Kaikki aineistot
Lisää
Käsittelen opinnäytetyössäni mielikuvien käyttöä pianonsoiton tekniikan varhaisopetuksessa. Pohdin tekniikkaa lähinnä motorisesta näkökulmasta, joskin pianonsoitossa tekniikkakäsite on kiinteästi yhteydessä kaikkeen, mikä liittyy soittotapahtumaan, kuten esimerkiksi sointiin ja musiikilliseen muotoiluun. Tarkoitukseni on ollut tietoisesti tehdä sekä mielikuvasta että soittamisen fysiikasta itseisarvo, ja tarkastella miten mielikuvien kautta voisi nopeuttaa jälkimmäisen kehitystä. Olen myös koonnut pianistien suullista perimätietoa käyttökelpoisista mielikuvista ja laatinut niistä oppaan työni toiseksi osaksi. Opasosan mielikuvat ovat peräisin haastatteluista, omasta oppimistaustastani, sekä osittain myös pianonsoittoa käsittelevästä kirjallisuudesta. Opinnäytteen ensimmäisessä osassa käsittelen mielikuvan syntyä fysiologisessa mielessä, mielikuvien käyttökelpoisuutta varhaisopetuksessa ja mielikuvien käyttötraditiota. Lisäksi esittelen nuottiesimerkkien avulla mielikuvien käyttöä opetustilanteissa ja pohdin tekemieni haastatteluiden antia. Sain haastatella kahta pianonsoiton lehtoria henkilökohtaisesti ja kolmatta opettajaa sekä kolmea opiskelijakollegaa sähköpostin välityksellä. Mielikuvaoppimista käsittelevän kirjallisuuden ja tekemieni haastatteluiden valossa mielikuvien käyttö osana pianonsoiton opetusta on yleistä ja oppimisen kannalta hyödyllistä. Soiton oppimisen prosessi aktivoi useita taitoalueita samanaikaisesti. Kompleksisuudessaan prosessin oppimishaasteet tarvitsevat tuekseen mielikuvia suoraviivaistamaan, yksinkertaistamaan ja tekemään opittavia asioita opiskelijalle omakohtaisemmiksi. Fysiologinen tutkimus osoittaa, että mielikuva syntyy aivoissa ja välittyy sieltä aina perusaineenvaihduntaan saakka. Samoin tutkimukset lasten ajattelusta kertovat, että heidän rikkaan mielikuvamaailmansa hyödyntäminen on opiskelutulosten ja oppimisnopeuden kannalta edullista. Tutkimuskirjallisuudessa valmiita mielikuvia esitellään yllättävän niukasti. Sen sijaan mielikuvien merkitystä korostetaan oppimisen välineenä, ja mielikuvaharjoittelu saa kirjallisuudessa paljon painoarvoa.
Opinnäytetyö on kaksiosainen sisältäen taiteellisen ja kirjallisen osion. Pääpaino on taiteellisessa osuudessa, joka on Turun filharmonisen orkesterin Nuorten solisten konsertti Sigyn-salissa 08.05.2019. Esitetty teos on Sergey Rachmaninoff - Rhapsody teemasta Paganini op.43. Äänite konsertista on kuunneltavissa Turun ammattikorkeakoulun/Turun konservatorion kirjastossa. Taiteellisen osion painoarvo on 2/3 ja kirjallisen osion 1/3 koko opinnäytetyöstä. Opinnäytetyön kirjallisessa osiossa tarkastellaan pianonsoiton opetuksessa huomioitavia pedagogisia seikkoja kirjoittajan omien kokemusten sekä suomalaisten ja venäläisten pianopedagogien haastatteluun pohjauvien kannanottojen perusteella.
Tämä opinnäytetyö on Oulun ammattikorkeakoulun tilaustyö. Työ koostuu kahdesta osasta, jossa ensimmäisessä on listattuna kaikista kymmenestä Leevi Madetoja -pianokilpailusta oleellisin statistiikka. Toinen osa koostuu Madetoja-pianokilpailun merkityksestä sekä kilpailuun osallistujan että opettajan näkökulmasta. Työn tavoitteena oli koota Madetoja-pianokilpailun historian oleellisimmat tiedot yhteen. Työssä on listattu kymmenen tähän mennessä pidetyn kilpailun voittajat, palkitut, oleellisimmat säännöt, järjestäjätahot sekä kilpailuvuodet. Statistiikkaosio perustuu Oulun Konservatorion arkistojen tietoihin sekä Leevi Madetoja -pianokilpailun nettisivun materiaaliin. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia Madetoja-pianokilpailun luonnetta ja merkitystä. Tutkimusosio koostuu pianokilpailusta kirjoitetusta lehtiartikkelista ja käsiohjelmissa käytetyistä teksteistä. Mukana on myös entisten kilpailuun osallistuneiden pianistien haastatteluja, sekä yksi entisen kilpailijan ja nykyisen opettajan haastattelu. Opinnäytetyössä onnistuin tiivistämään yhteen kaikki oleellisimmat asiat Madetoja-pianokilpailun statistiikasta. Lisäksi pianokilpailun luonne ja merkitys hahmottuivat kilpailuun osallistuneiden henkilöiden kautta. Tätä työtä on hyvä käyttää esimerkiksi seuraavien kisojen valmisteluissa. Lisäksi sitä on hyvä hyödyntää musiikkikilpailujen tai pianokilpailujen laajemmassa tutkimisessa, koska se kertoo yhden maan suurimman pianokilpailun taustoista ja oleellisimmista asioista.
