Kaikki aineistot
Lisää
Helsinkiläisten asunnottomuuspolut -tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa eri väestöryhmille ominaisia asunnottomuuspolkuja: mistä asunnottomaksi päädytään, missä asunnottomuuden aikana majoitutaan ja miten sen päättävä asuminen lopulta järjestyy. Tutkimuksessa kartoitettiin asumista asunnottomuutta ennen, jälkeen ja sen aikana, sekä asunnottomuuteen johtaneita elämäntilanteita ja siitä poistumiseen vaikuttaneita tekijöitä postikyselyn avulla. Kysely suunnattiin helsinkiläisille, jotka olivat olleet väestötietojärjestelmässä kirjautuneina vailla vakinaista asuntoa oleviksi, mutta joiden VVA-oleskelu oli päättynyt. Kyselyn vastausprosentti jäi alhaiseksi (17 %), mutta vastaajien jakaumat useimpien taustatekijöiden, erityisesti iän, suhteen vastasivat melko hyvin perusjoukkoa. Vastanneista 76,5 %:lla VVA-kirjauksen syynä oli asunnottomuus ja asunnon saamisen vaikeus, kun taas 23,5 % oli kirjautunut VVA:ksi muusta syystä. Asunnottomuuteen johtavia yleisimpiä syitä ovat elämäntilanteen muutokset, kuten erot, muutto toiselle paikkakunnalle ja vuokrasopimusten päättyminen itsestä riippumattomista syistä. Erityisesti nuorilla myös liian suuret asumiskustannukset ja lapsuudenkodista itsenäistymiseen liittyvät ongelmat johtavat asunnottomuuteen. Elämäntilanteiden taustalla osalla on myös talousvaikeuksia ja työttömyyttä. Uuden asunnon saamisen yleisimpiä esteitä ovat mm. korkea hintataso, häiriömerkinnät luottotiedoissa ja vuokratakuut. Suurin osa saa jakson ajaksi majapaikan ystävien ja sukulaisten luota, vain pieni osa turvautuu asunnottomien palveluihin. Kokemukset ulkona ja julkisissa tiloissa, autossa ja leirintäalueella majoittumisesta olivat kuitenkin kyselyn mukaan melko yleisiä. Klusterianalyysin avulla tyypiteltiin kyselyyn vastanneiden asunnottomuuspolkuja. Sen tuloksena löytyi 8 klusteria, toisistaan poikkeavaa asunnottomuuspolkua. Analyysin tuloksena saadut asunnottomuuspolut luokiteltiin 3 ryhmään: kitka-asunnottomiin, joilla asunnottomuus ratkesi sukulaisten ja ystävien luona vietetyn jakson jälkeen sopivan omistus- tai vuokra-asunnon löydyttyä (40 %); huono-osaisiin, usein pitkäaikaisasunnottomiin, jotka joutuivat turvautumaan asunnottomien palveluihin päättääkseen asunnottomuutensa (19 %); sekä tähän väliin sijoittuviin epävarmempien asumisurien ryhmään (41 %). Nuorilla jakaumat painottuivat selvästi parempiin klustereihin: nuorista puolet kuului kitka-asunnottomien ryhmään, 41 % epävarman asumisuran ryhmään ja vain 7 % huono-osaisimpien asunnottomien klustereihin. Todennäköisyyttä kuulua heikoimpiin klustereihin, joissa oli jouduttu turvautumaan asunnottomien palveluihin, kasvatti alhaiset, alle 1500 euron ja erityisesti alle 500 euron, kuukausitulot ja vähensi alle 30 v. ikä. Miehillä heikompien polkujen todennäköisyys oli jossain määrin yleisempää. Todennäköisyyttä kasvattivat opintojen keskeytyminen, läheisen kuolema, jossain määrin mielenterveysongelmat, luottotietomerkinnät, vuokravelat ja se, ettei elämäntavan tms. syyn takia ollut lainkaan etsinyt asuntoa. Niillä, jotka katsoivat VVA-kirjauksensa olevan jatkumoa lapsuudesta asti kasautuneille vaikeuksille, oli suurempi todennäköisyys kuulua heikompiin klustereihin.
