Kaikki aineistot
Lisää
Opetussuunnitelmien toimeenpano on yksi pedagogiikan kehittymisen kriittisistä pisteistä. Vaikka kirjoitettu opetussuunnitelma olisi kuinka ajantasainen ja jäsentynyt, se jää vain juhlapuheisiin ja pöytäkirjoihin, elleivät opetussuunnitelman tavoitteet, arvopohja ja toimintakulttuurin kuvaukset jalostu koulujen käytänteisiin. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 on useita sellaisia kohtia, joiden jalkautumista opetukseen ja oppimiseen on kiinnostavaa katsoa opetuksen ja oppimisen kehittämisen näkökulmasta. Valitsimme tähän artikkeliin tarkasteltavaksi laaja-alaisen osaamisen ja valtakunnallisten vs. paikallisten opetussuunnitelmien laadinnan. Näitä teemoja on selvitetty Karvin (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) tekemässä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien arviointia koskevassa hankkeessa (Saarinen ym. 2019; Venäläinen ym. 2020; Saarinen ym. 2021). Tarkastelemme teemoihin keskittyviä arvioinnin tuloksia opetuksen kehittämistä silmällä pitäen.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin opettajaksi opiskelevien (n=63) näkemyksiä omasta ammatillisesta digitaalisesta osaamisesta opettajakoulutuksen kontekstissa. Digitaalinen osaaminen katsotaan tutkimuskirjallisuudessa moniulotteiseksi konseptiksi, joka kuvaa niitä taitoalueita, jotka muuttuvat alati digitalisoituvassa maailmassa. Ammatillisen digitaalisen osaamisen käsitteistössä nämä taitoalueet on rajattu erikseen opettajan professioon, johon liittyvää tutkimusta löytyy vielä vähän Suomesta. Tutkimusinstrumentti muodostettiin yhteensä viidestä eri summamuuttujasta, jotka olivat teknologis-pedagoginen tieto, oppiainekohtainen opettaminen, digitaalinen harkintakyky, teknologia-minäpystyvyys sekä eriyttävä opettaminen teknologisen osaamisen viitekehyksessä. Näiden ohella sovellettiin myös summamuuttujaa, joka mittasi vastaajien näkemyksiä opettajankoulutuksen tarjoamasta tuesta. Vastaajajoukot oli jaoteltu sen mukaan, mihin opintovuoteen he kuuluivat tutkimukseen osallistumisen aikana, ja että mitä pääaineen opintolinjaa he suorittivat. Tutkimuksessa sovellettiin tilastollisia analyysimenetelmiä, kuten Pearsonin tulomomenttikorrelaatiotestiä sekä parametristä Mann-Whitney U -testiä. Summamuuttujista lasketut Cronbachin alfa-arvot osoittivat mittariston toimivan hyvin, minkä lisäksi aineisto oli jakautunut normaalisti lähes kaikissa summamuuttujissa. Aiemmista tutkimuksista poiketen havaittiin, että myöhempien vuosikurssien opiskelijat suhtautuivat myönteisemmin opettajankoulutuksen tarjoamaan tukeen. Päin vastoin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat katsoivat, ettei opettajankoulutusohjelma ollut vielä toistaiseksi tarjonnut riittävästi sellaisia resursseja, jotka voisivat tukea heidän ammatillisen digitaalisen osaamisensa kehittymistä. Määrällisesti analysoidun tutkimusdatan perusteella voidaan myös todeta, että opintovuodella oli jonkin verran selitysvoimaa siinä, kuinka hyväksi vastaajat arvioivat oman ammatillisen digitaalisen osaamisen osa-alueet. Esimerkiksi viidennen vuoden opiskelijat erosivat tilastollisesti merkitsevästi ensimmäisen vuoden opiskelijoista, kun vertailtavana osamuuttujana oli teknologis-pedagoginen tieto ja digitaalinen harkintakyky. Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, oliko opintolinjalla tai sivuainevalinnalla yhteyttä siihen, millaiseksi vastaaja koki oman ammatillisen digitaalisen osaamisen taidot eri osa-alueissa. Merkittävimpänä tuloksena ilmeni se, että luokanopettajaopiskelijat näkivät etenkin teknologia-pedagogisen tiedon hieman paremmaksi käsityönopettajaopiskelijoihin verrattuna. Tämän ohella luokanopettajaopiskelijat arvioivat opettajankoulutuksen tarjoaman tuen riittävämmäksi kuin mitä esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat. Tuloksista oli myös havaittavissa, että digitaalisen oppimisen ja opettamisen sivuainetta opiskelleet arvioivat oman teknologia-minäpystyvyyden olevan parempi niihin vastaajiin verrattuna, joilla tätä sivuainevalintaa ei ollut.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia työelämään siirtyneiden varhaiskasvatuksen opettajien ammatillisen osaamisen ja asiantuntijuuden rakentumista. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät edistivät ja, mitkä haastoivat osaamisen ja asiantuntijuuden rakentumista koulutuksen jälkeen työelämään siirryttäessä. Tämä laadullinen tutkimus oli lähestymistavaltaan fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimukseen osallistui kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajaa, joita haastateltiin hyödyntämällä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttäen. Varhaiskasvatuksen opettajan ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta edistivät yksilön oma toiminta, kuten reflektointi ja työkokemus sekä työyhteisön antama tuki ja pedagoginen keskustelu. Lisäksi edistäviä tekijöitä olivat laaja koulutus, perehdytys, mentorointi sekä täydennyskouluttautuminen. Osaamista ja asiantuntijuutta haastoivat puuttuvat resurssit, kuten pula henkilökunnasta ja vaihtelevasti toteutuva sak-aika. Lisäksi haasteita aiheutti ajan puute, vaihtelevasti toteutuva perehdytys ja mentorointi sekä koulutuksen teoriapainotteisuus. Varhaiskasvatuksen opettajien osaamista ja asiantuntijuutta on syytä tukea induktiovaiheessa. Erityisesti yksilö on itse vastuussa omasta kehittymisestään, mutta myös työyhteisön tuki sekä työnaloitusta tukevat tekijät, kuten perehdytys ja mentorointi ovat olennaisia ammatillisen osaamisen ja asiantuntijuuden kehittymisen tukemisessa. Hyvä työelämän aloitus ja kokemus oman osaamisen riittävyydestä tukevat myös sitoutumista työhön, joka tällä hetkellä on olennaista, sillä pula pätevistä varhaiskasvatuksen opettajista on paikoittain suuri.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ammattisotilaat kokevat digitaalisen osaamisen osana ammatillista osaamista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostettiin digitalisaatiosta, osaamisesta ja digitaalisesta osaamisesta. Tutkimus suoritettiin digitaalisen osaamisen näkökulmasta. Tutkimuskirjallisuuden mukaan digitalisaation avulla on saavutettu sekä yksityisellä että julkisella sektorilla muutoksia organisaation toimintatapoihin. Digitalisaatio on muokannut yksilöiden osaamistarpeita työntekoon liittyen. Uuden oppiminen ja moniosaaminen ovat nykyajan ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Empiirinen aineisto hankittiin kahden ryhmän teemahaastattelulla. Ryhmät koostuivat sotatieteiden maisterikurssin opiskelijoista sekä Parolan huoltopataljoonan henkilökunnasta. Haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Analyysissä muodostettiin aineiston perusteella jäsennellyt luokat jokaiseen alatutkimuskysymykseen vastaamiseksi. Tutkimustulosten mukaan digitaalisella teknologialla on nykypäivänä keskeinen rooli sekä hallinnollista työtä tekevien että koulutustehtävissä olevien henkilöiden töiden hoitamisessa. Digitaaliset työkalut ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia kommunikointiin ja tiedon käsittelyyn. Teknologia on keventänyt fyysistä hallinnollisen työn määrää. Siviili- ja työelämässä käytettävä digitaalinen teknologia on tullut kehityksen myötä lähemmäs toisiaan. Nykyaikana käytössä olevat laitteet ja ohjelmistot ovat helpottaneet kommunikointia työhön liittyvissä asioissa myös siviiliajalla. Tutkittavien mukaan digitaalinen osaaminen koetaan olevan Puolustusvoimissa työskentelevän henkilön perustaito tehtävästä riippumatta. Omassa tehtävässä käytettävien laitteiden ja ohjelmien osaamisen taso vaikuttaa suoraan työn tehokkuuteen. Koulutetut asiat vanhenevat yhä nopeammin, koska digitaalisen teknologian kehitys on jatkuvasti kiihtyvää. Henkilöstöllä on käytössään lukuisia erilaisia digitaalisia järjestelmiä, jotka vaativat erityisosaamista. Tärkeimpänä tutkittavien mukaan pidettiin perustason osaamista käyttää yleisiä, kaikkien käytössä olevia sähköisiä digitaalisia työkaluja. Digitaalisen osaamisen yleisimmät kehittämisen menetelmät tutkittavien osalta olivat itseopiskelu ja vertaisilta saatava tuki tarpeen mukaan. Vähäiset aikaresurssit eivät mahdollista yhteisiin koulutustapahtumiin osallistumista säännöllisesti. Koulutuksen näkökulmasta olisi tärkeää keskittyä yhteisen osaamispohjan kehittämiseen digitaalisissa perustyökaluissa.
Osaamisperustainen opetussuunnitelma on jalkautunut viimeisen 10 vuoden aikana ammattikorkeakouluihin Bolognan prosessin ja Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen myötä. Molemmissa on ollut tavoitteena harmonisoida korkeakoulutusta Euroopassa. Laki tutkintojen ja muiden osaamisperustaisten kokonaisuuksien viitekehyksestä (10.2.2017/93), jota on tarkennettu asetuksella, vahvistaa osaamisperustaisen opetussuunnitelman aseman suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Viitekehyksen mukaan osaaminen tarkoittaa kykyä soveltaa tietoja ja taitoja ammatillisessa kontekstissa sekä osana ammatillista ja persoonallista kehitystä. Ammatillinen pätevyys merkitsee koulutustasoittain kasvavaa oppijan autonomiaa ja vastuunottoa. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen (taso 6) tulee hallita laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot ja taidot, mikä ilmenee itsenäisenä monimutkaisen tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemisena. Hän kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita sekä vastaamaan myös yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä (emt).
