Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä kielellistä tukea tarvitsevien lasten vertaisvuorovaikutuksesta vapaan leikin hetkillä integroidussa päiväkotiryhmässä. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia varhaiskasvatuksen ammattilaisten rooleja ja keinoja edistää kielellistä tukea tarvitsevien lasten vertaisvuorovaikutusta. Vertaisvuorovaikutusta tutkittiin vapaan leikin hetkillä, sillä vapaan leikin kontekstissa vertaisvuorovaikutusta voidaan havaita tapahtuvan varhaiskasvatuksessa kaikista eniten. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, johon sisältyi etnografisia ja fenomenografisia piirteitä. Havainnointiaineisto koostui videoiduista sekä käsin kirjoitetuista muistiinpanoista, jotka kerättiin integroidun päiväkotiryhmän vapaan leikin hetkiltä kevään 2021 aikana. Havainnoinnin tarkoituksena oli tutkia sekä vapaata leikkiä että kasvattajien roolia leikkihetkillä. Kasvattajien käsityksiä vertaissuhteiden merkityksestä sekä vertaissuhteita edistävien keinojen käytöstä tutkittiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Vapaan leikin hetket analysoitiin teorialähtöisesti sosiaalisen leikin havainnointiasteikkoa (POS) hyödyntäen. Haastatteluaineisto sekä osa havainnointiaineistosta analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan kielellistä tukea tarvitsevilla lapsilla esiintyi enemmän rinnakkaisleikkiä sekä yksinleikkiä ja leikeissä korostui niiden tutkiva ja toiminnallinen luonne. Monimutkaisempia sosiaalisen leikin muotoja esiintyi harvemmin ja niitä ilmeni erityisesti tilanteissa, joissa aikuinen tai kielellisesti tyypillisesti kehittynyt lapsi oli leikkitilanteissa mukana. Toisaalta kielellisen tuen tarve ei ollut esteenä sosiaalisen leikin ilmenemiselle. Kielellistä tukea tarvitsevan lapsen vertaisvuorovaikutukseen vaikutti haastateltavien mukaan lapsen yksilölliset tekijät, aiemmat kokemukset vertaisten parissa toimimisesta sekä pedagogisen oppimisympäristön järjestelyt. Kasvattajien rooli leikissä ilmeni kielellisenä tukijana, aktiivisena osallistujana, havainnoijana sekä leikin ohjaajana. Roolien ymmärrettiin olevan vapaan leikin hetkillä vaihtelevia ja niihin vaikutti haastateltavien mukaan lapsen havaittu tuen tarve sekä lapsituntemus. Vertaisvuorovaikutuksen tukemisen keinot voitiin jakaa yksilöllisiin, yhteisöllisiin ja rakenteellisiin tekijöihin. Yleisimpinä tukikeinoina hyödynnettiin viittomia, kuvakommunikaatiota sekä kielellistä mallintamista. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että kielellistä tukea tarvitsevien lasten leikki on monimuotoista ja vaihtelevaa. Kielellinen tuki ei estä lapsen kykyä osallistua sosiaaliseen leikkiin ja vuorovaikutukseen, vaikka monimutkaisempien sosiaalisen leikin muotojen voidaan havaita olevan haasteellisempia. Aikuisen vapaan leikin hetkillä hyödyntämien pedagogisten keinojen avulla voidaan merkittävällä tavalla tukea vertaisvuorovaikutusta kielellistä tukea tarvitsevien ja kielellisesti tyypillisten lasten välillä.

Chatbots are gaining popularity in different sectors of our everyday life: from virtual assistants on our mobile devices, on different social media platforms to customer service agents on different websites. Due to this popularity of chatbots there exist multiple ’platforms’ and ’frameworks’ of varying characteristics for chatbot development. Hence, selecting the right ’platform’ or ’framework’ for chatbot development is a problem and the outcome of a study to better understand these frameworks can mitigate that problem to some extent. Studying every intricate details of all of the existing chatbot development platforms and frameworks in one single study is not feasible. In this thesis, two of the most popular open source chatbot development frameworks (RASA Stack and Botkit) to study and some topics closely related to chatbot development were taken into account for comparison. Goal was to compare these two frameworks and recommend which may be a better solution for chatbot development. Documentations of each framework were taken into account and two identical case study chatbots were implemented using each framework to study these frameworks regarding those related topics. Findings suggest, overall RASA framework would be more suitable for chatbot development than Botkit.

In the past 17 years, as a branch of high entropy alloy (HEA) materials, HEA films have exhibited interesting properties, regarding to the conventional film materials. High entropy alloys (HEA) are composed of at least five principal elements in equimolar or near-equimolar ratios. These materials typically crystallize in simple solid solution like face-centered cubic (FCC), body-centered cubic (BCC) solid solution or a combination of these two crystal structures. Sputter deposition is a fast, flexible and most common method to form HEA films. Because, the HEA film stoichiometry can be simply controlled by changing the chemical composition of a given target and processing parameters during sputtering process. The aim of this thesis work is to deposit Al0.5CoCrCuFeNiMo0.25 film by magnetron sputtering from it’s bulk HEA target. In which four samples were prepared with different deposition parameters to study their morphology, microstructures and properties with Field Emission Scanning Electron Microscopy (FESEM), X-ray diffraction analysis (XRD), contact profilometer and differential scanning calorimetry (DSC). Various surface morphologies have been recorded by scanning electron microscopy and correlated to the crystalline phases of sputtered film. Morphologies have been found to depend on power supply, deposition time and argon pressure during deposition runs. X-ray diffraction analysis experiment confirmed single FCC solid solution phase, having (111) as preferred orientation in all synthesized thin films textures, which can be promising for applications in micro fabrication and advanced thin film technologies.