Etnologian alalle sijoittuvan laadullisen tutkielmani Ysärinä Skattalla – muistoja nuoruudesta tavoitteena on kerätä yhteen Katajanokan nuorten kokemuksia elämästään vuosina 1990–1995. Tutkielmassa reflektoidaan nykyaikaa ja -paikkaa muistitiedon näkökulmasta. Katajanokan alue kasvoi 1980-luvulla, jolloin alueelle muutti runsaasti lapsiperheitä. Näistä lapsista syntyi 1990-luvulla Katajanokalle yhteisö, jonka muistitietoa ajasta ja paikasta tämä tutkimus hyödyntää analyysissa. Tutkimus on autoetnografinen, sillä se kuvaa myös omaa nuoruuttani. Tutkimusmenetelminä olen käyttänyt Katajanokalla toukokuussa 2023 toteuttamiani aistikävelyitä ja aistietnografiaa. Aistikävelyillä toteutettuja haastatteluita tein seitsemän, ja niiden lisäksi toteutin kolme taustoittavaa haastattelua. Tutkielman aineistona ja taustamateriaalina olen hyödyntänyt lisäksi nuoruuden päiväkirjojani sekä valokuviani. Tutkielman tausta-aineistona on käytetty 1990-luvun nuorisotutkimusta, lama-ajan tutkimusta sekä Helsingin kaupungin päätöksenteko- ja tutkimusdokumentteja. Tutkielma kokoaa yhteen ainutlaatuisen etnografisen muistitietoaineiston, joka kerää aikuisena muistetut ja tulkitut nuoruusajan kokemukset yhteen, Katajanokan nuorten aikaan ja paikkaan kytkeytyviksi muistoiksi ja tarinoiksi. Tutkielma piirtää kuvan 1990-luvun helsinkiläisestä nuoruudesta ja tarkentaa ymmärrystä aikaan ja paikkaan vaikuttaneista olosuhteista, kulttuurista ja tavoista, ajan hengestä. Nuorten elämään kuuluivat päihteet, graffitit ja auktoriteettien kyseenalaistaminen. Nuoruuden kokemukset ovat olleet vahvasti kiinni yhteisössä, sen kulttuurissa ja ympäristössä. Tutkielman keskeiseen asemaan nousee Katajanokan alue ja sen nopea muutos ja kaupunkikehitys 1990- luvulla. Tutkielmassa alueen rooli ja merkitys nuorten silloisessa elämässä saa aikuisuudesta käsin tulkittuna uusia ja laajempia merkityksiä. Skattan nuoret ovat olleet paitsi aikaansa, myös vahvasti paikkaansa sidottuja ja sitoutuminen skattalaiseen identiteettiin on vahvaa edelleen myös aikuisiällä.
Helsinki ajautui vakavaan asuntokriisiin vuoden 1944 lopulla. Vähävaraiset perheelliset rintamasotilaat olivat suurin asuntoa tarvitseva ryhmä. Vaikka viranomaisten toimintavaltuuksia laajennettiin ja asuntojen käyttöä pyrittiin tehostamaan, sadat reserviläisperheet joutuivat sinnittelemään vaikeissa olosuhteissa. Avunsaannin pitkittyessä viranomaistoiminnan oikeudenmukaisuus kyseenalaistettiin. Rintamasotilaat ja heidän omaisensa kokivat julkisen vallan rikkoneen lupauksensa vastavuoroisuudesta: sotavuosina kannettu vastuu ei tuonutkaan heille vastapalvelusta, oikeutta kelvolliseen asumiseen.
