Kaikki aineistot
Lisää
Työttömyys on vakava yhteiskunnallinen ongelma työttömien muodostaessa laajan, noin 300 000 henkilön työvoimareservin, johon tärkeänä työvoimapotentiaalina kuuluvat myös vajaakuntoiset ja työrajoitteiset työnhakijat. Työttömyys tulee kalliiksi yhteiskunnalle alentuneen tuotannon, verotulojen menetyksen ja työllisyydenhoitomenojen vuoksi. Työtön itse maksaa työttömyydestään niin niukentuneen talouden kuin taitojen rapautumisen ja huonontuneen elä-mänlaadunkin muodossa. Vaikeimmin työllistyvien pitkittyvä työttömyys saattaa johtaa leimau-tumiseen ja heikentää työttömien itseluottamusta, terveyttä ja työkuntoa, jolloin pitkittyvästä työttömyydestä voi muodostua yksilötasolla oman itsensä syy. Tutkimuksessa selvitettiin stigmatisoinnin ja leimautumisen viitekehyksessä työttömiä asiakkaita päivittäin kohtaavien eri organisaatioiden työntekijöiden suhtautumista työttömiin ja asenteita asiakkaitaan kohtaan. Tutkimuksen keskeisinä kiinnostuksenkohteina olivat työttömien kanssa työskentelevien työntekijöiden asennoituminen työttömyyteen ja työttömiin sekä työttömyyteen liitettävien stereotyyppisten käsitysten ilmeneminen työntekijöiden asenteissa, ja miten asennoituminen työttömiin heijastuu työntekijöiden näkemyksiinsä työttömien työllistettävyydestä. Tutkimus toteutettiin kokonaistutkimuksena sähköisenä lomakekyselynä Kainuun alueella. Kyselyn kokonaisvastausprosentti oli 39 kaikkiaan 71 työ- ja elinkeinotoimistoissa, työvoiman palvelukeskuksessa, työpajoilla sekä työllisyys- ja kuntouttavan työtoiminnan kehittämishankkeissa työskennelleen työntekijän vastattua kyselyyn. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin PASW Statistics 18 -tilasto-ohjelmalla. Kyselyn avovastauksia käytettiin kvantitatiivisten tulosten täydentäjinä. Kaikkien työttömien mahdollisuuteen ja kykyyn työskennellä avoimilla työmarkkinoilla ei uskottu. Arvio asiakkaiden työllistettävyydestä vaihteli asiakasryhmäkohtaisesti ja siihen vaikutti asiakaskontaktin tiiviys: päivittäin työttömien kanssa työskentelevät suhtautuivat pessimistisemmin työttömien työllistymismahdollisuuksiin ja aitoon haluun työllistyä. Kaksi kolmasosaa tutkimukseen osallistuneista uskoi joka toisen työttömän kykenevän siirtymään suoraan avoimille työmarkkinoille ja yhtä moni katsoi työelämään kykenemättömiä olevan noin kymmenen prosenttia työttömistä. Siten lähes puolet työttömistä tarvitsee kuntoutuksellisia tukitoimenpiteitä, ja on autettavissa niiden avulla takaisin työelämään. Työttömyyden katkaisemisen tärkeyttä perusteltiin pääsääntöisesti työttömien elämänlaadun, olosuhteiden ja työmarkkina-aseman paranemisella, ja yhteiskunnan saamat taloudelliset höydyt korostuivat vain yksittäistapauksissa. Tutkimukseen osallistuneet jakautuivat työttömien työllistettävyyteen ja työttömiin asennoitumisen perustella neljään erilaiseen ryhmään. Työttömien työllistettävyyteen ja työttömiin positiivisesti suhtauduttiin kahdessa ryhmässä, joihin kuului kolme neljäsosaa vastaajista. Yksi neljäsosa vastaajista kuului niihin kahteen ryhmään, joissa suhtauduttiin skeptisesti työttömien työllistettävyyteen ja ainakin jossakin määrin kielteisesti työttömiin. Työttömiä leimaavia negatiivisia stereotypioita oli löydettävissä työttömien kanssa päivittäin työskentelevienkin asenteissa työttömyyden näyttäytyessä yleisyydestään ja sen ammattimaisista haltuunottopyrkimyksistä huolimatta tutkimukseen osallistuneille stigmana.
Tutkimuksessa käsitellään kuulovammaisten ja kuulonäkövammaisten tarinoissa esiintyvää sosiaalisen leimautumisen, eli stigman, kokemusta. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan miten ja missä yhteyksissä leimautumisen kokemus aineistossa ilmenee ja millaisia merkityksiä kirjoittajat kokemuksilleen antavat. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten leimautumisen kokemus heijastuu kirjoittajan identiteettiin kuulovammaisena. Pro gradu -tutkielma paikantuu yhteiskuntatieteellisen vammaistutkimuksen kokemuksellisuutta tarkastelevaan tutkimuslinjaan. Metodinen lähestymistapa on narratiivinen. Narratiivisuus tarkoittaa tutkimuksessa aineiston kertomuksellista luonnetta sekä kirjoittajien kokemusten tulkitsemisesta tarinallisesta lähtökohdasta. Aineiston 16 tarinaa ovat osa Vammaisten vuoden 2003 kirjoituskilpailua. Kuulovamman aiheuttama stigmatisoituminen liittyy yleisimmin kommunikaation epäonnistumiseen vuorovaikutustilanteissa. Stigmatisoitumista pyritään välttämään erilaisilla selviytymiskeinoilla kuten vamman salaaminen, peittely, vaikeneminen sekä vuorovaikutustilanteiden välttely. Vammaan liittyvä leimautuminen voi johtaa sosiaalisten verkostojen kaventumiseen ja sitä kautta syrjäytymiseen. Kuulovammainen voi sisäistää vammaan liitettyjä kielteisiä stereotypioita, jolloin toisten käyttäytyminen tulkitaan lähtökohtaisesti asenteellisena ja syrjivänä. Sosiaalinen leimautuminen näkyy ihmisten välisissä kohtaamisissa yksilö- ja yhteisötasolla. Koulukokemuksista ilmenee kuulovammaisiin kohdistunut vallan käyttö ja kiusaaminen, sekä kuulovammaisten tarve kuulua ryhmään. Työelämässä kuulovamma haittaa työhön pääsyä, siitä suoriutumista sekä sosiaalista osallisuutta. Identiteetti rakentuu vammaisen ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Vamman ja identiteetin suhde näyttäytyy tutkimuksessa hyväksyvänä, häpeävänä ja kapinoivana identiteettipuheena. Vammansa hyväksyvillä vammaisuus ei määritä identiteettiä negatiivisesti, vaan se on osa arkea. Asenne itseen ja toisiin on myönteinen, eikä vammaa hävetä tai piilotella. Vamman hyväksymistä ja selviytymistä edistää läheisten sekä vertaisten tuki. Vammaansa häpeävillä ulkoapäin tulevat leimat ilmenevät identiteettipuheessa arvottomuuden kokemuksena. Tämä heikentää toimijuutta, elämänhallintaa sekä tulevaisuuden uskoa. Kapinoivat kyseenalaistavat identiteettipuheessaan vammaisuuteen liitettyjä kielteisiä leimoja ja stereotypioita. Kapinoiminen näkyy aineistossa oman erilaisuuden puolustamisena, normaaliuden käsitysten kyseenalaistamisena, selviytymisen ylikorostamisena sekä uhmakkaana asenteena vammattomia kohtaan.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kohtaavatko mielenterveyskuntoutujat arjen eri tilanteissa jonkinlaista leimaavaa suhtautumista mielenterveysongelmansa vuoksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli ottaa selvää, miltä leimautuminen tuntuu ja minkälaiset asiat tuottavat leimautumisen kokemuksia. Tutkimuksessa haluttiin antaa ääni mielenterveyskuntoutujien omille kokemuksille. Opinnäytetyön aihe suunniteltiin yhdessä työelämän edustajan kanssa työelämälähtöisyyden varmistamiseksi. Tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Tutkimusympäristönä toimi Porin Klubitalo Sarastus ja haastatteluihin osallistuneet mielenterveyskuntoutujat olivat Sarastuksen jäseniä. Tutkimusta varten haastateltiin viittä mielenterveyskuntoutujaa. Haastattelut olivat teemahaastatteluja. Teemahaastatteluilla kerätty aineisto analysoitiin teemoittelun avulla. Tutkimustuloksia esitellään käyttäen sitaatteja havainnollistamaan mielenterveyskuntoutujien kokemuksia. Tutkimusaineistosta selvisi, että mielenterveyskuntoutujista osa on kokenut tulleensa leimatuksi mielenterveysongelmansa vuoksi. Leimautuminen on tuottanut häpeää ja aiheuttanut eristäytymistä. Leimautumisen kokemus on johtunut toisten ihmisten sanoista sekä omasta kamppailusta sairauden hyväksymisen kanssa. Leimaavaa suhtautumista on esiintynyt useilla elämän eri alueilla erilaisissa tilanteissa. Haastatteluista ilmeni myös, että leimautumisen tunne on heikentynyt tai kokonaan poistunut kuntoutumisen edettyä.
