Kaikki aineistot
Lisää
Politiikkaan liittyvissä kyselytutkimuksissa sekä Suomessa että muualla maailmassa on pääosin tutkittu kansalaisten poliittisia mielipiteitä, asenteita sekä poliittista osallistumista. Vahvan mielipidetutkimuksen perinteen ansiosta tutkijakunnalla on pitkään ollut käytettävissään runsaasti tutkimustietoa erityisesti äänestysikäisten poliittisista asenteista, käyttäytymismalleista ja mielipiteistä. Vaikka asenne- ja mielipidekyselyillä on oma tärkeä tehtävänsä yhteiskunnallisina ilmapuntareina, ei niiden avulla voida saada tietoja siitä, millaiseen tietämyspohjaan vastaajien mielipiteet perustuvat. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten politiikkatietämyksen yleiskuvaa "Yhteiskuntatutkimus 2008"-kyselytutkimuksen aineistoa hyödyntäen. Keväällä 2008 käyntihaastatteluna suoritetussa kyselyssä mitattiin ensimmäistä kertaa kattavasti äänestysikäisten suomalaisten tietämystä politiikasta. Edustavalta otokselta 18 vuotta täyttäneitä suomalaisia (n=1020) kysyttiin yhteensä 38 tietokysymystä, jotka liittyivät politiikan peruskäsitteisiin ja yleistietoon, Suomen sekä EU:n poliittiseen järjestelmään sekä kansantalouteen. Tietokysymysten lisäksi vastaajilta kysyttiin kattava joukko taustamuuttujakysymyksiä sekä tiedusteltiin heidän mielipiteitään mm. politiikasta ja demokratiasta. Tutkimustuloksista on tässä yhteydessä syytä nostaa esille se havainto, että sekä politiikkatietämykseltään että osallistumisaktiivisuudeltaan "poliittiseen paitsioon" uhkaa jäädä nuorimpien ikäryhmä (18 - 30-vuotiaat), ja heidän keskuudessaan erityisesti muun kuin korkeakoulutuksen omaavien ryhmä. Yhdistämällä tässä tutkimuksessa tehdyt havainnot nuorten poliittisesta asemasta aiemmin muissa tutkimuksissa tehtyihin havaintoihin nuorista ei voida poissulkea sitä mahdollisuutta, että tulevaisuudessa koulutustausta nousee yhä selkeämmin erottelevaksi tekijäksi aktiivisten ja passiivisempien kansalaisten välillä. Sekä tutkimusta että konkreettisia toimenpiteitä tulisikin jatkossa kohdistaa nykyistä enemmän poliittista sosialisaatioprosessia kohtaan sen selvittämiseksi, millä tavoin sekä kiinnostusta politiikkaa kohtaa että kasvua aktiiviseksi kansalaiseksi voitaisiin tukea jo paljon ennen virallista äänestysikää.
Otsikko ”vaikutan kuten haluan” kuvaa sitä, mihin suuntaan nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen on kehittynyt jälkiteollisissa yhteiskunnissa. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää nuorten käsityksiä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja heidän näkemyksiään itsestään yhteiskunnallisina ja poliittisina osallistujina. Tutkimuksessa vastattiin kysymyksiin: Millä tavalla nuoret hahmottavat yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja kuinka nuoret kuvaavat politiikkaa osana yhteiskunnallista vaikuttamista? Miten he yhteiskunnallisesti osallistuvat ja miten he haluaisivat osallistua? Millaisia yhteiskunnallista osallistumista rajoittavia tekijöitä nuoret näkevät yhteiskunnassa? Tutkimuksessa kerättiin teemahaastatteluaineisto kahdeksalta pääkaupunkiseudulla asuvalta 12-17 -vuotiaalta nuorelta. Aineisto analysoitiin laadullisesti. Tulokset osoittavat, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen hahmotettiin niin kollektiivisena kuin yksilöllisenäkin toimintana. Politiikan nuoret yhdistivät virallisiin poliittisiin päätöksenteonprosesseihin, jonka seurauksena oma osallistuminen miellettiin harvemmin poliittiseksi. Osallistuminen ja vaikuttaminen tapahtuivat useimmiten nuorten omissa arkiympäristöissä. Yksilöllisyys, sitoutumattomuus, löyhät verkostot, osallistumisen kertaluontoisuus sekä helppous määrittävät nuorten osallistumista tänä päivänä. Tulokset osoittavat, että alaikäiset nuoret suosivat pääasiassa osallistumisen tapoja, jotka olivat heille ikänsä puolesta mahdollisia. Nuoret eivät aina nähneet itseään täysvaltaisina kansalaisina, vaan tulevina kansalasina, jotka vaikuttavat vasta joskus tulevaisuudessa. Ikä ja kiinnostuksen puute koettiin omaa yhteiskunnallista osallistumista rajoittaviksi tekijöiksi. Lisäksi yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen puuttuminen nuoren kodissa saattoi osaltaan rajoittaa yhteiskunnallista osallistumista. Kuitenkin nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden kehityssuunta näyttää varsin valoisalta. Tulokset ovat vuoden 2018 Nuorisobarometrin tulosten suuntaisia.