Tutkimuksessa käsiteltiin pianonsoiton opiskelijoiden ammatti- ja musiikki-identiteetin muodostumista sekä musiikillista minäkuvaa. Tutkimuskysymys oli: Miten pianonsoiton korkeakouluopiskelijoiden ammatti- ja musiikillinen identiteetti kehittyy opintojen aikana? Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustui ammatti-identiteetin, musiikillisen identiteetin ja minäkäsityksen käsitteisiin. Identiteetin rakentuminen on koko elämän mittainen prosessi. Sen muodostumiseen vaikuttavat vahvasti yksilön ympäristö, yhteiskunta sekä oma toiminta näiden sisällä. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaas-tattelua. Tutkimusta varten haastateltiin kolmea pianonsoiton ammattiopiskelijaa. Tutkimustulokset osoittivat, että eri identiteetit limittyvät ja tukevat toisiaan. Opiskelijoiden ammatti- ja musiikki-identiteetit rakentuvat muun muassa opinnoilla, omalla ammatillisella ja musiikillisella toiminnalla sekä omalla motivaatiolla ja mielenkiin-nolla tiettyjen aihepiirien parissa.
The aim of this study was to test a hypothesis that if learners created more precise auditory representation from singing a melody, they could learn piano playing to reach at a higher level of performance. Seven novice piano players of varied ages learned to play novel musical pieces with and without singing their melodies. The time period of practice sessions for learning each melody with and without singing conditions was equalized. After all practice sessions, their performances were recorded to MD. The players themselves and 13 qualified piano teachers as a third party evaluated recorded music based on preciseness of performance with the given score, naturalness of the melody, and appropriateness of expression of the music. In addition, the present experimenter counted the percentages of error-free notes. The mean values of each of these variables for the singing and non-singing conditions were compared within each of the learners. It was found that four of the players attained higher scores under the singing condition than the non-singing condition whereas the others were opposite. The former group of players was found to have greater experience of daily singing than the latter group of players. Within each participant, the results of the evaluation were fairly consistent among the self-judgments, the third party’s evaluations, and the percentage of error-free notes. It was concluded that the auditory representation articulated by singing could play a role in facilitating learning piano playing for the learners having familiarity with singing.
Soittaminen on monimutkainen kognitiivinen tapahtuma, joka edellyttää soittajalta hyvin kehittynyttä sensomotorista järjestelmää sekä monipuolisia motorisia taitoja. Tässä työssä keskitytään lapsen seitsemän ensimmäisen ikävuoden kehitykseen sekä soittamiseen tarvittavien motoristen taitojen kehittämiseen alkeistasolla. Ensimmäisessä osassa käsitellään motoriikan aivoperustaa: aivojen rakennetta ja niiden toimintaa sekä sitä, mitä motorisessa suorituksessa tapahtuu hermostollisella tasolla. Toisessa osassa käydään läpi lapsen sensomotorista kehitystä, aistijärjestelmää sekä sen merkitystä oppimisprosessissa. Lapsen seitsemän ensimmäistä ikävuotta on sensomotorisen kehityksen aikaa. Sinä aikana luodaan perusta lapsen myöhemmälle oppimiskyvylle. Hyvien sensomotoristen taitojen hallinta mahdollistaa monimutkaisempien kognitiivisten taitojen oppimisen. Kolmannessa osassa kerrotaan aivotutkimuksen musiikillisista sovelluksista. Musiikkiharrastus kehittää aivoja monipuolisesti. Musisoiminen muuttaa aivoja myös rakenteellisella tasolla, mikäli soittaminen on aloitettu ennen 7–9 vuoden ikää. Neljäs osa sisältää motorisia harjoituksia 4–7 -vuotiaille aloitteleville pianisteille. Kuvaan harjoituksen kulun sekä siitä saatavan hyödyn, ts. mitä motorisia osa-alueita kyseinen harjoitus kehittää. Tässä työssä keskitytään lähinnä ilman pianoa tehtäviin harjoituksiin. Näissä harjoituksissa pieni oppilas voi paneutua pelkästään motoriseen suoritukseen, eikä soittimen äänimaailma vie hänen huomiotaan muualle. Kun motorinen ”temppu” osataan tehdä ilman pianoa, taidon soveltaminen soitossa onnistuu luontevasti. Viides osa on DVD – tallenne, joka sisältää näytteitä motorisista harjoituksista. Näytteitä esittävät oppilaat ovat Käpylän musiikkiopiston oppilaita. Pohdin soittoharrastuksen aloitusikää uusimman tutkimustiedon valossa. Niin uudet dynaamiset motorista kehitystä käsittelevät teoriat kuin aivotutkimuksen musiikillisista sovelluksista saatu tutkimustieto tukevat ajatusta musiikinharrastuksen aloittamisesta ennen kouluikää. Musiikkileikkikoulussa tehdään asioita, jotka kehittävät lasta monipuolisesti. Siksi tämänkaltainen toiminta olisi syytä saattaa koko ikäluokan ulottuville esim. päiväkotitoiminnan yhteyteen. Näin voitaisiin tukea lapsen kognitiivisten taitojen kehittymistä sekä mahdollisesti ehkäistä oppimisvaikeuksia.