Yhteiskunnan rakenteet ja asenteet vaikuttavat päihde- ja lainrikkojataustaisten osallisuuden toteutumiseen. Leimautuminen vähentää osallisuutta ihmisen omassa elämässä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Osallisuuden esteenä on esimerkiksi taustaisuudesta johtuva hauras yhteys omiin vahvuuksiin ja voimavaroihin. Taustaisuus vaikeuttaa myös molemminpuolisen luottamuksen rakentumista sekä vähentää osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Osattomuuden kokemuksiin vaikuttavat vahvasti myös leimautumisesta johtuvat kohtaamattomuuden kokemukset yhteiskunnan palveluissa. Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön asiakkaiden osallisuuden kokemuksia omassa elämässä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa.
Tutkimuksessa tarkastellaan, ovatko Ilta-Sanomien uutisjutut luonteeltaan stigmatisoivia eli leimaavia, kun uutisointi kohdistuu merkittävän julkisuuden henkilön rikosepäilyihin. Tapausesimerkkinäni olen käyttänyt kokoomuksen entisen puoluesihteerin Harri Jaskarin paritus-, pahoinpitely- ja uhkausepäilyjä, joita lehdessä käsiteltiin aikavälillä 14.10.2006–27.3.2007. Tarkoituksenani on ollut selvittää ketä tai mitä leimataan, millä tavalla leimaaminen tapahtuu, mitä asiaa se koskee ja mikä on leimattavan henkilön tai yhteisön asema suhteessa tapaukseen. Analyysini perustana olen käyttänyt aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Jäsentämällä aineistoani olen selvittänyt sitä, minkälaisia kielellisiä valintoja Ilta-Sanomat käyttää uutisoidessaan tapauksesta, ja kuinka nämä ilmaisut edesauttavat leimautumista. Sisällönanalyysin perusteella aineistostani on noussut esiin kuusi merkityskokonaisuutta, jotka kuvastavat jutuissa esiintyvien osapuolten stigmoiksi luettavia ominaisuuksia. Näitä merkityskokonaisuuksia olen tarkastellut suhteessa stigmatisaation teoriaan. Tutkimukseni osoittaa, että Ilta-Sanomien jutuissa esiintyy monia stigmatisoivia piirteitä. Stigmatisoinnin voimakkuuteen vaikuttaa saatavilla olevan tiedon määrä, koska epävarmuus asioiden todellisesta luonteesta jättää enemmän tilaa spekulaatioille. Toisin sanoen stigmatisointi on voimakkainta uutisoinnin alkuvaiheessa, jolloin tietoa on vähän. Uutisoinnissaan Ilta-Sanomat hyödyntää ja luo voimakkaita stereotypioita. Stigmatisointi ei rajoitu ainoastaan rikoksista epäiltyyn henkilöön, vaan se käsittää myös tahot, joita hän edustaa tai jotka ovat tapauksen suhteen relevantteja. Koska stigmatisaatio edellyttää yksilössä tapahtuvaa ja stigmatisoituun kohdistuvaa negatiivista asennemuutosta, ei Ilta-Sanomien uutisointi kuitenkaan yksin riitä sen toteutumiseen. Lehden näennäinen mielipide synnyttää pikemminkin vaikutelman stigmojen olemassaolosta
Sosiaalinen stigma tarkoittaa yksinkertaistetusti merkkiä, josta muodostetun attribuution seurauksena henkilön sosiaalinen hyväksyttävyys ja status laskee. Tätä Erving Goffmanin kuuluisaksi tekemää käsitettä on 1960-luvulta alkaen käytetty paljon etenkin sosiaalitieteissä. Myöhemmin eri teoreetikot, kuten Jones ym. ja Link & Phelan ovat muodostaneet käsitteestä omia tulkintoja, joissa korostetaan muun muassa stereotypioiden ja valta-asetelman osuutta ilmiössä. Stigma-käsitteet asemoituvat yleensä symbolisen interaktionismin kenttään. Symbolisen interaktionismin teorioille on tyypillistä eräänlainen läsnäolon metafysiikka, jonka seurauksena ne eivät ota tarpeeksi kattavasti huomioon erilaisia viestintätapoja. Tarkastelen tässä tutkimuksessa kolmea merkittävää stigma-käsitettä erityisesti siitä näkökulmasta, miten ne soveltuvat teknologiavälitteisen kommunikaation analysoimiseen. Osoitan, että käsitteet eivät ota teknologiavälitteisten stigmojen mahdollisuutta huomioon ja osa niistä on jopa määritelmiltään ristiriidassa stigmojen teknologiavälitteisyyden kanssa. Jokainen käsitteistä kantaa mukanaan prototyyppistä käsitystä viestintätilanteesta, jossa sosiaalinen informaatio välittyy ainoastaan fyysisesti läsnä olevassa (body-to-body) sosiaalisessa kanssakäymisessä. Muodostan teoreettisen viitekehyksen teknologiavälitteisestä stigmasta, jossa korostuu stigmaan vaikuttavat eri informaatio osa-alueet. Tarkastelen edelleen miten informaation tallentumisessa, käsittelyssä ja välittymisessä tapahtuneet muutokset vaikuttavat stigma-ilmiössä. Analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin tapauksia, joissa informaatio- ja kommunikaatioteknologialla (ICT) on ollut keskeinen osa stigma-prosessissa. Tätä tarkoitusta varten keräsin sanomalehtien online-palveluista uutisaineistoja hakupalveluilla ja aktiivisen uutisluennan avulla. Tarkastelen stigman muodostumisen kannalta oleellisten informaatio-osa-alueiden tallen-tumista, käsittelyä ja välittymistä ICT:n kontekstissa ja vertailin ilmiön toteutumista aikaan ennen sähköisten tietoverkkojen ja mobiiliteknologian yleistymistä. Analyysini perusteella arvioin edelleen kunkin kolmen tarkastelussa olleen perinteisen stigma-käsitteen käyttökelpoisuutta teknologiavälitteisten stigmojen analysoimisessa.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka tietyt taustamuuttujat vaikuttavat mielenterveysongelmia koskevien asennekysymyksien vastauksiin. Taustamuuttujina tutkimuksessa olivat ikä, sukupuoli, tunteeko vastaaja mielenterveyskuntoutujan ja mitä kautta, mahdollinen vastaajan oma kokemus mielenterveyspalveluista (viimeisen 12 kk aikana)/ onko hoidosta ollut hyötyä, sekä onko vastaaja omassa hoidossaan käyttänyt lääkehoitoa. Opinnäytetyössä tutkitaan aineistoja vuosilta 2005, 2008, 2011 ja 2014, sekä selvitetään tutkimusvuosien vastausten välillä esiintyviä merkitseviä eroavaisuuksia. Tavoitteena oli taustamuuttujien välisten asenne-erojen esiin tuominen ja mielenterveyskuntoutujiin liittyvän yleisen asenneilmapiirin selvittäminen Vaasan sairaanhoitopiirin alueella, sekä tiedon lisääntymisen kautta stigman mahdollinen vähentyminen. Tutkimus on kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Aineistona opinnäytetyössä käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemää kyselytutkimusta. THL on toteuttanut neljä kyselytutkimusta vuosien 2005−2014 aikana Pohjanmaan eri sairaanhoitopiireille. Tämä opinnäytetyö rajoittuu vain Vaasan sairaanhoitopiiriin kuuluvien vastauksiin. Aineisto on syötetty SPSS-ohjelmaan, jonka avulla tuloksia on tilastollisesti tarkasteltu käyttämällä frekvenssejä ja riippuvuuksien tutkimiseksi ristiintaulukointia, Spearmanin korrelaatiokerrointa sekä Khiin neliötestiä. Tulokset on esitetty tekstinä, sekä taulukoin ja kuvioin. Tulokset osoittivat, että taustamuuttujilla oli yhteyksiä stigmaa tutkivien asenneväittämien vastausten kanssa. Millään taustamuuttujalla ei kuitenkaan ollut yhteyttä jokaisena tutkimusvuotena tai jokaisen asenneväittämän kohdalla. Tulokset osoittivat, että iäkkäämmät henkilöt, miehet, sekä henkilöt joilla ei ollut kokemusta mielenterveyskuntoutujista, omasivat hieman negatiivisemmat mielipiteet. Myönteisemmät käsitykset olivat henkilöillä, jotka tunsivat kuntoutujan jotakin kautta. Näin oli myös heillä, jotka olivat kokeneet mielenterveyspalvelun oman mielenterveysongelman hoidossa hyödyllisenä sekä vastaajilla, jotka olivat käyttäneet lääkehoitoa mielenterveyspalvelussa. Mielenterveyspalveluista omakohtaista kokemusta omaavien vastauksista ei voinut tehdä luotettavaa johtopäätöstä asennoitumisesta mielenterveysongelmiin, koska vastaukset jakautuivat niin epätasaisesti ja ristiriitaisesti.
