Kaikki aineistot
Lisää
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelun kohteena on lääkärin ja potilaan välinen vuorovaikutus lääkärin vastaanoton lopetusvaiheessa. Tutkielmani aineistona käytän Turun yliopiston Monikulttuuriset kohtaamiset lääkärin vastaanotolla -hankkeen videotallenteita, jotka on litteroitu keskustelunanalyyttisesti. Tutkielmani aineisto koostuu 20 vastaanotosta. Aineistoa on kymmeneltä eri lääkäriltä. Puolessa aineistosta lääkäri on ulkomaalaistaustainen ja puhuu suomea toisena kielenään ja potilas on äidinkieleltään suomenkielinen. Toisessa puolessa asetelma on päinvastainen. Tavoitteenani on selvittää, millaisin sanallisin ja non-verbaalisin keinoin lääkärin vastaanotolla siirrytään vastaanoton lopetusvaiheeseen eli tehdään aloite vastaanoton päättämisestä. Selvitän myös, tekeekö päätösaloitteen lääkäri vai potilas, onko lääkärin tai potilaan kielellisellä ja kulttuurisella taustalla vaikutusta edellä mainittuihin seikkoihin ja päättyykö vastaanotto aina lääkärin ja potilaan yhteisymmärryksessä. Lisäksi tarkastelen, millaisia keinoja lopetusvaiheessa hyödynnetään vastaanoton pikaisemman päätöksen saavuttamiseksi. Hyödynnän tutkielmassani keskustelunanalyyttista metodia. Vaikka tutkielmassa käytettävä aineisto on suppea ja keskityn aineiston laadulliseen tarkasteluun, kuvaa tutkielma kattavasti erilaisia vastaanoton päättämiskeinoja. Tutkimukseni perusteella vastaanoton lopetusvaiheen aloittavana osapuolena toimii useimmiten lääkäri. Sekä ulkomaalaistaustainen että äidinkieleltään suomenkielinen lääkäri aloittaa lopetusvaiheen joko verbaalisella lopetusvuorolla tai suuntaamalla kehonsa reseptien ja lähetteiden kirjoittamisen jälkeen kohti potilasta. Lopetusvuorossa suositaan usein vastaanoton summaavaa proadjektiivia tämmönen ja semmosta tai hoito- ja toimintaohjeiden lyhyttä kertaamista. Aineistossa esiintyy myös toteavia ”ei sitten muuta” -lopetusvuoroja sekä kysymysmuotoisia ”oliko vielä kysyttävää” -vuoroja. Kysymysmuotoisia lopetusvuoroja esiintyy ainoastaan ulkomaalaistaustaisen lääkärin vastaanotolla. Tämä onkin huomattavin ulkomaalaistaustaisen ja äidinkieleltään suomenkielisen lääkärin lopetusvuoroja erottava tekijä. Vastaanoton päättymistä nopeuttaakseen lääkärit ajoittain vähentävät suoran katsekontaktin luomista potilaaseen ja vastaavat potilaan vuoroihin lähes pelkillä minimipalautteilla. Tämän tutkimuksen perusteella monikulttuuristen lääkärin vastaanottojen lopetusvaiheet ovat useimmiten ilmapiiriltään avoimia potilaan esittämiä tarkentavia kysymyksiä varten. Ilmapiirin avoimuus on tärkeää, jotta hoito-ohjeet eivät jää potilaalle epäselviksi ja vastaanotto voi päättyä lääkärin ja potilaan yhteisymmärryksessä. Vastaanottojen lopetusvaiheiden tutkimista on syytä jatkaa, jotta saadaan selville lääkärin ja potilaan välisen vuorovaikutuksen ja lääkärin työskentelyn kannalta tehokkaimmat vastaanoton päättämiskeinot.
Kunnilla on laissa säädetty velvollisuus antaa huoltajille tietoa erilaisista varhaiskasvatuksen vaihtoehdoista. Tätä tiedottamista kutsutaan palveluohjaukseksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan huoltajan ja kunnan palveluohjauksen työntekijän välisiä puhelinkeskusteluja. Palveluohjauskeskusteluja tutkitaan institutionaalisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Institutionaaliselle vuorovaikutukselle on ominaista osallistujien roolien muotoutuminen vuorovaikutuksen edetessä (esim. Drew & Heritage, 1992). Artikkelissa kiinnitämme huomion vuorovaikutukseen osallistujien tiedollisiin suhteisiin hyödyntämällä tietämisen alueen käsitettä (Heritage, 2012). Artikkelissa tutkitaan, miten palveluohjauksen työntekijän tiedollinen asema rakentuu vuorovaikutuksessa huoltajan kanssa ja minkä tiedon tulkitaan keskusteluissa kuuluvan työntekijän tietämisen alueeseen. Aineisto koostuu varhaiskasvatuksen palveluohjauksen puhelinkeskustelujen tallenteista (n=24), joiden analyysi pohjaa diskurssianalyyttiseen tarkasteluun. Työntekijän tietämisen alueen kuvataan muodostuvan tiedon tarjoamisen, tiedonannon vaiheittaisuuden ja tietämisen oikeutuksen kokonaisuudesta. Tiedon tarjoaminen ja samalla työntekijän ammatillisen tietämisen alue käsitti kunnan varhaiskasvatuspalveluita koskevan perustiedon. Lisäksi siihen katsottiin kuuluvan huoltajien työtilanne, minkä seurauksena puhelinkeskusteluja sävytti työelämäorientoituneisuus. Sen sijaan niihin ei juurikaan sisältynyt keskustelua lapsesta.
