkisessa kirjallisuudessa. Malli mahdollistaa uuden tavan tunnistaa operatiivisen tason ohjauksesta taisteluteknisen tasan käyttöperiaatteet hävittäjätorjunnalle käsketyn tehtävän toteuttamiseksi.

Puolustusvoimissa on aktiivisesti tutkittu yleisesti toimintakykyä sekä fyysistä toimintakykyä ja rasitusta erilaissa ympäristöissä. Toimintakyvyn arvostus on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten esimiehenä toimivan sotilaan arvot vaikuttavat fyysisen toimintakyvyn johtamiseen. Tutkimusongelmaan haettiin vastausta arvostuskokemuksen kautta. Arvostusta mitattiin kyseyllä, jossa vastaajat arvioivat omaa suhtautumistaan fyysiseen toimintakykyyn sotilasympäristössä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat esiupseerikurssin vuonna 2020 ja 2021 suorittaneet sekä yleisesikuntaupseerikurssilla opiskelevat upseerit. Kyselyyn vastasi 110 upseeria, jotka edustivat noin 8% kaikista puolustusvoimien palveluksessa olevista esiupseereista. Vastaajat edustivat juuri sitä esimiesporrasta puolustusvoimissa, joilla on merkittävä vastuu henkilökunnan fyysisen toimintakyvyn johtamisessa. Tutkimuksessa käytetty kysely on rakenteeltaan kolmiosainen ja rakentuu taustatieto, persoonallisuus ja merkitykset -osioista. Persoonallisuutta mitattiin Schwartzin arvojärjestelmämallin avulla, jota on kansainvälisesti ja kansallisesti hyödynnetty sosiaalipsykologian arvotutkimuksissa. Schwatrzin arvojen kehämalli kuvaa hyvin arvojen hierarkiaa sekä arvojen välillä huomattavaa säännönmukaisuutta. Tämän tutkimuksen tulosten osalta arvotyypit ovat vertailtavissa myös vastaaviin samalla kysymyssarjalla toteutettuihin kansainvälisiin ja kotimaisiin tutkimustuloksiin. Tutkimuksessa arvotyypeistä muodostettiin neljä faktoria, jotka edustavat toisiinsa nähden erilaista suuntautumista arvokehällä. Kyselyn tuloksia vertailtiin arvotyypeistä muodostettujen neljän faktorin avulla, joiden kautta löydettiin yhteneväisyyksiä sekä eroavaisuuksia fyysisen toimintakyvyn johtamisen osalta. Tämän tutkimuksen päätulosten mukaan fyysisen toimintakyvyn johtaminen on riippuvainen esimiehen omasta näkökulmasta asiaan ja johtamistoiminnassa korostuu ihmisten johtamisen osaaminen. Esimiehen arvotyypillä on vaikutusta siihen, kuinka alaisten fyysistä toimintakykyä johdetaan ja ohjataan. Arvotyypillä näyttäisi olevan yhteys siihen kuinka fyysisen toimintakyvyn johtaminen toteutetaan ja kuinka tärkeäksi se arvotetaan. Esimiehen arvomaailma heijastuu koko työyhteisöön ja sitä kautta vaikuttaa organisaatiokulttuurin rakentumiseen sekä kehittymiseen. Tutkimuksen tulosten perusteella esitetään, että persoonallisuustestiä voidaan hyödyntää ennustettaessa henkilön johtamiskäyttäytymistä. Persoonallisuustestin perusteella määritettyä arvotyyppiä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi liittämällä se osaksi upseerin kompetenssiarvioita tai vuorovaikutus- ja johtamisprofiilia. Persoonallisuustestin tulosten hyödyntäminen eri tavoin mahdollistaisi entistä tehokkaammin esimiesten tehtäväkierron suunnittelun osaamis- ja taitoperusteisesti.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Yhdysvaltojen puolustushallinnon näkemyksiä sodankäynnin muutoksesta 2030–2040-luvuilla. Yhdysvaltojen näkemyksiä turvallisuusympäristöstä ja sodankäynnistä määrittelevät ensisijaisesti uhka suursodasta Kiinan tai Venäjän kanssa sekä teknologian nopea kehittyminen ja leviäminen. Kiinalla ja Venäjällä on kyky kiistää Yhdysvaltojen täysi toiminnanvapaus sodankäynnin toimintaympäristöissä eli maalla, merellä, ilmassa, avaruudessa ja kybertoimintaympäristössä. Yhdysvalloissa sodankäyntiä on perinteisesti tarkasteltu puolustushaarojen yhteisoperoinnin (joint) viitekehyksessä, mutta mahdollisessa suursodassa suorituskykyjen käytön on oltava nykyistä paremmin yhteensovitettua ja katettava kaikki sodankäynnin toimintaympäristöt. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Yhdysvaltojen puolustushallinnossa vallitsevia näkemyksiä tulevaisuuden sodankäynnistä ja ymmärtää näkemysten taustalla vaikuttavia syitä. Tutkimuksen primäärilähteitä olivat Yhdysvaltojen puolustushallinnon sekä julkiset asiakirjat. Aineiston analysointi toteutettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysinä yhdysvaltalaisten yhteisoperaatioiden näkökulmasta. Sotilasstrategisessa toimintaympäristössä ja teknologiassa meneillään oleva muutos on käyn nistänyt Yhdysvalloissa uuden yrityksen sovittaa yhteen yhteisoperaatioiden taustalla vaikut tavia sotataidollisia perusteita. Tavoitteena on puolustushaarojen suorituskykyjen saumaton ja vaikutusperusteinen käyttö kaikissa sodankäynnin toimintaympäristöissä, mihin viitataan muun muassa monitoimintaympäristöoperaatioiden käsitteellä. Yhdysvaltojen valmistautumista tulevaisuuden sodankäyntiin määrittää jatkuva kilpailu Kiinan ja Venäjän kanssa. Sotilaallisia suorituskykyjä käytetään jo aseellisen konfliktin kynnyksen alapuolella ja konfliktissa päämääränä on saada aikaan vastustajan sotilaallisen suorituskyvyn romahtaminen ja siitä seuraava paluu kilpailuasetelmaan. Vastustajien sotilaallisen voiman ytimeksi nähdään niiden kaukovaikutteiset suorituskyvyt. Taisteluliikkeillä nähdään olevan vaikuttamista pienempi merkitys tulevaisuudessa. Kyky tuhota vastustajan kriittisiä sotilaallisia suorituskykyjä kaukovaikutteisesti korostuu. Tulevaisuuden sodankäynti edellyttää asevoimilta yhteistä tilannekuvaa ja yhteistä johtamisjärjestelmää sekä joustavaa logistiikkajärjestelmää. Keskeisiä sodankäynnin keinoja ovat kaukovaikutteiset asejärjestelmät, joita käytetään tekoälyn avustamana erilaisten sensorien tuottaman tiedustelutiedon perusteella. Miehittämättömien ja autonomisten laitteiden kehittyminen ja laaja käyttöönotto muuttavat etenkin tiedustelua ja logistiikkaa ja mahdollistavat hajautetun toiminnan. Kineettisellä vaikuttamisella ei arvioida saavutettavan merkittävää etua enää 2040-luvulla, jolloin informaation ja ei-kineettisen vaikuttamisen merkityksen arvioidaan kasvavan. Tällöin myös tekoälyn kehityksen arvioidaan edenneen niin pitkälle, että kyky hyödyntää tekoälyä muodostuu sodankäynnissä ratkaisevaksi.

Tutkimus kuuluu sotilasjuridiikan sotatieteelliseen tieteenalaan ja keskittyy kansainvälisen oikeuden sääntelyn tutkimiseen. Tutkimustehtävänä oli selvittää, voidaanko sota-alusten erityisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä oikeussääntöjä soveltaa miehittämättömiin aluksiin. Aikaisempien tutkimusten perusteella miehittämättömien alusten asemoiminen alukseksi tai sotaalukseksi ei ole kiistatonta. Tutkimuksessa selvitetään myös, voiko miehittämätön alus olla ase tai aluksen osa. Entuudestaan tunnettuihin asioihin perustuvien oikeussääntöjen soveltaminen tuntemattomaan tulee aina olemaan haastavaa. Tutkimuksen tieteenfilosofinen lähestymistapa on valistunut eurooppalainen oikeuspositivismi. Oikeuspositivistisesta näkökulmasta kansainvälinen oikeus on ennen kaikkea itsenäisten valtioiden suostumukseen perustuvaa oikeutta, joka taas luo valtioiden keskinäisten suhteiden välille oikeuksia ja velvollisuuksia. Tutkimuksessa käytetty argumentointi perustuu Kansainvälisen tuomioistuimen perussäännön 38 artiklan mukaisiin oikeuslähteisiin, joita tukevat tutkimuskirjallisuus ja tieteelliset artikkelit. Tutkimuksen perusteella kustannustehokkaiden miehittämättömien alusten hyödyntäminen merisodankäynnissä kiinnostaa useita valtioita ja alusten nimeäminen sota-alukseksi olisi optimaalinen vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan ole kiistatonta, koska Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus olettaa alusten olevan miehitettyjä ja sopimus jättää alusten rekisteröinnin päätösvallan lippuvaltiolle, mikä voi johtaa eriäviin käytäntöihin valtioiden välillä. Sota-aluksen määritelmä kansainvälisessä oikeudessa perustuu edelleen alun perin vuonna 1907 kirjoitettuun tekstiin. Sukellusveneet ja lentotukialukset on kyetty sisällyttämään sota-aluksen määritelmään. Toistaiseksi on kuitenkin kiistanalaista, pystytäänkö miehittämättömien alusten osalta toimimaan vastaavalla tavalla. Aseistettujen miehittämättömien alusten osalta nykyiset sodan oikeussäännöt ovat riittävät säätelemään alusten käyttöä, niin kauan kuin ihminen on mukana päätöksentekosilmukassa. Valtiokäytännöt näyttäisivät kehittyvän oikeussääntöjä nopeammin. Yhdysvallat on tuonut selkeästi esille oman kantansa, jonka mukaan myös miehittämättömät alukset voivat tietyin ehdoin olla sota-aluksia. Miehittämättömien alusten käytön yleistyessä muidenkin valtioiden on väistämättä tuotava oma kantansa esille.

Tämän tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli selvittää Merivoimien kadettiupseerien organisaatiokulttuurin yhtenäisyyttä. Päätutkimuskysymykseen vastaamiseksi tutkimuksessa selvitettiin Merivoimien kadettiupseerien kulttuurin vallitsevat perusoletukset, arvot ja yhteiset käytänteet. Kulttuurin yhtenäisyyttä kartoitettiin vertailemalla eri koulutustaustan ja iän omaavien upseerien vastauksia keskenään. Tällä pyrittiin saamaan uutta tietämystä kulttuurin nykytilasta ja näkemys rannikkojoukkojen integroitumisen asteesta. Lisäksi tutkimuksella pyrittiin selvittämään, näyttäytyykö työn luonteen sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvissä käsityksissä eroja. Tämä tutkimus edustaa tieteenfilosofiselta suuntaukseltaan sosiaalista konstruktivismia. Näkökulmaksi kulttuurin tarkasteluun valittiin Hofsteden kulttuurin yhteiset käytänteet sekä Scheinin perusoletusten malli, jotka mahdollistivat kulttuurin jäsenien henkilökohtaisten näkemysten tarkastelun ja vertailun. Malleja täydennettiin Moskoksen ja Caforion sotilasorganisaatioiden muutosta mittaavalla byrokratisoitumisen/institutionalisoitumisen vs. ammattimaistumisen mallilla. Tutkittavaa kulttuuria lähestyttiin laadullisin menetelmin ikäryhmiin jaotellulla tutkimusasetelmalla, josta haastattelemalla muodostettu aineisto analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä, teemoittelulla ja aineistosta esiin nousseiden keskeisten tekijöiden semioottisella analyysillä. Tutkimus osoitti, että Merivoimien kadettiupseerien kulttuuri on hyvin homogeeninen. Kulttuurin yhtenäisyys perustuu vahvaan sosiaalistumisprosessiin; upseerikasvatukseen. Merivoimien upseerikasvatus ja perinteet luovat yhteisen kokemusperinnön, joka koetaan merkittäväksi upseerien yhtenäisyyden vaikuttimeksi. Tutkimuksessa kuitenkin tunnistettiin laivastoupseerien ja rannikkojoukkoupseerien kulttuurit omiksi alakulttuureikseen. Laivastoupseerien kulttuuri näyttäytyi rannikkoupseerien kulttuuria hierarkkisemmalta vuorovaikutuksen, komentajakeskeisyyden, aloitteellisuuden ja normatiivisuuden näkökulmasta. Perinteiden merkitys näyttäytyy vahvemmin toimintaa ohjaavana tekijänä laivastoupseerien kulttuurissa. Merivoimien kadettiupseerien kulttuurissa ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella ole yhtenäistä käsitystä totuuden luonteesta ja päätöksenteon perusteista. Tutkimuksessa havaittiin myös eroja eri ikäryhmien välillä. Ihmissuhteiden luonnetta eri ikäryhmien välillä muokkaa organisaation hierarkkisuus. Nuoremmat upseerit suhtautuvat tämän tutkimuksen otannan mukaan vanhempia (YE)-upseereja ammatillisemmin upseerin työhön. Tämä näyttäytyi myös ihmisen toiminnan luonteeseen liittyvissä perusoletuksissa, joissa nuoremmat upseerit kokivat perheen ja oman vapaa-ajan työtä merkityksellisempänä. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista nuorista upseereista koki upseerin työhön suhtautumisen muuttuneen aatteellisesta kutsumusammatista yhä enenevissä määrin ammatiksi siinä missä muutkin.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärryksen syventäminen siitä, kuinka voimanlähde, (center of gravity, COG) vaikuttaa Yhdysvaltain sekä Naton yhteisoperaatioiden suunnitteludoktriineissa sekä arvioimaan voimanlähteen käsitteen käyttökelpoisuutta monitoimintaympäristö (multi-domain operations, MDO) ympäristössä. Tutkimuksen päämääränä oli lisätä teoreettista ymmärrystä COG:n tunnistamiseen ja määrittelemiseen liittyvästä analyyttisestä prosessista sekä siten tarjota työkaluja suunnitteluprosessin kehittämiseen. Tutkimuksessa käytettiin yleisellä tasolla abduktiivista viitekehystä ja sen rakenteessa oli elementtejä ankkuroidun tutkimuksen (grounded theory) lähestymistavasta. Tutkimustulokset muodostettiin hermeneuttisessa prosessissa hyödyntämällä COG:n ja sen käytön historiallista, teoreettista ja doktriineista saatua dataa, joka käsiteltiin aineistolähtöisen ja teorialähtöisen analyysin keinoin. Näin ollen ensin aineisto, sitten teoria oli analyysiä ohjaava tekijä. Aineistolähtöistä sisällönanalyysiä tehtiin induktiivisesti sekä teorialähtöistä analyysiä deduktiivisesti. Ensimmäisellä mahdollistettiin COG:n teoreettisen mallin (COGTMC) luominen ja jälkimmäinen mahdollisti mallin vertaamisen MDO konseptiin. Tulokset osoittivat, että käsitteen evoluutio on luonut variaatiota tulkinnoista ja ymmärryksestä. Ajan kuluessa konteksti, termin käyttö sekä miten se ymmärretään, on muttunut. Tämä näkyy teoreettisessa keskustelussa ja doktriinien sisällössä. MDO konseptin analyysi osoitti, että kaikki sen neljä periaatetta (tenets) vastasivat COGTMC mallin kriteerejä osoittaen vain minimaalista dissonanssia. Johtopäätökset myös osoittivat, että operaatioympäristön holistinen analyysi ja vaikutusten luominen systeemin osiin oli COGTMC:tä ja MDO:ta yhdistävä tekijä. Analyysi osoitti, että MDO ympäristö on enemmän vaikutusperusteinen kuin kyvykkyysperusteinen, koska se sijaitsee muutoksessa olevassa jatkumossa. Tulokset osoittivat myös, että COGTMC on hyödyllinen (teoreettinen) työkalu, jota voidaan käyttää MDO konseptin analysoinnissa. Loppupäätelminä oli, että tällä hetkellä COG ja sen analyyttinen matriisi on käyttökelpoinen. On kuitenkin huomioitava, että MDO analyysi toi esille joitain seikkoja, jotka saattavat vaatia COG periaatteiden uudelleen arvioimista erityisesti aineettomien tekijöiden osalta. Tutkimuksen tuottama keskeinen uusi tieto oli COG:n käyttökelpoisuuden ja pätevyyden teoreettinen tarkastelu luodun teoriamallin kautta. Tämän tutkimuksen tulokset tuottivat teoriaperustan, mistä Yhdysvaltain ja Naton (tai vastaavien) yhteisoperaatioiden suunnitteluprosesseja kehittämiseen on mahdollista luoda metodeja, keinoja ja sovelluksia. Tutkijan subjektiivisuus, laadullisen tutkimuksen tyypillinen tulkinnallinen luonne asettavat rajoitteita COGTMC mallin ja tutkimuksen johtopäätösten hyödyntämiselle. Seuraavat jatkotutkimusaiheet ja tarpeet nousivat aineistosta: Systeemiteoreettinen perspektiivi, päivitetty tai vaihtoehtoinen COG analyyttinen matriisi MDO ympäristölle, vaikutusperusteinen määritelmä COG käsitteelle, joka on sidottu MDO ympäristöön.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa kvantitatiivisten tekstianalyysin menetelmien käytettävyyttä venäläisen sotataidon tutkimuksessa. Työssä koottiin tutkimusaineisto johtavasta sotatieteellisestä Vojennaja mysl-aikakauslehdestä. Aineistoon sisältyi noin 2800 artikkelia vuosilta 2000–2020. Artikkelien tekstisisältöä prosessoitiin neljässä eri vaiheessa. Venäjänkielinen sanasto palautettiin perusmuotoihin koneoppivalla UDPipe-ohjelmalla hyödyntäen Taiga-opetusaineistoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin lehden aktiivisimpia kirjoittajia sekä teemallisia osioita. Kolme aktiivisinta kirjoittajaa 2000-luvulla ovat olleet elektroniseen sodankäyntiin keskittynyt Juri Donskov, sekä yleisestä taktiikasta laajasti kirjoittaneet Ivan Vorobjev ja Valeri Kiselev. Lehden teemaosioista geopolitiikan osuus oli noussut havaittavasti vuoden 2007 jälkeen. Lehden teemojen ja niiden artikkelien sisältöä sanastoa tarkasteltiin frekvenssin ja avainsanaanalyysin kautta. Aineistoa prosessointi sekä rajaus vain adjektiiveihin ja substantiiveihin paransivat tulosten ymmärrettävyyttä merkittävästi. Lehden teemojen avainsanojen määrittelyyn käytettiin tf-idf-tunnuslukua ja Juri Donskovin tuotantoon keyness-menetelmää. Molemmat soveltuivat hyvin sisällön yleiseen kuvaamiseen. Kolmannessa osassa tarkasteltiin yksittäisten termien sanafrekvenssiä ja yleisimpiä kollokaatteja. Esimerkkinä tarkasteltiin strategisen operaation käsitteen esiintymistä yli ajan sekä siihen liitettyä sanakontekstia suhteessa sanakirjamääritelmään. Toisena esimerkkinä tarkasteltiin Ofer Fridmanin esiin nostamia kuutta valkoisen Venäjän klassikkokirjoittajaa. Heistä Genrikh Leer ja Nikolai Golovin ovat esiintyneet lehdessä useimmin 2000-luvulla. Viimeiseksi tarkasteltiin geopolitiikka-teemasta noussutta USA-lyhennettä, jonka todettiin liite tyn vuoden 2008 jälkeen tiiviisti Natoon. Sotataidon tutkimus perustuu usein erilaisten tekstien analyysiin. Kvantitatiivisilla menetelmillä on mahdollisuus lähestyä entistä laajempia aineistoja. Ne eivät kuitenkaan poista tarvetta valittujen tekstien tarkkaan lähilukuun. Tutkimuksen ulkopuolelle jäi edelleen merkittävä määrä erilaisia menetelmiä ja työkaluja. Esimerkiksi aiheen mallinnus (Topic modelling), sanaupotukset (word embeddings) ja semanttinen skaalaus (Latent semantic scaling) todennäköisesti tarkentaisivat edelleen kuvaa aineistosta.

Tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla johtaminen ymmärretään esihenkilöiden näkökulmasta kontekstissaan, ja millainen merkitys kontekstilla on johtajuuteen. Tästä rakentui tutkimuksellinen kokonaistavoite, jossa tulkittiin johtamisen ja johtajuuden keskinäisiä suhteita sekä niiden välistä yhteenkietoutumista kontekstissa. Käytännön tavoitteena oli kuvailla, miten voidaan kehittää johtamista Rajavartiolaitoksessa. Millaista johtaminen, jota juuri nyt toteutetaan eri yksiköissä kautta maan, on käsitteellisesti tai käytännössä? Tai miten johtajuus nyt juuri näyttäytyy? Tässä hetkessäkin tehtäviä ohjataan ja ihmisiä johdetaan työpaikoilla Rajavartiolaitoksessa. Myös kontekstin historia kietoutuu nykyisiin tapahtumiin. Johtamisen ja johtajuuden suhde on monella tapaa monitulkintainen. Niiden toisistaan erottaminen on vaikeaa ja jopa keinotekoista. Tutkimuksessa pyrittiin murtamaan perinteistä käsitystä, jonka mukaan asioiden johtaminen ja ihmisten johtaminen erotetaan toisistaan. Tyypillisessä työvuorossa esihenkilöt ohjaavat sekä ihmisiä että asioita – usein samanaikaisesti ja kerrostuneesti. Johtajan henkilökohtainen panos ei ole avainasemassa menestyksekkäässä johtamistyössä eikä se välttämättä edes ole merkittävä. Liiallinen keskittyminen itse johtajaan sen sijaan, että mahdollisesti muutettaisiin prosesseja muissa yksilöissä, ryhmissä tai organisaatioissa, on kapea-alaista johtamisen ja johtajuuden tarkastelua. Tutkimukseni perustui sosiaalisen konstruktivismin ja relativismin perinteeseen. Tutkimuksen rakenne jakaantui kolmeen osaan, joista ensimmäisessä muodostettiin johtamiskontekstille historiallinen tarina, missä haastateltavien kautta johtamisen paradigmoja kytkettiin Rajavartiolaitoksen historiallisiin tilanteisiin. Toisessa osassa sanoitettiin lähiesihenkilöiden näkemyksiä johtamisesta. Kolmannessa osassa vastattiin tutkimuksen pääkysymykseen rakentamalla moniulotteinen ja -tasoinen näkemys johtajuudesta ja sen yhteenkietoutumisesta johtamisen rakentumiseen kontekstissa. Johtajuus näyttäytyi emergenttinä ja dynaamisena sen todellisuuden luonteen takia, eikä toimijat kykene siten edes kokonaisuutta täysin hahmottamaan. Dynaamiset vuorovaikutussuhteet kontekstissa tekevät johtajuuden näkyväksi ja tämä tarjoaa näkökulman, jossa johtajien tulee ymmärtää johtamiskontekstinsa sanat ja tarinat. Rajavartiolaitoksessa johtamisen ymmärtämisen tulisi olla merkittävämmässä roolissa kuin se on nykyisellään. Ei ole riittävää, että johtajat vastaavat, toimivat, ajattelevat, vaan kaikkien rooli yhteisöllisessä vuorovaikutusprosessissa tulisi olla johtamisen perustana. Tämän ymmärtäminen on tärkeää myös organisaation johdolle, jotta voidaan virallisesti ottaa kehitysaskeleita organisaation sisällä.

Ilmataistelukoulutuksessa lennonopettajat opettavat koulutettaville ohjaajille, miten ilmataistelua käydään menestyksekkäästi. Koulutettavien tietojen ja päätöksenteon kehittäminen on keskeinen osa ilmataistelukoulutusta. Tämä edellyttää lennonopettajilta palautetta sekä koulutettavien ilmataisteluun liittyvien tietojen ja päätöksenteon kokonaisvaltaista arviointia. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää lennonopettajien toteuttamaa koulutettavien ohjaajien päätöksenteon arviointia sekä koulutettavien tiedollisia valmiuksia ja suoriutumista ilmataistelukoulutuksessa. Tutkimus toteutettiin pitkittäistutkimuksena, jossa uudistettiin lentotehtävän läpikäynti- ja arviointikäytänteitä lennonopettajille järjestetyn päätöksentekokoulutuksen avulla. Koulutuksessa hyödynnettiin tutkimuksessa konstruoitua ilmataistelun päätöksentekomallia, jonka mukaan päätöksenteko ilmataistelussa ja ilmataistelukoulutuksessa perustuu hyväksyttävän ratkaisuvaihtoehdon valintaan Recognition-Primed Decision (RPD) -mallia mukaillen. Lennonopettajia opetettiin käyttämään RPD-malliin perustuvaa tiedon elisitointimenetelmää, Critical Decision Methodia (CDM), koulutettavien ohjaajien päätöksenteon arviointiin. Päätöksentekokoulutuksen vaikuttavuus selvitettiin Kirkpatrickin nelitasoisen (reaktio, oppiminen, käyttäytyminen ja tulokset) arviointimallin avulla. Vaikuttavuus todettiin positiiviseksi kaikilla arvioinnin tasoilla. Lennonopettajat olivat tyytyväisiä päätöksentekokoulutukseen, ja koulutus lisäsi opettajien tietoa päätöksenteosta ja sen arvioinnista. Tutkimuksessa vertailtiin lennonopettajien käyttäytymistä lentotehtävien läpikäynneissä ennen päätöksentekokoulutusta ja sen jälkeen. Päätöksentekokoulutus vaikutti positiivisesti lennonopettajien käyttäytymiseen läpikäynneissä. Koulutettavien päätöksenteko perusteiden tarkastelu ja palautteen vuorovaikutteisuus lisääntyivät, kun lennonopettajat hyödynsivät CDM-menetelmää koulutettavien ohjaajien päätöksenteon arvioinnissa. Koulutettavien suoriutumista BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskoneilla suoritetuilla ilmataistelulennoilla arvioitiin ennen ja jäl keen opettajien saaman päätöksentekokoulutuksen. Sadoilta ilmataistelulennoilta kerättyjen arviointien perusteella voitiin todeta, että opettajien päätöksentekokoulutuksen jälkeen käyttämä CDM-perusteinen arviointi paransi koulutettavien suoriutumista ilmataistelulennoilla. Tutkimuksen perusteella CDM-menetelmää suositellaan sovellettavan lentotehtävien läpikäynteihin Puolustusvoimien lentokoulutuksessa. CDM-menetelmää voidaan myös hyödyntää laajemmin sotilaskoulutuksen ja Puolustusvoimien operatiivisen toiminnan kehittämiseen. Tutkimus osoitti, että lyhyellä päätöksentekokoulutuksella on mahdollista kehittää lentokoulutusta, ohjaajien tietoja ja toimintaan kus tannustehokkaasti. Päätöksentekokoulutus suositellaan sisällyttämään lento- ja lennonopettajakoulutukseen. Päätöksentekokoulutusta voidaan myös soveltaa laajemmin henkilöstön osaamisen kehittämiseen.

Työssä turvallisuus ymmärretään puheessa muodostuvana ja poliittisena ilmiönä. Tämä tarkoittaa, että valtion johdon kaltaiset toimijat rakentavat tietoisesti ja systemaattisesti erilaisia merkityksiä todellisuudesta – myös turvallisuudesta. Tällä pyritään oikeuttamaan valtion toiminta, esimerkiksi asevoimien käyttö. Tutkielmassa selvittiin, miten turvallistaminen näkyi Venäjän presidentin puheissa Syyrian konfliktista vuosina 2014–2018? Tähän tutkimusongelmaan vastattiin tarkemmin seuraavien kysymysten kautta: Miten Vladimir Putin puhui Syyrian konfliktista ja Venäjän toiminnasta siihen liittyen? Mitä Syyrian konfliktia koskevissa puheissa turvallistettiin? Miten retorisia keinoja käytettiin? Tutkimusaineisto koostui Putinin Syyrian konfliktia koskevista puheista. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksenä toimi turvallistamisen teoria. Turvallistaminen käsitettiin prosessina, jota tapahtuu pitkän ajan kuluessa, sosiaalisesti puheessa rakentuvana eikä niinkään objektiivisena asiana. Analyysin perusteella Syyrian konflikti turvallistettiin uhaksi sekä Venäjälle että koko kansainväliselle yhteisölle. Lisäksi tunnistettiin puhetapoja, joita käytettiin Syyrian konfliktiin liittyen. Tällaisia olivat esimerkiksi laillisuusnäkökulman korostaminen, muiden osapuolien esittäminen epäilyttävässä valossa sekä uhriutuminen.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin maanpuolustussuhteen viitekehyksessä puolustuspolitiikkaan ja maanpuolustustoimijuuteen asennenoitumisen yhteyttä kvantitatiivisin menetelmin. Tavoitteena oli selvittää, onko kansalaisten keskuudesta löydettävissä tilastollisesti merkitseviä, toisistaan poikkeavia ryhmiä sen suhteen, miten he orientoituvat toimijuuden asenteisiin sekä puolustuspoliittisiin ratkaisuihin. Edelleen selvitettiin, voidaanko tehdä tilastollisesti merkitseviä arvioita siitä, miten puolustuspolitiikkaan orientoituminen vaikuttaa toimijuuden orientaatioon. Maanpuolustustahdon sotilassosiologista tilastollista tutkimusta on maanpuolustussuhteen mallin viitekehyksessä tähän mennessä tehty vähän. Tässä tutkimuksessa yhdistetään vähälle tutkimukselliselle huomiolle jäänyt maanpuolustustoimijuus sekä ajankohtaisuudessaan tärkeä ulottuvuus, asennoituminen puolustuspoliittisiin ratkaisuihin. Tutkimuksen aineistona oli Taloustutkimus Oy:n vuonna 2018 toteuttama TAHTO2 -kyselytutkimus. Kyselytutkimukseen otti osaa 15–79 -vuotiaat suomalaiset eri puolelta Suomea paitsi Ahvenanmaalta. Tutkimusaineistosta hyödynnettiin järjestysasteikolliset vastausvaihtoehdoiltaan seitsenportaiset väittämät, joiden voidaan katsoa liittyvä toimijuuden asenteeseen ja asennoitumiseen puolustuspoliittisia valintoja sekä -politiikan hoitoa kohtaan. Selvitettäessä sitä, onko löydettävissä toisistaan tilastollisesti poikkeavasti orientoituneita maanpuolustusryhmiä suhteessa siihen, miten kansalaiset asennoituvat puolustuspolitiikan väittämiin ja maanpuolustustoimijuuteen, tutkimusmenetelmänä käytettiin faktorianalyysiä. Kun tutkittiin, kuinka paljon maanpuolustustoimijuuden orientaatioryhmien asenteiden vaihtelusta voidaan tilastollisesti selittää puolustuspolitiikan orientaatioryhmien asenteiden vaihtelulla, käytettiin tutkimusmenetelmänä lineaarista regressioanalyysiä. Analyysiä syvennettiin laskemalla puolustuspolitiikkaan asenoitumisen ja toimijuuteen asennoitumisen yksittäisten muuttujien väliset järjestyskorrelaatiokertoimet. Tutkimuksessa löytyi kaksi toimijuuden asenteen orientaatiota: velvollisuuden ja vapaaehtoisuuden orientaatiot. Puolustuspolitiikkaan asennoitumisen osalta löytyi myös kaksi orientaatiota: perinteinen ja kansainvälinen. Tämän tutkimuksen perusteella suomalaisten puolustuspolitiikkaan asennoituminen yhteys maanpuolustustoimijuuteen muodostuu etenkin niin, että maanpuolustustoimijuuden asenteessa korostuvat velvollisuudentunto puolustaa maata aseellisesti sekä yhteiskunnan turvaamisessa korostunut yhteiskunnan etu suhteessa yksilön etuun (velvollisuuden orientaatio), jonka voimakkaana, tilastollisesti merkitsevänä positiivisena selittävänä tekijänä, on orientoituminen perinteisiin maanpuolustuksen poliittisiin ratkaisuihin kuten yleinen asevelvollisuus, kertausharjoitukset ja suuri reservi. Puolustuspolitiikan perinteisellä orientaatiolla voidaan selittää 75 % maanpuolustustoimijuuden velvollisuuden orientaation vaihtelusta ja 37 % vapaaehtoisuuden orientaation vaihtelusta. Tulokset ovat tilastollisesti erittäin merkitseviä (p < .001). Tutkimus lisää tietoa maanpuolustussuhteen osa-alueista ja niiden välisistä vuorovaikutuksista. Tutkimus mahdollistaa maanpuolustussuhteen mallin tarkentamisen, mutta avaa myös uusia tutkimusmahdollisuuksia ja antaa mahdollisesti perusteluja käytännön toimenpiteille kansalaisten maanpuolustustahdon perusteita laajennettaessa.

