Kaikki aineistot
Lisää
Elokuvamusiikkia on tutkittu kokeellisesti psykologisesta näkökulmasta suhteellisen vähän, vaikka elokuvamusiikin historia ulottuu lähes 100 vuoden taakse. Pyrin tutkimuksessani selvittämään aiemman elokuvamusiikin kokeellisen tutkimuksen pohjalta, mitkä eri tekijät vaikuttavat elokuvainformaation havaitsemiseen ja tulkintaan. Pyrin myös tarkastelemaan elokuvan narratiivisten sisältöfunktioiden toteutumista näiden tekijöiden valossa. Tutkimukseni toteutui kirjallisuuskatsauksena. Aiemmista kokeellisista elokuvamusiikin tutkimuksista nousi esille, että 1) assosiaatiot ja 2) audiovisuaalinen yhdenmukaisuus kuvan ja musiikin merkityksissä sekä rakenteissa vaikuttavat elokuvan havaitsemiseen ja tulkintaan. Nämä tekijät selittävät ainakin osin tiettyjen elokuvamusiikin funktioiden toimintaa ja toimivuutta elokuvassa. Tulokset viitoittavat uusia suuntia ja välineitä elokuvamusiikin tutkimukseen, jolloin voidaan mahdollisesti selvittää tarkemmin elokuvan prosessointiin vaikuttavia tekijöitä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten duurisävellajissa menevä musiikki voi välittää melankolisen emootion. Tutkimus sivusi aiheita kuten mihin konventio duuri-iloinen molli-surullinen perustuu, sävellajin tulkinnan konvention kulttuurisidonnaisuus vs. universaalisuus sekä kuvan ja musiikin suhde elokuvan kontekstissa. Tutkimuksen viitekehys oli lännenelokuva Hyvät, pahat ja rumat ja sen sisällä melankolinen balladi La Storia Di Un Soldato, joka menee D-duurissa. Menetelmänä oli kappaleesta tehdyn partituurin tutkiminen, jonka perusteella tehtiin lähdekirjallisuuteen nojaten musiikkitieteellisiä havaintoja siitä, mitkä musiikilliset tekijät mahdollistavat duurin käytön melankolisessa balladissa. Tuloksissa havaittiin, että hidas tempo, laulun käyttö, alaspäiset melodiankulut sekä viulun tuoma melankolinen ulottuvuus viestivät musiikissa surullista emootiota riippumatta siitä, onko kyseessä molli- vai duurisävellaji. Duurissa menevän musiikin melankolia vaikuttaa tutkimuksen valossa olevan erilaista kuin vastaavasti mollin yksiselitteinen melankolia: duurin melankolia perustuu nostalgiseen kaipuuseen, mikä saadaan aikaan esimerkiksi sopivia sointutehoja käyttämällä, kuten sekstisointu ja duurisuurseptimisointu.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella musiikin vaikutusta katsojan tulkintaan ja odotusten syntymiseen elokuvan Funny Games (1997) avauskohtauksen kautta. Kohtauksessa soiva musiikki on nähty kuvastavan elokuvan yleistä tunnelmaa ja juonta erittäin hyvin ja tämän vuoksi musiikin on nähty viestivän katsojalle sisällöltään epämukavasta elokuvasta. Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä kolmea yliopisto-opiskelijaa, jotka katsoivat lyhyen ja pitkän version kohtauksesta ja sen pohjalta kertoivat näkemyksistään elokuvan jatkosta ja kohtauksen sisällöstä. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tulosten myötä kävi ilmi, että musiikilla on merkitystä katsojalle syntyviin odotuksiin. Odotusten muuttuminen tapahtuu, kun soimaan alkava voimakkaasti kontrapunktinen musiikki siirtää katsojan huomion keskipistettä kohtauksen sisällä. Jos musiikin ja kuvan välinen ristiriitaisuus ei sovi jo syntyneisiin odotuksiin on todennäköistä, että näkemys elokuvan jatkosta muuttuu. Huomattiin myös, että voimakas kontrapunktisuus vaikuttaa katsojan odotuksiin enemmän kuin musiikin emotionaalinen ilmaisu.