Kaikki aineistot
Lisää
Opinnäytetyö ”Artist, manager och företagare: Albumet So Far No Good av Jens ”JAG” Grönholm” kuvailee ensimmäisen kokopitkän albumini julkaisuprosessia vuoden 2012 ensimmäisen puoliskon aikana. Kertomalla levynjulkaisusta riippumattomana artistina oman yhtiön kautta, pyrin antamaan kuvan siitä, millaista työtä se vaatii niin artistin, managerin kuin yrittäjän näkökulmasta. Työssäni kuvailen lähinnä omia kokemuksiani levynjulkaisuprosessin aikana, ja tutkielman tarkoituksena on toimia käsikirjana sekä artisteille, että managereille vastaavanlaisissa tilanteissa. Prosessin jokaista vaihetta käsitellään omassa luvussaan. Aineisto on koottu lähinnä omista muistiinpanoista ja prosessin aikana kerätystä informaatiosta. Työn tuloksista kerrotaan vaiheittain luvuissa, luovasta prosessista lähtien managerointiin ja lopulta oman reflektoinnin kautta. Kertaamalla julkaisun eri vaiheita olen itse saanut paremman kuvan siitä, millaista työtä se vaatii ja mitä voisin tulevaisuudessa tehdä toisin. Uskon myös, että opinnäytetyöstä voi olla hyötyä paitsi itselleni, myös muille artisteille ja managereille alituisesti muuttuvalla alalla.
Focusing on a YouTube performance by an emergent Finnish Somali rapper and the audience responses it has generated, this paper looks at ways in which rap music engages with the issue of belonging. Drawing on recent theorizations of belonging as a multi-dimensional, contingent and fluid process, along with sociolinguistic work on globalization and superdiversity, Finnish hip hop culture and popular cultural practices in social media, the paper investigates how belonging is performatively and multi-semiotically interrogated in its online context. It shows how rap can serve as a significant site and channel for new voices in turbulent social settings characterized by rapid social change and complex diversity, as well as provide affordances for critical responses to and interventions into xenophobic and nationalist debates and discourses of belonging.
Tässä tutkielmassa tarkastelen minuuden diskursseja ja itserepresentaatiota rap-yhtye Mouhouksen sanoituksissa. Tarkoituksenani on selvittää, millä tavoin kappaleissa puhutaan omasta itsestä ja millaisia diskursseja näiden kautta voidaan sanoituksista löytää. Rap-musiikki on Suomessa suosittua ja kuulijakunta laajaa, mikä tekee tutkimuksesta tärkeän, sillä populaarikulttuurin ilmiöiden tutkimus ja niiden välittämien viestien ymmärtäminen auttavat tarkastelemaan ihmisten toimintaa ja asenteita. Teoreettisena viitekehyksenä toimii diskurssintutkimus, jonka tukena tarkastelen tuloksia myös representaation tutkimuksen avulla. Hip hop –kulttuurin tuntemus ja populaarikulttuurin sekä intertekstuaalisuuden käsitteen ymmärtäminen ovat myös keskeisessä roolissa tutkimuksen toteuttamisessa ja tulosten analysoinnissa. Tutkimusaineistoni käsittää viisi yhteen kappaletta, joissa esiintyvien representaatioiden perusteella olen eritellyt kolme eri diskurssia: materiadiskurssi, paremmuudiskurssi ja piikittelydiskurssi. Yhdessä nämä kolme diskurssia muodostavat representaatiota kolmesta nuoresta miehestä, joille oma menestys, maine ja imago ovat suuressa roolissa. Tulokset sopivat hyvin perinteiset rap-kulttuurin kontekstiin, joka perustuu jopa liiallisuuksiin vietyyn itsevarmuuteen, materiaan ja ulkoiseen menestykseen. Stereotyyppinen rap-artistin julkisuuskuva näkyy aineistossa siinä määrin vahvana, että sen sisältämää itseironiaa on rivien välistä mahdollista lukea.