Äänestys- ja puolueaktiivisuuden heikkeneminen on ollut länsimaisten demokratioiden yhteinen huoli jo pitkään. Myös kansalaisten luottamus poliitikkoihin on vähentynyt monissa maissa. Näitä kehityskulkuja on kutsuttu poliittisen osallistumisen ja demokratian kriisiksi. Ratkaisuja on hallinnon taholta etsitty kehittämällä uusia osallistumistapoja, ja kansalaiset ovat uuden teknologian tukemana luoneet niitä itse. Kansalaisten yhteydenotto hallitsijoihin ja poliitikkoihin on vuosisatojen ajan tunnettu ilmiö. Se tunnistetaan määritelmissä yhtenä niin kutsutun institutionaalisen poliittisen osallistumisen indikaattorina kansalaisten omiin ilmoituksiin perustuen. Ilmiön sisältöä, sitä, mitä kontaktin ottaminen käytännössä tarkoittaa, ei sellaisenaan ole juurikaan tutkittu Suomessa tai kansainvälisesti. Tämän tutkielman tavoitteena on nostaa esille ministeriöihin saapuvat kansalaiskirjeet, antaa tietoa niiden määrästä ja kuvata niiden sisältöä. Tutkielmassa vastataan kysymyksiin mitkä ovat kansalaiskirjeiden mahdollisuudet toimia poliittisen osallistumisen muotona, ja millä ehdoin niitä voidaan käyttää poliittisen osallistumisen ja demokratian tutkimisessa. Tutkielman empiirisenä aineistona on ministeriöihin ja ministereille 1.1.– 30.6.2020 saapuneiden kirjeiden rekisteritiedot kahdestatoista ministeriöistä. Analyysissä on laadullinen ote, ja osana tulosten raportointia testataan kahta arviointikehikkoa kansalaiskirjeiden poliittisen osallistumisarvon määrittämiseksi. Tarkastelujakson aikana ministeriöihin ja ministereille saapui 12 500 kirjettä, joista suurin osa covid-19 –pandemian hoidon kannalta keskeisimpiin ministeriöihin. Kirjeiden sisällöt vaihtelevat ministeriön toimialan mukaan ja niissä näkyy pandemian vaikutus. Kirjeillä ilmaistaan poliittisia mielipiteitä ja ehdotetaan ratkaisua niin akuutteihin kuin pitkäkestoisempiinkin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kansalaiskirjeet ovat poliittista kommunikaatiota, jotka toimivat väylänä poliittiselle osallistumiselle. Kansalaiskirjeiden mahdollisuus toimia osana kaksisuuntaista vuorovaikutusta tukisi niiden vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon ja siten vahvistaisi niiden merkitystä poliittisen osallistumisen keinona.
Valtiovarainministeriön asettama työryhmä esitti 8.2.2012 luovuttamassaan mietinnössä Manner-Suomen kuntien määrän supistamista nykyisestä 320 noin 70:een. Mietinnön julkistamisen jälkeen on käyty keskustelua siitä, miten hyvin demokratia ja kansalaisvaikuttaminen toteutuisivat nykyistä selvästi suuremmissa kuntayksiköissä. On arvioitu, että uusien suurkuntien reuna-alueiden asukkaiden saattaa olla vaikeaa saada ääntään kuuluviin kunnan päätöksenteossa. Kunnan sisäisiä vaalipiirejä on esitetty yhtenä vastauksena nykyistä laajempien kuntien myötä mahdollisesti syntyvään alueelliseen demokratiavajeeseen. Käytännössä vaalipiirien käyttöönotto tarkoittaisi sitä, että kunta jaetaan kahteen tai useampaan vaalipiiriin, joiden alueelta valitaan omat edustajat kunnan valtuustoon. Tässä muistiossa kunnan sisäisiä vaalipiirejä lähestytään aluksi konkreettisesti yhden esimerkin valossa. Sen jälkeen selostetaan asiaa yleispiirteisemmin ja esitellään joitakin kansainvälisiä kokemuksia. Muita kunnanosahallintoratkaisuja on erikseen selvitetty Ritva Pihlajan ja Siv Sandbergin toimesta.