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka elokuvamusiikki vaikuttaa kuulija-katsojassa herääviin tunteisiin. Asiaa lähestytään musiikkipsykologian avulla pohjustaen tutkimusta muun muassa kertomalla musiikin herättämistä tunteista. Nykypäivänä elokuvamusiikin tärkeyttä elokuvassa korostetaan enemmän ja enemmän, vaikka sen tehtävät ovat kuitenkin vuosikymmeniä pysyneet samanlaisina. Määrällinen tutkimus toteutettiin kuuntelukokeen avulla. Tutkimusmenetelmänä toimi klassinen koeasetelma. Tutkimuksen aineisto koostui kahden ryhmän vastauksista kyselylomakkeeseen. Toinen ryhmistä näki kohtauksen elokuvasta Donnie Darko musiikin kanssa ja toinen ryhmä näki saman kohtauksen ilman musiikkia. Ryhmä, joka näki kohtauksen Donnie Darko -elokuvasta ilman musiikkia, näki elokuvasta Tri Outolempi kohtauksen musiikin kanssa, kun taas Donnie Darko -elokuvan kohtauksen musiikin kanssa nähnyt ryhmä näki sen ilman musiikkia. Tutkimukseen osallistujia oli yhteensä 22, joista puolet sattuivat olemaan miehiä ja puolet naisia. Tutkimus osoitti, että eri ryhmien koehenkilöissä heräämissä tunteissa on huomattu tilastollisesti melkein merkitseviä eroja. Tutkimuksessa ilmeni myös odottamaton tulos miehissä ja naisissa heränneissä tunteissa, kun nähdyssä elokuvakohtauksessa käytettiin musiikkia, joka on kontrapunktisessa suhteessa kuvan kanssa.
Tässä tutkielmassa tarkasteltiin yhdysvaltalaisen elokuvaohjaajan Terrence Malickin elokuvaa Elämän puu sielunmessun näkökulmasta. Malickin elokuvia on tulkittu usein Martin Heideggerin eksistenssifilosofian sekä elokuvien sisältämien kristillisten aiheiden pohjalta. Tässä tutkielmassa lähtökohtana toimi Malickin Elämän puu -elokuvassa käytetyn musiikin narratiivisuus sekä sen vaikutus elokuvasta tehtävään tulkintaan. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostui elokuvamusiikin narratiivisuutta käsittelevistä teorioista metodologian edustaessa hermeneuttista taiteen tulkintaa. Musiikin narratiivisuutta tarkasteltiin musiikissa sekä lauluteksteissä toistuneiden aiheiden muodostamien teemojen kautta. Tutkielma oli luonteeltaan tulkinnallinen. Tulkinnan eräänä teoreettisena lähtökohtana oli pragmatistinen taidekäsitys, jonka mukaan taideteoksesta syntyvät tulkinnat muodostuvat tulkitsijan kulttuurillista taustaa vasten. Tutkielman aineistona toimi Malickin elokuva Elämän puu sekä kolme elokuvasta eriteltyä kohtausta. Näiden kohtausten temaattisten sisältöjen pohjalta elokuvaa tarkasteltiin katolisen sielunmessun näkökulmasta, kohtausten aiheiden sekä jäsentymisen muistuttaessa sielunmessun rakennetta. Tutkielman perusteella Malickin elokuvasta on mahdollista löytää musiikin temaattisen sisällön kautta elokuvan kuvalliselle kerronnalle rinnakkainen kerronnan taso. Tälle metakerronnalle on osoitettavissa toistuvia, rakenteellisia yhteneväisyyksiä sielunmessun kanssa, joita elokuvassa ei pelkästään kuvallisen kerronnan perusteella ole osoitettavissa yhtä selkeästi. Elokuvasta on mahdollista muodostaa erilaisia tulkintoja perustuen elokuvan eri henkilöhahmojen tarinalinjoihin sekä sielumessun muodostamaan musiikilliseen ja kristilliseen viitekehykseen. Tutkielman perusteella elokuvamusiikin kerronnallisuudella on keskeinen rooli elokuvasta muodostettavien tulkintojen suhteen. Tutkimus avaa uusia mahdollisuuksia Malick-tutkimukselle sekä ylipäätään elokuvamusiikin narratiivisuuteen keskittyvälle tutkimukselle.
