Kaikki aineistot
Lisää
Opinnäytetyössä tutkittiin, miten yrittäjyyttä suunnittelevien henkilöiden käsitykset yrittäjän tärkeimmistä ominaisuuksista muuttuvat viiden päivän mittaisen yrittäjävalmennuksen aikana. Tutkimuksen kohteena olivat Yrittäjyyden valmennuskeskus Intotalon Viisi askelta yrittäjyyteen -valmennukset Lapin alueella. Tutkimusmenetelmänä opinnäytteessä käytettiin toimintatutkimusta. Toimintatutkimuksella pyritään kehittämään olemassa olevaa käytäntöä paremmaksi. Opinnäytteessä tarkasteltiin myös persoona- ja liiketoimintalähtöisen yrittäjyyden eroja sekä yrittäjän menestykseen vaikuttavia ominaisuuksia ja erilaisia valmennuksellisia menetelmiä, joilla ominaisuuksien kehittämistä voidaan tukea. Opinnäytteessä neljän Viisi askelta yrittäjyyteen -valmennusryhmän osallistujat vastasivat sekä valmennuksen alussa että lopussa kyselyyn, jossa heidän tuli määritellä viisi tärkeintä yrittäjän ominaisuutta. Vastaajien käsityksiä yrittäjän tärkeimmistä ominaisuuksista tarkasteltiin tutkimuksessa Sydänmaanlakan kokonaiskuntoisuuden osa-alueiden kautta. Tutkimuksesta selvisi, että Viisi askelta yrittäjyyteen -valmennuksen sisältö täyttää valmennukselle asetetut tavoitteet myös osallistujien yrittäjyyskäsitysten laajentamisen näkökulmasta. Tutkimuksen tuloksena valmennusten kehittämiskohteiksi esitettiin erityisesti kokonaiskuntoisuuden osa-alueista psyykkisen ja fyysisen kunnon osa-alueiden syventämistä valmennussisällöissä.
Tutkielma käsittelee myyräkuumeen mallintamista tila-avaruusmalleilla. Tutkin myyrärunsauksien ja myyräkuumetapausten välistä riippuvuutta ja selvitän, voidaanko myyrärunsauksilla ennustaa tulevia myyräkuumetapausten lukumääriä. Sen lisäksi selvitän, kuinka monen kuukauden viiveellä myyräkuumetapaukset ilmenevät suhteessa myyrärunsauksiin. Sekä myyrärunsaudet että myyräkuumetapausten lukumäärät vaihtelevat vuodenajan mukaan. Myyräkuumetapausten aineisto on kerätty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterin tilastotietokannasta ja myyrärunsausaineisto on saatu Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitokselta. Molempien aikasarjojen alkamisvuosi on 1995. Myyrärunsauksia on vuoteen 2014 asti ja myyräkuumetapauksia on sen lisäksi vielä vuodelta 2015. Alueellisesti rajoitutaan tarkastelemaan vain Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Etelä- Savon sairaanhoitopiirien tartuntatapauksia. Aiemmin myyräkuumetapausten ja myyrä runsauksien välistä riippuvuutta on mallinnettu yleistetyillä lineaarisilla sekamalleilla. Tila-avaruusmallit soveltuvat kuitenkin monipuolisemmin ajassa vaihtelevan kehityksen mallintamiseen. Tutkielmani antaa viitteitä siitä, että myyräkuumetapaukset ilmenevät viiden kuukauden viiveellä metsämyyrärunsauksien suhteen. Käyttämäni mallin ennustekyky on Keski-Suomen osalta epätarkka, mutta Pohjois- ja Etelä-Savon myyräkuumetapausten ennustaminen onnistuu melko hyvin kuusi kuukautta eteenpäin.