Tässä pro gradussa valotetaan ensin päihdeongelmaisen nuoren tilannetta eri näkökulmista käsin: aikaisempien tutkimusten ja Lauri Rauhalan situaationaalisuus -käsitteen avulla, nuoren oikeuksien näkökulmasta ja nuoren leimautumista päihdeongelmaiseksi. Varsinaisessa tutkimuksessa selvitetään nuorten kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden käsityksiä päihdeongelmaisen nuoren tilanteesta sekä millaisia ratkaisuehdotuksia heillä tilanteeseen on. Tutkimuksessa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia pohjautuen fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusorientaatioon. Teoriaohjaavina filosofisina käsitteinä toimivat Hans-Georg Gadamerin käsitteet: auktoriteetti ja ennakkokäsitys, joita käytetään soveltavasti aineistoa analysoitaessa. Aineisto koostuu viiden nuorten sosiaalityössä toimivan sosiaalityöntekijän haastattelusta. Haastatteluissa sosiaalityöntekijät vastasivat tutkijan tekemiin tulkintoihin Kirsi Juhilan kolmesta suhtautumistavasta, jotka ovat liittämis- ja kontrollisuhde, kumppanuussuhde ja huolenpitosuhde, ja haastattelukysymykset keskittyivät sisällöllisesti vain päihdeongelmaisen nuoren tilanteen tarkasteluun. Vastauksista analysoidaan, mikä Juhilan suhtautumistavoista näyttäytyy sosiaalityöntekijöille relevanteimpana suhtautumistapana, millaisia eri painotuksia sosiaalityöntekijöiden käsityksistä tulee esiin ja mitä mieltä sosiaalityöntekijät ovat päihdeongelmaisten nuorten leimautumisesta. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että nuorten sosiaalityössä toimivien sosiaalityöntekijöiden suhtautumistavassa päihdeongelmaisen nuoren tilanteeseen painottuivat kumppanuussuhde ja huolenpitosuhde. Liittämis- ja kontrollisuhde näyttäytyi päihdeongelmaisen nuoren tilanteessa epärelevanttina lähestymistapana, koska sosiaalityöntekijät kokivat, ettei päihdeongelmaisen nuoren tilanteessa aktuellia ole työllistyminen eikä sitä tukevat toimenpiteet, vaan enemmän kuntoutuminen. Kumppanuussuhde näyttäytyi monilta osin käyttökelpoisimpana suhtautumistapana, mutta monissa vastauksissa heijastui myös, että päihdeongelmaisen nuoren tilanteessa on nuorta kannateltava, tuettava hoitomahdollisuuksissa, tavattava häntä säännöllisesti ja pyrittävä edesauttamaan hänen toimintakykynsä kohentumista. Näin käytännössä myös huolenpitosuhde korostui monelta osin. Haastatteluja analysoitaessa tuli esiin myös sosiaalityöntekijöiden yksilöllisiä eroja. Sosiaalityöntekijöiden tehtävä estää päihdeongelmaisen nuoren leimautumista nähtiin tärkeänä. Tutkimuksessa tuli esiin useaan otteeseen, miten yhteiskunta luo päihdeongelmaiselle leimaa, ja toisaalta päihdeongelmaisten tapa leimata itse itsensä päihdeongelmaisiksi.
Jokainen meistä muodostanee mielessään jonkinlaisia merkityksiä ja mielleyhtymiä kuullessaan kirjainyhdistelmän adhd ja rientänee jakamaan tekemiään arjen diagnooseja tuttavistaan (”sillä ja sillä varmaan on se adhd, koska…”) tai, leikkimielisesti kenties, itsestään (”mulla on varmaan se adhd, koska…”). Diagnostisiin ja lääketieteellisiin selitysmalleihin kiinnittyvät tavat tehdä sosiaalisia, vuorovaikutuksessa tapahtuvia ilmiöitä ymmärrettäväksi on yleisesti hyväksytty kodin ja koulun arjen käytänteisiin. Väitöskirjatutkimuksessa, jonka tematiikkaan tämä lectio praecursoria johdattelee, tutkittiin 18 diagnosoidun lapsen äidin ja 13 diagnosoidun nuoren aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (adhd) diagnoosille antamia merkityksiä. Tämä tutkimus on vetoomus niiden lasten puolesta, jotka tulevat piilotetuiksi stereotypioiden ja leimojen taakse – jotka lopulta itse piiloutuvat niiden taakse – sekä vetoomus sellaisten vuorovaikutuskäytänteiden puolesta, jotka ottavat lasten tunteet ja tarpeet huomioon ja siten tukevat heidän kasvuaan ja kehitystään. Lapsen kohtaamiseen ei tarvita diagnooseja eikä muita identiteettileimoja.
Artikkelissa tarkastelemme sitä, miten rikostaustaiset ihmiset tulevat kohdatuiksi erilaisissa palveluissa ja millaisia eettisiä näkökulmia näihin kohtaamisiin liittyy. Artikkelissa keskiössä ovat rikostaustaisen Hannan subjektiivisiin kokemuksiin vankilasta vapautuneena rikostaustaisena naisena ja äitinä perustuvat päiväkirjamerkinnät. Artikkeli on muodostunut yhdessä kirjoittaen ja yhdessä kirjoitettua tekstiä kommentoiden. Hannan päiväkirjan otteet rytmittävät tekstiä. Artikkelimme keskeisenä kysymyksenä on ollut se, miten menneisyyden vankilatuomiot mahdollisesti vaikuttavat ammattilaisten ja asiakkaiden kohtaamisiin, kun nämä ovat haavoittuvassa asemassa. Artikkelin tavoitteena on lisätä ymmärrystä rikostaustaisten naisten vankilasta vapautumiseen ja vapaudessa elämiseen liittyvistä häpeään, leimaan ja leimautumiseen liittyvästä tunnekuormasta suhteutettuna tunnustamisen tarpeeseen.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kirjallisuuskatsauksen avulla leimautumista mielenterveyden häiriötä sairastavan potilaan somaattisessa hoitotyössä. Opinnäytetyö tehtiin yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa. Haku suoritettiin seuraavista elektronisista tietokannoista: Medic, CINAHL with Full Text (EBSCOhost), Cochrane Library, Pubmed sekä Journals@Ovid. Hoitotiede- sekä Tutkiva hoitotyö -lehtien arkistot käytiin manuaalisesti läpi. Yhteensä viisi kansainvälistä tutkimusta valittiin mukaan kirjallisuuskatsaukseen. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukset osoittivat, että somaattisilla osastoilla hoitajilla ilmeni negatiivisia asenteita mielenterveyden häiriöitä sairastavia kohtaan. Hoitajilla esiintyi uskomuksia, että mielenterveyden häiriön syynä olisi esimerkiksi oma tahto tai itsekurin puute. Mielenterveyden häiriötä sairastavat nähtiin vaativana potilasryhmänä, joka vie kohtuuttomasti hoitajien aikaa. Hoitajat pitivät mielenterveyden häiriötä sairastavia arvaamattomina, vaarallisina ja riskinä muille potilaille. Kirjallisuuslähteiden ja tutkimusten mukaan sairaanhoitajien ja muun väestön asenteet ja tunteet mielenterveyden häiriöitä sairastavia kohtaan ovat yhteneviä. Asenteet ovat stereotyyppisiä ja mielenterveyden häiriöitä sairastavat herättävät ihmisissä pelkoa. Myös ajatuksia arvaamattomuudesta ja aggressiivisuudesta esiintyy. Kun leimautuminen vaikuttaa hoidon laatuun ja aiheuttaa torjuntaa, ei potilaiden empaattinen kohtaaminen ja kokonaisvaltainen hoito voi silloin toteutua. Tiedon lisäämisellä voisi olla mahdollista vaikuttaa sairaanhoitajien leimaaviin asenteisiin mielenterveyden häiriöitä kohtaan. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan todeta, että olisi tärkeää kartoittaa Suomessa somaattisilla osastoilla työskentelevien sairaanhoitajien asenteita mielenterveyden häiriöitä sairastavia kohtaan. Jatkossa voitaisiin tutkia suomalaisissa ammattikorkeakouluissa mielenterveyden häiriöihin liittyvän sekä teoreettisen opetuksen että käytännön jakson vaikutusta terveysalan opiskelijoiden asenteisiin. Olisi tärkeää myös pohtia käytännön keinoja leimaavien asenteiden vähentämiseksi sekä opiskelijoiden että jo valmistuneiden sairaanhoitajien keskuudessa.