Tämä tutkielma tarkastelee Bodom-kauhuelokuvan (2016, ohjaaja Taneli Mustonen) musiikillista luonnetta. Tutkimuksen pääkysymys on: Millaista musiikki on Bodom-elokuvassa ja millaiset tekijät ovat säveltäjän mukaan vaikuttaneet sen olemukseen? Tutkimuksen kohteena on sekä elokuvan musiikillinen materiaali että se merkityssuhteiden kulttuurinen ja kokemuksellinen konteksti, johon Bodom liittyy. Aineistolähtöisen audiovisuaalisen analyysin kautta tutkielmassa hahmotetaan Bodom-elokuvan musiikin ominaisuuksia melodian, harmonian, tekstuurin, sointivärien, rytmin sekä instrumentaation kannalta. Lähiluku avaa Bodomin sisäisiä merkitysyhteyksiä sekä elokuvan suhdetta laajempaan kulttuuriseen kontekstiin. Lisäksi tuodaan esille musiikin funktioita elokuvan kerronnassa ja tarkastellaan, miten musiikki on osaltaan luomassa kauhun tunnelmia. Tutkimuksessa syntyneet havainnot yhdistetään aiempiin kirjoituksiin kauhuelokuvien musiikeista. Tutkielma valaisee myös musiikin sävellysprosessia fenomenografisesti Panu Aaltion haastattelukommenttien kautta. Tutkielma tukeutuu laaja-alaisesti aiempiin elokuvamusiikkia käsitteleviin tutkimuksiin ja kirjoituksiin, joihin kuuluvat esimerkiksi Neil Lernerin (2010) toimittama Music in the Horror Film: Listening to Fear, Philip Haywardin toimittama Terror tracks: music, sound and horror cinema (2009), Timothy E. Scheurerin Music and Mythmaking in Film (2008) sekä Kevin Donnellyn The Spectre of Sound: Music in Film and Television (2005). Bodom-elokuvan musiikissa keskeisiä ovat dronet, ostinatot, arpeggiot sekä shokkiefekteinä toimivat ”stingerit”. Musiikki on molliharmoniapainotteista, usein vahvasti dissonoivaa ja kromatiikkaa hyödyntävää. Suuret kontrastit sointiväreissä sekä musiikin ja muun äänikerronnan häilyvät rajat ovat myös keskeisiä. Edellä mainitut tekijät ovat omiaan luomaan arvaamatonta, jännitteistä tunnelmaa ja siten ne toimivat osaltaan elokuvan kauhun rakentamisessa. Bodom-elokuvan musiikki linkittyy ominaisuuksiltaan vahvasti osaksi kauhuelokuvagenreä. Panu Aaltion kommentit tuovat esille motiiveja sävellysten taustalla. Analyysi ja haastattelukommentit luovat siten yhdessä kuvaa Bodomin musiikin piirteistä ja niihin vaikuttaneista taustatekijöistä. Tutkimus liittyy osaksi kauhuelokuvamusiikkitutkimusta ja lisää myös tietoutta nykypäivän elokuvasäveltämisen realiteeteista.
Tämä tutkielma tarkastelee sitä, miten Disneyn Pienessä merenneidossa musikaalikohtausten laululyriikoilla rakennetaan Arielin henkilöhahmoa. Analysoin laululyriikoiden vaikutusta myös elokuvan kerrontaan. Tuon analyysissani esiin myös sen, millä tavalla pienen merenneidon henkilöhahmoa on kokonaisuudessaan muokattu, kun satu on adaptoitu elokuvaksi. Valitsin tämän näkökulman, koska musiikki on yksi niistä elementeistä, joista Disneyn animaatiot on tunnettuja. Sen lisäksi, että musiikki toimii tärkeänä osana Disneyn animaatioita, löysin myös useita mielenkiintoisia yhtymäkohtia Andersenin sadun ja elokuvan laululyriikoiden väliltä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä elokuva-adaptaation laululyriikat kertovat henkilöhahmoista ja heidän motiiveistaan sekä miten Disneyn animaation laululyriikat välittävät Andersenin sadun tunnelmaa. Metodina tutkielmassani on vertaileva lähiluku. Tarkastelen aineistoa Maria Nikolajevan esittelemän ”disneyfikaatio”-käsitteen (engl. disneyfication) kautta. Aineiston analyysissa puolestaan sovellan adaptaatiotutkimusta sekä kirjallisuuden tutkimuksen suuntauksista henkilöhahmon tutkimusta sekä narratologiaa. Tutkimuksen tulokset osoittivat sen, että musikaalikohtauksilla Disney on pystynyt tekemään henkilöhahmoista syvempiä ja selittämään osaltaan heidän toimintaansa, joka ilman lauluja olisi voinut jäädä epäselväksi. Tulokset osoittivat myös sen, että Disney on onnistunut analysoitavien laulujen avulla luomaan elokuvaan Andersenin, taiteellisen ja herkän, sadun tunnelmaa.
