Kaikki aineistot
Lisää
Asunnottomat naiset ovat entistä nuorempia ja huonokuntoisempia, ja naisille tyypillisen piiloasunnottomuuden vuoksi heidän tavoittamisensa on vaikeaa. Piiloasunnottomuutta pitkittää majapaikasta toiseen siirtyminen, ennakkoluulot ja -asenteet asunnottomuuspalveluita kohtaan, huonot kokemukset palveluista sekä turvallisen matalan kynnyksen paikan puuttuminen. Piiloasunnottomuuteen liittyy hyväksikäytetyksi tulemisen uhka, ja väkivalta näyttäytyykin aivan keskeisenä osana naisten asunnottomuutta. Asunnottomuus aiheuttaa naisille voimakasta häpeää, sillä asunnottomuus tarkoittaa naisille epäonnistumista muun muassa niissä odotuksissa, joita yhteiskunta heille asettaa. Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön naisten kokemuksista asunnottomuudesta.
Nuorten syrjäytyminen on merkittävä ongelma Suomessa. Esimerkiksi muutokset elinoloissa ja erilaiset vaikeudet nuoren elämässä voivat johtaa syrjäytymiseen. Tutkielmassa tarkasteltiin nuorten syrjäytymistä ja etsittiin keinoja sen ehkäisemiseksi. Sosiaalityöllä on käytännön työelämässä tärkeä tehtävä tunnistaa niitä ryhmiä, jotka ovat alttiita syrjäytymiselle ja löytää keinoja puuttua ongelmallisiin tilanteisiin varhaisessa vaiheessa. Tässä tutkielmassa tuotettiin tietoa nuorten syrjäytymisestä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto koostuu neljästä kotimaisesta ja kahdesta kansainvälisestä tutkimuksesta. Aineiston valinta toteutettiin noudattamalla aineistolle asetettuja kriteerejä. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla etsittiin tietoa tutkimuskysymyksiin, tiivistettiin valittu aineisto ja muodostettiin tutkielmassa esitetyt tutkimustulokset. Tutkielmassa vastaan tutkimuskysymyksiin mitkä asiat aiheuttavat nuorten syrjäytymistä ja millaisia keinoja sosiaalityöllä on ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Tutkimustulosten mukaan nuorten syrjäytymiseen johtavat keskeiset syyt löytyvät nuoren puutteellisesta kasvu- ja kehitysympäristöstä, vahingollisista elämäntavoista sekä alisuoriutumisesta. Sosiaalityön näkökulmasta syrjäytymisen ehkäisyyn on olemassa erilaisia keinoja. Erityisen tärkeää olisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön ja matalan kynnyksen palveluihin. Huomioon tulisi ottaa nuoren elämä kokonaisvaltaisesti. Syrjäytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma, johon sosiaalityön tulisi panostaa ja kohdistaa resursseja. Erityisesti ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön tulisi panostaa, koska syrjäytymistä voidaan osittain pitää lapsuuden ja nuoruuden ongelmien jatkumona. Nuorille tulisi olla tarjolla matalan kynnyksen palveluja, joihin on helppo hakeutua. Tärkeää olisi huomioida, että nuori voi päästä irti syrjäytymisen ongelmasta, jos saa tarvitsemaansa ohjausta, apua ja tukea. Tässä sosiaalityöllä on tärkeä tehtävä.
Tutkielmassa käsitellään mitä asioita vaikuttaa helsinkiläisten pitkäaikaisasunnottomien asunnottomuuden uusiutumisen taustalla sekä sitä, miten asunnottomuuden uusiutumista voitaisiin ehkäistä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on rakenteellinen sosiaalityö. Teorian avulla tarkastelu kohdistetaan yhteiskunnan rakenteisiin yksilön ongelmien sijasta. Tutkielman avulla halutaan tuottaa lisää tietoa kohderyhmän näkökulmasta käsin, jotta palveluita voitaisiin parantaa asunnottomuuden poistamiseksi. Aineisto koostuu neljästä teemahaastattelusta, joita on analysoitu sisällönanalyysin keinoin. Ajattelua on ohjannut fenomenologis-hermeneuttinen näkemys, jolla pyritään löytämään näiden yksilöiden kokemuksista tietoa, mutta ei luomaan universaaleja totuuksia asioista. Tilastoissa asunnottomuus uusiutuu useimmiten vuokravelkojen ja väkivaltaisuuden vuoksi. Aina kotiutuminen asumisyksiköihin ei ole myöskään onnistunut toivotunlaisesti, sillä asumisyksiköissä asuminen koetaan rauhattomaksi ja päihdeongelmaa syventäväksi. Asunnottomuuden uusiutumisen taustalla on myös puutteita tuen tarpeiden huomioimisessa. Jonotusajat tuettuun asumiseen näyttäytyvät paikoitellen hyvin pitkinä, jolloin ihmiset jäävät toisinaan palveluiden ulkopuolelle. Jonotusajalla on negatiivisia vaikutuksia yksilön elämään, sillä monen terveydentila heikkenee ja usko yhteiskunnan apuun rapautuu. Nykyisellään jonotusaika tuettuun asumiseen on jopa kolme vuotta, mutta asunnottomien toive olisi saada asunto tätä nopeammin. Jonotusajoille toivotaan enimmäisaikaa, sillä elämä asunnottomana monen vuoden ajan nähdään mahdottomana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että jonotusaika on liian pitkä ja heikentää monen asunnottoman tilannetta. Tuetun asumisen palveluita pitäisi lisätä merkittävästi jonojen purkamiseksi. Tarjolla tulisi olla myös enemmän nykyistä pienempiä asumisyksiköitä sekä uudenlaisia palveluita vastaamaan erilaisiin tuen tarpeisiin.