Tutkielmamme aiheena on kasvattajan ja lapsen välinen vuorovaikutus päiväkodin leikkitilanteissa. Nonverbaaleiden vuorovaikutusaloitteiden huomioiminen sekä niihin vastaaminen vaatii kasvattajalta erityistä herkkyyttä. Reagoimalla lapsen tekemiin vuorovaikutusaloitteisiin kasvattaja voi hyödyntää sen kautta syntyvät vuorovaikutustilanteet lapsen oppimisen ja kehityksen tukemiseksi. Tutkimuksemme tavoitteena onkin selvittää, millaisin nonverbaalein keinoin alle 3-vuotiaat lapset tekevät vuorovaikutusaloitteita kasvattajalle ja kuinka kasvattajat vastaavat niihin. Keräsimme tutkimusaineiston havainnoimalla alle 3-vuotiaiden lasten leikkitilannetta päiväkodissa. Havainnoitava päiväkotiryhmä koostui 12 lapsesta sekä kolmesta kasvattajasta. Ennen tutkimusaineiston keräämistä valitsimme kirjallisuutta apuna käyttäen neljä erilaista vuorovaikutusaloitteen tekotapaa, joita havainnoimme päiväkodissa. Havainnoitaviksi vuorovaikutusaloitteen tekotavoiksi valikoituvat ääntely, katse, kosketus sekä eleet. Tutkimus on laadullinen ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksemme tuloksista kävi ilmi, että tehdessään vuorovaikutusaloitteita kasvattajalle, lapset käyttivät kaikkia ennalta valitsemiamme nonverbaaleja vuorovaikutusaloitteen tekotapoja. Havaitsimme, että tehokkain tapa tehdä vuorovaikutusaloitteita oli yhdistää kaksi eri nonverbaalia vuorovaikutusaloitteen tekotapaa. Tutkimustuloksista ilmeni myös se, että nonverbaaleista vuorovaikutusaloitteen tekotavoista ainoastaan kosketus oli toimiva sellaisenaan. Muut aloitteen tekotavat vaativat rinnalleen aina jonkin muun tavan tehdä vuorovaikutusaloite.
Music and movement activities have been found to be beneficial for learning in childhood. The current study was part of the Arts@School project examining the effect of classroom-integrated arts-based interventions (music, movement, music-movement) on various student outcomes. The outcome of interest in the current report is the ability to recognize social interaction, which is one aspect of social cognition, an important but often ignored factor contributing to well-being and learning. The ability to recognize social interaction was studied using a test with two human figures either interacting with each other or moving separately. Children aged 10–11 completed the test pre and post intervention. The intervention groups and an inactive control group were four classes in a school. The interventions were delivered by teachers. The music intervention included listening, singing, and joint music making. The movement intervention was based on a creative dance approach and contained developmental movement patterns. The music-movement intervention focused on bodily experiences arising through activities combining music and movement. All intervention groups improved at the test, whereas the difference between the pre and post measurement did not reach significance in controls. This trend suggests that music and movement interventions integrated in the school learning environment may support children’s ability to interpret body motion, an important aspect of social interaction.