Opinnäytetyöni käsittelee hypnoosia elokuvataiteen näkökulmasta. Hypnoosi on mystifioitu hoitomuoto, jota länsimainen elokuvataide on käsitellyt teemana vapaasti soveltaen jo vuosikymmenien ajan. Tutkin tässä opinnäytetyössäni hypnoosin ja elokuvataiteen risteymäkohtia. Käsikirjoitin, ohjasin, leikkasin ja äänisuunnittelin teososana lyhytelokuvan nimeltä Hypnos. Opinnäytetyöni toiminnallisen teososan tavoitteena oli löytää audiovisuaalisia keinoja, joilla tukea hypnoosisession hienovaraista kulkua sekä luoda mahdollisesti myös katsojalle hetkittäinen hypnoosin kaltainen keskittynyt tila. Yleisesti elokuvataiteen hyödyntämissä keinoissa sekä hypnoosihoidossa on pohjimmiltaan kyse samankaltaisesta tapahtumasta, jossa ihmisen tunnemaailmaan pyritään mahdollisimman syvästi vaikuttamaan. Toiset jopa kuvaavat itse hypnoositilaa samankaltaiseksi kuin keskittyisi intensiivisesti elokuvan katsomiseen. Toisinaan elokuvataide pyrkii vaikuttamaan hyvin syvästi katsojan havaintomaailmaan. Tutkin työssäni hieman elokuvan mahdollisuuksia muuntuneen tajunnantilan synnyttämiseen, josta siis hypnoosissakin on pohjimmiltaan kyse. Hypnoosihoidossa luodaan vahvoja kuvallisia, äänellisiä sekä emotionaalisia mielikuvia. Ekstaattinen elokuvakokemus voi koostua samankaltaisista aineksista, joita juuri hypnoosihoito yleisesti hyödyntää. Havaitsin, että hypnoositeemaa elokuvissa käytetään usein ikään kuin vahvana sivujuonena, kun perimmäisenä tarkoituksena on kertoa jokin syvempi aihe tai laajempi päätarina. Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan hypnoosin psykologista ja jopa poliittista ulottuvuutta elokuvissa. Muutamana esimerkkielokuvana esitellään pääasiassa maailmansotien aikaisia länsimaisia elokuvia. Usein juuri tämän aikakauden Hollywood elokuvissa hypnoosi esitettiin tehokkaana keinona ujuttaa yksilön mieleen poliittisia viestejä. Kylmän sodan aikoihin Hollywoodissa tehtiin elokuvia, joissa yksilö saatiin tekemään jopa poliittisia murhia hypnoosin vaikutuksen alaisena. Ennen kaikkea hypnoosi on elokuvataiteelle ehtymätön lähde, josta ammentaa aiheita.
Tutkin japanilaisen säveltäjän Susumu Hirasawan musiikin käyttöä ja sen vaikutusta animaatio-ohjaaja Satoshi Konin elokuvissa. Kon hyödyntää animaation kerronnassa Hirasawan musiikin rytmiä ja käyttää suunnittelutyössään apuna musiikin herättämiä mielikuvia. Heidän työskentelytapansa ovat keskenään hyvin samanlaisia, vaikka he toimivatkin eri taidealoilla. Hirasawan musiikin rakenne on monikerroksista ja tarinamaista, ja hänen hyödyntämänsä instrumentit mukailevat Konin elokuvien teemoja. Konin animaatioelokuvissa on tietty kuvallinen tempo ja tarinoiden sisältä löytyy häilyviä rajoja, joissa Hirasawan musiikki toimii taustalla vahvistaen tarinan sisäistä rytmiä ja tunnetta.I study how Japanese animation director Satoshi Kon uses composer Susumu Hirasawa’s music in his films and how it effects in the final animation. They use a different approach to composing, where the score is not always made by studying finished pictures. Kon uses the rhythm of Hirasawa’s beat and is inspired by the music before starting to write the film. Their work methods are similar even though they work in separate fields. Hirasawa’s music has depth and the structure has a storylike form. The instruments he plays reflects the world of Kon’s films. Kon’s animations have a visual flow and contrast worlds are often on top of the other. Hirasawa’s music plays in the background and enhaces animations inner peculiarity.