Ruoka-avun tarve kasvaa koko ajan, mutta sen tarjonta vähenee. Tähän ongelmaan vastaamiseksi tarvitaan eri toimijoiden yhteistyötä. Ruoka-aputoimijoiden keskinäinen yhteistyö voisi edesauttaa tarjottavan hävikki- ja lahjoitusruoan saatavuutta. Ruoka-aputoimijoiden ja julkisen sektorin yhteistyöllä taas voitaisiin kehittää palvelujärjestelmää niin, että ruoka-avun tarve vähenisi.
The study examines the reasons of the social problems among the indigenous peoples in the Arctic from the perspective of indigeneity as a spatial setting where the indigenous self-identification and the self-expression occurs. In such analysis, indigeneity appears as an ‘operating condition’ which refers to a world view, where universal interrelatedness is emphasized over ‘social reality’. The study claims that the social problems among the indigenous peoples in the Arctic, are the consequence of the international practices at the macro-level which have caused the crisis of indigeneity. The conclusion is that ‘citizenship’ which is emphasized by the recent international paradigm, prevents the fulfillment of a ‘social agency’ as the basis of indigeneity. For this reason, the study suggests that the ‘citizenship’ which base on the individual rights, should be replaced with the ‘social citizenship’. Accordingly, the study deals with the ‘transnationalism from below’ as a gateway to ‘social citizenship’ which would better enable the intervention to the social problems among the indigenous peoples in the Arctic. From this outlook internationalism and globalization appears as the tools of governance against this background. As such, they are analyzed by means of constructivism which suggests that the colonization process still exists. On the other hand, the study presents that constructivism should be completed with the political psychology in order to understand the international relations. From the basis of these methodological solutions, the autoethnography and the narrative criticism are applied as study methods for the recognition of the negations of modernization and the understanding of the governmental practices among the indigenous peoples. Finally, the study pursues to prove the theoretical setting of the study by means of the gaming research.
Yhteiskunnallisiin ongelmiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Huono-osaisuuden vähentäminen ja ehkäiseminen sekä osallisuuden edistäminen vaativat useiden toimijoiden yhteistyötä. Yksittäiset toimijat ja hankkeet eivät useinkaan saa yksin aikaan laajemmin vaikuttavia muutoksia, vaan parhaat tulokset saadaan tekemällä yhteistyötä alueellisia tai maakunnallisia tavoitteita myötäillen. Sokra-hanke tukee ja koordinoi alueiden toimijoita ja edistää sosiaalista osallisuutta tekemällä yhteistyötä paikallistason toimijoiden kanssa.
Yhteiskunnan rakenteet ja asenteet vaikuttavat päihde- ja lainrikkojataustaisten osallisuuden toteutumiseen. Leimautuminen vähentää osallisuutta ihmisen omassa elämässä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Osallisuuden esteenä on esimerkiksi taustaisuudesta johtuva hauras yhteys omiin vahvuuksiin ja voimavaroihin. Taustaisuus vaikeuttaa myös molemminpuolisen luottamuksen rakentumista sekä vähentää osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Osattomuuden kokemuksiin vaikuttavat vahvasti myös leimautumisesta johtuvat kohtaamattomuuden kokemukset yhteiskunnan palveluissa. Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön asiakkaiden osallisuuden kokemuksia omassa elämässä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa.