Työelämässä tulee jatkuvasti eteen asioita, jotka vaativat uuden opettelua ja sopeutumista. Etukäteen ajateltuina nuo asiat voivat usein näyttää varsin haastavilta, ja joskus voi tuntua, ettei tekisi mieli edes opetella. Kuitenkin niistä haasteista pääsee eteenpäin, kun on mieli avoimena ja vain luottaa omiin kykyihinsä, ja tarvittaessa kysyy apua ja hakee tukea. Peruna kerrallaan, joku viisas on joskus sanonut. Jälkeenpäin voi taputella itseään olalle; Selvisinpäs siitäkin, opinpahan tämänkin!
The purpose of this study was to examine graduated sport instructors´ perceptions of their expertise and know-how reflected to work life. In this study, the differences between Universities of Applied sciences and the differences between graduates studied in new and old curriculum, were scrutinized. The aim was to offer information about sport instructor’s experiences for institutions, whereby educational programs can be developed in institutions. This research was implemented on graduated sport instructors from Haaga-Helia, Kajaani and Lapland Universities of Applied Sciences by using Webropol’s electronic questionnaire. The areas of expertise (substance, process, developing and work life know-how) were evaluated by Likert´s scale statements (1–5), from which summation variables were formed. In addition, experiences of how educations gave preparedness were asked. The data was analyzed with means comparison, one-way analysis of variance (ANOVA), Kruskal-Wallis test, Mann- Whitney´s U-test and independent samples t-test by using IBM SPSS 24.0 program. According to findings, physical education instructors comprised their own expertise and knowhow to be at a good level. There wasn´t statistically significant differences between the three educational institutions which offer the education of physical education instructor. The average of substance know-how was slightly over 4. Propositions were measured on a scale from 1 to 5. Also, the average of process know-how was 4. Average of developing and work life knowhow were slightly under 4. Average of developing know-how was 3,8 and work life know-how was 3,9. The reform of curriculum was found to have impact on sports instructors´ know-how. Significant statistical difference was in Lapland University of Applied Sciences on process know-how (p=0,001) and developing know-how (p=0,001), where know-how was better on graduates studied in old curriculum according to means. In Haaga-Helia University of Applied Sciences there was a significant statistical difference in work life know-how (p=0,012). Based on average, the know- how was better in graduates that studied on new curriculum. The best preparedness has been obtained to substance know-how based on graduate’s opinion in all institutions. This study will give directive information about sport instructors´ perceptions of their knowhow and experiences of how educations has given preparedness to institutions. In addition, study will provide information of changes after reform the curriculum. The graduates´ perceptions of how education has given preparedness differed between graduates studied in old and new curriculum. This offers possibility to institutions view whether the development has gone to the desired and emphasized direction of institution.
Inssiforum 2015 kokosi tammikuussa Helsinkiin insinöörikouluttajia, insinöörejä rekrytoivia yrityksiä, sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita pohtimaan insinöörikoulutuksen tulevaisuuden kehityssuuntia, insinöörien osaamistarpeita sekä kehittämään opetusta ja oppimista. Tavoitteena oli myös jakaa kokemuksia ammattikorkeakoulukentän uudistuksista tekniikan alan koulutuksen näkökulmasta. Tapahtumaan osallistui yhteensä yli 300 asiantuntijaa korkeakouluista, teknologiayrityksistä ja muista organisaatioista. Foorumin pohjalta on tuotettu julkaisu, johon yli 30 tapahtumassa esiintynyttä asiantuntijaa on kirjoittanut artikkelin. Julkaisun ovat toimittaneet Pasi Lankinen, Melissa Rask ja Carina Savander-Ranne Metropolia Ammattikorkeakoulusta.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia ajatuksia luokanopettajaopiskelijoilla ja yliopistonopettajilla on laaja-alaisesta osaamisesta sekä miten vastaajat kokevat laaja-alaisen osaamisen POM-opinnoissa. Tavoitteena oli saada ajankohtaista tietoa siitä, minkälainen merkitys laaja-alaisella osaamisella ajatellaan olevan ja millaisena tämä osaaminen näyttäytyy opettajankoulutuksessa. Näin on mahdollista selvittää, kuinka opettajankoulutuslaitos valmistaa opettajaopiskelijoita opettamaan laaja-alaista osaamista. Tätä tutkimusta lähestytään fenomenologisesta näkökulmasta käsin. Tutkimus on laadullinen ja aineisto on kerätty väittämillä, jotka muodostettiin hyödyntäen Norrenan (2015; 2016) teoksia. Aineisto koostuu kolmesta luokanopettajaopiskelijan kyselylomakevastauksesta sekä kahdesta yliopistonopettajan teemahaastattelusta. Aineisto analysoitiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus osoitti, että yliopistonopettajat ja luokanopettajaopiskelijat ajattelevat laaja-alaisen osaamisen tärkeänä, mutta myös haastavana. Lisäksi tutkimus osoitti, että laaja-alaisen osaamisen rooli POM-opinnoissa on hyvin vaihtelevaa. Toiset opettajat pitävät laaja-alaista osaamista kaiken opetustyön ytimenä ja suunnittelun lähtökohtana, kun taas toiset haluavat painottaa oppiaineita. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että laaja-alaisen osaamisen käsittelemiseen tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota luokanopettajakoulutuksessa niin opettajaopiskelijoiden oman osaamisen kuin osaamisen ohjaamisen suhteen.
