Kaikki aineistot
Lisää
Aiempien tutkimusten perusteella lapsilla, joilla on itsesäätelyn pulmia, on usein pulmia myös vertaissuhteissaan ja leikeissään. Tällaisten lasten kuuleminen tutkimuksissa on ollut melko vähäistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisina näyttäytyvät vertaissuhteet ja leikki lapsilla, joilla on itsesäätelyn pulmia. Lisäksi tarkoituksena oli saada esiin lasten itsensä näkökulmaa vertaissuhteistaan ja leikeistään. Tutkimus toteutettiin etnografistyyppisesti yhden keskisuomalaisen päiväkodin esiopetusryhmässä. Ryhmässä oli yhteensä 21 lasta, joista seitsemällä oli jonkinlaisia itsesäätelyn pulmia. Näistä seitsemästä lapsesta kuusi oli poikia ja yksi tyttö. Aineistonkeruun menetelminä käytettiin lasten vapaan leikin tilanteiden havainnointia videoinnin avulla sekä lasten yksilö- ja parihaastatteluja videoin tuettuna. Aineisto kerättiin marraskuussa 2011. Analyysissa käytettiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoja. Vertaissuhteet lapsilla, joilla on itsesäätelyn pulmia, voitiin jakaa vertaissuhteiden muotoihin ja vertaissuhteiden pulmiin. Leikkiä lapsilla, joilla on itsesäätelyn pulmia, tarkasteltiin leikin eri tyyppien, leikin sosiaalisten muotojen sekä leikkitaitoihin liittyvien pulmien kannalta. Tulokset osoittivat, että vertaissuhteet ja leikki näyttäytyvät melko ongelmallisina lapsilla, joilla on itsesäätelyn pulmia. Nämä lapset leikkivät paljon yksin eivätkä yhteisleikit monesti sujuneet leikkikavereiden kanssa. Leikkitaitoihin liittyviä pulmia olivat esimerkiksi itsehillinnän vaikeus, vaikeus löytää leikkikaveri tai liittyä toisten leikkiin, vaikeus sääntöjen neuvottelemisessa sekä vaikeus asettua toisen asemaan. Vertaissuhteiden pulmina näkyivät esimerkiksi torjuminen, yksinäisyys, syrjäänvetäytyminen sekä kiusaamisen eri muodot. Tuloksissa korostui tarve aikuisen osallistumiselle lasten leikkeihin sekä tarve vertaissuhteiden tukemiselle. Myös lapset itse korostivat halukkuuttaan saada aikuiset mukaan leikkeihinsä. Aikuiset osallistuivat kuitenkin vain vähän lasten leikkeihin. Merkittävää on myös se, miten suuren arvon lapset antoivat pienillekin onnistumisille vertaissuhteissaan. Tämä edelleen korostaa tarvetta aikuisen tuelle, jotta onnistumisen kokemukset vertaissuhteissa ja leikeissä mahdollistuisivat.
Tutkielman tavoitteena oli selvittää, missä määrin peruskouluikäiset nuoret suhtautuvat kyynisesti koulunkäyntiin 6., 7. ja 9. luokalla, ja tapahtuuko kyynisyydessä keskiarvotasolla muutosta tarkastelujakson aikana. Lisäksi tarkasteltiin, miten ongelmat vertaissuhteissa ja kyyninen suhtautuminen koulunkäyntiin 6. luokalla sekä oppilaan sukupuoli yhdessä selittävät kyynistä suhtautumista koulunkäyntiin 9. luokalla. Tutkimuksen aineistona käytettiin Alkuportaat-seurantatutkimuksessa vuosina 2013, 2014 ja 2016 oppilailta kerättyä kyselyaineistoa. Analyysimenetelminä käytettiin toistomittausten varianssianalyysiä ja lineaarista regressioanalyysiä. Tulosten perusteella kyynisessä suhtautumisessa koulunkäyntiin ei juuri tapahtunut muutosta tarkastelujakson aikana. Ainoastaan tytöillä kyynisyys lisääntyi 6. luokalta 9. luokalle tilastollisesti merkitsevästi. Regressiomallissa kyynisyyden aikaisempi taso selitti tilastollisesti merkitsevästi myöhempää kyynisyyttä, mutta ongelmat vertaissuhteissa 6. luokalla ja oppilaan sukupuoli eivät selittäneet kyynistä suhtautumista koulunkäyntiin 9. luokalla. Kyynisyyden taso suhtautumisessa koulunkäyntiin näytti tulosten perusteella olevan kohtalaisen pysyvä, mikä vastaa jossain määrin aikaisempia tutkimustuloksia. Jatkossa kyynisen suhtautumisen kehittymistä olisi tärkeää tarkastella jo alemmilla luokilla, ja vertaissuhteiden ongelmien lisäksi tarkastelussa olisi suositeltavaa huomioida myös muita tekijöitä.