Tässä tutkimuksessa tutkin pianistin soittoeleitä ja kehollisia kokemuksia nykymusiikkiteosta harjoitellessa. Tutkielmani keskeiset käsitteet olivat nykymusiikki sekä soittoeleet. Nykymusiikilla tarkoitan tässä tutkimuksessa noin 1920-luvulta nykypäivään sävellettyä länsimaista taidemusiikkia. Soittoeleiden määrittelyssä käytin Jensenius et al. (2010) soittoeleiden jaottelua ääntä tuottaviin, ääntä edistäviin ja viestiviin eleisiin. Tutkimuskysymykseni käsittelivät sitä, millaisia haasteita nykymusiikkiteoksen soittaminen tuo pianistille ja millaisia soittoeleitä nykymusiikkiteoksen soittaminen vaatii. Keräsin tutkimukseni aineiston neljän viikon harjoittelujakson ajalta talvella 2022. Aineisto koostui harjoittelusessioiden pohjalta kirjoittamistani reflektioista sekä harjoittelusessioissa kuvaamistani videotallenteista. Analysoin aineiston teemoittelemalla sen ja jaottelemalla esiin nousseet teemat kolmeen ryhmään. Tutkimukseni keskeiset tulokset voidaan jakaa nuottikuvan hahmottamiseen sekä nuottikuvan ja soittoeleiden yhdistymistä koskeviin havaintoihin. Nykymusiikkiteoksen soittaminen vaatii hyvin kokonaisvaltaista kehon käyttöä, ja nuottikuvan hahmottaminen ja liikkeiksi muuttaminen on sujuvan soiton edellytyksenä. Soittoeleisiin liittyvät keholliset kokemukset, joita tutkimukseni käsittelee, ovat luonteeltaan hyvin subjektiivisia. Tutkimukseni myötä löysin keinoja sanallista kehollisia kokemuksia, mistä on hyötyä pianonsoitonopettajan työssäni. Toivon, että tutkimuksestani on hyötyä pianonsoitonopettajille yleisemminkin. Uskon, että tässä tutkimuksessa käyttämästäni tavasta tarkastella omia kehollisia kokemuksia voi olla hyötyä musiikin harjoittelussa instrumentista tai tyylilajista riippumatta.
Opinnäytetyö Soivat kuvat pianolla käsittelee musiikin peruselementtejä improvisaation pohjana vasta-alkajien pianonsoiton opetuksessa. Työ perustuu neljän pianonsoiton opettajan improvisointituntien observointeihin. Tunneilla käytettiin pianokoulujen kuvamateriaalia. Observointien pohjalta improvisaation musiikillisiksi peruselementeiksi on eritelty dynamiikka, tiheys, rekisteri, harmonia, muoto ja sointiväri. Nämä lainalaisuudet ovat siis havaittavissa kaikkien tuntien sisällössä. Lisäksi työssä tarkastellaan observoitujen tuntien oppilas-opettaja –suhteen dynamiikkaa. Opinnäytetyö on kohdistettu pianonsoiton opettajille ja opiskelijoille. Vuonna 2005 julkaistut Suomen musiikkioppilaitosten liiton Tasosuoritusvaatimusten sisällöt ja arvioinnin perusteet ovat ajankohtaistaneet improvisoinnin pianonsoiton opetuksessa.
Tutkin maisterintutkielmassa vapaan säestyksen ulottuvuuksia eri näkökulmista. Käsittelen työssä vapaasäestyksen määritelmää, historiaa ja mahdollisuuksia käytännön tasolla työelämässä – opettajana ja muusikkona. Tutustun aiheeseen lähdekirjallisuuden - ja kolmelle musiikinopettajalle tehdyn haastattelututkimuksen avulla. Avaan tutkimusprosessin aikana myös henkilökohtaista suhdettani vapaasäestykseen ja pyrin näin vahvistamaan dialogia tutkimusaineiston ja arkikokemusten välillä. Lisäksi arvioin musiikkikasvattajien koulutuksen kehitystarpeita. Vapaa säestys on musiikkiopistojen virallisena oppiaineena vielä melko nuori. Musiikkialan ammattilaiset ovat kuitenkin hyödyntäneet sitä työssään jo vuosikymmeniä. Aihetta on tutkittu aiemmin eri näkökulmista ja pyrin työn avulla rakentamaan yleiskuvaa vapaasäestyksestä, sen historiasta, opetuskäytänteistä ja sovellusmahdollisuuksista. Haastattelututkimuksessa vapaa säestys määrittyi keskeiseksi musiikinopettajan työvälineeksi. Vapaasäestystaitoja käytetään opetustyössä monipuolisesti muun muassa laulamisen ja bändisoiton tukena, musiikinteorian opetukseen sekä kappaleiden sovittamiseen ja opiskeluun vaihtelevissa luokkatilanteissa – ja niiden ulkopuolella. Haastateltavat korostivat musiikin tyylilajien tuntemuksen merkitystä ja vapaasäestystaitoja tulisi osata soveltaa tilanteen mukaan. Säestäminen rikastuttaa erilaisia oppimistilanteita ja tekee musiikinopiskelusta usein mielekkäämpää. Reflektoin aineistoa tutkielman teoreettista viitekehystä vasten ja pyrin näin luomaan uusia näkökulmia aiheeseen. Uskon maisterintutkielmasta olevan hyötyä musiikkikasvattajille, instrumenttipedagogeille ja kaikille muille aihealueesta kiinnostuneille. Tavoitteenani on kehittyä työskentelyprosessin aikana pedagogina, muusikkona ja tutkijana sekä saada lisää valmiuksia musiikkialan vaihteleviin työtehtäviin.
