Kaikki aineistot
Lisää
In this paper I reflect on the Rwandan genocide of 1994 and use it as a starting point in analyzing the developments in the UN peacekeeping missions in the last decades. The UN peacekeeping mission to Rwanda is regarded as one of the most prominent failures in UN peace work. This is due to insufficient involvement in the crisis management before the genocide, withdrawing of the UN troops during the genocide and an overall delay in the response. I focus on some of the key elements that led to a failed peacekeeping mission: the military operation UNAMIR, the problematic recon and the lack of political will. The UN has continuously attempted to improve the success of the UN peacekeeping missions. In this paper I focus on the numerous reports and guidelines that have affected the way peacekeeping operations are conducted today, in an attempt to figure out whether the UN is any closer to preventing genocides and similar mass atrocities. The biggest ideological changes in the UN peace work deal with an emphasis on the global responsibility to act in the face of genocide and a bigger focus on the human rights of the people affected by these catastrophes. Changes have also occurred in terms of expanded cooperation with those governmental and non-governmental entities capable of doing peace work and crisis management. The nature of military peacekeeping operations has also shifted from a passive “supervision of peace” to a more hands-on peace enforcement. Examples of this evolution are broader rules of engagement and the right to use lethal force when protecting oneself, one’s mandate or the victims of atrocities. These are important changes that, had they been properly implemented, might have significantly changed the course of the Rwandan genocide. From this point of view, the UN is evolving in the right direction. I complete this paper by reflecting on the issue of the political will to intervene. It is my conclusion that insufficient political will remains as one of the biggest causes of inadequate peacekeeping. However, the development of the UN peace work shows very little signs of addressing this issue. On the contrary, the theme of “expanded cooperation” seems to make achieving political consensus even harder. This is a problem that, if left unresolved, might result in delays in crisis management action, inaction and underfunded peacekeeping operations. In this light, some of the biggest issues that plagued the peacekeeping operation in Rwanda during 1994 remain today.
Tutkimuksessa todetaan, että huippu-urheilijan kannattaa suorittaa varusmiespalvelu Urheilukoulussa urheilu-uran aikana. Urheilukoulun tarjoama valmennusaika on lisääntynyt vuoden 2009 valmennusohjeen käyttöönoton jälkeen ja moni asia on muuttunut Urheilukoulussa sen jälkeen kun suurin osa kyselyyn vastanneista urheilijoista on kotiutunut. Mielestäni urheilijan kannattaisi suorittaa varusmiespalvelu Urheilukoulussa. Urheilijat käyvät sotilaskoulutuksen osalta tiedustelukoulutuksen, joka on koulutukseltaan vaativaa, mutta se myös soveltuu hyväkuntoisille urheilijoille. Saapumiserästä noin 60 % saa johtajakoulutuksen, ja joidenkin urheilijoiden mielestä se on erittäin hyvä asia. Kaikille urheilijoille johtajakoulutus ei välttämättä ole tarpeellinen, ja osa varusmiespalveluksessa olevista huippu-urheilijoista on urheilu-uransa siinä vaiheessa, että asevelvollisuus on heille edullisinta suorittaa 6 kk:n miehistökoulutuksessa.
Organisaatiossa työskentelevien henkilöiden osaamista pidetään nykypäivänä organisaatioiden menestymisen perustana. Organisaatioissa tapahtuva osaamisen johtaminen perustuu yksilöiden osaamisen kehittämiseen, osaamisen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen ja osaamisen muuttamiseen koko organisaation osaamiseksi. Puolustusvoimissa perusyksiköissä tapahtuva osaamisen johtaminen on korostunut sen jälkeen, kun uuden ammattialiupseeriston osaamisen kehittäminen päätettiin perustaa työssä oppimisen periaatteille. Samanaikaisesti perusyksikön päällikön rooli myös muun henkilöstön osaamisen johtajana on kasvanut. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, kuinka osaamista johdetaan Panssariprikaatin perusyksiköissä. Tutkimusongelmaa lähestytään fenomenologis-hermeneuttisella tutkimusmenetelmällä perusyksiköiden päälliköiden sekä perusyksikössä palvelevien ammattialiupseerien näkökulmista. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1. Minkälaisia käytännön mahdollisuuksia perusyksikössä on osaamisen johtamiseen ja kuinka niitä toteutetaan? 2. Kuinka perusyksiköissä tapahtuvaa osaamisen johtamista tuetaan? 3. Minkälaista on aliupseeriston osaamisen johtaminen perusyksiköissä? Tutkimuksen keskeisenä tuloksena esiin nousi yksiköiden erilainen henkilöstötilanne ja siitä johdettuna resurssit osaamisen johtamiseen. Monissa tapauksissa osaamisen johtamiseen ja sen kehittämiseen löytyisi halua niin esimiehiltä kuin yksilöiltäkin, mutta käytännön toteutukseen ei riitä aikaa eikä resursseja. Yksiköissä suhtauduttiin ristiriitaisesti joukko- osaston ja joukkoyksikön esikuntien tarjoamaan tukeen osaamisen johtamiseen liittyen. Toisaalta koettiin, että tukea on saatavilla resurssien puitteissa, mutta joissain tapauksissa esikuntien rooli osaamisen johtamiseen liittyen nähtiin passiivisena. Aliupseerit olivat pääosin tyytyväisiä kokemaansa osaamisen johtamiseen. Koulutusjärjestelmää pidettiin hyvänä, mutta mentorointia ja työpaikkaohjausta pidettiin liian lyhytkestoisena. Osaamisen kehittämisen prosesseja pidettiin työmotivaation kasvun ja sitoutumisen näkökulmasta erittäin tärkeinä, mutta pitkiä kursseja, joilta saavutettua osaamista ei voi hyödyntää päivittäisissä työtehtävissä, pidettiin turhauttavana.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kadettien näkemyksiä hyvästä kouluttajuudesta ja omista kouluttajavalmiuksistaan, vahvuuksistaan ja kehittymistarpeistaan sotatieteen kandidaattiopintojen loppuvaiheessa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita myös siitä, millaiset valmiudet kadettikoulutus antaa kouluttajana toimimiseen perusyksikössä ja mitä kehityshaasteita kadetit näkevät tämänhetkisessä koulutuksessa. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja siinä käytettiin kvalitatiivisia menetelmiä. Aineistonkeruu suoritettiin lomakehaastatteluna sähköpostin välityksellä. Tutkimuksen kohteena oli Maanpuolustuskorkeakoulun kolmannen vuosikurssin kadetit. Kyseessä on ensimmäinen Bologna-prosessin myötä uudistunut kadettikurssi, joka aloitti vuonna 2006. Tutkimuksen mukaan kadetit arvostivat hyvässä kouluttajassa esimerkillisyyttä, asiantuntijuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta sekä sosiaalisia taitoja. Omiksi vahvuuksikseen tulevina kouluttajina kadetit mielsivät vahvat pedagogiset taidot, rehellisyyden ja luotettavuuden sekä valmistautumisen ja tunnollisuuden. Epävarmuutta työelämään siirtymisessä aiheutti eniten oma asiantuntijuus ja tinkimättömyys kouluttajana. Noin puolet kadeteista oli sitä mieltä, että koulutus antaa riittävät valmiudet kouluttajana toimimiseen perusyksikössä. Eniten kritiikkiä kadetit antoivat kouluttajakoulutukselle siitä, että käytännön kouluttajakokemusta ja mahdollisuuksia soveltaa ja harjoitella opittuja kouluttajan taitoja on liian vähän.
Suomi on toiminut rauhanturvatehtävissä lähes 53 vuotta. Näiden vuosien aikana eri operaatioita on kertynyt 31. Näissä operaatioissa vain muutamassa on jouduttu käyttämään joukkojenhallintaan vaadittavaa voimaa. Kosovon operaatiossa 2004 tapahtuneet mellakat osoittivat suomalaisten rauhanturvaajien riittämättömän joukkojenhallintavoiman. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään Kosovon mellakoiden vaikutus Suomen Kansainvälisen Valmiusjoukon (SKVJ) varusmiehille annettavaan joukkojenhallintakoulutukseen. Tutkimuksella pyritään siis ratkaisemaan tutkimusongelma ”Ovatko KFOR-operaation aikana saadut opit/kokemukset joukkojenhallinnan toimivuudesta vaikuttaneet varusmiesten joukkojenhallintakoulutukseen suomessa?” Tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä.
Tutkimus käsittelee Kadettien opiskelun kuormittavuutta työssä jaksamisen näkökulmasta. Työssä jaksamisella tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat työ, ihminen ja ympäristö. Tutkimus on rajattu käsittämään kaksi nuorinta kadettikurssia, ja heidän opintonsa Maanpuolustuskorkeakoululla. Tutkimus on sotilaspedagogiikan alaan liittyvä kvantitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuskysymyksinä olivat: ”Mitkä asiat opiskelija kokee kuormittaviksi omissa opinnoissaan?” ”Mitkä asiat koulun rakenteissa tuntuvat opiskelijan mielestä kuormittavilta?” ”Millä lailla opiskelun kuormittavuus näkyy opiskelujen ulkopuolisessa elämässä?” ”Millä lailla kadetin elämäntilanne vaikuttaa eri osaalueiden kuormittavaksi tuntemiseen?” Lähteinä käytettiin päääasiassa työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja sekä siviilioppilaitoksissa tehtyjä vastaavankaltaisia tutkimuksia. Tutkimuksessa ei käytetty ulkomaisia lähteitä. Tutkimuksessa ilmeni, että kadettien opiskelu on varsin monimuotoista ja kadettien tuntema kuormitus on monisäikeistä ja riippuvaista useista eri seikoista. Kadettien osalta tärkeimmiksi kuormitusta alentaviksi osoittautuivat toimivat ihmissuhteet ja itse valittu asumismuoto. Suurimmiksi kuormitusta lisääviksi tekijöiksi nousivat oppilaitoksen ja siviilimaailman ristiriidat sekä työn järjestelyissä ja niihin vaikuttamisessa ilmenneet epäkohdat.
Talviset olosuhteet vaikuttavat taistelijan toimintakykyyn. Vaativat olosuhteet asettavat kylmyyden, lumen, pimeyden, pakkasen, tuulen, roudan ja jään kautta haasteista taistelijan toimintakyvyn säilyttämiselle. Mitä haasteellisempi sotilaan toimintaympäristö on, sitä enemmän toimintakyvyssä korostuu fyysinen osa-alue. Talviolosuhteissa selviää paremmin, jos taistelijalla on hyvä fyysinen kunto ja oikeanlaiset varusteet. Jotta taistelija säilyttää toimintakykynsä, vaatii se jatkuvaa aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten talviolosuhteet ja erityisesti kylmä vaikuttavat toimintakykyyn ja miten hiihtoa harjoitellut taistelija voi hyödyntää taitoaan sekä hiihdossa kehittyneitä ominaisuuksia taistelukentällä. Tutkimuksessa esitellään keskeisimpien liikuntaelinten toiminnot ja tehtävät sekä fyysisen kunnon eri osa-alueet, joita ovat kestävyys, voima, nopeus ja taito. Ympäristötekijät vaikuttavat lepoaineenvaihduntaan. Energia-aineenvaihdunta kasvaa merkittävästi kylmissä olosuhteissa. Aineenvaihdunnan taso riippuu paljon taistelijan henkilökohtaisista ominaisuuksista, sen taso voi kasvaa jopa viisinkertaiseksi kylmässä, koska lihasvärinän tuottamiseen tarvitaan energiaa. Talviolosuhteet laskevat kehon sisälämpötilaa. Energiavaje, univelka ja kylmyys laskevat elimistön kykyä tuottaa lämpö lihasvärinän avulla kehon lämpötilan säilyttämiseksi. Ne myös alentavat kestävyyssuorituskykyä. Kylmä ilma vähentää sormien näppäryyttä sekä hermoston rekrytointikykyä ja nopeutta. Talvi lisää hypotermian vaaraa. Taistelijoiden hiihtotaitoa tulisi hyödyntää käyttämällä heitä vaikeissa maastoissa, jossa he pystyisivät etenemään vihollisen selustaan nopeasti ja huomaamattomasti. Hyviä tehtäviä olisivat esimerkiksi tiedustelutehtävät tai sissitehtävät, koska heillä on näihin tehtäviin vaadittavaa kestävyyttä.
Luottamuksella on keskeinen asema viranomaisten välisen yhteistyön onnistumisen näkö-kulmasta. Luottamus vähentää yhteistoiminnan kitkaa ja helpottaa yhteistyöosapuolten välistä kanssakäymistä tekemällä siitä mielekästä. Vuorovaikutus toimijoiden välillä liittyy kiinteästi luottamuksen syntymiseen yhteistoiminnassa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lukijalle viranomaisyhteistyön näkökulmasta rajatarkas-tusympäristössä esiintyvää luottamusta. Tämä tutkimus keskittyy tarkastelemaan Kaakkois-Suomen rajavartioston Imatran toimipistettä. Jokaisella työyhteisöllä on omanlainen työskentelykulttuuri, joka on muokkaantunut historian aikana. Työyksikköjen erilaisuudesta johtuen tutkielman tulokset kertovat vain yhden aseman kokemuksia luottamuksesta ja yhteistyöstä. Tutkimus on toteutettu osana sotatieteiden maisterikoulutusta vuosien 2013- 2015 aikana. Suurin osa työstä mukaan lukien haastattelut suoritin joulukuun 2014 - maaliskuun 2015 aikana. Tutkimuksen olen rajannut koskettamaan rajatarkastusympäristöä, jolloin poliisin rajaaminen ulos tarkastelusta on ollut perusteltua ja mielekästä. Poliisin kanssa yhteistyö rajatarkastusympäristössä on vähäistä verrattuna Tullin ja Rajavartiolaitoksen väliseen yhteistyön määrään. Tullin ja Rajavartiolaitoksen välinen yhteistyö on pääasiassa luontevaa ja hyvin toimivaa. Kahden virkakunnan välisellä yhteistyöllä on pitkä ja toimiva historia. Nyky-yhteiskunnan rajut muutokset ja niistä aiheutuvat säästöpaineet ovat omiaan luomaan kilpailuasetelmaa viranomaisten välille, joka puolestaan heikentää viranomaisten välistä luottamusta. Lisääntyneellä vuorovaikutuksen huomioinnilla saadaan aikaiseksi parempaa ja tehokkaampaa yhteistyötä. Luottamuksen mekanismit liittyvät kiinteästi yhteistyöhön ja sen onnistumiseen. Luottamus on eräänlainen yhteistyötä kannatteleva ja edistävä voima, jota ilman yhteistyö on miltei mahdotonta. Tutkimustulokset puoltavat käsitystä luottamuksen tärkeydestä viranomais-ten välisessä yhteistyössä. Teemahaastattelujen pohjalta tehty analyysi osoittaa yhtäläisyyk-siä aikaisempiin yhteistyöstä tehtyihin tutkimuksiin ja näin tukee omia havaintojani.
Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.
