Kaikki aineistot
Lisää
Tutkielma käsittelee 1800-luvun lopun Britannian cat fancy -ilmiön kissaharrastajien keinoja vaikuttaa kissan arvon nostamiseen lemmikkieläimenä. Tutkielmassa on käytetty lähdemateriaalina Harrison Weirin teosta Our cats and all about them. their varietties, habits, and management; and for show, the standard of excellence and beauty; described and pictured (1892) ja Frances Simpsonin teosta The Book of The Cat (1903). Teokset ovat kissojen näyttelytoimintaa, rotuja ja hoitoa käsitteleviä opaskirjoja. Tutkielmassa on käytetty aineiston tulkinnan metodina laadullista sisällönanalyysiä, lähdekritiikkiä sekä kontekstualisointia. 1800-luvulla Britanniassa kehittyi teollistumisen ja urbanisaation myötä kasvava keskiluokka, ja tämän seurauksena vapaa-ajan käsite ja toiminta laajenivat. Lemmikit olivat osa tätä prosessia, ja lemmikkien omistajuuden avulla pyrittiin ilmentämään omaa sosiaalista statusta ja yhteiskuntaluokkaa. Kissa oli lemmikkinä Britanniassa 1800-luvulla epäsuosittu, mutta sen suosioon pyrittiin vaikuttamaan. Lemmikkien parissa harrastavien keskuudessa syntyi ryhmittymiä tiettyjen lemmikkien ympärille, ja näin sai alkunsa cat fancy- ilmiö. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisilla keinoilla cat fancyn harrastelijat yrittivät vaikuttaa kissan arvoon lemmikkieläimenä. Harrison Weir ja Frances Simpson olivat molemmat mukana aktiivisesti kissanäyttelytoiminnassa, mikä oli kaikista näkyvin keino päästä vaikuttamaan ihmisten asenteisiin kissaa kohtaan. Eri rotuisten ja hyvin hoidettujen kissojen näytteillepanon avulla pyrittiin luomaan mielikuvia kissasta hyvänä lemmikkieläimenä. Kissan arvostukseen haluttiin vaikuttaa myös eläinsuojelulakien säätämisellä, kodittomien kissojen suojelulla, rodunjalostuksella sekä jakamalla tietoa kissojen hyvästä hoidosta ja hoivasta. Tutkielmassa keskitytään keinojen tutkimiseen eikä niiden vaikutuksiin, sillä käytetyt lähdeaineistot eivät käsittele vaikutuksia juuri ollenkaan.
Kissa kulkee läpi taiteen historian siirtyen palvonnan kohteesta paholaiseksi ja lopulta kaikkien rakastamaksi lemmikiksi, heijastellen länsimaisessa taiteessa ihmisen ja kissan välisen suhteen muutoksia. 1800-luvun tienoilla kissa ja nainen alkoivat esiintyä yhdessä länsimaisessa maalaustaiteessa huomattavasti aiempaa enemmän. Tämän huomion pohjalta rakensin ajatukseni kuvalliselle osiolle, jonka maalaukselliset potretit nuorista naisista ja heidän kissoistaan heijastelevat taiteen historiaa sekä tyylillisesti että erilaisin symbolisin merkityksin. Aloitan tutkimukseni tarkastelemalla ihmisen ja kissan välistä suhdetta taiteen välityksellä, siirtyen siihen miten naista ja kissaa ollaan kuvattu taiteessa yhdessä päätyen lopulta käsitteeseen kissanainen.
Tässä opinnäytteessä suunniteltiin Imatran IRTI-teatterin kesän 2019 näytelmän Pekka Töpöhäntä puvustus. Näytelmän tekstin oli Gösta Knutssonin alkuperäisestä tarinasta dramatisoinut Helena Anttonen ja näytelmän ohjaajana toimi Jorma Piispanen. Näytelmän tarina kertoo maalta kaupunkiin muuttavasta Pekka-kissasta, joka muuttaa asumaan Harjukujalle, jossa asuu joukko muitakin kissoja. Pekka on vähän erilainen kuin muut kissat, koska hänellä ei ole pitkää häntää vain pieni töpö. Harjukujalla asuu Monni, joka ei pidä Pekasta ja alkaakin kutsua pilkallaan tätä Pekka Töpöhännäksi. Näytelmä kestää noin puolitoista tuntia väliajan kanssa ja sen aikana Pekasta tulee sankari, hän käy koulussa sekä teatterissa ja juhlii syntymäpäiviään, Monnin aina yrittäen pilata muiden hauskanpidon. Näytelmän lopussa Pekka ja muut kissat auttavat Monnia pitämään kotinsa korjaamalla sen talkoovoimin, jolloin Monnistakin löytyy ystävällinen puoli. Pukusuunnitteluprosessi on esitelty käyttäen apuna J. Michael Gilletten seitsemän kohdan suunnittelu- ja ongelmanratkaisumallia, joka on kehitetty teatterityöhön. Lisäksi työssä on käytetty havainnointia ja käsikirjoituksen sekä hahmojen analysointia suunniteltaessa puvustusta. Tavoitteena pukusuunnittelussa oli suunnitella kissahahmot niin, että ne olivat tunnistettavissa kissoiksi, vaikka niitä näytteli selvästi ihminen kahdella jalalla seisoen. Näytelmän puvustus ammensi inspiraationsa 1950-luvun muodista sekä oikeista kissoista suunniteltaessa kissahahmojen värejä, korvia ja häntiä. Puvustus ei ollut suoraan ja tarkkaan otettu 50-luvun muodista, vaan se heijasteli tuon ajan tyyliä. Puvustuksen valmistuksessa käytettiin mahdollisimman paljon jo valmiiksi IRTI-teatterin pukuvarastosta löytyneitä vaatteita, joita muokattiin sekä värjättiin näytelmään sopivaksi. Muutama puku valmistettiin kuitenkin alusta alkaen itse. Opinnäytteen lopputuotoksena syntyi näytelmän Pekka Töpöhäntä pukusuunnitelma ja siitä valmistettu, näyttämöllä nähty puvustus. Puvustus heijasteli 1950-luvun muodin pääpiirteitä, mutta oli pukusuunnittelijan omanäkemys. Näyttelijät olivat lavalla tunnistettavissa kissoiksi, vaikka he liikkuvatkin kahdella jalalla korvien, häntien ja maskien avulla.