Tällä tutkimuksella selvitimme, mitkä tekijät ovat yhteydessä maahanmuuttajalasten vertaissuhteisiin päiväkodissa lasten näkökulmasta. Tutkimme vertaissuhteita vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä. Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus, jossa aineisto on kerätty haastattelemalla ja havainnoimalla lapsia päivä- kodissa. Tutkimukseen osallistui viisi maahanmuuttajalasta jyväskyläläisestä päiväkodista ja he olivat kaikki 5-6-vuotiaita. Teoreettisessa viitekehyksessä avaamme maahanmuuttajuutta ja vertaissuhteita käsitteinä. Tutkimusaineisto on analysoitu aineistolähtöisesti. Analyysissa tarkastelemme sekä lasten omia kertomuksia kaverisuhteista että havainnoinnissa esiin tulleita lasten keskinäisiä suhteita ja toimintatapoja vertaissuhteissa. Tutkimustulokset osoittivat, että vertaissuhteita vahvistavia tekijöitä ovat kielitaito, sosiaaliset taidot, lapsen oma aktiivisuus vertaissuhteissa ja sosiaalisten roolien tunnistaminen. Maahanmuuttajalasten vertaissuhteita heikentäviä tekijöitä ovat tutkimuksemme mukaan heikko kielitaito, haasteet sosiaalisissa taidoissa, lapsen passiivisuus vertaissuhteissa, suppea kaveriverkosto ja oma toiminta esteenä. Maahanmuuttajalasten vertaissuhteisiin vaikuttavat monet eri tekijät päiväkodissa. Tutkimuksemme on osoittanut, että maahanmuuttajalasta on tuettava valtakielen opettelemisessa ja sosiaalisten taitojen harjoittelemisessa vertaissuhteiden edistämisen kannalta. Vertaissuhteet muodostavat tärkeän osan lapsen arkea.
Lehtomäki, M. 2013. LASTEN TARINOITA VUOROHOITOKONTEKSTISSA. TULKINTOJA TURVALLISUUDEN JA TURVATTOMUUDEN KOKEMUKSISTA. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. 93 sivua + liitteet. Vuorohoidon tarve on yleistynyt nykypäivänä, mutta sitä koskeva tutkimus on vielä vähäistä. Erityisesti lasten kokemuksia vuorohoidosta ja heidän näkökulmaansa vuo-rohoitoon ei ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia vuoro-hoitoa nimenomaan lasten näkökulmasta. Tutkimuksessa oli tarkoituksena selvittää millaisia tulkintoja 4–6-vuotiaiden vuorohoidossa olevien lasten tarinat tarjoavat hei-dän turvallisuuden ja turvattomuuden kokemuksistaan vuorohoidossa. Turvallisuuden ja turvattomuuden kokemuksia tutkittiin Tarinataikurituokio-menetelmällä, jonka avulla lapset saivat kertoa valitsemiensa kuvien pohjalta tarinoita. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Perheet 24/7-tutkimushanketta, jossa tutkitaan lasten sosioemotionaalista hyvinvointia ja perheen arkea 24/7 taloudessa. Tutkimus oli otteeltaan laadullinen ja menetelmältään narratiivinen. Tutkimuksen ai-neisto koostui yhteensä 14 tarinasta, jotka olivat kahdeksan lapsen kertomia. Aineis-tonkeruu toteutettiin kevään 2012 aikana ja siihen osallistuneet lapset olivat eräästä Keski-Suomessa sijaitsevasta Perheet 24/7-hankkeeseen lupautuneesta vuorohoitopäi-väkodista. Tulokset osoittivat, että lasten tarinat ilmaisivat vuorohoidossa koettua turvallisuutta ja turvattomuutta monin eri tavoin. Lasten kuvien pohjalta kertomat vuorohoidon kon-tekstiin sijoittuvat tarinat keskittyivät aiheiltaan vanhemmista eroamiseen ja vanhem-pien jälleennäkemiseen, toisten lasten kanssa leikittyihin leikkeihin sekä päivän kul-kuun vuorohoidossa. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että erityisesti lasten kokemaan turvallisuuteen vuorohoidossa vaikuttavat aikuisten ja toisten lasten läsnäolo sekä rutiinien merkitys. Turvattomuutta vuorohoidossa puolestaan synnyttävät tutkimuksen perusteella erityi-sesti moninaisista syistä aiheutunut mielipaha, leikin ulkopuolelle jääminen ja aikui-sen valta-asema suhteessa lapseen. Tutkimuksen perusteella vuorohoidossa tulisi eri-tyisesti kiinnittää huomiota lasten tarpeiden huomioimiseen, leikkien merkittävyyteen, aikuisen rooliin, lasten kuulemiseen sekä päivärytmiin ja rutiineihin.
Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia oppilaskeskeisiä verkostoja seitsemännen luokan oppilaat muodostavat, ja onko oppilaan verkostoilla yhteyttä koulu-uupumukseen. Koulu-uupumusta tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena, minkä lisäksi siihen liittyvää uupumuksen tunnetta, kyynistä asennetta koulunkäyntiä kohtaan sekä riittämättömyyden tunnetta oppilaana tutkitaan erikseen. Oppilaille määritellään erikseen kaveripiiriin ja kouluapuun liittyvät egokeskeiset verkostot, jotka perustuvat oppilaan antamiin ja saamiin nimeämisiin. Tutkittavina oli 194 seitsemännen luokan oppilasta (104 tyttöä, 78 poikaa, 12 ei tietoa sukupuolesta) kolmesta eri koulusta. Koulu-uupumusta ja verkostoja koskevat tiedot kerättiin yhdellä mittauskerralla lomakekyselyllä. Tutkittavassa joukossa koulu-uupumuksen huomattiin olevan verrattain alhaista ja vaihtelu oli pientä. Koulu-uupumuksen arvot olivat pojilla hieman tyttöjä korkeampia ja pojat kokivat tyttöjä enemmän riittämättömyyden tunnetta tilastollisesti merkitsevällä tasolla. Kaveripiirin koko tai luonne ei ollut yhteydessä koulu-uupumukseen, mutta joitakin viitteitä saatiin siitä, että oppilaat, joilta usein pyydetään apua koulutyössä, kokisivat muita vähemmän kyynisyyden ja riittämättömyyden tunnetta. Oppilaan oman ja egokeskeisten verkostojen koulu-uupumuksen luonteella ei vaikuttanut olevan yhteyttä verkoston kokoon tiheyteen tai oppilaiden välisten yhteyksien vastavuoroisuuteen.