Rajavartiolaitoksen ja sen alaisuudessa toimivien merivartiostojen tehtäväkenttä on monipuolinen ja vaativa. Viimeisin merkittävä lisäys tehtäväkenttään on ollut avomeriöljyntorjuntavastuu 1.1.2019 tehdyn lakimuutoksen myötä. Tehtävien suorittamista johdetaan merivartiostojen johtokeskuksista. Johtokeskukset toimivat Helsingissä ja Turussa merivartiostojen esikuntien yhteydessä, ja ne ovat valmiita johtamaan tehtäviä vuorokauden jokaisena hetkenä. Tilanneorganisaatioiden muodostaminen liittyy haastavampien tilanteiden johtamiseen. Tilanneorganisaatiot perustetaan johtokeskusten yhteyteen merivartiostojen ja yhteistoimintaviranomaisten henkilöstöstä, ja niissä keskeisinä toimijoina ovat kenttäjohtajat, meripelastusjohtajat, operaattorit/ tilannevalvojat sekä yleisjohtajat. Tutkimus selvittää vallan ja vastuun käsitteiden merkityksiä tilanneorganisaatioiden johtamisessa. Tutkimus toteutettiin teorialähtöisenä hermeneuttisena tutkimuksena, jonka teoriapohjana toimivat valtaan ja vastuuseen liittyvät havainnot monelta eri tieteenalalta. Teoreettista tarkastelua syvennettiin tarkastelemalla viittä eri puolilla maailmaa tapahtunutta merellistä öljyonnettomuutta. Teorian pohjalta laadittiin puolistrukturoitu kysely molempien johtokeskusten henkilöstölle sekä merivartiostojen yleisjohtajille, jonka tuloksia analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella vaikuttavat ja vakavat öljyonnettomuudet henkilöivät ja kannustavat hylkäämään vastuuta. Valta nousee hierarkioissa ylöspäin ja politisoituu. Edellä mainittuja ilmiöitä korostaa media ja öljyonnettomuuksien luonne, joissa on löydettävissä useita eri tahoja, joita voidaan pitää vastuullisina onnettomuuksien syntymiseen. Valtaa ja vastuuta voidaan hallita paremmin, mikäli organisaatiot ovat hyvin varautuneita ja harjoitelleita, jolloin kriiseihin liittyvistä rutiinitehtävistä ei muodostu uusia haasteita kriisien sisällä. Tilanneorganisaatioissa toimivat liittävät vallan ennen kaikkea toimivallan käsitteeseen ja tiedon hallintaan. Sotilasorganisaatioille tyypillistä hierarkiaa ja siihen perustuvaa arvovaltaa haastaa kokemuksen tuoma osaaminen, mikä voidaan käsittää merivartiostojen kontekstissa myös positiivisena ilmiönä. Vastuu käsittää niin laillisen ulottuvuuden, kuin myös turvallisuuteen ja moraaliin liittyviä aspekteja. Valta ja vastuu koetaan myös kollektiivisesti tilanneorganisaatioissa. Aikapaine ja laajan tehtäväkentän hallitsemisen vaatimus haastava tilanneorganisaatioiden toimintaa myös vallan ja vastuun suhteen. Tutkimuksen keskeisimmät havainnot liittyvät siihen, että tilanneorganisaatioissa toimivat johtajat eivät koe itseään selkeästi päätöksentekijöiksi, asiantuntijoiksi tai työntekijöiksi. Positioinnin rikkonaisuus haastaa tällöin vallan ja vastuun toimivuutta ja siten myös tilanneorganisaatioiden toimintaa. Tositilanteissa tapahtuva viranomaisten välinen yhteistoiminta sen sijaan koetaan hyvin kollektiivisesti positiiviseksi asiaksi, mikä osaltaan poikkeaa aikaisemmista viranomaisten yhteistoimintaan liittyvistä tutkimusten tuloksista.

Innovaatiotoiminnan merkitys on nostettu esiin useasti julkisuudessa, viimeisimpänä vuoden 2021 Puolustusselonteossa. Innovaatioilla voidaan saada aikaan hyppäyksellistä kehitystä sotilaallisessa suorituskyvyssä. Puolustusvoimilla ei ole innovaatiotoiminnalle omaa ohjetta tai prosessia, mutta epäilemättä innovaatioita tehdään silti. Innovaatiotoiminta on yleensä osa tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja innovaation mahdollistajat ja esteet ovat kontekstisidonnaisia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten innovaatiotoimintaa voitaisiin käyttää Puolustusvoimien tutkimusorganisaatioissa. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin laadullinen sisällönanalyysi innovaatiotoimintaan liittyvästä kirjallisuudesta sekä selvitettiin, millaisia ovat innovaatiotoiminnan periaatteet Puolustusvoimissa tällä hetkellä. Toisessa eli empiirisessä vaiheessa toteutettiin teemahaastattelut kahdelletoista Puolustusvoimien tutkimusorganisaatioissa eri tasolla työskentelevälle tai innovaatioita tehneelle hen kilölle. Haastattelutuloksille tehtiin laadullinen sisällönanalyysi teemoittelemalla. Empiirisen osuuden tuloksia verrattiin lopuksi ensimmäisen vaiheen tuloksiin. Tutkimustulosten perusteella innovaatio määritellään monella eri tavalla niin tutkimuskirjallisuudessa kuin Puolustusvoimien tutkimusorganisaatioissakin. Aiemmin innovaatioprosessi nähtiin selkeänä vaiheittaisena prosessina. Nykyään käsitys on muuttunut ja prosessia kuvaillaan iteratiiviseksi, silmukoiduksi ja joustavaksi. Aloitetoiminta, keksintöilmoitus, Lessons Learned-toiminta sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta tunnistetaan mahdollisiksi innovaation etenemisprosesseiksi tutkimusorganisaatioissa. Näistä kaksi ensimmäistä soveltuvat paremmin innovaation alkuvaiheeseen. Lessons Learned-toiminta taas on lähinnä toiminnan parantamista hyppäyksellisyyden sijaan. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on tutkimusorganisaatioissa se prosessi, jossa innovaatio todennäköisimmin etenee. Innovaation edistämisen kannalta olisi hyödyllistä, jos kaikkia prosesseja saataisiin nopeammiksi. Erilliselle innovaatiotoiminnan prosessille ei ole tämän tutkimuksen perusteella tarvetta. Jonkinlainen ohje voisi kuitenkin selkeyttää innovaation viemistä eteenpäin ja tukea niin innovaation tehnyttä, hänen esimiestään kuin päätöksentekijääkin. Ohjeen kirjoitustyössä pitäisi huomioida eri tutkimusorganisaatioissa jo käytössä olevat toimivat käytänteet. Tutkimuksessa tunnistetaan useita juuri Puolustusvoimia koskevia innovaatiotoiminnan mahdollistajia ja esteitä. Innovaatiota keksiviä asiantuntijoita motivoi halu kehittää toimintaa ja heidän luonteenpiirteisiinsä sisältyy luovuus. Johtopäätösten perusteella suurin muutos innovaatiotoiminnassa tulisi saada aikaan tutkimusorganisaatioiden ja Puolustusvoimien organisaatiokulttuurissa, jotta ne tukisivat innovaatioiden tekemistä. Innovaatiotoimintaan kannustaminen eri keinoin on osa organisaatiokulttuurin muutosta. Vuorovaikutusta lisäämällä sekä tutkimusorganisaation sisällä että tutkimusorganisaatioiden kesken, voidaan mahdollistaa yksilölle syntyneen idea jakaminen ja sen kehittäminen ryhmässä. Suurin osa tutkimuksessa esiin nousseista muutostarpeista oli sellaisia, joihin organisaatio voi vaikuttaa omilla toimillaan. Puolustusvoimien tutkimusorganisaatio voi halutessaan parantaa innovaatiotoimintaansa ja mahdollistaa innovaatioiden syntymisen, mutta siihen tarvitaan myös puolustusvoimallista tukea

Tehokkuuden, tuottavuuden, tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden tavoittelu on yhteistä niin liike-elämälle, tiedeyhteisölle, julkishallinnolle kuin myös sotilaalliselle toiminnalle. Johtamisen ja toiminnan perusta rakentuu yhteiselle tilannekuvalle ja -ymmärrykselle, ja mittaamalla oikeita asioita oikeaan aikaan voidaan tukea päätöksentekoa erilaisissa sotilaallista suorituskykyä tuottavissa hankkeissa. Tutkimuksen tavoitteena on luoda ymmärrystä siitä, mitä tuloksellisuus on Puolustusvoimien hankkeissa ja miten sitä voidaan mitata. Tutkimuksen teoriapohja muodostuu tuloksellisuuden mittaamisen käsittelystä valtionhallinnossa ja projektinhallinnassa. Tarkoituksena on tutkia, miten toiminnallisuutta määritetään ja mitataan tällä hetkellä, sekä millaisia mittareita voitaisiin mahdollisesti ottaa käyttöön tulevaisuudessa. Tutkimusraportissa keskitytään suorituskyvyn rakentamisvaiheessa olevien hankkeiden toiminnallisen tuloksellisuuden tutkimiseen. Tuloksellisuus määritellään valtionhallinnossa vaikuttavuudeksi, taloudellisuudeksi ja tuottavuudeksi. Tuloksellisuus voi tarkoittaa joko laaja-alaisesti kaikkia näitä kolmea osa-aluetta, tai keskittyä vain yhteen niistä. Tuloksellisuuteen käsitteenä sisältyy tietynlainen epämääräisyys, koska se tarkoittaa eri yhteyksissä eri asioita. Tuloksellisuuden tarkka määrittely on kuitenkin oleellista, jotta asiaa voidaan tutkia, mitata ja arvioida. Tulostavoitteiden asettamisessa sekä tuloksellisuutta koskevassa raportoinnissa käytettävät tuloksellisuuden peruskriteerit muodostuvat yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja toiminnallisesta tuloksellisuudesta. Toiminnallinen tuloksellisuus jaetaan ensinnäkin toiminnalliseen tehokkuuteen, joka tarkoittaa tuottavuutta, taloudellisuutta ja maksullisen toiminnan kannattavuutta, toiseksi laadun hallintaan, joka muodostuu suoritteiden ja julkishyödykkeiden määrästä, toiminnan palvelukyvystä sekä laadusta ja kolmanneksi henkisten voimavarojen hallintaan, joka sisältää organisaation ja henkilöstörakenteen, osaamisen, työhyvinvoinnin sekä muun aineettoman pääoman ja toiminnan uusiutumisen. Projektinhallinnassa suorituskyvyn mittaaminen on eroavaisuuksien ja muutosten mittaamista verrattuna lähtökohtatilanteeseen. Projektinhallinnan kultaisessa kolmiossa projektiin käytetyt aika, kustannukset, työn laajuus sekä laatu ovat määrittäneet sen etenemistä ja onnistumista. Tämä kolmio on tullut moniulotteisemmaksi, ja projektin tuloksellisuuden määrittelyssä otetaan lisäksi huomioon esimerkiksi riskit, asiakastyytyväisyys, mielikuvat sekä projektin tuottama lisäarvo. Projekteihin on kyettävä löytämään juuri niitä kuvaavat olennaiset mittarit ja menestystekijät, jotka voivat myös muuttua ja vaihdella tuotteen elinkaaren aikana. Projektin menestystä voidaan siis tarkastella sekä kokonaishyödyn että projektin onnistumisen näkökulmista. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tavoitteena on tutkittavan ilmiön kuvaaminen, ymmärtäminen ja tulkitseminen. Tiedonkeruumuotoina käytetään dokumentteja sekä teemahaastatteluja ja aineiston analyysimenetelmänä sisällönanalyysiä. Materiaalia käsitellään valittujen kolmen teeman eli tuloksellisuuden, tuloksellisuuden mittaamisen ja hankkeiden tilannekuvan kautta. Puolustusvoimien hankkeiden toiminnallista tuloksellisuutta mitataan eri tavoin. Taloudelliset mittarit, teknisten vaatimusten täyttyminen, elinjaksoauditoinnit sekä hanke- ja suorituskykykatselmoinnit mittaavat ja arvioivat hankkeiden etenemistä ja niiden tuottaman suorituskyvyn tasoa. Siinä missä toiminnallisen tehokkuuden ja laadun hallinnan osa-alueet ovat suorituskyvyn rakentamisessa melko kattavasti edustettuina, jää henkisten voimavarojen hallinta vähemmälle huomiolle. Olisi kuitenkin hyvä mitata tasapainoisesti toiminnan tehokkuutta, laadun hallintaa ja henkilöstön voimavarojen hallintaa, jotta mittaaminen olisi monipuolista ja kuvaisi tuloksellisuuden eri osa-alueita kattavasti. Puolustusvoimilla tulee olla sekä määrällisiä että laadullisia mittareita hankkeen tuloksellisuuden mittaamiseen, ja tuloksellisuutta tulee tarkastella sekä projektityön että tuotteen kannalta. Tutkija esittää tasapainottua mittaristoa hankkeen tuloksellisuuden mittaamiseen. Tasapainotetussa mittaristossa voitaisiin huomioida asiakasnäkökulma (suorituskykyvastuullinen), taloudellinen näkökulma (järjestelmävastuullinen), prosessinäkökulma (hankehallinta) sekä henkilöstön ja toiminnan kehittämisen näkökulma. Toiminnallisen tuloksellisuuden kaikki osa-alueet tulisivat näin katettua. Kuitenkin on huomioitava, että hankkeen kohderyhmät ovat erilaisia, ja niin ovat myös mittaustarpeet. Mahdollisen yleispätevän ja kattavan mittariston laatiminen vaatii poikkipuolustusvoimaista, puolustushaarat ja eri tasot kattavaa yhteistyötä. Organisaatioille voi ja pitääkin olla myös omanlaisensa mittarit tarkoituksenmukaisin painotuksin toiminnallisen tuloksellisuuden mittaamiseen. Nämä mittaristot voivat sisältää samanlaisia elementtejä, mutta niiden ei tarvitse olla vertailukelpoisia. Tuloksellisuus on katsojan silmässä.