Tässä tutkimuksessa selvitetään hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavia organisaatiokulttuurillisia tekijöitä sotilasorganisaatiossa kantahenkilökunnan näkökulmasta. Hiljainen tieto ymmärretään tutkimuksessa henkilökohtaisena, kokemusperäisenä ja kontekstisidonnaisena. Se on osa sotilaan ammattitaitoa ja se ilmenee näkemyksinä, intuitiona, aavistuksina sekä kykynä ratkaista nopeasti ja varmasti ongelmallisia tilanteita tarkoituksenmukaisella tavalla. Hiljaisen tiedon jakamiseen vaikuttavat motivaatio ja mahdollisuus jakaa sitä sekä organisaation yksilöiden muodostamat käsitykset tiedon luonteesta. Organisaatiokulttuuri määritellään tutkimuksessa Edgar Scheinin mukaan monimutkaisen ryhmäprosessin lopputulokseksi, joka ilmenee useilla tasoilla. Nämä tasot ovat kulttuurin artefaktit ja luomukset, arvot sekä perusoletukset. Organisaatiokulttuurissa on kysymys yhteisten kokemusten myötä muotoutuneista ja vahvistuneista hallitsevista ajattelu- ja toimintatavoista. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamiseen? a. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamisen motivaatioon? b. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon jakamisen mahdollisuuksiin? c. Miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa hiljaisen tiedon luonteeseen? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää Scheinin organisaatiokulttuuriteorian sekä Minu Ipen tiedon jakamisen viitekehyksen. Siinä organisaatiokulttuurin eri tasot nähdään vaikuttajina hiljaisen tiedon jakamisen motivaatioon, mahdollisuuksiin sekä hiljaisen tiedon luonteeseen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä perusyksiköissä palveleville upseereille suunnatusta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimustulosten mukaan organisaation henkilöstön sisäiset normit olivat selkeimpiä vaikuttajia tiedon luonteeseen ja etenkin tiedon arvoon. Tiedon jakamisen mahdollisuuksiin vaikuttivat selkeimmin organisaation jäsenten suhtautuminen hiljaiseen tietoon sekä heidän arvonsa. Kulttuuria ilmentävät artefaktit ja henkilöstön normit olivat puolestaan selkeimpiä vaikuttajia henkilöstön motivaatioon jakaa hiljaista tietoa. Hiljaisen tiedon jakamiseen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä havaittiin yhteisökeskeisyydes-sä, hallitsevassa tai symbioottisessa suhteessa luontoon sekä auktoriteettisessa tai konsensuk-seen pyrkivässä suhtautumisessa todellisuuden ja totuuden luonteeseen. Negatiivisia vaiku-tuksia puolestaan havaittiin yksilökeskeisyydessä, yhteistyöhakuisuudessa sekä passiivisessa suhteessa luontoon ja objektiivisessa suhtautumisessa todellisuuden ja totuuden luonteeseen.
Tässä tutkimuksessa selvitetään millainen käsitys kadeteilla ja poliisiopiskelijoilla on omasta itsestään ammattikuntansa edustajina. Ammatti-identiteettien vertailulla ja turvallisuustoimijuuden luonteen kuvaamisella pyritään tuottamaan sisältöä ammatillisen kasvun edesauttamiseksi ja identiteettityön tukemiseksi niissä oppilaitoksissa ja työyhteisöissä, joissa vastaajat toimivat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja siinä käytetään fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen aineisto on kerätty avoimella kyselylomakkeella ja analysoitu fenomenografisella analyysillä. Tulokset on esitetty vastaajaryhmäkohtaisina ammatti-identiteetti-kategorioina ja yhteen kokoavasti turvallisuustoimijuuden piirteinä. Turvallisuustoimijuuden kuvaavimmaksi piirteeksi tässä tutkimuksessa todettiin toimijoiden oma käsitys ammattinsa yhteiskunnallisesta välttämättömyydestä. Turvallisuuden kannalta on merkityksellistä, että sen vuoksi työtään tekevät yksilöt kokevat oman toimensa paitsi turvallisuuden luomisen instrumenttina myös itsessään suojelemisen arvoisena turvallisuuden objektina. Tämän hierarkkisesti muiden yläpuolelle nousseen kategorian avulla toimijoiden on mahdollista liittää osaksi omaa ammatti-identiteetin rakentumisprosessiaan muita ammatillisia ja tässä tutkimuksessa todettuja piirteitä, kuten turvallisen elämän mahdollistaja, yhteiskuntajärjestyksen tukipilari ja turvallisuuden moniottelija -identiteetit.
Sairauspoissaoloista aiheutuu työnantajille isot kustannukset. Puolustusvoimien vuoden 2013 henkilöstötilinpäätöksen mukaan sairauspoissaoloista aiheutui kustannuksia yli 34 miljoonaa euroa ja vuonna 2014 kustannuksia aiheutui yli 38 miljoonaa euroa. Fyysisellä kunnolla ja liikunta-aktiivisuudella on todettu olevan yhteys työkykyyn ja sairauspoissaolojen määrään. Fyysisesti hyvässä kunnossa oleva työntekijä sairastaa vähemmän ja työn tuloksellisuus on tutkitusti parempi. Sairauspoissaolojen vähenemisen myötä syntyy säästöjä, tuloksellisuus kasvaa ja työn laatu nousee. Sotilaiden fyysinen toimintakyky arvioidaan vuosittain suorite-tuilla fyysisen kunnon testeillä. Sotilashenkilöstön fyysisestä kunnosta ja sairauspoissaoloista kerättäviä tietoja voidaan hyödyntää tutkittaessa keinoja, joilla sairauspoissaoloja voidaan vähentää ja hallita entistä paremmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön fyysisen kunnon, painoindeksin ja sairauspoissaolojen välisiä yhteyksiä, sairauspoissaolojen syitä ja kuinka paljon kustannuksia sairauspoissaoloista aiheutui vuonna 2013. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS-ohjelmalla. Analysoitava aineisto oli koottu Maanpuolustuskorkeakoulun vuoden 2013 henkilöhallintajärjestelmään tallennetuista fyysisen kunnon testien tuloksista ja sairauspoissaoloista. Koehenkilöiden määrä oli 135 sotilasta. Sairauspoissaoloja esiintyi 52 sotilaalla (38,5 %) yhteensä 292 päivää. Sairauspoissaoloja kertyi koko Maanpuolustuskor-keakoulun henkilöstöllä yhteensä 2395 päivää. Kestävyysindeksin ja sairauspoissaolopäivien määrän välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys (β -0,130, p<0,05) Myös painon ja sairauspoissaolopäivien määrän välinen yhteys oli tilastollisesti merkitsevä (β -0,015, p<0,05). Näiden lisäksi lihaskuntoindeksin ja sairauspoissaolojen välillä havaittiin positiivinen ja tilastollisesti merkitsevä yhteys (β 0,408, p<0,001). Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön sairauspoissaolot ovat maltilliset verrattuna muun henkilöstön sairauspoissaoloihin. Niillä henkilöillä, joiden kestävyyskuntoindeksi oli parempi, oli vähemmän sairauspoissaolopäiviä. Henkilöillä, joiden lihaskuntoindeksi oli parempi, oli enemmän sairauspoissaolopäiviä. Absoluuttisen lihaskunnon yhteys sairauspoissaolopäiviin oli kuitenkin heikko. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi edelleen tiivistää työnantajan, työterveydenhuollon ja liikunta-alan välistä yhteistyötä. Toimenpiteet sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi kohdentaa erityisesti siviilihenkilökuntaan. Mahdollisten kunto-ohjelmien tulisi keskittyä kestävyyskunnon kehittämiseen ja painon hallintaan. Sairauspoissaolojen seurantaa tulisi kehittää. Parempi sairauspoissaolojen syiden seuranta antaisi kattavamman tilannekuvan henkilöstön työkykyyn vaikuttavista tekijöistä ja mahdollistaisi ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tarkemman kohdentamisen.
Rajavartiolaitoksen henkilöstöstrategian yhtenä visiona on, että Rajavartiolaitoksessa on luotettava, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka suhtautuu myönteisesti oman työnsä ja Rajavartiolaitoksen kehittämiseen. Merkittävänä tekijänä ammattitaidon muodostumiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä korkean motivaation sekä itsensä että Rajavartiolaitoksen kehittämiseksi ja edelleen positiivisen työnantajankuvan muodostumiseksi voidaan pitää työssä oppimista ja sitä kautta itsensä jatkuvaa kehittämistä. Rajavartiolaitoksessa työssä oppimista ei ole tutkittu aikaisemmin. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Rajavartiolaitoksen nuorten upseerien kokemuksiin perustuvasta näkökulmasta, työympäristössä ja työssä tapahtuvasta työssä oppimisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Rajavartiolaitoksen nuoret upseerit ovat kokeneet työssä oppimisen ja uuteen tehtävään perehdyttämisen, miten nuoret upseerit ovat kokeneet oppineensa parhaiten työssä ja työyhteisössä ja minkä he ovat kokeneet haitanneen työssä oppimista. Tärkeimpänä kohtana tutkimuksessa haluttiin selvittää miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista voitaisiin tehostaa ja tukea Rajavartiolaitoksessa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen kyselytutkimus. Tutkimuksen teoreettinen tietoperusta pohjautuu työssä oppimista käsittelevään kirjallisuuteen sekä Suomessa tehtyihin tutkimuksiin työssä oppimisesta sekä osin työssäoppimisesta. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2004 - 2013 Rajavartiolaitoksen nuoremman upseerin virkaan valmistuneille upseereille lähetetyllä strukturoidulla Webropol- lomakekyselyllä. Kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joilla on pyritty selvittämään nuorten upseerien näkemyksiä erityisesti niistä asioista, missä kehitettävää työssä oppimisessa on havaittu ja miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista pystyttäisiin tukemaan Rajavartiolaitoksessa. Kyselyn vastaanotti kaikkiaan 122 nuorta upseeria, joista kyselyyn vastasi 81 upseeria. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui näin ollen noin 66 %. Kyselyn tulosten perusteella suunnitelmallinen, johdettu ja valvottu tehtävään perehdyttäminen nähtiin tärkeimpänä työssä oppimisen "keinona". Perehdyttämisessä kaivattiin erityisesti hiljaisen tiedon ja ammattitaidon lisäämistä kokemuksien vaihdon keinoin, työskentelemällä yhdessä kokeneemman työntekijän kanssa tai tuen saamisesta kokeneelta mentorilta, työssä ja työtehtävässä oppimiseksi. Työssä oppimisessa haasteena koettiin erityisesti tehtävien liian nopea vaihtuvuus ja suunnitelmallisuuden puuttuminen. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että tehtävien nopea vaihtuvuus korostaa erityisesti tehtävään perehdyttämisen merkitystä työssä ja työtehtävässä oppimisessa. Rajavartiolaitos on vuonna 2014 ottanut käyttöön uuden tehtävään perehdyttämisen pysyväisasiakirjan, jonka konkreettinen jalkauttaminen niin hallintoyksiköihin kuin erityisesti esimiehille antaa mahdollisuuden erinomaisen "peruskeinovalikoiman" saamiseksi työssä oppimisen sekä tehtävään perehdyttämisen tueksi.
Johtajan roolit ovat vähän tutkittu aihe, jotka liittyvät osaltaan jokaiseen johtamistoimintaan. Roolit ovat osa meitä kaikissa toimissamme, vaikka niiden huomioiminen ja huomaaminen on usein hankalaa. Kiinnostuin roolien tutkimisesta tämän lähtökohdan kautta. Roolien yhdistäminen joukkueenjohtajan toimintaan oli luontevaa, koska tulen itse kouluttamaan joukkueen kokoista organisaatiota ensimmäisissä työtehtävissäni. Päätutkimusongelmana tutkimuksessani on: Miten joukkueenjohtajan rooli muuttuu siirryttäessä torjuu-tehtävästä tuottaa tappioita -tehtävään? Alatutkimuskysymykseni ovat: 1) Missä on joukkueenjohtajan paikka tuottaa tappioita -tehtävässä? ja 2) Joutuuko joukkueenjohtaja muuttamaan rooliaan tietoisesti tuottaa tappiota - tehtävään? Tutkimusmenetelmänä käytin laadullista sisällönanalyysiä. Roolien määrittämiseen käytin johtamisen ja sotilaspsykologian asiantuntijoiden teoksia. Maavoimien taistelun 2015 kuvaamiseen käytin joukkueen ja komppanian ohjesääntöjä ja oppaita. Tutkimuksessani tulin siihen johtopäätökseen, että joukkueenjohtajan rooli muuttuu tehtävän muuttuessa. Roolien monimuotoisuuden takia eri lähestymistapoja käyttäen selkeän ja yksiselitteisen tuloksen saaminen on kuitenkin vaikeaa. Joukkueenjohtajan roolin muuttuessa osa muutoksesta on tietoista, osa tiedostamatonta. Oman johtamis-käyttäytymisen arvioinnilla saa roolitustaankin muutettua helpommin. Joukkueenjohtajan paikkaa ei pelkän roolituksen avulla näkemykseni mukaan pysty määrittämään.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin yhteisöllisen johtajuuden esiintyvyyttä ja tarpeita Lapin Lennoston Hävittäjälentolaivue 11:ssä. Tavoitteena oli löytää laivueen F/A-18 Hornet -ohjaajien työyhteisöstä merkkejä yhteisöllisen johtajuuden mallin käytöstä ja tutkia mallin käyttömahdollisuuksia ja tarvetta laivueen johtajuudessa. Tavoitteeseen pääsemiseksi etsittiin ensin yleisimmät kirjallisuudessa esiintyvät yhteisöllisen johtajuuden mallin ulottuvuudet ja tutkittiin sitten haastatteluin, millaiseksi tutkimuskohteena olevat hävittäjäohjaajat kokevat työyhteisönsä johtajuusilmapiirin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, joka tehtiin kirjallisuuskatsauksen pohjalta tehtyjen puolistrukturoitujen teemahaastattelujen tuottamasta materiaalista. Tutkimuksesta ilmenee, että yhteisöllisen johtajuuden malli ei ole yksiselitteinen eikä vakiintuneeseen muotoon asettunut johtamismalli vaan sen käyttöperiaatteissa on tulkinnanvaraa. Lisäksi tutkimuksesta käy ilmi, että Hävittäjälentolaivue 11:n ohjaajat ovat hyvin tiivis ja yhtenäinen joukko, jolla on huomattavan yhtenevä käsitys oman työyhteisönsä vahvuuksista ja kehittämistarpeista. Suurimpina vahvuuksinaan kohderyhmä pitää yhteisönsä luottamusilmapiiriä ja ryhmähenkeä. Selkeimmät kehittämistarpeet kohdistuvat suuren työmäärän aiheuttaman kiireen hallintaan sekä asiantuntijuuden ja tiedon jakamiseen. Tuloksista voidaan päätellä, että Hävittäjälentolaivue 11:n johtajuusilmapiiri mukailee huomattavan paljon yhteisöllisen johtajuuden periaatteita. Se ei ole kuitenkaan tietoista toimintaa vaan tiedostamaton osa vuosien aikana syntynyttä luonnollista homogeenisen työyhteisön kanssakäymistä. Tietoinen keskittyminen yhteisölliseen johtajuuteen antaisi mahdollisuuden ylläpitää työyhteisössä toimiviksi koettuja osa-alueita ja ennen kaikkea parantaa havaittuja heikkouksia. Tutkimustuloksia voitaisiin hyödyntää laivueen jokapäiväisessä johtamistoiminnassa sekä esimiesten ja alaisten että vertaisten välillä. Tulosten hyödyntämisellä on mahdollista vaikuttaa positiivisesti työyhteisön työilmapiirin sekä toiminnan tehokkuuden kehittämiseen. Kiireestä aiheutuvaa työstressiä on mahdollista helpottaa yhteisöllisellä johtajuudella.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kotiutuneiden varusmiesjohtajien käsityksiä heille annetusta johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta. Tutkimuksessa aihepiiriä lähestyttiin johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta annettujen normien ja konstruktivistisen oppimisteorian kautta. Myös aikuisoppiminen oli osa teoriaosuutta. Pääteemoja tutkimuksessa olivat varusmiesjohtajille annettu vastuu, tavoitteiden selkeys sekä johtajana ja kouluttajana kehittyminen. Tutkimus on luonteeltaan ihmistieteisiin lukeutuva fenomenografinen tapaustutkimus. Fenomenografia on laadullisesti suuntautunut empiirinen tutkimusote, joka tutkii ihmisten käsityksiä ympäröivästä maailmasta. Yleisesti fenomenografia tutkii maailman ilmenemistä ja rakentumista ihmisten tietoisuudessa. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin teemahaastattelun avulla. Tutkittavana joukkona tässä tutkimuksessa oli kuusi Suomenlahden Meripuolustusalueen kotiutunutta varusmiesjohtajaa, joista jokainen oli ollut palveluksessa samassa yksikössä tutkijan kanssa. Tutkittavat olivat sotilasarvoiltaan alikersantista aliluutnanttiin. Tutkimusaineistosta selvisi, että varusmiesjohtajat pitivät hyvänä asiana kantahenkilökunnan osoittamaa luottamusta varusmiesjohtajia kohtaan. Myös koulutuksien suunnittelun osalta pidettiin hyvänä asiana, että varusmiesjohtajat saivat itse olla suunnittelemassa ja toteuttamassa koulutuksia. Johtajana kehittymisessä suurin merkitys oli sillä, että henkilökunta luotti varusmiesjohtajiin. Heistä tuntui, että heitä tarvittiin perusyksikössä eivätkä he tunteneet itseään turhiksi. Kehittyminen johtajana ja kouluttajana oli todennäköisesti tiedostamatonta. Kehittymisen havaitsemiseen vaikutti todennäköisesti myös se, että kehityskeskusteluissa tai kausikeskusteluissa oli puutteita tai niitä ei ollut toteutettu lainkaan. Johtajakaudelle asetettuja tavoitteita ei mielletty kovinkaan selkeiksi tai ne eivät olleet tulleet esille riittävän painokkaasti. Tutkimuksen aineiston perusteella voidaan todeta, että johtaja- ja kouluttajakoulutuksessa on pääsääntöisesti onnistuttu perusyksiköissä. On kuitenkin osa-alueita, joihin tulee vielä paneutua entistä tarkemmin. Tämä tutkimus osaltaan auttaa hahmottamaan varusmiesten näkemyksiä omasta koulutuksestaan ja sen tasosta
