Kaikki aineistot
Lisää
Tässä toiminnallisessa opinnäytetyössä aiheena on viikko-ohjelman suunnittelu Lahteen kesäksi 2009. Opinnäytetyön toimeksiantaja on Lahti Travel Oy. Tietoperustaosuudessa käsitellään viikko-ohjelman rakentamisen kannalta tärkeitä käsitteitä. Tietoperustassa selvitetään Lahden piirteitä matkakohteena, sekä matkailukohteen vetovoimaa, sesonkeja, matkailukohteen asiakkaita sekä asiak-kaiden segmentointia. Viikko-ohjelmaa tarkastellaan myös matkailutuotteena. Matkailutuotteen erityispiirteitä avataan tuotteistamisen ja matkailutuotteen markkinoinnin kautta. Opinnäytetyön tuloksena syntyi viikko-ohjelma kesälle 2009. Viikko-ohjelma muodostuu kulttuurillisista kohteista, sekä liikunnallisista tuotteista ja aktiviteeteista. Näiden kohteiden ja aktiviteettien koettiin teoriaan pohjautuen sopivan viikko-ohjelmaan. Viikko-ohjelman segmenttinä ovat Lahden hotellien asukkaat. Ohjelman avulla haluttiin parantaa näiden matkailijoiden viihtyvyyttä Lahdessa. Opinnäytetyön tuloksena voidaan päätellä, että viikko-ohjelmien käyttäminen on hyödyllistä matkakohteille. Viikko-ohjelmien avulla matkakohteeseen saapuville matkailijoille voidaan välittää monipuolinen kuva kohteen palveluista. Matkailijoiden löytäessä palvelut ja aktiviteetit matkailukohteen yritykset hyötyvät. Viikko-ohjelmien jakelu on kuitenkin hoidettava hyvin, jotta ne saavuttavat matkailijat.
Opinnäytetyö käsittelee peroneusortoosien välitöntä vaikutusta kävelyn eri osa-alueisiin. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä työn tilaajan tietoa Dartfish-liikeanalyysiohjelmiston soveltuvuudesta fysioterapeuttisen analyysin apuvälineeksi. Tavoitteena oli myös saada lisää tietoa peroneusortoosien välittömistä vaikutuksista kävelyyn. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millainen vaikutus peroneusortooseilla on kävelyyn peroneusongelmista kärsivillä. Opinnäytetyö on kahden asiakkaan tapaustutkimus, jossa analysoitiin kävelyn eri osa-alueissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimus toteutettiin kuvaamalla asiakkaiden kävelyä sekä peroneusortoosin kanssa että ilman ja analysoimalla tuloksia laadullisesti havainnoimalla ja objektiivisesti liike- ja paineanalyysi-ohjelmistoilla. Asiakkaiden peroneusvammojen syntymekanismit ja niiden aiheuttamat kävelyn ongelmat olivat erilaisia, joten myös ortooseilla oli erilainen vaikutus heidän kävelyynsä. Peroneusortooseilla oli vaikutusta kävelyyn varsinkin laadullisesti, vaikka positiiviset tulokset eivät kaikilta osa-alueilta näkyneet numeraalisissa tuloksissa. Opinnäytetyön perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että peroneusortooseilla on vaikutusta kävelyyn erityisesti alkukontaktissa, esiheilahduksessa sekä keskitukivaiheessa. Vaikutukset ovat kuitenkin riippuvaisia peroneusvamman syntymekanismeista ja niiden aiheuttamista rajoituksista kävelyyn. Opinnäytetyön perusteella Dartfish-ohjelmisto soveltuu fysioterapeuttisen analyysin apuvälineeksi, sillä ohjelmisto tarjoaa monia erilaisia visuaalisen havainnoinnin apuvälineeksi soveltuvia työkaluja.
Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata sairaanhoitajien asiakaspalveluosaamista heidän omasta näkökulmastaan. Työn tavoitteena on pyrkiä tuomaan esille sairaanhoitajien omia kokemuksia ja parannusehdotuksia asiakaspalveluun Kainuun Keskussairaalassa päivystyspoliklinikalla. Tutkimus oli Kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, johon osallistui 3 päivystyspoliklinikan hoitajaa. Työkokemusta heillä oli 1–5 vuotta. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimus analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Tarkoituksemme oli saada mahdollisimman moni päivystyspoliklinikan sairaanhoitaja osallistumaan tutkimukseen. Osallistujia oli kuitenkin lopulta vain kolme hoitajaa. Pitävätkö sairaanhoitajat tärkeänä asiakaspalvelua työssään? Onko sana asiakaspalvelu käsitetty oikein? Sairaanhoitajien omakohtaiset kokemukset asiakaspalvelusta ja sen tärkeydestä tulevat esille opinnäytetyössämme. Kaikkien tähän tutkimukseen osallistuneiden sairaanhoitajien kokemus asiakaspalvelusta päivystyspoliklinikalla oli samantapainen. Tutkimus pohjautuu sairaanhoitajien omiin kokemuksiin asiakaspalvelusta, jota he itse ja heidän kollegansa suorittavat päivystyspoliklinikalla. Tutkimus on todellinen ja kuvaa kokemuksia sairaanhoitajien silmin. Näinä aikoina, kun puhutaan sairaanhoitajien ja hoitajien kuormittumisesta terveyden ja sairaanhuollossa, tämä tulee väistämättä näkyviin tutkimuksessa. Jos olisimme tehneet haastattelut 3 vuotta sitten, tutkimuksen tulokset olisivat luultavasti hieman erilaisia.
Abstract In this thesis, the main objective was to gain an understanding of the current level of the Finnish livestock sector’s environmental impacts and on the applicability of different LCA methods when investigating the environmental sustainability livestock products. Here, the climate change impact of Finnish beef, broiler chicken and pork were assessed with liquid organic dairy products and the most important feed crops in non-ruminant production. For the same production systems in variable combinations, eutrophication, acidification, and water scarcity impacts were assessed. The average for the climate impact of Finnish beef was 26.1 kg CO2 eq. kgCW-1, with specific methods for rumination and N2O from cultivation. With more standardised IPCC-based NIR methods, the average climate change impact for Finnish beef was 21.9 kg CO2 eq. kgCW-1. Finnish broiler chicken results for climate change impact with European Commission’s PEF methods were 2.37 kg CO2 eq. kgCW-1, including LUC, which was 0.55 kg CO2 eq. kgCW-1. Finnish pork results with PEF methods were 3.6 kg CO2 eq. kgCW-1, including LUC, which was 0.13 kg CO2 eq. kgCW-1. Organic dairy was assessed for a selection of farms with IPCC methods and the average of included European countries was 1.32 kg CO2 eq. kgECM-1. Water scarcity impacts were assessed for Finnish broiler chicken and pork production, besides the feed crops utilised in their production. The average water scarcity impact of Finnish broiler chicken was 0.54 m3 eq. kgCW-1, and of Finnish pork 0.69 m3 eq. kgCW-1. The importance of more sensitive methods for prediction N2O from crop cultivation and CH4 from enteric fermentation became evident in assessing climate change impact of beef. This allowed diet composition to be included in more detail, which was also reflected in the results, increasing resolution in mitigation design and supporting mitigation efforts. The IPCC and PEF methods differed in how they included N2O emissions in the assessment. It was noted that especially for Finland, N2O emissions should be included according to IPCC methods for the best accuracy. Yet, it was found mainly uncontroversial to use either of the methods, as the magnitude of the results and the most important life cycle stages remained same with both methods in most cases.