Tämä tutkimus käsittelee työntekijöiden osaamisen kehittymistä etätyössä. Tutkimuksen keskiössä on ymmärtää etätyötä tekevien työssä oppimista ja kartoittaa, miten etätyöhön siirtyminen on vaikuttanut työssä oppimiseen. Lisäksi tutkimuksella selvitetään menetelmiä, joiden avulla työntekijöiden osaamista ja oppimista voidaan etätyössä tukea. Tutkimuksella pyritään tarjoamaan organisaatioille lisätietoa henkilöstön osaamisen kehittämisestä etätyössä. Koska etätyön ja osaamisen kehittymisen välisistä yhteyksistä ei ole paljoa aikaisempaa tutkimusta, täytetään tutkimuksella tätä tutkimusaukkoa. Tutkimuksella vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisia vaikutuksia työpaikalta etätyöhön siirtymisellä voi olla työntekijöiden työssä oppimiseen ja osaamisen kehittymiseen? Minkälaisin menetelmin työssä oppimista ja osaamisen kehittymistä voidaan etätyössä tukea? Tutkimuksen teoreettinen tausta on rakennettu aikaisemman tutkimuksen ja kirjallisuuden pohjalta. Osaamisen kehittymisestä etätyössä ei ole olemassa yhtä tiettyä teoriaa ja sen vuoksi tutkimuksen teoriapohja on muodostettu useammasta eri osasta etätyöhön ja osaamisen keskittyen. Tutkimuksen kohdeorganisaatio on Espoon kaupunki, mutta kaupungin ollessa hyvin laaja organisaatio on kohde rajattu kaupungin konsernihallinnon yhteen työyksikköön. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineistonkeruu on toteutettu teemahaastatteluin. Haastattelut on toteutettu syksyllä 2020 ja niitä on tehty yhteensä 7 kappaletta. Empiirinen aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti ja näin ollen analyysia on ohjannut tutkimuksen tarkoitus. Käytännössä analyysi eteni kolmen vaiheen mukaisesti, jotka olivat pelkistäminen, ryhmittely ja käsitteellistäminen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työpaikalta etätyöhön siirtyminen muuttaa työntekijöiden kokemuksia työssä oppimisesta. Etätyöhön siirtyminen vaikuttaa käytettävissä oleviin oppimismenetelmiin paitsi muuttamalla niiden muotoa myös supistamalla niiden määrää. Lisäksi etätyöhön siirtyminen näyttää korostavan yksilön oman aktiivisuuden merkitystä työssä oppimisessa ja näin ollen työntekijät saattavat helposti etätyössä kokea, että oppiminen ja kehittyminen jää yksin omalle vastuulle. Tutkimustulosten mukaan etätyöhön siirtyminen myös muuttaa työssä oppimisen kokonaisuudessaan muodollisemmaksi ja tiedostetummaksi prosessiksi. Etätyössä oppimisen haasteena on, miten voidaan turvata epävirallinen ja sattumanvarainen oppiminen. Epämuodollinen oppiminen on tunnistettu muodollista oppimista merkityksellisemmäksi tekijäksi työelämässä ja näin ollen siitä olisi tärkeä pitää kiinni myös etätyössä. Hiljaista tietoa siirtävät kahvipöytä- ja käytäväkeskustelut tulisi sovittaa myös osaksi etätyöarkea. Osaamisen kehittyminen ja työssä oppiminen vaativat siis etätyössä hieman enemmän ponnisteluita kuin lähityössä. Osaamisen ja oppimisen ollessa hyvin yksilöllisiä prosesseja, tulisi niitä tukea mahdollisimman monipuolisin keinoin. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että osaamisen kehittymistä ja työssä oppimista voidaan myös etätyössä tukea usein eri keinoin. Tutkimuksessa tällaisiksi keinoiksi osoittautui aktiivinen ja säännöllinen esimiestyö, työnantajan proaktiivinen ote oppimisen mahdollistamiseen, avoin viestintä, vuorovaikutus ja yhteistyö sekä vanhojen toimintatapojen päivitys ja uusien toimintatapojen luominen. Lisäksi kaiken oppimisen lähtökohdaksi etätyössä tunnistettiin teknologia ja hyvät työvälineet. Jatkuvan kehittymisen turvaamiseksi, olisi oppimista etätyössä tukevien keinojen kartoittamista hyvä jatkaa myös jatkotutkimuksin.

Although considered a traditional industry, manufacturing industry has evolved rapidly in the past decades, similarly to other industries. As software business has revolutionized almost every industry, the manufacturing industry is not an exception. The increased competition and globalization have forced manufacturing companies to increase their productivity and streamline their production processes. This research examines value creation in manufacturing industry software business. The research method is a qualitative case study, and the research data was analyzed using thematic analysis. The research aims to explore how value can be created and captured through software in manufacturing industry. Additionally, the research aims to discuss the focal elements of the business model, regarding value creation and capture, for the case organization. The theoretical framework of the study is based on three concepts: value creation, business models and business model innovation. As the more thorough examination of these concepts shows, they are linked to each other by various ways. Although previous research on value creation and business models has yet succeeded in providing unanimous definitions of the concepts itself as well as the contents of them, some similarities can be found. Additionally, the discussion on business model innovations provides an interesting connection between value creation and business models. The findings of the study suggest that software business companies working with complex systems, such as automation systems, should focus on assessing the needs of the customers. Furthermore, the co-creative nature of value creation seems to provide additional value creation potential, since the customers are engaged in the value creation process from the beginning. The research data suggests that there are multiple activities that have value creation potential. However, five elements of the software value chain proved to be most crucial in the value creation process: marketing, replacement, implementation, education, and support. The technical features of the software were not analyzed in length for this study. To conclude, the study relies heavily on earlier research on the study matter, which, furthermore, consists of a few leading studies. The aim of the research is to provide a guiding framework for the case company to utilize in their goal of improving their software business model. The results of the study show that complex software systems require collaborative value creation that benefits all the actors involved.

