Kaikki aineistot
Lisää
Kuvaan tutkielmassani naisten elämää hoivaajina, hoivakoulutuksen ja -työn historiaa, nykypäivää ja tulevaisuuden visioita. Tavoitteeni on tulkita, miten tutkimukseeni osallistuvat lähihoitajaopiskelijat ovat kokeneet koulutukseensa sisältyvän teknologian eli verkossa oppimisen. Opiskelijoiden kirjoitusten kautta yritän tulkita, ymmärtää ja kuvata, miten hoivan ja opiskelun reaalimaailma ja verkkojen virtuaalimaailma voivat kohdata. Pyrin avaamaan tutkimustehtävääni mm. sukupuolijärjestelmän ja muiden naistutkimuksen teorioiden avulla. Näiden käsitteiden ja teorioiden kytkennät hoivaan ja naisten elämään ovat tärkeitä työssäni. Tutkimusaineisto koostuu lähihoitajaopiskelijoiden verkkokirjoituksista, näyttösuunnitelmista ja henkilökohtaisista opiskelusuunnitelmista. Aineiston analyysitapani on laadullista sisällön analyysiä, jonka taustalla on feministinen, kriittinen ja hermeneuttinen tiedonkäsitys. Laadullisen sisällön analyysin periaatteiden mukaan olen luokitellut aineistoni vastaamaan tutkimuskysymyksiäni. Luokittelun perusteella olen nimennyt tutkimustulokset hoivan, oppimisen ja teknologian maailmojen alle. Tutkimushenkilöiden kirjoitusten perusteella verkkooppimisella on lähinnä välineellinen merkitys perheellisille, ympäri Lapin lääniä asuville aikuisopiskelijoille. Verkko-opiskelu mahdollistaa yksityiselämän ja opiskelun yhteensovittamisen ja useat kertoivat, että muutoin opiskelua ei olisi voinut aloittaa lainkaan. Tulkintani perusteella tutkimukseeni osallistuvat ovat jo valmiiksi hoivaajia, vain ammatillinen tutkinto on puuttunut. Tutkielmani aihe on ajankohtainen ja siinä on useita kytkentöjä aivan viime päivinä käytyihin keskusteluihin mm. vanhemmuuden kustannusten jakamisesta kaikille työnantajille, yksityiselämän ja työn yhteensovittaminen, kotiäiti - uraäiti -keskustelut sekä uudelle tasa-arvolaille ja sen soveltamiselle asetetut tavoitteet.
Muuttuva yhteiskunta asettaa opiskelijan oppimisille haasteita, johon parhaiten vastataan työelämän, koulutuksen ja opiskelijan aktiivisella yhteistyöllä. Asiantuntijaksi kasvamisen kannalta ideaalinen yhteistyö sisältää yhdessä suunnittelua, tekemistä ja arviointia sekä yhteisöllisiä piirteitä. Laadukas osaaminen syntyy ryhmien ja asiantuntijakulttuurien yhteisen työn tuloksena. Pro Gradu-työn tavoitteena on selvittää työelämäntoimijoiden ja Humanistisen ammattikorkeakoulun Joensuun kampuksen yhteistyön käytänteitä ja niistä nousseita merkityksiä. Pro Gradu-työ on tehty hermeneuttis-fenomenologisella tutkimusotteella ja tutkimusmenetelmänä on ollut sisällönanalyysin mukailtu versio. Sisällönanalyysia on täydennetty, Laineen (2007) esittämällä fenomenologiseen tutkimukseen soveltuvalla kuvailun tekniikalla. Tutkimusaineisto on kerätty puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastateltavat ovat olleet HUMAK Joensuun kampuksen harjoitteluohjaajia sekä lehtoreita. Tutkimuskysymyksenä on minkälaisia merkityksiä lehtorit ja työelämäntoimijat liittävät opiskelijan ohjaukseen liittyvään yhteistyöhön. Tutkimusaineistosta nousee esille erilaisia merkityskokonaisuuksia. Tutkimustuloksissa pohditaan, kuinka oppilaitoksen edustajat voivat henkilökohtaisilla toimillaan vaikuttaa yhteistyöhön. Lehtoreille asetettuihin vaatimuksiin kuuluivat muunmuassa sensitiivinen ja kunnioittava lähestymistapa ja dialogisen keskustelun taito. Tuloksissa pohditaan myös oppilaitosvuorovaikutuksen haasteita, joista suurimpana kehittämisen kohteena nousee esiin lehtorin ulkopuolisuus opiskelijan harjoitteluneuvotteluissa, harjoitteluohjaamisessa ja sen arvioinnissa. Harjoitteluohjaajien puheista nousee esiin erilaisia asenteellisia ja näkemyksellisiä merkityksiä opiskelijoista. Suurimpina kehittämisalueina tulevat esille tasa-arvoisen oppimisen puutteellisuus, omiin vanhoihin työtapoihin sosiaalistamisen toimintamalli ja opiskelijoiden käyttö lisätyövoimana. HUMAK Joensuun kampuksen ja koko HUMAK- organisaation pedagogiset ja ideologiset taustavaikuttajat viittaavat vahvaan yhteisölliseen ja kumppanuuteen panostavaan toimintaan. Organisaation ideaalipuhe on ristiriidassa käytännön kanssa, jossa työelämäntoimijoiden ja lehtoreiden vuorovaikutukselle ei ole resurssoitu riittävästi aikaa, eivätkä käytänteet tukeneet kaivatulla tavalla aktiivista yhteistyötä.
Pro gradu- työssä kuvataan tutkimukseen osallistuneiden aikuisopiskelijoiden kokemuksia omasta opiskelustaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia kokemuksia ja haasteita aikuisopiskelijoilla liittyy tutkintoon tähtäävässä opiskelussa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, sekä työvoimapoliittisen koulutuksen kautta opiskelevilla aikuisopiskelijoilla. Olen kysynyt heiltä millä tavoin he ovat onnistuneet sovittamaan työn ja opiskelun, tai perheen ja opiskelun, ja millaisia haasteita opiskeluun ylipäänsä on liittynyt. Aineistoni perusteella teoreettiseksi viitekehykseksi rajautuivat aikuisopiskelijan käsite, elinikäinen oppiminen ja motivaatio. Lisäksi aikuisopiskelijan erityispiirteet, haasteet ja opiskelun merkitykset aikuisen elämässä tulivat esiin kohdejoukkoni vastauksista. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimuksen tiedonkeruun menetelmänä olen käyttänyt avoimia kysymyksiä sähköpostin muodossa. Saatekirjeeksi muotoillussa sähköpostiviestissä esittelin heille lyhyesti pro gradu- tutkielmani aiheen ja tavoitteen. Viestissä oli esitettynä yhteensä yhdeksän kysymystä kolmeen eri teemaan liittyen, jotka olivat opiskelu, vapaa-aika ja tulevaisuus. Tutkimukseni kohdejoukkona oli kymmenen aikuisopiskelijaa, jotka opiskelevat tutkinto-opiskelijoina Rovaniemellä yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa, sekä kymmenen työvoimakoulutuksen kautta opiskelevaa aikuisopiskelijaa. Tutkimuksen tuloksissa tuli esille, että aikuisten oppimista määrittävät usein aiemmat oppimiskokemukset ja erityisesti negatiiviset oppimiskokemukset voivat vaikuttaa uudelleen kouluttautumishalukkuuteen ja innokkuuteen. Aikuisilla on tavallisesti jo työkokemusta, joka taas edesauttaa heidän motivoitumistaan uuden ammatin hankkimiseen. Tutkimukseni aikuisopiskelijat ovat aktiivisia ja motivoituneita oppijia. He ovat itseohjautuvia ja itsenäisiä. Heidän opiskeluaan haastavia tekijöitä ovat aikataulun sovittamiseen työn ja perheen kanssa. Näihin haasteisiin voidaan vastata oppilaitosten puolesta esimerkiksi järjestämällä korvaavia tehtäviä niistä luennoista, joille aikuisopiskelija ei ole päässyt osallistumaan. Joustavuus oppilaitoksen ja opiskelijan välillä on molempien etu. Haasteista huolimatta opiskelusta on tullut tutkimukseni aikuisopiskelijoille elämäntapa, joka täyttää elinikäisen oppimisen tunnusmerkit.Pro gradu thesis describes participant mature learners experiences in their studying. The goal of this study is to find out what kind of experiences and challenges there are for adult students, studying in university or in polytechnics. I have asked students how they have been able to accommodate work and studying or family and studying and what kind of challenges there have been overall regarding studying. Based on my material have the concept mature student, lifelong learning and motivation become theoretical contexts of this work. Also the special characters of adult studying, challenges and meanings of studying appeared in the answers of my target group. This is a qualitative research and the legwork for it I did as open questions in the form of email. In the covering note I shortly described the subject and the goal of my Pro gradu thesis. In the email there was altogether nine questions concerning three different themes: studying, free -time and future. The target group consists of ten adult learners who study as degree students in Rovaniemi Polytechnics and in the University of Rovaniemi, as well as ten mature labour experiment students. As results of the study appeared that mature learning is often defined by earlier learning experiences, and therefore, specifically negative learning experiences can have effect in keenness to re-education. Adults have often working experience that assists motivation in re-education into a new profession. The mature students of my study are motivated and active learners. They are self-directed and independent. Accommodate studying schedule with work and family are the challenging factors in their studying. To response there challenges can educational institutions arrange substitutive assignments for those lectures that a mature student was not able to participate. Flexibility between school and a student is beneficial for both. Despite the challenges has studying become lifestyle for the participants of my study and that fulfils the criterion of life-long-learning.
Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa valtaosa opintosuorituksista toteutetaan kirjoittamalla. Opiskellun asian sisäistäminen osoitetaan kirjoitetussa muodossa. Opiskelija saa ensisijaisesti ohjeet ja arvioinnin tehtävän antajalta. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti kirjoittamisen ohjaamisen ja arvioinnin menetelmiä sekä merkitystä kirjoittamiseen ja oppimiseen. Tämä tutkimus on kvalitatiivinen fenomenografinen tapaustutkimus, jonka kohdejoukkona ovat erityisesti kasvatustieteellisen tiedekunnan pro gradu -tutkielmaa tekevät opiskelijat. Aineisto kerättiin ryhmähaastattelun avulla. Lisäksi kasvatustieteellisen tiedekunnan muita opiskelijoilta haastateltiin puolistrukturoidun lomakkeen avulla. Tutkimuksessa ovat mukana myös kolme kasvatustieteellisen tiedekunnan opettajaa. Aineiston analysoinnissa keskityttiin opiskelijoiden kokemuksiin kirjoittamisen ohjauksesta ja arvioinnista. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että opiskelijoiden kirjoittamaan oppiminen on pitkälti itseohjautuvaa toimintaa ohjauksen ja palautteen ollessa vähäistä. Kirjoittaminen ja tehtävien suorittaminen ovat riippuvaisia opiskelijan omasta halusta kehittyä kirjoittajana. Opiskelijoiden mielestä ohjauksen merkityksellisyys näkyy ohjauksen laadussa, ei määrässä. Käytännönläheinen ja motivoiva ohjaus olivat ideaalisia tapoja edesauttaa opiskelijaa kirjoittamaan oppimisessa. Arvioinnilta odotettiin rakentavampaa muotoa, joka tekisi kirjoittamaan oppimisesta ja oman osaamisen mittaamisesta motivoivampaa. Pe-rinteisen kirjoitetun tekstin arvioiminen perustuu tuotosarviointiin eikä täten anna eväitä kehittää omia taitoja kirjoittaa. Pelkkä arvosana ei heidän mielestään riitä ohjaamaan oman kirjoittamisen reflektointiin.
Tutkin tässä tutkielmassa narratiivisen tutkimuksen keinoin, millaisena vanhempien lastenkasvatuksen yhteydessä tapahtuva oppiminen näyttäytyy aineistona olevissa vanhempien kirjoittamissa oppimistarinoissa. Sitouduin tutkielmassani sosiaaliseen konstruktionismiin ja narratiivisen tutkimuksen periaatteisiin. Tavoitteenani oli saada esiin tutkittavien henkilökohtaista, kokemuksellista tietoa oppimisestaan ja ymmärtää aikuisten oppimista lastenkasvatuksen yhteydessä. Narratiivisen analyysin tuloksena kokosin yleisen oppimista kuvaavan juonen, jonka perusteella vanhemmuudessa oppiminen tapahtuu vanhemmuudessa kohdattuihin haasteisiin vastaamisena. Narratiivien analyysissa jaoin oppimistarinat sankaritarinoihin, vastuullistamisen tarinoihin ja vastarinnan tarinoihin. Sankaritarinoissa ja vastuullistamisen tarinoissa aikuisten oppiminen tapahtuu vanhemmuuden vastuun kantamisena, sopeutumisena ympäristön ja kulttuurin vaatimuksiin. Vastarinnan tarinoissa vanhemmat haluavat laajentaa vastuullisena vanhempana olemisen tilaa ja kyseenalaistavat äitiyden ideaaleja. Vanhemmuuden vastuun kantamisen avulla tuotetaan vastuullista aikuisuutta.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkijanaisten aseman kartoittaminen Lapin yliopistossa. Tavoitteena oli saada tutkijanaisten henkilökohtaisten kokemusten kautta tietoa siitä, millaisena he näkivät oman asemansa tutkijana ja työntekijänä Lapin yliopistossa. Päämääränä oli tutkia, mitkä tekijät määrittivät tutkijanaisten asemaa ja millaisia mahdollisia eroja tai hierarkkisia valtasuhteita nämä muodostivat tutkijoiden välille. Tutkimuksen teoreettinen tausta pohjautuu suurelta osin sukupuolistuneeseen organisaatioteoriaan sekä intersektionaalisuus näkökulmaan. Tutkimuksessa noudatettiin monimetodista lähestymistapaa aineiston hankinnassa ja analyysissa. Tutkimus täytti feministiselle tutkimukselle tunnusomaiset piirteet tieteenkriittisyydestä, tiedon ja tutkijan paikantuneisuudesta sekä kokemuksellisuudesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä Webropol-kyselylomakkeella keväällä 2012. Kyselyyn vastasi 64 Lapin yliopistossa toimivaa tutkijanaista. Tutkimuksen vastausprosentti oli 45,1 prosenttia. Tutkimuksen tulosten perusteella tutkijanaiset ovat kokeneet useita sukupuolisen syrjinnän, häirinnän tai muun syrjinnän muotoja toimiessaan Lapin yliopistossa. Tutkimuksen tulosten mukaan Lapin yliopistoa voidaan kuvata kauttaaltaan sukupuolistuneena organisaationa, joka heikentää tutkijanaisten asemaa. Tutkimuksessa muut tutkijanaisten asemaa määrittävät tekijät olivat: yliopistokulttuurin muutos, ammattinimike, hierarkkinen asema, ikä, työsuhteen laatu, palkkaus, tieteenala sekä perheellisyyteen liittyvät kysymykset. Tutkimuksen perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että yleisestä käsityksestä huolimatta naisistuminen ei ole vahvistanut tutkijanaisten asemaa Lapin yliopistossa. Sukupuolten tasa-arvon toteutuminen Lapin yliopistossa osoittautui illuusioksi.
Tutkielmani tarkoitus on selvittää Kemi-Tornio alueella omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien kokemuksia työstään työaikalain voimaantulon jälkeen. Olen selvittänyt miten perhepäivähoitajat kokevat työnsä muuttuneen työaikalain voimaantulon myötä ja miten työaikalaille asetetut tavoitteet on saavutettu perhepäivähoitajien näkökulmasta. Olen kerännyt aineiston keväällä 2012 Kemin ja Tornion kunnallisilta perhepäivähoitajilta. Aineiston keräsin kyselylomakkeella, jossa oli avoimia kysymyksiä. Olen analysoinut aineiston sisällönanalyysiä käyttäen. Aineiston analyysin perusteella työaikalaki on vaikuttanut sekä perhepäivähoitajan työhön että työvointiin. Työhön liittyvien muutosten, eli työpäivien lyhenemisen, ylitöiden tarkemman seurannan sekä vapaapäivien lisääntymisen nähtiin tuoneen lisää selkeyttä ja säännöllisyyttä työhön. Työaikalain myötä tulleina stressitekijöinä koettiin palkan alentuminen, työajan alittuminen ja varahoitopaikkojen lisääntynyt käyttö. Hoitajan työvoinnissa oli tapahtunut muutoksia: työn ja vapaa-ajan nähtiin olevan aiempaa paremmassa tasapainossa ja hoitajan hyvinvoinnin ja työssäjaksamisen koettiin kohentuneen. Osa hoitajista koki, että työaikalaki ei ollut muuttanut työtä tai hoitajan työvointia ollenkaan. Perhepäivähoitajien kokemus työaikalain tavoitteiden toteutumisesta oli hyvin moninainen. Tasa-arvon toteutuminen koettiin haastavana niin ammattiryhmän sisällä kuin yleisesti työmarkkinoilla. Työajan inhimillistymisen ja jaksamisen lisääntymisen koettiin kuitenkin tuoneen lisää mielekkyyttä työntekoon. Työn tulevaisuus näyttäytyi hoitajien kokemuksissa synkältä, sillä työlle ei nähty olevan jatkajia tulevaisuudessa. Myös omaleimaisen työmuodon haasteet lisäsivät epävarmuuden tunnetta työn jatkumisesta. Osa tavoitteista on siis perhepäivähoitajien mukaan saavutettu mutta parannusta kaivataan vielä monelle osa-alueelle.