Terveydenhuollon työntekijöiden puutteelliset kommunikointi- ja raportointitaidot aiheuttavat katkoksia tiedon kulussa. Nämä katkokset ovat yksi suurimmista potilasturvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Terveydenhuollon raportointi on kautta linjan epämuodollista ja jäsentymätöntä. Erityisesti akuutissa tilanteessa kiire vaikeuttaa laadukasta raportointia. Hoitotyön raportointia yhdenmukaistamalla katkokset tiedonkulussa vähenevät, ja myös potilasturvallisuus paranee. Kansainvälisesti käytetty SBAR-raportointimalli on paljon tutkittu työkalu raportoinnin yhtenäistämiseen. Raportointimalli soveltuu lyhyen ja ytimekkään tiedon välittämiseen terveydenhuollossa, erityisesti akuuteissa ja nopeaa toimintaa vaativissa tilanteissa. Tämän toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli valmistaa opetusmateriaalia SBAR-raportointimallista Tampereen ammattikorkeakoululle (TAMK), sekä luoda hoitoalan opiskelijoille työkalu raportoinnin tueksi akuutteihin tilanteisiin. Opinnäytetyön tavoitteena oli tarjota opiskelijoille pohja hyvään raportointiin etenkin nopeaa toimintaa vaativissa tilanteissa. Opinnäytetyön tuotteena valmistui suomenkielinen opetusmateriaali PowerPoint-esityksen muodossa, sekä suomenkielinen tulostettava tarkistuslista sairaanhoitajaopiskelijoille. Opinnäytetyön tärkein tavoite oli parantaa potilasturvallisuutta kohentamalla TAMK:n hoitoalan opiskelijoiden raportointitaitoja. Työn teoreettiset lähtökohdat olivat potilasturvallisuus, kommunikointi terveydenhuollossa ja opetusmateriaali. Näitä aihealueita tutkittiin kirjallisuuskatsauksen muodossa. Tulevaisuudessa tutkimus opiskelijoiden tarkistuslistan käyttökokemuksista olisi perusteltu. Toisena jatkotutkimusehdotuksena olisi tutkia SBAR-raportointimallia raportin vastaanottamisen työkaluna.
This report presents results of LCA-calculations for different food products as a part of the project entitled KeHa Sustainable Procurement. The aim of the project was to investigate possibilities to use sustainability aspects as procurement criteria in the procurement processes of the public sector. Different kinds of local food products from different parts of Finland were chosen as part of the piloting. One aspect of the project was to do life cycle assessment for these products and compare them to volume products. The main use of the results was to investigate possibilities to increase ecological sustainability in public procurement by preferring local food products There were eight pilot-cases altogether: Barley pie containing naked seeds of organic barley, traditional conventional integral rye bread and barley bread, organic oat from Swedish-speaking Ostrobothnia, strawberry puree from capital city area, strawberry smoothie from North Savo, unpeeled potato from Central Ostrobothnia, perch steak from Varsinais-Suomi and reindeer kibble from Southern Lapland. LCA was made for all these pilot cases with impact classes of climate impact and eutrophication impact. Pilots were compared partly to other domestic production and partly to imported production. No comparisons between organic and conventional production were made. Comparisons were made between organic products and between conventional products. Barley pie was compared to rice pie, breads to other Finnish investigations of bread, strawberries to average Finnish production and final products to canned peach and banana smoothies. For unpeeled potato, the comparison was made to industrially peeled potatoes and for organic oat to average Finnish organic oat. Perch steak was compared to fish sticks and Finnish cultivated rainbow trout fillet, and reindeer kibble to beef. The results were in many cases advantageous to local food products, when compared to volume products. Especially advantageous were the results of perch steak, unpeeled potato, strawberry products and organic oats. The climate impact and eutrophication impact of integral rye bread were lower than those of average Finnish bread. The results of reindeer kibble and oat bread were quite similar in the comparisons. Regarding barley pie compared to rice pie, the climate impact was the same, while the eutrophication impact was higher for barley pie. In conclusion, we found even large differences between the environmental impacts of local food products when compared to volume products. In addition, contracted local food products can be produced such that they achieve a regionally high yield in relation to material and energy inputs due to local circumstances, with unpeeled potato and organic oat being good examples. Although the environmental impacts concerning local food and food products in general are case-specific and one must be careful when generalizing the results, based on this study it can be expected that environmental sustainability and life cycle assessments will become as important procurement criteria in the procurement of public services. The case specific study results suggest that more case-specific lifecycle assessments both for local food products and volume products are necessary.
The PEF guide was developed as one of the building blocks of the Flagship initiative of the Europe 2020 Strategy – “A Resource-Efficient Europe". In April 2013 the Commission adopted Recommendation 2013/179/EU on the use of common methods to measure and communicate the life cycle environmental performance of products and organisations, which had the Product Environmental Footprint (PEF) Guide5 as its annex. The aim was to establish a common methodological approach to enable EU member states to assess, display and benchmark the environmental performance of products, services and organisations. The PEF methodology is based on Life Cycle Assessment (LCA) and the 16 environmental impact categories included are relying on scientifically sound impact assessment methods that are agreed at international level. The PEF project is in its transition phase and an implementation phase is the next step. Included in the implementation of PEF is the communication of PEF results to consumer (B2C) and business to business (B2B) communication. A labelling scheme has been identified as one potential way of communicating PEF to consumers. However, before a label can be decided upon and communicated, the PEF methodology needs to be known and accepted by stakeholders along the Nordic agri-food chain. The Nordic Environmental Footprint (NEF) group requested the NordPEF group to examine the attitudes to PEF as concept and how PEF can effectively be explained to consumers and farmers so that they accept the need for such type of information for their decision making. The NEF group also called for the NordPEF group to perform a more in-dept expert analysis of how environmental properties of food and other agriculture products may be communicated to the stakeholders; identifying possible barriers, how environmental information is communicated today and with what results, and if there is a need for a PEF label. The EC report on communication “Assessment of different communication vehicles for providing Environmental Footprint information” from 2011 formed a basis to the work performed in this project. To be able to understand the attitude, opportunities and barriers towards using PEF results in the communication among stakeholder’s interviews were conducted in each Nordic country (SE, DK, NO, FI) with agri-food stakeholders along the supply chain.