Tämä maisterintutkielma käsittelee omaelämäkerrallisuutta ja päähenkilölle muodostuvia identiteettejä teoksessa JHT – Musta lammas. Teoksen päähenkilö on Jare Tiihonen, joka tunnetaan paremmin rap-artisti Cheekinä. Teos kertoo Tiihosen elämästä lapsuudesta Cheekin uran loppumiseen asti. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu eri teorioista, kuten omaelämäkertatutkimuksista ja identiteettiä käsittelevistä teorioista. Tutkin, mitä omaelämäkerran konventioita teoksessa toistetaan ja mitä varioidaan ja miten ne vaikuttavat päähenkilön identiteetteihin. Analysoin teoksen omaelämäkerrallisuutta esimerkiksi tekijyyden, paratekstien ja tunnustuksellisuuden näkökulmasta. Vertaan Tiihosen identiteettikuvia taiteilijoihin sekä rap-artisteihin liitettyihin stereotypioihin. Sivuan myös teoksen transmediaalisuutta ja intertekstuaalisuutta sekä niiden vaikutusta Tiihosen identiteetteihin. Teos on vahvasti omaelämäkerrallinen, vaikka teos on Mikko Aaltosen kirjoittama. Omaelämäkertoihin liittyvä tunnustuksellisuus ilmenee teoksessa naissuhteiden, mielenterveysongelmien, väkivaltaisuuden ja pikkurikosten tunnustamisena sekä oman elämän tarkoituksen pohdintana. JHT – Musta lammas toistaa myyttiä taiteilijasta uhrautuvana ja väärinymmärrettynä henkilönä. Herkän taiteilijuuden lisäksi teoksesta nousevat esiin myös hiphop-artisteihin liittyvät stereotypiat, kuten aitouden, maskuliinisuuden ja yhteisöllisyyden korostaminen. Hiphopiin liittyy vahvasti megalomaanisuus, jota teoksen historialliset ja uskonnolliset viittaukset korostavat.
Tutkimuksen lähtökohtana oli saada lisää tietoa siitä, kuinka keskeiseksi hip hop -kulttuurin ym-märtäminen koetaan osana tanssinopettajan ammattitaitoa. Tutkimuskysymykseni ovat: Miksi hip hop -kulttuurin ymmärtäminen on merkityksellistä tanssinopetuksen näkökulmasta? Miten hip hop -kulttuuri ilmenee katutanssinopetuksessa tanssikouluympäristössä? Jotta tutkimuskysymyksiin voidaan vastata, täytyy ymmärtää miten hip hop -kulttuuri on vaikuttanut hip hop -tanssin kehittymiseen ja miten hip hop -kulttuurin osa-alueet linkittyvät tanssin liikekieleen. Tämän vuoksi toteutin kirjallisen tutkimuksen koskien hip hopin historiaa, kehitystä sekä kulttuurin rantautumista Suomeen. Syvensin tietoa suorittamalla teemahaastattelun, jossa haastattelin kolmea ansioitunutta suomalaista katutanssinopettajaa heidän omakohtaisista kokemuksistaan hip hop -kulttuurista, sen omaksumisesta ja sen merkityksestä tanssinopetuksessa. Peilasin haastattelun vastauksia teoreettiseen viitekehykseen ja tuloksista syntyi kuvaus hip hopin pedagogiikasta, jossa kulttuurisella ymmärryksellä on merkityksellinen rooli tanssinopettajan osaamisalueena. Teemahaastatteluiden perusteella rakensin myös yhden yhteisen tarinan suomalaisen hip hop -opettajan kasvusta ulkopuolelta omaksuttuun kulttuuriin. Tutkimuksen avulla saatiin varmistettua, että kulttuurin ymmärtäminen on yksi keskeinen osaamisalue tanssinopettajan ammattitaidossa. Tämän tutkimuksen tuloksia ja raporttia voidaan hyödyntää jatkossa osana tanssinopetusta ja opettajan koulutusta. Opettajat voivat peilata omaa ammatillista kehittymistä raportissa kuvattuun hip hop -kulttuurin kehityshistoriaan. Raportin avulla voidaan herättää keskustelua hip hop -kulttuurin huomioimisesta osana tanssinopetusta ja tanssinopettajakoulutuksen kehittämistä. Raportti tarjoaa myös konkreettisia esimerkkejä, joista tanssinopettajat voivat ottaa mallia tanssitunnin rakenteeseen sekä opetettavaan sisältöön. Tutkimuksen tulosten avulla on mahdollista syventää hip hop -tanssin ymmärrystä myös oppilaiden näkökulmasta.