Tarkastelen tässä tutkimuksessa perhepäivähoitajien kertomuksia työhön ryhtymisestä, työn muutoksista 37 vuoden kunnallisen perhepäivähoidon historian ajalta sekä työn tulevaisuudesta . Haastattelin kolmessa 3-4 hengen ryhmähaastattelussa yhtätoista perhepäivähoitajaa. Haastattelemillani perhepäivähoitajilla oli keskimäärin kolmenkymmenen vuoden kokemus perhepäivähoitajan työstä. Tutkimuksessani on väljä narratiivinen viitekehys – halusin tuoda esiin perhepäivähoitajien äänen. Tutkimuksessani kysyn: Miten pitkän työkokemuksen omaavat hoitajat tulivat aikoinaan motivoituman perhepäivähoitajan työhön? Miten yhteiskunnalliset muutokset ovat heijastuneet perhepäivähoitajan työhön? Miten perhepäivähoitajat visioivat työn tulevaisuuden? Tutkimukseni hoitajat ryhtyivät työhön äitikansalaisuuden viitekehyksestä käsin. Perhepäivähoitajan työ sai merkityksen kotiäitiyden kautta tai sen korvikkeena, jos ei ollut omia lapsia. Perhepäivähoitajan palkallinen työ oli luonnollinen jatke ennen palkattomalle hoivatyölle. Yhteiskunnalliset muutokset heijastuivat joko välittömästi että viiveellä perhepäivähoitajan työhön. Perhepäivähoito on kokenut tiukan valtion hallinnon kauden kohti kunnallista itsemääräämisoikeutta. Lainsäädännöllisistä muutoksista tärkeimmäksi nousi subjektiivinen päivähoito-oikeus 1990-luvulla. Varhaiskasvatuksen yleistä teoriaperustan muutosta behavioristisesta kasvatusnäkemyksestä kohti konstruktivistista, lapsikeskeistä, kasvatusta hoitajat kuvasivat omien toimintaperiaatteidensa kautta. Tutkimuksen mukaan uusperheiden ja yksinhuoltajien lasten määrät ovat lisääntyneet perhepäivähoidossa. Hoitosuhteet ovat muuttuneet lyhyiksi ja epätyypillisiksi säännöllisen kokopäivähoidon sijaan. Kasvatusvastuun nähtiin siirtyneen enemmän perhepäivähoitajille. Omassa kodissa tapahtuva hoito on hiipunut ja ryhmäperhepäivähoito on lisääntynyt. Perhepäivähoidon tulevaisuus huolettaa. Perhepäivähoitajia on vaikea saada omaan kotiin työskentelemään. Hoitajat kokivat työn muuttuneen niin vastuulliseksi, että omassa kodissa ei ryhdytä enää työhön. Työ on myös koko perheen asia, kun koti täytyy suunnitella myös työpaikaksi. Palkkauksen ja työaikalainsäädännön kohentaminen koettiin tärkeäksi. Perhepäivähoito nähtiin tulevaisuudessa pienten kylien päivähoitomuotona, muuten päivähoito painottuu päiväkoteihin. Perhepäivähoitajien ammattinimike nähtiin väistyvänä ja lähihoitajan tutkinto tulevaisuuden perhepäivähoitotyön kelpoisuusehtona
Tutkimukseni viitekehys muodostuu työelämän muutoksesta, elinikäisestä oppimisesta ja naisyrittäjyydestä. Yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvien muutosten taustalla yksi tärkeimmistä tekijöistä on aikanaan ollut teollistuminen. Suuret teollisuusyritykset eivät kuitenkaan enää luo uusia työpaikkoja kuten ennen. Yhteiskunnassa myös erilaisten palvelujen tarve kasvaa jatkuvasti. Muutokset heijastuvat yrittäjyyteen luoden uusia ahdollisuuksia itsensä työllistämiseen. Työelämän kehitys vaikuttaa myös koulutukseen asettaen sille uusia vaatimuksia. Elinikäinen oppiminen onkin kehittynyt yhä työelämälähtöisemmäksi. Aikuisten koulutukseen hakeutumisen taustalla on usein halu kehittää itseään ja ammattitaitoaan. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää opiskelun merkityksiä naisyrittäjien näkökulmasta. Tutkimukseni on lähestymistavaltaan ja tutkimusotteeltaan laadullinen fenomenografinen tutkimus. Tutkimusaineistona on kahdeksalle naisyrittäjälle tekemäni teemahaastattelut. Yrittäjät osallistuvat Oulun seudun ammattikorkeakoulun Täydennyskoulutuksen järjestämään naisille suunnattuun liiketaloudelliseen fMBA-koulutukseen. Tutkimustulosten mukaan naisyrittäjien opiskelun merkitykset voidaan jakaa neljään pääkategoriaan: koulutuksen sisällön merkitys, koulutuksen arvostus, yhteisön merkitys ja opiskelun merkitys itselle. Koulutuksen sisältö osoittautui keskeiseksi tekijäksi naisyrittäjien fMBAkoulutukseen hakeutumiselle. Haastatellut pitivät tärkeänä koulutuksen laajaa liiketaloudellista sisältöä. Erityisen hyödylliseksi koettiin oppimistehtävien tekeminen omaan yritykseen. Työhön liittyvät opiskelun merkitykset nousivat siis tutkimuksessani tärkeiksi. Koulutuksen arvostus tuli esille muun muassa siinä, että monilla haastatelluista oli useampikin tutkinto suoritettuna. Elinikäisen oppimisen ajatus näkyy siten vahvasti tutkimushenkilöideni kouluttautumisessa. Osa naisyrittäjistä oli lähtenyt koulutukseen hakemaan tutkintoa puuttuvan korkeakoulututkinnon tilalle. Heille opiskelu näyttäytyi ennen muuta muodollisen pätevyyden saamisena. Kaikki tutkimushenkilöt korostivat yhteisön merkitystä.He arvostivat avointa ja vuorovaikutteista ilmapiiriä ja kokivat saavansa tukea ja apua opiskelukavereiltaan. Verkostoituminen nousi myös esille ja sitähän naisyrittäjät voivat jatkossa hyödyntää liiketoiminnassaan. Haastatellut kokivat opiskelun merkitsevän itselleen itsensä ja ammattitaitonsa kehittämistä. Osa koki saaneensa opiskelusta myös henkistä pääomaa ja lisää itsetuntemusta. Naisyrittäjien arki muodostuu työstä eli yrityksestä, perheestä, vapaa-ajasta, harrastuksista, ihmissuhteista ja itsensä toteuttamisesta. Opiskelu on osa heidän elämänkokonaisuuttaan ja saa siten merkityksensä suhteessa siihen.
Opettajille stressiä ja uupumista aiheuttavia asioita on tutkittu paljon. Omassa tutkimuksessamme halusimme selvittää opettajien jaksamista ja hyvinvointia positiivisemmasta näkökulmasta. Työhyvinvoinnin tukemisen edistäminen on ajankohtainen haaste jokaisessa työyhteisössä. Opettajien työn moninaistuessa on opettajien jaksamiseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Tutkimustehtävänä oli selvittää, mistä opettajat saavat voimavaroja työhönsä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten opettajat kokevat opettajuuteen ja työyhteisöön liittyvien asioiden vaikuttavan jaksamiseensa ja hyvinvointiinsa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, millaisia voimaantumiseen ja elämänhallintaan liittyviä piirteitä tutkittavassa työyhteisössä ja opettajissa oli havaittavissa. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen aineisto kerättiin kuudelta peruskoulun opettajalta teemahaastattelumenetelmällä. Aineisto analysoitiin teemoittelun avulla. Opettajat pitivät työnsä itsenäisyyttä voimavarojensa kannalta hyvänä asiana, mutta toivoivat kuitenkin opettajien välistä yhteistyötä lisää. Tutkimustulosten mukaan työyhteisön vuorovaikutus- ja ihmissuhteet ovat merkityksellisiä opettajan jaksamisen ja voimavarojen kannalta. Etenkin rehtorin rooli korostui työyhteisön avainhenkilönä. Rehtori voi merkittävästi vaikuttaa opettajan hyvinvointiin ja voimavaroihin suhtautumalla opettajiin myönteisesti, antamalla tukea ja palautetta sekä luomalla työyhteisöön avointa keskustelukulttuuria. Opettajat eivät mielestään saaneet palautetta rehtorilta eivätkä työkavereiltaan. Tärkeäksi tutkimustulokseksi nousi oppilailta saatu, tai oikeastaan otettu palaute. Oppilaiden iloiset ilmeet ja into koulunkäyntiin antoivat opettajille voimavaroja ja saivat heidät tuntemaan itsensä ja työnsä tärkeäksi. Työyhteisössä oli havaittavissa voimaantumiseen ja elämänhallintaan liittyviä piirteitä. Mielipiteet voitiin työyhteisössä tuoda esille ja autonomia ilmeni vapautena toimia ja päättää itsenäisesti työhönsä liittyvistä asioista. Työyhteisöön liittyvien asioiden rinnalla erittäin tärkeäksi tutkimustulokseksi nousi opettajan oman ajattelun ja asenteiden merkitys voimavaroja vapauttavana tekijänä. Opettajat olivat oppineet kuuntelemaan itseään. Opettajien omat pohdinnat omissa ajatuksissa ja asenteissa tapahtuneista muutoksista kertoivat opettajien kyvystä hallita omaa elämä
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ulkomaalaisten työntekijöiden henkilökohtaisia sopeutumiskokemuksia Espanjassa. Valitsin tutkimuskohteekseni toimeentulevia eurooppalaisia työntekijöitä ja rajasin tutkimukseni pääkaupunkiin Madridiin. Sopeutumiskokemukset ovat ajankohtainen tutkimuskohde, koska kansainvälisyys ja kansainvälinen työkokemus ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosien aikana. Lisäksi aiempia sopeutumiskokemuksia kohdistuen tiettyyn maahan tai Madridiin ei ole juurikaan Suomessa tehty. Sopeutumiskokemuksia käsitteleviä tutkimuksia pakolaisten ja turvapaikan hakijoiden osalta on puolestaan tehty lukuisia. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Haastattelin yhdeksää Madridissa työskentelevää henkilöä keväällä 2008. Tutkimuksessa halusin saada haastateltavien henkilökohtaisia kokemuksia ja vastauksia kysymykseen: kuinka he ovat sopeutuneet espanjalaiseen yhteiskuntaan ja työyhteisöön ja mitkä tekijät ovat ensisijaisesti vaikuttaneet sopeutumiseen? Tavoitteenani oli kerätä henkilöiden omakohtaisia kokemuksia ja mielipiteitä. Kaiken lähtökohtana ovat maahanmuuttajan omat valmiudet ja resurssit kohdata erilaisuutta ja sopeuttaa käyttäytymistään uuden ympäristön mukaiseksi uudessa kotimaassa. Kohdatessaan uuden kulttuurin ja yhteiskunnan säännöt, normit ja tavat jokaisen siihen muutokseen osallistuvan on hyvä punnita sen mukanaan tuomia hyviä ja huonoja puolia. Haastateltavat olivat omasta puolestaan pohtineet uuden yhteiskunnan ja siihen sopeutumiseen liittyviä niin negatiivisia kuin positiivisakin puolia. Negatiivisiksi nousevia asioita olivat pääasiassa heikko englannin kielitaito maassa yleisesti sekä byrokraattisuus ja hitaus asioiden hoidossa. Positiiviseksi koettiin iloinen ja rento elämäntapa sekä lämmin ilmasto. Tutkimustuloksissa on selvästi nähtävissä sopeutumista helpottavat ja nopeuttavat tekijät: ulkomaalaiset työntekijät kokevat työn, ystävien ja kielitaidon hyödyksi sopeutumisessa verkkaisemmin ja pitävät niitä erittäin merkittävinä onnistuneen sopeutumisprosessin läpiviemisessä. Uskon, että tutkimuksestani on hyötyä kaikille niille, jotka miettivät muuttamista Espanjaan työn perässä. Lisäksi toivon, että tutkimus rohkaisee kaikkia kansainvälisyydestä ja espanjalaisuudesta kiinnostuneita tarttumaan härkää sarvista ja tavoittelemaan omia unelmiaan työskentelystä ulkomailla.