Tämän opinnäytetyön perustana toimivat valon ja äänen fysiologiset sekä psykologiset vaikutukset ihmiseen. Työssä tutkitaan musiikin ja värin rakenteellisia piirteitä, suhdanteita toisiinsa ja niiden dramaturgista tärkeyttä elokuvakerronnallisuudessa. Tutkimusta on pyritty käsittelemään musiikkiterapian, väriopin ja synestesiatutkimusten kautta. Työn produktiivinen osa on Lasten Mehuhetki -lyhytelokuva, joka pohjautuu osaksi Tuomari Nurmion samannimisen kappaleen laululyriikkaan. Tutkimuksessa kartoitettujen äänellisten ja kuvallisten vaikutteiden tärkeyttä heijastetaan tekijän käsikirjoitustyöhön. Värien symboliikkaa ja niiden psykologisia ominaispiirteitä tutkitaan yhteiskunnallisten, kulttuurillisten ja elokuvallisten oppien kautta verraten niitä sitten lyhytelokuvan juonenkuljetukseen. Vaikka produktiivinen työ ei ole musiikkielokuva, voidaan olettaa musiikillisen alkuteoksen pohjalta koettujen emootioiden olevan tärkeässä asemassa myös musiikkivideo- tai musiikkielokuvatuotantojen kirjoitustyössä. Siksi musiikin estetiikkaa tulkitaan tässä opinnäytetyössä enimmäkseen vaikuttimena ja innoittajana metaforisten kokemusten kautta luovan työn prosesseissa. Tutkimuksessa käsitellään myös kuvan ja äänen yhteistyön luonteen muuttumista elokuvan esihistorialliselta ajalta nykypäivään ja pohditaan kertovan elokuvan ja musiikkielokuvan kuva ja äänisuhdanteista eroa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten duurisävellajissa menevä musiikki voi välittää melankolisen tai surullisen emootion. Kysymyksenasettelulla pyrittiin kyseenalaistamaan yksinkertaistava emootiokonventio duurisävellajin iloisuudesta ja kiinnitettiin huomiota perusemootiokategorisoinnin (ilo-suru-dikotomia) riittämättömyyteen kuvaamaan musiikillista emootionvälitystä. Tutkimuksessa tarkasteltiin perinteisen ilo-suru perusemootiokategorisoinnin välissä olevia emootioita kuten nostalgia ja melankolia. Epäkonventionaalista sävellajin käyttöä pyrittiin selittämään soveltamalla Brunswikin linssimallia musiikilliseen emootionvälitykseen. Tämän lisäksi Balkwillin ja Thompsonin esittelemä kulttuurit ylittävän emootionvälityksen tapahtuminen ilman sävellajin emootiokonventiota rinnastettiin kulttuurinsisäiseen epäkonventionaaliseen sävellajin käyttöön. Tutkimuksen pääasiallinen tapausesimerkki oli Ennio Morriconen säveltämä balladi La Storia Di Un Soldato elokuvasta Hyvät, pahat ja rumat. Tämän lisäksi tarkastelun kohteena oli myös joukko muita kappaleita elokuva-, taide- ja populaarimusiikin puolelta. Esimerkkikappaleiden nuottikuvan valossa tutkittiin mitkä psykofyysiset (tempo, dynamiikka, fraseeraus), melodiset ja harmoniset tekijät voivat välittää melankoliaa tai surua duurisävellajin kontekstissa musiikissa. Tutkimuksen perusteella duurisävellajilla voi välittää melankoliaa tai surua perinteisen duuri-molli-emootiokonvention vastaisesti. Psykofyysiset tekijät (muun muassa hidas tempo, pehmeä dynamiikka, legatofraseeraus) mahdollistavat musiikkispesifeiden merkkien sijaisfunktion Brunswikin linssimallin sekä kulttuurit ylittävän, ilman sävellajikonventiota tapahtuvan emootionvälityksen mukaisesti. Tutkimuksen valossa musiikillinen emootionvälitys ei perustu pelkästään yhteen tekijään, kuten konventionaalinen sävellaji, vaan musiikillisten merkkien yhteisvaikutukseen. Tutkimuksessa havaittiin, että tempo on tärkeämpi yksittäinen tekijä emootionvälityksessä kuin sävellaji. Aineiston perusteella Deryck Cooken ja Philip Taggin nimeämät harmoniset ja melodiset tekijät (duurisuurseptimi, duurisointuun lisätty suuri seksti ja 4-3 melodiakulut) voivat välittää psykofyysisten tekijöiden ohessa melankolista tai surullista emootiota duurisävellajissa.