Turvallisuuskulttuuri on mielletty osaksi organisaatioiden turvallisuutta Tšernobylin ydinonnettomuutta seuranneesta tutkinnasta lähtien. Turvallisuuskulttuuria on tutkittu paljon perinteisesti kaikkein turvallisuuskriittisimmiksi mielletyillä toimialoilla, kuten ilmailussa ja ydinvoima-alalla. Aiheen merkitystä on kuitenkin korostettu myös muilla turvallisuuskriittisiä piirteitä sisältävillä aloilla, kuten tieliikenteessä. Suomalaisen linja-autoliikenteen osalta turvallisuuskulttuuria on alan organisaatioissa tutkittu vasta hyvin vähän. Turvallisuuskulttuurin käsitteen tieteellisessä määrittämisessä ei ole päästy vielä laajaan yksimielisyyteen, mutta sen on kuvattu olevan organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää millaista turvallinen toiminta on, minkälaisia vaaroja toimintaan liittyy ja miten niitä on mahdollista ehkäistä. Lisäksi turvallisuuskulttuuriin kuuluu organisaation kyky ja tahto toimia turvallisesti vaaroja ennaltaehkäisten ja näin edistää turvallisuutta. Tutkimus on toteutettu laadullisena tapaustutkimuksena, jossa haastatteluilla sekä kyselylomakkeen avulla kerättiin empiiristä tutkimusaineistoa kahden tapausorganisaatioiksi valikoituneen suomalaisen linja-autoyrityksen johdolta sekä kuljettajilta. Päätutkimuskysymyksen avulla on pyritty selvittämään, miten turvallisuuskulttuurin organisatoriset ulottuvuudet näyttäytyvät linja-autoalalla. Lisäksi tutkimukseen kuuluu alatutkimuskysymys, jonka perusteella on pohdintamuotoisesti nostettu konkreettisia ideoita linja-autoalan organisatorisen turvallisuuskulttuurin kehittämiseksi. Tässä tutkimuksessa suomalaista linja-autoalaa on tarkasteltu ainoastaan turvallisuuskulttuurin organisatoristen ulottuvuuksien osalta. Organisatoriset ulottuvuudet koskevat esimerkiksi johtamista, rakenteita ja järjestelmiä. Niiden lisäksi kokonaisvaltaiseen turvallisuuskulttuuriin kuuluvat myös psykologiset sekä sosiaaliset näkökulmat. Organisatoriset ulottuvuudet on koostettu tässä tutkimuksessa laajemmiksi kokonaisuuksiksi, teemoiksi, joiden avulla tutkimustulokset on esitelty. Tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia ovat johdon toiminnan näyttäytyminen tapausorganisaatioissa sitoutuneena ja vastuuntuntoisena, mutta turvallisuusasioiden kehittämisen tapahtuminen pääasiassa reaktiivisesti. Organisaatioissa viestiminen ja raportointi tapahtuu matalalla kynnyksellä, mutta raportoitavista asioista ei ole yhteistä käsitystä. Koulutuksen ja tiedonkulun ulottuvuuksiin liittyvät tekijät näyttävät toteutuvan tapausorganisaatioissa lähinnä suullisesti ja osin sattumanvaraisesti. Uutena organisatorisena turvallisuuskulttuurin ulottuvuutena on tutkimuksessa esitelty työkyvyn varmistaminen. Turvallisuuskulttuuria erityisesti kehittävinä osa-alueina on tulosten perusteella ehdotettu yhtenäisen raportointiohjeistuksen luomista, hätätoimintamenetelmien standardoimista, henkilöstön aktiivisempaa osallistamista, sekä työkyvyn varmistamisen kehittämistä. Luottamus, avoimuus, kuljettajien oma arviointikyky sekä kaluston hyvään kuntoon johtavat tekijät on mainittu tutkimuksen lopuksi tapausorganisaatioiden turvallisuuskulttuurin vaalittavina piirteinä.

2010-luvulla jännitteet Euroopan unionin ja Unkarin välillä ovat kasvaneet maan pääministeri Viktor Orbánin hylätessä avoimesti liberaalin demokratian periaatteet. Orbán ja tämän johtama kansalliskonservatiivinen Fidesz-puolue ovatkin retoriikassaan luoneet voimakasta vastakkainasettelua liberaalin Euroopan unionin sekä Unkariin luodun illiberaalin järjestelmän välille. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, miten Orbán itse perustelee liberaalin demokratian periaatteista luopumista. Lisäksi tutkimus tarkastelee, millaisia narratiiveja Orbán kertoo liberaalista ja illiberaalista demokratiasta sekä niiden suhteesta. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimivat demokratian sekä liberaalin ja illiberaalin demokratian käsitteet. Lisäksi tutkimuksen teoria sisältää Fideszin tärkeimmät ideologiset painopisteet. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka kohteena on kahdeksan Orbánin puhetta vuosien 2016–2019 ajalta. Aineiston analyysissa käytettiin narratiivista analyysia. Tutkimuksessa löytyi kaksi Orbánin liberaalia ja illiberaalia demokratiaa kuvaavaa narratiivia. Ensimmäisessä narratiivissa liberaali demokratia esitetään ideologiana, jossa valtapuolueet ovat globalisaation sekä uusliberaalin talouden myötä luopuneet poliittisesta vallastaan ja aiheuttaneet kasvavaa taloudellista epävarmuutta sekä näköalattomuutta eurooppalaisille. Kun kansallisten päättäjien sijaan suurinta poliittista valtaa käyttävät kansainväliset yritykset ja järjestöt, keskittyvät päättäjät ylläpitämään hegemoniaansa kulttuurissa ja pakottamaan eurooppalaiset omaksumaan liberaalin arvomaailman. Tässä narratiivissa Unkarin illiberaali demokratia puolestaan esitetään ideologiana, joka on palauttanut poliittisen vallan takaisin kansalaisten valitsemille päättäjille. Illiberaalissa demokratiassa talous- ja ulkopolitiikka ovat kansallisesti orientoituneita, jonka myötä kansalaisille on luotu taloudellista varmuutta ja hyvinvointia. Lisäksi illiberaalissa demokratiassa suojellaan kansan kristinuskolle juontuvia arvoja ja elämäntapaa sekä kansallisia identiteettejä, joista nämä eivät halua luopua. Toisessa narratiivissa liberaali demokratia puolestaan esitetään ideologiana, joka pyrkii viemään kansallisvaltioiden suvereniteetin ja yhdistämään ne yhden ylikansallisen hallinnon alaisuuteen. Keinona tähän tavoitteeseen pääsemiseen Orbán esittää maahanmuuton, jonka avulla liberaali eliitti pyrkii heikentämään kansallisvaltioiden yhtenäisyyttä sekä niiden kansallista identiteettiä. Narratiivissa Orbán kuitenkin argumentoi, että valtion menestyksen voi turvata vain sen kansallinen yhtenäisyys sekä oikeus määrätä itse omasta tulevaisuudestaan. Illiberaali demokratia kuvataankin narratiivissa ideologiana, joka pyrkii suojelemaan valtioiden suvereniteettia sekä kansallista homogeenisyyttä ylikansallisuutta ja monikulttuurisuutta vastaan. Tutkimuksen perusteella liberaalin ja illiberaalin demokratian suhde rakentuu voimakkaalle vastakkainasettelulle, jossa liberaalin demokratian seuraukset ovat kansallisvaltioiden sekä niiden kansalaisten näkökulmasta tuhoisat. Illiberaaliin demokratiaan siirtyminen puolestaan esitetään keinona luoda hyvinvointia kansalaisille sekä välttää liberaalin demokratian aiheuttama tuho. Orbánin liberaalin demokratian kritiikki ei tutkimuksessa kuitenkaan kohdistu varsinaisesti sen instituutioihin ja mekanismeihin. Niiden sijaan Orbán sitoo liberaalin demokratian vastustamisen osaksi globalisaation, uusliberaalin talouden sekä arvoliberalismin kritiikkiä. Tutkimuksen perusteella illiberalismi hahmottuukin vahvasti kansalliskonservatiivisena sekä valtioiden suvereniteettia korostavana ideologiana.