Tutkimuksessamme selvitämme opettajien toimijuuden mahdollisuuksia ja rajoituksia aggressiivisesti käyttäytyvien oppilaiden kohtaamisissa. Pyysimme saatekirjeessämme opettajilta kirjoitelmia aiheestamme. Saimme kahdeksan kirjoitelmaa eri puolilta Suomea. Laadullisen tutkimuksemme laajempana viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Aineistomme analyysissä hyödynsimme luokittelua, tyypittelyä, teemoittelua sekä narratiivista otetta. Tarkastelemme toimijuutta yksilön näkökulmasta mikrotasolla, yhteisön näkökulmasta mesotasolla sekä diskursiivisia rakenteita makrotasolla. Tulkitsemme, että opettajien toimijuus mikrotasolla on tilanteen ennaltaehkäisyä, tilanteeseen puuttumista ja selvittämistä, oppilaan yksityisyyden takaamista ja yhteydenpitoa vanhempien kanssa. Tulkintamme mukaan opettaja näyttäytyy tuntevana toimijana, jonka omakin turvallisuus vaarantui. Toimijuudessa on tulkittavissa myös opettajan suhtautumistapa aggressiivisesti käyttäytyvään oppilaaseen sekä oppilaan käyttäytymisen analysointia. Analyysimme perusteella opettajan toimijuutta mesotasolla mahdollistavat yhteiset toimintamallit, kouluyhteisöltä sekä oppilashuollon eri tahoilta saatava tuki, vanhempien yhteistyöhalukkuus, pieni oppilasmäärä sekä työkokemuksen myötä karttunut tieto. Rajoittaviksi tekijöiksi tulkitsemme toimintamallien ja tuen puuttumisen, yhteistyöhaluttomat vanhemmat, suuren oppilasmäärän, kiireen sekä koulutuksen puutteet. Makrotasolla toimijuuteen tulkitsemme sisältyvän huolta oman toiminnan hyväksyttävyydestä oppilaan ja tämän vanhempien, kouluorganisaation ja lakien puitteissa. Myös yksilökeskeisyys, kilpailuhenkisyys, riittämätön dialogisuus ja vähäinen sosiaalisten taitojen opetus näkyvät kentässä, jonka sisällä toimija on.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, millainen on erityisopettajien työtyytyväisyys sekä stressikokemukset. Lisäksi on haluttu selvittää, miten eritysopettajat kokevat rehtorin toiminnan erityisopetuksen tukena. Työtyytyväisyyttä on tarkasteltu sekä yleisen työtyytyväisyyden että työtyytyväisyyttä ja työtyytymättömyyttä tuottavien tekijöiden näkökulmasta. Erityisopettajien stressikokemuksia on tarkasteltu stressiä tuottavien tekijöiden, stressioireiden sekä stressin kokemisen muutoksen kautta. Tutkimusmetodina on käytetty kvantitatiivista tutkimusta. Tutkimusyksiköt on valittu näytteellä. Tutkimusaineisto on kerätty sähköisellä kyselyllä Webropol-aineiston käsittelyohjelman avulla. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat olleet Pohjois-Suomessa erityisopettajan tehtävissä työskentelevät opettajat. Tutkimusjoukko on valittu siten, että se edustaisi sekä suurten pohjoissuomalaisten kaupunkien että pienten pohjoissuomalaisten kuntien erityisopettajia. Näytteen avulla on haluttu varmistua siitä, että erityisopettajat edustaisivat erilaisissa erityisopettajan tehtävissä toimivia erityisopettajia. Erityisopettajat kokevat rehtorin toimivan varsin hyvin erityisopetuksen tukena. Parhaiten rehtori on onnistunut erityisopetuksen arvostukseen liittyvissä asioissa. Heikoiten erityisopettajat ovat arvioineet rehtorin onnistuneet erityisopetuksen arjen toimivuuteen liittyvissä asioissa. Erityisopettajat ovat arvioineet oman työtyytyväisyytensä kohtalaisen hyväksi. Kokemukset rehtorin toiminnasta näyttävät olevan yhteydessä erityisopettajien työtyytyväisyyskokemuksiin. Suuri osa työtyytyväisyyttä tuottavista tekijöistä liittyy joko työn sisäisiin tekijöihin tai työn professionaalisuuteen. Yli puolet työtyytymättömyyttä tuottavista tekijöistä liittyvät joko koulu asiantuntijaorganisaationa tai esimiehen rooli -luokkiin. Erityisopettajista 29,6 % kokee vähintään melko paljon stressiä. Naiset kokevat miehiä enemmän huomattavaa stressiä, useat eri stressitekijät tuottavat naisille huomattavaa stressiä sekä naiset kokevat miehiä useammin stressin määrän lisääntyneen viimeisen viiden vuoden aikana. Pienten kuntien erityisopettajat kokevat enemmän huomattavaa stressiä kuin kaupunkien erityisopettajat. Eniten huomattavaa stressiä erityisopettajilla aiheuttaa kiire, oppilaiden levottomuus sekä töiden vieminen kotiin. Stressioireista selvästi eniten erityisopettajilla ilmenee väsymystä.
Tämä tutkimus selvittää, miten Minnesota-läheishoito tukee alkoholistiperheen aikuisen lapsen kehitystä ja kasvua; miten vuorovaikutus ja dialogi toimivat alkoholistiperheessä, millaisen henkilökohtaisen kasvun tuen läheishoito tarjoaa sekä mitä ja miten tutkittavat ovat kokeneet oppineensa koko hoitoprosessin aikana. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Narratiivisuus ilmenee tutkimuksessa narratiivisen analyysin myötä. Tutkimuksessa korostuvat tutkittavien kokemusta kunnioittava fenomenologinen näkemys sekä hermeneuttinen luonne. Tutkimusaineisto koostuu elämäkerrallisista teemahaastatteluista. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa siitä, miten itsekasvatus on elinehto alkoholistiperheen lapsen elämässä ja miten aikuisen lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista voidaan edistää Minnesota-läheishoidon tuella. Tutkimuksesta ilmenee, miten tutkittavien oppiminen, kasvu ja irrottautuminen autonomiaan kehittyvät kokemuksen, reflektion ja oppimisen vuorovaikutuksessa vertaisryhmässä sosiaalisena läheishoitoprosessina.
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata luokanopettajien käsityksiä ja kokemuksia trauman kokeneesta oppilaasta sekä hänen selviytymisensä tukemisesta. Teoriaosuudessa kuvataan trauman ja kriisin aiheuttamien stressireaktioiden ilmenemismuotoja ja vaikutuksia, lapsen selviytymiskeinoja sekä toimenpiteitä, joiden kautta luokanopettaja voi tukea lapsen selviytymistä. Tutkimus on laadullinen, tulkinnallinen tutkimus, jonka tavoitteena on opettajien kokemusten ja niistä muodostuneiden käsitysten kuvaaminen ja ymmärtäminen. Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselylomakkeen ja teemahaastattelun avulla neljältä luokanopettajalta. Aineiston kautta etsitään vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Miten luokanopettajat kuvaavat trauman kokenutta oppilasta? Mitkä tekijät vaikeuttavat oppilaan selviytymisen tukemista? Miten luokanopettajat kuvaavat omia tapojaan ja keinojaan tukea trauman kokenutta oppilasta? Aineiston analyysi on tehty teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla ja sitä ohjaa teoriaosuudessa määritellyt keskeiset käsitteet, kuten lapsen trauma, kriisi, suru ja selviytyminen. Aineiston teemoittelun kautta kuvataan tyypillistä käsitystä trauman kokeneesta oppilaasta ja hänen selviytymisensä tukemisesta. Tutkimustulokset osoittavat trauman kokeneen oppilaan määrittyvän joko häiritsevästi käyttäytyväksi tai sisäänpäinkääntyneeksi ja trauma vaikuttaa myös hänen koulusuoriutumiseensa, elämänhaluunsa ja sosiaalisiin suhteisiinsa. Selviytymisen tukeminen vaikeutuu opettajien koulutuksen puutteiden, työnkuvan laajenemisen, vaitiolovelvollisuuden ja tiedonkulkuongelmien vuoksi. Opettajat kuvaavat tukevansa oppilasta tekemällä yhteistyötä avustajan, opettajatovereiden ja oppilaan vanhempien/huoltajien kanssa, asettamalla rajat, huolehtimalla turvallisuudesta ja arjen jatkumisesta, kohtaamalla oppilaan aidosti ja tasa-arvoisesti, rakentamalla luottamuksellista, hyväksyvää ja motivoivaa ilmapiiriä sekä turvautumalla tarvittaessa kurinpitotoimenpiteisiin ja ammattiauttajiin. Tulokset kertovat siitä, että trauman kokenut lapsi pyrkii pitämään tuskalliset ajatukset loitolla, salaamaan ongelmansa ja suojelemaan aikuisia. Ne kertovat myös itsesyytöksistä, vaihtoehtoisten toimintatapojen vähyydestä sekä kyvyttömyydestä ilmaista hätäänsä ja avuttomuuttaan muilla keinoilla kuin esimerkiksi aggressiivisuudella tai sulkeutumalla. Tulokset kertovat myös oppilaan tuen tarpeen tunnistamisen ja avun saannin viivästymisestä; varhaisessa vaiheessa kokemuksen käsittelyä ja lapsen luontaisia selviytymiskeinoja ei ole tuettu riittävästi, mikä johtaa oppilaan oireilun pitkittymiseen. Luokanopettajien peruskoulutukseen tulisi lisätä tietoa traumaattisista tapahtumista ja oppilaan selviytymisen tukemisesta. Tiedonjakamisen kautta varmistetaan tasavertainen kohtelu kaikille oppilaille. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota myös resursseihin ja opettajan työhyvinvointiin, muun muassa työnohjauksen mahdollisuuteen. Opettaja tarvitsee työssään apua ja tuekseen moniammatillista yhteistyötä. Ilman opettajan jaksamista ei oppilaskaan voi saada tukea. Tarkastelun kohteeksi tulisi ottaa myös tiedonkulkuongelmat kodin ja koulun välillä sekä koulun sisäisessä ja viranomaisten välisessä viestinnässä. Koulu voi myös ennaltaehkäistä kriisien syntymistä tai niiden pahenemista kriisisuunnitelman avulla ja puuttumalla havaittuihin ongelmiin, kuten koulukiusaamiseen.