Viimeisen vuosikymmenen aikana monet luonnontieteelliset alat ovat olleet murrosvaiheessa uusien entistä hienostuneempien tutkimusmenetelmien kehityttyä. Geenien, molekyylien ja reseptoreiden tutkimisesta on tullut myös luututkimuksen pääsuuntaus. Usein tämä kuitenkin tuntuu tapahtuvan sen kustannuksella, että unohdetaan luuston perustehtävä liikkumisen mahdollistavana tukirankana ja siten sen tärkeimmät ominaisuudet: lujuus ja jäykkyys. Jo 1800-luvulla osoitettiin, että luulla on erityinen kyky mukautua siihen kohdistuvaan kuormitukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aktiivisilla, liikkuvilla yksilöillä luut ovat vahvempia ja vuodelevossa olevilla luut ovat heikompia. Luiden ominaisuuksien selvittämiseksi on olemassa monia, lähinnä röntgen-säteilyä hyväksikäyttäviä, tutkimusmenetelmiä. Luun äärettömän monimutkaisen ja hienostuneen rakenteen takia nämä menetelmät eivät pysty antamaan tarkkaa arviota sen lujuudesta. Tästä syystä kokeellisessa luututkimuksessa on käytettävä biomekaanisia testejä, joissa luuta kuormitetaan katkeamiseen saakka. Tämän väitöstutkimuksen ensimmäisessä osassa tutkittiin biomekaanisten testien käytettävyyttä luututkimuksessa ja kehitettiin uusi biomekaaninen testi rotan reisiluun lujuuden selvittämiseksi. Koe-eläinmallin käyttäminen mahdollisti luiden todellisen lujuuden selvittämisen väitöstutkimuksen toisessa osassa. Tässä tarkasteltiin kasvun, naishormonin (=estrogeenin) ja mekaanisen kuormituksen vaikutuksia luustoon. Tutkimuksen perusteella sisäsyntyiset tekijät riittävät muodostamaan luusta lähes totunnaisen kokoisen, vaikka ulkoista vaikutusta (kuormitusta) ei olisikaan. Sen sijaan kuormitus on välttämätöntä luun ominaisen muodon kehittymisen kannalta. Naishormonin osuus vaikuttaa tutkimuksen perusteella olevan määrällisesti vähäinen mutta tarkoituksenmukainen lisäten mineraalivarantoja luustoon jälkeläistuotannon tarpeisiin. Murtumat ja siihen altistava osteoporoosi eli luukato ovat yksi kansanterveydellisesti merkittävimmistä haasteista länsimaissa. Ikääntymiseen liittyvän osteoporoosin uskotaan yleisesti johtuvan vanhan luun kykenemättömyydestä mukautua siihen kohdistuvaan kuormitukseen. Tämän seurauksena luuta hajottavat tekijät heikentävät luuta, mikä altistaa murtumille. Ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu, että runsas liikunta ikääntyneillä on korkeintaankin luun kuntoa ylläpitävää mutta harvoin luuta vahvistavaa. Tämän tutkimuksen kolmannessa osassa osoitettiin, että vanhan rotan luun mukautumiskyky on yhtäläistä nuorten yksilöiden luihin verrattuna. Onkin ilmeistä, että ihmisillä tehtyjen tutkimusten vaatimattomat tulokset johtuvat pääasiassa siitä, että vanhusten on äärimmäisen vaikeaa kuormittaa luustoaan riittävän voimakkaasti säilyttäen samalla riittävä turvallisuus. Tutkimustulos viittaa siihen, että mikäli turvallisia ja tehokkaita kuormitusmenetelmiä pystyttäisiin kehittämään, ikääntymiseen liittyvän osteoporoosin kehittymiseen saatetaan voida vaikuttaa luonnollisesti kuormituksen avulla.
Tämän tutkielman tarkoitus on tutkia Turun yliopiston valmiutta vastata Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 eli yleisemmin Tietosuoja-asetuksen asettamiin haasteisiin henkilötietojen käsittelystä organisaation henkilörekistereissä. Tutkielmassa käydään läpi myös yleisemmin suuren organisaation haasteita suoriutua henkilötietojen käsittelystä asetuksen vaatimalla tavalla. Tutkielmassa keskitytään ensin käsittelemään yliopistoa organisaationa sekä sen luonnetta julkisena organisaationa sekä sen keskeisimpiä henkilörekistereitä. Näiden henkilörekisterien henkilötiedon käsittelyn analysoinnin kautta tutkielma pyrkii muodostamaan kuvan yliopistosta henkilötietojen käsittelijänä yleisemmin ilman, että läpikäynti ulotettaisiin jokaiseen organisaation henkilörekisteriin. Tutkielmassa käydään läpi Tietosuoja-asetuksen sisältö niiltä osin kuin sen katsotaan koskettavan tutkielmassa käsiteltäviä henkilörekistereitä. Lisäksi tutkielma keskittyy myös vertaamaan Tietosuoja-asetuksen sisältöä sen edeltäjään, vuonna 1995 julkaistuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 95/46/EY. Lopuksi jokainen tutkielmaan valittu henkilörekisteri peilataan Tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin ja analysoidaan niiden kyvykkyys vastata henkilötiedon käsittelylle asetettuihin vaatimuksiin laeissa ja asetuksissa. Osana analyysiä käydään läpi myös tutkimuksen aikana henkilötietojen käsittelyyn tehdyt kehitystoimet. Tutkimuksen teoreettinen osuus pohjautuu kokonaisuudessaan Tietosuoja-asetukseen ja sen pohjalta tehtyihin tietosuojaan liittyviin linjauksiin sekä tietosuojalakiin. Tutkielman tuloksena todetaan Turun yliopiston kyenneen vastaamaan Tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin kaikkiaan hyvin, mutta tutkielman tuloksena syntyy myös lista henkilörekisterien puutteista ja kehitysehdotuksista kutakin henkilörekisteriä kohden.