The European Commission has published Product Environmental Footprint (PEF) guidelines to promote a harmonised product group-specific environmental footprint assessment. The need for harmonised methods in environmental footprint assessment has arisen from increasing number of green claims used especially in marketing of products. There has been a growing desire to communicate the environmental footprints of food products, but in the absence of well-established, standardised assessment guidelines, green claims have been made on variable grounds. The PEF method developed by European Commission is based on Life Cycle Assessment (LCA) and the current 16 environmental impact categories included are relying on scientifically sound impact assessment methods that are agreed at international level. While the harmonised methods of Product Environmental Footprint Category Rules (PEFCRs) are suitable for assessment of environmental impacts of products and for comparison of performance of products from the same category, comparability across different categories has not been the objective. Based on previous results and ongoing work, the main objective for the work reported here, has been to investigate to what extent the LCAs conducted with the PEF methodologies provide comparability even between product categories and will provide insights from a Nordic perspective. The review was conducted by comparing the PEFCRs and the general PEF guidance in parallel, per life cycle stage, to find deviations especially between different PEFCRs. General PEF guideline consisted of the Commission recommendations and the guidance given in Annexes. Previous studies were utilised here as a basis together with the PEF method and guidance documentation, for summarising the relevant differences and coherence in collecting inventory data, requirements for modelling, utilised emission factors (EF), system boundaries, allocation approach and functional units (FU). The transition phase PEFCRs were reviewed in order to find coherence or discrepancies in strictness regarding data quality requirements. The revised Recommendation by European Commission was included to some extent, in a more general level. For the evaluation of the potential differences in LCA results of products assessed with the PEF method, the application of PEFCR of dairy products in the Nordic countries (Denmark, Finland, Norway, Sweden) was analysed in more detail, focusing on the largest contribution to global warming potential, i.e., methane from enteric fermentation. In overall, it was seen that PEF method is promoting comparability and the given guidance increases consistency, transparency, and reliability of the conducted studies. Yet, many aspects discussed in the report remain unsolved and need more careful considerations in forthcoming PEF studies and PEFCR guidance’s if comparisons across product categories are made. Raised issues were regarding functional unit, system boundaries, allocation, manure handling and use stage modelling. Prior to utilising PEF method in comparison of product LCAs, harmonisation of these issues should be conducted across PEFCRs. In the case of estimating the product footprint across countries, the use of different National Inventory Report (NIR) assessment models, here illustrated by enteric methane, was found problematic as the level of emission potentially change due to the model parameters and not because of the production data. The used NIR assessment models should be validated for fair comparison. This problem is already existing in PEF methods, when comparison is conducted within a product group and by following PEFCRs. The use of national assessment models is problematic, even in the case that they are approved by IPCC as they are not validated for comparison.
Ruokahävikin vähentäminen on olennainen osa kestävää ruokajärjestelmää ja se koskee koko ruokaketjua. Lainsäädännön kehittäminen ja byrokratian purkaminen hävikin minimoimiseksi on yksi merkittävä askel. Tässä tutkimuksessa on arvioitu nykyistä lainsäädäntöä siitä näkökulmasta, miten se tällä hetkellä mahdollisesti estää tai hankaloittaa ruokahävikin ennaltaehkäisemistä, ruokahävikin vähentämistä tai ruoan uudelleen jakamista. Tutkimuksessa tunnistettiin koko ruokaketjua läpileikkaavia lainsäädännön teemoja, joihin liittyvä lainsäädäntö aiheuttaa tarpeetonta ruokahävikkiä. Näitä ovat pakkausmerkintöihin ja säilytyslämpötiloihin liittyvät vaatimukset. Lisäksi havaittiin ruokaketjun eri osiin kohdistuvia lainsäädännöllisiä kehittämistarpeita seuraavasti: eläintuotannossa elintarvikeketjutietojen toimittamiseen liittyvät aikarajat, kasvituotannossa kauppakelpoisuusnormien laatuvaatimusten mukainen luokittelu, ravintolasektorilla tarjolla olleen ruoan myyntiin ja jäähdyttämismahdollisuuteen liittyvät määräykset sekä rehunkäytön osalta eläinten luokittelusta johtuvat rehunkäytön rajoitukset ja rehualan rekisteröitymisen vaatimukset. Lisäksi ei varsinaisesti lainsäädäntöön, mutta siihen läheisesti liittyvinä merkittävinä tekijöinä esille nostettiin päiväysmerkinnät, hätäteurastuksen ante mortem –tarkastuksen saavutettavuuden parantaminen sekä elintarviketurvallisuuden valvonnan yhdenmukaistaminen ja selkeyttäminen
Ylijäämäelintarvikkeiden hyödyntäminen osana kiertotaloutta (YLIKE) -hankkeen (1/2017-4/2019) tavoitteena oli selvittää elintarvikealan jakeluketjun, ravitsemispalveluiden (julkisten keittiöiden ja yksityisten ravintoloiden) ruokahävikin määrää Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi hankkeessa tarkasteltiin ylijäämäelintarvikkeiden ja ylijäämäaterioiden hyödyntämismahdollisuuksia, ja aktivoitiin alan toimijoita näkemään ruokahävikin mahdollisuudet ja ottamaan käyttöön erilaisia toimintatapoja ylijäämäelintarvikkeiden hyödyntämiseen liittyen. Hanke sai rahoituksen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta, ja sen toteuttivat Luonnonvarakeskus (Luke) ja Maaseudun Sivistysliitto R.Y. Hankkeessa toteutettiin kyselyitä, haastatteluja, hävikinmittausjaksoja ja vuorovaikutteisia tilaisuuksia, ja niiden kautta selvitettiin muun muassa ruokahävikin määrää, laatua ja alkuperää sekä ylijäämäelintarvikkeiden hyödyntämis- ja hävittämistapoja ja toimijoiden kiinnostusta erilaisiin hyödyntämismahdollisuuksiin. Ravitsemispalveluiden viikon mittaisissa hävikinmittausjaksoissa (syksyllä 2017 ja keväällä 2018) oli mukana 8–11 keittiötä. Mittausjaksojen välissä järjestettiin hävikkikampanjoita keittiöhenkilökunnalle sekä ruokapalveluiden asiakkaille. Perustason ruokahävikkiä syntyi keittiöissä 7–35 % valmistetusta määrästä, mikä oli valtakunnan keskitason (20 %) molemmin puolin. Suhteellisesti suurin osa ruokahävikistä muodostui tarjoilusta jääneestä ruoasta. Hankkeessa tavoiteltiin 30 %:n vähennystä hävikkiin lähtötasosta, mihin kolmessa koulukeittiössä päästiin. Yhdessä koulukeittiössä ja yhdessä lounasravintolassa hävikki väheni jonkin verran, mutta vähentämistavoitetta ei saavutettu. Yhdessä koulukeittiössä ja yhdessä liikenneravintolassa hävikin määrässä ei sen sijaan ollut juurikaan muutoksia, koulukeittiössä hävikki oli kuitenkin lähtötasoltaan jo suhteellisen alhainen. Yhdessä koulukeittiössä oli siirrytty ensimmäisen mittausjakson jälkeen hyödyntämään valmistuskeittiöstä tulevaa ruokaa, mikä oli puolestaan kasvattanut hävikin määrää jonkin verran. Myös yhdessä lounasruokalassa hävikin kokonaismäärä nousi, vaikka hävikinvähentämistoimien kohdehävikit olivat pienentyneet. Kauppojen osalta selvitettiin erityisesti ruokahävikin syitä, hallintaa ja olemassa olevia hyviä käytäntöjä. Kaupanalan toimijoille tehtiin yhteensä 10 haastattelua talvella 2018. Mukana oli toimijoita neljästä eri ketjusta. Suurimpia syitä hävikille olivat vastaajien mukaan muun muassa tuoretuotteiden laajat valikoimat, tilausten ennakoinnin haasteet sekä henkilökunnan ammattitaito ja motivaatio. Hävikkiä oli kuitenkin viime vuosina onnistuttu vähentämään merkittävästi muun muassa alennusten aikaistamisen ja lisäämisen sekä aukioloaikojen vapautumisen myötä. Olemassa olevina hyvinä käytäntöinä mainittiin esimerkiksi työntekijöiden kouluttaminen ja tuotteiden hyödyntäminen hyvissä ajoin kaupan sisällä esimerkiksi kaupan omassa ravintolassa tai tuoretiskillä. Ulkopuolisen tahon tekemälle hävikkiohjeistukselle ei nähty tarvetta, joten YLIKE-hankkeessa ei hankesuunnitelmasta poiketen tuotettu kaupoille suunnattua hävikkiopasta. Kauppojen ja ravitsemispalveluiden ruokahävikin vähentämismahdollisuuksia arvioitiin tiedonkeruussa saadun aineiston perusteella. Ylijäämäelintarvikkeiden erilaisista hyödyntämismahdollisuuksista muodostettiin toimintamalleja eri kohderyhmille, ja parhaat käytännöt ravitsemispalveluiden osalta koottiin yhteen hävikkioppaaksi (Korhonen ym. 2019).