Kieli: | fin |
---|---|
Julkaisija: | [Pori] : Suomen sosiaalipedagoginen seura ry 2000-2022. |
ISSN: |
2736-8343 |
Aiheet: | |
Tallennettuna: |
|
Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia ovat sairaalan päivystykseen hakeutuneiden potilaiden sosiaaliset ongelmat. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan terveyssosiaalityöntekijän työtä moniammatillisissa ja laaja-alaisissa yhteistyöverkostoissa sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. Aineistona on käytetty Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä toteutetun Sosiaalityö päivystyksessä –pilotin hankemateriaalia. Materiaali koostuu sosiaalityöntekijän täyttämistä sähköisistä seurantalomakkeista joita kertyi kolmen kuukauden aikana 236 kappaletta. Lomakkeen kysymykset olivat sekä määrällisiä että laadullisia, sisältäen valmiita vastausvaihtoehtoja ja avokysymyksiä. Tutkimus on luonteeltaan deskriptiivinen, se pyrkii kuvailemaan potilaiden sosiaalisia ongelmia ja terveyssosiaalityöntekijän työtä niin kuin ne ilmenevät sairaalan päivystysalueella. Tutkimuksessa on käytetty rinnakkain kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä. Sosiaalityö terveydenhuollossa on terveyspolitiikan ja terveydenhuollon organisaatioiden tavoitteiden mukaisesti tapahtuvaa toimintaa. Tutkimus osoittaa, että sosiaalityön jalkautuminen terveydenhuollon keskelle on haasteellista mutta tarpeellista. Monet sosiaalisista ongelmista olivat sukupuolittuneita. Ongelmissa oli myös havaittavissa ongelmaryppäitä, esimerkiksi päihteiden yhteydessä esiintyi usein asumiseen sekä mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja lähisuhdeväkivallan ollessa kyseessä siihen linkittyivät sosiaalipalvelujen tarvetta sekä mielenterveys- ja päihdeongelmia. Pyrkiessään ratkaisemaan potilaiden sosiaalisia ongelmia terveyssosiaalityöntekijän toimenpiteissä korostuvat hänen asiantuntijuutensa nojalla suorittama tilanteiden arviointi ja jatkotoimenpiteiden suunnittelu. Olennaista on myös potilaan sosiaalisen toimintakyvyn tukeminen sekä ohjaaminen ja neuvonta läpi pirstaleisen palvelujärjestelmän. Kolmanneksi työssä korostuvat kolmella tasolla esiintyvät laaja-alaiset yhteistyöverkostot: potilaan läheiset ja omaiset, sairaalaorganisaation sisältä löytyvät moniammatilliset työryhmät sekä kolmantena sairaalan ulkopuoliset yhteistyöverkostot. Tutkimuksessa myös havaittiin, että sosiaalityö päivystyksessä auttoi hahmottamaan potilaan tilanteesta kokonaisvaltaisemman kuvan, se helpotti muiden palvelujen piiriin pääsyä, tiedon välittymistä laajoissa ja moniammatillisissa verkostoissa sekä auttoi kuulemaan potilasta itseään. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että läheskään kaikkien terveydenhuollon päivystykseen hakeutuneiden potilaiden ongelmat eivät ole luonteeltaan terveydellisiä vaan myös sosiaalisia ja sosiaalityön asiantuntijuutta tarvitsevia.
Julkaisussa analysoidaan lahtelaisen lähiön, Liipolan, asukkaiden suhdetta asuinalueeseensa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Kyseessä on vuonna 1999 tehdyn kyselyn uusintatutkimus, joten keskeisen teeman muodostaa kymmenessä vuodessa tapahtuneiden muutosten tarkastelu. Tarkasteltavina ovat sekä lähiön suhteellinen asema alueellisen eriytymisen näkökulmasta että asukkaiden omat arviot fyysisestä, sosiaalisesta ja toiminnallisesta elinympäristöstään. Mitä Liipolaan kuuluu nyt kymmenen vuoden jälkeen? Minkälaiseksi liipolalaiset alueensa kokevat ja mihin suuntaan asukkaat kokevat alueen kehittyneen kuluneen vuosikymmenen aikana? Muutoksen tarkastelun ohella tutkimus nostaa esille lähiöiden kehittämisen ajankohtaisia kysymyksiä esimerkiksi asukkaiden ikääntymisen vaikutuksista ja alueen monikulttuurisuudesta. Tutkimusaineistoina käytetään tilastotietoja ja postikyselyä alueen asukkaille.