Itsearvio on paljon käytetty arviointimenetelmä, jolla pyritään kartoittamaan henkilön käsitystä omasta osaamisestaan. Sitä ei kuitenkaan pidetä kovin tarkkana todellisen osaamisen kuvaajana, sillä ihmisen oman osaamisen arviointiin liittyy erilaisia haasteita. Itsearviointiin liittyvät haasteet voivat ilmetä eri tavoin sukupuolten välillä, mutta aikaisempi tutkimus itsearviointiin liittyvistä sukupuolieroista on ollut ristiriitaista. Tutkimuksessamme pyrimme selvittämään, esiintyykö todellisessa osaamisessa ja itsearviossa eroja sukupuolten välillä. Todellista osaamista tutkimme hyödyntämällä FNAME-muistitehtävää, ja tutkittavien itsearvioita verrattiin todelliseen osaamiseen sukupuolittain. Muistitehtävässä miehet ja naiset eivät eronneet toisistaan todellisen osaamisen suhteen, mutta väärien vastausten kohdalla miesten itsearviot olivat korkeampia naisiin verrattuna. Tuloksemme tukivat osittain niiden tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu miesten itsearvioiden olevan korkeampia kuin naisilla. Oikeita vastauksia tarkasteltaessa, eli kun osaaminen oli korkealla tasolla, itsearviot vastasivat todellista osaamista molemmilla sukupuolilla. Sen sijaan väärien vastausten kohdalla, eli kun osaaminen oli heikkoa, miesten itsearviot eivät vastanneet todellista osaamista. Tulostemme mukaan osaamisen taso vaikutti siis itsearvioon miehillä, joten tämän vuoksi olisi tärkeää tutkia lisää erilaisten osaamistasojen yhteyttä itsearvioon sukupuolittain. Lisäksi tulisi selvittää itsearviossa ilmenevien sukupuolierojen taustalla vaikuttavia syitä.
Osaamismerkit (badget) mahdollistavat uudenlaisen tavan tunnustaa hankkeissa syntyvää osaamista. Uutta avointa energiaa -hankkeessa ollaan ottamassa käyttöön Tampereen ammattikorkeakoulun Open Badge Factory, jonka kautta osaamismerkkikokoelmaa kehitetään. Merkkejä tuotetaan ja käytetään hankkeessa kolmesta eri näkökulmasta: kursseilla syntyneen osaamisen esittämisessa, hanketoiminnassa karttuneen osaamisen esittämisessä ja osoituksena hankkeen toteuttaman koulutuksen suorittamisesta.
Meillä ihmisillä on monenlaista osaamista, kaikkea emme aina edes osaa sanoittaa. On tärkeää pohtia välillä myös mitä muuta minä osaan, kuin sen, mikä on koulutuksessa tai työssä hankittua osaamista. Harrastukset, vapaaehtoistoiminta, perheen asioiden organisointi, iäkkäistä vanhemmista huolehtiminen – ja elämä ylipäätään, kerryttää meille monenlaista osaamista.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella opettajien transformatiivista toimijuutta opettajien digipedagogisen osaamisen, digipedagogisen kehitystoiminnan ja työyhteisön digipedagogisten kehitysolosuhteiden näkökulmista. Lisäksi tutkitaan, eroavatko opettajien kehittäjäroolin mukaan muodostetut ryhmät toisistaan edellä mainittujen osa-alueiden osalta. Tutkimuksen aineisto on kerätty osana Innokas -verkoston Innovatiivinen koulu toimii -hanketta hankkeeseen osallistuneiden koulujen opettajilta (N = 233) keväällä 2022. Määrällinen aineisto kerättiin osana hankkeen alkukartoitusta sähköisellä kyselylomakkeella. Määrällisen aineiston analyysissä käytetään yksisuuntaista varianssi-analyysiä sekä Kruskal-Wallisin-testiä. Tulokset osoittavat opettajaryhmien eroavan toisistaan tilastollisesti merkitsevästi itsearvioidun digipedagogisen osaamisen, digipedagogisen kehitystoiminnan aktiivisuuden ja työyhteisön koettujen digipedagogisten kehitysolosuhteiden suhteen. Nimetyssä kehittäjä roolissa toimivat opettajat arvioivat digipedagogisen osaamisensa ja aktiivisuutensa digipedagogisessa kehitystoiminnassa korkeammaksi kuin muut opettajat. Lisäksi nimetyssä kehittäjäroolissa toimivat opettajat kokevat työyhteisön digipedagogiset kehitysolosuhteet paremmiksi kuin muut opettajat. Tutkimus antaa tärkeää tietoa opettajien digipedagogisen osaamisen tasosta sekä aktiivisuudesta koulun digipedagogisessa kehittämisessä. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää opettajien täydennyskoulutuksen suunnitteluun sekä koulujen digipedagogisen toimintakulttuurin kehityskohteiden tunnistamiseen.