Drawing on recent sociolinguistic work on globalization and superdiversity, this chapter explores the multisemiotic and ironic construction of the self-stereotype of the ethnic Other in a Finnish rap music video. Because Finland and Finnish hip-hop are still ethnically relatively homogeneous, people of migrant background, such as rap artist Musta Barbaari (Black Barbarian), need to negotiate their belonging in various ways. In the video, he deliberately constructs himself as the ethnicized and sexualized Other to highlight prejudice, discrimination and racism. In doing this, he voices societal critique and dissatisfaction – and speaks for multiculturalism and tolerance in (super)diversifying and polarizing Finland.
Rap-musiikin suosio on ollut jyrkässä nousussa viime vuosikymmenien aikana. Tämä on johtanut rap-musiikin yhteiskunnallisen statuksen kasvamiseen ja antanut kyseisen genren artisteille yhä isomman alustan ilmaista mielipiteitään sekä mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Tämän tutkielman tavoitteena oli saada lisää tietoa rap-artisti Kanye Westin käyttämistä retorisista keinoista. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään retoristen keinojen esiintyvyys, käsiteltävät teemat, sekä analysoimaan retoristen keinojen mahdollisia vaikutusmekanismeja aikaisemman tutkimustiedon avulla. Tutkielman aineistona toimi lähes kolmen tunnin mittainen podcast-jakso, jossa Yhdysvaltalainen juontaja ja mediapersoona Joe Rogan haastatteli Westiä. Tutkielma toteutettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Westin käyttämät retoriset keinot tunnistettiin ja niistä kolme yleisimmin esiintynyttä retorista keinoa otettiin lähempään tarkasteluun. Eniten käytetyt retoriset keinot olivat esimerkki, metafora sekä toistaminen. Analyysista kävi ilmi, että West pyrki vaikuttamaan erityisesti tunteisiin vetoamalla. Westin retoriikasta korostui epäluulo instituutioita sekä muita ihmisiä kohtaa. Tämän lisäksi Westin retoriikassa korostui itsenäisyyden ja itseluottamuksen ihannointi. Samanlaisia tuloksia on tätä ennen löydetty niin rap-musiikkia kuin poliittista retoriikkaa käsittelevissä tutkimuksissa. Tutkimuksen tuloksia voidaan jatkossa hyödyntää esimerkiksi syventämään käsitystä retoristen keinojen vaikutuksista kohderyhmien avulla. Tämän lisäksi on mahdollista syventyä tässä tutkielmassa käsiteltäviin aiheisiin esimerkiksi diskurssin tutkimuksen avulla. Tällöin voitaisiin saada enemmän tietoa aiheeseen liittyvistä sosiaalisista sekä kieleen ja vallankäyttöön liittyvistä seikoista.
Rap-musiikki ja hiphop-kulttuuri ovat tällä hetkellä Suomessa erittäin suosittua. Rap-musiikin lyriikat ovat monipuolisia ja oivaltavia. Niissä hyödynnetään myös monia klassisia kirjallisuuden käsitteitä, kuten ironiaa. Tässä tutkielmassa käsittelen kuinka suomalainen rap artisti Pyhimys hyödyntää ironiaa albumillaan MIKKO (2020) ja millaisia vaikutuksia sillä on. Ensiksi kerron hieman hiphop-kulttuurista, jonka jälkeen siirryn käsittelemään ironiaa käsitteenä. Sen jälkeen analysoin Pyhimyksen lyriikoita ja pohdin ironiaan osallistuvien henkilöiden rooleja. Lopuksi esitän tutkimuskysymyksen kautta muodostamani johtopäätökset. Ironia on käsitteenä hyvin laaja, jonka vuoksi olen hyödyntänyt useamman tutkijan käsityksiä ironiasta. Niiden pohjalta olen lähtenyt analysoimaan kolmea MIKKO-albumin kappaletta. Tulkintani ironiasta olen perustellut liittämällä ne teoriapohjaan. Tutkielmassa olen myös pohtinut ironian käyttäjän ja tulkitsijan rooleja. Lopputuloksena oli, että Pyhimys käyttää ironian keinoja laajasti. Albumissa ironia on välillä hyvin näkyvää, kun taas joissain kohdin se voi olla hyvinkin tulkinnanvaraista. Pyhimys hyödyntää ironia varsinkin huumorin keinona, mutta hän käyttää sitä myös kritiikin esittämiseen. Osittain ironia kohdistuu myös ironian tulkitsijaa ja albumin kuuntelijaa kohtaan.