Tutkimus käsittelee pienryhmäluokan oppilaiden äitien kokemuksia lastensa pienryhmäopetuksesta ja integroitumisesta suureen opetusryhmään. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä havainnointia starttiluokassa ja haastattelemalla oppilaiden äitejä. Tutkimuskysymys oli: Millaisia kokemuksia äideillä oli lastensa pienryhmäopetuksesta ja integroitumisesta tavalliseen luokkaan? Tutkimuksessa käytettiin tutkimusmenetelmänä grounded theorya. Aineistoa analysoitiin monivaiheisesti ja raportoitiin siten, että teorian muodostumisen vaiheet on nähtävissä tutkimusraportissa. Tutkimuksen tuloksena keskiöön nousi lapsen yksilöllisten edellytysten huomioiminen koulunkäynnissä ja opetuksessa. Yksilölliset edellytykset ovat yhteydessä lapsen kokemiin haasteisiin, tuen tarpeeseen, harrastuksiin, sosiaaliseen kompetenssiin ja itsensä ilmaisuun. Lapsen elämän toimintaympäristöjen välinen yhteistyö lisäsi oppimista ja edisti lapsen kehitystä. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että lapsen yksilöllisten edellytysten huomioon ottaminen on olennaista opetusta järjestettäessä. Oppilaaseen on suhtauduttava yksilönä, jonka ainutlaatuisuutta arvostetaan ja tuetaan moninaisessa opetusryhmässä.
Pro gradu –työssäni tutkin senioriopiskelijoiden opiskelumotiiveja. Pyrin löytämään vastauksia siihen, millaisena opiskelu näyttäytyy ikääntyneille opiskelijoille ja mikä innostaa ja motivoi heitä vielä eläkeiällä opiskelemaan sekä miten opiskelu tukee ikääntyneiden hyvinvointia. Keräsin tutkimusaineistoni haastattelemalla viittä ikääntyvien yliopiston opiskelijaa. Analysoin aineistoni teemoittelun avulla. Aktiivisuusteorian mukaan hyvään vanhenemiseen johtaa aktiivisuuden ylläpitäminen ja menetysten kompensoiminen jollakin muulla aktiivisella tavalla. Opiskelemalla ja harrastamalla ikääntyvät voivat toteuttaa aktiivista vanhuutta sekä ehkäistä yksinäisyyttä ja masennusta. Suomessa siirrytään suhteellisen aikaisin eläkkeelle ja tämän vuoksi ikääntyneet ovat suhteelisen hyvässä fyysisessä kunnossa ja kaipaavat virikkeellistä toimintaa eläkepäivillensä. Eläkkeellä ei ole työelämän eikä pienten lasten huoltajuuden velvoitteita, jonka vuoksi opiskelu on mahdollista. Senioriopiskelu tarjoaa ikääntyville sosiaalisen ympäristön, jossa voi toteuttaa itseään ja oppia uutta. Senioriopiskelu toimii terapeuttisena välineenä aikaisempien kokemusten ja tapahtumien käsittelyyn sekä toisena mahdollisuutena opiskeluun.
Tutkimuksemme tarkoitus on kuvata luokanopettajien käsityksiä eettisestä kasvatustoiminnasta, sen luonteesta ja merkityksestä koulussa. Teoreettisessa viitekehyksessä käsittelemme eettistä kasvatustoimintaa koulussa, opettajan toimintaa eettisenä kasvattajana sekä etiikkaa käsitteenä. Tutkiessamme käsityksiä fenomenografia oli luonnollinen valinta tutkimusmetodiksi. Haastattelimme tutkimustamme varten kuutta eri puolilla Suomea toimivaa luokanopettajaa. Jokainen heistä on toiminut opettajana vähintään kahdeksan vuoden ajan. Aineiston analysoimme mukaillen fenomenografista analyysitapaa muodostaen kuvaus- sekä merkityskategorioita tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimushenkilöiden käsityksissä eettisestä kasvatustoiminnasta korostuivat ihmisyyden taitojen opettaminen sekä oppilaiden turvallisen ja eheän kasvun takaaminen. Kasvatustoiminnalla pyrittiin yhteiskunnassa itsenäisesti pärjäävien yksilöiden kasvattamiseen. Näihin tavoitteisiin päästiin harjoittamalla elämisen ja ihmisyyden taitoja osana koulun arkea, esimerkiksi kasvatuksellisen dialogin välityksellä. Eettisen kasvatustoiminnan reflektointi näkyi syvinä arvopohdintoina sekä oman opettajuuden moniulotteisena arviointina. Ammattietiikan lähtökohdiksi nousivat omat arvot sekä jatkuva ammatillinen kehittyminen. Tutkimuksessamme selvisi eettisen kasvatustoiminnan näkyminen irrottamattomana osana koulun arkea. Tämä vahvistaa käsitystä opettajan ammatin voimakkaan eettisesti latautuneesta luonteesta.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tehdä eräälle keskisuurelle yritykselle henkilöstötilinpäätös ja sen osana aineettoman pääoman kartoittaminen laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa aineettoman pääoman ilmenemistä ja yrityksessä olevia aineetonta pääomaa ylläpitäviä ja kehittäviä toimia tarkasteltiin henkilöstön kokemuksina sekä laatimamme varsinaisen henkilöstötilinpäätöksen tietojen pohjalta. Henkilöstötilinpäätöksessä aihetta lähestyttiin konkreettisten henkilöstöä kerronnallisesti, tilastollisesti ja laskennallisesti kuvaavien aineistojen kautta ja laadullisessa aineistossa kokemuksia aineettomasta pääomasta yrityksessä tarkasteltiin johdon ja työntekijöiden näkökulmista. Tutkimustuloksissamme aineistot antavat yhdessä kattavan kuvan siitä, millainen voimavara henkilöstö yritykselle on. Tutkimustuloksena oli neljä erilaista yrityksen aineetonta pääomaa kuvaavaa kokonaisuutta, jotka antavat kuvan niistä yrityksen toiminnan osa-alueista, joissa aineeton pääoma tutkimuksessa ilmeni. Näitä olivat palveluosaaminen, työyhteisöosaaminen, oppiminen ja kehittäminen sekä aineettoman pääoman johtaminen. Nämä osa-alueet kuvaavat aineetonta pääomaa, sen syntymistä, kehittymistä sekä säilymistä yrityksessä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että henkilöstö on yritykselle suuri voimavara ja se kytkeytyy lähes kaikkeen toimintaan. Yrityksen hyvät käytänteet tukevat henkilöstöä monipuolisesti niin hyvinvoinnin, yhteistyön kuin kehittymisenkin osalta.
Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata erityislahjakkuutta ja erityislahjakkuuden kehitystä osana luonnontieteilijänaisen elämäkertaa. Tutkimuksen taustalla on Françoys Gagnén malli erityislahjakkuudesta kehityksellisenä ilmiönä. Tutkimus on elämäkertatutkimus ja tutkittavana on nuori aikuinen Aino. Tutkimuskysymyksenä on: miten luonnontieteellisesti lahjakkaan Ainon erityislahjakkuus ja sen kehitys konstruoituvat kerrotussa elämänkulussa? Tutkimusaineisto on kerätty kahdella Ainon elämäkertahaastattelulla sekä Ainon vanhempien haastattelulla. Aineisto on analysoitu holistisesta näkökulmasta ja apuna on käytetty narratiivista analyysia. Tutkimuksen tuloksena erityislahjakkuus määrittyy erilaisuudeksi, joka rakentuu vertailun kautta. Erilaisuus painottuu eri tavoin kolmessa osatarinassa, jotka määrittyvät Ainon opiskelupaikan mukaan peruskouluaikaan, lukioaikaan sekä yliopistoaikaan. Erilaisuus rakentuu tutkimuksessa Ainon henkilökohtaisten ominaisuuksien, aktiivisen toiminnan sekä muiden ihmisten kautta. Tutkimus osoittaa lahjakkaan ihmisen tarvitsevan kykyjensä ja omien ominaisuuksiensa lisäksi muita ihmisiä ja mahdollisuuksia toimia aktiivisesti. Tutkimus tuo uuden lisän lahjakkuustutkimukseen ja haastaa ymmärtämään lahjakkuuden inhimillisyyttä sekä hyväksytyksi tulemisen merkitystä.