Monipuolinen sosiaali- ja terveysalan ylempien ammattikorkeakoulututkinto-ohjelmien tarjonta Oamkissa, sen kehittämisnäkökulmat ja valmistuvien osaaminen ovat keskeisiä teemoja tässä kolumnisarjassa. Sisällöt ovat ajankohtaisia uuden Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen näkökulmasta vuonna 2022, jolloin ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot täyttävät 20 vuotta. Soten YAMK-tutkinnot tutuiksi -kolumnisarjaa jatkavat kirjoituksellaan yliopettaja Heidi Ruotsalainen ja palvelualuejohtaja Marjaana Teerikangas. He kirjoittavat kuntoutusalan osaamisen tarpeesta kaikilla sote-aloilla.
Pro gradun tavoitteena oli selvittää, millaista on varhaiskasvatuksen opettajien digitaalinen osaaminen, millaista sen tulisi olla tulevaisuuden digitaalisen osaamisen näkökulmasta sekä millaiset taustatekijät vaikuttavat digitaaliseen osaamiseen. Fenomenografisen tutkimuksen aineisto kerättiin strukturoidulla teemahaastattelulla seitsemältä varhaiskasvatuksen opettajalta. Teemahaastatteluista koostetun aineiston analyysivaiheessa hyödynnettiin Mishran ja Koehlerin (2006) teknologis-pedagogis-sisällöllisen tietämyksen mallia (TPACK) ja Davisin, (1989); Venkatesh & Balan (2008) tietotekniikan käytettävyyttä, hyväksyttävyyttä ja hyödynnettävyyttä työssä kuvaavaa (TAM) mallia sekä Venkateshin (2003) teknologian hyväksymistä työssä kuvaavaa (UTAUT) mallia. TPACK-mallia hyödyntäen aineistosta tutkittiin opettajien toteuttaman digipedagogiikan laatua ja heidän ymmärrystään digitalisaatio ilmiöstä sekä tulevaisuudessa tarvittavasta digitaalisesta osaamisesta. UTAUT ja TAM-malleilla pyrittiin selvittämään digitaalisen osaamisen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen tulosten mukaan varhaiskasvatuksen opettajat kokevat, etteivät osaa tarpeeksi. Digitaalinen osaaminen painottuu teknologian mekaaniseen hallintaan, jossa taitotasot kuitenkin vaihtelevat suuresti varhaiskasvatuksen opettajien välillä. Teknisen osaamisen lisäksi digitaalisuutta tarvitaan kokonaisvaltaisemmin varhaiskasvatuksen arkeen syventämään opetettavia sisältöjä ja monipuolistamaan oppimisympäristöjä. Tuloksissa taustalla vaikuttavat tekijät vaikuttavat digitaaliseen osaamiseen positiivisesti ja negatiivisesti. Merkittävimmät taustatekijät ovat opettajan oma asenne ja teknologian tuottama lisäarvo lasten oppimisessa. Digitaalista osaamista kehittäviä taustatekijöitä ovat vertaistuki, esimerkiksi digituutorin tuki, positiivisesti suhtautuva, osaamista jakava työyhteisö ja esihenkilö, joka mahdollistaa digitaalisen osaamisen kehittämistä esimerkiksi käytännön järjestelyin, täydennyskoulutuksin ja laitehankinnoin. Lapsille tulisi tarjota digitaalista osaamista tasavertaisesti varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen opettajille tulisi tarjota vertaistukea osaamisen kehittämiseen ja kannustaa kehittämään digitaalista osaamista. Digitaalisen osaamisen sisältöjä tulisi tarkastella jatkossa varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksessa sekä kehittää täydennyskoulutusta työssä olevien varhaiskasvatuksen opettajien tarpeisiin.
Kandidaatintutkielmassa käsitellään DevOpsia ja sitä, minkälaista osaaamista DevOpsina toimivalta vaaditaan. DevOps on IT-alalla uusi työtehtävä, jossa sama työntekijä hoitaa sekä kehittämiseen että operointiin liittyvät tehtävät. DevOpsin avulla kommunikaatio työntekijöiden välillä paranee ja kaikki työskentelevät paremmin samaa tavoitetta kohti. Tämän uudenalaisen järjestelyn avulla pystytään muun muassa tuottamaan järjestelmiä nopeammin ja parempilaatuisena. Osaamisella taas viitataan yksilön kykyihin suoriutua hänelle annetuista tehtävistä. Tutkielman lopussa kirjallisuuden perusteella tehtyä määritelmää DevOpsilta vaadittavasta osaamisesta verrataan työpaikkailmoituksissa haettaviin ominaisuuksiin. Kirjallisuuden perusteella DevOpsin työtehtävissä onnistumiseen vaaditaan ennenkaikkea erinomaisia kommunikaatiotaitoja sekä kykyä työskennellä virtaviivaisesti ja keskittyen projektin päämääriin. Myös useimmissa työpaikkailmoituksissa haettiin näitä samoja ominaisuuksia. Näiden lisäksi työpaikkailmoituksissa korostui myös itsenäisen työskentelyn tärkeys.