Hiphop-tanssi on sosiokulttuurinen tuotos, joka kiinnittyy vahvasti etnisiin ja paikallisiin konteksteihin. Sekä pedagogisuus että performatiivisuus ovat syvällä hiphop-tanssin rakenteissa, historiassa ja juurissa, ja hiphopilla on selkeä paikkansa tanssinopetuksessa. Hiphop-tanssi on mustaa tanssia, vaikka globaalisti on olemassa myös ei-mustia hiphop-yhteisöjä. Hiphop-kulttuuri voidaan käsittää afrodiasporisen kulttuurin jatkumona, joka on syntynyt usean kulttuurin risteämässä. Hiphop-tanssin keskeinen funktio on kolonialismin purku eri näkökulmista, mutta samaan aikaan se on aina myös hauskanpitoa yhdessä.
Hiphop on sosiaalinen ja kulttuurinen kenttä, josta ammattilaisuus on vain pieni osa. Ilman sosiaalista näkökulmaa hiphop-tanssia on vaikea edes kutsua hiphopiksi. Hiphopin olemuksellisena ytimenä on alluusio eli sen sisältämät viittaukset ilmiön synnyttäneeseen kontekstiin, sen juuriin ja sosiaalisiin suhteellisuuksiin. Alluusio on itsessään estetiikkaa, joka luo hiphop-koreografialle sisältöä. Hiphopin toiminnallisena kehyksenä on puolestaan cipher eli ympyrämuodossa tapahtuva tanssitilanne. Cipher on demokraattinen rakenne, joka onnistuessaan takaa jokaisen osallistujan näkyväksi tulemisen. Hiphop-tanssissa sosiaalinen vuorovaikutus on keskeistä, ja liikkeiden tavoin se on harjoiteltava tekninen taito.
Tässä tutkielmassa tarkastelen Lauri Haavin Aino (2023) -albumia ja sen tuottamaa mieskuvaa eli maskuliinisuuden representaatiota. Lauri Haav on jyväskyläläinen rap-artisti, jonka läpimurto voidaan nähdä tapahtuneen vuonna 2023. Tutkielmani teoria pohjautuu pääosin kriittiseen miestutkimukseen, sukupuolentutkimukseen ja hiphop-tutkimukseen. Merkittävimpinä käsitteinä toimivat representaatio, maskuliinisuus, sukupuoli ja hiphop. Analysoinnin metodina käytin lähiluvun tekstianalyysia, jonka avulla rajasin aineiston neljä kappaletta albumin kahdestatoista kappaleesta. Tulkitsen analyysin kokonaisuudesta löydettyjä merkityksiä suhteessa tutkittuun tietoon. Analyysini osoittaa, että albumissa tuotetaan osin ristiriitaisia ja poikkeavia maskuliinisuuden representaatioita, verrattuna länsimaiseen tyypilliseen miesideaaliin. Hegemoninen maskuliinisuus osin toistuu varsinkin rapin tematiikkaan liittyen, mutta myös rikkoutuu merkittävällä tavalla lyriikoita tarkasteltaessa. Albumin mieskuva on varsinkin rap-kulttuurissa poikkeava ja kuvailee erityisellä tavalla maskuliinista herkkyyttä.