Lectio praecursoria puheviestinnän väitöskirjaksi tarkoitetun tutkimuksen Koulukiusaaminen. Loukkaavat vuorovaikutusprosessit oppilaiden vertaissuhteissa tarkastustilaisuudessa Jyväskylän yliopistossa 17.11.2012. Vastaväittäjänä toimi dosentti Matti Rimpelä (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Maili Pörhölä.
Being a part of group, being accepted, and establishing friendships are prerequisites for a good life in childhood and in youth. Loneliness, on the other hand, has far-reaching consequences and a negative connection with mental health. Loneliness has a negative impact particularly on children and youth. Sense of coherence (concept close to sense of life control) is considered to protect the individual from stressors and to help maintain and improve health, especially mental health. Childhood and adolescence are the most important stages in developing sense of coherence. For this reason, it is important to examine factors related to sense of coherence in childhood and in youth. There is very little previous research on the correlation between loneliness and peer relations in children and adolescents and sense of coherence. Moreover, no longitudinal studies have been conducted on this topic. Purpose of this study was to describe the sense of coherence in 9th grade and the correlation between loneliness and peer relations in 4th, 6th and 9th grades and sense of coherence in 9th grade. This study was a cohort study in Finnish primary schools in a Southern Finland city. The data was collected in 2004 from 4th graders (n=985), in 2006 from 6th graders (n=985) and in 2010 from 9th graders (n=600) with electronic structured questionnaire. In this descriptive, correlative longitudinal study, loneliness and peer relations were measured in 4th, 6th and 9th grades and sense of coherence was measured with a SOC-13 questionnaire in 9th grade. Aim was to explore the associations of loneliness and peer relations at different grade levels with sense of coherence. According to the results, loneliness and problems in peer relations were associated with sense of coherence in 9th grade already from primary school. Adolescent’s sense of coherence in 9th grade was best explained in 4th grade by his/her experience of peers wanting to be his/her friend, in 6th grade by the experience of coping with peers and in 9th grade by the experience of loneliness. It is important to recognize loneliness and problems of peer relations among elementary school children as they implicate weaker sense of coherence later in their youth. Preventing and reducing loneliness in children and adolescents and promoting positive peer relations should be seen as part of efforts to improve young people's mental health and life control.
Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää millä tavoin erityistä tukea tarvitsevan lapsen sosiaalinen osallisuus toteutui päiväkodin vertaisryhmässä. Sosiaalista osallisuutta selvitettiin kuvailemalla lapsen vuorovaikutusta vertaisten kanssa, vertaissuhteita, sosiaalista asemaa lapsiryhmässä sekä lapsen omia kokemuksia. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkimuskohteena oli yksi esikouluikäinen kielen kehitykseen erityistä tukea saava lapsi. Tutkimus toteutettiin havainnoimalla lapsen vuorovaikutusta ja leikkiä vertaisten kanssa päiväkodin lapsiryhmässä sekä haastattelemalla lasta. Aineisto analysoitiin Kosterin ym. (2009) sosiaalisen osallisuuden mallia hyödyntäen neljään luokkaan, joita olivat: vuorovaikutus vertaisryhmässä, vertaissuhteet, sosiaalinen asema vertaisryhmässä sekä lapsen oma kokemus. Tutkimustulosten perusteella erityistä tukea saavan lapsen sosiaalinen osallisuus toteutui hyvin, sillä hän pääsi mukaan vertaisryhmän toimintaan, hänellä oli ryhmässä kavereita, hän tuli hyväksytyksi lapsiryhmässä, ja hän koki tulleensa hyväksytyksi ryhmässä. Lapsesta muodostui kuva aktiivisena sosiaalisena toimijana vertaisryhmässä. Lapsi koki vertaissuhteissaan myös kielteistä vallankäyttöä ja koki tulleensa joskus kiusatuksi, mikä heikensi sosiaalista osallisuutta. Tulosten perusteella kasvattajien on syytä havainnoida erityistä tukea tarvitsevan lapsen leikkiä vertaisten kanssa ja kuulla lasten omia kokemuksia. Vertaissuhteissa tapahtuvaan kielteiseen vallankäyttöön ja kiusaamiseen on syytä kiinnittää huomiota, ja puuttua riittävän ajoissa mahdollisiin pulmiin.