Tutkimuksen aiheena oli lapsen äänen kuuleminen esiopetuksen arjessa. Tavoitteena oli selvittää, miten lapsen ääni tulee kuulluksi esiopetuksen arjen vapaan ja ohjatun toiminnan aikana. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, miten eri toiminnot eroavat lapsen oman äänen kuuluville tulemisen suhteen. Tutkimuksessa pyrittiin kuvaamaan 6-vuotiaan lapsen arkea esiopetuksessa. Tutkimusaineisto kerättiin havainnoimalla, nauhoittamalla ääninauhurilla sekä videoimalla esiopetusryhmän toimintaa. Tutkimukseen osallistui 11 esikoululaista, joista 5 oli tyttöjä ja 6 poikia. Tutkimusaineistoa kerättiin yhteensä kuutena esiopetuspäivänä kevään 2011 aikana. Kyseessä oli laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto analysoitiin jakamalla esiopetuksen toiminnot neljään pääryhmään; vapaaseen toimintaan, ohjattuun toimintaan, ruokailuun ja ulkoiluun. Ruokailu- ja ulkoilutilanteita ei käsitelty tarkemmin tässä tutkimuksessa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että esiopetuksen arjen eri toiminnot eroavat toisistaan lapsen oman äänen kuuluville tulemisen suhteen. Tutkimustulokset osoittivat tutkimukseen osallistuneen esiopetusryhmän arjesta n. 28 % jakautuneen vapaaseen toimintaan ja n. 36 % ohjattuun toimintaan. Lapsen ääni tuli kuuluville paremmin vapaan toiminnan aikana, jolloin lapset paneutuivat pääsääntöisesti leikin maailmaan. Tutkimuksen mukaan esiopetuksen ohjattua toimintaa voitaisiin kehittää edelleen lapsilähtöisempään suuntaan, jolloin lapsen ääni tulisi paremmin kuulluksi esiopetuksen arjessa.
Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää opettajien ajatuksia sekä kokemuksia seikkailupedagogiikasta ja sen käytöstä koulussa. Työn lähtökohtana ovat omat myönteiset kokemukseni seikkailupedagogiikasta. Tutkimuksen rakenne nojautuu teorian ja empirian vuoropuheluun. Tutkimuskysymykseni esitän aivan tutkimuksen alussa. Olen asettanut työlleni yhden pääkysymyksen: Mitä on seikkailupedagogiikka käytännön opetustyössä opettajien käsitysten mukaan. Haen tähän kysymykseen vastauksia kolmen alakysymyksen avulla: Miten seikkailupedagogiikkaa määritellään käsitteenä ja toimintoina, millaiseen kasvatustieteelliseen taustaan seikkailupedagogiikka kytketään sekä mitä seikkailupedagogiikan käytännön toteutus vaatii. Tutkimushenkilöinä on kuusi pohjoissuomalaista seikkailupedagogiikkaa käyttävää opettajaa. Tiedonhankintatapana on haastatttelu ja aineiston on analysoitu laadullisesti teemoittelua hyväksikäyttäen. Tutkimustulokset osoittavat, että jo käsite seikkailupedagogiikka saa eri vivahteita eri opettajien luonnehdinnoissa. Seikkailupedagogiikan toimintoja on useita, mutta yleisiä ovat sosiaalistamisja ryhmäaloitteellisuusleikit niin ulkona kuin sisätiloissa. Käytänteiden eroavaisuudet näkyvät siinä, kuinka paljon seikkailua käytetään ja miten eri tavalla sitä toteutetaan etenkin ala- ja yläkoulujen välillä. Seikkailupedagogiikka kytketään elämyspedagogiikkaan, kokemusperäiseen oppimiseen, toiminnalliseen oppimiseen sekä luontosuhteeseen. Seikkailupedagogiikan käytännön toteutus vaatii opettajalta erityisiä taitoja ja opetussuunnitelma antaa siihen monin tavoin tukensa. Seikkailupedagogiikassa on pidettävä erityistä huolta turvallisuudesta ja resurssien saatavuudesta. Opettajille seikkailupedagogiikkaa ei ole mikään erillinen opetussisältö, vaan se nivoutuu opetukseen kokonaisvaltaisesti.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työnantajien kokemuksia ja käsityksiä erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistämisestä. Aineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa työnantajaa tai heidän edustajaansa, jotka olivat palkanneet Ammattiopisto Luovista valmistuneen nuoren. Tutkimuksen tehtävänä oli tuoda esille työllistämisen positiivisia kokemuksia. Tavoitteena oli kiinnittää huomiota erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistämisen mahdollisuuksiin sekä edistää käytännön toimenpiteitä. Tutkimuksen teoreettisessa osassa pohditaan vammaisuuden käsitettä, ammatillista erityisopetusta sekä työn merkitystä ihmisten elämässä. Keskustelu nuorten työllistymisestä ja työllistymisen ongelmista käy nykyisin kiivaana. Erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistyminen on usein vielä ongelmallisempaa. Työ on osa ihmisen elämää, ja se mahdollistaa erilaisia asioita. Jokaisella meillä tulee olla oikeus osallistua siihen. Tulokset osoittavat, että erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistäminen on olllut pääosin antoisaa. Huomattavaa on se, että opiskeluaikaisilla työssäoppimisjaksoilla on suuri merkitys nuorten työllistymisessä. Taloudellisten tukimuotojen tärkeys korostui useaan otteeseen. Työnantajat näkivät taloudellisen tuen erittäin tärkeänä työllistämisen kannalta. Kuitenkin vain muutamat työnantajat olivat hakeneet ja saaneet taloudellista tukea. Tulosten perusteella ne työnantajat, jotka toimivat aktiivisesti erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden parissa, olivat tietoisia erilaisista tukimuodoista. Nuorten työllistymisessä ratkaisevina tekijöinä nähtiin hyvä ja aktiivinen ote työtehtäviin. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret nähtiin uskollisina työntekijöinä. Työllistymistä vaikeuttavia tekijöitä olivat puolestaan haasteellinen käytös ja sopeutumattomuus työyhteisöön sekä työtehtävistä piittaamattomuus. Tuloksista oli luettavissa useaa otteeseen se, että Ammattiopisto Luovi nähdään niin sanotusti tavallisena ammatillisena oppilaitoksena. Sen erityisluonnetta ei korostettu.
Tutkimukseni tarkoituksena on kuvata opettajien käsityksiä ja kokemuksia lastenkirjallisuudesta ja sen käyttömahdollisuuksista alkuopetuksessa. Tutkimuksen alussa esitellään lastenkirjallisuuden syntyä Suomessa, sen lajeja ja tehtävää. Lisäksi tarkastellaan lastenkirjallisuutta alkuopetusikäisen lapsen ja kouluopetuksen näkökulmasta. Tutkimus on laadullinen tulkinnallinen tutkimus, jonka tavoitteena on kuvailla ja ymmärtää tutkittavaa ilmiötä. Tutkimusaineiston avulla etsitään vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Millaista lastenkirjallisuutta alkuopettajat käyttävät opetuksessaan? Miten alkuopettajat käyttävät lastenkirjallisuutta opetuksessaan? Millaisena alkuopettajat kokevat lastenkirjallisuuden merkityksen? Aineisto koostuu viiden opettajan kirjoittamista kirjoitelmista. Aineiston analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulokset osoittavat, että opettajat käyttävät lastenkirjallisuutta monipuolisesti opetuksessaan. Lastenkirjallisuutta luetaan sekä oppilaan että opettajan toimesta. Lukukokemuksia työstetään monipuolisesti. Lastenkirjat toimivat virikkeenä keskustelulle sekä erilaisille tehtäville ja töille. Lastenkirjallisuuden käyttö korostuu äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla, mutta kirjallisuutta hyödynnetään monipuolisesti myös muiden aineiden tunneilla. Opettajat valitsevat opetuksessa käytettävän kirjallisuuden harkiten. Tiettyjen kirjallisuuden lajien suosimisen sijaan opettajat valitsevat käytettävän kirjallisuuden ennemminkin kyseiseen tilanteeseen ja tarkoitukseen sopivaksi. Opettajat kokevat lastenkirjallisuuden kehittävän lapsen mielikuvitusta, sanavarastoa ja ajattelutaitoja. Lisäksi kirjojen koetaan tukevan lukuharrastusta ja lukutaidon kehitystä. Tarinoilla nähdään olevan vaikutus myös lapsen tunne- ja sosiaalielämään. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että lastenkirjallisuus tarjoaa monipuoliset käyttömahdollisuudet alkuopetuksessa. Monipuolista ja eritasoista lastenkirjallisuutta sekä vaihtelevia työtapoja käyttämällä voidaan huomioida sekä yksittäisen oppilaan että koko luokkayhteisön tarpeita. Lisäksi lastenkirjallisuuden avulla voidaan tukea yhteisöllistä oppimista.
Pro gradu -tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millainen vaikutus kyläyhteisöllä on syrjäkylien nuorten voimaantumisessa. Tutkimuskohteenani toimi yhdeksän kylää käsittävä Yläkemijoen alue Rovaniemellä. Aineiston tutkimukseeni keräsin ryhmähaastattelulla, johon osallistui nuoria neljältä alueen kylältä. Aineiston analyysiin käytin sisällönanalyysia fenomenografisella otteella. Tutkimuksessani pyrin kuvaamaan nuorten näkemyksiä kyläyhteisöstä osana heidän elämäänsä ja kiinnittämään huomiota siihen, miten kyläyhteisö näkyy nuoria mahdollisesti voimaannuttavana tekijänä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muotoutuu voimaantumisen, sosiaalisen pääoman ja yhteisö – käsitteen ympärille. Voimaantumisen käsite on hyvin monisäikeinen. Pääsääntöisesti se tarkoittaa omaa elämänhallinta ja kykyä vaikuttaa valinnoillaan niin omaan elämään kuin ympäröivään maailmaankin. Voimaantunut yksilö tai yhteisö kokee tulevansa kuulluksi siihen vaikuttavissa asioissa ja pyrkii myös omalla toiminnallaan saamaan aikaan positiivista muutosta. Nuorten mahdollisuutta voimaantua kyläyhteisössä lähestytään tutkimuksessa voimaantumisen mahdollistavien tekijöiden kautta. Tulokset osoittavat, että Yläkemijoen alueen nuoret kokevat asuinympäristönsä ja kylien tarjoavan heille voimaantumisen mahdollistavia tekijöitä, kuten mahdollisuuksia omaan elämänhallintaan, toimintavalmiuksien saavuttamista, vapautta ja vastuuta sekä mahdollisuuksia osallistua ja toteuttaa itseään. Nuoret luovat sosiaalisia suhteita ja toimivat myös yli kylärajojen. Tuloksissa korostuukin erityisesti Yläkemijoen alueen ja aluelautakunnan merkitys voimaantumisen mahdollistajana sekä nuorten omien yhteisöjen luominen yli kylärajojen.