Tutkimus tarkastelee syrjäytymisen käsitettä ja sen käyttöä tärkeänä yhteiskunnallisena ilmiönä, joka kertoo paljon 2000-luvun taitteen poliittisesta keskustelusta. Tutkimuksen näkökulma on konstruktivistinen eli syrjäytymistä tarkastellaan tietyssä paikassa ja ajassa diskursiivisesti rakentuvana käsitteenä. Pääasiallisena aineistona tutkimuksessani ovat Suomen Eduskunnan välikysymyskeskustelut, joissa syrjäytymisen käsite on ollut varsin merkittävässä roolissa. Olen rajannut aineistoni 1990- ja 2000-luvuille, joiden ajalta löytyy kolme syrjäytymistä käsittelevää välikysymyskeskustelua. Vertailukohtana ja kontekstina suomalaiselle aineistolle käytän ruotsalaisia välikysymyskeskusteluja samalta ajanjaksolta. Siellä tarkastelun kohteena on ensisijaisesti utanförskap käsite. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten välikysymyskeskusteluihin osallistuneet kansanedustajat Suomessa ja Ruotsissa puhuivat syrjäytymisestä ja miten he samalla määrittelivät syrjäytymisen käsitettä. Lisäksi esitän, miten nämä puheet eroavat toisistaan puoluekannan, oppositio-hallitus-asetelman ja eri vuosien mukaan liittäen analyysiin ajankohtaisia konteksteja. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota Suomen ja Ruotsin tilanteiden ja keskustelujen eroihin ja yhtäläisyyksiin. Teoreettisena lähtökohtana on käsitehistoria ja käsitteen intentionaalisen poliittisen käytön tutkiminen. Tutkimusasetelmassa yhdistyvät politiikan ja historian tutkimuksen lähtökohdat ja menetelmät. Tutkimustuloksenani esitän, että syrjäytymisen käsitettä on käytetty kaikissa puolueissa oman agendan ajamiseen riippumatta siitä, onko puolue ollut oppositiossa vai hallituksessa. 1990-luvulla syrjäytyminen näyttäytyi työllisyyspoliittisena ongelmana, ja vasemmistopuolueissa työelämän kaupallistumista kritisoitiin syrjäytymisen käsitteen avulla. 2000-luvulle tultaessa syrjäytymisestä puhuttiin enemmän sosiaali- ja koulutuspoliittisena ongelmana. Puhe syrjäytymisen vaikutuksista valtion talouteen lisääntyi. Ruotsissa syrjäytymisestä puhuttiin koulutuksen ja maahanmuuttajien integroimisen yhteydessä 1990-luvulta lähtien. 2004 vuodesta lähtien porvariallianssi liitti utanförskap käsitteen alueellisen eriarvoisuuden ja riippuvuuden sosiaalituista. Keskeisenä tuloksena tutkimuksessani on se, kuinka kahden hyvinvointivaltion syrjäytymisen käsitteistö on kehittynyt eri tavoin erilaisten poliittisten ongelmien ja realiteettien vuoksi. Toisaalta ylirajaisina yhteyksinä tutkimuksessa selvisi, että ruotsalainen keskustelu syrjäytymisestä on liittynyt sosiaalipolitiikan ja työttömyyden ongelmiin, kuten Suomessakin. Sekä meillä että Ruotsissa tiettyjä rajattuja ryhmiä, kuten pitkäaikaistyöttömiä, käytettiin esimerkkeinä syrjäytyneistä.
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälaisena ilmiönä oululainen asunnottomuus näyttäytyy tällä hetkellä ja miten sitä selitetään. Tutkimuksessa tarkastellaan oululaista asunnottomuutta sekä ilmiönä että sosiaalisena ja julkisena ongelmana. Asunnottomuudesta on olemassa paljon aiempaa tutkimusta. Erityisesti naisten ja nuorten asunnottomuutta koskevia viimeaikaisia tutkimuksia on löydettävissä hyvin. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tuottaa ajankohtaista tietoa asunnottomuudesta Oulussa ja vielä tarkemmin tutkia julkisen keskustelun pohjalta kenen vastuulla ongelman selitetään olevan. Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka on toteutettu tapaustutkimuksena. Tutkimusaineisto koostuu henkilöhaastatteluista sekä asunnottomuutta koskevista lehtiartikkeleista. Haastatteluaineisto pitää sisällään viiden pitkäaikaisasunnottoman haastattelun. Haastattelut toteutettiin jalkautumalla Oulun kaduille ja haastattelemalla kodittomia ihmisiä. Asunnottomuutta koskevat lehtiartikkelit on valittu Kaleva.fi- sekä Yle.fi- sivustoilta. Tutkimuksen aineistosta valitsin tutkimukseen mukaan artikkeleita, jotka tarkastelevat asunnottomuutta ilmiötasolla. Tuloksissa tarkastellaan asunnottomuuden ilmenemistä julkisena ongelmana sekä sitä, miten ilmiötä selitetään. Tutkimustulokset esitän teemoittain. Asunnottomuus näyttäytyy aineiston valossa monimuotoisena sosiaalisena ongelmana, jota selitetään erilaisin syin ja seurauksin. Asunnottomuuden taustalta nousi esiin muun muassa päihde- sekä mielenterveysongelmia. Pitkäaikaisasunnottomille asunnon saaminen tuntui olevan haasteellista. Tähän vaikutti erityisesti luottotietojen puuttuminen. Asunnon saamisen vaikeus ei noussut esiin Oulun kaupungin valtuuston jäsenten kertomuksista. Sosiaalipoliittisessa keskustelussa asunnon saamiseksi korostettiin asiakkaan omaa aktiivisuutta sekä kykyä sitoutua tarjottuihin palveluihin. Asunnottomien kokemuksista nousi esiin päinvastainen näkökulma. Asunnottomat kokivat, että palveluihin sitoutuminen edellyttäisi ensin oman asunnon saamista, jonka jälkeen palveluihin olisi mahdollista sitoutua. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että asunnottomuudessa on kyse yksilökohtaisesti kasaantuneista ongelmista yksilön elämäntilanteessa. Asunnottomuuteen yhdistyy leimatun identiteetin sekä eriarvoisuuden kokemuksia. Oululainen asunnottomuus on olemassa oleva ilmiö, josta on muodostunut sosiaalinen ja julkinen ongelma. Julkisena ongelmana asunnottomuus näyttäytyy negatiivisena ilmiönä, jolle pitäisi löytää oikeanlaisia vastatoimia. Asunnottomuutta selitetään sekä yksilön että yhteiskunnan vastuulla olevana ongelmana.