Tässä tutkimuksessa on selvitetty vuorohoidossa olevien lasten vertaissuhteisiin liittyviä ominaispiirteitä sekä vertaissuhteiden ylläpitämisen tukimenetelmiä. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja ymmärtää paremmin lasten vertaissuhteita vuorohoidossa. Lähtökohtana tutkimukselle toimivat varhaiskasvatuksen opettajien ja lasten vanhempien kokemukset aiheesta. Aikaisempien tutkimusten mukaan lasten vertaissuhteilla on merkittävä rooli lapsen kehitykselle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Vuorohoito on omanlaisensa ympäristö lasten vertaissuhteille, josta ei ole vielä kattavaa tutkimustietoa. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä, jossa on hyödynnetty Perheet 24/7 -tutkimushankkeen materiaalia. Tutkimusaineisto koostuu 16 vanhemman ja yhdeksästä varhaiskasvatuksen opettajan teemahaastattelusta. Analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Puhuessaan lasten vertaissuhteista vuorohoidossa lasten vanhemmat ja varhaiskasvatuksen opettajat nostivat esille aikataulut, lapsiryhmän rakenteen ja vaihtuvuuden. Tulosten perusteella varhaiskasvatuksen opettajat tukivat lasten vertaissuhteita vuorohoidossa kertomalla lapsille toistensa hoitoajoista, tukemalla vanhempien välistä verkostoitumista ja ohjaamalla lasten toimintaa. Tutkimuksemme perusteella voimme todeta, että lasten vanhemmat sekä varhaiskasvatuksen opettajat olivat havainneet lasten vertaissuhteisiin vuorohoidossa liittyvän erityispiirteitä. Varhaiskasvatuksen opettajat myös kuvasivat tukimenetelmiä, joita he käyttivät tukeakseen lasten vertaissuhteita. Tutkimuksessamme selvinneitä vuorohoidon mahdollisuuksia voitaisiin hyödyntää lapsiryhmän pedagogiikan suunnittelussa ja lasten vertaissuhteiden tukemisessa.
Vallan mielletään kuuluvan luontevaksi osaksi kasvatusta, aikuisen ominaisuutena. Valtaa on tutkittu lasten näkökulmasta vain aikuisten valtaan reagoimisena, ei lasten itsenäisenä toimintana. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää millaisia vallan ilmenemisen muotoja ja niissä käytettäviä viestinnän keinoja alle kolmivuotiaat käyttävät vertaissuhteisiin liittyvässä vuorovaikutuksessa. Aineistonkeruu toteutettiin pidennetyn aukioloajan varhaiskasvatusyksikön kahdessa alle kolmivuotiaiden ryhmässä. Tutkimusaineisto koostui kevät-talvella 2021 kahdeksana päivänä kerätyistä, suurempaan VALTAKO-hankkeen havainnointiaineistoon kuuluvista, vertaissuhteisiin liittyvistä katkelmista. Tutkimus toteutettiin laadullisin, fokusoidun etnografian menetelmin. Taustana aineistolähtöiselle analyysille käytettiin valtateoreettisen kirjallisuuden luokitteluja, huomioiden etteivät ne suoraan sovellu pienten lasten tutkimiseen. Saatuja vallan ilmenemien luokkia tarkasteltiin vielä viestinnän keinojen osalta vuorovaikutusteoriaa lainaten. Tutkimustulosten mukaan alle kolmivuotiaiden vallan ilmentäminen oli runsasta ja monipuolista, yhdessä tekemisen ollen muodoista yleisin. Nonverbaalinen viestintä hallitsi keinoja ja verbaaliset keinot kohdistuvat lähes yksinomaan aikuisille. Aikuiset osallistuivat tilanteisiin aktiivisesti ohjaten ja ristiriitoja ennaltaehkäisten. Lapset nähtiin tutkimisen arvoisina, taitavasti ja moninaisesti valtaa ilmentävinä toimijoina, jotka käyttivät viestinnällisiä vahvuuksiaan päämääriensä saavuttamiseksi.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella oppilaiden vertaissuhteita, hyvinvointia ja kouluviihtyvyyttä, niissä tapahtuvia muutoksia oppilaiden siirtyessä alakoulusta yläkouluun sekä vertaissuhteiden yhteyttä hyvinvointiin ja kouluviihtyvyyteen. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat (N=142, 88 tyttöä, 54 poikaa) täyttivät kyselylomakkeen kaksi kertaa: 6. luokalla (kevät 2008) ja siirryttyään 7. luokalle (syksy 2008). Oppilaiden vertaissuhteet kaverisuhteiden laadun osalta, itsetunto ja kouluviihtyvyys olivat hyviä niin ala- kuin yläkoulussa, minkä lisäksi yksinäisyyttä ja masennusoireita ei juuri havaittu. Kiusaamista kuitenkin havaittiin sekä ala- että yläkoulussa, niin että alakoulussa kiusatuksi koki tulleensa 19,4 % oppilaista ja yläkoulussa 14,1 % oppilaista. Tulokset siirtymän yhteydessä tapahtuneista muutoksista osoittivat, että oppilaiden yksinäisyys väheni yläkoulussa, kaverisuhteiden laatu ja kiusaaminen väheni. Lisäksi tytöt ja pojat erosivat kouluviihtyvyyden muutosten suhteen siten, että pojilla kouluviihtyvyys lisääntyi ja tytöillä heikentyi. Kaverisuhteidenlaadussa, yksinäisyydessä, kiusaamisessa, itsetunnossa ja masennusoireissa tapahtuneiden muutosten suhteen tytöt ja pojat eivät eronneet toisistaan. Tyttöjen kaverisuhteiden laatu oli kuitenkin poikien kaverisuhteiden laatua parempi sekä ala- että yläkoulussa, kun taas poikien itsetunto oli parempi ja heillä oli vähemmän