Sian- ja broilerinlihan ympäristökilpailukyky (SBYM) -hankkeessa pyrittiin selvittämään suomalaisen sian- ja broilerinlihan ympäristösuorituskyky ilmastovaikutuksen (hiilijalanjälki) sekä vedenkulutuksesta johtuvien vaikutusten (vesijalanjälki) osalta. Suomalaisen lihantuotannon ympäristösuorituskyky on yksi ydinkysymyksistä kotimaisen lihan kilpailukyvyn ja viennin edistämisessä. Elinkaariarvioinnin tavoitteena on arvioida tuotantoa Euroopan komission suosittelemien laskentaohjeistusten mukaan (Product Environmental Footprint, PEF). Näiden harmonisoitujen arviointiohjeistuksien tavoitteena on luotettava tuotekohtainen vertailtavuus myös kansainvälisesti. Hankkeessa pyrittiin tunnistamaan ilmastovaikutuksen ja vesijalanjäljen kannalta keskeisimmät tekijät, niin heikkoudet kuin vahvuudetkin. Tyypillistä suomalaista sianlihantuotantoa vastaavan sianlihan ilmastovaikutus oli 3,6 kg CO2 ekv per teuras-kg. Sianlihatuotannossa valtaosa päästöistä syntyy kotimaisten rehukasvien tuotannosta, sillä niiden osuus ruokinnassa on merkittävä. Toisaalta sianlihatuotanto pystyy hyvin jo nykyisellään hyödyntämään elintarviketeollisuuden sivuvirtoja, kuten ohravalkuaisrehua (OVR) ja heraa sekä jossain tapauksissa myös mäskiä. Näiden käyttö valkuais¬lähteenä on jo parantanut tuotannon ympäristökilpailukykyä. Suomalaisen tyypillisen sianlihan vesiniukkuusvaikutus oli 0,7 m3 ekv per teuras-kg. Vesiniukkuuden osalta erityisesti teolliset rehuvalmisteet ja niiden sisältämät tuontiraaka-aineet korostuivat esim. kasteluvesien ja tuotantopanoksien vuoksi. Tuloksissa rehukoostumuksen ja rehutuotannon kehittämisen lisäksi myös lannan käsittelyn ja varastoinnin kehittäminen nähtiin tarpeelliseksi päästöjen pienentämiseksi. Osalla tiloista on jo käytössä biokaasulaitoksia lannan päästöjen vähentämiseksi ja energian hyödyntämiseen. Suomalaisen broilerinlihan ilmastovaikutus oli 2,37 kg CO2 ekv per teuras-kg. Broileri-tuotannossa oleelliseksi päästölähteeksi nousi maankäytön muutos ja vähentämistoimeksi soijan korvaaminen vaihtoehtoisilla valkuaislähteillä. Kuten sianlihantuotannonkin osalta, myös kotimaisen viljelyn ympäristösuorituskyvyn parantaminen pienentäisi broilerinlihan vaikutuksia edelleen. Broilerilihan vesiniukkuusvaikutus oli 0,54 m3 ekv per teuras-kg. Vedenkäytön arvioinnissa suurin vaikutus oli teollisten rehujen raaka-aineilla. Maissin käyttö broilerinrehuissa on ollut tilapäistä, mutta silti sen osuus laskennassa korostui. Raaka-aineiden valinta sekä niiden alkuperän huomioiminen nähtiin ensiarvoisen tärkeäksi. Broilerinlihan tuotanto on vahvasti ohjattua ja optimoitua, mikä parantaa ympäristösuorituskykyä. Lisäksi tilojen uusiutuvien lämmityspolttoaineiden käyttö nähtiin eduksi. Tässä tutkimuksessa sianlihan maankäytön muutoksen suhteellinen (ja myös absoluuttinen) osuus oli kotimaisessa tuotannossa pienempi verrattuna kansainvälisen tutkimuksen aineistoon, minkä selittää vähäinen eteläamerikkalaisen soijan käyttö. Broilerin tulosta voidaan myös suuntaa antavasti vertailla noin 15 vuoden takaiseen suomalaiseen tutkimukseen, ja todeta, että ilmastovaikutus on tuotannon kehittyessä pienentynyt. Kansainvälisessä vertailuaineistossa vaihtelu vesiniukkuusvaikutuksissa on todella suurta. Sama havainto tehtiin tässä tutkimuksessa, missä pienet vaihtelut broilerirehuresepteissä aiheuttivat kymmenien prosenttien vaihtelun vesiniukkuustuloksiin. Koska AWARE-menetelmä on vielä uusi, ja eri tutkimusten tulokset heilahtelevat vielä johtuen mm. datahaasteista, tulee kaikkiin vesiniukkuusarviointeihin suhtautua toistaiseksi varauksella.