The literature on continuous exposition is characterised by two features: (1) concentration on the music of Haydn and (2) the examination of fast movements. This essay deviates from these starting points by examining Mozart's slow movements. The aim is to give close readings of a small number of works taken from a limited corpus rather than to provide an overview of Mozart's slow continuous expositions. The works concerned are the slow movements of three- and four-movement chamber-music works composed after 1775. Of the 42 slow movements in this corpus there are three with a continuous exposition: Larghetto from the Quintet for Piano and Winds, K. 452 (1784), Larghetto from the Quintet for Clarinet and Strings, K. 581 (1789), and Adagio from the String Quintet, K. 593 (1790). These expositions are analysed, and each of them is paired with another exposition from Mozart's slow chamber-music works that features elements leading in K. 452, K. 581 and K. 593 to continuous organisation. The similarities notwithstanding, these expositions are interpreted as two-part.
Tuntisuunnittelu on osa tärkeä jokaisen soitonopettajan työtä, mutta sen lähtökohdat voivat vaihdella opettajakohtaisesti suurestikin. Jollekin se voi tarkoittaa pelkkää ohjelmistonvalintaa, toiselle huolellista tunnin rakenteen ja rytmin hahmottamista etukäteen. Klassisen musiikin opetus nojaa vahvasti mestari-oppipoikaperinteeseen, toisaalta monissa ajankohtaisissa kasvatusteorioissa pyritään huomioimaan yhä enemmän lapsen tarpeet ja ominaisuudet opetustilanteessa. Opinnäytetyöni tarkoituksena on esitellä soitonopetuksen tuntisuunnittelun lähtökohtia ja tarjota erilaisia näkökulmia sen tueksi. Perehdyn 6–8-vuotiaan oppilaan fyysiseen, kognitiiviseen ja musiikkilliseen kehitykseen, sekä kerron erilaisten temperamenttien vaikutuksista soittotuntitilanteeseen. Työni keskeisenä teemana kulkee myös lapsilähtöisyyden havainnointi tuntisuunnittelussa. Leikki on olennainen osa 6–8-vuotiaan lapsen maailmaa ja liittyy kiinteästi myös hänen oppimiseensa. Oman lukunsa saavat valitut pianokoulut, joiden esittelemisen kautta pyrin valottamaan niiden tarjoamaa mallia soittotunnin rakenteeksi. Moni opettaja rakentaa oppilaansa tunnin jonkin pianokoulun ympärille tai yksin siihen nojaten. Työssäni tutkin, mitä koulut oikeastaan tarjoavat tunnin sisällöksi, kuinka paljon ne antavat tukea tuntisuunnitteluun ja kuinka lapsilähtöisyys toteutuu niiden tarjonnassa. Työni aineiston muodostavat musiikkipedagoginen, kasvatustieteellinen ja kehityspsykologinen kirjallisuus, sekä opettajakollegoilta keräämäni kysely. Vaikka osa työstä painottuu oman instrumenttini kautta käsittelemään pianonsoitonopetusta, on työni tarkoitus palvella kaikkia soitonopettajia, jotka ovat kiinnostuneita tarkastelemaan alkeisopetustaan tuntisuunnittelun näkökulmasta.