Tässä opinnäytetyössä tutkin rikoksentekijöiden kokemuksia median vaikutuksesta heidän leimautumiseensa. Leimautumista ei ole erikseen rajattu tiettyyn aihepiiriin, vaan sitä käsitellään tutkimuksessa yleisellä tasolla. Opinnäytetyössä tavoitteena oli tuottaa tietoa haastattelemalla vapautuneita vankeja heidän kokemuksistaan median aiheuttamasta leimasta ja stigmasta. Opinnäytetyö toteutettiin useamman järjestön/yhdistyksen avulla ja näiden eri järjestöjen kautta sain haastateltavat henkilöt työhöni. Opinnäytetyö sisältää teoriatietoa rikollisuudesta, leimautumisesta ja stigmasta, leimaamisteorioista ja leimautumisen vaikutuksista. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään myös suomalaisen rikollisuuden todellisia määriä viimeisten vuosien ajalta. Lisäksi opinnäytetyön teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään rikollisuuden näkymistä mediassa sekä sen vaikutuksia. Teoreettiseen viitekehykseen on myös nostettu esille sosiaalisessa mediassa tehtyjen rikoksien määriä sekä käsitelty nykypäivän termiä kyberrikollisuus. Opinnäytetyö on toteutettu kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineistoa on kerätty yksilöllisten haastatteluiden avulla. Aineistonkeruumenetelmänä tässä opinnäytetyössä on käytetty teemahaastattelua. Teemahaastatteluita tehtiin yhteensä kolme (3) kappaletta, joista yksi tehtiin kasvotusten ja kaksi puhelinhaastatteluna. Haastattelutilanteissa haastatteluaineisto nauhoitettiin, minkä jälkeen se kirjoitettiin puhtaaksi. Opinnäytetyössä aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Teemoittelun pohjalta syntyi neljä eri teemaa, jotka olivat taustatiedot, kokemukset, vaikutukset henkilöön ja vaikutukset lähipiiriin. Kerätyn aineiston avulla saatiin tietoa vapautuneiden vankien kokemuksista sekä vaikutuksista heidän elämäänsä. Saadun tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että median antama kuva rikoksentekijöistä on leimaavaa. Kerätyn aineiston perusteella voidaan todeta, että tällä on vaikutusta vapautuneen vangin elämään muun muassa työpaikan tai asunnon saannin hankaloitumisen kannalta. Lisäksi tutkimus tulokset osoittavat, että mediassa julkaistuilla rikoksilla on vaikutusta myös rikoksentekijöiden ja heidän läheistensä välisiin suhteisiin.
Pro gradu -tutkielmani tarkoitus on tarkastella työttömien kokemuksia yhteiskunnallisista asenteista ja käytännöistä. Tutkimukseni lähtökohtana on, että yhteiskunnan ilmiöitä voidaan kuvata tarkastelemalla yksilökohtaisia kokemuksia ja merkityksiä. Tutkimukseni tavoitteena on lisätä ymmärrystä työttömänä olemisesta työttömien itsensä kertomana ja tehdä näkyväksi erilaiset leimaavat käytännöt ja diskurssit, joita he kohtaavat työttömänä olleessaan. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä käsittelen työttömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa, työttömyyden yhteyttä huono-osaisuuteen, uusliberalismia ja aktivointipolitiikkaa sekä kategorioita leimautumisen lähteenä. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus. Tutkimuksen aineistona toimii ”Työttömän tarina -kirjoituskilpailu 2018” kirjoitukset. Aineisto on ladattavissa yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta Ailasta. Kirjoituskilpailun aineisto koostuu kaikkiaan 165 arkistoidusta vastauksesta, jotka sisältävät laajasti työttömien henkilöiden omakohtaisia kokemuksia ja ajatuksia työttömyydestä. Tutkielmani aineistoksi valikoitui 31 kirjoitusta, jotka sisältävät työttömien henkilöiden omakohtaisia kokemuksia ja ajatuksia työttömyydestä. Analyysimenetelmänä käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että työttömien henkilöiden kokemukset sisältävät merkittävästi sellaisia aineksia, joita on mahdollista lähestyä leimautumisen käsitteellä. Aineistossa korostuivat työttömien kielteiset kokemukset työvoimapalveluiden ja byrokratian rankaisevuudesta, kurittavasta yhteiskuntapolitiikasta, leimaavista yhteiskunnallisista asenteista, syrjivistä työmarkkinoista ja vaativasta työnhausta sekä palkkatyöstä täyden kansalaisuuden mittana. Työttömien henkilöiden kokemuksista voidaan päätellä, että aktivointiin perustuvalla politiikalla ja uusliberalismilla on työttömiä leimaava vaikutus. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää osana rakenteellista sosiaalityötä, jolla pyritään vähentämään yhteiskunnan eriarvoisuutta ja inhimillistä kärsimystä. Lisäksi tutkimusten tulosten avulla on mahdollista luoda moniäänistä ja kriittistä keskustelua liittyen työttömyyttä koskettavaan yhteiskuntapoliittiseen päätöksentekoon.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vankien kouluaikaisia leimautumisen kokemuksia. Tarkastelun kohteena olivat tutkittavien kokemukset saamistaan leimoista, leimautumiseen vaikuttaneista tekijöistä sekä ehkäisykeinoista. Leimautumista on jäsennetty tutkimuksessa Laineen (1991) sisäisen ja ulkoisen leiman määritelmien kautta, jolloin leimoja on mahdollista jakaa yksilön itsensä sekä ulkopuolisten henkilöiden muodostamiksi. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2022 suomalaisessa avovankilassa puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, joihin osallistui kuusi tuolloin vankeusrangaistustaan suorittavaa vankia. Aineiston analyysi suoritettiin teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Tutkimusta ohjasivat sekä kasvatustieteelliset, sosiologiset että kriminologiset teoriat, kuten esimerkiksi Howard Beckerin (1991) leimautumisteoria. Vaikka tutkittavien kokemukset leimautumisesta ovat tulosten perusteella yksilöllisiä, niissä korostuvat samankaltaiset tekijät, kuten opettajan vaikutus ja yksilön ajattelu. Haastateltavat nimesivät myös leimaavia rakenteita ja toimintatapoja, kuten erityisluokka tai kouluympäristö ja -kulttuuri. Tutkittavien erilaisia leimoja olivat esimerkiksi häirikkö, laiska ja päihteidenkäyttäjä. Aineistosta ulkoisen leimautumisen kokemuksia löytyi jokaisen leiman kohdalta, kun taas sisäisen leimautumisen kokemuksia löytyi vain noin puolesta. Tuloksissa tuodaan esille myös leimautumisen ehkäisykeinoja, kuten esimerkiksi oppilaiden yksilöllisen kohtaaminen ja erilaisten ajattelutaitojen opettaminen. Tuloksia voidaan hyödyntää koulun kehittämisessä sekä leimautumisilmiön ymmärtämisessä ja ehkäisemisessä sekä koulussa että laajemmin yhteiskunnassa. Vankien koulukokemuksia ja leimautumista on tutkittu vähän ja edellä kuvatuista syistä niitä tulisi tutkia laajemmin jatkossa.
Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee huumeita käyttävien henkilöiden leimatuksi tulemisen kokemuksia. Tutkielma pyrkii selvittämään, millainen on huumeita käyttävän henkilön leimattu identiteetti ja millaisia vaikutuksia leimatulla identiteetillä on huumeita käyttävälle henkilölle. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Kirsi Juhilan määrittelemä leimatun identiteetin käsite. Juhilan tulkinnassa leimattu identiteetti kiinnittyy sosiaalisiin kategorioihin ja sosiaalisen identiteettiin, joten myös näitä käsitteitä hyödynnetään osana teoreettista viitekehystä. Tutkielma on kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jonka aineisto rakentuu neljästä suomalaisesta ja neljästä ulkomaisesta vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Aineiston perusteella voidaan todeta huumeita käyttävien henkilöiden leimautumista tapahtuvan monissa eri ympäristöissä. Tulosten mukaan palveluissa leimautuminen syntyy pääasiallisesti instituutioiden sisällä syntyneiden kategorioiden ja niihin liittyvien odotusten kautta. Kategoriasta poikkeaminen leimaa huumeita käyttäviä henkilöitä. Palveluiden sisällä työntekijät kohtelevat eriarvoisesti huumeita käyttäviä henkilöitä, joka vaikeuttaa asioimista palveluissa. Lisäksi huumehoidolliset palvelut ovat leimautuneet tietyn huumeita käyttävän ryhmän palveluiksi. Palveluiden käyttäminen tuottaa häpeän tunnetta ja siksi palveluita pyritään välttämään. Työpaikalla esiin tullut huumeita käyttävän henkilön leima on osittain instituution sisäisiin malleihin kytkeytynyttä, mutta siitä heijastuu myös huumeita käyttäviin henkilöihin liitettäviä stereotypioita. Leiman sekä yhteiskunnan kriittisen asenteen vuoksi huumeiden käyttöä pyritään salaamaan työpaikalla. Perheen toimesta leimatuksi tuleminen koetaan erityisen vaikeaksi sen ollessa tärkeä sosiaalinen ryhmä huumeita käyttäville henkilöille. Perheen hylätessä syntyy tarve joko lopettaa huumeiden käyttö tai hylätä perhe itse. Huumeita käyttävien henkilöiden keskuudessa oman identiteetin leimautumista puolustetaan ja samalla leimataan muita huumeita käyttäviä henkilöitä. Tässä tapauksessa leima syntyy huumeita käyttävien keskuudessa esille tulleiden erojen kautta. Leimattua identiteettiä vastaan pyritään pääasiallisesti puolustautumaan, mutta joissain tapauksissa leima hyväksytään osaksi omaa identiteettiä.