Social and educational immobility are well-known issues that many researchers from different fields tried to address. Public schools can play an important role to reduce inequalities in society. The objective of this paper is to measure the importance of the age of entry in kindergarten on educational mobility in Switzerland, with a special focus on immigrants. To investigate this topic, I used a multiple linear regression model and the COFO-Suisse database. The latter gathers test scores in reading and multiple personal characteristics on about 20’000 Swiss children at the end of eighth grade in 2017. I could also take advantage of the cantonal heterogeneities in terms of age of entry in kindergarten in the period 2008-2010, which contributed to creating a well-dispersed sample. There are three main conclusions to draw. Firstly, the parental level of education significantly impacts the test scores in reading of all the children, confirming the expected pattern of intergenerational educational transmission. Secondly, the ideal age of entry in kindergarten seems to be five years old. The children who entered at that age perform significantly better than any other child. Finally, frequenting kindergarten at any age does not significantly reduce the effect of the parental level of education on children’s test scores. Thus, the age of entry is not of major importance to improve educational mobility, though the tendency is globally positive. The impact is more pronounced for natives than for immigrants.

As modern-day universities assumed the role as pathways to knowledge society and economy, research productivity becomes an indicator for institutional prestige. Big or small, teaching-oriented or otherwise, almost all kinds of universities of this age attempt to involve in research activities. However, Ethiopian universities are allegedly unable to develop a productive research culture to live up to expectations. The roles of faculty members in contributing to the knowledge production particularly in the case university often hampered by such factors as poor research capability and weak research culture. Although initiatives are being taken by the government and the university to invigorate research productivity, the participation of faculty members is inadequate. Therefore, this study picked organisational culture (OC) to investigate why research is accorded insufficient attention at Mekelle University (MU). The OC perspective is chosen because culture is holistic and pivotal for a coherent interpretation of what appears to be atomistic events and factors in isolation. The study highlights the perceptions of faculty members of MU towards the role of OC in their research performance. It employed qualitative methodology and accompanying data collection methods, namely individual interviews and document analysis. Edgar Schein’s levels of culture and William Tierney’s OC dimensions are used as an analytical framework. The study found that different OC typologies describe MU’s OC or no dominant culture that guides the behaviour of academics is detected. The findings of the study, moreover, reveal that the overall OC of the university has decisive roles in the research performance of faculty members. Without research-friendly OC, faculty members’ interest in research and innate scientific ability is not enough to improve research performance. It is believed that the general OC guides the actions of the faculty (i.e. what issues to focus on and how). The study also discerns a mismatch between the research aspirations, strategies and propositions of the university and the espoused values and assumptions of faculty members. Furthermore, the study analysed the views towards the role of disciplinary differences in research performance. Here, two views standout. In one group, it is argued that the core reasons for performance variation among faculty members are attributed to situational factors. By contrast, there is a view that differences in style, processes, methods and techniques of researching have significant roles in the research performance of faculty members. In sum, despite MU aspires to be a centre of excellence in research, the perception of the faculty and the practice on the ground show that research is not yet an institutional priority compared to other activities of the university.

The employment of university graduates is an important issue that society pays close attention to. With the expansion of China’s higher education system, the employment situation of graduates from regional public higher education institutions (primarily teaching-oriented) has become increasingly severe. In the meantime, research on the employability of regional public university graduates remains underdeveloped. This paper carried out a two-phased mixed-methods empirical research to explore the graduate employability of regional public HEIs. Specifically, a quantitative survey was employed among 729 graduates of Xi’an University; 12 interviews were conducted with staff from Xi’an University, Baoji University of Arts and Sciences, Yulin University, and Ankang University, which located in different regions of Shaanxi Province. Overall, the analysis results showed that personal qualities and generic skills are the most important components of graduate employability, and the university’s strategy has the greatest significance on graduate employability. A graduate employability model was further developed based on the findings of the data.

Liikunta- ja urheilualueiden suunnittelu ja rahoitus ovat viimeiset vuosikymmenet olleet julkisen sektorin vastuulla. Julkisten resurssien niukentuessa liikuntapaikkarakentaminen on joutunut uudistumaan. Liikuntapaikkarakentamisen hankkeet ovat kasvaneet, eri sektorien välinen yhteistyö on tiivistynyt ja liikunta- ja urheilualueiden yhteyteen liitettävien toimintojen ja käyttötarkoitusten määrä on lisääntynyt. Liikuntaan ja urheiluun tarkoitetut olosuhteet liitetään osaksi laajempaa kaupunkikehityksen sekä kaupallisen toiminnan kokonaisuutta. Liikunta- ja urheilualueet siis hybridisoituvat toimijoiden sekä toimintojen suhteen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Tampereen kaupungin edustajien näkemyksiä kaupunkikehityksen ja liikunta- ja urheilualueiden hybridisaatiosta ja sen ilmenemisestä. Ilmiötä tarkastellaan tapaustutkimuksena, jonka kohteena on Tampereen kaupungin Hakametsä Sport Campus -hanke. Tutkimuksen aineisto on syksyllä 2020 kerätty asiantuntijahaastatteluaineisto. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi hybridisaation käsite alue- ja kaupunkitutkimuksen kontekstissa. Hybridisaation eri ilmentymiä kuvattiin toimijahybridin ja toimintohybridin käsitteillä. Tutkimuksessa havaittiin kolme hybridisaatioon liittyvää pääteemaa, jotka ovat hankkeen toimintatavat ja asemoituminen muihin hankkeisiin nähden, hankkeen moninaiset tavoitteet sekä julkisen sektorin suhtautuminen hybridihankkeisiin. Tapaushankkeen koetaan olevan klassinen esimerkki julkisen ja yksityisen sektorin välisestä hybridihankkeesta, vaikkakin ollen herkkyydessään ja urheiluteemaltaan erityinen muihin hankkeisiin verrattuna. Hankkeessa on hybridimäisyyteen viittaavia toimintatapoja, kuten kaupungin hallintokuntien hyvin tiivis yhteistyö sekä public-private partnership -tyyppinen toteutusmalli. Tavoite hankkeen taloudellisesta toimivuudesta liittyy julkisen sektorin resurssien niukkuuteen, elinvoiman ja kilpailukyvyn parantamiseen sekä kasvavan kaupungin arvokkaaseen maahan. Talouden lisäksi keskitetyllä ja monitoimintoisella alueella tavoitellaan kestävää kaupunkikehitystä joukkoliikennepainottumisen sekä liikkumisen tarpeen vähenemisen myötä. Kolmas merkittävä tavoite on veto- ja pitovoiman sekä kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantaminen liikuntaan ja urheiluun painottuvan alueen avulla. Tutkimuksen perusteella Tampereen kaupunkiorganisaatiossa suhtaudutaan hybridihankkeisiin positiivisesti. Toimijahybridi koetaan jo Tampereen kaupungin vakiintuneeksi tavaksi, jossa nähdään olevan enemmän etuja kuin haittoja. Toimintohybridiä ei nähdä yhtä selvänä ja vakiintuneena mallina, vaikka siihenkin suhtaudutaan pääosin positiivisesti. Hybridihankkeiden haasteina nähdään kaupunkiympäristön laadun ja julkisen sektorin edun varmistaminen, liikkujan kustannusten kohoaminen, tasapuolisen kohtelun varmistaminen sekä riittävä asiantuntemus hybridimallien toteuttamisessa. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että hybridisaatio näkyy Hakametsä Sport Campus -hankkeessa sekä Tampereen kaupunkikehityksessä vahvasti ja monin eri tavoin. Toimija- sekä toimintohybridillä koetaan olevan mahdollisuus ratkoa kaupunkikehittämiseen ja liikunta- ja urheilurakentamiseen liittyviä haasteita ja edistää moninaisia tavoitteita. Tutkimuksen perusteella hybridisaation vaikutus liikunnan ja urheilun olosuhteisiin on kaksijakoinen – toisaalta kustannusten nähdään mahdollisesti kohoavan, mutta toisaalta hybridihankkeilla uskotaan olevan mahdollisuuksia kehittää liikunnan ja urheilun olosuhteista laadukkaampia sekä toteuttaa niitä määrällisesti enemmän.