Previous research has considered action and adventure sports using a variety of associated terms and definitions which has led to confusing discourse and contradictory research findings. Traditional narratives have typically considered participation exclusively as the pastime of young people with abnormal characteristics or personalities having unhealthy and pathological tendencies to take risks because of the need for thrill, excitement or an adrenaline ‘rush’. Conversely, recent research has linked even the most extreme forms of action and adventure sports to positive physical and psychological health and well-being outcomes. Here, we argue that traditional frameworks have led to definitions, which, as currently used by researchers, ignore key elements constituting the essential merit of these sports. In this paper, we suggest that this lack of conceptual clarity in understanding cognitions, perception and action in action and adventure sports requires a comprehensive explanatory framework, ecological dynamics which considers person-environment interactions from a multidisciplinary perspective. Action and adventure sports can be fundamentally conceptualized as activities which flourish through creative exploration of novel movement experiences, continuously expanding and evolving beyond predetermined environmental, physical, psychological or sociocultural boundaries. The outcome is the emergence of a rich variety of participation styles and philosophical differences within and across activities. The purpose of this paper is twofold: (a) to point out some limitations of existing research on action and adventure sports; (b) based on key ideas from emerging research and an ecological dynamics approach, to propose a holistic multidisciplinary model for defining and understanding action and adventure sports that may better guide future research and practical implications.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kotiympäristön vaikutusta lapsen motivaatioon ja lukutaitoon dysleksian riskiryhmässä lasten ollessa peruskoulun ensimmäisellä ja toisella luokalla. Tutkittavat 107 lasta kuuluivat Jyväskylän yliopiston Lapsen kielen kehitys ja geneettinen dysleksiariski - tutkimusprojektiin ja heillä oli todettu geneettinen dysleksiariski. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia vanhemman läksyjen tekoon osallistumisen yhteyttä lapsen motivaatioon ja lukemisen taitoihin. Samalla pyrittiin laajentamaan käsitystä kotiympäristön vaikutuksesta lapsen lukutaitoon kouluiässä. Vanhemman osallistumista läksyjen tekoon mitattiin vanhemman arviolla siitä, tarvitsiko lapsi apua läksyjen teossa. Lapsen lukutaitoa mitattiin lukemisen sujuvuuden tehtävällä ja motivaatiota vanhemman ja opettajan arvioilla. Vanhemman osallistumisen yhteyksiä lapsen lukutaitoon ja motivaatioon tutkittiin korrelaation ja regressioanalyysin avulla. Lisäksi tutkittiin, toimiko lapsen motivaatio mediaattorina vanhemman osallistumisen ja lukutaidon välillä. Mediaattorianalyysi tehtiin bootstrapping-menetelmällä. Lopuksi etsittiin alaryhmiä muuttujien suhteen. Ryhmittelyssä käytettiin klusterianalyysiä ja raja-arvokriteeriä. Ryhmiä tarkasteltiin ristiintaulukossa ja χ²-testillä. Keskiarvoeroja ja muutosta ajassa tutkittiin yksisuuntaisella ja toistomittausten varianssianalyysillä. Vanhemman osallistuminen läksyjen tekoon oli yhteydessä lapsen lukutaitoon ja motivaatioon siten, että mitä paremmat lapsen lukutaito ja motivaatio olivat, sitä vähemmän vanhempi osallistui läksyjen tekoon. Mediaattorimalli ei muodostunut tilastollisesti merkitseväksi. Aineistosta löytyi alaryhmiä lapsen lukutaidon, motivaation ja vanhemman osallistumisen suhteen. Ryhmät erosivat toisistaan keskiarvojen perusteella, mutta niissä ei havaittu muutosta ajassa siirryttäessä ensimmäiseltä luokalta toiselle. Tutkimus laajentaa näkemystä siitä, että lapsen kotiympäristöllä on merkitystä myös kouluiässä, jolloin vanhempi mukauttaa toimintaansa lapsen tarpeen perusteella. Vanhemman osallistuminen ei kuitenkaan vaikuttanut riskiryhmän lasten lukutaitoon tai motivaatioon, vaan lasten tilanne pysyi samankaltaisena ensimmäisen ja toisen luokan ajan. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten riskiryhmän lasten lukutaito ja motivaatio kehittyvät ja miten vanhemman osallistuminen vaikuttaa myöhempinä kouluvuosina.