Tämän kuvailevana kirjallisuuskatsauksena toteutetun opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata vanhempien kokemuksia sosiaalisesta leimautumisesta lapsen päihdekuoleman jälkeen. Opinnäytetyöni tuloksia voivat hyödyntää sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset heidän kohdatessaan päihdeperäisesti kuolleen lapsen vanhempia, sekä kehitettäessä kohderyhmälle tarjottavia tukipalveluja ja ammattiapua. Opinnäytetyö tarjoaa tietoa myös muille aiheesta kiinnostuneille. Opinnäytetyöni teoreettisessa osuudessa määrittelen leimautumisen käsitettä, päihdeongelmaisen lapsen vanhemmuutta sekä suruprosessia lapsen päihdekuoleman jälkeen. Opinnäytetyössä esiintyvä aineisto on kerätty hyödyntäen elektronisia tutkimustietokantoja OMEGA – Journal of Death and Dying ja Google Scholar. Aineiston hakua ohjaamaan määriteltiin etukäteen aihetta kuvaavat hakusanat. Lopullinen aineisto koostuu kuudesta kansainvälisestä tutkimusartikkelista, jotka on analysoitu sisällönanalyysiä hyödyntäen. Opinnäytetyön tulokset kertovat, että leimautuminen näkyi vanhempien elämässä monin eri tavoin lapsen päihdekuoleman jälkeen. Sekä vanhempien että muiden ihmisten oli vaikea puhua lapsen kuolemasta. Vanhemmat tunsivat syyllisyyttä ja häpeää lapsensa kuolemasta. Vanhemmat kokivat myös jäävänsä ilman läheisten ihmisten tukea. Lapsen päihdekuoleman jälkeen vanhemmat kohtasivat usein sosiaalista arvostelua ja surunsa epäoikeuttamista. Päihdekuoleman herättämä sosiaalinen stigma näkyi myös viranomaistyössä tunteettomana ja epäasiallisena käytöksenä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että päihdekuolemasta johtuva sosiaalinen leimautuminen vaikeuttaa huomattavalla tavalla normaalin suruprosessin etenemistä vanhemmilla. Sekä kansainvälisten että kansallisten tutkimusten määrä aiheesta on ollut hyvin vähäistä. Tulevaisuuden tutkimusta voisi kohdistaa siihen, millaista tukea lapsensa päihdekuoleman kokeneet vanhemmat toivovat, ja miten palvelujärjestelmämme pystyisi paremmin vastaamaan tähän tuen tarpeeseen.
Lihavuus on ollut 2000-luvulla vilkkaan keskustelun ja kommentoinnin kohde Suomessa ja globaalisti. Lihavuus tuntuu olevan läsnä kaikkialla, olipa sitten kyse terveysviestinnästä, koko kansan laihdutuskampanjoista tai uhkakuvilla pelottelevista otsikoista, pohtii liikuntasosiologian apulaisprofessori Hannele Harjunen.
Tutkielmassa tarkastelen etnistä profilointia yksityisellä turvallisuusalalla ja tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten etnistä profilointia harjoitetaan yksityisellä turvallisuusalalla Suomessa? Keihin kontrollitoimia kohdistetaan ja millä perustein? 2) Miten yksityisellä turvallisuusalalla suhtaudutaan rodullistettuihin sekä etnisiin vähemmistöihin? Kuinka paljon asenteet ja stereotypiat vaikuttavat työhön? 3) Millä tavoin etninen profilointi on huomioitu koulutuksessa ja miten koulutus valmistaa kohtaamaan etniseen profilointiin liittyviä tilanteita? Tutkimusaineisto muodostuu järjestyksenvalvojan peruskurssilla tekemästäni havainnoinnista, opetusmateriaalista sekä yhteensä 12 järjestyksenvalvojalle ja vartijalle tehdystä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Tutkimusmetodina käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Työn viitekehyksenä toimii etnistä profilointia käsittelevän aikaisempi tutkimustieto, leimaamisteoria sekä rodullistamisen käsite. Etnisellä profiloinnilla (tai rodullistettu profilointi) tarkoitetaan sitä, että henkilö pysäytetään tai häneen kohdistetaan toimia joko yksinomaan tai pääasiallisesti hänen etnisen taustansa, ihonvärinsä tai uskontonsa perusteella (Euroopan unionin perusoikeusvirasto 2011). Aikaisemman tutkimustiedon mukaan etnisen profiloinnin ongelma paikantuu Suomessa hyvin vahvasti yksityiseen turvallisuusalaan (Keskinen et al. 2018). Etnistä profilointia on tähän mennessä tarkasteltu rodullistettujen etnisten vähemmistöjen sekä poliisin näkökulmasta. Yhteiskunnallisten epäkohtien ratkaisemiseksi on kuitenkin tärkeää kuunnella kaikkia ilmiöön liittyviä osapuolia tasapuolisesti. Tutkimukseni perusteella väitän, että yksityisellä turvallisuusalalla esiintyy rodullistamista ja etnistä profilointia. Tutkimustuloksia voidaan tulkita leimaamisteorian (Becker 1991) valossa seuraavasti: kontrolli ei jakaudu satunnaisesti vaan kontrollin kohteeksi joutuneiden ryhmät ovat valikoituja, sillä yksityisellä turvallisuusalalla valvonta on kohdennettu tarkoituksella tiettyihin etnisiin ryhmiin. Yksityisellä turvallisuusalalla kontrollin kohteeksi joutuminen selittyy kohdehenkilön häiriköivän käyttäytymisen lisäksi tietyillä yksilötason tekijöillä (mm. kohdehenkilön oletettu etnisyys, ihonväri, pukeutuminen, puhuttu kieli), jotka lisäävät todennäköisyyttä joutua tiukemman tarkkailun kohteeksi. Haastatteluaineistossa esiin nousseita kohderyhmiä olivat Suomen romanit, afrikanafrikkalaiset sekä viro- ja venäläistaustaiset. Alalla esiintyvät leimaavat ja rodullistavat vaikuttavat etniseen profilointiin. Johtopäätösten mukaan etninen profilointi on seurausta yksityisen turvallisuusalan työn yksilöllistymisestä sekä koulutuksen puutteellisesta sisällöstä. Vastuu oikeanlaisista toimintatavoista, kouluttautumisesta sekä työpaineiden purkamisesta on käytännössä työntekijöillä. Lähes kaikki haastateltavat olivat tyytymättömiä saamaansa koulutukseen ja totesivat, etteivät yksityisen turvallisuusalan koulutukset anna riittäviä valmiuksia työelämään. Koulutukset perustuvat liikaa lakitekstien yksityiskohtaiseen läpikäymiseen eikä koulutuksessa käsitellä tarpeeksi työelämää koskettavia teemoja tai siellä tarvittavia taitoja. Monet kaipasivat koulutuksiin enemmän käytännön vinkkejä, tapausesimerkkejä sekä asiakaspalvelutaitojen harjoittelemista. Etnistä profilointia, profilointia tai rasismia käsiteltiin koulutuksissa joko erittäin vähän tai ei ollenkaan. Lisäksi muutamat haastateltavat kertoivat koulutuksissa esiintyneen rodullistavaa ja leimaavaa puhetapaa tietyistä etnisistä vähemmistöistä, kuten esimerkiksi Suomen romaneista.
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten VST- hanke auttaa rikos- ja päihdetaustaista asiakasta, kuvata ne ongelmat, joita hän vapautumisensa jälkeen kohtasi, sekä selvittää miten hän hankkeen avulla ongelmiaan käsitteli, ja minkälaista apua ja tukea sai. Opinnäytetyön tilasi KRIS- Oulu ry. VST- hanke toteutettiin Oulussa vuosina 2013-2015. VST- hanke suunnattiin päihde- ja rikostaustaisille, 18- 29- vuotiaille syrjäytymisuhan alla oleville henkilöille, joilla on vaikeuksia työllistyä ilman vahvoja, yksilöllisiä tukitoimia. VST- hankkeessa yhdistyi sekä ammatillinen- että vertaistuki, ja työllistymisen edistämisen lisäksi osallistuja sai apua myös muihin sosiaalisiin ongelmiin ja arjen haasteisiin, joita kohderyhmään kuuluville tyypillisesti kasaantuu paljon. Tutkimus on tehty haastattelemalla hankkeessa mukana ollutta henkilöä. Haastateltavamme kertoo niistä ongelmista, joihin hän törmäsi vapautumisensa jälkeen, sekä siitä, kuinka hän VST- hankkeen avulla pyrki saamaan elämänsä järjestykseen pystyäkseen katkaisemaan pitkän päihde- ja vankilakierteen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui kerronnassa esiin nousseista ongelmista. Haastattelun perusteella päädyimme seuraaviin johtopäätöksiin: Lähtökohtana pyrkimyksessä integroitua ”normielämään” ja yhteiskuntaan on päihderiippuvuudesta irtaantuminen. Se on edellytys sille, että muihinkin kasaantuneisiin ongelmiin voidaan puuttua ja ryhtyä niitä ratkomaan. Koska rikos- ja päihdetaustan mukanaan tuoma leima on varsin pitkäkestoinen, ei yksilön ole helppoa vakuuttaa ympäristöään muutoshalukkuudestaan. Sosiaaliset ongelmat, kuten alhainen koulutustaso, fyysiset-, psyykkiset- ja taloudelliset ongelmat sekä syrjäytyminen tai sen uhka ovat niin suuri ongelmavyyhti, että yksin siitä selviäminen vaikuttaa toivottomalta tehtävältä. Palveluohjauksen keinoin puututaan ongelmakohtiin asiakasta parhaiten auttavalla tavalla. Hankkeeseen osallistunut haastateltavamme arvosti saamaansa ammatillista ohjausta ja sitä, että hanketyöntekijät ovat pysyneet samoina ja tulleet tutuiksi hankkeen aikana. Jatkuvuus on edellytys luottamuksen syntyyn. Vertaistuen haastateltava koki vastavuoroisena. Integroitumisessa yhteiskuntaan haastateltavamme koki, että ensimmäinen edellytys on päih-teettömässä elämäntavassa pysyminen. Tulevaisuuden toiveena siintää työpaikka, ja sen myötä mahdollisuus rakentaa omaa elämää haluamaansa suuntaan.
Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli laatia tiedotelehtinen mielenterveyden häiriöihin liittyvästä leimautumisesta. Toimeksiantajana opinnäytetyötuotokselle oli Päijät-Hämeen Klubitalot ry. Tiedotelehtisen tavoitteena oli jakaa tietoa lyhyesti mielenterveyden häiriöistä, niihin kohdistuvista ennakkoluuloista ja häpeäleimasta. Tavoitteena oli ennen kaikkea herätellä lukijaa reflektoimaan lehtisen esittämiä väittämiä omiin asenteisiinsa ja ympäröivään ilmapiiriin. Tiedotelehtinen toteutettiin yhteistyössä toimeksiantajan kanssa. Mielenterveyspolitiikan asiantuntija Esko Hänninen oli konsultoimassa esitteen asiasisällön muotoilussa, ja Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n henkilökunta ja jäsenet osallistuvat esitteen kehittelyyn. Opinnäytetyön tietopohjan hakuprosessi suoritettiin pääasiassa seuraavista elektronisista tietokannoista: Medic, CINAHL, ScienceDirect (Elsevier), Cochrane Library, Melinda ja Sage Journals. Opinnäytetyöprosessin myötä selvisi, että yleinen asenneilmapiiri mielenterveyshäiriöitä kohtaan on haastava. Tutkimukset osoittivat, että leimaaminen on yleistä, ja sillä on laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Terveysalan ammattilaiset voivat myös vahvistaa psyykkisiin sairauksiin liittyviä negatiivisia stereotypioita. Tutkimusten mukaan hoitohenkilökunnan asenteet eivät juuri eroa muun väestön asenteista psykiatrisia sairauksia kohtaan. Opinnäytetyöprosessin myötä tuli ilmi viitteitä mielenterveyden häiriöihin liittyvän stigman laajuudesta. Se koskettaa paitsi mielenterveyshäiriöisiä ja heidän lähipiiriään, niin myös osaltaan koko psykiatriaa ammattialana. Jatkon kannalta mielenkiintoisia tutkimuskohteita olisi psykiatrian ammattikuntaan liittyvän stigman vaikutus potilaiden kielteiseen kohteluun.
Stigma, leimaaminen, on yleistä yhteiskunnassamme. Stigmalla on monet kasvot, ja se ilmenee yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasoilla. Opinnäytetyössä tutkittiin stigmaa ja sen ilmenemismuotoja. Aineisto pyydettiin harkinnanvaraisesti valitulta joukolta tieteilijöitä, taiteilijoita sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työntekijöitä. Osallistujat saivat valita vapaasti aineiston toteuttamisen muodon. Aineistosta koottiin yleishyödyllinen pienlehti eli zine. Tavoitteena oli saada ehdotuksia stigmatisaation vähentämiseksi osallistujien teosten kautta. Opinnäytetyö toteutettiin lähettämällä teospyyntökirje kuudellekymmenelle henkilölle. Perusteluna kohderyhmän laaja-alaisuudelle olivat stigmatisaation moninaisuus ja ilmeneminen yhteiskunnassamme. Opinnäytetyön toiminnalliset lähtökohdat sosiaalipedagogiikka ja sosiokulttuurinen innostaminen painottavat asioiden ja ilmiöiden moninaisuutta ja kulttuurista merkitystä. Teokset analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Opinnäytetyön toiminnallisena osana teoksista julkaistiin zine. Tulosten perusteella asiapitoisen tiedon välittäminen, niin asiakkaille kuin työntekijöillekin, ehkäisevät stigmatisaatiota. Riittävät palvelut, rohkaisu ja kannustus auttavat stigman vähentämisessä. Ihmisen ihmisenä näkeminen, asenteiden muuttaminen ja kaikkien yhteinen vastuu ovat keskeisiä keinoja stigman purkamiseen. Kulttuurin ja taiteen merkitys ihmisten hyvinvoinnissa koetaan tärkeinä elementteinä stigman vastaisessa työssä. Stigma ilmenee niin kansalaisten toisiinsa kohdistamana kuin ammattilaistenkin toiminnassa.
Opinnäytetyössäni tutkin, ovatko vapautuvat vangit alttiita syrjäytymiselle ja leimaako yhteiskunta heidät rikollisiksi. Selvitin työssäni myös, mitä vankilasta vapautumisen ensiaskeleet sisältävät, saavatko vapautuvat vangit riittävästi tukea vapautumisen jälkeen sekä mitä kehittämistarpeita vangin jälkihuollossa ilmenee. Lisäksi tutkimuksessani selvitin, onko vanki päässyt kouluun tai töihin vapauduttuaan ja mitä mahdollisia tukimuotoja vapautunut vanki on käyttänyt työn ja koulutuksen saamiseksi sekä onko heitä kohdeltu työ- ja koulupaikoilla oikeudenmukaisesti. Opinnäytetyötä varten haastattelin kahdeksaa vankilahistorian omaavaa henkilöä. Tutkimukseni oli kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus ja haastattelumuotona käytin teemahaastattelua. Työssäni yhteistyötahona toimi KRIS. Teemahaastattelulla keräämäni aineiston analysoin teemoittelun avulla. Teemat olivat vankilasta vapautuminen ja vapautuneen vangin ensiaskeleet, tuki ja tuen tarve, syrjäytymisen ja leimautumisen kokemukset sekä nykypäivän asenteet ja jälkihuollon kehittämistarpeet. Opinnäytetyöni tulosten perusteella vapautuneet vangit leimautuvat ja siten myös syrjäytyvät herkästi. Tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, ettei yhteiskunta ole aina välttämättä se, joka hylkii vapautuvia vankeja, vaan suuressa osassa siviiliin sopeutumisessa on vangin oma-aloitteisuus ja avoimuus. Toteuttamastani tutkimuksesta kävi myös ilmi se, että lähes jokainen haastateltava, jolla oli ollut toimintakykyä ja motivaatiota, oli päässyt vapautumisen jälkeen kouluun, töihin tai johonkin toimintaan. Suurin osa haastateltavista oli saanut toimipaikan työllisyyspalvelujen kautta. Työharjoittelun tai työelämävalmennuksen jälkeen moni oli päässyt kouluun. Lisäksi opinnäytetyöni tulosten perusteella jälkihuollon tärkeimpänä muotona nähtiin olevan vertaistuki. Jälkihuollon onnistumisen ongelmana sen sijaan nähtiin eroavaisuudet eri paikkakuntien tuottamien palvelujen saannissa.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, onko Sopimusvuori oy:n psykoosin sairastaneilla palvelunkäyttäjillä kokemuksia stigmasta. Tavoitteena oli tuottaa tietoa Sopimusvuori oy:lle palvelunkäyttäjien kokemuksista stigmasta. Sopimusvuori oy oli opinnäytetyön työelämäkumppani. Opinnäytetyön tehtävänä oli selvittää kohtaavatko palvelunkäyttäjät mielenterveydenhäiriöistä johtuvaa leimaavaa suhtautumista, millaisessa ympäristössä leimaavaa suhtautumista esiintyy sekä millaisia vaikutuksia leimaavalla suhtautumisella on. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisella menetelmällä. Aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla. Aineiston keruuta varten tehtiin kuusi yksilöhaastattelua. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Opinnäytetyön tuloksista selvisi, että lähes kaikilla haastatteluihin osallistujilla oli kokemuksia leimaavasta suhtautumisesta. Haastatteluihin osallistui myös sellaisia palvelunkäyttäjiä, joilla ei ollut kokemuksia leimaavasta suhtautumisesta tai kokemus on ajan myötä lieventynyt. Leimaavaa suhtautumista esiintyi etenkin sosiaalisessa ympäristössä eli perheen ja läheisten keskuudessa. Toinen merkittävä ympäristö oli julkiset palvelut. Leimaavalla suhtautumisella selvisi olevan erilaisia vaikutuksia palvelunkäyttäjien elämään. Vaikutukset jakaantuivat sosiaalisten suhteiden kaventumiseen, tunne-elämän haittavaikutuksiin, mielenterveydellisiin ongelmiin sekä somaattisiin oireisiin ja sairauksiin. Opinnäytetyön tuloksista selvisi, että leimaavaa suhtautumista saattaa esiintyä erilaisissa ympäristöissä ja että se voi vaikuttaa monimuotoisesti ja pitkäkestoisesti palvelunkäyttäjien elämään. Työn tulokset tuottivat lisää tietoa Sopimusvuori oy:lle psykoosin sairastaneiden palvelunkäyttäjien kokemuksista liittyen stigmaan. Jatkossa voitaisiin selvittää, mitkä seikat ovat auttaneet vähentämään kokemuksia leimatuksi tulemisesta ja kuinka ammattilaisena voisi tavoitetta tukea. Suomessa olisi tarpeellista tehdä laajempi tutkimus liittyen kokemuksiin stigmasta. Yksi tutkittava alue voisi olla kokemukset stigmasta eri sukupolvien välillä.