Useissa tutkimuksissa tärkeimmäksi työelämätaidoksi nimetään vuorovaikutusosaaminen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kokonaisvaltaisesti ymmärtää ja kuvata upseereiden kokemuksia heidän työssään ilmenevästä, edellytettävästä ja arvioitavissa olevasta vuorovaikutusosaamisesta. Tutkimuksessa muodostettiin ymmärrys upseerin työssään tarvitsemasta vuorovaikutusosaamisesta sekä siitä, mitä upseerit ylipäänsä pitävät vuorovaikutusosaamisena työssään ja millaisia merkityksiä vuorovaikutusosaaminen saa heidän kokemuksissaan. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen perustutkimus, jossa upseereiden kokemuksia lähestyttiin eksis-tentiaalisen fenomenologian näkökulmasta. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemakirjoittamista. Tutkimusaineistoksi kerättiin 46 upseerin laatima avoin kirjoitelma vuorovaikutusosaamisesta. Tiedonantajat edustivat kaikkia puolustushaaroja. Sotilasarvoltaan tiedonantajat olivat yliluutnantista everstiin. Tutkimustulokset analysoitiin teoriaohjaavaa fenomenologista sisällönanalyysimenetelmää soveltaen. Upseerin vuorovaikutusosaamisen potentiaali sijaitsee vuorovaikutusosaamisen perusvalmiuksissa. Vuorovaikutusosaamista ilmenee – tai on ilmenemättä – perusvalmiuksien kautta vuorovaikutuskontekstissa, missä upseeri kulloinkin toimii. Upseerin työn vuorovaikutuskonteksti muodostuu vuoro-vaikutussuhteista, -tilanteista, -funktioista sekä vuorovaikutuskontekstin ammattispesifeistä ulottuvuuksista. Vuorovaikutusosaamista ja -kontekstia upseerin työssä määrittää vuorovaikutuskontekstin muutokset, vuorovaikutuksen haasteet ja epäkohdat sekä vuorovaikutusosaamisen jännitteet. Vuorovaikutusosaamisen upseerit käsitteellistävät vuorovaikutusosaamiselle antamiensa merkitysten kautta. Vuorovaikutusosaamisen tärkeys ja asema ilmenee upseereiden kokemasta vuorovaikutuksen ja vuorovaikutusosaamisen arvostuksesta, vuorovaikutusosaamisen ja sen puutteen seurauksista sekä vuorovaikutus- ja ammattiosaamisen suhteesta. Tutkimus osoittaa, että upseerin työ on vuorovaikutteista toimintaa toisten ihmisten kanssa. Työtehtävissä vaaditaan monipuolisia johtamis- ja esimiestaitoja, itseohjautuvuutta, omatoimisuutta ja itsenäisyyttä sekä laaja-alaista ja syvällistä vuorovaikutusosaamista. Upseerit tavoittelevat vuorovaikutuskäyttäytymisellään Puolustusvoimien arvoja ilmentävää upseeriutta, esimiestyötä ja johtajuutta. Upseerin vuorovaikutuskontekstin ammattispesifiyden ulottuvuudet ilmenevät vuorovaikutussuhteiden hierarkkisuutena, työtehtävien säännöllisenä vaihtumisena, erilaisissa rooleissa toimimisena sekä tarpeena mukautua vuorovaikutussuhteisiin tilanteen ja funktion edellyttämällä tavalla. Upseerit tunnistavat vuorovaikutuksen ja vuorovaikutusosaamisen merkityksen työssään ja arvostavat niitä suuresti. Upseerit kokevat työnsä sosiaaliseksi ja ihmisten kanssa yhdessä tekemiseksi, missä vuorovaikutusosaamista tarvitaan joka päivä ja lähes joka hetki. Vuorovaikutusosaaminen koetaan olevan tärkeää upseerin itsensä, työn ja työyhteisön kannalta. Vuorovaikutusosaamisen avulla upseeri pystyy hallitsemaan vuorovaikutusosaamista ja -kontekstia määrittäviä tekijöitä sekä menestymään työssään. Upseereiden kokemasta vuorovaikutusosaamisen arvostuksesta voi havaita, että upseerit ovat tottuneet työskentelemään ihmisten ja erityisesti suurten ihmisjoukkojen kanssa, sillä upseerit ovat sisäistäneet ihmisjoukkojen johtamisen vaativan vuorovaikutusosaamista.

Ilmavoimien lentokoulutusjärjestelmä on kehittynyt viimeisen vuosisadan aikana kalustohankintojen ja kokemusten myötä sellaiseksi kuin se tänä päivänä on. Hävittäjähankinnan seurauksena lentokoulutusjärjestelmä on jälleen merkittävien muutospaineiden alla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa lentokoulutusjärjestelmän kehittämisen tueksi lisäämällä ymmärrystä sotilasilmailun oppimisesta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja se on jaettu kahteen osaan. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa etsitään fenomenologisella menetelmällä sotilasilmailun oppimisen kokemusta. Aineistona on käytetty kuuden lento-oppilaan haastatteluja. Oppilaita on haastateltu kahteen otteeseen. Ensimmäisen haastattelun ajankohtana vuonna 2019 oppilaat lensivät Hawk-suihkuharjoitushävittäjällä. Toiseen haastatteluun mennessä vuonna 2022 he olivat edenneet lentämään Hornet-monitoimihävittäjällä. Ensimmäisen osan tuloksina esitetään sotilasilmailun oppimisen kokemuksen yleinen merkitysverkosto, joka rakentuu lentotehtävän eri vaiheiden ympärille. Myös lennonopettajilla sekä muilla työyhteisön jäsenillä on oma merkityksensä kokemuksessa. Kokemuksessa korostuvat erityisesti virheistä oppiminen sekä simulaattorien hyödyntäminen oppimisen tukena. Tutkimuksen toisessa osassa selvitetään oppimisen luonnetta lentokoulutuksen eri osa-alueilla teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Analyysissa tarkastellaan rinnakkain ensimmäisessä osassa tuotettuja yksilökohtaisia merkitysverkostoja sekä Ilmavoimien lentokoulutusjärjestelmää kuvaavia kirjallisia dokumentteja. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään kokemuksellisen oppimisen teoriaa. Analyysin perusteella löydetään uudenlainen tapa tarkastella lentokoulutusta. Kokemuksellisen oppimisen teorian avulla tunnistetaan oppimisen luonne lentokoulutuksen eri hetkinä sekä ymmärretään lentokoulutusjärjestelmän rakenteiden merkitys sotilasilmailussa ilmenevälle oppimisen luonteelle. Lentämisen aikana oppimisen havaitaan olevan luonteeltaan nopeatempoista ja painottuvan toimintaa edustavan suuntautuvan ja mukautuvan oppimisen ulottuvuuksiin. Maassa tapahtuvan oppimisen ymmärretään olevan luonteeltaan hitaampaa ja painottuvan reflektiota edustavan eriytyvän ja sisäistävän oppimisen ulottuvuuksiin. Sotilasilmailussa tunnistetaan suuntautuvan oppimisen korostunut luonne, joka johtuu oppimistavoitteista ja niiden saavuttamisen arvioinnista. Tutkimustulosten perusteella muodostuu ymmärrys viidestä kokonaisuudesta: (1) miten kokemuksellisen oppimisen teoria soveltuu selittämään oppimista sotilasilmailussa, (2) mitkä sotilasilmailun rakenteelliset ominaisuudet saavat virheistä oppimisen merkityksen korostumaan lentokoulutuksessa, (3) minkä vuoksi lento-oppilaat kokevat ilmataistelukoulutuksen aloitushetken erityisen haasteelliseksi, (4) kuinka tilannetietoisuuden muodostaminen voidaan ymmärtää nopeatempoisena oppimisena sekä (5) miten simulaattorikoulutusta voidaan hyödyntää sotilasilmailun oppimisessa paremmin. Tutkimuksen tulosten avulla voidaan kehittää Ilmavoimien lentokoulutusjärjestelmää hallitummin laadukkaammaksi.

Puolustusvoimien historian aikana ovat upseerit keskustelleet julkisesti operaatiotaidosta ja taktiikasta muun muassa sotilasammattilehdistössä käytävän kirjoittelun kautta. Esimerkiksi Suomen Sotilasaikakausilehti on muodostunut yhdeksi merkittävimmäksi taktiikan kehittämisen keskustelufoorumiksi. Sotilasaikakausilehden sivuilla on käyty ajoittain jopa väittelyä tärkeiksi koetuista taktisista periaatteista. Viime vuosina on kuitenkin tehty havaintoja tämän keskustelun laantumisesta. Samaan aikaan kylmän sodan päättyminen ja Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristön muuttuminen on muokannut suomalaista sodan kuvaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ja miksi upseerit julkisesti keskustelevat kylmän sodan jälkeisessä julkilausutussa sodan kuvassa. Tutkimuksen ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta. Aineisto analysoitiin kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Analyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen aineisto oli kaksiosainen. Tutkimuksen konteksti muodostettiin Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen lisäksi muiden valtionhallinnon asiakirjojen, sodan kuvaa käsittelevän tutkimuskirjallisuuden sekä sotilasammattilehdissä julkaistujen artikkeleiden avulla. Tutkimuksen toisen osan muodosti kylmän sodan jälkeinen operaatiotaidon ja taktiikan keskustelu. Aineisto rajattiin koskemaan vuosina 1990–2020 Suomen Sotilasaikakausilehdessä ja Kylkiraudassa kirjoitettuihin operaatiotaidon ja taktiikan artikkeleihin. Tutkimuksen perusteella upseerien julkinen keskustelu on seurannut julkilausuttua sodan kuvaa painottuen kulloinkin pinnalla oleviin trendeihin. Keskeisenä argumenttina on, että operaatiotaitoa ja taktiikkaa tulee kehittää omiin tarpeisin ja omiin olosuhteisiin sopivaksi. Sodan kuvan muutoksesta johtuen kirjoitukset ovat laajentuneet kattamaan perinteisten maa-, meri- ja ilmatoimintaympäristön lisäksi informaatio- ja kybertoimintaympäristöt. Samalla upseerien operaatiotaidon ja taktiikan keskustelu on muuttunut vapaasta taktisesta keskustelusta asiantuntijoiden kirjoituksiksi, sekä tiedottamistyyppisiin kirjoituksiin.

Kiinan naapurissa oleva saarivaltio Taiwan toimii itsenäisen valtion tavoin, mutta sillä ei ole kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen, koska Kiina pitää Taiwania omana maakuntanaan. Taiwanilaisten enemmistön tahtona on jatkaa itsenäisenä valtiona ja saada kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelle. Taiwanilla on läheiset suhteet Yhdysvaltojen kanssa, muttei virallista puolustussopimusta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Taiwanin asemaa Kiinan naapurissa nimenomaisesti Taiwanin näkökulmasta. Taiwanin omaa näkökulmaa ei tutkimuksissa kovin usein ole otettu huomioon. Tutkimuksen ensisijaisena lähdeaineistona käytettiin Taiwanin hallinnon julkaisemia virallisia asiakirjoja. Asiakirjoista käytettiin niiden virallisia englanninkielisiä käännöksiä, koska alkuperäiskielisten versioiden analysointiin ei ollut käytettävissä kielitaitoa. Näiden virallisten asiakirjojen lisäksi näkökulmaa laajentamaan käytettiin pääosin englanninkielistä tutkimuskirjallisuutta sekä asiantuntijanäkemyksiä. Asiantuntijoiksi valittiin taiwanilaisia turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Lähdeaineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus osoitti Taiwanin luottavan vankasti Yhdysvalloilta tarvittaessa saatavaan sotilaalliseen tukeen. Taiwanin päätavoitteena ei kuitenkaan ole eskaloida tilannetta sotilaalliseksi konfliktiksi, vaan ylläpitää alueella vallitseva suhteellisen rauhallinen tilanne. Taiwan ei aktiivisesti pyri julistautumaan itsenäiseksi ja muutoinkin pyrkii välttämään provokaatioita Kiinaa kohtaan. Samanaikaisesti Taiwan kykenee käytännössä toimimaan itsenäisen valtion tavoin. Tulosten perusteella voidaan todeta Taiwanin geopoliittisen aseman jatkuvan haasteellisena nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Kiinan sotilaallisen ja taloudellisen vaikutusvallan kasvu vaikuttaa alueelliseen voimatasapainoon, johon Yhdysvallat joutunee jollain tapaa ja jollain aikavälillä vastaamaan. Taiwanin pyrkimys vallitsevan suhteellisen rauhallisen tilanteen säilyttämiseksi tullee vaatimaan Taiwanilta johdonmukaista ja määrätietoista ulkopolitiikkaa. Taiwanin lopullisen geopoliittisen aseman ratkeaminen tulevaisuudessa jää nähtäväksi.

Itsenäisyyden ajan taktiikan kehitystä tutkittaessa nousee esiin eversti Valo Nihtilän nimi. Nihtilää käsittelevät tutkimukset painottuvat sotavuosiin, eikä Nihtilän sotataidollisen ajattelun muodostumista ole tutkittu kattavasti. Nihtilä palveli 1920- ja 1930-lukujen aikana lähes 10 vuotta upseereiden taktiikan opettajana. Opettaja-asemasta johtuen Nihtilällä oli ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda omia näkemyksiään upseereiden taktiikan opetukseen ja tätä kautta taktiikan kehitykseen. Tämä tutkimus avaa Nihtilän taktiikan käsityksen muodostumista ja tuo esille, miten Nihtilä kehitti suomalaista taktiikkaa ja taktiikan opetusta ennen talvisotaa. Tutkimus on henkilöhistoriallinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista aineistoanalyysiä. Lähdeaineisto jakaantuu neljään eri lähderyhmään: Upseereiden koulutusta 1920- ja 1930-luvulla käsittelevät lähteet, Nihtilän kirjallinen tuotanto, sotilasammatillinen kirjallisuus ja täydentävät lähteet. Lähdeaineiston avulla on luotu kuva Nihtilän saamasta ja antamasta taktiikan opetuksesta sekä Nihtilän näkemyksestä taktiikan kehityssuunnista. 1920- ja 1930-luku olivat upseereiden koulutusjärjestelmän ja opetusmenetelmien vakioitumisen murrosaikaa. Suomalaisten upseereiden ottaessa vastuun Sotakorkeakoulun opetuksesta alettiin toden teolla pohtimaan taktiikan suuntautumista suomalaisiin olosuhteisiin soveltuvaksi. Nihtilän opiskelu- ja opettaja-aika Sotakorkeakoulussa osui juuri tähän murroskohtaan. Opettajana Nihtilä käänsi ohjesääntöjen yleistykset eri joukkotasojen taktiikan toteutustavoiksi. Opetuksen kautta Nihtilä taas pyrki yhtenäistämään upseereiden näkemyksen taktiikasta. Nihtilä halusi lisätä puolustuksen syvyyttä, mutta ymmärsi, ettei Suomessa joukkomäärät riittäisi ensimmäisen maailmansodan mukaiseen syvään puolustukseen. Nihtilän mukaan Suomessa syvyyden lisäämiseen päästäisiin aktiivisuudella ja avomaaston välttämisellä. Aktiivisuudessa Nihtilä painotti tulen ja liikkeen välistä suhdetta. Näiden painopisteen muodostuksessa avainasemassa oli reservin käyttö koko vastuualueen syvyydessä. Avomaaston välttäminen pohjautui Nihtilän ymmärrykseen venäläisistä taistelun periaatteista. Menestyksekkään puolustuksen aikaansaamiseksi ja kaavamaisuuden välttämiseksi Nihtilä yhdisti elementtejä eri taistelulajeista. Nihtilän näkemys taktiikasta olikin huomattavasti aikaansa edellä.