Tutkielma tarkastelee vaikuttamaan pyrkivän rakenteellisen sosiaalityön mahdollisuuksia lastensuojelutyössä. Aineistona ovat yhden keskisuuren suomalaisen kaupungin lastensuojelun asiakirjat, jotka sisältävät sosiaalityöntekijöiden kuvauksia asiakastyöstä ja siihen liittyvistä päätöksistä. Tutkimusaineistoksi poimittiin satunnaisotannalla 17 lastensuojelun avohuollon asiakkaan asiakirjat vuosilta 2013–2014. Sosiaalityön profession itseymmärryksessä ja uudessa sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) rakenteelliselle sosiaalityölle on kiistaton vaade. Aiemmassa rakenteellisen sosiaalityön tutkimuksessa on kuitenkin todettu, että rakenteellinen sosiaalityö on käsitteenä ja käytännön työmenetelminä jäsentymätön. Tässä tutkielmassa kysytään, millaisia lastensuojeluperheiden elämää vaikeuttavia rakenteellisia ilmiöitä voidaan tunnistaa asiakirjojen valossa sekä miten rakenteellisen sosiaalityön keinoin voitaisiin työskennellä näiden ilmiöiden helpottamiseksi. Ensimmäinen tutkimuskysymys on empiirinen. Toiseen tutkimuskysymykseen vastaan teoreettis-käsitteellisen analyysin ja empiirisen tarkastelun synteesin avulla. Siitä muodostuu tämän tutkielman tärkein tulos, synteettinen käsite rakenteellinen lastensuojelu. Tutkielma paikantuu hermeneuttiseen tutkimustraditioon, jossa olennaista on ymmärtää merkityssisältöjä ja kulttuuria. Tutkielma on kvalitatiivinen. Empiirisen tarkastelun kohteena ovat lastensuojelunasiakirjoissa näyttäytyvät lapsiperheiden kohtaamat sosiaaliset ongelmat. Tutkielma jäsentää lastensuojelun asiakasperheiden kohtaamien sosiaalisten ongelmien taustalta löytyviä rakenteellisia ja kulttuurisia kiinnityksiä ja pohtii sosiaalityön-tekijöiden vaikuttamismahdollisuuksia niihin. Tutkimusaineiston analyysi perustuu sisäl-lönanalyysiin, jota sovelletaan tekstianalyysina. Sisällönanalyysin olen toteuttanut aineisto-lähtöisesti teemoittelua ja tyypittelyä hyödyntäen. Tutkielman empiirisessä tarkastelussa saatiin selville, että rauhaton asuinympäristö, lapsi-perheköyhyys, perheväkivalta, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä yksinäisyys ovat yleisiä sosiaalisia ongelmia, joita tutkitut perheet ovat kohdanneet. Synteesin avulla jäsen-tämäni rakenteellisen lastensuojelun -käsitteen mukaan matalan kynnyksen palveluilla, urbaanin yhteisöllisyyden tukemisella, kansalaisten ja viranomaisten tietoisuuden lisäämisellä, sekä yleisen ja sukupuolisen tasa-arvon vaalimisella voidaan helpottaa edellä mainittuja, tutkielmassa rakenteellisiksi tulkittuja lapsiperheiden kohtaamia sosiaalisia ongelmia. Tutkielman tuloksena muodostettu synteettinen käsite soveltuu työkaluksi rakenteellisen sosiaalityön tarpeiden ja mahdollisuuksien paikantamisessa lastensuojelun asiakastyöstä.
Vanhushoivan rooli ja vanhushoivan järjestämisen visiot eduskuntapuolueiden 2021 kuntavaaliohjelmissa -tutkielman keskeisenä tavoitteena on selvittää ja esitellä vanhushoivan roolia puolueiden ohjelmissa. Tutkimustehtävän selvittämiseksi tarkastellaan sosiaalisen ongelman ja eriarvoisuuden käsitteitä ja keskitytään erityisesti hyvinvoinnin ja terveyden eriarvoisuuteen. Lisäksi tutkimus perehtyy vanhushoivan nykytilaan. Tutkielmassa analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällön analyysiä. Analyysissä keskeisimpänä tavoitteena on tunnistaa ohjelmissa vanhusten hoivan roolit ja mahdolliset vanhushoivan järjestämisen visiot. Keskeisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että useissa ohjelmissa vanhushoivalla on merkittävä rooli, mutta osa ohjelmista sivuuttaa vanhushoivan kokonaisuudessaan lähes täysin. Ohjelmissa on paljon samankaltaisuutta, joka liittyy tunnistettuihin ilmiöihin ja visioiden arvoihin. Toisaalta ohjelmat eroavat, erityisesti tavoitteiden sisällöissä, monin tavoin. Ohjelmien tarkastelun kautta puolueet eivät näyttäydy samankaltaisina.