Yrityskaupat ovat merkittäviä strategisia järjestelyjä ja keskeinen keino kasvattaa yrityksen liiketoimintaa. Yrityskaupat ovatkin suosittu aihe laskentatoimen ja rahoituksen tutkimuksessa, ja erityisesti yksittäisten yrityskauppojen vaikutusta ostavan yrityksen sekä lyhyen että pitkän aikavälin osakkeen tuottoihin ja suorituskykyyn on tutkittu paljon. Toistuvia yritysostoja tekevien yritysten suorituskyky on sen sijaan saanut huomattavasti vähemmän huomiota tutkimuskirjallisuudessa ja tutkimukset ovat olleet maantieteellisesti hyvin keskittyneitä. Tämän tutkielman tarkoituksena on paikata tätä aukkoa tutkimalla uudella aineistolla, onko toistuvilla yritysostoilla vaikutusta ostavan yrityksen osakkeen tuottoihin. Tässä tutkielmassa toistuvien yritysostojen vaikutusta osakkeen tuottoihin tutkittiin pohjoismaisista yhtiöistä ja niiden vuosina 2011–2018 toteuttamista yrityskaupoista koostuvalla aineistolla. Aineistoon valittiin ainoastaan yhtiöitä, jotka olivat toteuttaneet useita yritysostoja tutkitulla ajanjaksolla. Yritysostojen määrän lisäksi tutkielmassa oltiin kiinnostuneita myös aiemman yritysostokokemuksen, ostavan yrityksen ja kohdeyritysten toimialojen samankaltaisuuden ja ostavan yrityksen koon vaikutuksista näiden yritysten menestykseen. Tutkielman empiirisessä osiossa tutkittiin näiden tekijöiden vaikutusta ostavan yrityksen indeksikorjattuun osakkeen tuottoon paneeliregressioanalyysin avulla. Tutkielman empiirisen osion tilastollisten testien perusteella yritysostojen keskimääräisellä määrällä ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta ostavan yrityksen indeksikorjattuun osakkeen tuottoon, mikä poikkesi aiemmissa tutkimuksissa tehdyistä havainnoista. Sen sijaan ostavan yrityksen koolla havaittiin olevan selvä negatiivinen vaikutus toistuvia yritysostoja tekevien yritysten suorituskykyyn, mikä oli linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Aiemmalla yritysostokokemuksella tai toimialojen samankaltaisuudella ei myöskään havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta ostavan yrityksen suorituskykyyn, vaikka aiemmissa tutkimuksissa oli tehty havaintoja sekä positiivisista että negatiivisista vaikutuksista. Tutkielman tulosten perusteella pohjoismaiset yritykset eivät ole onnistuneet luomaan lisäarvoa osakkeenomistajilleen toistuvien yritysostojen avulla, mutta eivät myöskään, aiemmista tutkimuksista poiketen, tuhoamaan omistaja-arvoa. Lisäksi toistuvia yritysostoja tekevät yritykset eivät tutkielman perusteella vaikuttaisi hyötyvän suuremmasta koosta, vaan päinvastoin ostavan yrityksen suuremmalla koolla näyttäisi olevan negatiivinen vaikutus omistaja-arvon luontiin. Tutkielman tulosten perusteella on syytä pohtia toistuvien yritysostojen ja niiden avulla yrityksen kasvattamisen tarkoituksenmukaisuutta yrityksen omistajien näkökulmasta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen ja Venäjän välistä tieliikennepolitiikan lähialueyhteistyötä. Lähialueyhteistyöllä tarkoitetaan rajojen yli tapahtuvaa yhteistyötä rajan läheisyydessä olevilla alueilla. Yhteistyön merkitystä ja rakenteita on tutkittu monissa eri konteksteissa, mutta todella harvoin tieliikennepolitiikan alalla. Tutkimus on historiallisesti kohdistunut etenkin EU:n rahoittamiin CBC-ohjelmiin, kun kahdenvälisen yhteistyön rakenteet ovat puolestaan jääneet varjoon. Tässä tutkielmassa yhteistyötä tarkastellaankin niin CBC-ohjelmien kuin kahdenvälisten yhteistyörakenteiden kautta. Lähialueyhteistyötä analysoidaan tässä tutkielmassa politiikan siirtymän käsitteen kautta. Politiikan siirtymällä tarkoitetaan toimintapolitiikkojen, hallinnollisten järjestelyiden ja ideoiden siirtämistä poliittisesta järjestelmästä toiseen ajasta ja hallinnon tasosta riippumatta. Empiria koostuu kahdeksasta Suomen ja Venäjän julkisen hallinnon toimijoiden kanssa tehdystä teemahaastattelusta. Haastattelujen keräämisessä ja analysoinnissa käytetään Dolowitzin ja Marshin esittämää viitekehystä, jonka avulla selvitetään seitsemän teeman avulla, millaista politiikan siirtymä on Suomen ja Venäjän välisessä tieliikenteen lähialueyhteistyössä. Lähialueyhteistyöverkosto näyttäytyy hyvin henkilöityneeltä. Tästä huolimatta myös institutionaaliset tekijät, etenkin maiden lainsäädäntö, asettaa rajoitteita politiikan siirtymiselle. Politiikka, jota siirretään, on hyvin samankaltaista kautta rajan riippumatta yhteistyöorganisaatioista. Pääasiassa yhteistyötä tehdään teiden kunnossapidon ja rakentamisen, liikenneturvallisuuden ja hallinnollisten järjestelyjen, kuten kilpailutuksen käytäntöjen saralla. Yhteistyötoimijat vaihtelevat paljon eri yhteistyöalueilla. Kaakossa ja Karjalassa yhteistyö on vahvaa federaatiosubjektin, eli aluehallinnon kanssa. Yhteistyö Murmanskin ja Arkangelin alueiden kanssa on sidoksissa Barentsin alueen yhteistyöhön sekä federaatiosubjektien tiehallintojen edunvalvontajärjestö Radoriin. Lisäksi kaikilla toimijoilla ole ymmärrystä siitä, millaisia ja kenen alisteisia organisaatioita Venäjän puolella toimii. Tutkimuskirjallisuudessa on esitetty monesti, että CBC-ohjelmien tärkeimpänä tavoitteena olisi europasaatio eli eurooppalaisten käytäntöjen, lainsäädännön ja standardien levittäminen EU:n ulkovaltioihin. Haastatteluiden perusteella tätä intressiä ei tutkielman kontekstissa havaittu, vaan yhteistyötä tehdään aidosta halusta oppia parempia käytäntöjä. Vaikka CBC-ohjelmat ja kahdenvälinen yhteistyö toteuttavat eri tarkoitusta, ovat yhteistyön sisällöt ja teemat kummassakin yhteistyömuodossa pitkälti samoja.