Liikuntakoulutus on osa sotilaskoulutusta. Sillä nähdään olevan suuri rooli myös yhteiskunnallisesti, sillä Puolustusvoimat mainostaa olevansa ”Suomen suurin kuntokoulu”. Liikuntakoulutuksen onnistumista ja siihen suhtautumista mitataan varusmiesten loppukyselyillä, mutta henkilökunnan mielipiteitä liikunnasta kuullaan harvoin. Puolustusvoimissa on nähty tarpeelliseksi selvittää, kuinka henkilökuntaan kuuluvat miessotilaat suhtautuvat liikuntaan ja fyysiseen kuntoon. Tämän lisäksi liikuntasosiologian ja -kasvatuksen tutkimus Puolustusvoimissa on ollut viime vuosina vähäistä, joten tämä tutkielma vastaa myös liikuntasosiologian ja -kasvatuksen tutkimuksen tarpeeseen Puolustusvoimissa. Tässä tutkielmassa tutkitaan miessotilaiden mielipiteitä kuntotesteistä ja sotilaiden kuntovaatimuksista tasa-arvon ja rekrytoitumisen näkökulmista. Tutkielma kuvaa miessotilaiden mielipiteitä myös viikkoliikunnasta, fyysisestä kunnosta ja liikunnasta yleensä. Tutkielma on fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen nojaava ja sen aineisto on kerätty kyselyllä. Kyselyyn vastattiin Webropol-ohjelmassa. Numeraaliset vastaukset on aiemmin analysoitu toisessa opinnäytteessä ja tässä tutkielmassa keskityttiin avoimiin vastauksiin. Avoimia vastauksia kertyi kaikkiaan 2 918. Avoimet vastaukset analysoitiin teoriaohjaavasti aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, joka suoritettiin teemoittelemalla. Liikunnalla todettiin olevan yhteys terveyteen ja sen todettiin ylläpitävän henkistä työkykyi-syyttä. Moni vastaaja suhtautui liikuntaan myönteisesti ja perusteli liikunnan tarpeellisuutta lain ja asetusten velvoitteilla. Poikkeavissa vastauksissa liikunnan vähäisyyttä ja negatiivista suhtautumista siihen selitettiin muun muassa arvovalinnoilla. Kuntotestejä kritisoitiin ja niiden toivottiin uudistuvan. Nykyiset testit mittaavat vastaajien mielestä vääriä asioita ja niitä pidettiin osin uhkana terveydelle. Kuntotesteihin toivottiin lisäksi tasa-arvoa. Vastaajien mielestä kuntotestien rajat tulisi olla yhtenevät sekä miehille että naisille. Kuntovaatimusten tulisi olla tehtäväkohtaisia, ja niiden toteutumista tulisi seurata tarkemmin sekä puuttua tehokkaammin epäkohtiin. Viikkoliikunta koettiin erittäin hyväksi ja sitä toivottiin enemmän. Viikkoliikunnan todettiin olevan tärkeä osa fyysisen kunnon ylläpitämistä. Johtopäätöksinä todetaan, että miessotilaat suhtautuvat pääosin positiivisesti liikuntaan ja fyysiseen kuntoon. Miessotilaat kokivat, että Puolustusvoimien liikuntakokonaisuudessa on kehitettävää. Tulevaisuudessa tulisi pohtia entistä enemmän fyysisen aktiivisuuden lisäämisen keinoja myös kantahenkilökunnan keskuudessa sekä liikuntakulttuurin kehittämistä Puolustusvoimissa. Tämän tutkielman perusteella vaikuttaa siltä, että Puolustusvoimien liikuntajärjestelmää ohjaavien asiakirjojen ja käytännön välillä on edelleen kuilu, joka tulisi täyttää. Tämä muodostaa mielenkiintoisia jatkotutkimustarpeita liikuntakasvatuksen ja -sosiologian näkökulmista.
Tutkimuksessa selvitetään miten sotilasjohtaja johtaa palautumista ja jaksamista kenttäolosuhteissa. Kohdejoukoksi valittiin kaksi satunnaista tykkiryhmää Karjalan tykistörykmentistä. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin ampuharjoituksessa keväällä 2015 Karjalan prikaatin harjoitusalueella Pahkajärvellä. Harjoitus oli joukolle järjestyksessään toinen ampuharjoitus. Joukon koulutus oli yleisesti hyvällä tasolla. Aihe on kiinnostava tykistön toimintatavan muutoksen takia. Tykkien väliset etäisyydet kasvavat ja siitä johtuen tykinjohtajan toiminta itsenäistyy selvästi. Ampumaharjoituksissa tykkien väliset etäisyydet voivat varotoiminnan takia olla kuitenkin lyhyemmät. Tykkiryhmä on tykistön kokonaisvaikutuksen kannalta yksi tärkeimpiä elementtejä, koska ilman toimivaa toteuttavaa porrasta ei vaikutusta saada aikaan. Tutkimus on tieteenfilosofiselta luonteeltaan fenomenologinen. Aineistonkeruu toteutettiin havainnoimalla sekä kyselyillä ja haastattelulla ampumaharjoituksessa. Kyselyillä saatiin harjoituksen aikana tietoa tykkiryhmänjäsenien tuntemuksista. Tulijaosten kouluttajien haastattelulla saatiin tietoa tykkiryhmän koulutuksen tasosta sekä edellisten harjoitusten suorituksista, joiden avulla oppimista voitiin tarkastella. Havainnot tykkiryhmien toiminnasta kirjattiin päiväkirjaan mahdollisimman tarkasti. Aineisto analysoitiin fenomenologis-hermeneuttisella analyysimenetelmällä. Saatuja tuloksia verrattiin syväjohtamisen teoriaan. Tutkimuksen tuloksista päätellen tykinjohtajan johtamiskäyttäytyminen vaikuttaa tykkiryhmän suorituskykyyn selvästi. Jaksamisen ja palautumisen johtamisella voidaan parantaa tykkiryhmän toimintakykyä. Erityisesti tulevaisuuden suunnittelu, tavoitteiden asettaminen sekä päätöksentekokyky näyttäisivät vaikuttavan jaksamiseen ja palautumiseen.
Tutkimuksen tavoitteena oli havainnoida, kuvailla ja tulkita Puolustusvoimien palkatun henkilökunnan käsityksiä kriisinhallintahenkilöstön rekrytoinnista. Kriisinhallintahenkilöstön rekrytointiprosessille oman ominaispiirteensä luovat Puolustusvoimille asetettu tehtävä kriisinhallintatehtäviin osallistumisesta, hakijoiden vapaaehtoisuus sekä henkilöstön sisäinen liikkuvuus. Jokainen kriisinhallintatehtävään valittu työntekijä on poissa kotimaan tehtävästä kriisinhallintapalveluksensa ajan. Rekrytointeja valmistellaan Maavoimien esikunnan henkilöstöosastolla ja valmisteluun osallistuu lisäksi hakijan esimiehiä eri organisaatiotasoilta. Tässä tutkimuksessa rekrytointia lähestytään puolustusvoimien organisaatiokulttuurin näkökulmasta. Tutkimusongelmana oli ”Millaisia alakulttuureja kriisinhallintahenkilöstön rekrytointiin liittyvät käsitykset ilmentävät?”. Lukuisista kriisinhallintaan liittyvistä tutkimuksista huolimatta Puolustusvoimien kriisinhallintahenkilöstön valintoihin johtanutta rekrytointiprosessia ei ole aiemmin tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuinka rekrytointiprosessi toteutuu hakijoiden ja rekrytoijien kokemusten perusteella sekä perehdyttiin rekrytointiprosessia käsitteleviin Puolustusvoimien sisäisiin ohjeistuksiin ja käskyihin. Aineistonkeruu toteutettiin vuoden 2015 aikana haastattelemalla yhdeksää kriisinhallintatehtävissä palvellutta nuorta upseeria, ja selvittämällä rekrytointihenkilöstön käsityksiä kyselylomakkeen avulla. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä, johon sisältyi määrällisiä osioita. Lisäksi haastateltiin rekry-tointien keskeistä asiantuntijaa Maavoimien esikunnan henkilöstöosastolta. Tutkimustulosten mukaan kriisinhallintatehtäviin suhtautuminen voidaan jakaa kahteen eri alakulttuuriin, kriisinhallintaorientaatioon ja kotimaaorientaatioon. Kriisinhallintaorientaatio näyttäytyy kannustavana ja hakijaa tukevana, kun taas kotimaaorientaatio näyttäytyy nuoren upseerin kokemana vastustuksena. Vastustus näyttäytyy tiedonkulun ongelmina, kotimaan tehtävän tärkeyden ylikorostumisena ja epämääräisyytenä. Johtopäätöksenä todetaan nykyisen rekrytointiprosessin edellyttävän hakijalta ennen kaikkea omaa aktiivisuutta ja taitoa käyttää hyväkseen rekrytointiprosessin suomia mahdollisuuksia. Rekrytointiprosessista tulisi tehdä avoimempi ja läpinäkyvämpi, ja tiedonkulun tulisi olla suoraviivaisempaa. Rekrytoinnin laadun varmentamiseksi organisaation suhtautumista kriisinhallintatehtäviin tulisi yhdenmukaistaa ja valintakriteerien soveltamiskäytäntöjä tulisi selkeyttää. Lisäksi rekrytoinnin onnistumisen seurannasta tulisi tehdä kiinteä osa rekrytointia.
Puolustusvoimien digitaalinen kasarmi -hanke luo mahdollisuuden verkko-opetukseen varusmieskoulutuksessa. Verkko-opetuksen tulevaisuuden työkalu varusmieskoulutuksessa on PVMoodle, joka nykyisellään tarjoaa välineitä perusyksikön hallinnon ja varusmiesten päivittäisten asioiden hoitoon. Siiviilikoulutusjärjestelmä on siirtynyt vuosia sitten täysipainoiseen verkko-opiskeluun, joten miksei sitä tuotaisi osaksi varusmieskoulutusta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aliupseerioppilaiden asenteita ja kokemuksia verkko-opetuksesta. Tutkimuksessa kartoitettiin millaisia mahdollisuuksia verkko-opetuksella on tulevaisuudessa varusmiesten koulutuksissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin verkko-opetuksen hyödynnettävyyttä sulautuvan opetuksen apuvälineen ja olennaista oli kartoittaa myös varusmiesten valmiutta verkko-opiskeluun. Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat: 1. Millaiset valmiudet varusmiehillä on verkko-oppimiseen? 2. Miten verkkopohjaista oppimisympäristöä on hyödynnetty aliupseerikurssilla ja mitkä ovat sen haasteet? 3. Mikä käyttäjäkokemus varusmiehellä on PVMoodlesta pedagogisena työkaluna? 4. Kuinka aliupseerikurssin verkko-opetusta voisi kehittää saatujen palautteiden perusteella? Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena surveina, koska haluttiin mahdollisimman suuri vastausmäärä. Tutkimuksen empiria koostui Rannikkoprikaatin Suomenlinnan rannikkorykmentin Aliupseerikoulun oppilaiden vastauksista. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä. Tutkimuksen otos oli 183 aliupseerioppilasta, joista 161 vastasi kyselyyn. Määrällisen aineiston analysoinnin ja tulkinnan jälkeen voidaan todeta, että oppilaat hallitsevat tietokoneen ja mobiililaiteen sekä Internetin käytön hyvin. Valtaosa kyselyyn vastanneista oli käyttänyt verkko-oppimisympäristöä aikaisemmin siviiliopiskeluissaan, joka mahdollisti toisinaan melko voimakkaan kritiikin arvioitaessa PVMoodlessa opiskelua. Tämä heijastui varsinkin kehitysehdotuksissa ja aliupseerikurssin verkko-opiskelukokemuksissa. Tulokset ovat rohkaisevia, koska niiden mukaan voidaan keskittyä substanssin opettamiseen, eikä varsinaisen opetusvälineen opetteluun.
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää maavoimien aliupseereiden näkemyksiä ja kokemuksia siitä, mikä on maavoimien sotilasammatillisen täydennyskoulutuksen työelämävastaavuus. Päätutkimusongelma oli: Vastaako maavoimien aliupseerien sotilasammatillinen täydennyskoulutus työelämän vaatimuksiin? Tässä tutkimuksessa oli tarkastelussa myös viivästetyn palautteen keruulomakkeen rakenne, sisältö ja käytettävyys kvantitatiivisessa tutkimuksessa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen ja tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä. Kysely lähetettiin 458:lle maavoimien ammattialiupseerille ja vastaaminen kyselyyn tapahtui anonyymisti. Tutkimuksen vastausprosentti oli 23,14 %. Tämä tutkimus perustui viivästettyyn palautteeseen ja sen analysointiin. Materiaali kerättiin maavoimien aliupseereilta, jotka ovat suorittaneet sotilasammatillisia opintoja vuosina 2013–2016. Kerätyn aineiston analysointia varten suoritettiin faktorianalyysi, jossa saatu aineisto tiivistettiin ja siitä poistettiin tähän tutkimukseen liittymätön materiaali. Päätutkimusongelmaan ja alatutkimusongelmiin haettiin vastauksia korrelaatioanalyysin ja varianssianalyysin avulla. Korrelaatioanalyysinä käytettiin summanmuuttujien tutkimisessa Pearsonin korrelaatiota. Ryhmien välisiä eroavaisuuksia tutkittiin T-testillä ja Mann-Whitneyn U-testillä. Käytettyjen menetelmien avulla voitiin todeta, että vuosina 2013–2016 opintonsa suorittaneet aliupseerit ovat tyytyväisiä sotilasammatillisen täydennyskoulutuksen työelämävastaavuuteen. Erityisesti aliupseerien työmotivaation, sotilasammatillisen täydennyskoulutuksen antamien oikeuksien ja pätevyyksien sekä ammatti-identiteetin ja aselaji- ja toimialamotivaation voidaan nähdä vastaavan hyvin työelämän asettamiin vaatimuksiin. Puolustusvoimien ja Maasotakoulun näkökulmasta päätutkimusongelmaan liittyvistä kokonaisuuksista tarkempaa analysointia kaipaa maavoimaopintojakson työelämävastaavuus. Maavoimien aliupseerit olivat tähän kokonaisuuteen vähiten tyytyväisiä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maavoimien sotilasammatillinen täydennyskoulutus vastaa työelämän asettamiin vaatimuksiin. Lisäksi maavoimien aliupseereilla on tämän tutkimuksen tulosten mukaan vahva ammatti-identiteetti ja työmotivaatio. Ammatti–identiteetti ja työmotivaatio ovat koulutuksen työelämävastaavuuden onnistumisen avaintekijöitä. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että Maasotakoulun käyttämä mittari ei sovellu sellaisenaan kvantitatiivisen analysointiin tai tutkimukseen.