Eloperäisiä eli orgaanisia maita on Suomen viljelyalasta noin 10 %. Niiden osuus maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä on 50–60 %, kun huomioidaan viljeltyjen orgaanisten maiden päästöt sekä maatalous- että maankäyttösektoreilla. Tietoa viljelyteknisistä keinoista alkutuotannon päästöjen hillitsemiseksi orgaanisilta mailta on vähän. Suomen ilmastopolitiikka, EU:n maataloustukipolitiikka sekä Suomen alkutuotannon kilpailukyvyn säilyttäminen kaipaavat lisätietoa kestävän ruoantuotannon kehittämiseksi ja maatalouden ympäristövaikutusten tarkentamiseksi. Yli puolet (60 %) Suomen maataloustuotannon arvosta tulee maidon ja naudanlihan tuotannosta, joten nautasektorin kilpailukyvyn säilyttäminen ja parantaminen sekä negatiivisten ympäristövaikutusten minimointi ovat alalle tärkeitä tavoitteita. Orgaanisten maiden ilmastopäästöjen hillintä nautakarjatiloilla (OMAIHKA) -hankkeen keskeisimmät tavoitteet olivat 1) kehittää ja jalkauttaa viljelyteknisiä ratkaisuja orgaanisten peltomaiden päästöjen hillitsemiseksi ja vähentämiseksi nautakarjatiloilla, 2) kehittää päästölaskentaa 3) tuottaa taustatietoa ja kehittää ratkaisuja käytännön toimien avulla Suomen kansalliseen ilmastopolitiikkaan ja 4) luoda LCA-mallinnuksesta luotettavampi laskentatyökalu tuomalla pellon hiilitase osaksi laskentamenetelmää. Näitä tavoitteita lähdettiin toteuttamaan neljän työpaketin avulla. Hankkeessa tarkasteltiin eri maaperätietokantojen käytettävyyttä turvemaiden tunnistamiseksi. Hankkeessa todennettiin nurmikierrossa olevien turvemaiden kasvihuonekaasupäästöjä ja testattiin eri viljelykiertojen vaikutusta viljeltyjen turvemaiden nurmikierron päästöihin. Lisäksi hankkeessa kokeiltiin kartografisia ja maankäytön päästöihin liittyviä laskentamenetelmiä tilatasolla päästövähennystoimenpiteiden kohdentamiseksi. Mittauksista saatavilla tuloksilla pyrittiin tarkentamaan turvemaiden päästöjä elinkaarilaskennassa. Hankkeen tulokset osoittavat, että kokonaisten pitkäkestoisten nurmikiertojen päästöistä tiedetään vielä varsin vähän. Erityisesti tietoa tarvitaan kokonaisten nurmikiertojen eri vaiheista aina nurmen perustamisesta seuraavaan uusintaan saakka. Kahden vuoden tutkimusten perusteella oli lopulta mahdotonta sanoa, voisiko viljelyteknisin keinoin saavuttaa päästövähennyksiä turvemailla tai parantaa niiden perusteella maidon ja lihan elinkaarimallia. Saadut tulokset tukivat nykyisten päästökerrointen käyttöä turvemaiden dityppioksidi- ja metaanipäästöjen osalta. Hankkeessa saatujen rohkaisevien kokemusten perusteella aktiiviviljelijöitä tulisi nykyistä enemmän osallistaa käytännön viljelykokemusten jakamiseen tiedeyhteisössä. Tarvetta olisi esimerkiksi turvepeltojen viljelykokemusten ja tutkimustiedon vuoropuhelulle.
Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvailla perhepäivähoitajien kokemuksia huolen heräämisestä työssään. Tutkimuksemme teoreettisen viitekehyksen koostimme perhepäivähoidon erityisyydestä varhaiskasvatuksessa, kasvatuskumppanuudesta, lapsen suotuisan kehityksen teoriasta sekä huoli puheeksi -menetelmästä. Laadullisen tutkimuksemme aineistonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastatteluja. Haastattelujen teemarungon muodostimme Pulkkisen lapsen suotuisan kehityksen teoriasta. Tutkimusta varten haastattelimme neljää perhepäivähoitajaa. Haastattelimme perhepäivähoitajia heidän omissa työympäristöissään. Käytimme haastatteluaineiston analyysiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Pääasiallisesti haastattelemamme perhepäivähoitajat kokivat luottamusta ja kokemusta selviytymisestään. Kun huolen aiheita oli noussut, oli niistä selvitty omien voimavarojen ja ammatillisten ja muiden tukiverkostojen avulla. Huolen herääminen on kuitenkin paljolti riippuvainen työntekijästä itsestään. Toisella voimavarat ja toimintamahdollisuudet ovat riittävämmät koulutuksen tai työkokemuksen ja erilaisen taustatuen ansiosta kuin toisella. Kokemus huolen heräämisestä syntyy, jos perhepäivähoitaja toteaa omat voimavaransa ja toimintamahdollisuutensa riittämättömiksi ja hänelle itselleen tulee tunne lisätuentarpeesta. Huoli on sitä suurempaa, mitä enemmän työntekijä kokee tarvitsevansa lisätukea.
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli saada monipuolista tietoa siitä, mitä venäläiset maahanmuuttajat ajattelevat ja tietävät suomalaisesta terveyden-huollosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös tuoda esille kehittämiskohteita Suomen terveydenhuollossa. Tavoitteena oli, että tutkimustuloksia voisivat hyödyntää sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ja ammattilaiset, jotka kohtaavat työssään venäläisiä maahanmuuttajia. Opinnäytetyössä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää, jossa tiedonkeruumenetelmänä oli teema-haastattelu. Opinnäytetyöhön osallistuvia venäläisiä maahanmuuttajia (N=5) haettiin työelämän ohjaajan avustuksella. Haastattelut analysoitiin induktiivi-sella sisällönanalyysillä. Opinnäytetyön tuloksista nousi esiin se, että venäläisten maahanmuuttajien mielestä Suomen terveydenhuolto on järjestelmällinen ja toimii hyvin. Tuloksis-ta ilmeni maahanmuuttajien ajattelevan Suomen terveydenhuollon henkilökunnan olevan ammattitaitoista, vastuullista ja luottamuksen arvoista. Kaikilla osallistujilla oli jo ennestään jonkin verran tietoa Suomen terveydenhuollon toiminnasta ja sen eroista Venäjän terveydenhuoltoon. Osallistujat esittivät myös kehittämiskohteita Suomen terveydenhuoltojärjestelmään, esimerkiksi venäjää puhuva ammattihenkilö olisi hyödyllinen terveydenhuollon palveluja tarjoavassa yksikössä. Kieli yleisesti ja palveluiden saanti äidinkielellä tuotti venäläisille maahan-muuttajille terveyspalveluiden käytössä ongelmia, joten siihen tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota, jotta maahanmuuttajat kokisivat palveluiden käytön miellyttävämmäksi ja helpommaksi. Opinnäytetyön avulla muun muassa hoitoalalle aikovat voivat ymmärtää paremmin venäläisten maahan-muuttajien toimintatapoja ja ajatuksia suomalaisesta terveydenhuollosta. Jatkotutkimusaiheita voisivat olla muun muassa seuraavaksi kuinka edistää venä-läisten maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen terveydenhuolto järjes-telmään tai kirjallisuuskatsaus venäläisestä terveydenhuollosta ja sen käytännöistä.