Tutkielman tavoitteena oli tarkastella Helsingissä sijaitsevan Jugendsalin tilallisia kokemuksia sen käyttäjien näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaiseksi ihmiset kokivat Jugendsalin tilana, mitä siitä havainnoitiin ja mikä teki siitä merkityksellisen. Edellisten lisäksi haluttiin selvittää, miten ihmiset havainnoivat ympäristöään ja mitä tilat ihmisille merkitsevät. Kokemuksellisuuden tutkiminen rajattiin Jugendsalin Helsinki-tiedotuksen aikaan (vuodet 1984–2008) ja Café Jugendin aikaan (2008-). Tutkimuksen painotus oli Helsinki-tiedotuksen ajassa. Kuitenkin tutkimuksessa haluttiin tarkastella sitä, kuinka käyttötarkoituksen muutos vaikutti tilakokemukseen. Sen vuoksi myös Café Jugendin aikaisia tilakokemuksia tarkasteltiin. Lähtökohtana tutkimukselle oli tilan teoria. Uudemmassa tilojen tutkimuksessa tilaa on tutkittu moniulotteisena ja elettynä tilana, joka ei ole vain taustana toiminnoille. Tilan merkitysten on ajateltu muodostuvan käyttäjien ja tilan vuoropuheluna. Jotta kokemuksellisuutta voisi tutkia, tämän tutkimuksen taustalle valittiin fenomenologinen tutkimusasenne. Koska fenomenologiassa tutkitaan kokemuksia ja niiden merkityksellisyyttä, antoi se myös hyvän lähtökohdan Jugendsalin tilakokemusten tutkimiseen. Jugendsalin tilakokemuksia tutkittiin seitsemän haastattelun avulla. Haastateltavista henkilöistä viisi oli Helsinki-tiedotuksen aikaisia kävijöitä ja kaksi sellaisia, jotka olivat käyneet salissa vain sen ollessa kahvilana. Jugendsali koettiin Helsinki-tiedotuksen aikana miellyttäväksi, rauhalliseksi ja turvalliseksi ympäristöksi. Tilakokemukseen liittyivät tilan arkkitehtuurin lisäksi ihmiset, salissa tapahtuneet asiat, omat henkilökohtaiset muistot, muut ihmiset sekä tapahtumahetki. Suurin osa Helsinki-tiedotuksen aikaisista kävijöistä koki tilan muuttuneen sen käyttötarkoituksen muuttuessa. Uudesta tilasta oli tullut levoton, eikä se ollut enää vapaassa käytössä, koska sen sisältö ei ollut enää sama. Lisäksi henkilökohtaiset muistot vanhasta tilasta muuttivat useilla uutta tilakokemusta negatiiviseksi. Jugendsali oli ollut monille tärkeä tila, koska se oli arkkitehtonisesti kaunis tila, jonne kaikilla oli mahdollisuus tulla. Kuitenkin uusien haastattelujen myötä kävi ilmi, että samantapaiseen tilakokemukseen oli vielä mahdollisuuksia, koska puitteet tilassa oli säilytetty. Tilakokemuksen todettiin olevan riippuvainen sen kokijasta. Tutkimuksessa tuli ilmi, että tilojen olemuksella on merkitystä ihmisille. Ei ole yhdentekevää, millaisia tilat ympärillä ovat. Tilat voivat vaikuttaa positiivisesti mielialaan.
Tutkimuksen aiheena on ympäristötekijöiden käyttö kodintekniikkaa myyvien yritysten mainonnassa Helsingin Itäkeskuksen alueella. Aineistona käytetään yritysten sanomalehti- ja suorajakomainoksia ja niiden Internet-kotisivuja. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja aineisto tyypitellään puolistrukturoidulla lomakkeella. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään ympäristöargumenttien lisäksi sitä, ovatko yritykset siirtyneet perinteisen markkinointimixin keinoista kohti kokonaisvaltaisempaa ja enemmän kuluttajanäkökulmasta asioita tarkastelevaa markkinointinäkökulmaa. Teoriaosuudessa verrataan perinteistä markkinointiparadigmaa uudempaan normatiiviseen kestävän kehityksen markkinointiparadigmaan. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että kodintekniikkaa myyvien yritysten markkinointi ja mainonta noudattaa perinteistä markkinointiparadigmaa ja ympäristötekijöitä käytetään vähän markkinoinnissa. Merkkejä siirtymisestä enemmän asiakasnäkökulmaa huomioon ottavaan markkinointinäkökulmaan on kuitenkin nähtävissä.