Sosiaalityön kandidaatintutkielmassani tarkastelin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen kautta asunnottomuutta ja sitä, miten sen voi nähdä Durkheimin anomiateorian viitekehyksessä. Kiinnostukseni aihetta kohtaan heräsi oman työni kautta. Sosiaalipäivystystyössä asunnottomuus näyttäytyy vahvasti, ollen myös yhteiskunnallisesti merkittävä ja ajankohtainen ilmiö. Durkheimin anomiateoriassa kiinnostusta herättävä yksilön ja yhteiskunnan välinen ristiriita jäi puolestaan mieleeni jo opintojen alkuvaiheista. Tutkielmani avulla pyrin luomaan yhtenäistä kuvaa siitä, minkälaista on huono-osaisuus, asunnottoman syrjäytyneisyys, yksilön ja yhteiskunnan välinen keskinäisristiriita, palveluiden riittämättömyys ja niihin pahimmillaan liittyvä anominen itsemurha. Tutkielmani keskiössä oli asunnottomuus, mitä tarkastelin anomiateorian ja siihen liittyvien ilmiöiden kautta. Tutkielman aineistona toimivat asunnottomuuteen liittyvät tutkimukset, raportit ja artikkelit. Tutkielman tulokset toivat ilmi sen, miten historiallisen vanhan ranskalaisen teorian ydin näkyy yhä – tai jälleen nykypäivän asunnottomien keskuudessa. Tulosten perusteella voitiin nähdä asunnottomuuden olevan vahvasti huono-osaisuuteen kytkeytyvä ilmiö, mutta samalla tulokset loivat näkökulman siitä, että asunnottomuus ei ole vain marginaaliryhmien ongelma. Näin ollen myös aiheen jatkotutkimukselle olisi oma, yhteiskunnallisesti merkittävä paikkansa.
Yksinäisyyttä pidetään yleisesti vakavana yhteiskunnallisena ongelmana. Yksinäisyys kuitenkin ymmärretään monin eri tavoin, mikä herättää filosofisia kysymyksiä siitä, minkälaisena ilmiönä sitä tulisi tutkia. Artikkelissa käsittelen erilaisia yksinäisyyden muotoja erityisesti koetun yksinäisyyden näkökulmasta. Tutkin yksinäisyyttä sellaisten tunteiden filosofian nykysuuntausten avulla, jotka painottavat tunteiden ja ilmapiirien vuorovaikutuksellista muodostumista. Väitän, etteivät koetun yksinäisyyden näkökulma ja tunteiden filosofinen lähestymistapa tarkoita ilmiön yhteiskunnallisten tekijöiden sivuuttamista. Koska yksinäisyyttä ei voi erottaa yhteiskunnallisesta tilanteestaan ja tavoista, joilla ihmissuhteet kulttuurisesti järjestyvät, käsittelen artikkelissa koettua yksinäisyyttä myös poliittisen filosofian konteksteissa.
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka COVID-19-pandemian ensimmäisen aallon aikana kehystettiin sosiaalisia ongelmia. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten kansalaiset kehystävät sosiaalisia ongelmia kriisiolosuhteissa ja mitä kriisi voi paljastaa yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteista. Tutkimuksen aineiston muodostaa Helsingin Sanomissa COVID-19-pandemian ensimmäisen aallon aikana ilmestynyt mielipidekirjoittelu, josta aineistoon on valikoitunut ne kirjoitukset, jotka käsittelivät sosiaalisia ongelmia. Tutkielman analyysimenetelmänä on kehysanalyysi. Sosiaalisia ongelmia käsittelevistä mielipidekirjoituksista hahmottui tutkimuksessani neljä kehystä: uhan, vastuun, puutteen ja voimavaran kehykset. Uhan kehyksessä uhka liittyi esimerkiksi viruksen leviämiseen liittyvään uhkaan ja erilaisiin skenaarioihin siitä, mitä pandemia voi aiheuttaa yhteiskunnallisella tasolla esimerkiksi yrittäjille, kotitalouksien velkaantumiselle sekä koululaisten, perheiden ja iäkkäiden elämälle. Uhkaa käsiteltiin kehyksessä yleisellä tasolla, mutta myös yksilön tasolla. Uhka näyttäytyi yleensä suhteessa uhkaaviin tulevaisuuden skenaarioihin. Vastuun kehyksessä yksilöitä vastuutettiin omista toimistaan mutta kehyksessä