Rap-musiikki on noussut muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana hyvin suosituksi Suomessa. Yksi suosituimmista ja tunnetuimmista rap-artisteista on artistinimeä Cheek käyttävä Jare Tiihonen. Cheek on julkaissut musiikkia yli kymmenen vuoden ajan ja hänen tuotantonsa on pääosin suomenkielistä. Cheekin tekstejä on jonkin verran tarkasteltu kielitieteellisissä tutkimuksissa, muttei imagonrakentamisen näkökulmasta. Yleisesti ottaen suomirapia on tutkittu toistaiseksi vähän. Tutkimuksessani tarkastelin Cheekin lyriikoissaan rakentamaa imagoa. Tutkimuskysymysteni pohjalta selvitin, minkälaisin kielellisin keinoin Cheek rakentaa imagoaan, minkälainen tämä rakentuva imago on ja kuinka kielen keinot ja imago ovat muuttuneet yhdeksän vuoden aikana. Käyttämäni metodi oli diskurssintutkimus. Tarkastelin lyriikoita aineistolähtöisesti ja nostin niistä esiin toistuvia aiheita, jotka määrittelin diskursseiksi. Tämän jälkeen jaottelin ja erittelin kutakin diskurssia rakentavia kielellisiä keinoja, kuten nimityksiä, verbejä ja kielikuvia. Diskursseja esittelemällä ja luokittelemalla analysoin sitä, minkälaisen imagon Cheek rakentaa teksteissään ja minkälaisena artistina hän teksteissä näyttäytyy. Taustoitin tutkimuksessani hiphopin ja rapin käsitteitä ja kuvailin hiphopkulttuurin ja rap-musiikin syntyä ja kehittymistä sekä ulkomailla että Suomessa. Tämän myötä tutkimukseni kytkeytyy myös kulttuuriseen kontekstiin, jossa tekstit on tuotettu ja jossa Cheek on rakentanut omaa uraansa. Lisäksi kuvailin rap-musiikista tähän mennessä tehtyjä ulkomaisia ja kotimaisia tutkimuksia ja niiden aiheita. Aineistooni kuului yhteensä neljä suomenkielistä albumia: Avaimet mun kiesiin (2004), Käännän sivuu (2005), Sokka irti (2012) ja Kuka muu muka (2013). Otos kattaa puolet Cheekin levy-yhtiöiden kautta julkaisemasta tuotannosta. Diskursseja nousi esiin yhteensä 11. Diskurssien esiintyminen ja sen mukaan myös teksteistä nousseiden esimerkkien määrä uran eri aikoina vaihteli jonkin verran. Uran alkuaikoina teksteissä painottui Cheekin työntekijän ja bisnesmiehen imago, johon kytkeytyi halu aitouteen musiikin tekemisen suhteen ja kiintymys sen tekemiseen ulkoisista asioista välittämättä. Myöhemmillä albumeilla työnteon merkitys väheni ja tilalle nousivat sen sijaan menestys- ja kohtalodiskurssi. Teksteissä nousi esiin paljon materiaalista menestymistä käsitteleviä kohtia ja jo uran alkuaikoina jossain määrin esiintynyt hallitsijuus nousi diskurssin ulottuvuutena vahvasti esiin. Menestykseen liittyi vahvasti ajatus kohtalosta ja Cheekin ennalta määrätystä asemasta menestyvänä artistina. Muutosten ohella kuitenkin väittämät aitoudesta pysyivät aineistossa eri aikoina hyvin samanlaisina, kuin myös Cheekiä arvostelevien ja kritisoivien ihmisten esiintuonti ja heitä kohtaan suunnattu väheksyntä.
Rapmusiikki eri alalajeineen nauttii Suomessa tällä hetkellä suurta suosiota erityisesti nuorten keskuudessa. Entistä monimuotoisemmaksi muuttuva suomirap voi toimia avaimena erilaisiin kokemuksiin ja identiteetteihin sekä rakentaa ja välittää entistä rasisminvastaisempaa tulevaisuutta.