Tämän työnäytetyyppisen maisterintutkielman tavoitteena oli rakentaa työyhteisön vuorovaikutuskoulutustarvetta selvittävä työkalu, joka valikoitui kyselyksi. Vuorovaikutuskoulutustarve määriteltiin tässä työssä työyhteisön jäsenten vuorovaikutusosaamisen ja työyhteisössä esiintyvien vuorovaikutuksen haasteiden avulla. Yksilöiden heikko vuorovaikutusosaaminen ja työyhteisössä esiintyvät vuorovaikutuksen haasteet nähtiin työhyvinvointia uhkaavina tekijöinä, jotka luovat vuorovaikutuskoulutustarpeen. Tämä työnäyte tarjoaa yhden uuden mahdollisuuden vuorovaikutuskoulutuksen kartoitusvaiheen toteuttamiseen. Hyvin tehdyn kartoituksen avulla vuorovaikutuskoulutuksessa voidaan keskittyä niihin työyhteisön vuorovaikutuksen ilmiöihin, jotka vaativat eniten kehittämistä. Tämän työnäytetyyppisen maisterintutkielman tavoitteeseen kuului myös työkalun testaaminen oikealla työyhteisöllä. Työkalu rakentui kyselyksi, jonka nimeksi tuli Mitä kuuluu vuorovaikutus?. Kyselylle asetettiin tavoite vastata kahteen kysymykseen: 1) Millaiseksi työyhteisön jäsenet kokevat oman henkilökohtaisen vuorovaikutusosaamisensa? ja 2) Millaisia työhyvinvointia uhkaavia vuorovaikutuksen haasteita työyhteisössä koetaan esiintyvän?. Vuorovaikutusosaaminen määriteltiin kyselyssä tiedon, taidon ja asenteen muodostamaksi kokonaisuudeksi. Työyhteisön vuorovaikutuksen haasteita tarkasteltiin kyselyssä kuuden pääkategorian kautta: kuuluminen, yhteistyö, vaikuttaminen, tuki, tiedonhallinta ja johtaminen. Kyselyn rakentamisessa otettiin huomioon kyselyalusta, kyselyn vastausohjeet, kyselyn rakenne, kysymysten muotoilu sekä kyselyn pituuteen ja ulkonäköön liittyvät ratkaisut. Kysely koostui neljästä osiosta, jotka ovat 1) Työhyvinvointi ja oma työyhteisö, 2) Vastaajan oma vuorovaikutusosaaminen, 3) Työyhteisön vuorovaikutuksen haasteet ja 4) Vuorovaikutuskoulutustausta ja motivaatio vuorovaikutusosaamisen kehittämiseen. Kyselyn testaaminen oli erittäin oleellinen osa tätä työnäytetyyppistä maisterintutkielmaa, sillä testauksen avulla pystyttiin varmistamaan, että kyselyllä voidaan saada vastauksia haluttuihin kysymyksiin. Lisäksi testausvaihe mahdollisti kyselyn kehittämiskohteiden tunnistamisen ja arvioinnin. Löytyneet kehittämiskohteet vahvistivat ajatusta siitä, että kyselystä tulee rakentaa tulevaisuudessa yhä käyttäjäystävällisempi. Testauksen perusteella kyselyä voidaan kuitenkin käyttää vuorovaikutuskoulutuksen kartoitusvaiheessa. Kyselyllä voidaan selvittää työyhteisön jäsenten vuorovaikutusosaamista ja työyhteisön työhyvinvointia uhkaavia vuorovaikutuksen haasteita.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin terapeuttien vastaamista ja sitä, miten he vastauksillaan ohjaavat vuorovaikutusta masennuksen pariterapiakeskusteluissa. Tarkastelimme etenkin vuorovaikutuksen ohjaamisen vahvuutta ja sen yhteyttä keskustelun dialogisuuteen. Tutkimus on osa Dialogiset ja narratiiviset prosessit masennuksen pariterapiassa -projektia (DINADEP), jonka tavoitteena on kehittää pariterapiaa masennuksen hoitomuotona. Tutkimusaineistona oli kaksi onnistunutta pariterapiaprosessia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin dialogisen viitekehyksen pohjalta kehitettyä metodia moniosallistujaisen terapiakeskustelun tutkimiseen. Vuorovaikutuksen dominanssin (vvd) laadullista ulottuvuutta ja vahvuutta ei ole aiemmin tutkittu, joten osana tutkimusta kehitimme laajennuksen metodiin sekä käsitteitä dialogin laadun tarkentamiseen. Analyysimme perusteella terapeuttien vuorovaikutuksen ohjauksen tavassa tapausten välillä oli eroa ja ohjauksen tavalla oli yhteys keskustelun dialogisuuteen. Vvd ja dialogisuus limittyivät asiakkaiden merkityksenantojen ja vasteen keskustelussa saaman aseman kautta: vahvan dominanssin vallitessa asiakkaiden merkityksenannoilla, heidän vasteellaan ja palautteellaan näytti olevan vähemmän merkitystä keskustelun etenemisessä. Tätä kautta vuorovaikutuksen ohjauksen voi myös katsoa liittyvän asiakkaiden ja terapeuttien yhteistyösuhteen rakentumiseen lausumatasolla. Käyttämämme terapiakeskustelun yleisemmän ja mikroanalyyttisen tarkastelun mahdollistava lähestymistapa oli antoisa ja se avaakin rikkaita mahdollisuuksia terapiavuorovaikutuksen tutkimukseen. Tässä tutkimuksessa sen avulla hahmottuneet selkeät erot tapausten välillä herättivät tarvetta muun muassa sen selvittelemiseksi, kuinka tutkitut keskustelun piirteet ovat yhteydessä terapian tuloksellisuuteen.