liikuttiin myös yleisemmälle tasolla ja vastuutettiin päättäjiä toimi- maan käsillä oleviin ongelmiin liittyen. Yksilön vapauden, vastuun ja velvollisuuden teemat lomittuivat kehyksessä. Vastuun kehyksessä käytössä olivat myös erilaiset taisteluun liittyvät metaforiset ilmaukset. Puutteen kehyksessä oltiin jotakin vailla. Puute koski esimerkiksi resursseja, kuten rahaa, mutta myös henkilöstöresurssia. Toisaalta puutteen kehyksessä käytiin keskustelua myös puutteellisesti toimivista toiminnoista tai kokonaan puuttuvista toiminnoista. Puutteen kehyksessä käytiin keskustelua myös puuttuvasta vapaudesta toimia ja rajoittamattomasta arjesta. Voimavaran kehys oli positiiviset ilmaukset yhteen kokoava kehys. Kehyksessä ongelmalliset asiantilat, kuten rajoitustoimet ja rajoitustoimiin liittyvät seikat, paketoitiin positiivisin ilmauksin. Voimavaran kehyksessä ongelmallisillakin asioilla oli hopeareunukset. Voimavaran kehyksessä myös kannustettiin ja luotiin uskoa tulevaan, samoin kehyksessä nostettiin esiin eri alojen työntekijöitä, joiden nähtiin tekevän korvaamatonta työtä yhteiskunnassa kriisin keskellä.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten maahanmuuttajamiehistä puhutaan seksuaalisen väkivallan tekijöinä internetkeskusteluissa vuonna 2015. Tarkastelun kohteena ovat selonteot, joilla tekoja selitetään, ongelmapuhe ja uhkakuvat, joita keskusteluissa nousee sekä ratkaisuehdotukset, joita tähän sosiaaliseen ongelmaan esitetään. Tutkimuksessamme tarkastelun kohteena ovat myös vasta-argumentit, joilla maahanmuuttajien tekemää seksuaalista väkivaltaa ja siitä tuotettua ongelmaa kiistetään. Tutkimuksen aineisto muodostuu Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien digilehtien artikkeleihin kirjoitetuista lukijakommenteista sekä Suomi24-foorumin sekä Kaksplus-lehden internetfoorumin keskusteluketjuista. Keskustelut on käyty vuonna 2015. Tämä vuosi oli hyvin erityislaatuinen, sillä Suomeen saapui pakolaiskriisin vuoksi turvapaikanhakijoita ennätysmäärä ja lisäksi kyseisenä vuonna tapahtui useita maahanmuuttajien tekemiä seksuaalirikoksia, joista uutisoitiin mediassa hyvin laajasti. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi ja spesifisti tähän liittyvä moraalinen paniikki. Aineisto on analysoitu kategoria-analyysia soveltuvin osin hyödyntäen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että maahanmuuttajamiehiä ja heidän tekemäänsä seksuaalista väkivaltaa koskeva keskustelu on internetissä hyvin monipuolista ja vivahteikasta. Moraaliselle paniikille tunnuksenomaisesti maahanmuuttajien tekemä väkivalta konstruoitiin erityisen kuohuttavana ongelmana. Väkivallantekijöitä ja heidän ominaisuuksiaan kuvattiin hyvin vaihtelevasti käyttäen niin voimakkaan kielteisiä ja toiseuttavia kuin neutraalejakin ilmauksia. Selonteoissa selkeästi esiin nousivat tekijän kulttuuriin, suomalaiseen yhteiskuntaan ja tekijään itseensä liittyvät asiat. Ongelmapuhetta tuotettiin monipuolisesti. Keskusteluissa ongelmana nähtiin yleisesti maahanmuuttajamiesten tekemä seksuaalinen väkivalta, mutta maahanmuutto nostettiin ongelmien varsinaiseksi syyksi ja itse väkivaltaa suuremmaksi ongelmaksi. Ratkaisuehdotuksiksi tähän tuotettuun ongelmaan esitettiin muun muassa maahanmuuttajien karkottamista, tuomioiden koventamista ja maahanmuuttopolitiikan tiukentamista. Keskusteluissa esitetyissä vasta-argumenteissa todettiin, että seksuaalinen väkivalta ei ole maahanmuuttoon tai etnisyyteen liittyvä asia ja uutisointia ja julkista keskustelua käytetään lähinnä rasismin lietsomisen välineinä.