masennusoireita niin ala- kuin yläkoulussa. Vertaissuhteiden ongelmien, yksinäisyyden ja kiusaamisen, havaittiin olevan yhteydessä oppilaiden hyvinvointiin ja kouluviihtyvyyteen. Yksinäiset oppilaat viihtyivät muita oppilaita heikommin, ja heillä oli enemmän masennusoireita ja heikompi itsetunto. Yksinäisyyden lisääntyminen yläkoulussa heikensi oppilaan viihtyvyyttä ja hyvinvointia, mutta toisaalta yksinäisyyden väheneminen yläkoulussa myös paransi oppilaan viihtyvyyttä ja hyvinvointia. Yksinäisyyden lisäksi kiusaamisen havaittiin olevan yhteydessä hyvinvointiin, kouluviihtyvyyteen sekä vertaissuhteiden muihin osa-alueisiin: kiusatut oppilaat olivat muita yksinäisempiä, he raportoivat keskimääräistä enemmän masennusoireista ja he viihtyivät muita oppilaita huonommin. Suurimmalla osalla oppilaista siirtymän yhteydessä ei tapahtunut suuria muutoksia, vaan alakouluaikainen tilanne ilman ongelmia tai ongelmineen vertaissuhteissa, hyvinvoinnissa ja kouluviihtyvyydessä pysyi samalla tasolla siirtymän jälkeen yläkoulussa. Siirtymä alakoulusta yläkouluun sisälsi kuitenkin muutoksen mahdollisuuden, sillä noin 8 % oppilaista yksinäisyyden väheneminen paransi myös heidän hyvinvointiaan ja kouluviihtyvyyttään. Toisaalta vastaavasti noin 8 % oppilaista siirtymä ei ollut onnistunut, vaan yksinäisyyden lisääntyminen lisäsi ongelmia myös hyvinvoinnissa ja kouluviihtyvyydessä.
Nykypäivänä yksi lasten ja nuorten vertaissuhteisiin liittyvän vallankäytön muoto on sosiaalisen median välityksellä tapahtuva häirintä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 4.–5.- ja 8. -luokkalaisten lasten ja nuorten vertaissuhteissa sosiaalisessa mediassa tapahtuvia konfliktitilanteita ja vallankäyttöä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia merkityksiä sosiaalinen media saa 4.–5.- ja 8- luokkalaisten lasten ja nuorten tarinoissa. Metodisesti tutkielma kiinnittyi kerronnalliseen tutkimukseen. Tutkielman aineisto on osa VALTAKO- tutkimushankkeen -Konfliktit ja vallankäyttö lasten ja nuorten lähisuhteissa –tarkastelukulmana kerrotut tunteet ja toimijuus- kirjoitelma-aineistoa, joka koostuu 125 lasten ja nuorten kirjoitelmasta. Tämän tutkielman aineistoon valikoitui 52 tarinaa, joissa joko kuvaaminen tai sosiaalinen media oli mainittuna. Tutkielman aineisto analysoitiin narratiivisin menetelmin. Tarinat olivat jaettavissa neljään tarinatyyppiin: torjunta ja särkymistarinat, aikuisen rooli tilanteiden ratkaisijana tarinat, sosiaalinen media anonyymin vallankäytön välineenä tarinat sekä valistustarinat. Nämä neljä tarinaa kuvaavat lasten ja nuorten kokemuksia ja tunteita ja ilmentävät tutkimukseen osallistuneiden lasten ja nuorten ajatuksia.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tulokkaan kiinnittymistä uuteen työyhteisöön työyhteisön vuorovaikutuksen sekä työyhteisön vertaissuhteissa ilmenevän sosiaalisen tuen kautta. Työyhteisöön kiinnittymistä tulisi tutkia, koska kiinnittymiseen johtavien tekijöiden ymmärtäminen olisi hyödyllistä yrityksille ja organisaatioille. Kun kiinnittymisen syyt ymmärretään paremmin, voidaan uusia työntekijöitä tukea kiinnittymisessä. Tutkimuksessa haettiin vastauksia siihen, miten vuorovaikutus kytkeytyy tulokkaiden työyhteisöön kiinnittymiseen. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa menetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin kahdeksaa henkilöä, jotka olivat 3-8 kuukautta sitten aloittaneet uudessa työyhteisössä tutkimukseen osallistumishetkellä. Aineisto analysoitiin ryhmitellen sekä aineistolähtöisesti luokitellen. Tulosten mukaan työyhteisöön kiinnittymistä heikensi työyhteisön vuorovaikutuksessa puutteellinen tiedottaminen, palavereiden ulkopuolelle jättäminen ja puutteellinen perehdyttäminen. Työyhteisöön kiinnittymistä työyhteisön vuorovaikutuksessa puolestaan edisti tulosten mukaan huumori, avoin vuorovaikutusilmapiiri, työyhteisön luottaminen tulokkaaseen sekä yhteisöllisyys. Tulosten perusteella työyhteisön vertaissuhteissa saatu sosiaalinen tuki osoittautui työyhteisöön kiinnittymistä edistäväksi tekijäksi. Sosiaalisen tuen muodoista emotionaalinen tuki, käytännöllinen tuki ja tiedollinen tuki koettiin tulosten mukaan merkityksellisinä kiinnittymisen edistämisessä. Myös palaute ja rohkaisu tuen muotoina edistivät osaltaan työyhteisöön kiinnittymistä. Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat sitä, mitä on todettu jo aiemmin vuorovaikutuksen ilmiöiden yhteydestä työyhteisön kiinnittymiseen. Tämä tutkimus lisää ymmärrystä siitä, mitkä ilmiöt työyhteisön vuorovaikutuksessa edistävät ja mitkä heikentävät kiinnittymistä. Tämän tutkimus osoittaa, kuinka merkityksellisiä työyhteisön vertaissuhteissa ilmenevä sosiaalinen tuki on uuteen työyhteisöön kiinnittymisen kannalta.