Sisällytettyäni opintoihini paljon musiikki- ja äänitöitä pitkän musiikillisen taustani vuoksi kiinnostuin musiikin erilaisista käyttötavoista audiovisuaalisissa teoksissa. Luonnollisesti syntynyt tapani tehdä musiikkia liikkuvaan kuvaan on ollut alustavasti tyydyttävää, mutta oltuani mukana mielenkiintoisissa projekteissa olen huomannut, että taustamusiikkimainen säestävä tyyli ei ole ainoa tapa toteuttaa onnistunutta musiikkia audiovisuaalisten teosten yhteyteen. Työn tavoitteena oli tutkia sitä, kuinka audiovisuaalisen teoksen (ja tässä yhteydessä erityisesti elokuvan) musiikki voi olla kiinteämpi osa kokonaisteoksen tarinankerrontaa. Tutkimuksen avulla etsittiin vastausta esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: millaisia ei-diegeettisen musiikin kertovat funkiot ovat ja kuinka ne vaikuttavat kokonaisteoksen tarinankerrontaan. Tutkimus toteutettiin sekä tausta- että tapaustutkimuksena. Alan käsitteistö käytiin läpi teoreettiseen viitekehykseen peilaten, jonka jälkeen taustatutkimuksessa etsittiin sopivia esimerkkejä musiikillisesta kertovuudesta. Tietoperustan ja taustatutkimuksen lähteinä on monipuolisesti alaan liittyvää kirjallisuutta ja muuta materiaalia. Tapaustutkimuksessa syvensin teoreettisempaa taustaa pohtimalla sitä kolmen opintojeni aikana toteutetun tuotannon yhteydessä, joiden musiikin olen säveltänyt ja tuottanut. Taustatutkimuksessa päädyttiin siihen, että ei-diegeettisellä musiikilla voi olla kertova tehtävä kolmessa tapauksessa: 1) musiikki ennakoi tulevaa, 2) musiikkia käytetään kontrapunktisesti kuvan sisältöön verrattuna ja 3) musiikin suhde kuvaan on polarisoiva. Tapaustutkimuksen johtopäätökset taas liittyvät siihen, että edellä esitettyjä kertovia funktioita olen käyttänyt musiikeissani hyvin vähän, ja teoreettinen perusta on syytä ottaa jatkossa paremmin huomioon. Työ on hyödyllinen ennen kaikkea itselleni ammatillisen kehityksen näkökulmasta, mutta kaikki elokuva- ja musiikkialasta kiinnostuneet löytävät esityksestäni mielenkiintoista sisältöä. Vaikka jatkotutkimuksen varaan on jätettävä tässä yhteydessä paljon, avaa työ elokuvamusiikin tutkimuksessa käytettäviä käsitteitä ja ohjaa laajemman kirjallisuuslähteistön pariin.
Opinnäytetyöni koostuu kahdesta osasta, tuoteosasta ja kirjallisesta osasta. Tuoteosa on dokumenttielokuva Silta Turun sydämessä, joka kertoo Turussa romahtaneesta ja nopeasti uudelleen rakennetusta Myllysillasta. Sillan rakennusvaiheita kuvattiin vuoden 2010 marraskuusta vuoden 2011 syyskuuhun. Kirjallinen osa haluttiin liittää tuoteosaan ja se tehtiin tutkimalla musiikin merkitystä dokumenttien kerronnallisena elementtinä. Kirjallisessa osassa tutkitaan musiikin merkitystä ja kehitystä dokumentti- ja fiktioelokuvissa yleensä, koska ne ovat toisistaan erottamaton osa samaa taiteenlajia. Tutkimuskysymykseni on seuraava: Mikä on musiikin rooli dokumenttielokuvissa? Mitä katsojalle halutaan musiikillisella kerronnalla välittää? Suomalaisille dokumentaristeille lähetetyllä sähköpostikyselyllä hahmotettiin musiikin roolia ammattilaisten teoksissa. Kyselystä saadut vastaukset ja näkemykset musiikin käytöstä otettiin huomioon Silta Turun sydämessä -dokumenttielokuvan musiikkivalinnoissa. Tuoteosassa työparinani toiminut Petteri Peltoniemi sävelsi ja äänitti osan dokumentissa käytetystä musiikista. Lisäksi Kari Kesonen ja Jesse Lehto sävelsivät dokumenttiin musiikkia. Ammattilaiset näkivät musiikin tärkeimmän roolin dokumenttielokuvissa olevan tunnelmaa lisäävä. Musiikilla voidaan lisätä dokumentin aiheen, teeman, päähenkilöiden tai tapahtumien merkityksiä. Musiikilla autetaan katsojaa eläytymään näkemäänsä. Musiikki on oleellinen osa dokumenttielokuvien kerrontaa.