Sosiaalityö ammattikuntana on oikeuttanut itsensä köyhien auttamisen kautta ja suuntautunut ammatillisen toimintansa alkuajoista asti köyhyyden lievittämiseen ja poistamiseen. Sosiaalityön tutkimus on kuitenkin suurimmalta osin kohdentunut asiakasprosesseihin sekä ammattikäytäntöihin, jolloin vähemmälle huomiolle ovat jääneet hyvinvointipolitiikan aihealueet. Tässä kirjallisuuskatsauksessa haetaan vastausta siihen, miten köyhyys näyttäytyy tutkimuskirjallisuudessa ilmiönä ja sosiaalisena ongelmana, ja mitä on köyhyystietoinen sosiaalityö. Sosiaalityössä tarvitaan vahvaa köyhyystietoa, sillä köyhät ihmiset muodostavat suurimman osan sosiaalityön asiakaskunnasta. Lisääntyvä köyhyys korostaa ammatillisen sosiaalityön toiminnan merkitystä ja tarvetta erityiseen asiantuntijatietoon köyhyyden ilmiöstä. Tutkimusmenetelmänä on integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä sosiaalityön asiantuntijatietoa ja erityisosaamista köyhyydestä, tavoitteena on tuottaa tietoa köyhyydestä sosiaalisena ongelmana. Teoreettisena lähestymistapana tutkimus nojaa rakenteellisen sosiaalityön teoriaan. Tutkimuksen aineisto muodostuu Jyväskylän yliopiston kokoelmatietokannoista haetusta tutkimuskirjallisuudesta, ja näin koottu aineisto tulkitaan, kuvataan ja tiivistetään synteesiksi. Vastauksena tutkimuskysymyksiin osoitetaan köyhyyden yhteiskunnallisena, sosiaalisena ongelmana tulevan ylläpidetyksi 1990-luvun lamaa seuranneilla hyvinvointipolitiikan muutoksilla, jolloin myös muodostuivat köyhyyden ja työn uudet tulkinnat. 2000-luvun aikakaudella köyhyyteen edelleen kohdistuu ”laiska köyhä” ja ”laiska työtön” kulttuurinen tulkinta, joka tulee näkyviin yhteiskunnan kaventuneessa solidaarisuudessa heikompiosaisia kohtaan sekä poliittisissa päätöksissä heikompiosaisten toimeentuloon. Köyhyystietoinen sosiaalityö tämän tutkimuksen mukaan tulkittuna on köyhyyden näkemistä yksittäisen asiakkaan ongelmien kietoutumisena yhteiskunnallisiin ja hyvinvointipolitiikan kehyksiin. Kirjallisuuskatsauksen tuloksena nykyisen sosiaalityön käytännöissä köyhyys katsotaan asiakkaan luonnolliseksi olotilaksi, eikä köyhyyttä ”nähdä” omana ongelmanaan. Sosiaalityön köyhyyssokeus on samalla niin sanottu ”köyhyysparadoksi”, joka kytkeytyy tiedon tuottamisen kysymyksiin; tätä tehtävää ei sosiaalityössä voida toteuttaa silloin, kun köyhyys on normalisoitu sosiaalityön asiakkaan ominaisuudeksi. Sosiaalityön köyhyysparadoksi tuottaa näkymättömyyden kasvot köyhyyteen.
Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, miten moniongelmaisuus näyttäytyy nuorilla ja millainen vaikutus kasvuolosuhteilla on moniongelmaisuuden syntymiseen. Moniongelmaisuuden ilmiön tutkiminen auttaa yhteiskunnallisessa tasolla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämisessä sellaiseksi, että se palvelisi paremmin moniongelmaisia nuoria. Lisäksi kasvuolosuhteiden vaikutuksia tarkastelemalla voidaan löytää olennaisia suuntia ehkäisevä työn kohdistamiselle sekä tuen oikea-aikaisuudelle. Kirjallisuuteen perustuvan tutkielman tutkimusaineisto koostuu viidestä päälähteestä, joissa käsitellään nuorten syrjäytymistä, eri sosiaalisia ongelmia ja niiden välisiä yhteyksiä, kasvuolosuhteiden vaikutusta sekä lapsuusajan haitallisia kokemuksia. Lisäksi kirjallisuuskatsaus hyödyntää muita sivulähteitä. Tutkielman taustana käsitellään neljää sosiaaliseksi ongelmasi luokiteltavaa ongelmaa. Tutkin ongelmien kasautumista niiden esiintyvyyden kautta. Tarkastelemieni tutkimusten ja kirjallisuuden mukaan eri sosiaalisilla ongelmilla voidaan havaita yhteyttä toisiinsa ja nuoret usein kärsivät useasta ongelmasta. Tällöin voidaan puhua moniongelmaisuudesta, sillä sen määritelmänä pidetään tilannetta, jossa kärsitään useammasta kuin yhdestä sosiaaliseksi ongelmaksi luokiteltavasta ongelmasta. Kirjallisuuskatsauksen perusteella ei voida tehdä yleistystä nuorten moniongelmaisuuden ilmaantuvuusluvuista. Kirjallisuuskatsaus osoitti myös, että kasvuolosuhteilla on merkitystä moniongelmaisuuden syntymisessä ja kasvuolosuhteiden tarkastelu moniongelmaisuuden ilmiön syntymisessä on olennaista. Sellaisissa lapsen kasvuolosuhteissa, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on ongelmia, vaikutukset näkyvät vielä pitkälle nuoruuteen. Nämä vanhempien vaikeudet aiheuttavat usein puutteita lapsen tarvitsemassa tuessa, perushoivassa sekä kasvatuksessa. Vanhempien ongelmia ei voida kuitenkaan pitää suoranaisena syy-seuraussuhteena ongelmien kasautumiseen nuoruudessa.