Opiskelijoiden hyvinvointi ja turvallisuus oppilaitoksissa on viime aikoina nähty tärkeäksi aiheeksi. Sen osoittavat lukuisat projektit joita Suomessa on toteutettu. Näistä yksi on Turvallista ryhmää rakentamaan –hanke (TRR-hanke), joka koulutti muun muassa Oulun seudun ammattiopiston henkilöstöä turvallisen ryhmän rakentamiseen ja tukemiseen. Pro gradu – tutkielmassani tutkin kvalitatiivisen tutkimuksen menetelmin ammatillisten opettajien ryhmän kohtaamisen tapoja. Lisäksi tutkimukseni selvittää opettajien kokemusta siitä, millä tavoin TRR -hankkeen koulutus vaikutti opettajien ammattitaitoon kohdata opetettavia ryhmiä. Tutkimuksessani on viitteitä arviointitutkimuksesta koulutuksen arvioinnin osalta. Tutkimusaineistoni koostui viiden ammatillisen opettajan yksilöllisestä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastattelut toteutettiin opettajien omilla työpaikoilla Oulun seudun ammattiopiston kolmessa eri yksikössä. Tutkimusaineistoni analysoin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttäen. Tutkimukseni osoittaa, että ammatilliset opettajat kohtaavat opiskelijoita vaihtelevissa ympäristöissä ja tilanteissa. Kohtaamiset ovat merkityksellisiä sekä opiskelijoille että opettajille. Kohtaamiset voivat olla pelkkiä tervehdyksiä, mutta myös syvällisiä keskusteluja vaikeistakin asioista. Merkityksellisiä asioita opiskelijoiden kohtaamisissa ovat muun muassa läsnäolo, kuunteleminen sekä arvostava kohtaaminen. Turvallisen ryhmän muotoutumiseen vaikuttaa vuorovaikutteinen ilmapiiri sekä tasavertainen kohtaaminen. Myös yhteiset säännöt, monipuoliset opetusmenetelmät, opettajan persoonallisuus ja auktoriteetti ovat tärkeitä turvallisen ryhmän muotoutumisessa. Turvallisen ryhmän luomiseen opettajat saivat koulutuksesta uusia ideoita sekä toimintamalleja. Koulutuksen vaikutukset tutkimushetkellä sijoittuivat opettajien ajatusten tasolle. Koulutuksen tarjoamia harjoituksia opettajat olivat käyttäneet varsin vähän johtuen pääosin koulutuksen ajankohdasta sekä uusien opiskelijaryhmien puutteesta. Kokonaisuudessaan koulutus koettiin tärkeänä ja se oli saanut opettajat entistä enemmän pohtimaan turvallisen ryhmän merkitystä sekä omia mahdollisuuksia vaikuttaa siihen.
Fenomenografinen tutkimuksemme käsittelee Pohjois-Suomessa asuvien monikulttuuristen oppilaiden hyvinvointia. Selvitimme, mitkä asiat oppilaiden näkökulmasta liittyvät hyvinvointiin, sekä miten kouluhenkilökunta voi tukea monikulttuuristen oppilaiden hyvinvointia. Oppilaiden haastattelujen perusteella muodostimme hyvinvoinnin kolme ulottuvuutta: fyysinen hyvinvointi, kuuluminen joukkoon ja itsensä kehittäminen. Fyysiseen hyvinvointiin kuuluivat erityisesti lepo ja liikunta. Joukkoon kuulumiseen sisältyivät perhe ja vertaissuhteet. Ulkopuolisuuden koke-mukset tulivat esille pahoinvointia aiheuttavina tekijöinä. Itsensä kehittämiseen liitettiin harrastukset ja opiskelu. Harrastukset tuottivat paljon iloa. Oma edistyminen kouluaineissa aiheutti stressiä oppilaille. Kouluhenkilökunnan haastattelujen perusteella muodostimme neljä hyvinvoinnin tukemiseen liittyvää ulottuvuutta: hallinnolliset ratkaisut, integraatio kouluyhteisöön, hyväksyvän ilmapiirin luominen ja suomen kielen taidon tukeminen sekä muu tuki. Nämä osa-alueet katsoimme kuuluvan itsensä kehittämisen ja joukkoon kuulumisen yläkategorioihin. Hallinnollisten ratkaisujen nähtiin vaikuttavan taustalla, sillä opetuksellisen rakenteen avulla voitiin vaikuttaa tukipalveluiden kohdentamiseen. Integroinnin nähtiin auttavan sopeutumista, edistävän joukkoon kuulumisen tunnetta ja suomen kielen oppimista. Oppilaiden Ikäerot ja suomen kielen taidon osaamattomuus katsottiin aiheuttavan ulkopuolisuutta. Hyväksyvän ilmapiirin luomisessa keskeisinä asioina tulivat esille asenteisiin vaikuttaminen ja nopea kiusaamiseen puuttuminen. Lisäksi suomen kielen taidon tukeminen ja muiden tukipalveluiden tuominen oppilaille nähtiin tärkeinä.
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia työssäoppimista uudenlaisena oppimisympäristönä. Työssäoppiminen on nykyään erittäin tärkeä osa ammattioppilaitosten koulutusohjelmaa. Tutkimme asioita, jotka auttoivat opiskelijoita niin työssäoppimisen onnistumisessa kuin työyhteisöön sulautumisessa. Tutkimuksessamme selvitettiin mitkä tekijät vaikuttavat työssäoppimisen onnistumiseen ja miten opiskelijat kuvailevat näitä tekijöitä sekä niiden merkityksiä. Tutkimuksen oppimisteoreettisena perustana ovat tekemällä oppiminen sekä yhteistoiminnallinen oppiminen. Tutkimus toteutettiin Ammattiopisto Lappian lähihoitajaopiskelijoille joulukuussa 2012. Tutkimusaineistona ovat kahdentoista lähihoitajaopiskelijan kirjoitelmat. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja aineisto analysoitiin fenomenografisella analyysimenetelmällä. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille opiskelijoiden näkökulmaa työssäoppimisen onnistumiseen vaikuttavista asioista. Aineiston analyysin tavoitteena on, fenomenografian mukaisesti, kuvata ja ymmärtää opiskelijoiden kokemuksia. Tulosten perusteella opiskelijat kuvailivat sosiaalisen pääoman merkitystä sanoilla kuulluksi tuleminen, mukaan ottaminen, arvostus ja yhteistyö. Tutkimuksemme mukaan sosiaalinen pääoma on sekä tavoite että lopputulos onnistuneelle työssäoppimiselle. Tutkimuksemme päätelmänä voimme pitää opiskelijoiden roolin tärkeyttä työssäoppimisen laadun kehittäjänä. Työssäoppimisen kehittämisen onnistumiselle on tärkeää opiskelijoiden mahdollisimman monipuolinen kuuleminen.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää opettajuuden rakentumista Lapin yliopiston luokanopettajakoulutuksessa. Tarkastelun kohteena ovat luokanopettajaopiskelijoiden koulumuistot ja opetusharjoittelukokemukset. Tavoitteena on muodostaa kuva koulumuistojen ja opetusharjoitteluiden merkityksestä luokanopettajaopiskelijoiden ammatillisen identiteetin ytimenä olevan pedagogisen käyttöteorian kehittymisessä. Pedagogisella käyttöteorialla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä opettajan työstä ja opettajuudesta, itsestään opettajana, opiskelijoiden ihmis-, tiedon- ja oppimiskäsitystä sekä opettajan työtä ohjaavia arvoja. Tutkimuksessa on ajallinen näkökulma: käyttämäni aineisto käsittää opiskelijoiden koko koulutusajan, keskimäärin viisi vuotta. Ajallinen näkökulma mahdollistaa sen tutkimisen, miten opiskelijoiden käsitykset muuttuvat harjoittelusta toiseen. Tutkimusaineisto muodostuu luokanopettajaopiskelijoiden opintojensa aikana laatimista pedagogisista portfolioista ja opetusportfolioista. Tutkimus on toteutettu käyttäen narratiivista lähestymistapaa ja sisällönanalyysia. Tulosten mukaan kouluaikaisilla opettajilla on suuri rooli luokanopettajaopiskelijoiden koulumuistoissa. Koulumuistojen merkitys on luokanopettajaopiskelijoiden ideaali-identiteetissä: muistojen pohjalta opiskelijat muodostavat käsityksen siitä, millaisia opettajia he itse haluaisivat tulevaisuudessa olla. Koulumuistot ovat lähtökohta pedagogisen käyttöteoriansa kehittymiselle. Opetusharjoitteluiden aikana käyttöteoria kehittyy edelleen. Orientoivassa harjoittelussa oppilaantuntemuksen merkitys on opiskelijoille siinä, että se helpottaa opettajan työtä. Alussa opiskelijoiden käsitykset opettajan työstä ja opettajuudesta ovat yksipuolisia painottuen opettamiseen. Ainedidaktisessa harjoittelussa oppilaantuntemus syvenee oppilaslähtöiseksi ajatteluksi. Opiskelijoiden käsitykset opettajan työstä ja opettajuudesta laajenevat vähitellen. Ainedidaktisessa harjoittelussa opettajuuden ymmärretään sisältävän myös kasvatusta. Kenttäharjoitteluvaiheessa opettajan työn laaja-alaisuus paljastuu kokonaisuudessaan. Syventävä harjoittelun aikana opiskelijat tiedostavat sen, että opettaja ei ole koskaan valmis, vaan hän oppii ja kehittyy jatkuvasti. Luokanopettajaopiskelijoiden ammatillisen kehittymisen välineitä opetusharjoitteluissa ovat palaute ja ohjaus sekä reflektio.