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää istutetun lohen (Salmo salar) leimautumista istutuspaikkaansa. Työn aineistona käytettiin Luonnonvarakeskuksen Carlinmerkkipalautusaineistoa, jossa oli jokipyynnillä saadut havainnot Tornionjoen vesistöalueelta peräisin olevista Carlin-merkeistä. Aineistossa oli yhteensä 128 jokipyynnillä saatua takaisinsaantihavaintoa vuosilta 1997-2011. Osa havainnoista oli kuitenkin varustettu puutteellisin tiedoin tai peräisin ajalta ennen kalan syönnösvaellusta, joten tähän työhön käyttökelpoisten havaintojen määrä rajautui 85 kappaleeseen. Aineistossa oli kolmenlaista alkuperää olevia Carlin-merkittyjä lohia. Yksivuotiaana istutettuja jokipoikasia, kaksivuotiaina istutettuja vaelluspoikasia, sekä luonnossa kasvaneita lohia, jotka oli merkitty niiden smolttivaelluksen aikana vaelluspoikasrysällä Torniossa. Yksivuotiaana istutetut jokipoikaset olivat kuitenkin todennäköisesti smolttiutuneet pian istutuksen jälkeen ja suunnanneet merelle syönnösvaellukselle. Lohen oletetaan yleensä palaavan kutuvaelluksellaan omaan synnyinjokeensa. (Vastavirtaan 1999, 11) Työn tavoitteena oli selvittää palaavatko kaikki merkityt lohet – niin luonnonlohet kuin istutetutkin – takaisin samaan jokeen vai nousevatko jotkin yksilöt muihin jokiin kutuvaelluksellaan. Lisäksi tavoitteena oli selvittää korreloiko lohi-istukkaiden istutuspaikan etäisyys merestä takaisinsaantipaikan etäisyyteen merestä ja nousevatko lohet kutuvaelluksellaan istutuspaikastaan ylävirtaan ja jos, niin kuinka kauas. Aineistoa tarkasteltaessa kävi ilmi, että toisiin jokiin kudulle nousemaan lähteneitä kaloja löytyi vain kaksivuotiaina smoltteina istutetuista lohista. Lisäksi selvisi, että lohien istutuspaikan etäisyys merestä korreloi lohien takaisinsaantipaikan etäisyyteen merestä. Luonnollista alkuperää olevien smolttien merkintäajankohta oli niin tasaisesti ajoittunut kesäkuun alkuun vuosittain, ettei mereenvaellusajankohdan ja takaisinsaantipaikan vertailu ollut mahdollista.
Opinnäytetyössä tarkastellaan erityisruokavalioita noudattavien henkilöiden ruoanvalintaan liittyviä kokemuksia kulttuuritapahtumissa. Tarkoituksena oli selvittää, kokevatko he mahdollisesti leimautuvansa ruokavalintojensa johdosta negatiivisesti yhteisön taholta, ja jos, niin minkälaisia sosiaalisia ja kulttuurisia kokemuksia leimautuminen heille aiheuttaa. Opinnäytetyön toisena tarkoituksena oli löytää konkreettisia ohjeita kulttuuritapahtumien tuottajalle siihen, miten erityisruokavalioita noudattavat henkilöt tulisi ottaa huomioon tapahtumien ruokapalveluita järjestettäessä. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja se perustuu kahden eri erityisruokavaliota – semivegetaarista ruokavaliota ja keliakiaruokavaliota – noudattavan henkilön puoli strukturoituihin teemahaastatteluihin. Tutkimusaineisto analysoitiin haastatteluaineistosta esiin nousseiden teemojen ja tyypittelyiden kautta. Tutkimus osoitti, että erityisruokavalioita noudattavat henkilöt saattavat kokea leimautuvansa negatiivisesti ruokavalintojensa johdosta kulttuuritapahtumissa aterioidessaan. Kulttuuritapahtumien ruokapalvelut on järjestetty vallitsevan ruokakulttuurin mukaisesti. Erityisruokavalioita noudattavat edustavat ”poikkeusta” vallitsevasta ruokakulttuurista. Kun ”poikkeavuus” tulee ruokavalintojen kautta yhteisön tietoisuuteen, niin erityisruokavalioita noudattavat henkilöt joutuvat yhteisön mahdollisen negatiivisen huomion kohteeksi. Tällöin he saattavat kokea leimautuvansa negatiivisesti, stigmatisoituvansa. Pelko negatiivisesta leimautumisesta aiheuttaa sosiaalista jännitystä ja varuillaanoloa ruoanvalintatilanteisiin ja vähentää ruokaan ja ruokailuun liittyvää elämyksellistä arvoa ja sosiaalisen yhteisöllisyyden kokemusta. Leimautumisensa välttämiseksi erityisruokavalioita noudattavat pyrkivät käyttämään erilaisia leimautumisen hallintakeinoja, kuten ”poikkeavuuden” peittämistä – erityisruokavalion noudattamisen salaamista. Toiminnan tarkoituksena on ”normaalina” pysyminen yhteisön silmissä ja itsensä suojaaminen yhteisön mahdollisilta negatiivisilta reaktioilta. Kulttuuritapahtumien ruokapalveluiden järjestämisessä tulisikin pyrkiä tasa-arvoisuuteen. Tapahtuman tuottajalla ja ruokapalveluita tarjoavilla tahoilla pitäisi olla tietoa erilaisista erityisruokavalioista ja niiden asettamista vaatimuksista. Ruokapalveluiden suunnittelun ja toteuttamisen tulisi tapahtua tapahtumantuottajan ja ruokapalveluita tarjoavien tahojen yhteistyönä, jotta kulttuuritapahtuman ruokapalveluista rakentuisi koko yleisöä palveleva, yhteisöllinen ja elämyksellinen kokonaisuus.
There is a high interest in improving social inclusion in The Finnish Government as well as the European Union especially concerning people living in very difficult life situations. By promoting social inclusion on an individual basis, the welfare, psychological, physical and social abilities and the quality of life will be increased. It is also possible to improve the social equality of the citizens in this way. This Bachelor’s thesis was carried out in collaboration with KRIS Oulu, which is an association motivating and encouraging the clients having a background of substance abuse, long-term unemployment, and criminal acts, to head to a new way of life without any substance abuse or criminal activity. The long-term goal is to support the clients to integrate into the society after their hard life experiences. The purpose of the thesis was to describe clients’ experiences of social inclusion in everyday life, in communities, and in the society. The aim was to get the experiences noticed and truly perceived, to be able to find proper tools to improve social inclusion and to support the clients better than before. The results received by the thesis can be used to estimate and elaborate the Back up! project as well as when planning new ones. The thesis was carried out by the help of a qualitative research method by using semi-structured interviews. According to the research results the abstinence from substance abuse and staying out of criminal activity are significant factors that can improve one’s experience of social inclusion in everyday life, in communities and in the society. In everyday life other important factors to promote social inclusion are proper housing, the ability to take care of oneself, a structure of everyday life, and good relationships with the loved ones. The preventing factors appearing in the research results, are the lack of means, unfound and unused individual strengths and recourses and the uncertainty of the future. On community level the promoting factors are e.g. mutual trust and the feeling of being equal with others. The preventing factors mentioned by many of the interviewees were the experience of being an outsider caused by the stigma and the uncertainty in social situations. The stigma is a significant factor that prevents the experience of social inclusion also in the society, having an effect on the way a person is faced and treated e.g. in public and social services. According to the findings the versatile support offered by KRIS Oulu is an important factor that improves the social inclusion of the clients. The training to reinforce social skills and the need for help to find and use individual strengths and recourses were mentioned as the target for development.
This study finds that it is possible for organizations in emerging categories to resist stigmatization through discursive reconstruction of the central and distinctive characteristics of the category in question. We examined the emerging market of organic farming in Finland and discovered how resistance to stigmatization was both an internal and an external power struggle in the organic farming community. Over time, the label of organic farming was manipulated and the practice of farming was associated with more conventional and familiar contexts, while the stigma was diverted at the same time to biodynamic farming. We develop a process model for removal of stigma from a nascent category through stigma diversion. We find that stigma diversion forces the core community to (re)define themselves in relation to the excluded community and the mainstream. We also discuss how notoriety can be an individuating phenomenon that helps categorical members conduct identity work and contributes to stigma removal.