Valtioneuvoston vuonna 2014 eduskunnalle antamassa demokratiapoliittisessa selonteossa linjattiin, että valtioneuvosto seuraavan vaalikauden aikana laatii kansallisen toimintaohjelman demokratian edistämisestä Suomessa. Toimintaohjelman tavoitteena oli vastata suomalaiseen demokratiaan liittyviin ajankohtaisiin haasteisiin sekä edistää kansalaisten osallistumisoikeuksia ja niiden käyttöä perustuslain 14 § 4 momentin mukaisesti. Perustuslain 14 § 4 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Julkinen valta voi edistää kansalaisten osallistumismahdollisuuksia kehittämällä lainsäädäntöä (ml. osallistumisoikeudet), informaatio-ohjauksella ja ohjeistuksella, viestinnällä sekä ohjaamalla resursseja demokratian kehittämiseen ja kansalaisvaikuttamisen edistämiseen. Demokratiapoliittinen toimintaohjelma vuosille 2017–2019 hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 16.2.2017. Tämä on virkatyönä laadittu loppuraportti valtioneuvoston demokratiapoliittisesta toimintaohjelmasta (2017–2019). Raportissa kuvaillaan, miten toimintaohjelman hankkeet ovat toteutuneet. Hankekuvausten ohella raportissa on mahdollisuuksien mukaan pyritty myös nostamaan esille hankkeiden vaikuttavuutta ja raportoimaan yleisestä kehityksestä toimintaohjelman eri sektoreilla. Lopuksi raportissa esitetään virkamiesnäkökulmasta jatkokehitysehdotuksia seuraavaa hallituskautta silmällä pitäen.
Tässä pro gradu-tutkielmassa perehdyn tarkastelemaan suomalaisten poliittista osallistumista, siihen vaikuttavia tekijöitä, resursseja ja rakenteita. Päähuomio tutkielmassa on, kuinka merkittävässä roolissa hyvinvointiresurssit, poliittinen luottamus ja demografiset tekijät ovat poliittisen osallistumisen perustana. Tutkielmassa syvennytään kansalaisten erilaisiin keinoihin saada äänensä kuuluviin poliittisessa päätöksenteossa. Tämän lisäksi selvitetään ketkä kansalaiset ovat aktiivisia poliittisia osallis-tujia ja ketkä puolestaan jättävät osallistumatta. Tässä työssä suomalaisten poliittista osallistumista ja siihen vaikuttavia resursseja, tekijöitä ja luot-tamusta tarkastellaan vuoden 2018 ESS-haastatteluaineiston pohjalta. Kvantitatiivisen haastatteluaineiston analyysit on suoritettu SPSS–tilasto-ohjelmalla. Tutkielman tutkimuskysymyksiin on haettu vastauksia suorilla jakaumilla ja ristiintaulukoilla, eli kuvailevilla tutkimusmenetelmillä. Kuvailevien menetelmien lisäksi työssä on hyödynnetty monimuuttujamenetelmänä multinomiaalista logistista regressioanalyysia. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että valtaosa poliittisesta osallistumisesta tapahtuu institutionaalisin poliittisen osallistumisen keinoin, vaikka uudet osallistumisen keinot ovat nousseet perinteisen äänestämisen, puoluepolitiikkaan osallistumisen ja poliitikkoihin yhteydenoton rinnalle. Merkittävää on, että poliittinen osallistuminen ei jakaudu tasaisesti eri ikäryhmien välille. Lisäksi osallistumiseen vaikuttaa keskeisesti yksilön hallussa olevat hyvinvointiresurssit. Tästä johtuen kaikkien kansalaisten ääni ei kuulu poliittisessa päätöksenteossa yhtäläisesti. Sellaisten yksilöiden ääni kuuluu, joilla on osanaan paljon hyvinvointiresursseja. Sen sijaan heikosti hyvinvointiresursseja omaavien yksilöiden ääni ei kuulu yhtä vahvasti ja vaikuttavasti poliittisessa päätöksenteossa. Lisäksi keskeinen tutkimustulos on, että ei-institutionaalinen poliittinen osallistuminen tukee institutionaalista poliittista osallistumista. Tutkimustulosten valossa suomalaiset osoittautuvat olevan institutionaalisin keinoin osallis-tuvia tai sekä institutionaalisin että ei-institutionaalisin keinoin osallistuvia. Marginaalinen osa kansasta osallistuu vain ei-institutionaalisin keinoin. Tuloksista on nähtävissä, että ikäryhmien välillä merkittävä ero poliittisen