Tuore artikkelikokoelma valottaa pianon suosiota kodeissa ja konserttilavoilla sekä sitä, minkälaiset ihmiset ja ilmiöt liittyvät pianonsoiton historiaan maassamme. Piano löytyy monesta suomalaisesta kodista – mutta mikä sen rooli on ollut Suomessa, keitä ovat ihmiset suomalaisen pianonsoiton taustalla ja minkälaisia ilmiöitä siihen on historian kuluessa liittynyt? Kartanoista kaikkien soittimeksi III – Pianonsoiton historiaa Suomessa on uusi Sibelius-Akatemian julkaisu, jonka viisi asiantuntija-artikkelia tarkastelevat näitä kysymyksiä. MuT Leena Heikkilä käsittelee artikkelissaan Reija Silvosen matkaa kansainvälisessä Chopin-kilpailussa vuonna 1960. MuT Annikka Konttori-Gustafsson perehtyy pianonsoiton kurssitutkintojärjestelmän ensivuosikymmeniin Suomessa. Taideyliopiston Sibelius Akatemian musiikinhistorian professori, FT, dosentti Markus Mantere valottaa pianon suomalaisen historian kulttuurisia, institutionaalisia ja musiikillisia lähtökohtia. MuT Margit Rahkonen syventyy säveltäjä, pianisti, pedagogi Eduard Erdmannin vuonna 1936 suomalaisille pianisteille järjestämään mestarikurssiin. FT, dosentti Susanna Välimäki perehdyttää romantiikan pianisti-säveltäjä Fanny Mannsénin taiteilijauraan 1800-luvun puolivälin Suomessa. Kartanoista kaikkien soittimeksi III – Pianonsoiton historiaa Suomessa -teoksen ovat toimittaneet Markus Mantere, Elisa Järvi ja Markus Kuikka. Se pohjautuu esitelmiin, jotka pidettiin Sibelius-Akatemiassa lokakuussa 2018 järjestetyssä Pianonsoiton historia Suomessa -symposiumissa. Näitä symposiumeja on järjestetty nyt kolme, joista ensimmäinen vuonna 2014. Niiden tarkoituksena on ollut hahmottaa suomalaisen pianonsoiton kulttuuria ja sen taustaa, käytäntöjä ja soivaa perinnettä käyttäen lähtökohtana kotimaisen ja kansainvälisen musiikkikulttuurin vuorovaikutusta eri aikoina. Tarkoituksena on ollut tuoda yhteen aiheen parissa tehtävää tutkimusta sekä tutkijoita, pedagogeja, esiintyviä taiteilijoita ja pianonsoiton opiskelijoita. Myös aikaisempien symposiumien ohjelmista on toimitettu julkaisut ja niihin voi tutustua Taideyliopiston Taju-tietokannassa.
Kehon merkitys soittotapahtumassa on tunnettu pitkään, mutta asiasta on kirjoitettu varsin vähän. Opinnäytetyössäni tarkastelen pianistin kehonhallintaa ja pianisteille välitettyä kehon käyttöä läpi pianonsoiton historian. Pyrin myös avaamaan kehollisuuteen liittyvää terminologiaa ja antamaan esimerkkejä kehonhallinnan harjoituksista. Aineistona työssäni olen käyttänyt pääasiassa muusikoille suunnattuja kehonhallinnan oppaita ja pianoteknistä kirjallisuutta. Työn kirjoitettuani tulin siihen lopputulokseen, että hyvä kehon käyttö on yhteydessä parempaan musiikilliseen tulkintaan ja terveyteen. Kehon rooli on tiedostettu varmasti pitkään, mutta vasta 1900-luvulla kehon käyttöön on alettu kiinnittää enemmän huomiota Kehollisuuden ymmärtäminen ehkäisee rasitusvammojen syntyä ja voi antaa soitonopettajalle työkaluja kokonaisvaltaisempaan ja tuloksekkaampaan opetukseen. Työni on suunnattu pianonsoiton opiskelijoille ja opettajille.
Opinnäytetyöni aiheena on venäläisen nykysäveltäjän Valeri Gavrilinin elämänvaiheiden suomentaminen sekä hänen pianomusiikkinsa (erityisesti hänen tuotantonsa kouluikäisille lapsille). Työ koostuu kirjallisesta raportista, joka sisältää Gavrilinin henkilöhistorian, hänen ajatuksiaan taiteen tekemisestä sekä luettelon hänen sävellyksistään soolopianolle. Työn pääasiallisina lähteinä olen käyttänyt Gavrilinin omia kirjallisia teoksia, muun muassa ”O muzyke i ne tol’ko” (”О музыке и не только”, 2003) sekä Natalia Gavrilinan kokoamaa kirjaa ”Etot udivitel’nyj Gavrilin”(”Этот удивительный Гаврилин”, 2008), jossa on Gavrilinia tunteneiden ihmisten muistelmia säveltäjästä sekä hänen taiteestaan. Molemman kirjat ovat venäjän kielellä ja ne on julkaissut pietarilainen kustannusyhtiö Kompozitor. Työni sai alkunsa siitä, että että kukaan tuntemistani pianonsoiton opettajista Suomessa ei tuntenut Gavrilinin merkittävää ja monella tavoin mielenkiintoista ja korkeatasoista pianotuotantoa. Toivon, että Gavrilinin lapsille ja nuorille suunniteltu pianomusiikki vakiintuu osaksi suomalaisten pianonsoittajien ohjelmistoja ja monipuolistaa musiikkiopistojen ohjelmistovalintoja.