Puolustusvoimat uudisti sotatieteellisen perusopetuksensa kaksivaiheiseksi vuonna 2006 ja ensimmäiset maisterit valmistuivat SM1-kurssilta 2011. Osallistuminen kansainväliseen krii-sinhallintaan on puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä ja osa uudistetun tutkinnon suoritta-neista maistereista on jo palvellut kriisinhallintatehtävissä. Uudistetun perusopetuksen mu-kaisesti koulutettujen maistereiden osaamista esikuntatehtävissä kriisinhallintaoperaatioissa ei kuitenkaan ole aikaisemmin tutkittu opinnäytetöissä. Tässä opinnäytetyössä tutkitaan Bolognan-prosessin mukaisen sotatieteiden maisterikurssin suorittaneiden upseereiden kompetenssin vastaavuutta pataljoona- ja prikaatitasoisten esi-kuntien vaatimuksiin kriisinhallintaoperaatiossa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka hyvin puolustusvoimien koulutusjärjestelmän tuottama kompetenssi vastaa niihin vaatimuksiin, joita esikunnassa kriisinhallintaoperaatiossa työskentelevä sotatieteiden mais-teri tehtävässään kohtaa sekä kuinka osaamisen kehittäminen on tapahtunut ja kuinka kriisin-hallintaoperaatiosta hankittua osaamista hyödynnetään. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimusmenetelmänä on käytetty kaksikierroksista Delfoi-menetelmää, jota edelsi kaksi kartoittavan kierroksen teemahaastattelua. Delfoi-pa-neelin asiantuntijoina on käytetty Bolognan-prosessin mukaisen sotatieteiden maisterikurssin suorittaneita upseereita, jotka ovat palvelleet esikuntatehtävissä kriisinhallintaoperaatiossa. Tutkimusten tulosten mukaan voidaan todeta, että sotatieteiden maistereiden kompetenssi vastaa esikuntien vaatimuksiin kriisinhallintaoperaatiossa. Kuitenkin on huomattava, että heidän kvalifikaationsa, kuten esimerkiksi yleisen kielitutkinnon suorittaminen, ei vastaa vaatimuksiin. Tulosten mukaan järjestelmällinen kriisinhallintapalveluksesta saadun osaami-sen hyödyntäminen puuttuu puolustusvoimista eivätkä tehtävät muodosta aina luonnollista jatkumoa urakehitykselle. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että puolustusvoimien tulisi sisäl-lyttää virkaurakursseihin kvalifikaatioita tuottavaa opetusta, jotta henkilöstö täyttäisi kriisin-hallintaoperaatioiden vaatimukset nopeallakin aikataululla tehtävään komennettaessa.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin työhyvinvointia ja sen kehittämistä Helikopteripataljoonassa. Tavoitteena oli selvittää Helikopteripataljoonan työhyvinvoinnin kehittämisen kohteita sekä löytää niihin johtamisen ratkaisuja. Tutkimus tehtiin, koska työhyvinvoinnin katsottiin olevan nykyajan organisaatioiden johtamisessa yksi keskeinen tekijä ja sitä ei ole Helikopteripataljoonassa aikaisemmin tutkittu. Tavoitteeseen pääsemiseksi valittiin kirjallisuudesta työhyvinvoinnin teoriamalli. Mallin avulla haastatteluin tutkittiin, kuinka tutkimuskohteena olevat Helikopteripataljoonan työntekijät kokevat työhyvinvoinnin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, joka tehtiin työhyvinvoinnin portaat - mallin pohjalta tehtyjen teemahaastattelujen tuottamasta materiaalista. Tutkimuksesta ilmenee työhyvinvoinnin merkityksen tärkeys ja vaikutus jokapäiväiseen työntekoon. Työhyvinvointi asiana on tiedostettu, mutta sen kokonaisuutta ei hahmoteta koko laajuudessa. Tuloksissa ilmenee työhyvinvoinnin kehittämisen kohteita, jotka ovat täysin johtamistoimenpitein parannettavia asioita. Lisäksi tutkimuksesta käy ilmi, että Helikopteripataljoonan työntekijöiden yhteishenki on vahva ja työpaikalla vallitsee hyvä työilmapiiri. Tuloksista voidaan päätellä, että työhyvinvoinnin kokonaisuus on Helikopteripataljoonalla hallussa. Työhyvinvoinnin teoriamallin korkeimmalla tasolla havaittiin positiivisia kokemuksia, joten työhyvinvoinnin tarpeet voidaan katsoa ainakin pääosin täyttyvän. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää pataljoonan jokapäiväisessä johtamistoiminnassa sekä esimiesten ja alaisten että vertaisten välillä. Tulosten hyödyntämisellä on mahdollista vaikuttaa po-sitiivisesti työyhteisön työilmapiirin sekä toiminnan tehokkuuden kehittämiseen.
Tässä tutkielmassa tutkittiin sotilashenkilöstön perehdyttämistoiminnan nykytilannetta perusyksiköissä. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten sotilashenkilöiden perehdyttäminen on toteutettu Kainuun Prikaatin perusyksiköissä, ja kuinka sitä voidaan kehittää. Tutkielma toteutettiin tapaustutkimuksena. Tutkielman pääaineisto kerättiin teemahaastattelulla. Lisäaineistoina käytettiin Puolustusvoimien perehdytys -normia, perehdyttämissuunnitelmia sekä Kainuun Prikaatin vuoden 2015 perehtymiskyselyn tuloksia. Empiirinen aineisto koostui kahden aliupseerin, kahden upseerin sekä heidän perehdyttäjiensä haastatteluista. Aineisto analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla, jossa pyrittiin löytämään tehdyille havainnoille ja tulkinnoille tukea aikaisemmista tutkimuksista sekä perehdyttämistä käsittelevästä kirjallisuudesta. Tutkimustulosten perusteella perehdyttäminen toteutuu suunniteltuna ja johdettuna prosessina, jonka pääsääntöisesti toteuttaa työpaikkaohjaaja tai varapäällikkö. Perehdyttäminen on laadukkaampaa yksiköissä, joissa sen on toteuttanut työpaikkaohjaaja. Perehdyttäminen etenee yleisistä asioista työtehtävien toteutukseen, jossa muiden kouluttajien tuki nousee merkittäväksi. Perehdyttämisen onnistumisen kannalta on myös tärkeää, että työntekijä on itse aktiivinen koko prosessin ajan. Hyvänä käytänteenä korostuu suunnittelussa sen pitkäjänteisyys, jolloin työntekijä saa johdetusti työtehtävien ohjausta. Toteutuksessa korostuu rauhallinen työtahti, jolloin henkilö kykenee omaksumaan perehdyttämisjakson aikana tarpeellisen tiedon. Haasteena koetaan henkilöstötilanne ja henkilöstön osaamistietojen dokumentoimattomuus. Lisäämällä yhteistyötä aselajikoulujen ja joukko-osastojen välillä mahdollistetaan henkilöstön osaamistietojen välittäminen, jolloin perehdyttäminen voidaan suunnitella ja toteuttaa yksilöllisemmin. Työpaikkaohjaajien sijoittamisella joukkoyksiköihin sekä perehdyttämisen seuranta- ja palautejärjestelmän aktivoimisella vastataan heikkoon henkilöstötilanteeseen ja mahdollistetaan perehdyttämistoiminnan kehittäminen. Tutkimustulokset osoittavat, että perehdyttämisen avulla työntekijä oppii omatoimisesti toteuttamaan työtehtävänsä, mikä vähentää työyhteisön rasitetta. Perehdyttäminen luo työyhteisöön avointa vuorovaikutusta, joka johtaa lopulta hyvän työilmapiirin muodostumiseen työyhteisössä sekä henkilöstön sitoutumiseen. Tämän vuoksi, perehdyttämistä tulee seurata ja kehittää jatkuvasti.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin miten prosessijohtaminen voi kehittää automatisoituja rajatarkastuksia. Automatisoitujen rajatarkastusten kehittämisellä voidaan kehittää rajaviranomaisen rajatarkastustoimintaa. Tutkimuksen tavoitteena oli myös selvittää, mitkä ovat automatisoitujen rajatarkastusten prosessit ja millainen ABC-prosessijohtamisen malli voi olla. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla Helsingin rajatarkastusosastossa käytössä olevaa automatisoitua rajatarkastuslaitejärjestelmää. Helsingin rajatarkastusosasto vastaa rajaviranomaiselle säädettyjen tehtävien suorittamisesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui Rajavartiolaitoksen strategisen johtamisen ja siitä rajattujen alakäsitteiden muodostamasta kokonaisuudesta. Tutkimuksen teoreettinen aineisto kerättiin kirjallisuuskatsauksella. Teoreettista aineistoa tuettiin havainnoinnin kautta kerätyllä empiirisellä aineistolla. Muodostuneesta aineistosta tehtiin laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen myötä automatisoidun rajatarkastuksen prosessit tunnistettiin. Tutkimuksessa muodostettiin myös ABC-prosessijohtamisen malli. Tutkimuksella luotiin toimintaedellytykset automatisoitujen rajatarkastusten prosessijohtamiselle. Tutkimuksen mukaan prosessijohtamisen ja linjaorganisaatiossa käytettävän johtamismallin yhdistäminen on haastavaa. Tutkimustulokset osoittavat kuitenkin, että ABC-prosessijohtamisen malli voitaisiin ottaa käyttöön toimintaympäristössä, jossa tutkimus toteutettiin. Tutkimuksen empiirinen osuus tukee tutkimuskirjallisuudesta tehtyjä johtopäätöksiä. Automatisoitujen rajatarkastusten johtaminen prosessijohtamisen keinoin, nähtiin edistävän rajaviranomaisen rajatarkastustoimintaa ja operatiivista johtamista. Automatisoitujen rajatarkastusten prosessijohtaminen on toiminnan johtamista strategisista päämääristä ja yhteiskunnallisista vaikuttavuustavoitteista käsin. Prosessien kuvaamisen kautta pyrittiin systematisoimaan ja tekemään näkyväksi automatisoidun rajatarkastuksen toimintatavat. Tulevaisuudessa olisi tärkeää kokeilla automatisoitujen rajatarkastusten johtamista, tutkimuksessa esitellyn ABC-prosessijohtamisen mallin mukaisesti. Myös automatisoitujen rajatarkastusten prosessien kehittämiseen on haettava tutkimuksen keinoin vastauksia.
Tutkimustehtävänä oli kuvailla johtamisoppeja ihmisten johtamisen ja organisaation johtamisen näkökulmista Tutkimuksen pääkysymyksenä oli: ”Millaisia ovat johtamisopit ihmisten johtamisen ja organisaation johtamisen näkökulmista?” Näkökulmana tutkimuksessa oli kokonaisvaltainen ja pragmaattisen tiedon käsityksen lähestymistapa, ja aineistolähtöisenä rajauksena aiheen laajuudesta johtuen Maanpuolustuskorkeakoulun kirjallisuuslähteet. Tutkimuksen aineistona on käytetty Maanpuolustuskorkeakoulun kirjaston johtamisaiheista kirjallisuutta kokonaisuudessaan. Lähteet luokiteltiin ja teemoiteltiin aineistolähtöistä analyysiä varten. Tutkimusmenetelmä perustuu metodologisesti sosiaalisen konstruktivismin pragmaattiseen tiedon käsitykseen, hermeneuttiseen tutkimusprosessiin, laadulliseen tutkimusmenetelmään, kuvailevaan lähestymistapaan ja induktiiviseen tutkimusotteeseen. Metodin tiedonkeruumenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä tiedonkeruumenetelmää. Tiedon analysointimenetelmänä oli sisällön analyysi, aineiston tulkintamenetelmänä hermeneuttinen päättely ja raportointimenetelmänä kirjoitettu tutkimusteksti. Johtamisen sosiaalisissa rakenteissa merkityksiä antavasta luonteesta johtuen tutkimusmenetelmä on soveltunut aiheen tutkimiseen. Johtamisen oppirakennelman osalta johtopäätöksenä oli, että johtaminen sisältää sekä ulkoisen, että sisäisen rakentumisen, joka voidaan jakaa ideologisesti humanistiseen ja rationaaliseen puoleen tai pragmaattisesti johtamisen neljään ulottuvuuteen. Sotilasjohtajan on tarkoituksenmukaista tarkastella johtamisen ulottuvuuksia itsensä johtamisen, ihmisten johtamisen, organisaation johtamisen ja toimintaympäristön johtamisen näkökulmista.
Tämä tutkimus sijoittuu sotilasjohtamisen alalle. Diplomityössä hyödynnetään oikeustieteen lähestymistapoja ja menetelmiä. Selvityksessä hyödynnetään myös laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tieteenfilosofisesti tutkimus noudattaa oikeuspositivismin periaatetta. Tutkimuskohteena ovat yksityiset turvallisuusyritykset ja niiden asema kansainvälisessä oikeudessa aseellisessa selkkauksessa. Tavoitteena on tutkia yksityisten turvallisuusyritysten asemaa kolmesta eri näkökulmasta. Ensinnä on tavoitteena selvittää yksilön asema ja vastuu kansainvälisessä oikeudessa. Toisena tavoitteena on ratkaista esimiehen / komentajan asema ja vastuu kansainvälisessä oikeudessa. Kolmantena tavoitteena on tutkia valtion vastuu kansainvälisessä oikeudessa. Keskeisin tutkimusongelma ja päätutkimuskysymys on mikä on yksityisten turvallisuusyritysten asema kansainvälisessä oikeudessa aseellisessa selkkauksessa? Yksityiset turvallisuusyritykset ovat 2000-luvulla tulleet pysyväksi osaksi aseellisia selkkauksia. Kriisipesäkkeissä toimivien valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen ja yhtiöiden turvallisuudesta vastaa nykyään pääsääntöisesti yksityinen turvallisuusyritys. Kysynnän kasvaessa on myös yksityisten turvallisuusyritysten tarjoamien palveluiden määrä kasvanut räjähdysmäisesti. Valtioiden asevoimien kustannusten kasvaminen on johtanut myös palveluiden ulkoistamiseen laajassa mittakaavassa. Ulkoistaminen toi taistelukentälle uuden elementin, joka oli huomioitava kansainvälisessä oikeudessa. Varsinkin kun yritysten työntekijöiden suorittamat rikokset alkoivat lisääntyä. Suomessakin on aloitettu palveluiden ulkoistaminen ja osa palveluista on jo yksityisten yritysten suoritettavana. Aseellisessa selkkauksessa on tiedettävä yksityisten yritysten asema, koska vain tällöin voidaan varmistua sodan oikeussääntöjen toteutumisesta taistelukentällä. Samalla myös yksityisten yritysten työntekijät tietävät omat riskinsä toimiessaan aseellisessa selkkauksessa.
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee nuorten upseereiden työhyvinvointia ja työssäjaksamista voimavarakeskeisestä näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena on siis se, mitkä tekijät vaikuttavat työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen nuorten upseereiden työssä. Näitä hyvinvointiin ja jaksamiseen vaikuttavia tekijöitä kutsutaan tässä tutkimuksessa voimavaroiksi. Tutkimuksessa selvitetään mitä nämä voimavarat ovat, jotka vaikuttavat positiivisesti tutkittavien työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen. Samalla tutkimuksesta selviää millaisiin asioihin nämä voimavarat liittyvät nuoren upseerin elämässä. Näistä asioista muodostunutta tutkimusongelmaa on lähestytty työn-, sosiaalisten suhteiden- ja persoonan piirteiden näkökulmasta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla eri paikkakunnilla työskenteleviä nuoria perheellisiä upseereita. Haastateltavien joukossa on ollut molempien sukupuolien edustajia, jotka ovat vielä työelämänsä alussa. Aineistonkeruumenetelmänä on ollut puolistrukturoitu teemahaastattelu, josta saadun aineiston sisällönanalyysi on toteutettu teoriaohjaavasti. Tutkimuksen tuloksista selviää, että nuorten upseereiden voimavarat voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan, jotka ovat perheeltä ja sosiaalisista suhteista saatavat voimavarat, työstä löytyvät voimavarat ja persoonan piirteistä löytyvät voimavarat. Tutkimuksen tulokset osoittavat perheestä ja sosiaalisista suhteista löytyvien voimavarojen suuren vaikutuksen työhyvinvointiin. Tämä tulos on yhteneväinen aiemmista tutkimuksista saatujen tulosten kanssa, jotka osoittavat myös työn ja henkilökohtaisen elämän yhteensovittaminen vaikuttavan suuresti ihmisten hyvinvointiin ja sitä kautta myös työhyvinvointiin. Tutkimuksen tuloksista ilmenee myös työstä itsestään löytyvien voimavarojen merkitys työhyvinvoinnille. Näitä voimavaroja olivat mm. työn mielekkyys, hyvä palaute ja muilta saatu arvostus tehdystä työstä. Persoonan piirteistä löytyvien voimavarojen osalta merkittävimmäksi osoittautui avoimuus. Tulokset osoittavat, että avoimuudella on vaikutuksia niin yksilön omaan työhyvinvointiin kuin myös koko työyhteisön työhyvinvointiin. Kokonaisuutena tulokset osoittavat, että kaikilla kolmella luokalla ja niistä löytyvillä voimavaroilla on ennalta ehkäisevää vaikutusta nuorten upseereiden työuupumukseen.