Ohjelmistotuotantoketjujen hyödyntäminen näyttäytyy merkittävänä hyökkäysvektorina osana strategisen tiedustelun tiedonhankintamenetelmien keinovalikoimaa. Taustalla vaikuttavat toimintaympäristön voimakas digitalisoituminen sekä tietojärjestelmien suojausmenetelmien ja -käytäntöjen nopea kehittyminen. Tämän diplomityön tutkimustehtävänä on kuvata strategisen tiedustelun suhdetta valtionjohdon päätöksentekoon, miten ohjelmistotuotantoketjujen hyödyntäminen asemoituu osaksi strategisen tiedustelun kokonaisuutta sekä tutkia miten ohjelmistotuotantoketjujen hyödyntäminen paljastuessaan vaikuttaa valtioiden välisiin suhteisiin. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on luoda suomenkielistä käsitteellistä pohjaa strategian ja tiedustelun tutkimukselle. Tutkimuksen menetelmät ja aineisto jakaantuvat kahteen kokonaisuuteen. Ensimmäinen perustuu kirjallisuustutkimukseen, jossa käsitellään strategisen tiedustelun, tietoverkkotiedustelun ja valtion turvallisuuspoliittisen päätöksenteon ominaispiirteitä. Toinen kokonaisuus muodostaa tutkimuksen empiirisen osuuden, jossa tutkitaan Kiina ja Venäjän Yhdysvaltoihin kohdistamia ohjelmistotuotantoketjuja hyödyntäneiden kyberoperaatioiden aiheuttamia vastatoimia. Tutkimusaineisto muodostui Yhdysvaltojen hallinnon julkaisemista dokumenteista. Analyysimenetelmänä sovellettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Työn perusteella voidaan väittää, että ohjelmistotuotantoketjuja hyödynnetään osana strategista tiedustelua. Niiden kautta on mahdollista ohittaa kohteiden suojausmenetelmiä ja levittää haittaohjelmia laajasti kohdetietojärjestelmiin tiedon keräämisen mahdollistamiseksi. Paljastuneista ohjelmistotuotantoketjuja hyödyntämisestä operaatioista seurasi poliittisia ja taloudellisia kustannuksia hyökkäyksen toteuttajalle. Poliittiset toimenpiteet liittyvät havaittujen tapausten julkiseen tuomitsemiseen kumppanien ja liittolaisten kanssa sekä diplomaattien karkotuksiin. Taloudellisten sanktioiden lisäksi taloudellisia resursseja ohjattiin kansallisten ja yhteistyötahojen kyberpuolustuskyvykkyyksien kehittämiseen ohjelmistotuotantoketjuhyökkäyksiltä suojautumiseksi. Lisäksi Yhdysvallat edistää kansainvälistä oikeutta kunnioittavan normiston kehittämistä. Asetettujen sanktioiden ja strategiapapereissa kuvattujen uhkausten negatiiviset vaikutukset pakottavat valtioita arvioimaan ohjelmistotuotantoketjuja hyödyntävien tiedusteluoperaatioiden hyöty–panos-suhdetta. Ohjelmistotuotantoketjuhyökkäykset säilynevät tiedusteluorganisaatioiden keinovalikoimassa niin pitkään, kuin niillä arvioidaan saavutettavan enemmän hyötyä kuin haittaa tavoiteltaessa tiedusteluetua kansallisten intressien ajamiseksi osana anarkista kansainvälistä järjestelmää.

Tutkimus on osa strategian ja politiikan tutkimusta. Näkökulmana on Rajavartiolaitokselle yhteistyön muodoista saatavilla oleva hyöty sekä lisäarvo. Tutkimus nojaa jaettuihin arvoihin, solidaarisuuteen ja vastavuoroisuuteen perustuviin yhteistyön ilmenemismuotoihin. Yhteistyön tavoitteena on tuottaa hyötyä kaikille siihen osallistuville toimijoille kollektiivisen hyödyn lisäksi. Tutkimus perustui tutkijan Raja- ja merivartiokoululle esittämään aihepiiriin, jolle oli keskustelujen perusteella tarve Rajavartiolaitoksessa. Rajavartiolaitoksen on hyvä tunnistaa erilaiset yhteistyömuodot, missä ollaan mukana ja millaista lisäarvoa niistä saadaan omien lakisääteisten tehtävien toimeenpanemisen näkökulmasta. Tämän perusteella voidaan omia resursseja allokoida tehokkaammin operatiivista toimintaa tukevalla tavalla. Tutkimuksessa käytettiin monimenetelmäisyyttä niin aineiston keräämisessä kuin analyysissä. Aineisto pohjautuu virallisiin dokumentteihin, sääntelyyn ja aikaisempaan tieteelliseen tutkimukseen sekä teorioihin. Näitä täydennettiin Rajavartiolaitoksen asiantuntijoiden puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineistoa käsiteltiin aineistolähtöisellä ja teoriaohjaavalla sisällön analyysillä sekä ryhmitellyllä matriisilla. Analyysissä hyödynnettiin niin laadullisia kuin määrällisiä menetelmiä tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi. Loppupäätelmissä yhdistyvät olennaisimmat tulokset ja taustalla olevat analyysiä ohjanneet teoriat. Tutkimuksen taustalla on liberalismiin perustuva maailmankäsitys, joka mahdollistaa aidon yhteisen / jaetun arvopohjan varaan rakentuvan yhteistyön. Tutkijan pragmaattinen ote näkyy eri menetelmien käyttämisessä tutkimuksessa monipuolisesti niin, että menetelmillä saatiin nostettua esille käsiteltävän osan kannalta olennaisimmat asiat. Kansainvälinen yhteistyö tuo Rajavartiolaitokselle lisäarvoa siinä, että se mahdollistaa vaikuttamisen EU:n tason politiikkaan, sääntelyyn ja strategioiden muodostamiseen omalta kannalta hyödyllisellä tavalla. Rajavartiolaitoksen päävastuulla olevista tehtävistä on hyvä tehdä määräajoin kaikki tasot kattava riskianalyysi, jossa huomioidaan Rajavartiolaitoksen rajalliset resurssit sekä tehtäväkentän laajuus. Rajavartiolaitoksen rajallisia resursseja tulee kyetä allokoimaan entistä tehokkaammin Rajavartiolaitoksen sisällä. Resursoinnin painopistettä tulee kyetä muuttamaan toimintaympäristössä ja lakisääteisissä tehtävissä tapahtuneiden muutosten mukaisesti. Omillaan on tultava toimeen – olemassa olevat yhteistyörakenteet ja palvelut tuovat operatiiviseen toimintaan resilienssiä ja skaalautuvuutta tilanteissa, jotka ovat omien suorituskykyjen äärirajoilla.

Tutkimuksen tavoitteena oli etsiä konkreettisia kehittämiskohteita ja -mahdollisuuksia palkatun sotilashenkilöstön psyykkisen, sosiaalisen ja eettisen toimintakykykoulutuksen kehittämiseksi, läpi koko koulutusjärjestelmän, sopimussotilaasta kenraaliin asti. Ensin selvitettiin palkatun sotilashenkilöstön toimintakykykoulutuksen osaaminen ja motivaatio psyykkisen, sosiaalisen ja eettisen toimintakyvyn koulutuksessa sekä näitä tukevat ulkoiset mahdollisuudet COM-B -teoriaa ja Toimintakyky-pedagogis-sisällöllisen osaamisen mallia hyödyntämällä. Nykytilan kartoituksen jälkeen asiantuntijoita haastattelemalla etsittiin ratkaisuja, miten palkatun sotilashenkilöstön toimintakykykoulutusta voitaisiin kehittää psyykkisen, sosiaalisen ja eettisen toimintakyvyn koulutuksessa. Tutkimus oli luonteeltaan monimenetelmällinen mixed method -tutkimus. Aineisto koostui teoriataustoiltaan pääasiallisesti Puolustusvoimien normeista sekä ohjesäännöistä, määrällisen tutkimuksen kouluttajakyselyaineistosta, kouluttajien laadullisen kysymyksen aineistosta sekä asiantuntijoiden laadullisesta lomakehaastatteluaineistosta. Aineistot analysoitiin määrällisen osuuden osalta IBM SPSS Statistics 25 -ohjelmalla, ja laadullinen aineisto aineistolähtöisellä ja teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Määrällisten tulosten mukaan ammattialiupseerien ja upseerien toimintakykypedagoginen osaaminen ja motivaatio toteuttaa toimintakykykoulutusta olivat hyvällä tasolla. Ulkoiset mahdollisuudet koettiin kohtalaiselle tasolle. Kouluttajien sekä asiantuntijoiden mukaan toimintakykykoulutus tulisi sisällyttää systemaattiseksi ja nousujohteiseksi kokonaisuudeksi kaikille koulutus- ja tutkintotasoille. Ulkoisia mahdollisuuksia parantaisi koulutuskulttuurin muutos ja toimintakykykoulutuksen kytkeminen prosesseihin. Johtopäätöksenä todettiin, että toimintakykykoulutus (psyykkinen, sosiaalinen ja eettinen) tulisi kytkeä koulutustoimialaan systemaattiseksi ja linjakkaaksi kokonaisuudeksi, ja sitä tulisi johtaa pedagogisen johtamisen käytännön toimenpitein läpi linjaesikuntaorganisaation.

Tässä tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltojen, Venäjän, Iso-Britannian ja Ranskan ydinasedeterrenssiä osana deterrenssistrategiaa. Tutkimuksen teoriana on deterrenssiteoria, josta tutkija on muodostanut deterrenssiopin, deterrenssityypit ja deterrenssistrategian valtioiden ydinasedeterrenssin tarkasteluksi yhdessä Herman Kahnin deterrenssiteorian kanssa. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on, mikä on ydinaseiden merkitys deterrenssistrategiassa? Tutkimuksen alatutkimus kysymykset ovat: Mistä valtioiden deterrenssistrategiat koostuvat, miten valtiot muodostavat ydinasedeterrenssin, minkälaisia ovat valtioiden ydinasedoktriinit ja minkälaisia ydinasesuorituskykyjä valtioilla on? Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Tutkimusmenetelmä on käytetty integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimus on rajattu koskemaan vuosia 2013–2023. Yhdysvalloissa ydinaseiden merkitys on muuttunut tarkastelujakson aikana uhkakuvan muutoksen myötä. Yhdysvallat on kehittänyt kokonaisvaltaisen integroidun deterrenssin strategian. Ydinasedeterrenssi on johtavassa roolissa Yhdysvaltojen deterrenssistrategiassa. Venäjän ydinasedeterrenssi säilyi koko tutkimuksen aikajakson lähes muuttumattomana. Venäjä modernisoi jatkuvasti ydinasesuorituskykyään ja se tulee säilyttämään ydinasedeterrenssin deterrenssistrategian muodostaja. Iso-Britannian kehitti Modern Deterrence-deterrenssistrategian kokonaisvaltaisen deterrenssin toteuttamiseksi. Ydinasedeterrenssi on Iso-Britannian turva, jota täydennetään muilla suorituskyvyillä ja toimilla. Ranskan itsenäinen ydinasedeterrenssi muodostaa Ranskan deterrenssistrategian.

Itsesynkronoituvassa sotilasorganisaatiossa tilannekuva jaetaan laajasti, joukkojen välisen linjaesikuntaorganisaation hierarkian ylittävään kommunikaatioon kannustetaan ja alaisille delegoidaan päätöksentekovaltaa tehtäväjohtamisen periaatteita täysimääräisesti noudattaen. Itsesynkronoituminen haastaa perinteisen tehtävätaktiikan maasodankäynnissä. Nato pitää itsesynkronoitumista tavoiteltavana johtamisen suorituskykynä. Myös itsesynkronoituvan organisaation johtaminen on komentajakeskeistä. Tutkimustehtävänä oli selvittää itsesynkronoitumisen erityispiirteitä taistelukentällä, itsesynkronoituvan organisaation komentajaan kohdistuvia vaatimuksia sekä itsesynkronoitumista rajoittavia ja puoltavia tekijöitä Puolustusvoimissa. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä ilmiöstä, jonka saapumista länsimaisiin asevoimiin ja maasodankäyntiin on ennakoitu yli kaksikymmentä vuotta. Hermeneuttisella tutkimusotteella kirjallisuuskatsauksen jälkeen primääriaineisto kerättiin asiantuntijoilta teemahaastattelulla. Aineistoa täydennettiin sotaharjoituksessa osallistuvalla havainnoinnilla. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti. Johtopäätökset tehtiin abduktiivisella päättelyllä. Itsesynkronoituminen mahdollistaa aloitteen tempaamisen, menestyksen hyväksikäytön ja korkean taistelutempon saavuttamisen. Voimien vaikutuksen keskittäminen, voimien taloudellinen käyttö ja reservin pitäminen komentajan hallussa rajoittavat itsesynkronaation mielekkyyttä. Itsesynkronoituminen tapahtuu taisteluosastossa ja sitä korkeammilla organisaatiotasoilla. Komentajan asemaan kuuluu vastuu tehtävän täyttämisestä. Komentajalla tulee olla taktista älyä, päätöksentekokykyä ja syväjohtamisen taitoa. Komentajan pitää kyetä kommunikoimaan komentajan tahto, tavoiteltava loppuasetelma sekä tehtävät alaisille. Esikunta tukee päätöksentekoa komentajan haluamalla tavalla. Puolustusvoimissa itsesynkronoitumista mahdollistavat tehtävätaktiikka osana johtamiskulttuuria, korkeasti koulutetut reserviläiset sekä sotilasjohtajien johtamiskoulutus ja johtamiskokemus. Itsesynkronoitumista kuitenkin rajoittaa suomalainen tehtävätaktiikan toimintamalli, joka painottaa tehtävää komentajan tahdon kustannuksella. Byrokratia ja komentajakeskeisyys vähentävät johtajien aloitteellisuutta, mikä laskee itsesynkronoitumisen mahdollisuutta. Itsesynkronoituminen taistelukentällä edellyttää, että se on osa organisaatiokulttuuria ja sitä harjoitetaan joka tasolla. Johtopäätöksenä komentajan tulee kyetä muuttamaan johtamistaan jatkuvasti tilanteen mukaisesti. Tähän vaikuttavat sekä johtamisen että operaatiotaidon ja taktiikan tekijät. Lisäksi suomalaista tehtävätaktiikkaa tulee tarkastaa priorisoimaan komentajan tahtoa itsesynkronaation mahdollistamiseksi. Itsesynkronaatiota maavoimien taistelussa tulee tutkia eri organisaatiotasoilla ja taistelulajeissa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa suomalaisen upseeriston taktiikka-aiheisen kirjoittelun muutos kolmen vuosikymmenen ajalta sekä selvittää ja selittää tekijöitä, jotka vaikuttivat kirjoitteluun. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa upseerien kirjoittelussa tapahtuneesta muutoksesta kylmän sodan päättymisen jälkeen sekä tunnistaa kirjoittamiseen vaikuttavat tekijät. Lopullisena päämääränä oli palvella kehittämispyrkimyksiä, joiden avulla voitaisiin edistää upseeriston taktiikka-aiheista kirjoittelua, argumentaatiota ja keskustelua. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jota tuettiin määrällisesti. Kirjoittelun muutoksen selvittämiseen tärkeimmän aineiston muodostivat neljän sotilasalan julkaisun artikkelit vuosien 1991-2020 väliltä. Kirjoitteluun vaikuttavia tekijöitä selvitettiin suppealla asiantunti jakyselyllä sekä laajemmalla oppilaskyselyllä. Näiden aineistojen osalta keskeisiä tutkimus menetelmiä olivat aineistolähtöinen sisällönanalyysi, sisällön erittely, aineiston kvantifiointi, vertailu sekä induktiivinen päättely. Asiantilan kehittämiseen liittyen tärkeimmän aineiston muodosti tutkimustulokset kirjoittelun muutoksista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Kehittä missuosituksia muodostetiin yhdistelemällä ja vertailemalla tuloksia sekä päättelemällä abduktiivisesti. Tutkimus osoitti, että upseerien kirjoittelu maasodankäynnin taktiikasta on tarkastelujakson aikana laskenut ja yhä harvempi upseeri kirjoittaa taktiikasta. Kirjoittajien keski-ikä on noussut selvästi ja useimmiten kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri tai sellaiseksi aikova. Esiupseerien ja nuorten upseerien osuus kirjoittajista on hyvin pieni. Keskeisiksi kirjoittamishalukkuutta laskeviksi tekijöiksi selvisi riittämätön aika, tietoturvaluokitteluun haasteet, epävarmuudet osaa misessa sekä hierarkiaan, ilmapiiriin ja kulttuuriin liittyvät tekijät. Keskeisiksi kirjoitteluun motivoivaksi tekijäksi osoittautuivat kiinnostus taktiikkaan, kannustus, esimerkki, kirjoitus palkkio sekä halu kehittää suomalaista taktiikkaa. Kehittämisnäkökulmasta keskeisenä löydöksenä oli, että vastaajat mielsivät operaatiotaidon ja taktiikan lähes yksimielisesti upseerin ammattitaidon keskiöön. Lisäksi vastaajat kokivat, että taktiikasta tulisi kirjoitella julkisesti enemmän. Nämä seikat osoittavat, että kehittämistoimille on olemassa hedelmällinen maaperä. Kehittämistoimia olisi vaivattominta kohdistaa upseerei hin nousujohteisesti eri virkaurakurssien aikana. Suositeltavat kehittämistoimet liittyivät muun muassa tietoturvakäytänteiden selkeyttämiseen, taktiikka-aiheisen kirjoittelun hyödyntämiseen opiskelijoiden oppimistehtävissä, yhteiskirjoitteluun kannustamisessa sekä kirjoituspalkkioiden käyttöön lisäkannusteena erityisesti ensikirjoituksille.