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia luokanopettajien käsityksiä rakentavan vuorovaikutuksen (Nonviolent Communication, NVC) soveltamisesta luokanopettajan työssä. Tutkimuksen teoriaosassa on perehdytty rakentavaan vuorovaikutukseen (NVC) liittyvien näkökulmien erittelyyn sekä käsitteiden määrittelyyn. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus ja siinä käytettiin metodisena otteena fenomenografiaa. Tutkittavien joukko koostui luokanopettajista (n=5), jotka olivat kaikki perehtyneet rakentavaan vuorovaikutukseen (NVC) ja soveltaneet sitä luokanopettajan työssään. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluina (n=5), joiden sisältö litteroitiin ja analysoitiin. Pohjautuen tutkimukselle keskeisiin merkityksiin aineisto kategorisoitiin ominaisuuksien mukaan. Samalla pyrittiin löytämään kategorioita yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. Tutkimustulosten mukaan luokanopettajien käsityksissä rakentavan vuorovaikutuksen (NVC) soveltamisesta luokanopettajan työssä oli havaittavissa laadullisia eroja. Tuloksista ilmeni, että luokanopettajat olivat kokeneet rakentavan vuorovaikutuksen (NVC) auttaneen heitä vuorovaikutustilanteissa oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa. Tutkimustulosten mukaan haastateltavat luokanopettajat kokivat oppilaita haastavien vuorovaikutustilanteiden käsittelyihin käytettävissä olevan ajan vähyyden heikentävän heidän mahdollisuuksiaan selvittää haastavia tilanteita dialogisilla tavoilla. Luokanopettajat näkivät dialogisten käsittelytapojen edesauttavan sekä oppilaiden ja opettajan että oppilaiden välisen vuorovaikutuksen ja suhteiden kehittymistä parempaan suuntaan. Tutkimuksen perusteella on syytä jatkaa keskustelua sen suhteen, millaista vuorovaikutusosaamista luokanopettajat mahdollisesti kaipaisivat työhönsä kiireen ja haastavien vuorovaikutustilanteiden muodostaman paineen alla.
Tässä kandidaatintutkielmassa käsiteltiin palvelurobotteja. Tutkielman tavoite oli ymmärtää, miten havaittu antropomorfismi vaikuttaa ihmisen luottamukseen robottia kohtaan ihmisen ja robotin välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkastelun kohteeksi otettiin erityisesti humanoidit palvelurobotit. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, ja tarkoitus oli muodostaa eheä näkemys yhteiskunnallisesti melko uudesta aiheesta. Palvelurobotti viittaa usein sosiaaliseen robottiin, jota käytetään palvelun tuottamiseen. Tutkimuskirjallisuuden perusteella valikoitui viitekehys, joka keskittää palveluiden käsittelyn tässä tutkielmassa hotelli-, ravintola- ja matkailualan palveluihin. Antropomorfismilla on tutkimuksen tulosten mukaan merkitystä käyttäjän kokemalle luottamukselle palvelurobottia kohtaan. Tutkimuksen tuloksista luotiin malli, joka havainnollistaa luottamuksen rakentumista. Luottamusta säätelee yhteisvaikutuksessa antropomorfismin kanssa robotille määrätyn työn vaatimat taidot ja robotin soveltuvuus kyseisen työn suorittamiseen. Aihe vaatii kuitenkin lisää empiiristä jatkotutkimusta, jotta antropomorfismin ja luottamuksen välinen yhteys tarkentuu.
Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan vanhemman ja lapsen välisiä luonnollisia vuorovaikutustilanteita, joissa vanhempi vastaa lapsen viesteihin ja lapsi vanhemman hoivaan. Tällaisia vuorovaikutustilanteita esiintyy luonnostaan lasta hoivatessa esimerkiksi vaippaa vaihtaessa, kun lapsi on kontaktissa vanhempaan ja vanhempi vastaa lapsen kommunikaatioon. Varhainen vuorovaikutus luo pohjaa lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteen muodostumiselle. Tästä kiintymyssuhteesta muodostuu lapselle vuorovaikutuksen malli, jota lapsi peilaa koko elämänsä tutkiessaan ympäristöään ja ihmissuhteitaan. Opinnäytetyö tehtiin toiminnallisena opinnäytetyönä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tehdä varhaista vuorovaikutusta käsittelevä podcast-jakso julkaistavaksi Naistenklinikan raskaana olevan digihoitopolussa. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä perheiden tietoutta varhaisen vuorovaikutuksen hyödyistä sekä erilaisista varhaisen vuorovaikutuksen muodoista.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, miten lievä Alzheimerin tauti vaikuttaa sosiaaliseen vuorovaikutukseen sairastuneen sekä hänen läheisensä kokemana. Aihe on tärkeä, koska Alzheimerin tauti muistisairauksista yleisin ja se voi aiheuttaa useita erilaisia ongelmia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalinen vuorovaikutus on käsitteenä laaja, ja siinä esiintyvien ongelmien selvittäminen voisi parantaa näiden ongelmien ennaltaehkäisyä, varhaista havaitsemista sekä kuntoutusta. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, johon osallistui lievää Alzheimerin tautia sairastava nainen sekä hänen puolisonsa. Heidän kokemustaan sosiaalisen vuorovaikutuksen muutoksesta taudin myötä arvioitiin kolmen eri menetelmän avulla, jotka olivat The Communicative Effectiveness Index (CETI), La Trobe Kommunikaation arviointimenetelmä sekä puolistrukturoitu haastattelu. Tarkastelun kohteena oli lisäksi heidän arvioidensa erot. Tutkittavat kokivat muutoksia tapahtuneen, mutta raportoivat etteivät nämä ole merkittävästi muuttaneet heidän arkeaan. Suurimpina muutoksina esiin nousi puheilmaisun ongelmat, kuten esimerkiksi sananlöytämisvaikeudet ja niihin liittyvät tekijät. Tutkittavat raportoivat lisäksi keskustelun ongelmiin viittaavia piirteitä. Molemmat tutkittavista raportoivat puhelimessa keskustelun vähentyneen. Puoliso raportoi lisäksi lisääntyneet toistuvat kysymykset sekä asioiden toistelun ja unohtelun. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että jo lievä Alzheimerin tauti voi aiheuttaa muutoksia sairastuneen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Tutkittavien arviot erosivat La Trobe Kommunikaation arviointimenetelmän osalta, mutta haastattelussa heidän arvionsa sosiaalisen vuorovaikutuksen muutoksesta olivat melko yhtenevät, tai toisiaan täydentävät. Taudin yksilöllisen etenemisen vuoksi tulokset eivät ole yleistettäviä. Jatkossa olisi tärkeää tutkia sosiaalisen vuorovaikutuksen muutoksia laajemmin ja Alzheimerin taudin eri vaiheissa. Taudin aiheuttamien sosiaalisen vuorovaikutuksen muutosten selvittäminen voisi auttaa esimerkiksi ennaltaehkäisemään näiden syntymistä, sekä kehittämään erilaisia vuorovaikutusstrategioita. Sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmien varhainen kuntoutus voisi lieventää näiden muutosten aiheuttamaa haittaa ja näin ollen myös parantaa sairastuneiden elämänlaatua.
Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tarkastella tietotyötä tekevien yksilöiden näkemyksiä omasta kuuntelemisosaamisestaan ja siihen yhteydessä olevista tekijöistä teknologiavälitteisissä kokouksissa. Opinnäytetyön tavoitteena ei ollut tuottaa yleistettävää tietoa kuuntelemisosaamisesta, vaan ymmärtää yksilöiden näkemyksiä omasta kuuntelemisosaamisestaan. Kuuntelemisosaamista lähestyttiin olennaisena osana vuorovaikutusosaamista ja kuuntelemisosaamista mallinnettiin moniulotteisena osaamisrakenteena. Tutkimuskohteena oli tietointensiivistä toimistotyötä tekevät ja kontekstina teknologiavälitteiset kokoukset. Aineisto kerättiin päiväkirjamenetelmällä, johon kuului lisäksi yksilölliset haastattelut ennen ja jälkeen päiväkirjajakson. Koska opinnäytetyön tavoitteena ei ollut tehdä laajoja yleistyksiä, oli tutkittavien määrä vähäinen ja tutkittavia oli 4. Vähäinen määrä tutkittavia kuitenkin mahdollisti tässä opinnäytetyössä syvällisen aineiston keräämisen. Vähäinen tutkittavien määrä mahdollisti myös aineiston ymmärtämisen syvällisesti. Yksilöt kuvailivat omaa kuuntelemisosaamistaan laajasti ja erityisesti kognitiivisten ja motivaatioon liittyvien tekijöiden kautta. Yksilöiden näkemysten mukaan kuuntelemisosaaminen teknologiavälitteisissä kokouksissa erityisesti keskittymistä kuuntelemiseen, kuullun jäsentämistä ja tulkintaa. Yksilöt käsittivät kuuntelemiseen kuuluvan myös erityisesti äänenkäyttöön liittyvien viestien tulkintaa. Yksilöt kuvailivat myös laajasti motivaatiotaan kuunnella ja valmistautua kuuntelemiseen. Toisaalta yksilöt kuvailivat osoittavansa teknologiavälitteisissä kokouksissa kuuntelemista etenkin nonverbaalisesti verrattain vähän. Yksilöiden mukaan teknologiavälitteisissä kokouksissa on myös useita tekijöitä, jotka ovat yhteydessä kuuntelemisosaamiseen. Näkemysten mukaan tekijät voivat liittyä käytettyyn teknologiaan, mutta toisaalta yksilöiden näkemysten kuuntelemisosaamiseen on yhteydessä myös kokoustilanteeseen, kokouksen aiheeseen ja muihin osallistujiin liittyvät tekijät. Tämän tutkielman monipuoliset tulokset auttavat ymmärtämään syvällisesti sitä, millaisia näkemyksiä tietotyötä tekevillä yksilöillä on omasta kuuntelemisosaamisestaan. Toisaalta tulokset auttavat myös ymmärtämään teknologiavälitteistä kokousta kuuntelemistilanteena. Käytännön johtopäätöksenä organisaatioiden tulisi kiinnittää erityistä huomiota työntekijöiden kuuntelemisosaamisen ja etenkin kuuntelemisen osoittamisen kehittämiseen. Organisaatioissa tulisi myös tarkastella kriittisesti etenkin teknologiavälitteisten kokousten kuormittavuutta ja sen yhteyksiä työntekijöiden hyvinvoinnille.