Tutkimuksessa verrattiin Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien kouluttajien ammatti-identiteettiä maiden koulutusoppaiden perusteella. Tavoitteena oli tuottaa tietoa maiden puolustusvoimien kouluttajien ammatti-identiteettien eroista ja yhtäläisyyksistä koulu-tusoppaiden näkökulmista tarkasteltuna. Tutkimus on ajankohtainen, koska maat tiivistävät puolustusyhteistyötä, jonka yksi muoto on koulutusyhteistyö. Tutkimus toteutettiin teorialähtöisellä, laadullisella sisällönanalyysilla. Analyysin ja tutkimuksen viitekehyksenä käytettiin Engeströmin (1994) toimintajärjestelmää jota sovellettiin koulutuksen käsitteen ympärille. Aineisto koostui suomalaisesta Kouluttajan oppaasta (2007) ja ruotsalaisesta Utbildningsmetodik-oppaasta (2013). Tutkimus osoitti, että koulutusoppaiden perusteella suomalaisen ja ruotsalaisen kouluttajan ammatti identiteettien välillä on selvästi enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Ammatti-identiteetti ilmenee koulutusoppaissa käyttäytymisessä, ominaisuuksissa, arvoissa, vuorovaikutuksessa sekä osaamisessa. Lisäksi ammatti-identiteettiä kuvaavia teemoja olivat kouluttajan roolit sekä kouluttajaprofessio. Tulosten perusteella voidaan todeta koulutusoppaiden ilmentämien kouluttajien olevan samanhenkisiä ihmisiä joilla on samanlaisia arvoja ja omaavat samanlaisen moraalin. Tutkimustuloksissa esitetty ammatti-identiteetti on linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa.
This thesis studies the emergence of Shared Situation Understanding within the context of National Cyber Security among a network of actors. Cyber Security is a key enabler of continuity and resilience for functioning of ICT infrastructure, upon which many societal functions are built. In the modern globally networked world, national cyber security is under threat from national actors, criminals, misuse and other issues. Situation Awareness is today accepted as a key part of any cyber security operation, but how does Shared Situation Awareness emerge within the national cyber security context? This thesis looks at the Situation Awareness of different actors, how they produce Situation Understanding and how this information is then shared within the network. Main question for this thesis is: how does Shared Situation Understanding emerge from these networks? Empirical research was conducted via interviews of national cyber security actors, three of which represented the governmental actors and three the private sector. Their cyber security frameworks, Situation Awareness-function and Situation Understanding-processes were assessed. The national cyber security networks have some information sharing operations functional, but there is limited information exchange. Sharing of SA-level information is somewhat effective, but there is limited sharing of SU-level information Especially between the pri-vate organizations information sharing is limited, most successful sharing is done via a cen-tral governmental node. There should be more emphasis on information sharing framework definition, ways of working and understanding of private organization incentives to join and work within such networks.
Tutkielmassa oli tavoitteena tarkastella lentoupseerin koulutusohjelmassa opiskelevien maisterikurssilaisten käsityksiä maisterikurssin akateemisista opintojaksoista. Tutkimustehtävinä oli selvittää, millaisia asiakokonaisuuksia liitetään työnteon ohessa suoritettaviin akateemisiin opintojaksoihin ja miten työelämäyhteys ilmenee akateemisissa opinnoissa. Lisäksi tutkimustehtävänä oli laatia tyypilliset tarinat onnistuneen, epäonnistuneen, hyödyllisen ja turhan opintojakson suorittamisesta työn ohessa. Tutkimuslähestymistavaltaan kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka taustalla vaikuttaa fenomenologis-hermeneuttinen perinne. Tutkimusaineisto on koottu eläytymismenetelmällä SMOHJ11 SMOHJ16 vuosikurssien opiskelijoilta ja analysoitu teemoittelun ja tyypittelyn avulla. Teemoittelussa nousivat esiin seuraavat asiakokonaisuudet: 1. opintojakson käytännön järjestelyt ja opintojen sovittaminen työelämään, 2. opintojakson johtaja, 3. opintojakson sisältö ja opintojakson työelämäyhteys, 4. motivaatio, 5. opetus ja 6. opintojakson arviointi ja palaute. Tulosten perusteella ajankäyttö ja aikataulutus aiheuttavat haastetta SMOHJ-opiskelijoille. Käytännön järjestelyt toimivat perustana hyvälle opintojaksolle ja opintojakson johtajalla on merkittävä rooli opintojakson onnistumisessa. Motivaatio linkittyy kaikkiin muihin teemoihin ja opintojakson osa-alueisiin. Opintojen työelämäyhteys jää osittain kyseenalaiseksi - joistain opinnoista voi nähdä olevan hyötyä työelämässä, mutta osassa vastauksista nähdään myös kaikki maisterikurssin opinnot turhina. Tyyppitarinat laadittiin mahdollisimman laajoina tyyppeinä (ideaalityyppeinä) onnistuneesta, epäonnistuneesta, hyödyllisestä ja turhasta opintojaksosta. Hyödyllisessä ja turhassa tarinatyypissä keskitytään enemmän opintojakson sisällön kuvaamiseen ja arvosteluun. Näissä tarinatyypeissä myös opintojen työelämäyhteys ilmenee parhaiten. Onnistuneessa ja epäonnistuneessa tarinatyypissä opintojaksoa käsitellään puolestaan laajemmasta näkökulmasta ja esimerkiksi opiskelun aikataulutuksesta ja opintojakson yleisistä järjestelyistä on enemmän huomioita. Opetuksen linjakkuus toteutuu parhaiten onnistuneella ja hyödyllisellä opintojaksolla. Epäonnistuneella opintojaksolla jokin osa-alue opintojakson kokonaisuudesta on epätasapainossa muihin nähden, mikä aiheuttaa opintojakson epäonnistumisen. Turhalla opintojaksolla korostuu opintojakson sisällön merkitys. Asiasisältö tai opetettava aines ei esimerkiksi vastaa kurssin tavoitteita ja saa siten aikaan tunteen opintojakson turhuudesta.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kommunikoinnin ja luottamuksen vaikutusta työhyvinvointiin ja työtehokkuuteen rajavartioasemalla. Kommunikointi nähtiin tässä tutkimuksessa muodostuvan yksilöiden välisestä vuorovaikutuksesta ja viestinnästä. Vuorovaikutus, viestintä ja johtaminen ovat olleet useissa tutkimuksissa keskeinen tutkimuskohde, jolla on selvitetty vuorovaikutuksen ja viestinnän vaikutusta henkilöstön työhyvinvointiin ja työn tehokkuuteen. Aikaisempaan tutkimukseen ja teoriaan perustuen tämän tutki-muksen taustaoletuksena oli, että vuorovaikutteisuus ja tehokas viestintä ovat positiivisesti yhteydessä työn tehokkuuteen ja työyhteisössä koettuun työhyvinvointiin. Tässä monimenetelmällisyyttä hyödyntävässä tutkimuksessa käytettiin systemaattista otantaa Rajavartiolaitoksen työyksiköistä, jotka omaavat samankaltaiset tehtävät ja toimintaympäristön. Tutkimukseen valikoituneiden työyksiköiden henkilöstöstä kyselyyn vastasi 36 rajavartiomiestä kolmelta eri rajavartioasemalta. Puolistrukturoitu kysely sisälsi asenneväittämiä ja avoimia kysymyksiä. Asenneväittämien vastaukset tuottivat määrällisen aineiston ja avoimet kysymykset muodostivat laadullisen aineiston. Määrälliselle aineistolle suoritettiin ryhmiä vertaavia ei-parametrisiä testejä. Ryhmien vertailun lisäksi määrällisen aineiston perusteella muodostettiin tutkimuksen teemojen välisiä yhteyksiä Spearmanin järjestyskorrelaatiota käyttäen. Laadulliselle aineistolle tehtiin teoriasidonnainen sisällönanalyysi, jonka avulla vahvistettiin korrelaation muodostamia yhteyksiä ja luotiin syvempi ymmärrys tutkittavien teemoihin liittyvästä kokemuksesta. Tutkimustulosten perusteella todettiin, että rajavartioasemien tyytyväisyys on riippuvaista henkilöstön kokemasta luottamuksen tunteesta ja työyhteisössä vallitsevasta ratkaisukes keisyydestä. Tämän lisäksi tulosten perusteella voitiin todeta, että avoimuus, luottamus ja vuorovaikutus ovat positiivisesti yhteydessä osallistamisen ja vastuuttamisen kautta työhy vinvointiin ja työtehokkuuteen. Vuorovaikutuksen ja viestinnän kokemuksellisten erojen ilmeneminen oli voimakkaampaa rajavartio asemien sisäisten tehtäväsidonnaisten henkilöstöryhmien välillä, kuin itse rajavartioasemien välillä. Tutkimuksessa havaittiin, että työtehtävän lisäksi iällä ja työkokemuksella on vaikutusta henkilöstön vuorovaikutuskäyttäytymiseen ja viestintään. Havaintona oli, että iäkkäämmät ja kokeneemmat rajavartiomiehet kokivat vuorovaikutuksen merkityksellisemmäksi ja olivat viestinnällisesti aktiivisempia kuin nuoret ja vähemmän työkokemusta omaavat henkilöt. Edellä olevien lisäksi tulosten perusteella voitiin todeta, että rajavartioasemalla työn luonne korostaa välitetyn viestinnän merkitystä, koska rajavartioaseman johto ja miehistö näkevät toisiaan rajallisesti. Tämä asettaa välitetyn viestinnän kanaviin syötetylle tiedolla korkeat laadulliset vaatimukset.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Tukilentolaivueen lentueen päälliköiden johtamistoimintaa pedagogisen johtamisen teorian kautta rauhan ajan toimintaympäristössä. Ilmavoimien lentotoimintaa suorittavissa laivueissa lentue on perusyksikkötason organisaatio, joka on tehtäviltään ja henkilöstökokoonpanoltaan verrattavissa esimerkiksi maavoimien komppaniaan. Lentueen päällikkö toimii yksikössään johtajana, esimiehenä sekä pääkouluttajana. Tukilentolaivueen ollessa Ilmavoimien ainoa kuljetus- ja yhteyskonekalustolla operoiva laivue, päällikön rooliin kuuluu merkittävästi myös asiantuntijatehtävät konekaluston sekä taktiikan kehittämisessä. Päätutkimusongelmana tutkimuksessa oli: ”Miten pedagoginen johtaminen ilmenee Tukilentolaivueessa?” Tutkimusongelmaan vastattiin selvittämällä ensin vastaukset alatutkimusongelmiin: ”Mitä on pedagoginen johtaminen?” sekä ” Millä pedagogisen johtamisen osa-alueilla päälliköillä on eniten kehitettävää?” Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa käytettiin fenomenologis- hermeneuttisia taustaoletuksia, tapaustutkimuksen toimiessa lähestymistapana. Ensimmäiseen alatutkimusongelmaan vastattiin kirjallisuuskatsauksella, jossa laadullisen sisällönanalyysin avulla laadittiin oma tulkinta pedagogisesta johtamisesta, käyttäen avuksi myös osaamisen johtamisen ja oppivan organisaation teorioita. Toiseen alatutkimusongelmaan sekä päätutkimusongelmaan vastattiin teemahaastatteluilla, joissa empiirisen aineiston antaji-na toimivat Tukilentolaivueen kolme lentueen päällikköä sekä taktisen ja lennonvarmistus-toimiston päällikkö. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullis-deduktiivista eli teorialähtöistä sisällönanalyysimenetelmää käyttäen, jossa päälliköiden johtamiskäyttäytymistä vertailtiin pedagogisen johtamisen mallin kanssa. Tutkimustulosten mukaan Tukilentolaivueen päälliköiden johtamistoiminta muistutti hyvin paljon pedagogisen johtamisen mallin mukaista toimintaa. Yhtenä tärkeimmistä asioista nousi esille päälliköiden kyky motivoida alaisiaan tavoitteilla, jotka on johdettu organisaation tavoitteista ja visiosta. Tutkijan mielestä voidaan todeta, että OSTRA:n pyrkimys toimia oppivan organisaation tavoin toteutuu Tukilentolaivueessa laivueen johdon tarjotessa vision ja tukea toimintaan. Suurimmat haasteet päällikköjen johtamistoimintaan aiheuttaa jatkuva kiire, joka johtuu pääasiassa henkilöstöresurssin vähäisyydestä suhteessa hoidettavien tehtävien määrään. Keskeisimpänä johtopäätöksenä voidaan todeta, että pedagogisen johtamisen mallin mukainen johtaminen on hyvin lähellä ihmisen luontaista tapaa johtaa organisaatiota. Päälliköt kokivat pääosin johtavansa oman elämänkokemuksen muodostamalla tavalla, jossa opetetut johtamisopit vaikuttavat vain hieman taustalla. Antamalla päälliköille esimies- ja johtamiskoulutusta kyettäisiin mahdollisesti määrätietoisempaan johtamistoimintaan, mikä voisi edesauttaa pedagogisen johtamisen ja oppivan organisaation mallin toteutumista.