Tarkastelen tutkielmassani alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa elettyä lapsuutta. Samalla tutkin näiden henkilöiden selviytymistä. Tavoitteenani on selvittää, mitkä tekijät ovat edistäneet alkoholiongelmaisten vanhempien lasten selviytymistä. Tutkielma on luonteeltaan narratiivis-elämäkerrallinen. Aineistona toimivat alkoholiongelmaisten vanhempien aikuisten lasten kirjoittamat omaelämäkerrat. Kirjoittajat löytyivät omien kontaktien ja internetissä julkaistujen ilmoitusten avulla. Omaelämäkertoja on yhteensä yksitoista, joista kymmenen on naisten kirjoittamia ja yksi on miehen kirjoittama. Aineiston analyysi toteutettiin kahdessa osassa narratiivisia analyysimenetelmiä hyödyntäen. Tulosten mukaan alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eläneiden lapsuudenkokemukset ovat hyvin erilaisia. Toiset ovat eläneet niin sanotun tavallisen lapsuuden vanhempien alkoholiongelmista huolimatta. Osan lapsuutta vanhempien alkoholiongelmat ovat varjostaneet monin tavoin. Tutkimushenkilöt eivät kuitenkaan ole tyytyneet uhrin rooliin, vaan ovat pyrkineet kohti selviytymistä erilaisia selviytymiskeinoja käyttämällä. Nämä selviytymiskeinot ilmentävät henkilöiden omaa aktiivista toimijuutta. Selviytymiseen on saatu tukea myös läheisiltä ja muilta ulkopuolisilta tahoilta. Huostaanotto ja terapia ovat olleet merkittävässä roolissa monen selviytymisprosessissa. Alkoholiongelmaisesta vanhemmasta eroon pääseminen on ollut monelle elämän käännekohta. Huomionarvoista on se, ettei lapsuudenkokemuksista voi päätellä, millainen henkilön loppuelämä tulee olemaan tai kuinka paljon selviytymisen eteen on tehtävä töitä. Selviytyminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat oma elämänasenne sekä persoonallisuus.The focus of my thesis is the survival of individuals brought up by parents who have had problems with alcohol. My aim is to study the factors that have contributed to the coping of these children. This thesis takes a narrative-biographical form. The subject material consists of the selfwritten biographies of the now grown-up children who were brought up by parents struggling with alcohol problems. The individuals were found through personal contacts and by placing advertisements online. Eleven biographies were gathered in total, ten written by females and one by a male. The analysis is carried out in two parts by using a narrative analysis method. The results show that the childhood experiences and memories among the children who have lived with parents with alcohol problems are very different from each other. Some have lived a so-called normal childhood in spite of their parents’ alcohol problems. Some individuals’ childhood has been affected in several negative ways because of their parents’ problems. The participants however have not accepted the status of a victim, but have worked through the experiences with different coping techniques. These coping techniques embody the participant’ own active agent. Often their coping has been supported by those close to the individuals, and other help coming from outside the family. Custody and therapy have played a significant role in several individual’s coping process. Being parted from the parent with the alcohol problem has for many participants been an important turning point. It is worth noting that one cannot determine from individual’s childhood experiences what kind of future is expected for them, nor how much work is to be done in order to cope. Coping is unique to each individual and is affected by each person’s own attitude and personal attributes.
Gradussani tutkin, kuinka sukupuoli muotoutuu lapsuuden instituutioissa ja vertaisryhmissä. Tutkimukseni tavoitteena on tuoda esiin, kuinka sukupuolta muokataan varhaiskasvatuksen arjessa. Sukupuoli kietoutuu valtaan monella tapaa. Kasvattajat ja vertaiset käyttävät valtaa normaalistaessaan lapsuutta. Normaalistaminen ilmenee kieltoina, estoina ja pelkoina, kun yritetään välttää epänormaalia sekä paineena normaali kohti. Tutkimusaineistoni koostuu nettikeskustelusta, jossa kasvattajat argumentoivat Helsingin Sanomissa syksyllä 2009 olleen sukupuolittunutta lelumainontaa käsitelleen uutisen pohjalta. Keskustelussa on mukana miehiä ja naisia, joista osa on isiä ja äitejä. Keskustelua käydään lelujen ja lapsuuden sukupuolittumista vastaan ja sen puolesta. Tutkin sitä, miten sukupuolittunutta lapsuutta normalisoidaan arjessa. Miten esimerkiksi leluja ja leikkejä kontrolloidaan? Kuka niitä kontrolloi ja miksi? Sukupuolijako korostuu varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvattajat kohtelevat tyttöjä ja poikia eri tavoin ja lapset oppivat, että sukupuoliero määrittää heidän olemistaan. Tytöille ja pojille opetetaan, miten heidän odotetaan käyttäytyvän ja leikkivän ja millaiset lelut kuuluvat pojille ja tytöille. Lapset kokevat paineita ollakseen tavallisia, sillä kasvattajat olettavat kaikki pojat samanlaisiksi ja kaikki tytöt toisenlaisiksi. Kasvattajat eivät näe eroja monenlaisten tyttöjen kesken ja erilaisten poikien kesken. Lapset kuitenkin hyötyvät enemmän siitä, kun heitä opetetaan kyseenalaistamaan sukupuolinormatiivisia tapoja toimia, kuin jos niitä tuputetaan heille. Erityisesti poikien rooli on nykyisin ahdas, eikä pojille sallita feminiinisiä olemisen tapoja. Tutkimustulosten mukaan erilaisuus ja toisenlainen pelottavat kasvattajia ja siksi he käyttävät valtaa normalisoidakseen lapsuutta tavalliseksi. Pelko rajoittaa erilaisuuden hyväksymistä, samoin se pakottaa tekemään asiat tietyllä tavalla, kuten asiat on tapana tehdä. Poikia ja tyttöjä rajoitetaan eri tavoin. Tytöille sallitaan maskuliinistakin käyttäytymistä, kun taas poikien käyttäytyminen on tiukasti rajattua. Pojilta odotetaan maskuliinisuutta ja jos he eivät sitä ole, heitä rohkaistaan siihen. Pojat kokevat kovia paineita oikeanlaiseen sukupuoleen kasvamisessa ja se huolettaa kasvattajia. Tutkimustulosten mukaan suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa on vallalla kaksi eri tavoin ajattelevaa kasvatusnäkemystä, feministikasvattajat ja sukupuoliuskoiset konservatiivit. Molemmilla puolilla on naisia ja miehiä. Feminismi herättää pelkoa suomalaiskasvattajissa. Ei ole samantekevää minkälaisia asenteita varhaiskasvattajat opettavat leikki-ikäisille lapsille. Sukupuolitietoisen varhaiskasvatusympäristön rakentamista tuetaan parhaiten sisällyttämällä varhaiskasvattajien opintoihin tasa-arvo ja sukupuolitietoisia opintojaksoja. Tärkeintä on saada sukupuolisensitiivisyys ja tasa-arvo kirjattua uuteen varhaiskasvatuslakiin, muutoin päiväkotien sukupuolittuneet tapaisuudet eivät muutu.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata niitä käsityksiä, joita kouluikäisten lasten vanhemmilla on koulun opetus- ja kasvatustyön suhteesta. Työn tavoitteena on nostaa vanhempien ääni kuuluviin siihen keskusteluun, jota nykykoulun opetus- ja kasvatustyön tavoitteista käydään. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty keväällä 2010. Tutkimushenkilöinä tutkimuksessa on kahdeksan kouluikäisen lapsen vanhempaa ja tutkimusaineistona heidän teemahaastattelunsa. Tutkimuksen pääongelmana on:Millaisia käsityksiä kouluikäisten lasten vanhemmilla on nykypäivän koulun kasvatus- ja opetustyön välisestä suhteesta? Tutkimuksen pääongelmaan on vastattu viiden alaongelman sekä haastatteluaineiston laadullisen analyysin ja teemoittelun avulla. Vanhempien käsityksien mukaan nykykoulun tehtäviä ovat: selviytyjien valmentaminen tehokkuutta vaativassa ajassa, kodin kasvatustyön tukeminen, lasten käyttäytymis- ja sosiaalisten taitojen harjaannuttaminen sekä yhteiskunnan ja tulevaisuuden rakentaminen tulevia työntekijöitä tuottamalla. Osa vanhemmista oli sitä mieltä, ettei koululla ole roolia lasten kasvattajana, osa taas näki koulun olevan ensisijainen kasvattaja, jos koti ei lasten kasvatustehtävästä suoriudu. Vanhempien käsityksissä koulun opetus- ja kasvatustyö nivoutuivat kiinteästi toisiinsa. Opetus nähtiin selkeästi faktatiedon jakamisena ja kasvatus koulussa käsitettiin moraalin kehittämisenä, itsetunnon kasvattamisena ja henkisten arvojen siirtämisenä sukupolvelta toiselle. Kasvatuksella koettiin olevan syvempi henkinen perusta, kun taas opetus oli konkreettista tiedon siirtoa. Vanhempien käsityksistä nousi esiin myös hienoinen huoli koulumme tietopainotteisuudesta.