Maisterintutkielmassani perehdyn Maanpuolustuskorkeakoulun kirjaston asiointitilanteisiin. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisista toimintajaksoista asiointitilanne rakentuu? sekä 2. Millaisia institutionaalisia rooleja asiointitilanteen osallistujilla on? Näihin tutkimuskysymyksiin perehdyn videoidun aineiston avulla. Aineistoni koostuu toukokuussa 2018 vide-oiduista asiointitilanteista Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastossa. Analysoitavia asiointitilanteita on kokonaisuudessaan 25. Analysoin aineistoani keskustelunanalyysin keinoin ja liitän tutkimukseni keskustelunanalyyttiseen tutkimusperinteeseen. Asiointitilanteet jakautuvat karkeasti ottaen tervehdyksiin, käynnin syyn esittämiseen, pyynnön täyttämiseen, lopetukseen, kiitoksiin ja hyvästelyihin. Käynnin syyn esittäminen, pyynnön täyttäminen ja lopetus voivat kiertää asiointitilanteessa kehää siten, että asiakkaan ensimmäisen pyynnön jälkeen siirrytään lopetusvaiheen kautta käsittelemään seuraavaa pyyntöä. Osallistujilla voi asiointitilanteessa olla asiakaspalvelijan ja asiakkaan, asiantuntijan ja maallikon, opastajan ja oppijan, kollegoiden tai tuttujen roolit. Asiakaspalvelijan ja asiakkaan roolit tulevat tilanteessa ilmi silloin, kun asiointi on rutiininomaista. Asiakaspalvelijan roolissa virkailija usein muotoilee vuoronsa erityisen varovasti. Asiantuntijan ja maallikon roolit jakautuvat tyypillisesti siten, että virkailija on asiantuntijan roolissa. Opastajan ja oppijan roolit näkyvät tilanteessa esimerkiksi silloin, kun virkailija opastaa asiakasta käyttämään kirjaston laitteita. Kollegoiden rooli näkyy tilanteessa osallistujien yhteisellä ymmärryksellä siitä, että molemmat työskentelevät samassa organisaatiossa työtovereina. Tuttujen rooli puolestaan tulee näkyväksi silloin, kun tilanteen osallistujat tuovat jollain tapaa ilmi sen, että tuntevat toisensa. Kirjastojen asiointitilanteet osoittautuivat hedelmälliseksi tutkimuskohteeksi. Aihetta olisi tärkeä tutkia myös jatkossa, sillä kielitieteellistä tutkimusta kirjastojen asiointitilanteista ei juuri ole.
Tutkielma käsittelee vuorovaikutuksen merkitystä musiikillisessa improvisaatiossa musiikkikasvatuksen opiskelijoiden näkökulmasta. Vuorovaikutuksen merkitystä improvisaatiossa tarkastellaan vuorovaikutuksesta tehtyjen havaintojen sekä opiskelijoiden omien kokemusten kautta. Vuorovaikutuksesta tehtäviä tulkintoja ja sanallistamista tutkitaan antamalla musiikkikasvatuksen opiskelijoiden arvioitavaksi motion capture -teknologialla kuvattuja improvisaatioesityksiä. Lisäksi selvitetään heidän omaa suhdettaan improvisaatioon. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä, joka suunnattiin Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen ja musiikkitieteen opiskelijoille. Kyselyyn vastasi 28 musiikkikasvatuksen ja 2 musiikkitieteen opiskelijaa, joten tutkimus keskittyi lopulta musiikkikasvatuksen opiskelijoihin. Laadullista ja määrällistä aineistoa analysoitiin mixed methods -tutkimuksen hengessä painottaen laadullista sisällönanalyysia. Laadullinen sisällönanalyysi keskittyi vuorovaikutuksen sanallisiin kuvauksiin ja opiskelijoiden omiin kokemuksiin. Määrällinen aineisto sisälsi viiden improvisaatioesityksen arviot esimerkiksi vuorovaikutteisuuden, luovuuden ja esityksen kiinnostavuuden osalta. Arvioista tarkasteltiin esimerkiksi keskiarvoja ja keskihajontoja. Vastaajat havaitsivat vuorovaikutusta improvisaatioesityksissä impulssien kuunteluna ja niihin reagointina, yhteisenä musiikillisena kehittelynä ja muutosten tekemisenä, eleinä ja liikkeenä sekä musisoijien erilaisten roolien ja niistä muodostuvan dynamiikan kautta. Kiinnostavimmat esitykset olivat vastaajien mukaan myös vuorovaikutteisia, luovia ja kehollista eläytymistä sisältäviä. Vastaajien omat kokemukset improvisaatiosta osoittautuivat hyvin monipuolisiksi. Heillä oli kokemusta mitä erilaisimmista improvisaatiotilanteista. Improvisaatio koettiin sekä vapauttavana että jännitystä ja paineita aiheuttavana erityisesti vuorovaikutteisissa improvisaatiotilanteissa. Miehet suhtautuivat muiden kanssa improvisointiin hieman naisia myönteisemmin, ja arvioivat myös improvisaatioesityksiä tiukemmin.
Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan ehdokkaiden ja kansalaisten välistä vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa eduskuntavaalien 2015 kampanjoinnin aikana. Päätavoitteena on kuvata ja ymmärtää sitä, millaisia vuorovaikutuksen funktioita sekä topiikkeja ehdokkaiden ja kansalaisten välisessä keskustelussa Twitterissä ja Facebookissa esiintyy vaalikampanjoinnin aikana. Tutkimuksen aineisto kerättiin sosiaalisen mediasta laskennallisen yhteiskuntatieteen menetelmiä hyödyntäen eduskuntavaalien 2015 aikana. Aineistoksi valikoitiin Twitteristä ja Facebookista systemaattisesti keskusteluketjuja (N=433), joihin osallistui sekä ehdokkaita että kansalaisia. Tutkimus toteutettiin vuorovaikutusanalyysin keinoin sekä määrällistä että laadullista otetta käyttäen. Keskusteluista luokiteltiin vuorovaikutuksen funktioita sekä aineistolähtöisesti että teoriasidonnaisesti luotuun analyysikategoriaan. Lisäksi tarkastelussa ovat keskustelun topiikit. Analyysiyksikkönä toimi yksittäinen viesti. Tulosten mukaan ehdokkaiden ja kansalaisten vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa on suurelta osin mielipiteiden esittämistä ja hakemista, minkä lisäksi tiedon jakamista ja pyytämistä sekä itsestä ja omasta toiminnasta kertomista esiintyy runsaasti. Näkemyksiä esitetään aktiivisemmin kuin niitä pyydetään. Yleisimmät keskustelunaiheet molemmissa palveluissa liittyivät vaaleihin, kampanjointiin ja puolueisiin sekä liiketoimintaan ja talouteen. Tulosten perusteella keskustelussa on eroja palvelusta riippuen. Twitter-vuorovaikutuksessa ilmenee mielipiteiden vaihtamista, erimielisyyden osoittamista ja linkkien jakamista, minkä lisäksi keskusteluissa kritisoidaan tyypillisemmin kuin kehutaan. Facebook-vuorovaikutuksessa sen sijaan korostuvat kampanjapäivittäminen ja kampanjointiin liittyvät myönteiset vuorovaikutuksen funktiot, kuten kampanjatuen osoittaminen sekä ehdokkaiden kehuminen. Tutkielman tulokset osoittavat, että sosiaalisessa mediassa ei pelkästään kampanjoida ja markkinoida, vaan ehdokkaat ja kansalaiset myös jakavat ja hakevat aktiivisesti mielipiteitä sekä käyvät merkityksellisiä keskusteluja vaalikampanjoinnin aikana. Tulosten pohjalta voidaan esittää oletus siitä, että Twitterissä ja Facebookissa käytävä poliittinen keskustelu eroaa toisistaan.