osallistumisen keinoissa. Nuoret osallistuvat ei-institutionaalisen poliittisen osallistumisen keinoin ja vanhemmat ikäpolvet puolestaan institutionaalisin poliittisen osallistumisen keinoin. Vanhemmat ikäpolvet ovat kuuliaisia äänestäjiä ja puoluepolitiikkaan osallistujia. Sen sijaan nuoret ovat ottaneet kertaluonteiset poliittisen osallistumisen keinot omaksensa. Kertaluonteisia poliittisen osallistumisen keinoja ovat esimerkiksi poliittinen osallistuminen sosiaalisessa mediassa ja adressien allekirjoittaminen. Tutkimuksen tulok-sista sekä maailmantilanteen muutoksista on pääteltävissä, että poliittinen osallistuminen tulee muut-tumaan tulevina vuosina. Täten aihepiiri edellyttää lisätutkimusta. Avainsanat: poliittinen osallistuminen, institutionaalinen osallistuminen, ei-institutionaalinen osallistuminen, hyvinvointiresurssit, demografiset tekijät, eriarvoisuus, koettu terveys, sosiaalinen media, luottamus politiikkaan
Oikeusministeriö asetti työryhmän toteuttamaan Sähköisen kuulemisen kehittäminen valtionhallinnossa, II vaihe -hanketta maaliskuussa 2007 osana kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Ohjelman päätyttyä kehittämistyö siirtyi 1. huhtikuuta 2007 oikeusministeriön demokratian vastuualueen johdettavaksi. Suomalaisessa tietoyhteiskuntakeskustelussa demokratian vahvistaminen uuden tieto- ja viestintätekniikan avulla ei ole noussut kovin vahvasti esille. Kansainvälisissä vertailuissa nimenomaan kansalaisten osallistuminen ja vaikutusmahdollisuudet nousevat keskeiseksi hallinnon verkkokehitystyön haasteeksi Suomessa. Työryhmän esitys sähköisen vuorovaikutuksen kehittämiseksi kansalaisten, kansalaisjärjestöjen ja poliittis-hallinnollisten toimijoiden välille sisältää yleisellä tasolla sekä toimintakulttuuriin ja työtapoihin liittyviä uudistuksia että esityksiä internetin yhteisöllistä työtapaa tukevien sovellusten käyttöönotosta. Työryhmä näkee kansalaisosallistumisen ja -vaikuttamisen mahdolliseksi päätöksentekoprosessien eri vaiheissa ja eri tasoilla. Yhteiskunnallisesti merkittävistä päätöksentekoprosessista on tarpeen määritellä kohdat, joissa on välttämätöntä kuulla kansalaisyhteiskuntaa, ja varattava tähän toimintaan riittävästi aikaa ja resursseja. Osallistumismenetelmien käytön laajentamista tulee tarkastella sekä siitä saatavien hyötyjen että mahdollisten ongelmakohtien kautta. Sähköisen vuorovaikutuksen keinoja tulee käyttää demokraattisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti perinteisten osallistumismuotojen rinnalla. Kehitystyö ehdotetaan toteutettavaksi vaiheittain yhteistyönä, jossa on mukana ministeriöiden, eduskunnan ja kuntien edustajien lisäksi myös kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Työryhmä pitää hallintorakenteiden, toimintatapojen ja organisaatiokulttuurin uudistamista tärkeänä, jotta kansalaisosallistumisen edellytykset ja sen vaikuttavuus paranevat. Hallinnolta edellytetään, että se pystyy ennakoimaan toimintaympäristössä kehityskulkuja, jotka vaativat muuttamaan omia toimintatapoja. Esitys sisältää kymmenkohtaisen toimenpidelistauksen sekä esityksen sähköisen etä-äänestyksen käyttöönottomahdollisuuksien arvioinnista eduskuntavaaleissa 2011 ja sähköisen valtiollisen kansanaloitteen ottamisesta käyttöön.
Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelmasta vuoteen 2020 on tehty SOVA-lain (Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista, 200/2005) mukainen ympäristöarviointi. SOVA-lain mukaisesti jätesuunnitteluprosessin aikana on ollut kaksi virallista kuulemista. Tässä Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnittelun toisessa osaraportissa on lyhennelmät toisen kuulemisen aikana saaduista lausunnoista ja kannanotoista sekä perustelut niiden huomioimisesta jätesuunnitelmassa.