Kaikki aineistot
Lisää
Tässä tutkielmassa tarkastellaan luontoa ja ihmistä erottelevien luontokuvastojen negatiivisia vaikutuksia. Työn tavoitteena on jäljittää dualistisen luontosuhteemme juurisyyt sekä löytää uusia keinoja luonnon kuvaamiseksi ilmastonmuutoksen aikakaudella. Tutkimuksen lähtökohta on Suomen taiteen kultakaudella syntyneiden luontoihanteiden suhde kaupallisen luontovalokuvauksen konventioiden rakentumiseen. Tarkastelun kohteena ovat kansallisromantiikan ajan maalaukset, Vuoden Luontokuva -kilpailun voittajakuvat, sosiaalisen median luontokuvat sekä ilmastonmuutoksen visuaalinen kulttuuri. Jean Baudrillardin simulaatioteoriaa soveltamalla voidaan todeta, että luontokuvat ovat simulakrumeja – kopioita ilman alkuperää. Kansallispuistotkin ovat kaikkea muuta kuin alkuperäistä luontoa. Ne ovat kuvien luomiin ja ylläpitämiin mielikuviin perustuvia simulaatioita. Nostaessaan luontokohteen erityisasemaan ihmiset tulevat myös paradoksaalisesti korostaneeksi omaa valtaansa luontoon. Sama pätee myös eläinkuvastoon, jonka synnyttämät virtuaalipopulaatiot uhkaavat lajien elinvoimaisuutta. Taustalla vaikuttavat valistusajan periaatteisiin, teolliseen vallankumoukseen ja luonnon kaupallistamiseen johdettavat luontoa riistävät kolonialistiset prosessit. Yhtä ainoaa ratkaisua luonnon dekolonisoimiseksi ei ole, vaan tarvitaan monipuolisia ja -alaisia lähestymistapoja ja intersektionaalista otetta. Tärkeintä on sortavien rakenteiden ja ihmiskeskeisten ajatusmallien purkaminen niin yleisesti kuin myös nykytaiteen ja luontovalokuvan kentällä.This thesis explores ecological and social impacts of nature imagery. The aim is to trace the reasons behind the nature-culture dualism and discover new ways to depict nature in the era of climate change. The basis of the research is the relationship between modern nature photography and the Golden Age of Finnish Art. National romantic paintings, The Finnish Nature Photo of The Year competition, social media imagery and the visual culture of climate change are being considered via image analysis and social theoretical examination. The study discovers, by applying Jean Baudrillard’s simulation theory, that nature photographs are simulacrums – copies without an original. Even national parks are anything but original. They are indeed simulations based upon images which in turn maintain our false conceptions of nature. By naming parks and elevating nature humans paradoxically declare their own power over nature. It’s characteristic in animal imagery too: images of animals constitute so-called virtual populations threatening the actual natural populations. These problems stem from the Age of Enlightenment and the Industrial Revolution when nature was both colonialized and financialized. There is no single key to decolonization. Instead versatile approaches and intersectional analysis are needed. The most important thing to do is to end the conditions of mastery and appropriation by unraveling anthropocentric paradigms. Changes need to be done in every context including the art world and the field of nature photography.
Ne laulaa vaikkei kuultaiskaan on lintukuvaa posthumanistisesta näkökulmasta käsittelevä opinnäytetyö. Kirjallisessa osuudessa luodaan katsaus perinteiseen lintukuvaan osittain autoetnografisesta näkökulmasta sekä tulkitaan lintukuvaa posthumanistisen ajattelun kautta. Kuvallinen osuus koostuu seitsemästä valokuvasta ja tekstistä, joissa yhdistyy runollisuus ja informatiivisuus. Kuvallinen osuus on näyttelykokonaisuus.