Tämä opinnäytetyö sijoittuu johtamisen ja sotilasjuridiikan aloille. Opinnäytetyö hyödyntää oikeustieteiden tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen metodiksi on valittu kansainvälinen eurooppalainen oikeuspositivistinen lähestymistapa. Tutkimuskohteena on rauhanturvaoperaatioiden kansainvälisoikeudellinen perusta. Päätutkimuskysymyksiä tutkimuksessa on kaksi: I. Miten rauhanturvaoperaatiot ovat kansainvälisoikeudellisesti rakentuneet? ja II. Kuinka Libanonin rauhanturvaoperaatio on kansainvälisoikeudellisesti rakentunut ja miten operaation oikeudelliset perusteet ovat muuttuneet? Tämä on ensimmäinen suomalainen sotatieteellinen opinnäytetyö, joka keskittyy erityisesti rauhanturvaoperaatioiden kansainvälisoikeudelliseen perustaan. Tutkimuskohde valikoitui tutkijan henkilökohtaisten kokemuksien perusteella. Hänen kokemuksensa pohjalta yksittäinen rauhanturvaaja ei tunne kansainvälisoikeudellisia oikeuksiaan tai velvoitteitaan. Tutkimuksen primäärilähteinä ovat Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja, rauhanturvaamista käsittelevät valtiosopimukset sekä Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmat. Tutkimuksessa selvitettiin UNIFIL-operaation kansainvälisoikeudellista perustaa ja analysoitiin sen tuomia vaikutuksia. Tutkimuksen keskeisimmät havainnot ja johtopäätökset ovat: 1. Rauhanturvaoperaatioiden kansainvälisoikeudelliseen perustaan vaikuttavat suoraan YK:n peruskirja, ihmisoikeudet, kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteet, yleiset rauhanturvaajia koskevat valtiosopimukset, turvallisuusneuvoston päätöslauselma ja Status of Forces Agreement (SOFA). 2. Muita rauhanturvaoperaatioon vaikuttavia oikeudellisia ainesosia ovat kansallinen oikeus ja paikallinen oikeus. 3. Ei oikeudellisesti sitovia rauhanturvaamiseen vaikuttavia poliittisia asiakirjoja ovat: Memorandum of Understanding (MOU), Technical Arrangement (TA) ja Implementation Arrangement (IA). Näiden poliittisten järjestelyiden tarkoituksena on järjestää eri toimijoiden suhteita toisiinsa. Nämä poliittisluonteiset asiakirjat pyrkivät helpottamaan toimijoiden välistä yhteistyötä. 4. Operaatiokohteiset sotilastoimintaa ohjaavia ei kansainvälisoikeudellisesti sitovia asiakirjoja ovat: Operation Plan (OPLAN), Operation Order (OPORDER) ja Fragmentary Order (FRAGO). Näiden asiakirjojen tarkoituksena on ohjata sotilaiden toimintaa käytännönläheisesti ja mahdollistaa siten tehtävien toteuttaminen annetuilla reunaehdoilla. Niitä tukevat Standard Operating Procedures (SOP), jotka mahdollistavat rauhanturvaajien tehokkaan toiminnan nopeissakin tilanteissa. 5. UNIFIL-operaation mandaatti vuoden 2006 jälkeen on rakentunut turvallisuusneuvoston päätöslauselmien 425, 426 ja 1701 pohjalta. UNIFIL-operaatio rakentui aluksi YK:n peruskirjan luvulle VI ja luokiteltiin perinteiseksi rauhanturvaoperaatioksi. Toimintaympäristön muututtua turvallisuusneuvosto muutti päätöslauselman 1701 YK:n peruskirjan VII-luvun henkiseksi. Turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1701 osoittaa, että sotilaallinen rauhanturvaaminen on vain pieni osa kansainvälisen rauhan ylläpidossa Libanonissa. Pääosa päätöslauselman 1701 vastuista kohdistuu konfliktien osapuolille ja kansainväliselle yhteisölle. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1701 sovitaan UNIFIL-joukkojen tehtäviksi varmistaa Israelin vetäytyminen, palauttaa kansainvälinen rauha Libanonissa, Libanonin hallituksen tukeminen auktoriteetin palauttamisessa, vihollisuuksien loppumisen tarkkaileminen, Libanonin asevoimien tukeminen Etelä-Libanonissa, humanitaarisen avun saattamisen tukeminen, Libanonin asevoimien tukeminen Etelä-Libanonin luvattomien aseiden riisumisessa ja Libanonin hallituksen tukeminen rajojen turvaamisessa. Päätöslauselman 1701 mukaan UNIFIL saa käyttää kaikkia mahdollisia keinoja varmistaakseen, ettei sen alueelta toteuteta vihollisuuksia, jos UNIFIL:n toimintaa yritetään estää tai jos voimakeinojen käyttö on tarpeellista suojatakseen humanitaaristen järjestöjen työntekijöitä, UNIFIL:n kalustoa tai heidän liikkumisvapauttaan. 6. UNIFIL-operaatiolta puuttuu uskottavuus toimia kentällä mandaatissa säädettyjen toimintatapojen mukaisesti. Tuorein turvallisuusneuvoston selonteko 2373 tuo esille turvallisuusneuvoston tahdon UNIFIL-joukkojen uskottavuuden parantamisesta. Toiminnan muuttamisella voi kuitenkin olla hyvin suuria vaikutuksia Libanonin tämänhetkiseen turvallisuustilanteeseen. 7. UNIFIL-operaatiossa on useita ongelmia niin poliittisella, kuin oikeudellisella taholla. Rauhanturvaoperaatio on kuitenkin mahdollistanut kohtuullisen rauhan rakentumisen yhdessä Lähi-Idän pitkäkestoisimmassa selkkauksessa. Kaikki osapuolet ovat ilmaisseet halun UNIFIL-operaation jatkamisesta ja tunnistavat sen tuomat hyödyt. Operaatio on toimiva, vaikka se ei kykenekään toteuttamaan kaikkia sille annettuja tehtäviä. 8. UNIFIL-operaatio ei kykene sotilaallisella toiminnalla estämään uuden konfliktin syntymistä. Kaikki osapuolet ovat sotilaallisesti vahvoja ja kykenevät aloittamaan halutessaan uuden aseellisen selkkauksen Libanonissa.
Nykyaikaiset hävittäjät vaativat lentäjältä erinomaista fyysistä suorituskykyä. Sotilaslentäjän työkykyä ja työn kuormittavuutta tutkineet ovat osoittaneet, että hävittäjälennon aikainen kuormitus ylittää ihmisen tukirangan sietokyvyn. Rasitus lennolla voi aiheuttaa pysyviä vaurioita tukirankaan ja ympäröiviin kudoksiin, vaikka ohjaaja olisi huippukunnossa. Puolustusvoimissa ollaan huolissaan varusmiespalvelukseen astuvien nuorten fyysisen kunnon heikkenemisestä. Tilastojen mukaan kestävyyskunto sekä lihaskunto ovat molemmat heikentyneet 1970 luvun loppupuolelta aina vuoteen 2006 asti. Sotilaslentäjien fyysisen kasvatuksen ammattilaiset ovat kiinnostuneita siitä, noudattaako lentoreserviupseerikurssilla aloittavien varusmiesten fyysisen kunnon kehitys samanlaista trendiä, sillä lentäjien kunnon tiedetään heikentyvän virkauran edetessä. Vuodesta 1997 vuoteen 2008 Ilmailulääketieteen keskuksessa oli koekäytössä testipatteri, jossa mitattiin lentoreserviupseerikurssin viimeiseen hakuvaiheeseen päässeiden erityissuori-tuskykyominaisuuksia. Testeillä mitattiin anaerobista tehoa, vartalon lihasten isometristä maksimivoimaa, niskan isometristä maksimivoimaa sekä ylävartalon koordinaatiota. Näiden lisäksi, valintojen II-vaiheessa, hakijoilta mitattiin aerobinen teho ja kehonkoostumus (BMI). Tutkimusongelmana oli selvittää, miten lentoreserviupseerikurssille hakeutuvien nuorten fyysisen suorituskyvyn lähtötaso oli muuttunut vuosina 1997-2006. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville, onko vuosikurssien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja eri osa-alueissa. Tutkimusaineistolle tehtiin kattava varianssianalyysi. Tutkimustuloksia pyrittiin sitomaan Puolustusvoimien koulutuksen ilmiöihin, nykytilaan ja kehittämiseen. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä sotilaslentäjän ammatin kuormittavuuteen liittyen sekä antaa sotilaspedagogisia koulutussuosituksia suomalaisten sotilaslentäjien fyysisen suorituskyvyn turvaamiseksi. Yhdessäkään fyysisen kunnon osa-alueessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ensimmäisen ja viimeisen vuosikurssin välillä. Muiden kohorttien välillä eroja löydettiin aerobisessa tehossa sekä vatsa-, selkä- ja niskalihasten absoluuttisissa voimatasoissa. Tilastollisesti merkitseviä eroja ei havaittu lainkaan hapenottokyvyn, anaerobisen tehon, ylävartalon ja käsien dynaamisen voima- ja koordinaatiotestin, kehonkoostumuksen, kaulalihasten absoluutti-sen voimatason eikä lihaskuntotestin tuloksissa. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että lentäjäksi hakeutuvien nuorten fyysisen kunnon lähtötasossa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta vuodesta 1997 vuoteen 2006. Tutkimuksessa suositellaan sotilaslentäjän ammattiin sitoutuneiden fyysisen kasvatuksen resurssien lisäämistä sekä hävittäjälentäjän työn kuormitta-vuuden ja rinta- ja lannerangan alueen oireiden välisen yhteyden jatkotutkimusta.
Suomen tasavaltaisen valtiosäännön perusteet on kirjattu perustuslakiin, jonka keskeisenä osana voidaan nähdä yksilön oikeuksien ja vapauksien turvaaminen. Perusoikeuksien toteutuminen on säädetty julkisen vallan tehtäväksi, ja julkisen vallan on toteutettava turvaamisvelvoitettaan säätäessään uutta lainsäädäntöä sekä soveltaessaan sitä viranomaisessa tai tuomioistuimessa. Omaisuudensuoja on yksi perusoikeuksista, ja sen perusteella jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuudensuoja kattaa yksityisen omaisuuden laaja-alaisesti, minkä vuoksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan kiinteistöjen kuten rakennuksien, yksityisen tiestön, maa-alueiden ja laitureiden omaisuudensuojan ulottuvuutta. Yhtenä osana sotilaallista maanpuolustusta ja kokonaisturvallisuutta viranomaisella on oikeus ulottaa erinäisiä toimenpiteitä omaisuudensuojan suojaamalle yksityiselle alueelle, ja näin ollen puuttua kansalaisten etuihin, oikeuksiin tai velvollisuuksiin. Tämän oikeusdogmaattisen tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella omaisuudensuojan ja maanpuolustuksen välistä kollisiotilannetta, ja selvittää vallitsevan lainsäädännön vaikutuksia käytännön toimintatapoihin. Yksityisen omaisuudensuoja ei ole niin ehdoton, ettei sitä voida missään tilanteessa rajoittaa, vaan joissain tapauksissa yksittäisen henkilön omaisuudensuojaa rajoittamalla voidaan turvata laajemman joukon perusoikeudet. Tämän perusteella puolustusvoimat voi lähtökohtaisesti rajoittaa yksilön omaisuudensuojaa maanpuolustuksen tukemiseksi ottamalla käyttöön kiinteistöjä. Tutkimuksen teemaa tarkastellaan kolmessa eri tilanteessa: normaalioloissa, poikkeusoloissa ja silloin kun puolustustilalain lisätoimivaltuudet ovat käytössä. Tutkimuksen perusteella puolustusvoimat voi lähtökohtaisesti rajoittaa omaisuudensuojaa sotilaallisten syiden vuoksi silloin, kun se on puolustusvoimien tehtävien suorittamiseksi välttämätöntä. Syyn tulee kuitenkin perustua puolustusvoimille eduskuntalain perusteella annettuun toimivaltuuteen, eikä kyseessä voi olla omaisuuden pakkolunastukseen verrattava tilanne. Eri tilanteet eroavat toisistaan siinä, että tilanteen vakavoituessa puolustusvoimille on annettu lainsäädännöllisesti laajempia toimivaltuuksia omaisuuden käyttöön ja muutostoimenpiteiden suorittamiseen. Häiriötilanteissa yksilöillä on yhtäläinen oikeus oikeusturvaan ja sen mekanismeihin kuin normaalioloissa, minkä vuoksi hallinnon hyvät periaatteet sekä muut oikeusperiaatteet kuten lainalaisuus- ja suhteellisuusperiaate ovat päteviä myös valmiutta kohotettaessa. Omaisuudensuojaa voidaan rajoittaa tietyin periaattein myös viranomaisyhteistoiminnassa.
Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisena henkilönä varusmiehet näkevät vertaisarvioinnissa korkeimmalle arvioimansa vertaisen. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää varusmiesten kuvauksista erilaisia vertaisen ominaisuuksia ja käyttäytymisen piirteitä ja verrata niitä transformationaalisen johtamisen ja karismaattisen johtamisen teorioissa esiintyviin tekijöihin. Tutkimuksen teoriarungon muodostivat transformationaalisen johtamisen teoria sekä karismaattisen johtamisen teoria. Transformationaalisesta johtamisesta käsiteltiin teorian kehitys sekä transformationaalisen johtamisen yleisin muoto. Karismaattisesta johtamisesta käsiteltiin Max Weberin teoria karismasta sekä kaksi neokarismaattisen johtamisen teoriaa. Tutkimuksen empiirisen osion aineisto kerättiin peruskoulutuskaudella olevilta varusmiehiltä kyselylomakkeen avulla. Aineisto analysoitiin laadullisesti käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että varusmiehet kuvailivat vertaisarvioinnissa korkeimmalle arvioimaansa vertaista osaavaksi, avuliaaksi sekä huumorintajuiseksi. Varusmiesten mielestä vertaisen positiivisia ominaisuuksia olivat avuliaisuus, huumorintaju sekä hyvä asenne. Vertaisen positiivisena käyttäytymisenä varusmiehet pitivät hyväkäytöksisyyttä, avuliaisuutta ja yhteishengen luontia. Varusmiehet myös kokivat, että vertaisen käyttäytymisen taustalla on hyvä asenne. Tärkeimpinä valintakriteereinä varusmiehet pitivät vertaisen hyvää asennetta, osaamista ja itsevarmuutta. Varusmiehet kokivat, että henkilön sopivuus sodan ajan johtajaksi nousi parhaiten esiin harjoituksissa, haasteellisissa tilanteissa sekä yhdessä toimiessa. Noin puolille varusmiehistä oli ensimmäisen kerran tullut mieleen henkilön sopivuus sodan ajan johtajaksi peruskoulutuskauden ensimmäisten viikkojen aikana. Aineiston analyysin myötä aineistosta löytyi samoja asioita, joita löytyy transformationaalisen johtamisen ja karismaattisen johtamisen teorioista. Näitä aineistosta nousseita kokonaisuuksia ovat avuliaisuus, itseluottamus, osaaminen sekä haasteelliset tilanteet.
Informaatio-sodankäynti pyrkii vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja yksilöiden asenteisiin monia eri keinoja ja alustoja hyödyntämällä. Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, vaikuttaako sosiaalisen median käyttäminen varusmiesten mielipiteisiin ja asenteisiin turvallisuuspoliittisten aiheiden suhteen. Tämän lisäksi tutkimus pyrki selvittämään, kuinka aktiivista on varusmiesten sosiaalisen median käyttäminen ja vaikuttaako sosiaalisessa mediassa kohdattu vuorovaikutus varusmiesten asenteisiin Puolustusvoimia kohtaan. Tutkimus pyrki selvittämään myös, kuinka mahdollinen vaikuttaminen on ilmennyt sosiaalisessa mediassa. Tutkimusaineisto kerättiin tutkimuksen aiheeseen liittyvistä aiemmista tutkimuksista jonka lisäksi suoritettiin varusmiehiin suunnattu kyselytutkimus. Kyselytutkimukseen osallistui 96 varusmiestä. Kyselytutkimuksen tulokset käsiteltiin ja tulkittiin määrällisesti. Tutkimus on luonteeltaan määrällinen tutkimus, jossa käytetään myös laadullisen tutkimuksen metodeja. Varusmiehet ovat erittäin aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä. Kyselyyn vastanneesta 96 varusmiehestä vain kaksi ei ollut osallisena mihinkään sosiaalisen median palveluun. Varusmiesten päivittäinen aktiivisuus oli myös merkittävää; 79 % vastaajista arvioi käyttävänsä sosiaalista mediaa yli tunnin joka päivä. Varusmiehet olivat myös suhteellisen aktiivisia vuorovaikuttajia sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisella medialla on ollut vaikutusta vastaajien mielipiteiden muodostukseen yleisellä tasolla. Noin kolmannes vastaajista oli muuttanut viimeisen vuoden aikana mielipidettään jonkin sosiaalisen tai poliittisen aiheen suhteen. Sosiaalisella medialla oli ollut vaikutusta vastaajien mielipiteisiin turvallisuuspoliittisten aiheiden suhteen noin joka viidennellä vastaajalla. Kyselyn tulokset korreloivat aikaisemmin Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen kanssa; noin kolmasosa nuorista, alle 25-vuotiaista miehistä on alttiita muuttamaan mielipiteitään sosiaalisen median vaikutuksesta. Erityisen alttiita ovat sosiaalisessa mediassa aktiivisesti toimivat henkilöt. Aktiivisesti itseään kiinnostavia aiheita sosiaalisesta mediasta etsivät olivat alttiimpia kuin ne jotka olivat passiivisempia sisällön etsimisen suhteen. Tuloksien perusteella sosiaalinen media muodostaa potentiaalisen informaatio-vaikuttamisen kanavan, jolla voidaan mahdollisesti vaikuttaa merkittävään osaan nuorista miehistä, kuten asevelvollisuutta suorittavista varusmiehistä
Tutkimustehtävänä oli selvittää nuorten upseerien asenteita varusmiesten liikuntakoulutusta kohtaan. Asenteiden tunnistamisen lisäksi tutkimuksessa selvitettiin asenteisiin yhteydessä olevia tekijöitä ja nuorten upseerien käsityksiä liikuntakoulutuksen kehittämisestä. Tutkimuksen viitekehyksessä liikuntakoulutusta lähestyttiin liikuntakäyttäytymisen mallin mukaan, missä kokonaisuuteen vaikuttavat tekijät voidaan jakaa altistaviin, mahdollistaviin ja vahvistaviin tekijöihin. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Empiirinen aineisto kerättiin vuoden 2018 kesäkuun ja marraskuun välisenä aikana Internet-kyselylomakkeella. Kysely tehtiin varusmiesten liikuntakoulutuksen parissa työskennelleille sotatieteiden maisterikurssien 7, 8, ja 9 opiskelijoille. Kyselyyn vastasi 167 henkilöä. Tutkimukselle asetettiin tutkimushypoteesit, joita testattiin tilastollisin menetelmin. Tutkimusaineiston analysointia edelsi mittaristojen esitestaus. Pääkomponenttianalyysillä selvitettiin asenteiden taustalla olevat asenneulottuvuudet. Klusterianalyysillä muodostettiin vastaajaryhmät asenneulottuvuuksien perusteella. Tutkimushypoteesien testaamiseen käytettiin T-testiä ja varianssianalyysiä. Muuttujien jakautumisen tarkasteluun käytettiin ristiintaulukointia ja x2-riippumattomuustestiä. Kyselyn avoin osio liikuntakoulutuksen kehittämisestä analysoitiin kvantifioivalla sisällönanalyysilla. Nuoret upseerit asennoituivat pääosin myönteisesti liikuntaa kohtaan. Myös fyysinen koulutus koettiin merkitykselliseksi. Eroavaisuuksia syntyi nuorten upseerien asennoitumisessa liikuntakoulutuksen järjestämistä kohtaan. Organisatoristen tekijöiden ei havaittu olevan yhteydessä asenteisiin. Vastaavasti nuoren upseerin liikuntakäyttäytymisellä havaittiin olevan yhteyksiä asenteisiin liikuntakoulutusta kohtaan. Tuloksien mukaan upseerien asenteiden taustalta löytyi kolme eri ulottuvuutta, jotka olivat yleinen asennoituminen liikuntaa kohtaan, liikuntakoulutuksen järjestäminen ja fyysisen koulutuksen merkitys Puolustusvoimissa. Klusterianalyysin mukaan upseerit jakautuivat kahteen vastaajaprofiiliin: liikuntaorientoituneisiin ja välttelijöihin. Nuoren upseerin asenteilla oli vaikutusta siihen, kuinka hän koki omat tiedot ja taidot toimia liikuntakouluttajana ja kuinka aktiivisesti hän pyrkii osallistumaan liikuntakoulutuksiin. Liikuntakoulutuksen sovittaminen koulutussuunnitelmiin koettiin yhtä hankalaksi asenteista huolimatta. Nuoret upseerit kehittäisivät liikuntakoulutusta palvelemaan enemmän taistelijan taitoja ja integroimalla liikuntaa osaksi muita koulutusaiheita.