Tässä kandidaatintutkielmassa pohdin digitaalisten musiikkipelien käyttöä soitonoppimisen sekä -opettamisen apuvälineenä. Oppimista tapahtuu muuallakin kuin vain koulussa tai soit-totunneilla. Kehittyvä teknologia mahdollistaa uusia tapoja oppia musiikkia, esim. soi-tonoppimispelien avulla. Lähdin selvittämään, millaisia nämä pelit ovat ja miten soitono-pettaja voisi hyödyntää niitä työssään. Suomalaisissa oppilaitoksissa ollaan selkeästi monia muita maita jäljessä digitaalisen oppimisen ja opettamisen asenteissa ja valmiuksissa. Pelien rakenteelliset ominaisuudet voivat olla ihanteelliset opetuskäyttöön, mutta niiden ominaisuuksia ei osata laajasti hyödyntää kouluissa eikä musiikkioppilaitoksissa. Soitonoppimispelien suunnittelussa haasteena on soittoprosessin kokonaisvaltainen huomioiminen ja pelistä opittujen taitojen siirtäminen käytäntöön. Saadakseni vastauksia tämänhetkisiin musiikinoppimispelihin liittyviin pedagogisiin kysymyksiin haastattelin suomalaista Yousician -firmaa, joka on toteuttanut soitonoppimispelin kitaralle ja on aikeissa toteuttaa vastaavan pianolle. Haastattelu nousi mielenkiintoiseksi aineistoksi tutkielmassani ja herätti paljon ajatuksia soitonoppimisen tulevaisuudesta. Soitonoppimispelit ovat uusi kasvava ilmiö ja mielenkiintoinen tutkimuksen kenttä, jonka parissa aion jatkaa työskentelyä.
Vaikka opetuksessa korostetaan nykyään vuorovaikutustaitojen merkitystä, pianonsoiton harrastukselle on edelleen tyypillistä individualistisuus. Yksilöopetus on pianonsoitossa suuri etu ja ammattimaisten taitojen oppimisen kannalta välttämätöntä. Ryhmäopetus tarjoaa kuitenkin monipuolisia oppimismahdollisuuksia, joita voitaisiin hyödyntää paremmin tukemassa yksilöopetusta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää pianonsoiton ryhmäopetuksen etuja ja toisaalta opetusmuodon tuomia haasteita. Pianististen taitojen oppimisen lisäksi tarkastellaan ryhmän merkitystä yksilön henkisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseen liittyvästä näkökulmasta. Työn perusteella vaikuttaa siltä, että yhtesitoiminnallisuus kasvattaa nuorten itseluottamusta. Ryhmässä jaettu kokemus ja tieto monipuolistavat kaikkien taitoja. Oppilaiden kuullessa enemmän eri tasoisten pianistien soittoa, oppilaan käsitys itsestään soittajana laajenee ja oma musiikkiidentiteetti vahvistuu. Yhdessä soittaminen kehittää rytminkäsittelyä ja toisten kuuntelemista. Näin pianistille tärkeät yhteismusisointitaidot paranevat. Musiikkiyhteisöt auttavat jäseniä verkostoitumaan ja luomaan uusia ystävyyssuhteita. Tämä motivoi harrastuksen jatkumista. Ryhmäopetuksen haasteiksi osoittautuivat heterogeenisen ryhmän opettaminen. Jokaisen oppilaan tulisi saada omaa tasoaan vastaavaa opetusta, mutta instrumentin yksilöohjaukseen ja yksittäisiin ongelmiin ei jää ryhmäopetuksessa tarpeeksi aikaa puuttua. Ryhmätunneilla edetään heikoimman mukaan ja tämä voi estää muiden tehokasta oppimista. Myös vähemmän motivoituneiden oppilaiden opetus koettiin ryhmäopetuksessa hankalaksi. Haastavaa pianonsoiton opettajalle on myös se, että koulutus ja kokemus ryhmätuntien pitämistä varten usein puuttuu. Oppilaat hyötyvät eniten ryhmätunneista, jos viihtyvät ryhmässä ja arvostavat opetusta. Erilaisia opetusmetodeja suunniteltaessa tulisi aina ottaa huomioon erilaiset oppijat ja tarkoin harkita omien opetuskäytänteiden sopivuutta kussakin tilanteessa. Ryhmäopetuksella voidaan monipuolistaa pianonsoiton harrastusta, mutta sen ei kuitenkaan tule kokonaan korvata yksilöopetusta.
