Kaikki aineistot
Lisää
Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, saadaanko uskonnollisessa kokemuksessa tietoa henkiolennoista? Tutkimuksen näkökulma on uskonnonfilosofinen. Käsittelen henkimaailmasta saatavan tiedon mahdollisuutta puolustavia epistemologisia näkemyksiä ja niistä esitettyä kritiikkiä. Mystiset tiedonhankintatavat osoittautuvat universaaleja tiedonhankintatapoja, kuten aistihavaintoa selkeästi epävarmemmiksi. Erikseen käsittelen henkikokemuksen aitoudelle esitettyjä tärkeimpiä haasteita: henkimaailmasta saadun informaation ristiriitaisuus ja kokemuksille annetut luonnolliset selitykset. Jälkimmäisistä monet ovat uskottavia, mutta eivät kuitenkaan aukottomia. Moderni aivotutkimus on ongelman kannalta mielenkiintoista, mutta sen anti jää varsin laihaksi. Lupaavammalta näyttää paranormaalien ilmiöiden tutkimus, jota ei ole juurikaan lähestytty uskonnonfilosofisesta näkökulmasta. Nykytietämyksen pohjalta uskonnolliset kokemukset hengistä selittyisivät selkeimmin käsittämällä ne alitajunnan tuotteiksi, jotka kokija virheellisesti ulkoistaa mielensä ulkopuolelta tulleiksi. Erot ”kyvyssä havaita” henkiä selittyisivät yksilöiden erilaisilla kognitiivisilla piirteillä. Aukotonta todistelua tai vakuuttavaa empiiristä näyttöä henkimaailman olemassaolon puolesta tai vastaan ei kuitenkaan ole. Emme pysty osoittamaan, missä tietyn henkilön kokemuksessa tietoa henkimaailmasta olisi saatu tai edes sitä, onko tällaista tietoa ylipäätään koskaan saatu.
Tämän tutkielman tarkoitus on käsitellä merkityksiä, jotka koskevat yliluonnollista ja pahuutta. Tutki-musmetodina on käytetty dialogisia haastatteluita, joissa aiheita on lähestytty keskustellen erityisesti viihteen kautta. Viihde on toiminut nuorten aikuisten kanssa tehdyissä haastatteluissa aiheiden keventäjänä, sillä yliluonnolliseen ja pahuuteen liittyy tiettyä tabumaisuutta, mikä oli nähtävissä myös siinä, että tutkimukseen oli vaikea saada haasteltavia. Lupaus haastattelujen vahvasta anonymisoinnista kuitenkin johti lukuisiin haastatteluihin, joista kahdeksan päätyi tutkimusaineistoksi. Haastatteluja on analysoitu lähiluvun avulla. Analyysiä taustoittavina käsitteinä tutkimuksessa on relevanttiin tutkimuskirjallisuuteen tukeutuen käsitelty viihdettä, pahuutta ja yliluonnollista. Tutkielman analyysiosio jakaantuu kolmeen teemaan: uskonnon merkityksen, käsitykset yliluonnollisesta ja käsitykset pahuudesta. Analyysin tuloksena voidaan sanoa olevan havainto siitä, että tieteellinen maailmankuva on merkittävä viitekehys tulkitsemaan yliluonnollista ja pahuutta. Pääsääntöisesti haastateltavat eivät olleet itse kokeneet mitään, mitä kutsuisivat yliluonnolliseksi, mutta ilmaisivat siitä huolimatta olevansa avoimia aiheiden suhteen eivätkä nähneet oleelliseksi tuomita ihmisiä, jotka esittävät kokeneensa yliluonnollisia ilmiöitä. Tietty kriittisyys perinteisestä organisoitua uskonnollisuutta vastaan oli haastateltavien näkemyksissä vahvasti läsnä. Tutkielman lopuksi todetaan käsiteltyjen aiheiden monitulkintaisuus sekä peräänkuulutetaan lisää tutkimusta aiheesta, joka ei välttämättä ole strategisesti järkevä, mutta on silti monille tärkeä ja kiehtova.
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin estetiikkaa ja yliluonnollisuutta. Teorioilla pohdittiin estetiikan ydinkysymyksiä, kauneutta ja rumuutta. Tekstissä perehdyttiin myös yliluonnollisuuteen, pelkoon ja taikauskoon sekä sen kiinnittymiseen yhteiskuntaan. Tutkimisen luonne oli pohtiva ja mihinkään lopputuloksiin ei päädytty, vaan lukijalle jää mietittävää asian pohjalta.
Kirjallisessa osuuudessa käsitellään paranormaaleja kokemuksia ja uskomista yliluonnolliseen. Erityisesti ulkoavaruuden olentoihin liittyvissä tapauksissa. Kirjallisessa osuudessa käsitellään tätä aihetta. Taiteellisessa osiossa toteutettiin teos joka koostuu valokuvasta ja grafiikasta. Valokuvissa esiintyvä hahmo kokee voimakkaan ilmestyksen etsiessään yhteyttä ulkoavaruuden olentoihin. Valokuvien lisäksi teoksessa on sivuja ’’lentävän lautasen käyttöoppaasta’’. Sivut kirjoitettiin teosta varten luodulla pseudokielellä. Teoksen lopulliseen ulkoasuun kuuluivat myös mustat linjat jotka yhdistävät ripustettuja teoksen osia.
Noin neljäkymmentä prosenttia väestöstä on kokenut kummia. Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittama teos rakentaa monitieteistä, kulttuurintutkimuksen lähtökohdista kumpuavaa aikalaisanalyysiä arkiymmärryksen ylittävien, kummien kokemusten asemasta nyky-Suomessa. Kirjoittajat hahmottavat kummien kokemusten paikkaa arjessa, tieteessä, uskonnossa ja taiteessa. He ottavat kokemukset todesta ja kysyvät, mitä kummista kokemuksista seuraa pikemminkin kuin ovatko ne totta. Kirja on tärkeä puheenvuoro mielenterveyden kulttuurisuutta käsittelevässä keskustelussa, sillä se ravistelee käsityksiä normaalista ja legitimoi sangen yleisiä, mutta yleisesti patologisoituja, leimaavia kokemuksia.
In the mid-1960s, the Western world was confounded by a peculiar case. The person at the center of this attention was Ted Serios, a bellhop at a Chicago hotel, who was said to possess a unique talent: he could produce photographic images by using only his mind. Dr. Jule Eisenbud, a respected psychiatrist from Denver who was fascinated by the workings of the human mind, made a significant contribution to studying this phenomenon in 1964–1967. However, understandably, people saw the pictures - called thoughtographs - as a scam and their origin as some sort of magic trick. The essays in this collection do not focus on the truth and the untruth of these experiments. Instead, the story of Serios has tempted the authors to consider a variety of deviations from and detours around a subject that defies rational explanation. The thoughtographs do not make sense: their contours blur and blend with the ontology of the image in general. How do images appear to us in the first place? Where do images come from?