Tämän tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida rikosseuraamustyöntekijän ja asiakkaan supportiivista vuorovaikutusta. Tarkastelun kohteena on tuen hakeminen ja tuen osoittaminen, tuen osoittamisen henkilökeskeisyyden aste, sekä vuorovaikutuosapuolten responssit toistensa tuen hakemisen ja tuen osoittamisen ilmauksiin. Toteutamme tutkimuksen laadullisella tutkimusotteella, ja tutkimusmenetelmämme on vuorovaikutusanalyysi. Analyysi toteutetaan osittain teoria- ja osittain aineistolähtöisesti. Aineistomme koostuu kahdeksasta rikosseuraamustyöntekijän ja asiakkaan tapaamisesta, jotka videoimme. Tutkimushenkilöitä on yhteensä 15. Kaikissa tapaamisissa oli läsnä eri asiakas ja työntekijä, paitsi kahdessa tapaamisessa oli sama työntekijä. Ensimmäisen keskeisen tuloksemme perusteella supportiivisen vuorovaikutuksen prosessia olisi hyvä tarkastella Barbeen ja Cunninghamin (1995) supportiivisen vuorovaikutusepisodin jäsennystä monipuolisemmin ja ottaa tarkemmin huomioon vuorovaikutussuhteen ominaispiirteet. Esimerkiksi professionaalisen vuorovaikutussuhteen osapuolten vuorovaikutuskäyttäytymiseen vaikuttavat ammatilliset velvoitteet, roolit ja normit, jotka luovat ainutlaatuisen lähtökohdan supportiiviselle vuorovaikutukselle. Osapuolten jakaman yhteisen tavoitteen saavuttaminen voi nimittäin vaatia tuen osoittamista tai tuen hakemista supportiivisen vuorovaikutusepisodin mallista poikkeavalla tavalla. Toisen keskeisen tuloksemme mukaan rikosseuraamustyöntekijän ja asiakkaan supportiivinen vuorovaikutus ilmentää heidän asiantuntija-asiakassuhteensa ominaispiirteitä. Supportiivisessa vuorovaikutuksessa hallitaan professionaalisen vuorovaikutussuhteen keskeisiä jännitteitä, eli etäisyyttä, yksityisyyttä ja emotionaalisuutta. Siinä tehdään näkyväksi osapuolten rooleja, kuten esimerkiksi rikosseuraamustyöntekijän velvollisuutta motivoida asiakasta rikoksettomaan elämään tukea osoittamalla. Tulokset auttavat lisäämään ymmärrystä rikosseuraamustyöntekijän ja asiakkaan vuorovaikutuksesta ja vuorovaikutussuhteesta sekä niiden merkityksestä yhdyskuntaseuraamustyön tavoitteiden saavuttamisessa. Tuloksia voi soveltaa työn prosessien kehittämisessä, kuten esimerkiksi motivoivan keskustelun syventämisessä.
The aim of this article is to introduce an ecosystemic approach to mentoring, inspired by the theory of ecologies of practices (Kemmis, Edwards-Groves, Wilkinson, & Hardy, 2012). It is suggested that relationships between practices and their environment resemble in many ways the relationships between natural organisms and ecosystems. From this perspective, mentoring is understood as a social practice that exists in the midst of other social practices and derives its essential qualities and its existence from its relation to other practices. The theory of ecologies of practices is based on the conception of practices as ‘living entities’. From the perspective of ecologies of practice, practices of mentoring and induction can be regarded as ecosystems of their own within the wider ecosystems of social, political and educational practices. In the research literature, the concept of ecosystem has been represented in a number of different variations. The concept was first introduced in education research by the developmental psychologist Urie Bronfenbrenner (1979), who described human development and socialisation in terms of nested circles of varying sizes. Lately, the ecosystem concept has also been used in the context of learning in ways that have been influenced by research in the fields of economics, business and information technology. The theory of ecologies of practices is rooted in an ontological understanding of the importance of learning for human existence: the human species exists as part of the natural ecosystem and, consequently, social practices are based on how the species acts to survive and thrive in the ecosystem. Based on these assumptions, ten ecological principles are introduced and applied to practices of mentoring: (1) networks, (2) nested systems, (3) niches, (4) interdependence, (5) diversity, (6) cycles, (7) flows, (8) development, (9) dynamic balance, and (10) resilience. Finally, some limitations and criticisms of the ecosystem approach are reflected upon.
Kunnilla on laissa säädetty velvollisuus antaa huoltajille tietoa erilaisista varhaiskasvatuksen vaihtoeh- doista. Tätä tiedottamista kutsutaan palveluohjaukseksi. Tässä artikkelissa tarkastellaan huoltajan ja kunnan palveluohjauksen työntekijän välisiä puhelinkeskusteluja. Palveluohjauskeskusteluja tutkitaan institutionaalisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Institutionaaliselle vuorovaikutukselle on ominaista osallistujien roolien muotoutuminen vuorovaikutuksen edetessä (esim. Drew & Heritage, 1992). Ar- tikkelissa kiinnitämme huomion vuorovaikutukseen osallistujien tiedollisiin suhteisiin hyödyntämällä tietämisen alueen käsitettä (Heritage, 2012). Artikkelissa tutkitaan, miten palveluohjauksen työntekijän tiedollinen asema rakentuu vuorovaikutuksessa huoltajan kanssa ja minkä tiedon tulkitaan keskusteluis- sa kuuluvan työntekijän tietämisen alueeseen. Aineisto koostuu varhaiskasvatuksen palveluohjauksen puhelinkeskustelujen tallenteista (n=24), joiden analyysi pohjaa diskurssianalyyttiseen tarkasteluun. Työntekijän tietämisen alueen kuvataan muodostuvan tiedon tarjoamisen, tiedonannon vaiheittaisuu- den ja tietämisen oikeutuksen kokonaisuudesta. Tiedon tarjoaminen ja samalla työntekijän ammatillisen tietämisen alue käsitti kunnan varhaiskasvatuspalveluita koskevan perustiedon. Lisäksi siihen katsottiin kuuluvan huoltajien työtilanne, minkä seurauksena puhelinkeskusteluja sävytti työelämäorientoitunei- suus. Sen sijaan niihin ei juurikaan sisältynyt keskustelua lapsesta.