Työn aihe oli pianon vapaan säestyksen perustaso 1:n opettaminen. Lähtökohtana työlle olivat Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry:n uudet tasosuoritusohjeet, joiden mukaan kaikkien klassisen pianonsoiton opiskelijoiden tulee suorittaa vapaan säestyksen perustaso 1:n oppijakso pianonsoiton perustasojen 1 ja 2 aikana. Tavoite oli suunnitella opettajan opas, jonka avulla perustaso 1:n oppijakson voisi opettaa. Perusteena työlle oli materiaalin suuri käytännön tarve: vapaan säestyksen alkeismateriaalia ei vielä oikeastaan ollut olemassa. Tarkoitus oli selvittää ensin mitä vapaan säestyksen perustaso 1:n oppisisältöihin kuuluu ja sen jälkeen miten nämä asiat opetetaan. Oppaan suunnittelussa pyrittiin ottamaan huomioon erityisesti klassisen pianonsoiton opettajien tarpeet. Työ tehtiin kirjallisen materiaalin, tekijän oman opetuskokemuksen sekä pianonsoiton opettajilta ja oppilailta saatujen kommenttien pohjalta. Koska aiheesta oli vain vähän kirjallista materiaalia, käytettiin aineistona muun muassa vapaasta säestyksestä viime vuosina tehtyjä opinnäytetöitä. Työ toteutettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tuloksena syntyi opettajan opas, jossa käydään läpi vapaan säestyksen perustaso 1:n oppisisällöt. Opettajan opas antaa opettajalle kokonaiskuvan vapaan säestyksen perustaso 1:n oppisisällöistä ja niiden opettamisesta. Sen lisäksi opas tarjoaa ideoita opetuksen toteuttamista varten. Opas auttaa klassisen pianonsoiton opettajaa hänelle vieraampien vapaan säestyksen oppisisältöjen kuten improvisoinnin opettamisessa. Oppaassa käsiteltäviä vapaan säestyksen osa-alueita ovat sointujen harjoittelu, säestäminen, soinnuttaminen, melodian soittaminen vasemman käden säestyksen kanssa ja improvisointi. Opas on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee sointuja ja säestämistä ja toinen improvisointia. Opetuksen sisällöt esitellään asiakokonaisuuksittain ja edeten johdonmukaisesti kullakin osa-alueella erikseen. Opas koostuu harjoitusehdotuksista, joita on opetuksen jokaiselle osa-alueelle, ja opettajalle kirjoitetuista opetusohjeista. Harjoitukset on esitetty lyhyin, nopeasti hahmotettavin nuottiesimerkein. Oppaan lopussa on opettajaa tarvittaessa eteenpäin auttavaa lisämateriaalia.
Examensarbetet behandlar pianoskolan Oxford Piano Method. Syftet är att beskriva Oxford Piano Method genom att analysera Piano Time-serien. I forskningen ingår också en jämförelse mellan Oxford Piano Method och två ofta använda pianoskolor i musikinstituten i Finland. Arbetet har en hermeneutisk forskningsansats och grundar sig på analys av Piano Timeserien. I serien ingår instruktionsböcker, repertoarböcker och olika teknikböcker. Tolkningen av materialet är min egen och läsaren bör själv utvärdera analysen. Forskningen visar att Piano Time-serien är uppbyggd för att användas som undervisningsmaterial för barn och unga. Piano Time-serien är välstrukturerad och tydlig, den har en mångsidig repertoar och uppgifterna är varierande. Det framkommer dock också att den inte uppfyller Finlands Musikläroinrättningars Förbunds krav på innehållet i musikinstitutens nivåprov.The thesis examins the pianotutor Oxford Piano Method. The purpose is to describe the Oxford Piano Method by analysing the Piano Time-series. The study also includes a comparison between the Oxford Piano Method and two commonly used pianotutors in the musicschools in Finland. The thesis has a hermeneutic research approach and is based on an analysis of the Piano Time-series. The series includes tutor books, repertoire books and various technique books. The interpretation of the material is my own, and the readers need to evaluate the analysis by themselves. The research shows that the structure of the Piano Time-series is intended to be used as teaching material for children and young pupils. The Piano Time-series is well structured and clear, it has a comprehensive repertoire and a wide variety of tasks. The thesis shows that the series doesn’t meet the requirements of Finlands Musikläroinrättningars Förbund. (The federation of Finnish music schools.)
Opinnäytetyössäni olen selvittänyt ranskalaisen ennen 1700-luvun loppua sävelletyn musiikin käyttömahdollisuuksia pianopedagogiikassa. Olen pyrkinyt käytännön opetustyön tukemiseen. Työssä on luetteloitu musiikkikoulu- ja musiikkiopistotasoisia teoksia ja annetaan taustatietoa niiden soittamiseen. Ranskalainen musiikki ennen impressionismia on jäänyt suomalaisessa pianopedagogiikassa vähälle huomiolle. Työni on tehty piano-opettajille helpottamaan ranskalaisten barokin- ja galantinajan sävellysten käyttöä opetusmateriaalina. Olen valinnut esittelyn kohteeksi n. 1660–1720-luvuilla cembalolle sävelletyt non mesuré -preludit, koska muista aikakauden sävellyksistä poiketen ne soveltuvat hyvin pianolle. Tämä aiheutuu pääosin kahdesta syystä; preludeissa suositaan pianolle ominaista legatomaista soittotapaa, ja ne sisältävät vähemmän korukuviointia kuin aikakauden muut klaveerisävellykset, kuten esimerkiksi tanssit. Non mesuré -notaatio kertoo soittajalle vain sävelet ja niiden soivan keston ilman informaatiota tahtiosoituksesta, rytmeistä ja temposta. Nuottikuva on useimmille vieras, ja siksi olen työssäni pyrkinyt esimerkkien avulla auttamaan pianisteja ymmärtämään nuottikuvaa. Galanttisävellykset n. 1720–1770-luvuilta soveltuvat puolestaan opetusmateriaaliksi hyvin, koska ne ovat tyylillisesti lähellä pianisteille tuttua klassismia, ja koska niiden soittotekniikka on hyvin lähellä modernin pianon soittotekniikkaa muun muassa sormitusten ja säestyskuvioiden osalta. Osa sävellyksistä onkin cembalon sijaan sävelletty fortepianolle. Olen tutkinut aihetta hakemalla kirjallisuudesta tietoa aikakaudelle tyypillisimmistä esityskäytännöistä. Hyödyntämällä kokemustani soittajana ja pedagogina olen käynyt läpi runsaasti 1600–1700-luvuilla eläneiden säveltäjien tuotantoa ja valinnut niistä parhaiten pianolle sopivat sävellykset. Olen opettanut valitsemiani teoksia pääosin piano-oppilaille ja keskustellut musiikkiin liittyvistä esityskäytänteistä alan asiantuntijoiden kanssa. Työni tärkeimmät tulokset ovat kattavat ohjeet non mesuré -nuottikuvan lukemiseen sekä luettelo pianolle sopivista ranskalaisista barokki- ja galanttisävellyksistä, joita voidaan käyttää musiikkikoulu- ja musiikkiopistotasoilla. Työni antaa mahdollisuuden piano-opettajille käyttää kyseisen aikakauden sävellyksiä opetustyössään. Se myös toivottavasti rohkaisee opettajia ja sitä kautta myös oppilaita tutustumaan non mesuré -preludeihin.