Varhaiskasvatuksen keskeinen tehtävä on lasten hyvinvoinnin edistäminen. Varhaiskasvatusmuotona vuorohoito on lisääntynyt, koska yhä useamman lapsen vanhempi tekee työssään epätyypillistä työaikaa. Tässä pro gradu tutkielmassani tarkastelen lasten hyvinvointia vuorohoidossa. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat ovat lasten mielestä yhteydessä heidän hyvinvointiinsa vuorohoidossa ja mitä merkityksiä lapset antavat päiväkodin sosiaalisille suhteille hyvinvoinnin näkökulmasta. Tämä tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena. Keräsin aineiston syksyllä 2018 haastattelemalla kolmeatoista 4-6-vuotiasta lasta. Haastattelut toteutettiin ympärivuorokautista varhaiskasvatusta tarjoava vuoropäiväkodissa. Analysoin aineiston käyttämällä laadullista sisällönanalyysia. Tulosten perusteella lasten hyvinvointia päiväkodissa edistivät tavallisesta arjesta poikkeavat tapahtumat, leikkiminen ja luova tekeminen. Lasten hyvinvointia heikensivät taas kiusaaminen ja ristiriidat, oma vointi ja mieliala sekä lepo ja nukkuminen vuorohoidossa. Lasten vertaissuhteille annetut merkitykset hyvinvoinnin näkökulmasta olivat kavereiden läsnäolo ja kavereiden kanssa leikkiminen. Aikuisille annettuja merkityksiä olivat: järjestyksen ylläpitäjä, huolenpitäjä, lasten ja aikuisten välinen myönteinen vuorovaikutus. Tuloksista perusteella vertaissuhteet ovat lapsille hyvin merkityksellisiä hyvinvoinnin kannalta vuorohoidossa
Sääskilahti, Liisa. KASVATTAJAN ROOLI ALLE KOLMIVUOTIAIDEN LASTEN VERTAISSUHTEIDEN TUKEMISESSA PÄIVÄKODISSA. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos, varhaiskasvatuksen yksikkö. Syksy 2010. 85 sivua. Tutkimuksen päätarkoituksena oli kuvailla, miten kasvattaja voi tukea alle kolmivuotiaiden lasten vertaissuhteiden rakentumista päiväkodissa. Tutkimuksessa selvitettiin ensinnäkin sitä, miten ja millaisissa tilanteissa kasvattajat antavat tukea. Huomio kiinnitettiin myös siihen, miten lapset tukemiseen reagoivat. Toisena tehtävänä oli selvittää, millaisia ajatuksia ja kokemuksia kasvattajilla on pienten lasten vertaissuhteista ja niiden rakentumisen tukemisesta. Tapaustutkimukseni laadullinen aineisto kerättiin alle kolmivuotiaiden lasten päiväkotiryhmässä havainnoimalla kasvattajien ja lasten toimintaa sekä haastattelemalla ryhmän neljää kasvattajaa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Aineiston analyysi tehtiin luokittelemalla ja teemoittelemalla aineistoa. Päätuloksena saatiin, että kasvattajat käyttivät sekä sanallisen että ei-sanallisen tuen keinoja vertaissuhteiden tukemisessa. Sanallisen tuen keinot jäsentyivät seitsemään luokkaan: konflikteihin liittyviin ratkaisuihin, kehotuksiin, ehdotuksiin, vahvistuksiin, kysymyksiin, houkutteluihin ja rohkaisuihin. Eniten kasvattajat antoivat tukea konfliktitilanteissa sisäleikin aikana. Ei-sanallisen tuen keinoja olivat kasvattajien toteuttama pienryhmätoiminta ja positiivisen ilmapiirin luonti. Lapset ottivat kasvattajan antaman tuen vastaan pääsääntöisesti hyvin, esimerkiksi keskustelemalla kasvattajan ja vertaisten kanssa tilanteesta. Kasvattajat näkivät vertaissuhteiden merkitsevän paljon lapsen kehitykselle ja mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä enemmän hän tukea niiden muodostamiseen kasvattajien mielestä tarvitsee. Kasvattajien mukaan lapsen iällä, luonteella, sukupuolella ja kodilla on vaikutusta siihen, miten hän vertaissuhteita muodostaa. Samat kiinnostuksenkohteetkin vetävät lapsia yhteen. Kasvattajat kokivat työnsä alle kolmevuotiaiden vertaissuhteiden tukijana haastavaksi, koska jokainen tilanne on erilainen ja jokainen lapsi tarvitsee omanlaisen, yksilöllisen tukensa. Tämä vaatii kasvattajien mukaan aktiivista havainnointia. Tutkimustulokset tukivat aikaisempi tuloksia siitä, että lapsi tarvitsee tukea ja harjoitusta sosiaalisten suhteiden muodostamisessa, missä kasvattajalla on suuri merkitys. Kasvattajan antama tuki voi olla niin sanallista kuin ei¬-sanallistakin.