Opinnäytetyössä tarkastellaan, kuinka valmistaa uskottavaa musiikkia punk-nuorisoelokuvaan. Sävellystyössä otetaan huomioon punkin lajityypilliset piirteet sekä lyhytelokuvan sijoittuminen yläkouluun 1990-luvulla. Eräs projektin haasteista on tehdä näkyväksi tarinan henkilöhahmojen soittotaito sekä kehitys elokuvan aikana. Säveltäjää haastaa myös, kuinka elokuvassa vaihdellaan source- ja score-musiikin välillä. Opinnäytetyössä esitellään aluksi lyhyesti elokuvamusiikin historiaa ja keskeisiä käsitteitä. Lyhytelokuvaprojektin Bändi nimeltä Rasvaton Maito tuotantovaiheet raportoidaan musiikin ohjaamisen ja sävellyksen näkökulmasta. Esituotantojaksolla painotetaan suunnittelua sekä musiikillisia kokeiluja. Kuvausten aikana huomio kohdennetaan nuorten näyttelijöiden ohjaukseen soittokohtauksissa. Varsinainen sävellysprosessi toteutetaan jälkituotannossa.
Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan elokuvamusiikin säveltämisen moderneja työkaluja ja niiden mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Työssä tutkitaan tekoälyteknologian kehitystä ja virtuaalisia instrumentteja, joiden avulla musiikin säveltämisprosessi on muuttumassa täysin. Musiikkialalla käytetyt tekoälyt ovat kehittyneet vauhdikkaasti 2000-luvulla. Ne pystyvät säveltämään musiikkia hyvinkin laadukkaasti ja tehokkaasti. Tässä opinnäytetyössä vertaillaan tekoälyjen kykyä säveltää musiikkia ihmisiin verrattuna, sekä näiden taiteellisia ja teknisiä eroja. Tässä tutkimuksessa virtuaalisia instrumentteja analysoidaan pääosin niiden teknisten ominaisuuksien kautta, koska virtuaaliset instrumentit toimivat teknisinä työkaluina ihmisten käytössä. Tutkitaan virtuaalisten instrumenttien kykyä imitoida ihmistä ja luoda musiikkia, jonka laatu on samaa tasoa akustisten soittimien kanssa. Virtuaaliset instrumentit ja tekoälyt esitetään usein huonossa valossa, koska niitä pidetään yleisesti huonoina työkaluina tai liian epärealistisina musiikin valmistamiseen. Taiteellinen ilmaisu on vaikeaa, jos ihminen ei ole mukana prosessissa. Tässä työssä yritetään valottaa sitä, miten nämä työkalut toimivat ja miten ne todellisuudessa pystyvät korvaamaan ihmisiä. Työn ohessa tutkitaan käytännön tutkimuksella ihmisten kykyä erottaa tekoälyllä sävelletty musiikki ihmisen säveltämästä musiikista, sekä virtuaalisten instrumenttien eroavaisuuksia oikeista soittimista. Näillä tarkasteluilla pystytään tutkimaan sitä teoreettista mahdollisuutta, että tulevaisuudessa ihmiset pystyttäisiin korvaamaan kokonaan elokuvamusiikin tuottamisessa.
Pro gradu -tutkielmani koskee 1997 ilmestynyttä suomalaista komediaelokuvaa nimeltään Kummeli Kultakuume (ohj. Matti Grönberg). Elokuva on tamperelaisen Kummeli-komediaryhmän toinen kokoillan elokuva. Elokuvassa seurataan neljän yhteiskunnan hyljeksimän kaveruksen matkaa Elmeri Hautamäen (Heikki Silvennoinen) isän vanhalle kullanhuuhdontapaikalle Kautokeinoon. Tutkimukseni tarkoituksena on tuottaa uutta kyseiseen elokuvaan ja ylipäätään humoristiseen kerrontaan liittyvää tietoa musiikkitieteen ja suomalaisen elokuvan tutkimuksen saroilla, sekä toimia arvonantona komedialle, taiteenlajille, jota kaikki rakastavat, mutta jota harva tutkii. Tutkin Kummeli Kultakuumeessa käytettyä musiikkia elokuvan ajan- ja historiakuvan sekä maskuliinisten identiteettien rakentajana. Tarkastelen elokuvan kerrontaa postmodernin teorian ja road-elokuvan lajityyppipiirteiden muodostaman viitekehyksen kautta ja peilaan tähän elokuvassa käytettyä musiikkia. Musiikkia tutkiessani kiinnitän huomiota erityisesti elokuvassa musiikin kautta rakentuviin samaistumisten eli