1910-luvulla alkoi Harlemissa muodostua jazzpianotyyli jonka nimeksi vakiintui stride vasemman käden suorittaman nopean harpontaliikkeen mukaan. Tämän työn tavoitteena on tuoda julki tuloksiani ja ajatuksiani jotka muodostuivat vuosien varrella ottaessani selvää siitä, kykenisinkö itsekin oppimaan kyseistä tyyliä. Stride nimittäin tunnetaan vanhoista mestareistaan, joiden kädet olivat todella suuret, ja monet ammattipianistitkin ovat jättäneet tutustumatta tyyliin koska eivät pienemmistä käsistään johtuen kykenisi toistamaan kaikkea mestarien soitosta. Olen aina pitänyt klassisesta musiikista, perinteisestä jazzmusiikista ja sitä edeltäneestä ragtime-musiikista. Stride-harjoittelusta muodostui vähitellen yhä suurempi osa omaa pianonsoittoani - kuin varkain. Opinnäytetyö on kirjoitettu hyvin henkilökohtaisesta perspektiivistä, sillä stride-pianosta kehkeytyi itselleni hyvin läheinen ja ”omaksi” koettu tyyli. Opinnäytetyötä varten olen ottanut selvää striden historiasta ja kartoittanut sen eri avainhahmoja ja soittotekniikoita. Työ on rajattu koskemaan lähinnä vain vasenta kättä, joka on stride-tyylin suhteen ehdottomasti olennaisempi käsi. Olen pyrkinyt selvittämään mistä stridessa todella on kysymys, miten se esimerkiksi eroaa tunnetummasta ragtime-musiikista ja mikä kaikki loppujen lopuksi onkaan mahdollista toteutettavaa myös pienillä käsillä. Vuosien varrella olen tullut usein melko intuitiivisestikin kehitelleeksi erilaisia omia harjoitteita, joista osan olen nyt koonnut tämän opinnäytetyön kuudenteen kappaleeseen ja pyrkinyt jakamaan järkevästi eri osioihin. Haastavimpiinkin ilmiöihin löytyi omista kehitelmistäni erilaisia ratkaisuja, vaikka ne eivät aina olekaan aivan yksinkertaisimmasta päästä. Selvitäkseen suurten maailmassa tarvitsee pieni nokkeluutta ja pitkäjänteisyyttä. Striden kohdalla kenties myös hiukan hulluutta ja huumorintajua. Tästä työstä löytyvillä eväillä olen itse löytänyt vähitellen tarvittavaa itsevarmuutta ja uskoa tuleviin stride-pianistisiin haaveisiini. Suhtaudun nykyisin tyyliin vahvasti ilonsekaisella kunnioituksella, jonka toivoisin edes osittain tarttuvan tämän työn lukijaan. Pelko pois!
Sight-reading at the piano requires coordination of multiple modalities—visual, auditory, and kinesthetic. Visual feedback (obtained by looking at the keyboard and the fingers) is usually regarded as one means by which pianists guide musical performance, but few researchers have focused on the organisational aspects implicit in the information provided by the keyboard. This study investigated the role of the keyboard with respect to the visual, auditory, and kinesthetic modalities involved in sight-reading. Five pianists sight-read two compositions, each in a different musical style. They were then interviewed in a semi-structured interview format. A qualitative content analysis was made from the data. The keyboard proved to play a significant role in sight-reading at the piano: the results indicated that the keyboard was involved in generating visual, auditory, and kinesthetic imageries, as well as motor actions. The pianists also relied on visual feedback in order to execute discrete movements on the keyboard. Visual, auditory, and kinesthetic processing were all dependent on contextual factors identified in the score as well as on whether the composition was tonal or non-tonal. The utilisation of the keyboard, brought on by effective visual input, involved two kinds of sensory dimensions: visual-kinesthetic imagery and (visual-) auditory-kinesthetic imagery. The former led to partly pre-defined motor responses and the latter, to flexible finger movements. On the other hand, visual feedback seemed to be utilised when the pianists were unable to conceptualise the information available in the score.