Pro gradu -tutkielman aiheena on kiinteistön myynnin ja vuokrauksen rajanveto arvonlisäverotuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää arvonlisäverotuksessa poikkeuksellisesti verovapaaksi säädetyn kiinteistön myynnin ja vuokrauksen rajanvetoa sekä tutkia, missä tilanteissa syntyy epävarmuutta siitä, miten kiinteistönluovutuksen arvonlisäverotuksellinen käsittely määräytyy. Rajanvedon lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten arvonlisäverotuksessa määritellään kiinteistön, kiinteistön myynnin sekä vuokrauksen käsitteet ja millä ehdoin yhtiö voi hakeutua vapaaehtoisesti verovelvolliseksi kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta. Arvonlisäverotuksessa kiinteistön myynnin ja vuokrauksen rajanveto on todettu ongelmalliseksi etenkin tilanteissa, jossa kiinteistön rahoitus on toteutettu leasingilla. Tutkimuksessa keskitytään selvittämään, miten kiinteistöleasingsopimuksen ehdot vaikuttavat sen arvonlisäverotulkintaan, ja millaisia seurauksia verovelvolliselle voi aiheutua virheellisestä sopimuksen tulkinnasta. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten muissa Euroopan maissa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Saksassa on ohjeistettu leasingin osalta. Tuloksia vertaillaan Suomen lainsäädäntöön ja Verohallinnon ohjeistukseen. Havaintojen perusteella voidaan selvittää, kuinka laajaa ja riittävää Verohallinnon antama ohjeistus on. Lisäksi vertailusta pyritään saamaan vastauksia siihen, tulisiko Suomen kiinteistöleasingiiin liittyvässä ohjeistuksessa tehdä muutoksia tai parannuksia ja jos tulisi, niin millaisia ne voisivat olla. Tutkimuksen lähestymistapa on oikeusdogmaattinen eli lakia tulkitseva. Tutkimuksessa käsitellään kiinteistön myynnin ja vuokrauksen arvonlisäverotusta voimassa olevan oikeuden kautta, minkä vuoksi arvonlisäverodirektiivi ja arvonlisäverolaki ovat tutkimuksen tärkeimpiä lähteitä. Näiden lähteiden lisäksi tutkimuksessa keskeisessä asemassa on oikeuskäytäntö, jonka avulla tutkimuksessa saadaan näkemys siitä, millaisiksi esimerkiksi arvonlisäverodirektiivissä määritetyt kiinteistön ja sen luovutuksen käsitteet ovat todellisuudessa muotoutuneet. Tutkimuksessa havaitaan, että kiinteistön myynnin ja vuokrauksen rajanvedossa ratkaisevaa on osapuolien välinen sopimus ja sen ehdot. Ehtojen perusteella voidaan määritellä, onko kyseessä kiinteistön myynti vai vuokraus. Kiinteistöleasingsopimusta pidetään tavallisesti kiinteistön vuokrauksena. Sopimus voi kuitenkin olla kiinteistön myynti, jos sopimus sisältää lunastusvelvollisuuden tai jos sopimuksen ehdot sellaiset, että lunastusoikeuden käyttäminen on vuokralleottajalle ainoa taloudellisesti rationaalinen valinta. Rajanvedolla on suuri merkitys varsinkin tilanteessa, jossa kiinteistön vuokrauksesta on hakeuduttu vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvolliseksi. Kiinteistönluovutuksen oikean arvonlisäverotulkinnan selvittäminen etukäteen on erittäin tärkeää, sillä tulkinnan ollessa virheellinen, ovat seuraukset huomattavat sekä vuokralleantajalle että vuokralleottajalle. Vertailumaiden Verohallintojen antama ohjeistus leasingiin liittyen on laajempaa kuin Suomen Verohallinnon. Suomessa tulisikin lisätä leasingiin liittyvää ohjeistusta ja siinä tulisi tuoda selkeästi esille, minkä suuruisen lisämaksun vuokralleottaja voi maksaa vuokralleantajalle käyttäessään lunastusoikeutta. Lisämaksun rajan määritteleminen on tärkeää, jotta tiedetään, tulisiko leasingsopimusta käsitellä arvonlisäverotuksessa kiinteistön myyntinä vai vuokrauksena. Rajanvedossa on kuitenkin edelleen tulkintaongelmia, joihin saadaan vastauksia vasta siinä vaiheessa, kun asiaa käsitellään lisää verotus- ja oikeuskäytännössä.