identifikaatioiden mahdollisuuksiin elokuvamusiikintutkija Anahid Kassabianin (2001) teoriaan nojaten. Maskuliinisuuksia ja homoseksuaalisuuden representaatioita tarkastellessani hyödynnän feminististä kritiikkiä sekä queer-teoriaa. Tutkin Kummeli Kultakuumeen ei-diegeettisessä musiikissa käytettyjä johtoaiheita hahmojen identiteettien rakentajana sekä elokuvassa käytettyä suomi-iskelmää Suomi-kuvan rakentajana. Pohdin myös, voiko komediaelokuvassa käytetty musiikki toimia sulauttavan samaistamisen keinona, vai liittyykö käytettyyn musiikkiin aina myös komediallisia motiiveja. Päähenkilöiden tapauksessa elokuvan johtoaiheet kytkeytyvät road-elokuvalle tyypilliseen pakenemisen ja utopian etsimisen teemaan. Elokuvan pääantagonistin ja tämän johtaman SS-sotilaiden ryhmän teemana käytetty Erika-marssi taas toimii etäännyttävänä ja toisaalta yksiselitteisen pahuuden identiteettiä rakentavana keinona. Iskelmämusiikin käyttö rakentaa nostalgista kuvaa yhtenäiskulttuurisesta suomalaisuudesta, mutta toimii myös ironisen kritiikin keinona rakentamaansa kuvaa kohtaan.
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön aiheena on musiikkivalintojen merkitys videopohjaisessa tarinankerronnassa. Havainnollistamiskeinona käytän itse tekemääni poeettista dokumenttia Hyvä kesä. Olen tehnyt dokumentista kolme eri versiota, joissa ainoa erottava tekijä näiden välillä on musiikkivalinnat. Kestoa jokaisella versiolla on noin yhdeksän minuuttia. Työni tarkoitus on osoittaa, että musiikki ei ole visuaalisessa tarinankerronnassa yhdentekevä elementti, vaan ehdottoman kriittinen osa merkityksien välittämisessä kuulija-katsojalle. Työhön kuuluu myös tämä kirjallinen osuus, jossa aluksi taustoitan lyhyesti poeettisen dokumentin muotokieltä ja historiaa, jonka jälkeen siirryn avaamaan musiikkivalinnallisten keinojen maailmaa. Taustoituksen päättää lyhyt katsaus elokuvamusiikin käyttötapoihin. Prosessi-luvussa käyn läpi vaihe vaiheelta, mitä tapahtui dokumentin ideoinnin ja sen lopullisen renderöimisen välissä. Kirjallisen osuuden päättää yhteenveto ja pohdinta, jossa reflektoin työni onnistumisia ja epäonnistumisia. Dokumenttielokuvallani ei ole toimeksiantajaa.
Tutkimus on audiovisuaalinen analyysi ja lähiluku Pilvikartaston pidennetystä elokuvatrailerista (2012). Tutkimus syventyy kyseisen trailerin audiovisuaalisiin tekniikoihin erityisesti kerrontalähtöisen analyysin kautta sekä pohtii tekniikoiden kuulija-katsojalle suunnattua viestintää. Lisäksi tutkimus kartoittaa trailerin lyhytelokuvalliset ominaisuudet. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa pidennetyistä trailereista ja hybriditrailereista sekä useiden musiikkikappaleiden, elokuvallisen rakenteen ja aukkokohtien käytöstä elokuvatrailerissa. Analyysi osoittaa, että Pilvikartaston traileri on korostamiensa omaleimaisten ominaisuuksien, kuten vähäisten lyhytelokuvallisten piirteidensä ja merkittävien audiovisuaalisten tyylimuutosten ohella melko tyypillinen traileri. Sen mysteerinen ja ’elämää suurempi’ tunnelma perustuu pitkälti mahtipontiseksi kehittyvään audiovisuaaliseen ilmeeseen, motiivilähtöisen kerronnan korvaamiseen temaattisella retoriikalla sekä ohjaajien maineeseen. Toisaalta Pilvikartaston traileria voi tutkimuksen valossa pitää taiteellisesti merkittävänä sen vakiintuneista Hollywood-trailerikonventioista poikkeavien ominaisuuksien kontekstissa. Nämä ominaisuudet – kuten kolmiosainen draaman kaari ja aukkokohtien johtamien tyylimuutosten tuomat kerronnalliset tasot – osoittavat, että valtavirtaelokuvien trailereilla on yleisesti ajateltua laajemmat taiteelliset mahdollisuudet.