Sodassa ja sitä alempitasoisissa konflikteissa kyky ennakoida vihollisen pyrkimyksiä vaikuttaa kineettisesti omiin joukkoihin on avainasemassa oman taisteluvoiman suojaamisessa ja menestyksellisten operaatioiden toteuttamisessa. Vihollisen tulevan toiminnan arviointi on perinteisesti toteutettu tiedustelutoimialan toimesta ja se on yleensä luonteeltaan salaista sekä laadulliseen analyysiin perustuvaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella mahdollisuuksia luoda turvaluokittelemattomiin lähteisiin ja määrälliseen analyysiin perustuva malli kineettisten iskujen ennakoimiseksi. Tutkimusraportissa esitettyjen analyysien tulokset perustuvat avoimista lähteistä kerättyihin tietoihin Irakissa vuosina 2019–2022 Yhdysvaltojen johtamaa koalitiota vastaan suoritetuista kineettisistä iskuista ja tapahtumista, joiden ennen aineiston keräämistä arvioitiin mahdollisesti indikoivan kineettisiä iskuja. Analyysien tekemiseen käytettiin 1919 aikavälillä 1.1.2019−31.8.2022 tunnistettua tapahtumaa, joista Yhdysvaltojen johtamaa koalitiota vastaan kohdistuneita kineettisiä iskuja oli 734 kappaletta. Pääanalyysimenetelminä tutkimuksessa käytettiin kuvailevaa statistiikkaa, Monte Carlo simulaatioita, keskiarvovertailua ja muuttujavertailua. Tehtyjen analyysien avulla tunnistettiin useita indikaattoreita, joiden esiintyvyys ennen iskutapahtumia oli poikkeuksellisen voimakasta. Lisäksi iskutapahtumien perusteella oli tunnistettavissa erilaisia ilmiöitä, joita voidaan käyttää apuna kineettisten iskujen ennakoinnissa. Iskutapahtumien tyyppi, ajankohta ja iskujen maantieteellinen sijainti vaikuttivat havaittujen ilmiöiden voimakkuuteen sekä indikaattoreiden toimivuuteen. Tutkimuksen tulosten perusteella avoimista lähteistä saatavien tietojen avulla voidaan rakentaa kineettisiä iskuja ennakoiva kvantitatiivinen malli. Mallin rakentaminen edellyttää tarkkaa ymmärrystä toimialueesta, eikä yleispätevää, kaikkiin tilanteisiin ja kaikkiin iskutyyppeihin soveltuvaa tarkkaa mallia ole luotavissa. Mallin tarkkuuden parantamiseksi mallia rakennettaessa on huomioitava iskutyyppi ja maantieteellinen alue, joihin mallia halutaan käyttää. Lisäksi mallia tulee täydentää ja päivittää sen käytön aikana mahdollisimman käyttökelpoisten tulosten aikaansaamiseksi. Tämä tutkimus on hyödynnettävissä sotatieteellisen tutkimuksen ja tiedustelutoimialan metodien kehittämisessä. Tutkimuksen tulokset ovat suoraan hyödynnettävissä Irakissa käynnissä olevien operaatioiden tilanneymmärryksen muodostamisessa ja uhka-arvioiden laatimisessa. Lisäksi tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä voidaan hyödyntää muille operaatioalueille soveltuvien indikaattorien tunnistamisessa, sekä kvantitatiivisten analyysiin perustuvien uhka-arviomallien luomisessa.

Tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laaja-alaisen vaikuttamisen vastaista toimintaa. Tutkimuksen tiedonintressi liittyy kansainvälisen oikeuden asettamiin rajoituksiin ja sen antamiin mahdollisuuksiin hyödyntää asevoimia laaja-alaisen vaikuttamisen vastaisessa toiminnassa. Tutkimusongelmana on selvittää, miten kansainvälinen oikeus vaikuttaa valtion asevoimien käyttöön laaja-alaisen vaikuttamisen vastaisessa toiminnassa. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa käytetään eurooppalaista oikeuspositivistista lähestymistapaa aiheen tarkastelussa. Sovellettu tutkimusmenetelmä on sen mukaisesti kansainvälisen oikeuden oikeuslähteiden tulkitsemista tarkasteltavina olevien tapausten osalta. Tutkimus koostuu neljästä skenaariopohjaisesta tarkastelutapauksesta, jotka sijoittuvat maa-, meri-, ilma- ja kybertoimintaympäristöihin. Tapaukset on luotu laaja-alaista vaikuttamista ja hybridisodankäyntiä käsittelevien lähteiden aineistotutkimukseen perustuen. Jokaisessa tapauksessa arvioidaan valtion asevoimien käyttöön perustuvia vastatoimia tilanteissa, joissa valtioon kohdistuu toisen valtion toteuttamaa laaja-alaista vaikuttamista. Tarkasteluissa vastatoimet jaotellaan MCDC:n Detect - Deter - Respond -mallin mukaisesti havaitsemiseen, ennaltaehkäisemiseen ja torjumiseen, jonka jälkeen ne arvioidaan kansainvälisen oikeuden oikeussääntöjen mukaan. Tutkimuksessa käytettäviä lähteitä ovat kansainvälisen oikeuden oikeussäännöt, joista varsinkin voimankäyttöä sääntelevät oikeussäännöt ovat tärkeitä. Muita lähteitä on laaja-alaista vaikuttamista ja hybridisodankäyntiä käsitteleviä tutkimuksia, artikkeleita ja monografioita. Tutkimus osoittaa, että kansainvälinen oikeus tietyiltä osin rajoittaa, mutta pääsääntöisesti mahdollistaa asevoimien käytön laaja-alaisen vaikuttamisen vastaisessa toiminnassa. Vastatoimien oikeudellisuutta joudutaan kuitenkin aina arvioimaan tapauskohtaisesti huomioiden muun muassa valtioiden välisten suhteiden yleistä tilannetta. Tutkimustulokset osoittavat, että kansainvälinen oikeus vaikuttaa asevoimien käyttöön laaja-alaisen vaikuttamisen vastaisessa toiminnassa eri tavalla eri toimintaympäristöissä. Toimintaympäristöllä vaikuttaa olevan enemmän vaikutusta valtion vastaamismahdollisuuksiin kuin se, millä välineellä valtio vastaa vaikuttamiseen. Tutkimus ei kansainvälisen oikeuden kannalta tuottanut uutta tietoa. Sen sijaan tutkimus on tiettävästi ensimmäisiä tutkimuksia, jossa tarkastellaan laaja-alaisen vaikuttamisen vastaista toimintaa kansainvälisen oikeuden oikeussääntöjen valossa, mikä tuo tiedollista lisäarvoa Puolustusvoimille ja muille viranomaisille, jotka joutuvat torjumaan laaja-alaista vaikuttamista osana lakisääteisiä tehtäviään.

Krimin miehitys vuonna 2014 oli Venäjän suunnittelema ja valmistelema operaatio. Sen seurauksena Krimin niemimaa irrotettiin Venäjän johtaman ja tukeman kansannousun myötä Ukrainan valtiosta, ja alue liitettiin kansainvälisen oikeuden vastaisesti osaksi Venäjää. Runsaasti kansainvälistä huomiota saaneen tapahtumaketjun jälkeen venäläistä sotataitoa alettiin tarkastella länsimaissa tiiviisti. Tarkastelun alla olivat erityisesti vaikuttamiskeinot, joilla Venäjän katsottiin valmistelevan taistelutilaa tulevaa sotilasoperaatiota varten. Venäläisessä sotataidossa sotilasoperaation valmistelua kuvataan tukemisen teoriassa. Teorian sisällä taistelun tuen käsite sisältää laajan keinovalikoiman taistelutilan valmistelemiseen tähtääviä toimia. Niiden tavoitteena on luoda suotuisia edellytyksiä sotilasoperaatioiden toteuttamiseksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa venäläisestä tavasta valmistella taistelutilaa venäläisen sotataidon teorian näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapauksena tarkasteltiin Krimin miehitysoperaation valmistelua ja siihen liittyviä ilmiöitä. Niistä saatuja havaintoja tarkasteltiin venäläisen taistelutilan valmistelun kautta. Tutkimusaineisto koostui tapausta käsittelevistä länsimaisista tutkimuksista, raporteista ja artikkeleista. Venäläisen sotataidon teoriaa tarkasteltiin venäläisen sotilassanakirjan käsitteillä. Tutkimuksen aineistoa käsiteltiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, jossa tutkimukselle asetettua hypoteesia tukemisen teorian käytöstä taistelutilan valmistelemiseksi venäläisessä sotataidossa testattiin. Tutkimustulokset osoittavat, että Venäjän toimia Krimillä ennen miehitysoperaation toteuttamista vuonna 2014 voidaan perustellusti tarkastella taistelun tukemisen teorian pohjalta. Venäjän toimet alueella ennen miehitysoperaation toteuttamista vastaavat taistelun tukemisen teoriassa esitettyjä taistelutilan valmistelun ja muokkaamisen keinoja. Vaikuttamisen keinojen voidaan katsoa tutkimustulosten perusteella ulottuvan aina 2000-luvun alkupuolelle, ja näin merkittävän pitkälle ajalle ennen Krimin miehitysoperaation toteuttamista vuonna 2014. Tulosten perusteella taistelun tukemisen keinoja käytettiin laajasti Krimin ja muun Ukrainan yhteiskunnan paikallisia toimijoita ja Venäjän poliittista vaikutusvaltaa hyödyntäen. Tavoitteena oli saavuttaa Venäjän kannalta edullinen asetelma miehitysoperaation ja alueliitoksen toteuttamiseksi Krimillä. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että venäläistä tapaa valmistella taistelutilaa Krimin miehitysoperaation kaltaisissa olosuhteissa voidaan tarkastella venäläisiin sotataidon teorioihin kuuluvan tukemisen teorian kautta. Taistelun tuki sisältää tavoitteita, joiden saavuttaminen mahdollistaa asevoimien kannalta suotuisat olosuhteet sotilasoperaation oikea-aikaiselle käynnistämiselle sekä menestyksen tukemiselle. Taistelutilan valmistelun mahdollistaa pitkäkestoinen ja laaja-alainen valmistelu- ja vaikuttamistyö, joka on käynnissä sekä Venäjän sisällä että maan johdon strategisesti merkittäviksi määrittelemillä alueilla, niin sodan kuin rauhankin aikana.

Tutkimuksen tavoitteena oli syventää nykyistä ymmärrystä Venäjän informaatiosodankäynnin holistisesta kokonaisuudesta ja siten tuottaa taustatutkimusta informaatio-operaatioiden analyysille ja varoitusmallien rakentamiselle. Tutkimuksessa tarkasteltiin informaatiosodankäynnin ilmenemiä aseellisen konfliktin alkua edeltäneenä aikana tukeutuen informaatiosodankäynnin ja refleksiivisen kontrollin teorioihin. Tutkimuksella pyrittiin selvittämään, millaisia muutoksia mediaympäristössä on tunnistettavissa sotilasoperaation aikana ja sitä ennen. Tutkimuksen teoriaosassa tarkasteltiin informaatiosodankäynnin taustaa, venäläistä sodankuvaa ja sen muutosta sekä venäläisen informaatiosodankäynnin doktrinaalista pohjaa. Näiden perusteella muodostettiin käsitys venäläisestä informaatiosodankäynnistä holistisena kokonaisuutena. Tämän jälkeen perehdyttiin ja esiteltiin refleksiivisen kontrollin teoria ja siitä laadittua analyysimalli, jota käytettiin tutkimuksen media-aineiston analyysissä. Tutkimuksessa tarkasteltavan media-aineiston rajaamiseksi perehdyttiin Venäjän toimeenpanemiin sotaharjoituksiin, joukkosiirtoihin ja joukkomuutoksiin Eteläisessä ja Läntisessä sotilaspiirissä. Näiden operatiivisten tapahtumien avulla muodostettiin tutkimuksen tarkasteltavat kokonaisuudet sekä sidottiin tutkimusta operaatiotaidollisen tutkimuksen kenttään. Muodostetun aikajanan mukaisilla rajauksilla kerättiin tutkimuksen media-aineisto, joksi valikoitui Venäjän federaation ulkoministeriön tiedottajan viikoittaiset puheet. Puheiden sisällönanalyysi toteutettiin teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä, jossa ohjaavana teorian käytettiin refleksiivisen kontrollin analyysimallia. Analyysi toteutettiin vain Ukrainaa tai Zapad21 -harjoitusta suoraan käsitelleille puheiden osille. Tutkimuksessa todettiin, että refleksiivisen kontrollin analyysimallia voitiin hyödyntää alkuperäistä tutkimusta ylemmän tason media-aineiston analyysissä. Aineistolle muodostuneen hypoteesin mukaisesti analyysissä oli havaittavissa hienoinen muutos rakentavasta tuhoavan refleksiivisen kontrollin mukaisiin viesteihin. Tutkimuksen tarkastelussa huomattiin kuitenkin, että muutoksen merkityksellisyyteen tulee suhtautua varauksella. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että venäjä toimeenpanee vaikuttamista pitkäkestoisen suunnittelun mukaisesti. Sen sijaan indikaattorien löytäminen korkeamman tason viesteistä kyseenalaistuu.