Cows consuming less feed than average of the population for a given level of production and body weight are considered as resource and feed efficient. The main aim of the A++Cow project, conducted during 2019 and 2023, was to develop tools to improve the feed efficiency of dairy cows through animal breeding, to increase knowledge on the genetic background of these traits and thereby improve the environmental and economic sustainability of dairy production. The development of reliable genomic breeding values for the Nordic dairy population is essential to achieve this goal. Therefore, the four main objectives of the A++Cow project were to 1) advance the development of novel phenotypes of feed efficiency, 2) model feed efficiency traits for Maintenance, Metabolic Efficiency and Metabolic Resilience breeding objectives, 3) develop single-step genomic prediction models for Nordic dairy cattle, and 4) assess the economic and environmental benefits, and disseminate the feed efficiency breeding indices. During the project data were collected from dairy cows at Luke Jokioinen research farm on i.e., feed intakes, milk production and composition, body weights and blood NEFA and BHB levels. When combining the data with the data collected in previous studies, the total data set included 148 715 feed efficiency records from 828 primiparous Nordic Red Dairy cattle cows. The first Saved Feed index was published in 2019 and the index was included into the Nordic Total Merit index in 2020. Based on the results of A++Cow project, the new single-step genomic prediction model of Maintenance, where carcass weight was included in the model, resulted in higher validation reliability and better predictive ability compared with traditional BLUP approach. Current genetic trend in metabolic body weight (MBW) appeared to be somewhat underestimated in all breeds and the new model corrected the genetic trend of MBW. The reliability of the Metabolic Efficiency genomic predictions has been rather low. This could be improved by switching to a model based on regression on expected feed intake (ReFI) that has been developed during the project and which has a better ability to describe the metabolic efficiency of a cow. In addition, more feed intake records are needed. CFIT 3D-camera imaging could offer a technological solution for recording feed intake on-farms. The accuracy of measuring feed intake by CFIT 3D-cameras was studied in the project and a correlation of 0.71 was found between the average feed intake of 4 to 7 days assessed by CFIT 3D-camera and the average feed intake measured by scales. This is a reasonable correlation, and the technology and algorithms can be further developed in future. The project assessed animal breeding as highly relevant to improve the sustainability of dairy production – a 10% improvement in resource efficiency would reduce the carbon footprint by 8% and reduce eutrophication impacts by 10%. In addition, the economic impact is significant, and we found that by including two feed efficiency traits, MBW for Maintenance and ReFI for Metabolic Efficiency, into a selection index with production traits and fertility, improved the total economic gain about 30 %. In addition, the welfare of the cows in early lactation can now be considered through the prediction of blood NEFA and BHB levels from the milk MIR spectral readings. The coefficients of determination were 0.53 and 0.63 for NEFA and BHB, respectively, indicating that the prediction models perform well for both animal breeding and herd management purposes.
Suomen nykyisen hallituksen ohjelmaan on vuonna 2019 kirjattu tavoite, jonka mukaan Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää päästövähennystoimien nopeuttamista ja hiilinielujen vahvistamista. Tässä tiivistelmäraportissa esitellään kustannustehokkaimmat toimenpiteet maataloudesta lähtöisin olevien kasvihuonekaasu (KHK) -päästöjen vähentämiseksi. Raportti keskittyy nykyisen maatalouden tukijärjestelmän mahdollistamiin keinoihin, eikä siten sisällä oletusta merkittävästä järjestelmämuutoksesta tai esimerkiksi ruokavalioiden merkittävästä muuttumisesta. Vuonna 2019 maataloudesta peräisin olevat päästöt olivat yhteensä 16 Mt CO2-ekv. v-1. Suurin osa maatalouden päästöistä (53 %) oli peräisin LULUCF-sektorilla raportoitavasta maaperän hiilivarastojen hajoamisesta. Tätä hiilivarastojen hajoamista voidaan hidastaa lukuisten toimenpiteiden avulla. Nykyiseen tilanteeseen verrattuna näiden toimenpiteiden arvioitiin yhdessä vähentävän maatalouden LULUCF-sektorin päästöjä 17 %, 22 % ja 27 % vuosina 2030, 2035 ja 2040. Kotieläinten ruuansulatuksen metaanipäästöjen määrä oli 13 % maataloudesta peräisin olevien KHK-päästöjen kokonaismäärästä. Nautojen metaanipäästöjä voidaan vähentää välittömästi ruokinnan muutosten (3–4 %) ja rehun lisäaineiden avulla (3-Nitrooxypropanol, n. 25 %). Näiden toimenpiteiden ohella suomalaisen maidontuotannon KHK-päästöt vähenevät eläinjalostuksen ansiosta. Suomessa tuotetun maidon hiilijalanjälki on tällä hetkellä 3,8 Mt CO2-ekv. v-1. Jos eläinjalostus jatkuu nykyisellään ja maitomäärä pysyy ennallaan, maidontuotannon hiilijalanjälki pienenee 8 % vuoteen 2035 mennessä ja 14 % vuoteen 2050 mennessä. Lisätoimin ja -investoinnein maidontuotannon päästöjä voidaan vähentää vielä jonkin verran tätäkin enemmän. Maatalouden energian käytöstä syntyviä päästöjä (0,9 Mt CO2-ekv. v-1 vuonna 2019) voidaan vähentää kehittyvän teknologian avulla. Siirtymällä dieseltraktoreista sähkötraktoreiden käyttöön fossiilisten polttoaineiden päästöistä voitaisiin vähentää n. 2/3. Lyhyellä aikavälillä realistisia vaihtoehtoja sähkötraktorille voisivat olla biodieselin käyttö nykyisen kaluston polttoaineena tai biokaasutraktori. Maatalouden energian käytön päästöjä voidaan vähentää myös viljan tuoresäilönnän avulla ja luopumalla fossiilisten polttoaineiden käytöstä viljan kuivauksessa. Maatalouden päästövähennystoimenpiteiden kustannukset vaihtelevat merkittävästi. Osa toimenpiteistä on hyvinkin kustannustehokkaita, mutta esim. maatalouskoneiden sähköistymisen avulla saavutetut päästövähennykset ovat vielä kalliita. Suomalaisten maatilojen välillä on suuria eroja peltohehtaaria tai eläinyksikköä kohti tuotettujen KHK-päästöjen määrissä. Eroja selittävät tilan eloperäisten peltojen määrä, tuotantosuunta ja rehuomavaraisuus. Näiden syiden vuoksi yksittäisten tilojen mahdollisuus vähentää päästöjään vaihtelee merkittävästi.