The private security sector is a very topical issue in many ways. The industry and its role as a social actor is currently being discussed in several countries. Traditional security authority tasks are being outsourced around the world. Outsourcing has sparked a debate over whether state sovereignty is going to weaken as more and more public actors begin to perform public authority functions. The line between the private security sector and the security authorities has become blurred, leading to a debate on how the private security sector operates and how it should be supervised. There has been lot of research into private security services in recent years. Several studies indicate that private security services actors exercise public authority in their work when they have a de facto legal right to interfere with people's fundamental rights. Once actors are given such broad legal competence, they must be aware of their own legal competence and status. For this reason, attention should be paid to the supervision of private security services and the actors performing the supervision, and the accuracy of supervision in this area should be reviewed. Indeed, some studies and at least one legal dissertation have been conducted on security supervision. This study examines the structure, actors, and supervision of private security services. The accuracy of supervision has been clarified through interviews, which complement the information provided by various sources on supervision in the field. The information obtained from the literature and other sources does not provide very clear and concrete examples of the supervision measures carried out, so interviewing industry players is crucial for this study. The study has been carried out as a qualitative study. The study has utilized the literature, legislation and regulations issued by the authorities in the field. The study has been supplemented by interviews aimed at producing empirical information on the supervision of private security services. The aim of the study is to produce qualitative information on the supervision of the private security services. The purpose of this study is to clarify the supervision of private security services. The results of the study are freely available to sector, supervisors and authorities. It is desirable that the results will be of benefit to private security operators and especially those carrying out supervision.

Tutkimuksessa selvitetään, millaisia työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiseen liittyviä, koetun oikeudenmukaisuuden näkemyksiä on löydettävissä Suomi24-sivustolta. Tutkimuksen kiinnostuksen kohteena on etenkin työkyvyttömyyseläkkeestä hylkäyspäätöksen saaneiden henkilöiden oikeudenmukaisuusnäkemykset. Koettua oikeudenmukaisuutta tarkastellaan tutkimuksessa kolmesta eri oikeudenmukaisuusnäkökulmasta; distributiivisen, proseduraalisen ja vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuuden näkökulmista. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa oikeudenmukaisuutta koskeva tieteellinen keskustelu ja hyvän hallinnon perusteet. Tutkimusaineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin kolmeen luokkaan, edellä mainittuja oikeudenmukaisuusnäkökulmia hyödyntäen. Tutkimusaineistosta nousseiden havaintojen perusteella työkyvyttömyyseläkkeen myöntöperusteet ja työkyvyttömyyseläkemenettely koettiin epäoikeudenmukaisiksi niissä tilanteissa, kun työkyvyttömyyseläke oli hylätty. Lisäksi jaon ja menettelyn oikeudenmukaisuusnäkökulmat liittyivät erottamattomasti yhteen: hylkäyspäätöksen saanut ihminen kokee herkästi myös eläkemenettelyn, kuten vakuutuslääkärimenettelyn olleen epäoikeudenmukainen. Hylkäävä eläkepäätöksen takana kuvautuu tutkimustulosten perusteella olevan ihminen, jonka toimeentulo on pitkään ollut heikko ja riippuvainen etuuksista ja niitä myöntävistä viranomaisista. Jatkuva viranomaisyhteydenpito on uuvuttavaa ja katkeruuden tunteita synnyttävää. Eläkehylkäyksen aiheuttama väliinputoaja-asema, viranomaisten vaatimusten toteuttaminen ja heikko toimeentulo ovat tutkimustulosten perusteella keskeisimmät epäoikeudenmukaisuutta työkyvyttömyyseläkkeessä aiheuttavat tekijät.

Henkilöstön kehittämisen tutkimuksessa on korostunut asetelma, jossa tarkastellaan henkilöstön kehittämisen myönteisiä vaikutuksia organisaation suorituskykyyn. Tällöin henkilöstön kehittämisen merkitys nähdään lähinnä sen organisaatiolle tuottaman taloudellisen hyödyn näkökulmasta, jolloin sen muut tehtävät jäävät vähäisemmälle huomiolle. Kriittisessä henkilöstöjohtamisen tutkimuksessa tätä erityisesti strategiselle henkilöstöjohtamiselle ominaista suorituskykykeskeisyyttä on kritisoitu. Tässä tutkielmassa olenkin tutkinut monipuolisemmin niitä merkityksiä, joita henkilöstön kehittämiselle tuotetaan Suomen kuntien enkilöstöasiakirjoissa. Aiheen tutkiminen kuntien kontekstissa on mielekästä, koska julkishallinnollisina organisaatioina niiden tehtävänä ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajille, joten myös henkilöstön kehittämisellä voitaisiin olettaa olevan muitakin kuin taloudellisia tavoitteita. Tutkimukseen mukaan valikoituneiden 29 kunnan henkilöstöasiakirjojen kielellinen analysointi antaa tietoa siitä, miten henkilöstön kehittämisestä kirjoitetaan, ja miten sen merkitystä kunnissa perustellaan. Valitsin metodologiseksi viitekehykseksi tulkitsevan diskurssianalyysin, koska aiheen tutkiminen vaatii aineiston kielellisen sisällön analyyttista tarkastelua. Lisäksi aiemmissa henkilöstöjohtamisen alan tutkimuksissa diskurssianalyysi metodologisena viitekehyksenä on jäänyt melko harvinaiseksi, joten sen käyttö tuo alalle kaivattua metodologista pluralismia. Kuntien henkilöstöasiakirjoista tunnistin kahdeksan henkilöstön kehittämisen diskurssia, jotka muodostivat kaksi laajempaa merkitystä henkilöstön kehittämiselle. Palvelujen tarjoamisen turvaamisen, strategisten tavoitteiden saavuttamisen, suorituskyvyn edistämisen ja digitalisaation hyödyntämisen diskurssit tuottivat henkilöstön kehittämiselle merkityksen kunnan toiminnan jatkuvuuden turvaajana. Paremman esimiestyön, työhyvinvoinnin, työn mielekkyyden sekä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistämisen diskurssit taas tuottivat henkilöstön kehittämiselle merkityksen työntekijöiden hyvinvoinnin edistäjänä. Tunnistin henkilöstön kehittämiselle kuntien henkilöstöasiakirjoista siis aiempaan kirjallisuuteen verrattuna enemmän suorituskykynäkökulman ulkopuolisia tavoitteita. Työntekijöiden hyvinvointiin liittyvien henkilöstön kehittämisen tehtävien taustalla oli kuitenkin usein myös kunnan toiminnan jatkuvuuteen liittyviä motiiveja. Tämä kertoo siitä, että henkilöstön kehittäminen on kunnissa vielä ensisijaisesti kuntastrategiaa ja suorituskykyä tukevassa roolissa työntekijöiden hyvinvoinnin palvelemisen sijaan. Henkilöstön kehittämisestä saatavien taloudellisten hyötyjen tunnistaminen on kuitenkin tärkeää, jotta organisaatiossa varmemmin toimitaan konkreettisesti myös työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseksi henkilöstön kehittämisen keinoin. Tämän tutkielman tulosten ja aiemman tutkimuskirjallisuuden perusteella ehdotan, että kunnissa tulisi arvioida organisaation suorituskykyä ja henkilöstön kehittämisen vaikuttavuutta taloudellisten mittareiden lisäksi henkilöstön hyvinvointiin liittyvillä mittareilla.

Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka vuoden 1973 poikkeuslakia ja siihen johtanutta kehitystä on analysoitu ja tulkittu eri aikakausina vuodesta 1973 vuoteen 2018 saakka. Kyseessä on luonteeltaan historiografinen tutkielma. Uudempien teosten analysoinnissa on hyödynnetty arkistomateriaalia. Tutkielma on kysymyksenasettelunsa ja aikarajauksensa osalta historiografian lisäksi myös pitkittäistutkimus, jossa metodina on käytetty myös sisällönanalyysia ja Wattin typologiaa. Wattin typologia on olennainen, koska sen avulla on helppo jäsentää pitkällä aikavälillä tapahtuvaa historiakuvan muutosta loogisesti ja systemaattisesti niin, että asiasta syntyy yhtenäinen kokonaiskuva. Sisällönanalyysiä käytettäessä keskeisiä tarkastelun kohteita tässä tutkimuksessa ovat seuraavat kysymykset: 1) miten poikkeuslakiin johtanut kehitys on alkanut ja jatkunut, 2) ketkä henkilöt ovat olleet osallisina ja miksi Kekkosen kautta jatkettiin, sekä 3) miksi Kekkosen kauden jatko tehtiin ilman vaaleja? Tutkimuksessa selvitetään, miten näitä asioita on tulkittu ja analysoitu eri aikakausina eri tutkijoiden ja kirjoittajien toimesta. Lopputuloksena voidaan todeta, että syynä Kekkosen jatkolle on nähty yleensä ulkopolitiikka ja osittain myös henkilökohtaiset syyt. Kritiikki Kekkosta ja poikkeuslakimenettelyä kohtaan alkoi 1990-luvun alkupuolella, mutta ymmärtäjiäkin on löytynyt. Keskeisinä tekijöinä poikkeuslakimenettelylle olivat Suomen ja EEC:n välisen sopimuksen solmiminen ja tietyt sisäpoliittiset asiat, jotka lopulta niputettiin osaksi presidenttikysymystä. Tulkinnat ovat selvästi jaoteltavissa sekä kriittisiin että myötämielisiin, ja niiden välillä oleviin.

Positiivinen työnantajakuva ja sitoutuneet työntekijät luovat suurta kilpailuetua yrityksille. Sisäisen työnantajakuvan ja työntekijän sitoutumisen merkitys on kasvanut huomattavasti viime aikoina, minkä vuoksi myös kilpailu parhaiden mahdollisten työntekijöiden rekrytoimisesta ja säilyttämisestä on kasvanut työmarkkinoilla. Tässä tutkielmassa tutkitaan koronakriisin vaikutusta sisäiseen työnantajakuvaan ja työntekijöiden sitoutumiseen. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa käsitys siitä, mihin sisäisen työnantajakuvan ja työntekijän sitoutumisen muodostaviin tekijöihin koronalla on ollut vaikutusta ja mihin se on johtanut. Tutkimuksen tarkoituksena on toisin sanoen luoda tuoretta ja uutta tietoa sisäisestä työnantajakuvasta ja työntekijöiden sitoutumisesta uudessa kontekstissa, jossa koronakriisi on tutkimuksen kohteena. Tutkielman kirjallisuusosiossa muodostetaan käsitys sisäisestä työnantajakuvasta ja työntekijän sitoutumisesta aiemman kirjallisuuden perusteella. Kirjallisuusosiossa perehdytään tarkemmin siihen, mitä sisäinen työnantajakuva ja työntekijän sitoutuminen käsitteinä tarkoittavat ja mitkä tekijät niiden muodostumiseen vaikuttavat. Sisäiseen työnantajakuvaan ja työntekijän sitoutumiseen liittyvän kirjallisuuden perusteella muodostetaan teoreettinen viitekehys, joka puolestaan luo pohjan tutkimuksen empiiriselle osuudelle. Aineistonkeruu on toteutettu laadullisin tutkimusmenetelmin teemahaastattelua käyttäen. Aineisto kerättiin yhdestä yrityksestä haastattelemalla kahdeksaa henkilöä kahdesta eri asiakaspalvelutiimistä. Sen jälkeen aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksena saatiin kuusi eri sisäiseen työnantajakuvaan ja työntekijän sitoutumiseen vaikuttavaa tekijää, joihin koronakriisi on eniten vaikuttanut. Näistä kahdesta teemasta valittiin kummastakin kolme tekijää, joita tarkasteltiin yksityiskohtaisemmin. Sisäisen työnantajakuvan osalta nämä tekijät olivat työympäristö, sisäinen viestintä ja lähiesimiestyö. Työntekijän sitoutumisen osalta tekijät olivat ihmisten väliset suhteet, työympäristö sekä johtaminen ja esimiestyö. Koronakriisi ja siitä aiheutuneet muutokset työpaikalla olivat vaikuttaneet kaikkiin yllä mainittuihin tekijöihin negatiivisesti. Ihmisten väliset suhteet ja sosiaalinen kanssakäyminen nousivat merkittävästi esille sekä työntekijän sitoutumisen että sisäisen työnantajakuvan teemassa. Tässä tutkimuksessa käytetyssä sisäiseen työnantajakuvaan liittyvässä kirjallisuudessa ihmisten välisiä suhteita ei mainita siihen vaikuttavana tekijänä. Tutkimuksen löydöksistä merkittävimpiä olivat työympäristö, ihmisten väliset suhteet sekä johtaminen ja esimiestyö, sillä kohderyhmä näki ne tärkeinä sisäiseen työnantajakuvaan ja työntekijän sitoutumiseen vaikuttavina ja rakentavina tekijöinä jo ennen koronakriisiä ja sen toimenpiteitä. Näin ollen organisaatioiden tulisi kiinnittää edellä mainittuihin tekijöihin erityistä huomiota säilyttääkseen positiivisen sisäisen työnantajakuvan ja sitoutuneet työntekijät, jotka puolestaan voivat luoda organisaatiolle kilpailuetua.