Tutkielman aiheena on valokuvan, tarinoiden sekä myyttien rooli ja potentiaali ihmisen ja luonnon suhteen muovaajina. Tarkastelen Taru Samolan ja Jenni Hailin teoksia, jotka olivat mukana B-galleriassa Turussa 10.–27.9.2020 olleessa Pimiötaiteilijoiden työryhmän Pulvis et umbra -näyttelyssä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka valokuvat muovaavat mielikuvaamme ihmisen ja luonnon suhteesta ja voidaanko niillä muokata ihmiskeskeistä näkökulmaa laajemmaksi ja ei-inhimillisen elämän paremmin huomioon ottavaksi. Lisäksi tutkin millainen rooli tarinoilla ja myyteillä on luontokäsityksen muodostumisessa. Tarkastelen myös sitä, millaisia merkityksiä eri materiaalisuudet tuovat mukanaan teosten tulkintaan. Hyödynnän tutkielmassa vanhempaa valokuvateoriaa, kuten Roland Barthesin Camera Lucidaa (1985 [1980]) sekä uudempaa tutkimusta, kuten Joanna Zylinskan teoksessaan Nonhuman Photography (2017) avaamia ajatuksia valokuvan ei-inhimillisistä elementeistä ja kyvystä muovata elämää. Hyödylliseksi osoittautuivat myös Kati Lintosen tutkimukset suomalaisesta luontovalokuvasta. Matkusteluun ja maisemaan liittyviin myytteihin ja merkityksiin perehdyn matkustuksen historiaan sekä ympäristömytologiaan keskittyvällä aineistolla. Tarinoiden eettistä potentiaalia puolestaan tarkastelen muun muassa narratiivisen hermeneutiikan avulla. Samolan valokuvat Italiasta ja Lohjalta sekä Hailin myyttiset maisemat koostuvat yhtäältä konkreettisista paikoista ja toisaalta tarinoista ja mentaalisista paikoista. Tarkka rajanveto on mahdotonta, sillä materiaalinen vaikuttaa mielikuvaan ja toisinpäin. Valokuvat toimivat eräänlaisina reittioppaina liikuttaen matkailijaa maisemassa. Vaalimalla kuvallistamisen tapoja, joissa ihminen ei ole keskiössä voimme paikantua uudelleen osaksi ympäristöä. Paluu valokuvan juurille ja analogisiin menetelmiin voi osaltaan rakentaa luontosuhdetta uudelleen läsnäolon ja pysähtymisen kautta. Valokuvan ajatteleminen eräänlaisena ohuena fossiilina puolestaan auttaa hahmottamaan laajemman mittakaavan, joka pitää sisällään niin ihmisen kuin ei-inhimillisen elämän jatkumisen. Muuttuva ilmasto vaatii ihmisen ja luonnon suhteen uudelleen määrittelyä, tässä tehtävässä uudenlaisella kuvastolla sekä tarinoilla ja myyteillä on merkittävä rooli.
Tämän maisterintutkielman aiheena on Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n (SLV) julkaiseman Luontokuvalehden luonnonsuojelua käsittelevien lehtijuttujen tekstuaalinen ja visuaalinen sisältö. Tutkin sitä, miten lehtijuttujen ja niiden kuvituksen taustalla vaikuttavat käytänteet, asenteet ja uskomukset kuvaavat luonnon ja kulttuurin suhdetta ja mikä merkitys tuolla suhteella mahdollisesti on luonnonsuojelutyölle. Aineistoni koostui kahdestatoista SLV:n julkaisemasta Luontokuva-lehdestä, jotka on julkaistu vuosina 2016–2017. Analysoin luontosuhteeseen ja luonnonsuojeludiskursseihin liitettäviä tekstejä ja kuvia muutamien semioottisten työkalujen (indeksisyys, metonyymisyys, konnotaatio, myytti) sekä diskurssianalyysin keinoin. Teksteissä ja kuvissa toistuvien teemojen löytämistä taas on auttanut lähiluku. Tutkimuksen taustalla vaikutti visuaalinen antropologia, joka pyrkii tulkitsemaan, vertailemaan ja kyseenalaistamaan kuvallisen kulttuurin muodostamia käsityksiä todellisuudesta. Tutkielman alussa oletin, että luonnonsuojeludiskurssiin liitettävät kuvat voisi jakaa ainakin kahteen kategoriaan: tuhoisiin kriisikuviin ja värikkäisiin ”aito luonto” -kuviin. Olettamus piti osittain paikkansa, vaikka kriisikuvia oli huomattavasti vähemmän kuin ”aito luonto” -kuvia. Luontokuvat voivat toki olla muunlaisiakin, mutta on eri asia, haetaanko kuvilla luonnonsuojeluun perustuvaa sanomaa. Muun muassa taloudellisen hyödyn tai maineen tavoittelu luontokuvauksen kentällä ohjaa suosimaan tiettyjä kuvauskohteita muiden kustannuksella, mikä taas tuottaa melko yksipuolisen kuvan luonnosta. Luontokuvaa ei siis voi aina pitää totuudellisena kuvana luonnosta, koska kuva on loppujen lopuksi kuvaajan oma tulkinta kuvauskohteesta. Tulkintaan taas vaikuttavat kulttuurisesti opitut arvot, asenteet ja uskomukset. Suojelua korostavat kuvaajat kuitenkin pyrkivät kuvillaan suojelemaan luontoa herättämällä tunteita sen puolesta, mikä johtaa usein kriisikuvien ja ”aito luonto” -kuvien toisintamiseen. Tutkielmassa nousi varsinaisten luonnonsuojelun kuvien kartoittamisen rinnalle luontokuvaajien taustalla vaikuttavan luontosuhteen sekä kuvaamisen merkityksen tutkiminen. Näiden näkökulmien pohtiminen on tärkeää, koska luontokuvan taustalla vaikuttavien kulttuuristen käytänteiden tiedostaminen auttaa toivottavasti ymmärtämään luonnosta esitettyä kuvaakin laajemmin – myös luonnonsuojelun näkökulmasta. Luontokuva ei kuitenkaan ole pelkkä kuva siitä, millainen luonto on, vaan myös varsin tarkkaankin rakennettu mielikuva siitä, millainen luonnon tulisi olla.