Suomen kotieläintuotannon tulevaisuuskuvat ja yhteiskunnalliset vaikutukset (Kotietu) -hankkeen tavoitteena oli mallintaa ja arvioida Suomen kotieläintuotannon vaihtoehtoisten kehityspolkujen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Hankkeessa tuotettiin tietoa erilaisten kotieläintuotannon intensiteettivaihtoehtojen vaikutuksista pellonkäyttöön, ympäristöön, aluetalouteen ja ulkomaankauppaan. Tulevaisuuskuvien laadinta toteutettiin hankkeen työpaketissa 1 osallistavilla menetelmillä laatimalla Suomen kotieläintuotannolle viisi vaihtoehtoista tulevaisuuskuvaa: Kasvis-Suomi, Ympäristö-Suomi, Terveys-Suomi, Huoltokyky-Suomi ja Kotieläin-Suomi. Tulevaisuuskuvat valittiin tutkimushankkeen suunnitteluvaiheessa, sillä periaatteella, että niiden avulla saadaan suuri vaihtelu kotieläintuotannon laajuuteen. Kasvis-Suomi kuvaa tilannetta, jossa kaupallinen kotieläintuotanto loppuu kokonaan ja suomalaiset syövät pelkästään kasvisruokia. Ympäristö-Suomi-tulevaisuuskuvassa kaupallinen kotieläintuotanto vähenee merkittävästi nykytasostaan ja palvelee ensisijaisesti ympäristönhoitoa tavoitteenaan muun muassa turvata laidunnuksen ja nurmituotannon positiiviset ympäristövaikutukset. Terveys-Suomi-tulevaisuuskuvassa puolestaan punaisen lihan tuotanto ja kulutus vähenevät nykytasosta. Huoltokyky-Suomessa täysi omavaraisuus kotieläintuotteissa palvelee ensisijaisesti huoltovarmuutta ja kansantalouden tasapainoa. Kotieläin-Suomessa vastataan kotieläintuotteiden kasvavaan vientikysyntään, jolloin tuotanto ja rehualan tarve kasvavat Suomessa merkittävästi nykytasosta, vaikka kotieläintuotteiden kotimainen kysyntä ei merkittävästi muutu. Työpaketissa 1 laadittiin tulevaisuuskuvia, jotka ovat mahdollisia vuonna 2040–2050. Tulevaisuuksien todennäköisyyteen tai toivottavuuteen ei työssä otettu kantaa, vaikka intuitiivisesti jotkin tulevaisuuksista vaikuttavat ehkä todennäköisemmiltä kuin toiset. Tulevaisuuskuvien toivottavuus taas riippuu muun muassa tarkastelijan arvoista, hyötyjen ja haittojen kohtaantumisesta ja kunkin tavasta jäsentää tulevaisuuden tarkempaa sisältöä. Todellisuus sekoittanee toteutuvaan tulevaisuuteen joitakin aineksia kaikista tässä raportissa esitellyistä tulevaisuuskuvista. Nykyhetken valintoja palvelevia vaihtoehtoja ja niihin liittyviä vuorovaikutussuhteiden ketjuja ei kuitenkaan pystytä kirkastamaan, ellei vaihtoehdoista tehdä mahdollisimman puhtaaksiviljeltyjä ja sellaisenaan jopa epätodennäköisiä. Työpaketin 2 tavoitteena oli työpaketissa 1 laadittujen laadullisten tulevaisuuskuvien kehittäminen määrällisiksi kehitysuriksi. Tämä tarkoittaa johdonmukaisten numeeristen arvojen antamista maataloustuotteiden kulutuksen ja tuotannon kehitykselle Suomessa kussakin tulevaisuuskuvassa. Työkaluna tulevaisuuskuvien määrällistämisessä käytettiin sektoritason dynaamista osittaistasapainomallia (maatalouden sektorimalli DREMFIA), jossa kotimaassa tuotettavien maataloustuotteiden kysyntä on pitkälti annettu, mutta jossa kotimainen tuotanto ja pellonkäyttö, tuonti ja vienti määräytyvät taloudellisin perustein. Sektoritason malli ja sen vaatimat aineistot todettiin liian puutteellisiksi Huoltokyky- ja Kasvis-Suomi-tulevaisuuskuvien määrällistämiseen. Muiden tulevaisuuskuvien osalta mallin tuloksina saatiin Suomessa tuotettavien perusmaatalouden tuotteiden tuotannon, eläinten lukumäärien, pellonkäytön, lannoituksen, työnmenekin ja maataloustulon kehitys vuosittain 2020–2050. Näiden kehitystä eri tulevaisuuskuvissa verrattiin keskenään ja suhteessa perusuraan, jossa oletuksena oli vuoden 2020 mukainen maatalouspolitiikka ja hinnat. Maataloustulon kokonaismäärän kehitys oli melko samankaltainen eli hitaasti aleneva perusurassa sekä Terveys-Suomi- ja Ympäristö-Suomi-tulevaisuuskuvissa, vaikka kulutus, tuotanto, hinnat ja maatalouspolitiikka olivat erilaisia. Maataloustulon kehitys Kotieläin-Suomi-tulevaisuuskuvassa oli hitaasti kasvava 2030-luvulle asti, jolloin maataloustulo kokonaisuutena Suomessa alkoi kasvaa nopeasti päätyen vuoteen 2050 mennessä noin 50 % korkeammalle tasolle kuin 2020. Perusmaatalouden työnmenekki väheni Kotieläin-Suomi-tulevaisuuskuvassa 2040-luvulle asti 10–20 % vuoteen 2020 verrattuna, mutta nousi vuoden 2020 tasolle vuoteen 2050 mennessä. Muissa määrällistetyissä tulevaisuuskuvissa ja perusurassa työnmenekki väheni asteittain noin 30–60 % vuosina 2020–2050. Työpaketin 3 tavoitteena oli arvioida työpaketeissa 1 ja 2 määritettyjen skenaarioiden ympäristövaikutuksia. Lähes kaikkien tarkasteltujen muuttujien osalta suurimmat ympäristöhyödyt perusuraan verrattuna saavutettiin Ympäristö-Suomi-skenaariossa, kun taas Kotieläin-Suomi-skenaariossa ympäristöhaitat lisääntyivät. Ympäristö-Suomen etu näkyi erityisesti kasvihuonekaasupäästöissä, jotka puolittuivat perusuraan verrattuna. Muissa skenaariossa vähennys oli pienempi. Terveys-Suomi-skenaariossa ympäristöhyödyt olivat vähäisempiä kuin Ympäristö-Suomessa. Selvimmin ero Ympäristö-Suomi- ja Terveys-Suomi-skenaarioiden välillä näkyi kasvihuonekaasupäästöissä: Terveys-Suomi-skenaariossa ne alenivat perusuraan verrattuna vain noin 10 % eivätkä peltomaan CO2 päästöt vähentyneet lainkaan. Tulos osoittaa, että ilman KHK-päästövähennyksiä tukevaa pellonkäytön ohjausta suurenkin ruokavaliomuutoksen vaikutus päästöihin voi jäädä pieneksi. Näin etenkin tilanteessa, jossa maataloustuet kannustavat pitämään koko peltoalan viljelyksessä ja osin myös päästölähteinä. Koska koko maatalouden KHK-päästöistä 75 % on viljelysmaista eri muodoissaan ja kotieläimistä aiheutuu suoraan vajaa 20 % maatalouden KHK-kaasupäästöistä, pelkästään ruokavalion muutoksilla ei voida varmuudella saavuttaa suuria päästövähennyksiä. Toisin kuin kasvihuonekaasupäästöjen osalta, Saaristomeren vesistökuormitukseen Terveys-Suomi-skenaarion ruokavalioon pohjautuvilla pellonkäytön muutoksilla oli lähes yhtä suuri vaikutus kuin Ympäristö-Suomi-skenaariossa. Vaikka kaikkien skenaarioiden väliset erot ravinnetaseissa olivat selkeitä ja noudattivat samaa järjestystä kuin kasvihuonekaasupäästöt, peltojen