Pro gradu -tutkimus tarkastelee Missy Elliottin musiikkivideoiden naisrepresentaatioita queer-teoreettisen lähiluennan avulla. Tutkimusongelmana ovat hiphop-genren musiikkivideoiden stereotyyppiset naiskuvat. Työssä tutkitaan, onko Missy Elliottin musiikkivideoissa pyritty horjuttamaan stereotyyppejä, löytyykö sukupuolen esittämisestä toisintoistamisen mahdollisuuksia ja millaisena sukupuoliteknologiana musiikkivideot toimivat. Tutkimusaineistona on artistin kolme musiikkivideota vuosilta 1997-2002, ja niiden naisrepresentaatioita käsitellään stereotypian ja parodian, seksuaalisuuden sekä vallan teemoissa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähilukua audiovisuaalisen aineistoon, ja tarkastelussa on käytetty feministisiä teorioita. Judith Butlerin teoria performatiivisuudesta tarkastelee sukupuolten ja seksuaalisuuksien muotoutumista sosiaalisissa valtasuhteissa loputtoman ja pakottavan toiston prosessina. Toisena teoriana on käytetty Teresa de Lauretisin teoriaa elokuvasta sukupuoliteknologiana. Tutkimustuloksissa todetaan, että Missy Elliottin musiikkivideoista löytyy sekä stereotyyppejä horjuttavia, että niitä vahvistavia ja vanhoja stereotyyppejä korvaavia elementtejä. Musiikkivideo mediana on itsessään perinteisiä katsomisen tapoja rikkova ja etäännyttävä. Tutkimuksessa myös todetaan, että musiikkivideoiden kerroksellisuus, hetkellisyys ja kerronnan moninaiset keinot rikkovat perinteisestä elokuvallista kerrontaa, joka rakentaa sukupuolesta tietynlaista konventionaalista kuvaa. Näin musiikkivideo mediana toimii erilaisena sukupuoliteknologiana, kuin esimerkiksi konventionaalinen elokuva. Suomalainen hiphopin ja musiikkivideoiden tutkimus on vielä hyvin vähäistä. Aineiston rajaaminen oli täysin subjektiivista ja vertailun kannalta suppeaa, ja erilaisella aineistovalinnalla olisi saatettu vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin. Jatkossa suosittelen vertailevaa tutkimusta eri artistien musiikkivideoiden välillä ja laajentamaan musiikkivideoiden tutkimusta.
In this study I examine narratives of success found in the lyrics of American mainstream rappers in the 2010s using close reading as my method. This study consists of a series of eleven lyric analyses divided into five smaller groups based on the themes present in the lyrics of the songs. The term “success” is defined in this study as the combination of wealth and fame. The concept “mainstream rapper” is defined in this study as referring to a rapper who has at one point in the 2010s (2010-2019) released an album which has charted in the top 100 albums of the Billboard 200 record chart. In this study songs by the following artists are examined: Drake, JAY-Z, Rick Ross, G-Eazy, Big Sean, ScHoolboy Q, Childish Gambino, Logic and Big K.R.I.T. The lyric analyses are divided into five thematic groups, which deal with portrayals of work in rap lyrics, what it feels like to achieve success and how that success is celebrated, portrayals of reminiscence, the isolating effects of stardom and how financial success can be made to last. The key findings of the study were that the narratives of success that could be discovered from the lyrics of 2010s mainstream rappers quite diverse. The financial boon that a successful rap career could bestow upon an artist was not flaunted only through typical rap clichés such as by namedropping hypercar marques and expensive champagne brands, but instead also through mentions of the ability to support loved ones financially. In addition, some rappers defined success more broadly than as just a combination of wealth and fame, viewing achieving some form of self-actualization as a significant form of success as well. It also became apparent that digitalization and the proliferation of the internet and of smart phones had turned fame into something almost completely inescapable and had practically evaporated the concept of privacy for some rappers. Then, perhaps partly because the rappers’ expectation of privacy was already diminished either way, rappers in the 2010s would rap about highly introspective and personal topics, almost using their music as a form of therapy. Emotional vulnerability seems to be a noticeable trend in the mainstream hip-hop of the 2010s and it is a significant aspect that separates the rap music of the 2010s from the rap music of earlier decades. Similar future research should be conducted into the perspectives that mainstream rappers of the 1990s and the 2000s had on success, and the proliferation of introspective lyricism into hip-hop music should be observed further to see whether the trend keeps going into the 2020s.