OBJECTIVES: A lesion in the spinal accessory nerve is typically iatrogenic: related to lymph node biopsy or excision. This injury may cause paralysis of the trapezius muscle and thus result in a characteristic group of symptoms and signs, including depression and winging of the scapula, drooped shoulder, reduced shoulder abduction, and pain. The elements evaluated in this long-term follow-up study include range of shoulder motion, pain, patients' satisfaction, delay of surgery, surgical procedure, occupational status, functional outcome, and other clinical findings. METHODS: We reviewed the medical records of a consecutive 37 patients (11 men and 26 women) having surgery to correct spinal accessory nerve injury. Neurolysis was the procedure in 24 cases, direct nerve repair for 9 patients, and nerve grafting for 4. Time elapsed between the injury and the surgical operation ranged from 2 to 120 months. The patients were interviewed and clinically examined after an average of 10.2 years postoperatively. RESULTS: The mean active range of movement of the shoulder improved at abduction 44° (43%) in neurolysis, 59° (71%) in direct nerve repair, and 30° (22%) in nerve-grafting patients. No or only slight atrophy of the trapezius muscle was observable in 75%, 44%, and 50%, and no or controllable pain was observable in 63%, 56%, and 50%. Restriction of shoulder abduction preceded deterioration of shoulder flexion. Patients' overall dissatisfaction with the state of their upper extremity was associated with pain, lower strength in shoulder movements, and occupational problems.
The aim of this study was to compare the consistency and reliability of the six-strand Gan modification of the Lim-Tsai flexor tendon repair with the four-strand Adelaide repair, both with 3-0 sutures and with eight to ten runs of simple 5-0 running peripheral suture as well as the influence of the surgeons’ level of experience on the strength of the repair in a cadaveric animal setup. Thirty-nine surgeons repaired 78 porcine flexor digitorum profundus tendons with either the Adelaide technique (39 tendons) or the modified Lim-Tsai technique (39 tendons). Each repaired tendon was tested in a material testing machine under a single cycle load-to-failure test. The forces were recorded when the gap between the two tendon stumps reached 1 and 2 mm and when irreversible elongation or total rupture occurred. We found no significant differences in gap formation force and yielding strength of the tendons between the two methods. The surgeon’s previous experience in tendon repairs did not improve the consistency, reliability or tensile strength of the repairs. We conclude that if a strong peripheral suture is added, the modified Lim-Tsai repair has the same technical reliability and consistency as the Adelaide repair in term of ultimate loading strength in this test setup.
Background According to prevailing understanding, skeletal mechano-responsiveness declines with age and this apparent failure of the mechano-sensory feedback system has been attributed to the gradual bone loss with aging (age-related osteoporosis). The objective of this study was to evaluate whether the capacity of senescent skeleton to respond to increased loading is indeed reduced as compared to young mature skeleton. Methods and Findings 108 male and 101 female rats were randomly assigned into Exercise and Control groups. Exercise groups were subjected to treadmill training either at peak bone mass between 47–61 weeks of age (Mature) or at senescence between 75–102 weeks of age (Senescent). After the training intervention, femoral necks and diaphysis were evaluated with peripheral quantitative computed tomography (pQCT) and mechanical testing; the proximal tibia was assessed with microcomputed tomography (μCT). The μCT analysis revealed that the senescent bone tissue was structurally deteriorated compared to the mature bone tissue, confirming the existence of age-related osteoporosis. As regards the mechano-responsiveness, the used loading resulted in only marginal increases in the bones of the mature animals, while significant exercise-induced increases were observed virtually in all bone traits among the senescent rats. Conclusion The bones of senescent rats displayed a clear ability to respond to an exercise regimen that failed to initiate an adaptive response in mature animals. Thus, our observations suggest that the pathogenesis of age-related osteoporosis is not attributable to impaired mechano-responsiveness of aging skeleton. It also seems that strengthening of even senescent bones is possible – naturally provided that safe and efficient training methods can be developed for the oldest old.