TIIVISTELMÄ Piia Manninen. ”SOSIAALINEN TAITAVUUS JA VERTAISSUHTEET LASTEN KUVAILEMINA” Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Varhaiskasvatuksen yksikkö, 2011. 92 sivua. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lapset kuvailevat koulussa tarvitsemaansa sosiaalista taitavuutta ja vertaissuhteitaan. Tutkimus oli laadullinen ja sen aineisto koostui yhdeksästä ryhmähaastattelusta, joissa kussakin oli 3–4 lasta. Haastateltavat lapset opiskelivat perusopetuksen toisella vuosiluokalla. Haastattelun tukena käytettiin lapsen piirtämiä kuvia, jotka liittyivät vertaisvuorovaikutustilanteisiin koulussa. Haastattelut toteutettiin syksyllä 2010. Tutkimus osoitti, että lasten kuvauksissa sekä sosiaalinen taitavuus että vertaisvuorovaikutus heijastivat lasten tilannetietoisuutta eli kykyä mukauttaa ja tiedostaa tilanteiden vaatimuksia. Tilannetietoisuus näkyi erityisesti erilaisten sääntöjen tiedostamisena. Säännöt, joista lapset puhuivat, oli jaettavissa aikuisjohtoisiin sääntöihin ja lapsilähtöisiin sääntöihin. Aikuisjohtoisissa säännöissä oli enemmän pelivaraa ja niistä saatettiin luistaa, kun taas lapsilähtöiset säännöt kuvattiin enemmän ehdottomina. Tutkimuksen perusteella voidaan esittää, että lapsen sosiaalista taitavuutta ja vertaisvuorovaikutusta voidaan tukea vuorovaikutustaitojen opettamisella ja oppimisella. Tilannetietoisuuden kehittyminen vaatii myös sosiokognitiivisia taitoja. Lapsen sosiaalisen taitavuuden ja vertaisvuorovaikutuksen moninaisuuden huomioiminen vaatii myös kasvattajalta ja opettajalta tilannetietoisuutta, jotta lapsi tulee kuulluksi. Avainsanat: sosiaalinen taitavuus, vertaisvuorovaikutus, lapsi, lapsen kuuleminen Keywords: social competence, peer-relations, children, listening to children
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkälaisia tunteita lapset kokevat arjessaan ja mitkä ovat niitä tilanteita, jotka tuottavat tunnekokemuksia. Tavoitteena oli antaa lasten itsensä kertoa niistä myönteisistä ja kielteisistä tunteista, joita arkeen sisältyy. Tutkimus toteutettiin osana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen Pienten lasten perhearki ja myönteinen vanhemmuus –tutkimusprojektia. Tutkimukseen osallistui viisi lasta, jotka olivat iältään 5-6-vuotiaita. Aineistonkeruussa käytettiin narratiivista Tarinataikurintuokio –menetelmää sekä haastattelua, jonka tukena hyödynnettiin erilaisia lapsilähtöisiä menetelmiä. Aineiston analyysi toteutettiin laadullisen ja narratiivisen sisällön analyysin keinoin. Tutkimus osoitti, että lasten tunnekokemukset kytkeytyivät toisaalta läheisiin ihmissuhteisiin ja toisaalta yksilön oman toimijuuden kokemuksiin. Myönteisiä tunteita lapset kokivat, kun heille muodostui tunne tärkeisiin ihmissuhteisiin kuulumisesta. Lapsille tärkeitä ihmissuhteita näyttivät olevan niin perhe- kuin vertais- ja ystävyyssuhteetkin. Vastaavasti ihmissuhteissa koettu erillisyyden tunne sai lapsissa aikaan kielteisiä tunteita. Lapset kokivat erillisyyden tunnetta etenkin vertaissuhteissa joutuessaan torjutuksi ja ulossuljetuksi leikistä. Lapsille myönteisiä tunnereaktioita tuottivat omien tavoitteiden ja siten oman toimijuuden toteutuminen. Sen sijaan kokemukset toimijuuden rajoittamisesta, esimerkiksi vanhemman asettamien sääntöjen avulla, olivat lapsille kielteisiä tunteita tuottavia tilanteita. Lapset liittivät kielteiset tunteet myös arkeen kuuluviin erimielisyyksiin, joita läheisten ihmisten kanssa tulee.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lasten välinen yhteenkuuluvuus rakentuu perusopetuksen ensimmäisellä luokalla. Tutkimuksen keskeisenä kiinnostuksen kohteena oli tarkastella tekijöitä, jotka rakensivat yhteenkuuluvuutta lasten välille. Tutkimus toteutettiin laadullisena ja oli metodologiselta lähestymistavaltaan etnografinen. Tutkimusaineistoa kerättiin osana SchoolTrace-hanketta. Aineisto koostui kymmenestä havainnointipäivästä, kahdeksasta lasten haastattelusta sekä yhdestä luokanopettajan haastattelusta. Aineisto kerättiin koulun aloitusvaiheessa syksyllä 2023. Analyysitapana hyödynnettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustuloksista muodostui kaksi pääluokkaa: yhteenkuuluvuuden rakentuminen lasten keskinäisessä toiminnassa sekä yhteenkuuluvuuden rakentuminen aikuisen tukemassa toiminnassa, jotka kuvasivat lasten välisen yhteenkuuluvuuden rakentumista. Lasten välinen toiminta jaettiin kuuteen yläluokkaan: fyysinen läheisyys, huumori, leikki ja yhteinen toiminta, yhteinen kiinnostus, vertaisen huomioiminen sekä yhteinen historia. Aikuisten tukeen taas liitettiin kaksi yläluokkaa: opettajan organisoima toiminta ja aikuisen kannustus. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että yhteenkuuluvuutta rakentavat useat eri tekijät, joita voidaan havaita lasten välisissä vertaissuhteissa sekä aikuisen tietoisessa tuessa. Vertaissuhteiden voidaan todeta olevan merkittävä osa yhteenkuuluvuuden rakentumista koulun aloituksessa. Lisäksi koulussa olevat aikuiset ovat suuressa roolissa lasten välisen yhteenkuuluvuuden rakentumisen tukemisessa sekä sen edistämisessä.