Opinnäytetyöni on kaupallinen naisten syksy/talvi mallisto, joka on saanut inspiraationsa hip hop –kulttuurista ja etenkin sen musiikista, pukeutumisesta ja tanssista. Työssäni olen myös pohtinut liikkeen ja rytmin ilmenemistä vaatteessa. Lähteinä on käytetty kirjallisuutta, musiikkia, musiikkivideoita ja elokuvia. Tavoitteena on ollut luoda mallisto, jonka väreistä, materiaaleista ja muotokielestä koostuu tasapainoinen kokonaisuus ja jonka tuotteet ovat idearikkaita, selkeitä ja käyttökelpoisia.
Tutkielmassa tarkastellaan maskuliinisuuksien representaatioita ja niiden rakentumista suomalaisen rapin kansitaiteessa sekä niiden suhdetta translokaaliin hip hop -kulttuuriin, genren juuriin Yhdysvalloissa ja erilaisiin suomalaisen kulttuurin ilmiöihin. Tutkimusaineistoon kuuluu 12 suomalaisen rap-albumin tai -singlen kantta vuosilta 2000-2018. Aineistoa lähestytään tutkielmassa lähiluvun keinoin ja tekstuaalista lähestymistapaa hyödyntäen. Äänitteen kansitaide nähdään paratekstuaalisessa suhteessa äänitteeseen. Lisäksi tutkielmassa käytetään visuaalisen semiotiikan yleiskäsitteistöä. Tutkielmassa keskitytään representaatioihin ja niitä yhdistäviin teemoihin genren, genrekulttuurin ja genrekonvention noustessa keskeisiksi käsitteiksi. Tutkielmassa käy ilmi, että maskuliinisuuksia representoidaan suomalaisen rapin kansitaiteessa esimerkiksi sukupuolittuneiden poseerauksen tapojen ja katseen kaavojen avulla sekä homososiaalisuuden ja väkivallan teemojen kautta. Keskeisiksi keinoiksi yhdysvaltalaisen rapin kuvaston ja siihen kuuluvan mustan hypermaskuliinisuuden troopin sekä suomalaisen yhteiskunnan todellisuuden yhteen saattamiselle hahmottuvat parodia ja huumori. Ne ovat ilmiöinä sukupuolittuneita ja usein samanaikaisesti sekä kommentoivat että vahvistavat hallitsevaa sukupuolijärjestelmää. Tutkimustuloksissa näkyy myös alagenren, musiikkityylin ja erilaisten rapin genreverkostojen vaikutus siihen, miten ja millaisia maskuliinisuuksia kansissa representoidaan. Tämä nouseekin mahdolliseksi jatkotutkimuksen aiheeksi.
Tekstissä avaamme näkemyksiä siitä, mitä tehtävää kriittisellä hiphop-pedagogiikalla voi olla suomalaisessa koulussa. Kriittinen hiphop-pedagogiikka on enemmän kuin hiphop-kulttuurin ja -elementtien opettamista. Se on näiden lisäksi lähestymistapa kasvatukseen, jonka keskiössä on tavoite luoda yhdenvertainen opettaja–oppilassuhde.
This article explores the ways in which ‘gangsta’ English features are deployed, evaluated and adopted in two types of social media, the web forum and Twitter, within the domains of hip hop culture and football (soccer) culture, from the dual perspective of authenticity and normativity. Empirically, we aim to break new ground by investigating the intricate interconnections between two social media formats and combining two highly popular but previously seldom connected cultural forms—football and hip hop. Our theoretical aim is to contribute to the current debate on authenticity, normativity, popular culture and social media, and the complex ways in which they are connected. We focus, first, on the Twitter writing of the Finnish footballer Mikael Forssell, specifically his uses of non-Standard English and references to hip hop culture and rap music, and second, on the ways in which Forssell’s stylized writing elicits normatively oriented metapragmatic commentaries, i.e., meta-level discussion, on a major Finnish football discussion forum. Of particular interest here is the emically emerging category of ‘gangsta’ English and its perceived (in)authenticity—when used by Forssell and two other (‘White’) middle-class Finnish footballers. Drawing on the frameworks of authenticity and sociolinguistic superdiversity, we foreground the tension between purist normativity and playful appropriation online. Our discussion highlights the unpredictability of the connections between language use, (popular) cultural forms, ethnicity, country of origin, and the complexity of mediation across online and offline sites of social action.