fosforipitoisuus laski käytännössä samalla tavalla kaikissa skenaarioissa. Skenaarioiden ympäristövaikutukset poikkesivat alueellisesti toisistaan. Erityisesti Pohjanmaan ja Etelä-Suomen osalta Kotieläin-Suomi-skenaarion negatiiviset ympäristövaikutukset korostuivat, sillä mahdollisuus lisätä tuotantoa oli näillä alueilla suurin, ja erityisesti Pohjanmaalla korostui turvepeltojen laajamittainen käyttö rehuviljan ja -nurmen tuotannossa. Ympäristövaikutusten kannalta keskeisimpiä ajureita olivat muutokset viljellyssä kokonaispeltoalassa, turvemaiden käytössä sekä viherkesannon ja nurmen osuudessa peltoalasta. Kotieläintuotannon määrä ja jakautuminen eri eläinlajeihin oli merkityksellinen etenkin ravinnetaseiden osalta. Leudot talvet tulevat lisäämään Saaristomeren kuormitusta. Myös viljelystä pois jäävän pellon käyttömuoto tai peltoalan mahdollinen lisätarve ovat oleellisia tekijöitä vaikutusten arvioinnissa. Työpaketissa 4 toteutettiin kotieläintuotannon vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien aluetalousvaikutusten tarkastelua ja arvioitiin, millainen vaikutus kotieläintuotannon vähenemisellä tai lisääntymisellä olisi alueiden talouteen. Tarkasteltavana oli maatalouden oman tuotannonmuutosvaikutuksen lisäksi kertaluonteisista panoksista eli välituotekysynnästä aiheutuvat vaikutukset alueen tuotantoon. Lähtötilanteessa eli vuonna 2019 elintarvikeala (sisältäen maatalouden tuotannon tukineen ja elintarviketeollisuuden) tuotti tuotosta Suomen kansantalouteen 17,8 mrd. euroa eli 3,9 % koko maan tuotoksesta työllistäen samalla noin 126 400 henkilöä oli 4,7 % koko maan työllisistä. Eniten ala työllistää ja tuottaa tuotosta Etelä-Suomessa, jonka osuus alan tuotoksesta oli vuonna 2019 lähes 53 %, ja jossa sijaitsi noin 47 % alan kaikista työpaikoista. Etelä-Suomessa alan aluetaloudellinen merkitys on kuitenkin suhteellisesti tarkasteltuna pieni osuuden jäädessä 3,3 %:iin alueen työllisestä työvoimasta ja 3,0 %:iin alueen tuotoksesta. Suhteellisesti eniten elintarvikeala työllistää ja luo arvonlisäystä Pohjanmaalla, jossa sen osuus on 9,0 % alueen työllisestä työvoimasta ja 8,8 % alueen tuotoksesta. Seuraavaksi tulevat Sisä-Suomi (7,3 % ja 4,8 %) sekä Pohjois-Suomi (2,0 % ja 5,4 %). Nykykehityksen mukaista kotieläintuotantoa kuvailevassa perusurassa koko maan maatalouden tuotos alenee vuoteen 2050 mennessä 93 prosenttiin vuoden 2019 tasosta. Tämä on seurausta tuotoksen vajaan 20 ja 10 prosentin laskuista Etelä- ja Sisä-Suomessa, sillä Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa tuotos kasvaa 8 ja 3 prosentilla. Ympäristö- ja Terveys-Suomi muistuttavat tuotoskoon muutoksen osalta toisiaan, kun maatalouden tuotos alenee koko maassa noin kolmanneksen, eivätkä muutosvaikutusten erot suuralueittainkaan ole suuret. Suurin tuotosmuutos koetaan Kotieläin-Suomessa, jossa koko maan tuotos kasvaa 1,39 kertaiseksi, vaikka laskeekin Pohjois-Suomessa viidellä prosenttiyksiköllä. Perusurassa elintarviketeollisuuden tuotos koko maassa säilyy ennallaan vuoteen 2050, mutta tuotos Etelä-Suomessa pienenee 14 prosentilla ja kasvaa suhteellisesti eniten Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa 19 ja 21 prosenttia. Ympäristö-Suomessa elintarviketeollisuuden tuotos pienenee vuoteen 2050 enemmän (24 prosenttia) kuin Terveys-Suomessa (18 prosenttia). Ympäristö-Suomessa jalostavan teollisuuden tuotoksen lasku jakaantuu tasaisemmin alueiden kesken, kun taas Terveys-Suomessa lasku kohdistuu suhteellisesti enemmän Etelä- ja Pohjois-Suomeen. Kotieläintuotannon kasvusta vastaavassa Kotieläin-Suomessa koko maan elintarviketeollisuuden tuotos kasvaa 72 prosentilla vuoteen 2050. Kasvu on suhteellisesti suurinta Sisä-Suomessa (86 prosenttia) ja pienintä Pohjois-Suomessa (26 prosenttia). Työpaketissa 5 toteutetussa kotieläintuotannon vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien ulkomaankauppavaikutusten tarkastelussa arvioitiin panos-tuotosmenetelmää hyödyntämällä, millainen vaikutus kotieläintuotannon huomattavalla vähenemisellä tai lisääntymisellä olisi toimialan tuontiin ja vientiin. Ulkomaankauppavaikutukset sisältävät maatalouden tuotannon edellyttämän panostuonnin sekä maataloustuotteiden viennin ja tuonnin. Vaikutukset eivät sisällä kotieläintuotannon muutoksesta aiheutuvia investointeja ja investointitavaroiden hankintaa. Maataloustuotteiden tuonti ja maatalouden tuotannon edellyttämä panostuonti oli vuonna 2018 yhteensä 2 345 miljoonaa euroa. Kun maataloustuotteiden vienti oli puolestaan 923 miljoonaa euroa, niin tuonnin ylijäämä näin laskien oli 1 422 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon maatalouden tuotannon edellyttämän panostuonnin muutos sekä maataloustuotteiden viennin ja tuonnin muutokset, niin tuonnin ylijäämä kasvaa vuoteen 2050 mentäessä perusurassa, mutta pienenee Ympäristö-Suomessa, Terveys-Suomessa ja Kotieläin-Suomessa. Tuonnin ylijäämä kasvaa perusurassa 17 prosentilla 1 662 miljoonaan euroon, mikä johtuu ennen kaikkea maataloustuotteiden viennin pienemisestä 30 prosentilla. Ympäristö-Suomessa tuonnin ylijäämä pienenee 24 prosentilla ja Terveys-Suomessa 32 prosentilla. Ympäristö-Suomessa tuonnin ylijäämän pieneneminen johtuu ennen kaikkea maatalouden tuotannon edellyttämän panostuonnin ja maataloustuotteiden tuonnin supistumisesta 29 ja 46 prosentilla, vaikka maataloustuotevienti vähenee huomattavasti (58 prosenttia). Sama koskee Terveys-Suomea, jossa tuonnin ylijäämä pienenee maatalouden panostuonnin ja maataloustuotetuonnin vähentyessä, vaikka maataloustuotteiden vienti vähenee. Kotieläin-Suomessakin tuonnin ylijäämää säilyy (324 miljoonaa euroa), vaikka maataloustuotteiden vienti kasvaa 221 prosentilla 923 miljoonasta eurosta 2 963 miljoonaan euroon ja maataloustuotteiden tuonti vähenee 31 prosentilla. Viennin mahdollistava kotieläintuotannon kasvu edellyttää tuontipanoksia, ja tuotannon edellyttämä panostuonti kasvaa 58 prosentilla vuoteen 2018 verrattuna. Tuonnin ylijäämä pienenee kuitenkin 77 prosentilla vuoden 2018 tilanteeseen verrattuna.