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sisäkorvaistutetta käyttävien oppilaiden (jatkossa SI-oppilaiden) sosiaalista asemaa lähikouluissa luokilla 1–4. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, oliko SI-oppilaille muodostunut ystävyyssuhteita ja vastavuoroisen torjunnan suhteita muiden luokkalaisten kanssa ja olivatko he osana kaveriryhmiä. Lisäksi tutkittiin, muuttuiko heidän sosiaalinen asemansa luokilla 1–4. Tutkimuksen kohteena oli kuusi lähikoulun luokkaa, joissa opiskeli SI-oppilas. Tutkimus tehtiin sosiometrisellä menetelmällä, jossa luokkien oppilaat valitsivat kolme mieluisinta ja kolme vähiten mieluista leikkitoveria. Tulokset analysoitiin muodostamalla nimeämisten perusteella sosiogrammeja. Lisäksi SI-oppilaille laskettiin standardoidut z-pistemäärät neljään kategoriaan: suosio, epäsuosio, sosiaalinen suosio ja sosiaalinen näkyvyys. Tutkimuksessa ilmeni, että lähes puolet (45,8 %) kaikista SI-oppilaiden sosiaalisen aseman statuksista oli torjutun statuksia. SI-oppilaiden sosiaalinen asema vaihteli eri vuosiluokilla, ja erityisesti kolmannella luokalla se usein heikkeni. Kuitenkin yli puolet SI-oppilaista kuului johonkin kaveriryhmään vähintään yhdellä vuosiluokalla ja lähes kaikilla heistä oli ystävyyssuhteita. Tutkimustulosten mukaan SI-oppilaat olivat lähikoulussaan heikommassa sosiaalisessa asemassa kuin heidän kuulevat vertaisensa. Sosiaaliseen asemaan vaikuttavat kuitenkin useat asiat, esimerkiksi persoonallisuus, ja niitä olisi kiinnostavaa selvittää jatkotutkimuksena.
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin lastentarhanopettajien käsityksiä siitä, mitkä ovat heidän keinonsa tukea lasten vertaissuhteita ja ennaltaehkäistä ja estää kiusaamista. Tutkimusaihe on tärkeä, koska päiväkoti-iässä lapset muodostavat aktiivisesti käsitystään siitä, millainen toiminta vertais- eli kaverisuhteissa on eettisesti toivottavaa. Lasten ollessa päivähoidon piirissä varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on merkittävä vaikutus siihen, millaisiksi lasten vertaissuhteet päiväkotiryhmässä muodostuvat. Tässä opinnäytetyössä käytettiin kvalitatiivista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla Mustasaaren kunnan Tuovilan päiväkodin lastentarhanopettajilta. Lastentarhanopettajien vastaukset analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla hyödyntäen Restin eettisen toiminnan mallia. Restin eettisen toiminnan mallissa on neljä eettisen toiminnan osatekijää, jotka ovat eettinen herkkyys, moraalis-eettinen ongelmanratkaisu, eettinen motivaatio ja eettinen toimeenpanotaito. Tämän opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lastentarhanopettajat käyttävät työssään eettistä herkkyyttä, jonka pohjalta he näkevät lasten hyvien vertaissuhteiden merkityksen lasten kokonaisvaltaiselle kasvulle ja kehitykselle. Tutkimuksen mukaan lastentarhanopettajat pystyvät havaitsemaan myös hyvin lapsiryhmässä tapahtuvan hiljaisen kiusaamisen ja puuttuvat siihen. Lastentarhanopettajat toimivat lasten vertaissuhteita tukiessaan eettisen herkkyytensä ja virallisten asiakirjojen, kuten Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 sekä oman kunnan varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetussuunnitelman ja kiusaamisen vastaisen toimintaohjelman pohjalta. Lastentarhanopettajat näkevät lasten vertaissuhteiden tukemisen tärkeäksi osaksi työtään ja toimivat arvojensa mukaisesti tukiessaan lasten vertaissuhteita. Nämä lasten vertaissuhteita tukevat keinot ennaltaehkäisevät samalla myös kiusaamista. Lastentarhanopettajat puuttuvat lapsiryhmässä tapahtuvaan kiusaamiseen välittömästi keskustelemalla lasten kanssa, tekemällä yhteistyötä vanhempien kanssa ja seuraamalla, että kiusaaminen päättyy.