OM asetti 3.11.2015 työryhmän, jonka tehtävänä oli suunnitella niin tietojärjestelmä-, toimisto- ja viestintäohjelmistojen kuin myös yleisen ICT-koulutuksen järjestämisen roolit ja vastuut. Työryhmän tehtävänä oli laatia koulutuskonsepti, jota voidaan jatkossa hyödyntää koulutuskysymysten ratkaisemisessa suunniteltaessa valtakunnallisia tai virastojen sisäisiä toimenpiteitä ICT-osaamisen kehittämiseksi sekä otettaessa käyttöön uusia tietojärjestelmiä, ohjelmistoversioita tai työvälineitä. ICT-koulutustyöryhmä esittää koulutuskonseptissa useita suosituksia ICT-osaamisen kehittämistä koskevan toiminnan kehittämiseksi. Työryhmä on työskentelynsä yhteydessä todennut, että tällä hetkellä ICT-osaamisen kehittämisestä tai koulutuksesta ei vastaa keskitetysti mikään taho. Valtakunnalliselta koulutukselta puuttuvat myös määrärahat sekä koulutustoiminnan tuottamiseen tarvittavat henkilöresurssit. OM:n hallinnonala rakentuu valtakunnallisesta organisaatioverkostosta, ja toiminnan laadun takaamiseksi tarvitaan jatkossa taho tai tahoja, jotka vastaavat ICT-asioihin liittyvästä osaamisen kehittämistoimenpiteiden ja koulutuksen suunnittelusta, tarvittavien muutosjohtamisverkostojen luomisesta sekä valtakunnallisen ja virastojen sisäisen koulutustoiminnan toteuttamisesta. Riittävät ICT-valmiudet voivat muodostaa tulevaisuuden työnteon näkökulmasta merkittävän työkykyyn ja työhyvinvointiin liittyvän haasteen, jos osaaminen ei riitä lainkäytön digitalisoituessa. ICT-koulutustyöryhmä on toimikautensa puitteissa päivittänyt koulutuskonseptista version 2.0.
OM asetti 3.11.2015 työryhmän, jonka tehtävänä oli suunnitella niin tietojärjestelmä-, toimisto- ja viestintäohjelmistojen kuin myös yleisen ICT-koulutuksen järjestämisen roolit ja vastuut. Työryhmän tehtävänä oli laatia koulutuskonsepti, jota voidaan jatkossa hyödyntää koulutuskysymysten ratkaisemisessa suunniteltaessa valtakunnallisia tai virastojen sisäisiä toimenpiteitä ICT-osaamisen kehittämiseksi sekä otettaessa käyttöön uusia tietojärjestelmiä, ohjelmistoversioita tai työvälineitä. ICT-koulutustyöryhmä esittää koulutuskonseptissa useita suosituksia ICT-osaamisen kehittämistä koskevan toiminnan kehittämiseksi. Työryhmä on työskentelynsä yhteydessä todennut, että tällä hetkellä ICT-osaamisen kehittämisestä tai koulutuksesta ei vastaa keskitetysti mikään taho. Valtakunnalliselta koulutukselta puuttuvat myös määrärahat sekä koulutustoiminnan tuottamiseen tarvittavat henkilöresurssit. OM:n hallinnonala rakentuu valtakunnallisesta organisaatioverkostosta, ja toiminnan laadun takaamiseksi tarvitaan jatkossa taho tai tahoja, jotka vastaavat ICT-asioihin liittyvästä osaamisen kehittämistoimenpiteiden ja koulutuksen suunnittelusta, tarvittavien muutosjohtamisverkostojen luomisesta sekä valtakunnallisen ja virastojen sisäisen koulutustoiminnan toteuttamisesta. Riittävät ICT-valmiudet voivat muodostaa tulevaisuuden työnteon näkökulmasta merkittävän työkykyyn ja työhyvinvointiin liittyvän haasteen, jos osaaminen ei riitä lainkäytön digitalisoituessa
Tässä tutkielmassa tuodaan esiin, miten alkuperäiskansaan kuuluvien paikallisten asukkaitten toiminta ja periksiantamattomuus tulevat esiin kansallispuiston alueella toimittaessa. Tutkimuksen kohteena on viranomaisten ja paikallisten yhteistoiminta Kamerunin kansallispuistossa ja millaisena epätasa-arvoiset valtasuhteet näkyvät rinnakkainelossa. Aiempi yhteisjohtajuutta koskeva kriittinen kirjallisuus tuo esiin, että resurssien käytöstä päätettäessä annetut ohjeet ovat usein ylhäältä alas ruohonjuuritasolle annettuja. Päätöksenteossa harvoin otetaan huomioon paikallisten asukkaitten asiantuntijuus. Sitä vastoin vahvistuu käsitys, että alkuperäiskansan suhtautumista maan omistajuuteen ei oteta huomioon. Kritiikkiä kohdistuu myös siihen, että emme tunne tarpeeksi keinoja, miten ihmiset saadaan tunnistamaan kohtaamaansa epätasa-arvo ja toimimaan sellaista järjestelmää vastaan. Kaiken kaikkiaan tämän opinnäytteen tarkoitus on tuoda esiin yhteisjohtamisen teorian kautta sitä, millaisina epätasa-arvoiset valtasuhteet näyttäytyvät ja millaisia virallisia ja epävirallisia tapoja on käytössä, kun osapuolet haluavat saada omat tarpeensa tyydytetyksi. Kun Kamerun-vuoren luonnonpuistoaluetta oltiin luomassa