Tiivistelmä Sairaanhoitajat saavat peruskoulutuksensa pohjalta laajan osaamisen hoitotyön eri osa-alueisiin ja kukin valmistunut sairaanhoitaja suuntautuu työskentelemään eri hoitotyön erikoisaloille. Etenkin erikoissairaanhoidossa erikoisalajaottelu korostuu, mutta hoidettava ihminen, potilas on kuitenkin kokonaisuus. Jokainen sairaanhoitajana työsktentelevä kohtaa työssään potilaita, joilla on sekä somaattisia että mielenterveyden sairauksia. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata somaattisessa hoitotyössä toimivien sairaanhoitajien suhtaumista mielenterveydenhäiriötä sairastavaan potilaaseen. Tavoitteena on saada lisätietoa sairaanhoitajien osaamisesta mielenterveydenhäiriöistä, heidän kokemuksistaan potilaiden kohtaamisesta ja tunteista, joita mielenterveyspotilaan hoitaminen herättää. Tutkimuksessa tavoitteena on kartoittaa millaista koulutusta tai lisäosaamista sairaanhoitajat mahdollisesti tarvitsevat. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 14 somaattisessa hoitotyössä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa toimivaa sairaanhoitajaa. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten mukaan sairaanhoitajien osaaminen mielenterveydenhäiriötä sairastavan potilaan hoitotyöstä pohjautui sairaanhoitajan peruskoulutuksessa hankittuun osaamiseen ja hoitajat kokivat osaamisensa ohuena ja monin paikoin riittämättömänä. Potilaiden kohtaaminen ja hoitaminen herätti hoitajissa monenlaisia tunteita, joista päällimmäisinä olivat erpävarmuudentunteet oman osaamisen suhteen, negatiiviset tunteet liittyen mielenterveydenhäiriöihin, mutta myös empaattiset tunteet. Sairaanhoitajien suhtautuminen mielenterveydenhäiriötä sairastavan potilaan hoitamiseen tapahtui somaattisen hoitotyön kautta. Hoitajat pohtivat somaattisen hoitamisen liittyviä rajoituksia ja mielenterveydenhäiriötä sairastavan potilaan kykyä itsensä hoitamiseen. Sairaanhoitajat toivoivat lisäkoulutusta vuorovaikutustaitoihin mielenterveydenhäiriötä sairastavan potilaan kohtaamisessa sekä teoriakoulutusta psykiatrisista sairauksista. Hoitajat kehittäisivät mielellään moniammatillista työskentelyä, jossa somaattista ja psykiatrista hoitotyötä yhdistettäisiin. Työnohjauksen saaminen koettiin myös kehittämiskohteeksi mielenterveyspotilaiden hoitamisessa. Tätä tutkimusta voisi hyödyntää somaattisessa hoitotyössä toimivien sairaanhoitajien osaamisen kehittämisessä.
Monissa hyvinvointiyhteiskunnissa annetaan hyväntekeväisyysperusteista ruoka-apua yhteiskunnan huono-osaisille, vaikka ruoka-apu on ristiriidassa hyvinvointiyhteiskunnan periaatteiden kanssa. Opinnäytetyössä selvitettiin, liittyykö ruoka-apuun stigman kokemista hyvinvointiyhteiskunnissa avun hakijoiden näkökulmasta, pohdittiin, mitkä tekijät vaikuttavat stigman muodostumiseen ja mitä seurauksia stigman kokemisella on. Tavoitteena oli auttaa soveltamaan tutkimustietoa käytäntöön ja herättää keskustelua ruoka-apuun liittyvästä stigmasta hyvinvointiyhteiskunnan viitekehyksestä käsin. Opinnäytetyö toteutettiin integroituna kirjallisuuskatsauksena, jossa perehdyttiin neljään hyvinvointiyhteiskunnassa toteutettuun tutkimukseen aiheesta. Tutkimukset haettiin systemaattisesti viidestä eri tietokannasta ja manuaalisesti muista lähteistä. Tutkimukset analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tulosten perusteella ruoka-apuun liittyy stigman kokemista, joka näkyy muun muassa häpeän tunteena ja leimautumisen pelkona. Stigma hankaloittaa avun hakemista ja heikentää terveyttä sekä suoraan että välillisesti. Stigman kokemiseen vaikuttavat ruoka-apuyksikön toiminta, yhteiskunnan ja median asenteet, yksilön ominaisuudet, tausta sekä käsitykset itsestä ja omasta tilanteestaan. Opinnäytetyön tulokset auttavat kehittämään ruoka-apuyksiköitä siten, että asiakkaat kokevat vähemmän stigmaa apua hakiessaan. Ruoka-apu on vakiintumassa hyvinvointiyhteiskunnissa, joiden asenneilmapiirin muutos ja sosiaalisen etäisyyden kasvu vahvistavat stigmaa. Yhteiskunnan käsitykset avunsaajien ansaitsevuudesta linkittyvät stigman kokemiseen, jolla on monia haitallisia vaikutuksia.
Geneettinen leimautuminen on epigeneettinen ilmiö, joka tarkoittaa geenien ilmenemisen riippumista siitä, kummalta vanhemmalta geeni on peritty. Työn tarkoituksena on selvittää leimautumisen toimintaperiaate ja vaikutus ihmisen eri prosesseihin, leimautumisen häiriöiden syyt ja seuraukset ja selvittää, voiko keinohedelmöitys lisätä leimautumisen häiriöistä johtuvien sairauksien riskiä verrattuna spontaanisti hedelmöitettyyn lapseen. Geneettisessä leimautumisessa leimautuneet geenit hiljennetään aikuisen alkuitusoluissa riippuen henkilön sukupuolesta. Näin ollen geeni ilmenee jälkeläisessä vain toiselta vanhemmalta perittynä. Hiljentämistä hallitsevat eri epigeneettiset säätelyjärjestelmät, joista vahvimpana toimii metylaatio. Leimautumisen mekanismit ovat eristyselementti- ja ei-koodaava RNA -välitteinen mekanismi. Mekanismin tehtävänä on hiljentää geenin luentaa. Mekanismin tulee olla sellainen, että leima pysyy yksilössä mitoottisten ja meioottisten solunjakautumisten sekä hedelmöityksen läpi aikuisen alkuitusoluihin asti muuttumattomana. Epigeneettisistä säätelyjärjestelmistä metylaatio on ominaisuuksiltaan sellainen, että se pystyy toimimaan geneettisenä leimana. Ihmisellä leimautumista tarvitaan tasapainoiseen kehitykseen jo ennen syntymää sekä kasvuun, kehitykseen ja hermoston toimintaan syntymän jälkeen. Leimautumisen häiriöt ovat laaja joukko kromosomien, geenien ja epigenomin mutaatioita, jotka aiheuttavat leimautumisen toimintaan häiriön. Häiriön seurauksena leimautunut geeni hiljenee täysin, tai leima häviää ja geeni ilmenee molemmista alleeleista saattaen aiheuttaa haitallista yli-ilmenemistä. Häiriöiden seuraukset voivat olla vakavat. Ne aiheuttavat raskauksien keskenmenoja sekä erilaisia leimautumisen häiriöistä johtuvia sairauksia. Yleisimpiä leimautumisen häiriöistä johtuvia sairauksia ovat Angelmanin, Prader-Willin, Russell-Silverin, sekä Beckwith-Wiedemannin oireyhtymät. Niitä yhdistävät erilaiset kasvuun ja kehitykseen liittyvät häiriöt. Spontaanien mutaatioiden lisäksi on havaittu, että myös hedelmöityshoitojen olosuhteet saattavat johtaa häiriöihin leimautumisessa. Keinohedelmöitys tapahtuu spontaaniin hedelmöitykseen verrattuna hyvin erilaisessa ympäristössä. Tämän ympäristön olosuhteet voivat vaikuttaa yksilön epigenomiin, joka muodostuu hyvin nopeasti hedelmöityksen demetylaatioaallon jälkeen. On todettu, että kasvatusmaljoilta usein puuttuvat kriittiset aminohapot sekä alkion maljalla kohtaama oksidatiivinen stressi altistavat alkion epigenomissa tapahtuviin, leimautumista häiritseviin mutaatioihin. Hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneilla lapsilla on suurempi todennäköisyys sairastua Beckwith-Wiedemannin oireyhtymään kuin spontaanisti hedelmöitetyillä lapsilla. Muihin leimautumisen häiriöistä johtuviin sairauksiin ei ole löytynyt yhtä vahvaa yhteyttä keinohedelmöitystä ja spontaania hedelmöitystä verratessa. Kyseessä on kuitenkin suhteellisen uusi teknologia ja hyvin harvinaiset sairaudet, joten tämänhetkinen tieto aiheesta on melko suppeaa. Hedelmöityshoidoissa tulevan äidin ja syntyvä lapsen turvallisuus tulisi aina mennä muun edelle.