D-vitamiinin yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn on tutkittu kattavasti 2000-luvulla. Sillä on osoitettu olevan yhteys fyysiseen toimintakykyyn ja ylähengitysteiden infektioihin sekä marssimurtumien esiintymiseen. Riittävän D-vitamiinitason (> 50 nmol/l) on osoitettu ehkäisevän marssimurtumia ja ylähengitystieinfektioita suomalaisessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli verrata varusmiesten tulotestien tulosten ja seerumin D-vitamiinitason välistä yhteyttä. Mitattavat olivat varusmiespalveluksensa Porin prikaatissa 1/18 aloittaneita alokkaita (N = 119), jotka antoivat kirjallisen suostumuksen testaukseen. Varus-miesten D-vitamiinitaso oli 60,4 ± 13,7 nmol/l ja vaihteluväli 36,1–123,0 nmol/l. Varusmiehistä vain viidesosalla oli D-vitamiinivajetta, eikä kenelläkään ollut D-vitamiinin puutostilaa. D-vitamiinitason ja fyysisen toimintakykytestien osa-alueiden välille laskettiin korrelaatio-kertoimet (Spearmanin järjestyskorrelaatiot) ja lineaariset regressioanalyysit. Otos jaettiin myös D-vitamiinin viitearvojen mukaisiin osaotoksiin, < 50 nmol/l (n = 27), > 50 nmol/l (n = 92), sekä 50–75 nmol/l (n = 75) ja >75 nmol/l (n = 17). Yhteydet havaittiin D-vitamiinitason ja etunojapunnerruksen (r = 0,26; p < 0,01; N = 119), istumaannousun (r = 0,29; p < 0,01; N = 119), lihaskuntoindeksin (r = 0,32; p < 0,01; N = 119) ja henkilökohtaisen kuntoindeksin (r = 0,30; p = 0,001; N = 119) välillä. Käänteinen yhteys (p < 0,05) oli D-vitamiinitason ja vyötärönympäryksen välillä (r = -0,21; p < 0,05; N = 119). Riittämättömän D-vitamiinin, eli alle 50 nmol/l, joukosta (n = 27), tai optimaalisen D-vitamiinin, eli yli 75 nmol/l (n = 17), ryhmistä ei löytynyt yhteyksiä D-vitamiinin ja fyysisen toimintakyvyn välillä. Otos, jossa kaikilla D-vitamiinitaso oli yli 50 nmol/l havaittiin yhteys D-vitamiinitasoon is-tumaannousulla (r = 0,23; p < 0,05; n = 92), etunojapunnerruksella (r = 0,24; p < 0,05; n = 92), henkilökohtaisella kuntoindeksillä (r = 0,23; p < 0,05; n = 92) ja lihaskuntoindeksillä (r = 0,28; p < 0,01; n = 92). Tutkimuksen keskeisin johtopäätös oli, että korkeampi D-vitamiinitaso on yhteydessä parempaan fyysiseen toimintakykyyn, mutta syynä yhteydelle on todennäköisesti terveellisemmät elämäntavat ja monipuolisempi ruokavalio.
Kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen (jäljempänä ”yleissopimus”) sekä hyvin edistyneen maailmanlaajuisen kemiallisen aseriisunnan 20 vuoden mittainen menestystarina on vastatuulessa kemiallisten aseiden palattua yllättäen ja odottamatta maailman taistelukentille. Kemiallisia taisteluaineita on viime vuosien aikana käytetty myös salamurhien ja niiden yritysten välineinä. Kansainvälinen yhteisö on osoittautunut varsin rajoittuneeksi kyvyltään vastata sopimusrikkomuksiin. Tähän on osaltaan vaikuttanut Yhdistyneitten Kansakuntien (YK) turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden aktiivinen halu pysäyttää veto-oikeudellaan kaikki pysyvien jäsenmaiden näkemysten ja etujen vastaiset päätökset neuvoston kokouksissa. Heinäkuussa 2018 yleissopimusta toimeenpanevan kansainvälisen järjestön, Kemiallisten aseiden kieltojärjestön (jäljempänä ”OPCW”) Sopimusvaltioiden Konferenssi (jäljempänä “Konferenssi”) valtuutti OPCW:n Teknisen sihteeristön pääjohtajan luomaan järjestelyt kemiallisia aseita käyttäneiden tahojen tunnistamiseksi Syyriassa niissä tapauksissa, joissa kemiallisten aseiden käyttö oli jo aiemmin todennettu OPCW:n tosiasioiden selvittämisoperaatioissa. Tämä päätös hyväksyttiin kahden kolmanneksen enemmistöllä läsnä olevista ja äänestävistä jäsenvaltioista. Päätös tarkoitti sitä, että OPCW, jonka on aiemmin keskittynyt tarkastustoimissaan lähinnä kemiallisten taisteluaineiden läsnäolon toteamiseen tai poissulkemiseen, alkaisi tutkia väitetyn kemiallisen aseen käytön tapauksia päämääränä kemiallisten taisteluaineiden alkuperän, ja sitä kautta käyttäjän identiteetin selville saaminen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuuluuko Konferenssin päätöksen mukainen toiminta kemiallisen aseen käyttöön syyllistyneiden tunnistamiseksi OPCW:n toimivallan ja tehtävien piiriin. Tutkimuskysymystä lähestytään tutkimuksessa kansainvälisten järjestöjen toimivallan laajemmassa kontekstissa, mutta tutkimuksen keskipisteenä ja ensisijaisena lähteenä on yleissopimuksen teksti. Yleissopimuksen tekstiä tutkitaan ja tulkitaan sen selvittämiseksi, mitä yleissopimuksessa sanotaan OPCW:n ja sen toimielinten toimivaltuuksista ja tehtävistä, keskittyen OPCW:n toimivaltuuksiin ja tehtäviin liittyen kemiallisten aseiden väitetyn käytön tapauksiin, ja OPCW:n toimivaltaan todeta, että sopimusrikkomus on tapahtunut. Konferenssissa tehdyn päätöksen tekoprosessia ja päätöksessä kuvattuja järjestelyjä verrataan yleissopimuksessa linjattuihin menettelytapoihin. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten yleissopimusta koskevien riitojen ratkaisua ja yleissopimukseen tehtäviä lisäyksiä on käsitelty sopimustekstissä. Lopuksi tutkimuksessa tarkastellaan OPCW:n vastuualueiden ja YK:n vastuualueiden rajapintoja ja päätöksen mukaisen tutkimusmekanismin luomisen vaikutuksia niihin. Yleissopimuksen johdantoluvussa todetaan, että yleissopimuksen päämääränä on koko ihmiskunnan edun vuoksi täydellisesti poistaa kemiallisten aseiden käytön mahdollisuus. Yleissopimuksen päämäärä saavutetaan täytäntöönpanemalla yleissopimuksen määräykset, mitä varten sopimusvaltiot perustivat Kemiallisten aseiden kieltojärjestön. Yksi yleissopimuksen poikkeuksellista piirteistä valtiosopimuksena on sen sisältämä sopimuksen täytäntöönpanoa ja todentamista koskeva mekanismi. Väitetyn kemiallisen aseen käytön tapauksissa sopimuksen noudattamisen todentaminen vaatii sen, että OPCW pystyy tekemään päätöksen, onko sopimusvaltio käyttänyt kemiallisia aseita vai ei. Kansainvälisten järjestöjen implisiittistä toimivaltaa koskevan tulkinnan mukaisesti voidaan siis nähdä, että OPCW:lla pitäisi olla toimivalta tutkia väitetyn käytön tapauksia päämääränä tunnistaa kemiallisen aseen käyttöön syyllistynyt taho. Väitetyn kemiallisen aseen käytön tapausten tutkimista käsitellään yleissopimuksen Artiklassa IX, Neuvottelut, yhteistyö ja tosiasioiden selvittäminen, sekä Artiklassa X, Apu ja suojautuminen kemiallisilta aseilta. Väitetyn käytön tutkimuksissa käytetyt menetelmät ja toimintatavat luetellaan yleissopimuksen Täytäntöönpanoa ja todentamista koskevan liitteen, ”Todentamisliitteen” osassa XI. Väitetyn käytön tapauksen tutkimisen päämääränä ja päätepisteenä, kun se tapahtuu Artiklan IX perusteella, on OPCW:n Hallintoneuvoston tekemä päätös siitä, onko yleissopimuksen määräyksiä jätetty noudattamatta. Yleissopimus mainitsee lisäksi eksplisiittisesti, että väitetyn käytön tapausten tutkimusprosessin aikana hankitut tiedot, joilla voitaisiin tunnistaa käytettyjen kemiallisten aseiden alkuperä, nämä tiedot on liitettävä tutkimuksen raportointiin. Myös yleissopimuksen tekstin perusteella kemiallisen aseen käyttöön syyllistyneen tahon selvittämisen voidaan siis väitetyn käytön tapauksissa katsoa kuuluvan osaksi sopimuksen täytäntöönpanoa ja todentamista koskevia toimia. Konferenssin päätöksen kuvaama mekanismi ei kuitenkaan tarkkaan noudata yleissopimuksessa kuvattuja prosesseja, mikä jättää mahdollisuuden erilaisille tulkinnoille, ja lisää jäsenvaltioiden kiistelyä yleissopimuksen tulkinnasta asiassa. Tarkasteltaessa yleissopimuksessa linjattuja OPCW:n ja sen toimielinten tehtäviä ja toimintoja voidaan Konferenssin tekemän päätöksen kuvaavan menkanismin nähdä noudattavan näitä hyvin. OPCW:n mielestä Konferenssi on noudattanut päätöstä tehdessään yleissopimuksessa määriteltyjä menettelytapoja ja päätöksentekoa. Yleissopimuksen jäsenvaltioilla on kuitenkin edelleen jyrkästi keskenään eroavia mielipiteitä Konferenssin päätöksen mukaisesta OPCW:n roolista kemiallisen aseen käyttöön syyllistyneiden tahojen tunnistamisessa. Tämä on synnyttänyt yleissopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskevan ilmeisen riitatilanteen. Muodollisia aloitteita riitatilanteen ratkaisemiseksi ei ole tehty, mutta yleissopimuksen Artiklan XIV kuvaamat riitojen ratkaisumekanismit olisivat käytettävissä tilanteen selvittämiseksi. OPCW:n Hallintoneuvostolla ja Sopimusvaltioiden Konferenssilla on mahdollisuus kysyä myös Kansainvälisen tuomioistuimen neuvoa-antavaa mielipidettä koskien järjestön toimivaltaan kuuluvia oikeudellisia kysymyksiä. Muodollinen yleissopimuksen muutosprosessi, jonka tarkoituksena olisi selkeyttää OPCW:n toimivaltaa tutkimusaiheen kysymyksessä, ei ole mahdollinen sopimusvaltioiden yhteisen näkemyksen puuttuessa. Konferenssin tekemä päätös tutkia väitettyjä kemiallisen aseen käyttötapauksia päämääränä käyttöön syyllistyneiden tahojen tunnistaminen ei ota kantaa siihen mitä tapahtuu, kun nämä tahot on tunnistettu OPCW:n suorittamien teknisten tutkimuksien kautta. Konferenssin päätös viittaa ainoastaan tulosten raportointiin relevanteille OPCW:n ja YK:n toimielimille. Tämä pitää näiden löydösten jälkeiset toimenpiteet yleissopimuksen määrittämien OPCW:n ja sen toimielinten tehtävien ja toimivallan sisällä. OPCW:n mahdolliset toimenpiteet tilanteiden oikaisemiseksi ja sopimuksen noudattamisen varmistamiseksi, mukaan lukien pakotteet, on lueteltu yleissopimuksen Artiklassa XII. Konferenssi voi hallintoneuvoston suosituksesta muun muassa rajoittaa tai peruuttaa yleissopimuksesta kyseiselle valtiolle seuraavat oikeudet ja erioikeudet, mutta erityisen vakavissa tapauksissa Konferenssin on saatettava asia ja siihen liittyvät tosiseikat sekä johtopäätökset YK:n yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston tietoon. Voidaan siis nähdä, että päätöksen luoma kemiallisten aseiden käyttäjien tunnistusmekanismi noudattaa YK:n ja OPCW:n vastuualueiden perinteisiä rajapintoja eikä kyseenalaista turvallisuusneuvoston erityisasemaa ja -oikeuksia kansainvälisen turvallisuuden ja rauhan ylläpitäjänä.
Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää missä määrin pedagogista johtamista havaittiin Maasotakoulun Reserviupseerikoulussa reserviupseerikurssilla 254. Kyseisellä kurssilla toimeenpantiin koulutusuudistuksen, eli Koulutus 2020 -ohjelman, kokeilu joka aiheutti muutoksen aiemmin totuttuun toimintaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin pedagogista johtamista teorialähtöisesti Rentolan (2018) muodostamaan teoriaan sitoen. Tutkimus on rajattu tarkastelemaan reserviupseerikurssilla olevia perusyksiköitä sekä erityisesti niiden päälliköiden ja kouluttajien välillä tapahtuvan pedagogisen johtamisen olemassaoloa. Tavoitteena oli tapaustutkimuksen tavoin tarkastella perusyksiköiden henkilöstön tuntemuksia ja mielipiteitä heidän toteuttamistaan tai heidän kokemistaan pedagogisen johtamisen elementeistä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa empiirinen aineisto kerättiin metodologisen triangulaation mukaisesti erilliskyselyllä ja haastatteluilla. Kyselyllä pyrittiin selvittämään aihealueen ilmiöt ja trendit, haastatteluilla sekä kyselyn avoimilla vastauksilla haettiin tulkintoja ilmiöistä ja niihin vaikuttavista tekijöistä vastaukseksi asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Kohdejoukkona tutkimuksessa oli reserviupseerikurssilla 254 perusyksiköissä palvelleet henkilökuntaan kuuluneet sotilaat. Kyselyyn vastasi 50% kohdejoukon henkilökunnasta (n=32). Haastattelut kohdennettiin yhden perusyksikön henkilöstöön (n=4). Kyselystä ja haastattelusta saatu materiaali analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa todettiin, että vaikka henkilöstön jäsenet eivät olleet entuudestaan tietoisia pedagogisen johtamisen teorioista, kokivat he havainneensa pedagogisen johtamisen elementtejä päivittäisessä toiminnassaan perusyksiköissä. Nämä kokemukset eivät henkilöityneet kaikissa tapauksissa omaan esimieheen, vaan pedagogista johtamista havaittiin tapahtuvan usealla eri taholla organisaation sisällä. Näitä tahoja olivat esimerkiksi vertaiset sekä esimiehen esimies. Taustateorian mukaan pedagogisen johtamisen päämääränä ovat itsekasvatus ja toimintakyky joihin päästään kirkastamisen, huolehtimisen ja avartumisen avulla. Keskeisin tulos on, että itsekasvatusta ja toimintakykyä tuettiin pääosin alaisista huolehtimalla. Vastaajilla oli huolehtimisen osalta kokemusta niin turvallisuuden, hyvinvoinnin kuin toimintakyvynkin näkökulman kautta. Turvallisuudesta huolehtiminen näkyi pääosin turvallisten työmetodien valvonnassa ja toimintakyvystä huolehtiminen fyysisen toimintakyvyn ylläpitona. Hyvinvoinnista huolehtiminen oli kenties suurin osa-alue, sillä yksiköiden päälliköt kiinnittivät paljon huomiota henkilökohtaiseen jaksamiseen ja työn kuormittavuuden säätelyyn.
Sotilaallisessa pelotteessa on samankaltaisia tunnusmerkkejä kuin kylmän sodan aikana, ja sen avulla pyritään vaikuttamaan halutun kohteen ajatusmaailmaan. Näin saavutetaan toivottu vaikutus eli pelotevaikutus. Puolustusvoimien avulla Suomi pyrkii luomaan kuvaa uskottavasta puolustuksestaan rajojen ulkopuolelle luoden näin ennaltaehkäisevää kynnystä hyökkäykselle Suomea vastaan. Tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Puolustusvoimilla luotua sotilaallista pelotevaikutusta vuosina 2014–2020. Tavoitteena oli analysoida, miten Puolustusvoimien pelote ilmenee osana statuksellisten henkilöiden viestintää. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu sotilaallisen pelotteen käsitteestä, pelotteesta muodostetusta peloteteoriasta sekä viestinnän teorioista. Tieteellistä tietoa Suomesta ja sen puolustushallinnosta peloteteorian viitekehyksessä on olemassa niukasti, joten tutkimuksen voidaan todeta olevan ajankohtainen ja tärkeä. Vuosien 2014 ja 2019 The Military Balance -julkaisujen perusteella toteutettiin kirjallisuuskatsaus Puolustusvoimien suorituskyvystä. Kirjallisuuskatsauksen avulla luotiin vertailupohja siihen, mikä on Puolustusvoimien konkreettinen pelote. Puolustusvoimilla luotua pelotevaikutusta analysoitiin statuksellisten henkilöiden julkisten puheiden perusteella. Aineistona toimivat vuosina 2014–2020 toimineiden ulkoministerien, puolustusministerien, puolustusvoimain komentajien sekä Suomen tasavallan presidentin puheet. Aineisto analysoitiin diskurssianalyysillä. Analyysi toteutettiin hyödyntämällä teoreettisen viitekehyksen mukaisia pelotteen merkityssysteemeitä. Merkityssysteemeihin kuuluneet puheiden representaatiot analysoitiin, ja niistä muodostettiin puheissa olemassa olevat diskurssit. Puolustusvoimien pelotevaikutuksen diskursseja analyysi tuotti yhteensä kahdeksantoista. Johtopäätöksenä voidaan todeta statuksellisten henkilöiden puheiden olevan keskenään pääosin linjassa toisiinsa nähden. Puheissa esitetty Puolustusvoimien suorituskyky vastaa pääosin The Military Balance -julkaisussa esitettyjä tietoja. Suomen Puolustusvoimilla luotu pelote luo kuvaa itsenäiseen puolustamiseen kykenevästä valtiosta, joka harjoittaa monitahoista puolustusyhteistyötä eri valtioiden kanssa.
Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka tarkoituksena on ymmärtää ja tulkita nuorten upseerien käsityksiä luottamuksesta. Tutkimusongelmaksi muotoutui, miten taisteluosaston komentaja voi luottamuksen avulla vaikuttaa alaistensa toimintaan edistääkseen taisteluiden voittamista Luottamus ilmiönä on tarkastelun perusteella osoittautunut moniulotteiseksi ja haastavaksi määritellä. Kyseessä tuntuukin olevan ilmiö, jonka tarkka ja yksiselitteinen määrittely on mahdotonta. Se on ilmiö, joka muuttuu riippuen tarkastelijasta, tarkasteltavasta näkökulmasta sekä muusta ympäröivästä todellisuudesta. Aineisto kerättiin tulevaisuuden kannalta taisteluosaston taistelulle merkittäviltä henkilöiltä, tulevilta yksiköiden päälliköiltä, esikuntien upseereilta ja mahdollisilta komentajilta. Vastaajat ovat sotatieteen maisterikurssi 9 maavoimien oppilasupseereja. Aineisto kerättiin käyttämällä eläytymismenetelmää. Vastaajia on yhteensä 46. Jokainen vastaajista vastasi yhteen kehyskertomukseen. Kehyskertomuksista oli neljä erilaista variaatiota. Aineisto analysoitiin fenomenografisella analyysilla. Tutkimuksen tuloksena syntyi kuvauskategoriajärjestelmä, jonka perusteella voidaan todeta luottamuksen vaikuttavan merkittävästi nuorten upseerien toimintaan heidän työskennellessään taisteluosaston komentajan alaisuudessa. Nuoret upseerit arvostavat toiminnanvapautta ja sen kautta osoitettua luottamusta sekä arvostusta heidän omaa ammattitaitoaan kohtaan. Lisäksi nuoret upseerit arvostavat vuorovaikutustaitoista ja muiden mielipiteet huomioivaa taisteluosaston komentajaa. Nuoret upseerit käsittävät luottamuksen rakentuvan johtamisen, ammattitaidon, ulkoisten tekijöiden sekä komentajan luonteen vaikutuksesta. Luottamuksen vaikutukset heijastuvat nuorten upseerien käsitysten mukaan toimintakykyyn, sisäiseen motivaatioon, sitoutumiseen, johtamiseen ja tehokkuuteen. Kaikki elementit edistävät työhön käytössä olevien re-surssien käyttöä ja sitä kautta työn laadun parantumista. Näin ollen taisteluosaston mahdollisuudet taisteluiden voittamiseen paranevat.
Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Rajavartiolaitoksen operatiivinen johtovastuu toteutuu alusöljy- tai aluskemikaalivahingon sattuessa sen vastuualueella. Tutkittava aihe sai alkunsa lakimuutoksen valmistelusta, jossa muun muassa ympäristövahinkojen torjunnan operatiivinen johtovastuu aavalla selällä ja Suomen talousvyöhykkeellä esitettiin siirrettäväksi Suomen ympäristökeskukselta Rajavartiolaitokselle. Uusi laki astui voimaan vuoden 2019 alussa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen ja analyysiltaan induktiivinen eli aineistolähtöinen. Rajavartiolaitoksen johtaman ympäristövahinkojen torjunnan toteutumista tarkastellaan kerätyn aineiston kautta. Aineisto on kerätty haastatteluin, seuraamalla ympäristövahinkojen torjuntaharjoitusta sekä aiheesta laadituista ohjeista. Tutkielmassa etsitään torjunnan toteutumiselle asetettujen vaatimusten kannalta haastavia asioita sekä ratkaisuja niihin. Johtovastuun toteutumiselle haetaan vastausta neljän alakysymyksen avulla. Alakysymykset käsittelevät ympäristövahingon torjunnalle asetettuja tavoitteita, Rajavartiolaitoksen ympäristövahinkojen torjunnan johtamismallia, ympäristövahinkojen torjuntaa Ruotsissa ja Virossa sekä ympäristövahingon torjuntatilanteessa toimivien eri tahojen toiminnan sovittamista yhteen. Alakysymyksiin haetaan vastauksia jakamalla niiden asiakokonaisuudet kolmeen erilliseen osaan; tavoitteisiin, välineisiin ja prosesseihin. Tutkielmassa selvitetään, miten ympäristövahinkojen torjunnalle asetettuihin tavoitteisiin päästään käytössä olevilla välineillä niitä mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen. Tässä tutkielmassa selvitetään Rajavartiolaitoksen ympäristövahinkojen torjunnan toteutumista sille asetettujen vaatimusten mukaisesti. Havaittuihin haasteisiin esitetään kehitysehdotuksia. Tehtyjen havaintojen perusteella Rajavartiolaitoksen johtovastuu ympäristövahinkojen torjunnassa toteutuu operatiivisen toiminnan osalta hyvin. Isossa ympäristövahingossa operatiivinen torjunta vaatii kuitenkin laaja-alaista tukea, jota ohjeistuksissa pitää vielä selventää. Toiminta kehittyy puuttumalla havaittuihin epäkohtiin. Ympäristövahinkojen torjunnassa tämä työ kannattaa tehdä etupainotteisesti.
Tässä tutkielmassa tutkittiin suomalaisten kriisinhallintajoukkojen käsityksiä perehdyttämisestä UNIFIL -kriisinhallintaoperaatiossa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kriisinhallintahenkilöstö kokee toimialueella tapahtuvan perehdytyksen vaikuttavan heidän valmiuksiinsa tulevissa tehtävissään, miten perehdytyksen kokonaisuus on rakentunut ja mitä ongelmia siinä on. Tutkielma toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkittavana joukkona toimi Suomen kriisinhallintajoukon komentajan reservipataljoonan (FCR) 3/19 ja kansallisen tukielementin (NSE) 2/19 rotaatioiden avainhenkilöstö (n=14). Aineisto kerättiin kahdella kyselylomakkeella kahtena eri ajankohtana. Ensimmäinen kysely toteutettiin peruskoulutuksen päätteeksi ja toinen tehtävien vastaanottamisen ja tehtävässä aloittamisen aikaan. Aineisto analysoitiin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin hengessä ja tuloksia pyrittiin selittämään aiempien perehdyttämisen ilmiön havainnoilla. Tulosten valossa havainnot voitiin erotella perehdyttämisen aikaansaamiin valmiuksiin ja tunnistettuihin kehitystarpeisiin. Henkilöstö koki perehdytyksensä kokonaisuuden vaikuttaneen tehtävissä aloittamisen onnistumiseen, vaikka aikataulu kotimaiseen perehdytykseen puolustusvoimien tehtäviin verrattuna oli tiukempi. Tähän vaikuttaneita asioita olivat orientaatiovaiheen (valmistautuminen) oppimistavoitteiden tunnistaminen peruskoulutuksen ajaksi, toimialueen tunteminen ja tehtävän tuntemus. Ongelmiksi koettiin tapauskohtaisesti ajan puute henkilökohtaisessa perehdyttämisessä tai tekemisen puute. Perehdyttämistä on tuloksien pohjalta mahdollista kehittää UNIFIL -kriisinhallintaoperaatiossa.
Tutkimusraportti perustuu osana TUPA-projektia tehtyyn TUPA-kyselyyn. Kyselyssä selvitettiin varusmiesten näkemyksiä ja kokemuksia mies- ja naisvarusmiesten yhteismajoituskokeilusta. Lisäksi kysyttiin mm. kiusaamiseen sekä häirintään ja ahdisteluun liittyviä kysymyksiä. Kyselyyn vastasi syys lokakuussa 2020 Karjalan ja Kainuun prikaateissa yhteensä 1627 saapumiserän 2/2020 varusmiestä. Vastausprosentti oli 50%. Kyselyyn vastaaminen ei edellyttänyt osallistumista yhteismajoituskokeiluun. TUPA-kyselyyn vastanneista 67% oli antanut suostumuksensa osallistua yhteismajoituskokeiluun. Useimmat miehet ilmaisivat suostuneensa, koska asialla ei ollut heille väliä. Naisten osallistumisen syynä oli toive paremmasta ryhmäytymisestä, korkeammasta yhteishengestä sekä saumattomammasta toiminnasta oman ryhmän kanssa. Kokeilusta kieltäytyneet miehet kertoivat syyksi kiinnostuksen puutteen kokeilua kohtaan. Monet miehet toivoivat perinteistä armeijakokemusta, eivätkä uskoneet saavansa tätä yhteistuvassa. Kokeilusta kieltäytyneet naiset kertoivat epätietoisuudesta armeija-arkea sekä uutta kokeilua koskien. Naisten tupa nähtiin helpompana vaihtoehtona ainakin aluksi. Vastaajista 13% (213 henkeä) majoittui yhteistuvissa. Suurin osa yhteismajoituskokeiluun osallistuneista vastasi yhteisasumisen olleen joko melko tai erittäin myönteinen kokemus. Keskimäärin naisten kokemukset ovat hieman miesten kokemuksia myönteisempiä. Suurin osa sekä kokeiluun osallistuneista että sen ulkopuolisista varusmiehistä viihtyi kyselyn aikaisessa tuvassaan joko melko tai erittäin hyvin. Varusmiehet arvioivat ryhmänsä (tupansa) varsin positiivisesti: vähintään kaksi kolmasosaa tunsi tulleensa hyväksytyksi ryhmäänsä, saaneensa tukea ja apua sekä muodostaneensa hyvän yhteishengen ryhmänsä kanssa. Yhteismajoituskokeiluun osallistuneet varusmiehet arvioivat ryhmänsä kuitenkin muita myönteisemmin. Kysely koski myös suhtautumista yhteistupiin kaikkia varusmiehiä tulevaisuudessa koskevana käytäntönä. Melko tai erittäin myönteisesti suhtautui kaikista naisista 80% ja kaikista kokeiluun osallistuneista varusmiehistä 71%. Vakiokäytäntönä muihin yhteismajoitusjärjestelyihin, kuten kaikille yhteisiin wc-, suihku- ja pukeutumistiloihin, suhtautui myönteisesti alle kolmasosa kaikista vastaajista. Kokeiluun osallistuneet suhtautuivat kokeilun ulkopuolisiin verrattuna kielteisemmin yhteisiin wc- ja suihkutiloihin sekä yhteisiin saunavuoroihin kaikkia koskevina käytäntöinä. Yhteismajoitukseen liittyviä ongelmia ja kehittämisehdotuksia vastaajat esittivät hyvin vähän. Kyselyyn vastanneista varusmiehistä 12% ilmoitti kokeneensa kiusaamista varusmiesaikanaan. Miehistä 11% ja naisista 22% kertoi kiusaamiskokemuksista. Kiusaamisen määrä tai sen muodot eivät merkittävästi eronneet yhteismajoituskokeiluun osallistuneiden varusmiesten ja muiden välillä, mutta kokeiluun osallistuneet naisvarusmiehet ovat kokeneet kaksinkertaisen määrän sanallista kiusaamista verrattuna muihin naisvarusmiehiin. Keskeinen kysymys yhteismajoituksen tulevaisuuden kannalta on, perustuuko yhteismajoitus suostumukseen vai onko se kaikkia varusmiehiä koskeva vakiokäytäntö. Jälkimmäisessä tapauksessa on arvioitava kaikkia koskevan yhteismajoituksen vaikutuksia miesten palvelusmotivaatioon ja naisten hakeutumiseen vapaaehtoiseen palvelukseen.