vuonna 2009, esitteli Kamerunin valtio suunnitelman alueen yhteisjohtamisesta. Tavoitteena oli saada alueen luonnonvarat säilymään kestävällä pohjalla. Ne, jotka asuvat lähellä kansallispuistoa ja kuuluvat kylien metsänhoidollisten komiteoiden (VFMC) jäsenyyteen, saavat antaa palautetta suunnitelmasta joka viides vuosi. Tästä vaikuttamisen mahdollisuudesta huolimatta on olemassa eri käsityksiä siitä, miten paikallisten asukkaitten tarpeet tulevat huomioiduksi. Esimerkiksi vaikka yhteisjohtamisen perusmalliin kuuluu oleellisesti se, että kaikilla osapuolilla on tasaveroiset mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon, ovat viimeisimmät havainnot osoittaneet, että yhteisjohtamisessa toisilla on valtaa enemmän kuin toisilla. Tämä selvitys kyseenalaistaa yhteisjohtamisen vaikuttavuuden. Tähän mennessä julkaistu kirjallisuus yhteisjohtajuudesta ei osoita tarpeeksi, että epätasa-arvoisessa asemassa olevat ihmiset kehittävät vaihtoehtoisia tapoja tulla toimeen selviytyäkseen elämässään. Aiemmat tutkimukset ovat usein tuoneet esiin sen, että resurssijohtamisen keinoin ei paikallisia ihmisiä saada voimaantumaan. Tässäkään opinnäytteessä ei tule esiin, että ihmisten oma-aloitteisuus lisääntyisi tai ihmisten tarpeet tulisivat tyydytetyksi. Jotta voitaisiin vastata tähän haasteeseen, tässä tutkimus analysoi valtasuhteiden, hierarkian ja egelatarianismin yhteenkietoutumia, kuvaten laajempaa teoreettista katsantoa, jossa tutkitaan Kamerunin kansallispuiston alueella ilmeneviä valtasuhteita ja miten ne käytännössä vaikuttavat alueen kulttuurin säilymiseen kestävänä. Käyttämällä etnografista kyselytapaa, opinnäyte tuo esiin valtionhallinnon viranhaltijoitten, vapaaehtoisjärjestöjen, alueellisten komiteoiden ja kylien paikallisyhteisöjen mukanaolon Kamerunin kansallispuiston yhteisjohtamisessa. Tulokset osoittavat, että vaikka yhteisjohtamisen mallilla ei paikallistuntemusta saada tuoduksi täysin esiin, voivat paikalliset asukkaat jatkamalla sinnikkäästi toimintaa ja ammentamalla tietoa omasta kulttuuriperinnöstään käsin, saada oma kulttuuri ja asuinseutunsa säilymään. Ihmisten tulee keskeytymättä ja kiertelemättä jatkaa toimia kohdata paikalliseen ympäristöön kohdistuvia muutoksia. Esimerkiksi ympäristösuojeluohjelmien (CDA) avulla voivat kansallispuistojen hallintoviranomaiset tarjota paikallisille mahdollisuuksia maatalouden kehittämiseen lisäämällä tietoisuutta monimuotoisuuden säilyttämisestä valtion suojelualueilla. Kun saadaan muutamat yksittäiset ihmiset ottamaan suojeluohjelma käyttöön ja huomaamaan sen tuomat taloudelliset hyödyt, voivat toiset vastustavat tapaa, kun se on vastoin heidän vapauttaan ja käsitystään maasta. Ihmiset voivat sekä säilyttää vahvan kulttuurisen asemansa että osallistua yhteisjohtajuuteen.
Oulun ammattikorkeakoulun optometristikoulutus on mukana ECOOn (European Council of Optometry and Optics) akkreditoinnissa, jossa pyritään yhdenmukaistamaan alan koulutus Euroopassa. ECOOn akkreditoiduista korkeakouluista valmistuneet saavat oikeuden toimia optometristina kaikissa maissa, jotka ovat läpäisseet akkreditointiprosessin. Koulutuksen akkreditointi ja toimialan tarpeiden muuttuminen ovat pikkuhiljaa muokanneet optometristin koulutusta silmälasien määräyksestä ja myynnistä kohti silmäterveyden asiantuntijuutta. Julkaisuun sisältyvällä videolla tuodaan esille, kuinka optometrian tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden lääketieteen opinnot muodostavat tärkeän teoriapohjan tuleville opinnoille.
Optometristin työ edellyttää lääketieteellistä osaamista. Koulutukseen hakiessa alan teknisyys voi olla paremmin tiedossa, kuin sen lääketieteellinen osuus. Laillistetulla optometristilla on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus. Saadakseen oikeuden tulee jokaisen opiskelijan suorittaa erilaisia farmakologian eli lääkeaineiden opintojaksoja. Ensimmäisenä vuotena tutustutaan yleisimpiin lääkeaineisiin ja toisena opiskeluvuotena opiskellaan silmän farmakologiaan. Optometristin tulee osata erilaisten lääkeaineiden käyttö silmän tutkimisen apuvälineenä, tietää lääkeaineiden toimintaperiaatteita ja vasta-aiheita. Näiden avulla pystytään tutkimaan silmää entistä tarkemmin ja voidaan havaita erilaisia muutoksia silmässä.