Talvella 2015–2016 Venäjä ohjasi turvapaikanhakijoita Arktisen reitin kautta Norjaan ja Suomeen. Suomessa Venäjän toimintaa kuvattiin muuttoliikettä välineellistäväksi hybridivaikuttamiseksi. Tämä tutkimus selvittää, miten Venäjältä Suomeen suuntautuneesta Arktisesta muuttoliikkeestä; sen syistä, seurauksista ja ratkaisusta viestittiin Suomen ja Venäjän valtionjohdon tiedotteissa ja millä tavoin viesti rakentui maiden uutismediassa. Muuttoliikettä koskevaa merkityksenantoa ja merkityskamppailua lähestytään strategisen viestinnän ja vaikuttamisen viitekehyksessä. Tutkimusaineisto muodostuu valtioiden virallisista tiedotteista ja suomalais- ja venäläismedian julkaisuista. Kriittisen diskurssianalyysin keinoin tutkimusaineistosta tunnistetaan muuttoliikettä koskevat kuvaukset, jäljitetään niitä tuottavat diskurssit ja arvioidaan, miten kyseisiin diskursseihin vedotaan Suomen ja Venäjän strategisessa viestinnässä. Tutkimustulokset osoittavat, että muuttoliikettä merkityksellistettiin rajaturvallisuuden, kahdenvälisyyden, oikeuden, eurokriittisen ja hybridivaikuttamisen diskurssien kautta. Hallitsevat diskurssit määrittelivät muuttoliikettä laittomaksi ja rikollisuuteen liittyväksi ilmiöksi kehystäen kahdenvälistä yhteistyötä ratkaisuksi muuttoliikkeen hallintaan. Oikeudellista diskurssia käytettiin keskeisenä legitimointikeinona. Muuttoliikkeen attribuointi joko EU:n tai Venäjän toimien seuraukseksi havainnollisti muuttoliikkeen välineellistetyn luonteen ympärille rakentuvaa diskursiivista merkityskamppailua. Tutkimuksen johtopäätöksenä Suomen strategisen viestinnän tavoitteena näyttäytyi pyrkimys depolitisoida muuttoliikekysymystä ja Venäjän osalta pyrkimys oman osallisuutensa marginalisointiin sekä EU:n jakolinjojen vahvistamiseen. Tutkimuksessa muodostetut mallit Suomen ja Venäjän strategisesta viestinnästä kertovat Venäjän strategisen viestinnän narratiivien jatkuvuudesta ja korostavat Suomen strategista viestintää koskevaa jatkotutkimustarvetta. Tutkimus nostaa esille myös tärkeitä havaintoja viranomaisten diskursiivisesta vallasta sekä tiedotusvälineiden erilaisesta roolista Suomessa ja Venäjällä valtiovallan haastajina ja vahvistajina. Tutkimus täydentää ymmärrystä muuttoliikkeen välineellistämiseen liittyvästä informaatiovaikuttamisesta. Tutkimustieto Suomen ja Venäjän strategisesta viestinnästä edistää strategisen viestinnän suunnittelua, kehittämistä ja arviointia tulevaisuudessa sekä informaatiovaikuttamisen tunnistamista ja hallintaa erityisesti välineellistetyn muuttoliikkeen tilanteessa.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, minkälaisena ilmiönä disinformaatio näyttäytyy viranomaisorganisaatioiden arjessa, ja millaisia viestinnällisiä vastatoimenpiteitä disinformaatiota vastaan viranomaisorganisaatioissa on käytetty, tai voitaisiin kuvitella käytettävän. Tutkimuksen tavoitteena oli syventää ymmärrystä disinformaatiosta ilmiönä viranomaisorganisaatioiden näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitettiin disinformaation yleisyyttä, levittämisen kanavia, kohteita, motiiveja ja eri muotoja. Vastatoimien osalta pyrittiin selvittämään viranomaisorganisaatioiden edustajien näkemyksiä ja kokemuksia disinformaation vastatoimista, erityisesti viestinnällisestä näkökulmasta. Tutkimuksessa oltiin myös avoimia muille esiin nouseville asioille disinformaatioon ja vastatoimiin liittyen. Tutkimuksen aineisto kerättiin yhteistyössä viiden hengen tutkijaryhmän kanssa kolmessa turvallisuuskahvilaksi kutsutussa tilaisuudessa pienryhmissä toteutetuissa teemakeskusteluissa. Turvallisuuskahviloihin osallistui yhteensä 44 viranomaisorganisaation edustajaa. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulosten perusteella disinformaatio ei ole kovin yleinen ilmiö viranomaisorganisaatioiden tasolla. Osassa organisaatioista disinformaatio kuitenkin koettiin vakavaksi ongelmaksi omassa toiminnassa. Disinformaatio leviää pääsääntöisesti sosiaalisen median alustoilla ja kohdistuu useimmiten joko itse organisaatioon tai sen tehtäväkenttään. Disinformaation pääasiallinen motiivi on organisaation luotettavuuteen ja toimintaan vaikuttaminen. Disinformaation yleisin muoto oli sosiaalisen median alustoilla tapahtuva trollaus. Viestinnällisissä vastatoimissa korostuivat viranomaisorganisaatioiden faktapohjainen viestintä ja vuorovaikutteinen kanssakäyminen organisaation sosiaalisen median kanavilla. Sosiaalisen median kanavilla keskustelujen moderointia voidaan myös käyttää disinformaation vastatoimena. Moderoinnissa tulee kuitenkin ottaa huomioon sananvapaus ja jokaisen oikeus osallistua keskusteluun. Keskeisimpänä haasteena koettiin riittävien resurssien puute viestinnän henkilöstön osalta toimittaessa sosiaalisen median ympäristössä. Tulosten perusteella tunnistettiin tarve viranomaisorganisaatioiden henkilöstön koulutukselle, viestinnän ohjeistuksen kehittämiselle ja viranomaisyhteistyön kehittämiselle ilmiöön liittyen. Tuloksissa nousivat myös esiin tarve kehittää tapausten dokumentointia organisaatioissa ilmiöstä oppimisen tueksi ja viranomaisyhteistyön näkökulmasta yhteisen tilannekuvan luomiseksi ilmiöstä.

Tutkimus luo laajan yleiskatsauksen valtiollisen vaikuttamisen keinovalikoiman käyttöön 2020-luvun maailmassa. Tämän diplomityön tavoitteena on ollut laatia laaja teoriaan pohjautuva tarkastelu valtiollisen vaikuttamisen keinovalikoimasta 2020-luvun maailmassa. Työn tarkoituksena on selvittää miksi valtiot vaikuttavat toisiin valtioihin, mitä vaikuttamiskeinoja valtiot käyttävät ja miten keinoja käytetään. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on: Miten valtiollinen vaikuttaminen ilmenee suurvaltojen toiminnassa? Työ on tarpeellinen ja merkityksellinen suojautumisen kannalta, koska valtiollista vaikuttamista ei havaita riittävän hyvin ja tällöin valtioon vaikuttaminen onnistuu. Käytettävänä teorianäkökulmana on uusklassinen realismi, jonka mukaan valtiot ajavat omaa etuaan anarkisessa järjestelmässä pyrkimyksenään lisätä valtaansa ja varmistaa oma turvallisuutensa. Myös valtioiden johtajilla on merkitystä valtioiden toimintaan. Aineisto koostuu teoriakirjallisuudesta, valtioiden strategioista ja johtajien linjapuheista sekä vaikuttamisen havaintojen osalta raporteista, tutkimuksesta ja uutisaineistosta. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla analyysillä käyttäen abduktiivista loogista päättelyä. Havaitut vaikuttamiskeinot on jaettu analyysin yhteydessä diplomaattisiin, informaation, sotilaallisiin ja taloudellisiin keinoihin analyysin helpottamiseksi. Työssä tutkitaan Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen toteuttamaa valtiollista vaikuttamista. Luvussa kaksi esitellään valittu teoreettinen näkökulma ja vastataan teorian tasolla ensimmäiseen alatutkimuskysymykseen valtioiden vaikuttamisen intresseistä. Vastaamista jatketaan luvussa kolme, jossa tarkastellaan valtioiden strategioiden perusteella miksi valtiot vaikuttavat toisiin valtioihin. Luvussa neljä tarkastellaan mitä vaikuttamiskeinoja valtiot käyttävät vaikuttamiseen. Tarkoituksena ei ole ollut esitellä yksityiskohtaisesti yksittäisiä keinoja vaan luoda kokonaiskuva tarkasteltavan valtion käyttämästä keinovalikoimasta. Luvussa viisi esitetään, miten valtiot käyttävät luvussa neljä löydettyjä vaikuttamiskeinoja tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta. Luvussa kuusi esitetään lopulliset tutkimustulokset ja pohdinta. Työ osoittaa, että uusklassisen realismin näkökulmasta katsottuna tämän aineiston perusteella valtiot käyttävät johtajansa johdolla intressiensä ajamiseen valtiokohtaisia vahvuuksiaan ja asemaansa. Valtiot vaikuttavat kaikkiin tarvittaviin toimijoihin lopulta omien intressiensä ajamiseksi ja valmistautuvat käyttämään sotilaallista voimaa tarvittaessa. Valtiot tekevät yhteistyötä niin kauan kun siitä on niille hyötyä.

Tässä tutkimuksessa käsitellään Naton pelotestrategian uudistamisen haasteita vuosina 2014‒2021. Krimin valtauksen jälkeen Naton katsottiin kääntyneen takaisin oman alueensa puolustukseen. Voimavaroiltaan ylivoimainen läntinen yhteisö kuitenkin näytti kyvyttömältä muodostamaan pelotetta revisionistiselle Venäjälle, joten Naton pelote ja puolustus kyseenalaistettiin. Tutkimustehtäväksi määritettiin arvioida sitä, millainen on Naton kyky vastata turvallisuusympäristön muutoksiin pelotteeseen perustuvalla strategialla. Tästä johdettiin tutkimusongelmaksi: millaisia haasteita Nato turvallisuusyhteisönä kohtasi uudistaessaan pelotestrategiaansa Venäjän varalta vuosina 2014‒2021? Tutkimuksen ensisijaisaineisto muodostuu Naton huippukokousten julkilausumista ja kommunikeoista vuosilta 2014‒2021 sekä Naton valtionpäämiesten tapaamisessa vuonna 2019 annetusta julkilausumasta. Tutkimuksen aikana aineistoa hankittiin myös haastattelemalla Nato-esikunnissa tutkimuksen tarkastelujakson, vuosien 2014‒2021, kuluessa palvelleita suomalaisia upseereita. Aineistoon lukeutuu myös tutkimuskirjallisuutta sekä tilastoja. Tutkimuksen teoreettisena perustana ovat Alexander Wendtin kehittämä kansainvälisiä suhteita käsittelevä sosiaalisen konstruktivismin teoria sekä Karl Deutschin ym. rakentama ja Emanuel Adlerin ja Michael Barnettin edelleen kehittämä turvallisuusyhteisöteoria. Naton pelotestrategiaa ja pelotetta analysoitiin yleisen peloteteorian ja erityisesti Patrick M. Morganin kollektiivisen toimijan pelotetta koskevien näkemysten lävitse. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Tämän tutkimuksen perusteella Naton pelotestrategian uudistuksen haastoi ennen muuta lavea ja epäyhtenäinen uhkakäsitys. Jäsenvaltiot eivät jakaneet käsitystä Venäjän uhkasta tavalla, joka olisi johtanut tavoitteeseen luoda pelote Venäjää vastaan. Toiseksi Naton ydintehtäviä ‒ kollektiivinen puolustus, kriisinhallinta ja yhteistyövarainen turvallisuus ‒ ei priorisoitu eikä niiden sisältöjä määritelty poliittisessa ohjauksessa siten, että se olisi antanut pelotestrategian toimeenpanolle ja suorituskykyjen kehittämiselle selvän suunnan. Tällä oli vaikutusta pelotteen muodostamiseen, etenkin kun käytettävissä olevat suorituskyvyt olivat puutteelliset. Uhkakäsitysten jakautuminen alueellisesti eurooppalaisten jäsenvaltioiden kesken, erityisesti itäisen ja eteläisen sivustan välillä, näkyi sovittujen uudistusten toimeenpanossa ja asevoimien kehittämisessä. Naton toimintaa leimasivat kollektiiviselle toimijalle ominaiset hitaus ja varovaisuus. Tehdyt toimenpiteet olivat reagointia turvallisuusympäristön muutokseen eivätkä muodostaneet estävää pelotetta Venäjää vastaan. Pelotestrategian uskottavuus jäi kyseenalaiseksi. Tutkimuksen perusteella turvallisuusyhteisön kykyyn muodostaa pelotetta vaikuttavat merkittävästi uhkakäsitykset, konsensusperiaate, kollektiivinen identiteetti ja luottamus. Uhka yhdistää sekä teorioita että Naton pelotestrategian uudistamisen haasteita. Strategiasta saavutetaan nimellisesti konsensus, mutta päätösten toimeenpanoon ei sitouduta. Naton kyky vastata turvallisuusympäristön muutoksiin perustuu turvallisuusyhteisön lujuuteen. Haasteiden taustalla ovat kollektiivisen identiteetin heikkous ja viimekädessä jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen puute.

Puolustusyhteistyötä (PYT) on kansallisessa kontekstissa tutkittu vähän. Johtuen Venäjän invaasiosta Ukrainaan sekä Suomen hakeutumisesta Naton jäseneksi tutkimuksen ajankohta oli hedelmällinen. Tutkimus kuvaa puolustusyhteistyökäsitteen rakentumista suomalaisessa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa osana integraatioteoriaa. Integraatioteoria tarjosi hyödyllisen viitekehyksen puolustusyhteistyön ymmärtämiseen sekä sen merkityksen arvioimiseen valtioiden välisessä yhteistyössä. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvata kansantajuisesti, miten läntisen integroitumisen syiden, päämäärien sekä vaikutusten kautta puolustusyhteistyötä hyödynnetään kansallisessa kontekstissa ja voidaan maksimoida eli hyödyntää mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Puolustusyhteistyön kansallinen diskurssi muodostuu Euroopan unionin ohjausdokumenttien ja valtiosopimusten lisäksi hallitusohjelmassa sekä Valtioneuvoston selonteoissa, jotka toimivat Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan yli hallituskausien ulottuvina ohjauksen perusteina. Näiden dokumenttien systemaattisen ja kartoittavan kirjallisuuskatsauksen lisäksi tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin puolustusyhteistyön kentällä toimiville ja toimineille sotilaille ja Puolustusvoimien ulkopuolisille vaikutusvaltaisille siviileille. Termiä puolustusyhteistyö on käytetty eri yhteyksissä pitkään, mutta termin alkuperäistä käyttöönottoa ei ole mahdollista tarkasti määrittää. Kansallisessa kehyksessä puolustusyhteistyö määritellään puolustuspoliittiseksi ja sotilaalliseksi elementiksi. Suomelle puolustusyhteistyö on ollut näppärä ulko- ja turvallisuuspolitiikan termi puhuttaessa länsi-integraatiosta ja operoinnista Naton kanssa. Edellisiä käsitteitä ei aikaisemmin ole ollut tarkoituksenmukaista korostaa johtuen Suomen rajoitetusta asemasta Venäjän naapurina. Suomen historiassa sotilaallisen liittoutumattomuuden diskurssi oli osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinovalikoimaa. Puolustusyhteistyötermin alla kyettiin, valitusta turvallisuuspoliittisesta dilemmasta huolimatta, toimimaan kansainvälisillä sotilaallisilla kentillä yhdessä rakentaen verkostoja, mainetta, luottamusta ja yhteensopivuutta integroituen länsimaisiin rakenteisiin. Puolustusministeriön johtama puolustuspoliittinen ja Puolustusvoimien toteuttama sotilaallinen ulottuvuus mainitaan Suomen harjoittaman puolustusyhteistyön päämäärinä. Ulottuvuudet saavat rinnalleen tutkimuksen empiirisessä osiossa korostuneen puolustusmateriaaliyhteistyön elementin, joka nousee esiin puolustusyhteistyön vaikutuksina. Toisin kuin puolustusyhteistyön päämääriä ja vaikutuksia, syitä puolustusyhteistyölle ei juurikaan kansallisessa diskurssissa esitetä. Tutkimuksessa löydettiin puolustusyhteistyön syitä yhteensä 23, päämääriä 95 ja vaikutuksia 82 kappaletta. Vaikutusten voidaan tulkita olevan myös keinoja saavuttaa asetetut päämäärät. Tutkimuksen perusteella puolustusyhteistyön tavoite on selontekojen mukainen kansallisen puolustuskyvyn varmistaminen, johon empiirinen osio lisää edellytysten rakentamisen avun saannin mahdollisuuksista ja pidäkkeen käsitteen sekä korostaa kansallisia hyötynäkökulmia. Tutkimuksen perusteella tutkija uskoo, että puolustusyhteistyötermi tulee jäämään osaksi Suomen harjoittamaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Yhteistyöstä tulee integraatiota ja Naton myötä yhteensopivuudesta tulee yhdenmukaisuutta, mutta tutkimuksessa korostuvasta kansallisesta ”Me-diskurssista” ajattelutapana on vielä matkaa osaksi kollektiivista liittokunta

Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa e-urheilun vaikutuksista kognitiiviseen suorituskykyyn hyödynnettäväksi Puolustusvoimien ja erityisesti Ilmavoimien rekrytoinnissa ja koulutuksessa. Tutkimuksessa pyrittiin muodostamaan ymmärrys e-urheilun vaikutuksista ja todentamaan niitä Puolustusvoimissa käytössä olevalla kognitiivisen suorituskyvyn testillä. Kontekstina oli hävittäjälentäjän ja taistelunjohtajan toimintaympäristöt digitalisaation näkökulmasta. Tutkimuksen alussa muodostettiin kirjallisuuskatsauksen keinoin teoreettinen malli monitehtäväsuorittamisen kognitiivisista vaatimuksista ja päätöksentekoprosessista koeasetelmassa, ymmärrys e-urheilusta lajina sekä aikaisemmasta tutkimuksesta. Tämän pohjalta muodostettuja hypoteeseja testattiin tilastotieteen keinoin, ja tuloksia tulkittiin laadullisesti. Tutkimuksen aineisto kerättiin testaamalla e-urheilijoita Ilmavoimien valinnoissa käytössä olevalla time sharing -kykyä mittaavalla testillä. Lisäksi testattavilta kerättiin oma-analyysi tehtävän suorittamisen jälkeen. E-urheilijan suoritustasoa mittaamaan käytettiin henkilökohtaista rankingia, joka kaikissa tutkimuksen peleissä perustuu Elo-lukuun. Tutkimukseen oli tarkoitus rekrytoida saman taustan omaava kontrolliryhmä, mutta tämä ei onnistunut. Vertailua tehtiin kuitenkin sekundaaridataan, joka saatiin testimenetelmän kehittämisen yhteydessä julkaistuista tuloksista. Tässä kohderyhmänä oli toiminut Lentoreserviupseerikurssin valintojen 4. vaiheen psykologisiin testeihin osallistuneet, joiden yleinen lahjakkuustaso on testattu ja kuuluu ylimpään 40%: iin Suomen varusmiespopulaatiosta. E-urheilijoiden ja sekundaaridatan välillä ei löydetty tilastollisesti merkittävää eroa time sharing - kyvyssä, sekundaaridatan suoritustason ollessa parempi. E-urheilijoilla todettiin suurempi oppimisnopeus, mutta tämä ei viittaa suoraan metakognitiivisiin ominaisuuksiin vaan saattaa osittain johtua alhaisemmasta lähtötasosta. Mielenkiintoinen havainto oli voimakas ja tilastollisesti merkitsevä korrelaatio time-sharing -kyvyn ja e-urheilijan suoritustason sekä viikoittaisen pelaamisen määrän välillä. Lisäksi havaittiin voimakas ja merkitsevä korrelaatio time sharing -kyvyn sekä suorituksessa käytettävän strategian muodostamisen välillä. E-urheilun suoritustaso korreloi tämän strategian muodostamisen kyvyn kanssa positiivisesti, mutta ei merkitsevästi. Lisäksi kirjallisuuskatsausta tehdessä havaittiin e-urheilun vaikutukset taktisen puhekommunikaation sekä sosiaalisen kanssakäymisen valmiuksiin. Testitilannetta havainnoimalla löydettiin mahdollisuuksia myös testimenetelmän kehittämiseksi, vaikka tämä ei ollut tavoitteena. Tutkimuksen perusteella e-urheilu tulee ymmärtää kognitiivisena urheiluna. E-urheilijoilla on suorituskykyjä, jotka parantavat valmiuksia toimia tietyissä erityisesti digitaalisessa toimintaympäristössä tapahtuvissa Puolustusvoimien tehtävissä. Kausaalisuutta ei tämän tutkimuksen perusteella voitu todentaa, mutta aikaisemman tutkimuksen perusteella sitä ei voi poissulkea. Tiettyihin tehtäviin rekrytoinnissa e-urheilun hyödyt tulee huomioida. Pelillistämisen lisääntyessä myös kognitiivisten taitojen kehittäminen tulee ottaa koulutusmenetelmien suunnittelussa huomioon.

Suomalaiset vapaaehtoiset reserviläiset ja palkattu henkilöstö ovat osallistuneet vaativan sotilaallisen kriisihallinnan tehtäviin 2000-luvulla toistuvasti. Heille on kertynyt niin kutsutun rauhanturvakokemuksen lisäksi myös poikkeusolojen organisaatiolle arvokasta taistelukokemusta kymmenistä taisteluista, joissa arviolta noin viisisataa suomalaista on saanut tulikasteensa. Tulikaste- ja taistelukokemuksen systemaattinen hyödyntäminen on elintärkeää ammatti- ja reserviläisjohtajien osaamiselle valmistauduttaessa tulevaan sotaan. Tutkimusongelmana on, millaisia kokemuksia suomalaisilla sotilaallisen kriisinhallinnan tulikasteveteraaneilla on tulikasteessa ja taistelukosketuksessa ilmenneestä ääritilannejohtamisesta? Tässä tulikasteveteraanien (n=7) teemahaastatteluihin perustuvassa fenomenologisorientoituneessa laadullisessa tutkimuksessa analysoitiin ääritilannekontekstissa ilmennyttä johtamista laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksen teoria sidottiin Hannahin ym. (2009) äärikontekstiteoriaan ja Grintin (2008) kolmitasoiseen johtamisen teoreettiseen malliin. Johtamista tarkasteltiin kolmesta eri näkökulmasta, joita olivat johtajuus (leadership), asioiden johtaminen (management) ja ääritilannejohtaminen (command). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että suomalaiset tulikasteveteraanit olivat kokeneet tulikasteensa pääosin hyvin henkisesti ja koulutuksellisesti valmistautuneena, pääsääntöisesti osana monikansallista joukkoa. Haastateltavat olivat osallistuneet yhteensä lähes kolmeenkymmeneen eri tulitaisteluun, joiden aktiiviset vaiheet kestivät keskimäärin 4–6 tuntia. Tulikasteeseen valmistautumisessa korostuivat henkilöstövalintojen mukauttaminen, materiaalinen valmistautuminen, perustaistelumentelmien harjoituttaminen ja henkinen valmentautuminen. Taistelun aikana korostuivat perustaistelumenetelmien ja ensikomennon merkitys, johtajan olemuksen ja viestinnän rauhallisuus, toiminta- ja päätöksentekokyvyn säilyttäminen sekä tilannetiedon jakamisen käytänteet. Taisteluiden päätyttyä jälkitoimien johtamisessa korostuivat joukon toiminnan jatkuvuuden turvaaminen ja palautuminen taisteluista ja operaatioista. Tulikastekokemuksen myötä tulikasteveteraanit kokivat taistelustressin oireiden kirjoa ja ammatti-identiteettinsä vahvistumista. Tulikasteveteraanit kuvailivat keskinäisiä sopimuksiaan olla puhumatta taistelutapahtumista ulkopuolisille välttääkseen leimautumista. Palattuaan operaatiosta he osallistuivat aktiivisesti seuraavien rotaatioiden koulutukseen ja järjestivät itseohjautuvasti erilaisia koulutustilaisuuksia ammattisotilaille. Tutkimus osoitti, että sotatieteellisen tutkimuksen ytimessä oleva tulikaste-käsite on edelleen relevantti. Vakiintunut sotaveteraani-käsite ei ole riittävän erottelukykyinen, vaan sen rinnalle tarvitaan tulikasteveteraani-käsite. Tutkimus myös osoitti, että suomalaisten 2000-luvun tulikastekokemuksia ei ole systemaattisesti aiemmin kerätty. Ilmiötä koskevassa jatkotutkimuksessa on selvitettävä tieteellisesti suomalaisten tulikasteveteraanien kokemuksia ja luotava pysyvät järjestelyt operatiivistaktisten havaintojen keräämiseksi kotiinpaluutilaisuuksien yhteydessä.

Kuuden vuoden palvelusrupeama Reserviupseerikoulussa herätti allekirjoittaneelle joukon kysymyksiä, joiden tarkempaan selvittelyyn ei normaalien virkatöiden ohella ollut mahdollisuutta. Yleisesikuntaupseerin tutkintoon opinnäytetyönä liittyvä diplomityö tarjosi mahdollisuuden paneutua syvemmin taistelunjohtajuuden olemukseen. Työn edistyessä ilmeni selkeä tarve tutkia myös taistelunjohtajien valintaprosessia, sillä Puolustusvoimissa otettiin käyttöön vuoden 1995 alusta koulutusjärjestelmä, joka muutti oleellisesti reservin upseereiksi koulutettavien varusmiesten valinnan perusteita.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyötä. Tarkoituksena oli selvittää, miten Suomen ja Ruotsin Yhdysvaltojen kanssa harjoittamasta puolustusyhteistyöstä keskustellaan Suomessa. Tutkimusongelmaan pyrittiin vastaamaan analysoimalla Suomen ja Ruotsin Yhdysvallat-yhteistyöstä tehtyjä poliittisia linjauksia sekä maiden välisestä puolustusyhteistyöstä käytyä suomalaista julkista keskustelua. Tutkimusongelmaa tarkasteltiin Suomen puolustuksen ja puolustuspolitiikan näkökulmasta. Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen. Tieteenfilosofisesti ja metateoreettisesti tutkielma asettuu konstruktivismin maltilliseen suuntaukseen. Teoreettisena lähestymistapana käytettiin strategista kulttuuria. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostettiin tunnistamalla strategista kulttuuria ja Suomen turvallisuuspolitiikkaa käsittelevästä keskustelusta strategisen kulttuurin suomalaiset erityispiirteet. Tutkimusaineistossa poliittisia linjauksia edustivat suomalaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset selonteot ja puolustusselonteot sekä ruotsalaiset puolustuspäätökset vuosilta 2015–2021. Julkisen keskustelun aineisto koostui kolmen valtamediaan kuuluvan suomalaisen sanomaleh-den julkaisemista artikkeleista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielmassa havaittiin, että suomalaisissa selontekoasiakirjoissa korostetaan kansallisen puolustuskyvyn ylläpitoa ja kehittämistä, jota Yhdysvaltojen kanssa tehtävä puolustusyhteistyö tukee. Ruotsalaisissa puolustuspäätöksissä puolustusyhteistyötä käsitellään kansallisesta puolustuskyvystä osin erillisenä ja rinnakkaisena kehityssuuntana. Molemmat maat arvioivat puolustusyhteistyön lisäävän lähialueidensa vakautta, vaikka Ruotsissa arvioidaan yhteistyön vaikutuksia Suomea laajemmasta näkökulmasta. Julkisessa keskustelussa yhteistyölle annettiin merkityksiä, joita ei ilmennyt poliittista asiakirjoista. Puolustusyhteistyö tulkittiin muun muassa sotilaalliseksi liittoutumiseksi, Nato-jäsenyyden korvikkeeksi ja sotilaallisen pidäkkeen vahvistamiseksi. Tutkielmassa havaittiin lisäksi, että vallitseva strateginen kulttuuri ohjaa, mutta ei rajoita suomalaista julkista keskustelua. Tutkielman yhteenvetona todettiin, että Suomessa puolustusyhteistyöstä käytävä julkinen keskustelu on poliittista tasoa monipuolisempaa ja tulkitsevampaa, ja sillä voi olla vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon tulevaisuudessa.

Kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat harvinaisia, mutta niitä silti sattuu. Miksi? Organisaation turvallisuuskulttuurin tutkimisella on mahdollista saada vastauksia tähän kysymykseen. Etsimällä syitä tapaturmien taustalta organisaatioiden, ryhmien ja ihmisten käyttäytymisestä voidaan ennaltaehkäistä onnettomuuksia. Turvallisuuskulttuurista on muodostunut hyödyllinen kehittämisen väline. Se on levinnyt laajasti turvallisuuskriittisten alojen käyttöön aiheuttaen laajasti tutkimus- ja kehitysprojekteja monella eri alalla. Työturvallisuuden turvallisuuskulttuuri tarkoittaa työturvallisuuden ja turvallisuuskulttuurin yhdistelmää. Työturvallisuuden reunaehdot työturvallisuuslaista, organisaation tavoista ja määräyksistä kiertyvät ryhmien ja yksilöiden käyttäytymiseen, käsityksiin sekä asenteisiin organisaation työturvallisuutta kohtaan. Pyrin tutkimuksellani saamaan selville, mitä kehitettävää Lapin rajavartioston työturvallisuuden turvallisuuskulttuurissa on henkilöstön kokemuksien mukaan. Tutkimus on suuntaukseltaan laadullinen. Aineisto kerättiin haastattelemalla Lapin rajavartioston henkilökuntaa kuudesta eri työyksiköstä. Haastatteluja toteutettiin yhteensä 10 kappaletta. Aineisto analysoitiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä soveltaen ja tuloksia verrattiin VTT:n kolmiulotteiseen malliin turvallisuuskulttuurista. Kolmiulotteinen malli turvallisuuskulttuurista toimi haastattelukysymysten sekä analyysin pohjana. Työturvallisuuden turvallisuuskulttuurin kehityskohteita löytyi neljä kappaletta. Ensimmäinen kehityskohde on tarve työturvallisuuden koulutukselle, jonka avulla osattaisiin arvioida työturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä paremmin. Toinen kehityskohde on työyksiköistä löytyvät työturvallisuuden poikkeamat, jotka ovat jo muuttuneet osaksi normaalia arkea. Kolmas kehityskohde on vaikea ennakointi turvallisuuden kipukohtiin, joka johtuu päätoimisen turvallisuusupseerin puuttumisesta. Neljäs kehityskohde on ristiriidat organisaatiossa käskettyjen toimintatapojen sekä paikallisten rutiinien välillä, tarkoittaen suojavälineiden käyttämättä jättämistä yksittäistapauksissa. Toimenpide-ehdotuksena Lapin rajavartioston henkilöstölle tulisi tarjota organisaation puolesta työturvallisuuden koulutusta. Koulutuksella lisättäisiin kykyä työturvallisuuden osa-alueiden arviointiin ja samalla myös jo tällä hetkellä työn ohessa tapahtuva työturvallisuuden koulutus kehittyisi entisestään. Spesifillä työturvallisuuden koulutuksella saataisiin vastattua työturvallisuuden koulutuksen sekä normalisoituneiden poikkeamien kehityskohtiin. Kokonaisvaltainen toimenpide-ehdotus ilmenneisiin kehityskohteisiin on turvallisuusupseerin nimeäminen Lapin rajavartiostoon. Keskeisinä periaatteina Rajavartiolaitoksen organisaatioturvallisuudessa on sen perustuminen systemaattiseen riskien käsittelyyn, arviointiin sekä seurantaan, jolloin painopiste on ennaltaehkäisevässä toiminnassa pyrkien estämään turvallisuuspoikkeamat etukäteen. Turvallisuusupseerin nimeämisellä vastataan edellä mainittuihin Rajavartiolaitoksen organisaatioturvallisuuden periaatteisiin sekä tutkimustuloksissa esiintyneisiin työturvallisuuden turvallisuuskulttuurin kehityskohteisiin. Lapin rajavartioston työturvallisuuden turvallisuuskulttuuri on tutkimustulosten perusteella hyvällä tasolla ja sitä voitaisiin edelleenkin parantaa päätoimisella turvallisuusupseerilla.