Kysymys, jota edelleen viikoittain pohdin työssäni palvelumuotoilijana ja TKI-asiantuntijana sekä aikuistuvien teinien äitinä on: osaanko minä? Työelämä asettaa meille usein runsaasti paineita siitä mitä meidän pitäisi osata ja onko aikaa työn tai perheen ohessa päivittää omaa osaamista. Osittain luomme näitä paineita myös itse itsellemme. Ulkoiset paineet voivat vaikuttaa omaan näkökulmaan siitä, mitä juuri minun pitäisi osata tänään, saati sitten ensi vuonna. Koronan mukanaan tuoma pakollinen digiloikka ja verkkoon siirtyminen eivät ainakaan ole helpottaneet tätä pohdintaa.
Luulin kauan, että kaikki muut ovat päätyneet tähänastiseen pisteeseen työelämässään tarkalla urasuunnittelulla ja johdonmukaisilla valinnoilla. Epäilin, että kuulun niihin harvoihin, jotka ovat luiskahtaneet eteenpäin, milloin mihinkin suuntaan urakehityksessä. Uskoin että kuulun vähemmistöön, kun niin koulutuksiin hakeminen kuin työpaikkojen haku on tapahtunut ihan muilla kriteereillä kuin pitkän tähtäimen urakehittämisellä, minulla opiskelupaikan kriteerinä on ollut paikkakunnan opiskeluelämä ja työpaikan kriteerinä lyhyt matka mökille.
The competence of radiographers is a prerequisite for high-quality and safe imaging services. The increasing demand of magnetic resonance imaging (MRI) examinations and the development of technology have challenged the competence of radiographers. The purpose of this study was to describe the radiographers’ self-assessed competence in MRI. The aim was to generate the current competence of radiographers working on magnetic resonance imaging and determine factors related to the competence. This study had a descriptive cross-sectional study design. The sample (n=109) consisted of radiographers from five different hospital districts working on MRI. The data was collected by a web-based survey, developed for this study. Questionnaire measured radiographers’ self-assessed competence in MRI. Competence was measured in the following areas: safety competence, competence in conducting the MRI examination, patient care and patient education competence and competence related to the operating environment in health care services. The data was analyzed using descriptive statistical methods. Radiographers’ self-assessed competence was at very good level in all areas. To the highest level, radiographers assessed safety competence and the lowest level the competence related to conducting the examination. Among the background factors, competence was the most significantly related to participation in continuing education related to magnetic resonance imaging. In addition, work experience in magnetic resonance imaging increased competence in all areas. According to the results the competence of radiographers in magnetic resonance imaging was at very good level, and the lack of knowledge were not found. Participation in continuing education related to MRI increased self-assessed competence in all areas, so attention should be given to the possibilities of continuing education and their appropriate content. The results of this study can be used in the evaluation of the competence of radiographers, the development of training, the induction of new employees and the planning of continuing education.
Heli Hauta. 2018. Kehittääkö työkierto osaamista? Sairaanhoitajien kirjoitelmia työkierrosta. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma, 73 s., 5 liitettä. Työkierto on tavoitteellista käytännön työssä tapahtuvaa oppimista. Kiertoon osallistuva työskentelee yleensä vieraassa yksikössä ennalta sovitun ajan palaten takaisin kotiyksikköön. Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien ammatillisen osaamisen kehittymistä työkierron aikana. Tavoitteena oli selvittää työkiertoon liittyviä odotuksia ja sairaanhoitajan kokemuksia työkierrosta. Lisäksi selvitettiin työkierron tukea sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Tutkimukseen osallistui yhdeksän (n=9) työkierron suorittanutta sairaanhoitajaa eräässä sairaanhoitopiirissä. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin kirjoitelmien muodossa ja se analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tässä tutkimuksessa sairaanhoitajien osaamisen kehittymistä kuvattiin työkiertoon liittyvien odotusten ja kokemusten kautta. Tulosten mukaan työkiertoon osallistuneiden sairaanhoitajien odotukset kuvasivat kehittymisosaamista. Työkierron aikaiset kokemukset ilmensivät osaamisen kehittymiseen liittyviä tekijöitä, joissa korostuivat työkierron herättämät tunnekokemukset, synnyttämät uudet oivallukset ja ajatukset sekä uuden oppiminen. Osaamisen kehittyminen kohdentui pääasiassa kliinisiin hoitotaitoihin ja ICT -taitoihin. Työkierto osoittautui myönteiseksi osaamisen kehittämisen menetelmäksi. Sairaanhoitajien osallistumista kiertoon tulisi kannustaa, kun tarvitaan oppia etenkin kliinisissä taidoissa ja ICT -taidoissa. Kehittämishaasteiksi nousivat perehdytys ja työkierron kesto. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää työkierron vaikuttavuus sairaanhoitajan osaamisessa ennen työkiertoa ja sen jälkeen.