Kaikki aineistot
Lisää
Runolaulusta kokonaisvaltaiseen improvisointiin Outi Pulkkinen, 2014. Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia. MuTri-tohtorikoulu. Kansanmusiikin aineryhmä. Taiteellinen tohtorintutkinto. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja 24. Tämä kirjallinen työ on osa Outi Pulkkisen taiteellista tohtorintutkintoa Sileän tilan laulu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Kirjallisessa työssä avataan taiteellisen tutkinnon harjoitusmenetelmien kehittymistä ja harjoitusprosesseja, joiden kautta taiteellinen tutkimus tehtiin. Tutkimus keskittyi kokonaisvaltaisen improvisaation kehittämiseen ja suomalaiseen arkaaiseen musiikkiin, erityisesti runolauluun. Kokonaisvaltaisen sooloimprovisaatiomenetelmän kehitystyössä tutkimuksen kohteita olivat esiintyjäntietoisuus, itseohjaus, lihas-, kuulo- ja tunnemuisti, ilmaisullisten elementtien yhteys toisiinsa sekä esityksellisyys. Arkaaisen musiikin taiteellisen tutkimuksen tuloksia esitellään kolmessa artikkelissa. Ensimmäinen artikkeli käsittelee runonoppimismenetelmiä, toinen runolaulutarinoiden ja -sävelmien sekoittumista ja kolmas tietoisuuden tilan muutoksia arkaaisen musiikin esitystilanteessa. Tutkinnon taiteellisena tuloksena syntyi CD-levy ja 23 soolo- ja ryhmäesitystä, joiden yhteiskesto oli 38 tuntia. Kokonaisvaltaista monitaiteellista improvisaatiota oli 13 tuntia, runolaulua, jouhikonsoittoa ja improvisaatiota yhdistäviä konsertteja 24 tuntia. Tohtorintutkinnon lopputulema on taiteilija, joka kokee olevansa esiintyessään virheetön ja vapaa ilmaisemaan sen hetkistä olemustaan; muusikko, joka on laajentanut esityksellisen ilmaisunsa liikkeeseen ja puheeseen. Kirjallinen työ esittelee myös tekijän taiteilijuuden kehittymisen lapsuudesta tohtoriopintojen alkuun. Kirjallisen työn monimediaisessa versiossa on nähtävissä ja kuultavissa video- ja äänitallenteita taiteellisten osioiden esityksistä. Vapauden edellytyksenä on luopua yrittämisestä ja kuunnella itseä ja ympäristöä tässä hetkessä.
Tässä taiteellisen tohtorintutkinnon tutkielmassa valotan säveltämisen prosessia oman musiikkinsa säveltävän ja esittävän kansanmuusikon näkökulmasta. Tarkastelen, kuinka sävelkieleni ja säveltäminen ovat kehittyneet tämänhetkiseen muotoonsa syventyessäni soolotyöskentelyyn, viulunsoiton ja laulun yhdistämiseen sekä suomalaisen kansanmusiikin kahteen eri historialliseen kerrostumaan: arkaaiseen eli vanhakantaiseen perinteeseen sekä uudempaan perinteeseen, erityisesti pelimannimusiikkiin. Tutkintoni taiteellisessa osiossa valmistin viisi konserttia, joista neljä toteutin soolona ja yhden erikokoisten yhtyeiden kanssa. Soolokonsertit olivat Sanaton tarina (2014), Kaksi kertojaa (2014), Alasti synnyin minä maailman helmaan (2015) ja Alku – The Beginning (2017). Viimeiseen konserttiin sisältyi myös samannimisen soololevyn tekeminen (julkaisija Nordic Notes 2018). Neljäs konserttini Tarinankertojat (2016) oli yhtyekonsertti. Konsertteja työstäessäni tutkin sekä soolosoiton että yhtäaikaisen viulunsoiton ja laulamisen haasteita ja mahdollisuuksia. Näitä kehittämällä sain uusia näkökulmia säveltämiseen ja esittämiseen. Kehitys kuului sävellyksissäni esimerkiksi haastavampina soittoteknisinä ratkaisuina ja musiikin pitkän kaaren luomisessa. Esiintyessä läsnäoloni vahvistui. Löysin itseni musiikin ääreltä haavoittuvaisempana mutta samalla rohkeampana. Tohtorintutkinnon taiteellinen ja kirjallinen työskentely muodostavat yhdessä muusikkolähtöisen tutkimusnäkökulman. Tutkimus tuo uutta tietoa omaa musiikkiaan esittävän muusikon työskentelemisestä, yksin esiintymisen eli soolosoiton olemuksesta sekä säveltämisestä prosessina. Reflektoimalla taiteellista työskentelyäni näistä lähtökodista valotan lukijalle sitä polkua, jossa musiikkini syntyy. Suomalaisen kansanmusiikin arkaaiseen kerrostumaan syventyminen on ollut avainasemassa säveltäjyyteni kehitykselle. Se muutti sekä musiikkikäsitystäni että koko säveltämisen tapaa ja laajensi musiikillisia keinovarojani. Tuon esille, kuinka musiikkini työstämisessä säveltäminen ja harjoittelu eivät ole enää toisistaan erillisiä osatekijöitä ja kuinka improvisointi on vaikuttanut säveltäjyyteeni. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on rohkaista myös muita viulisteja hyödyntämään laulamista soittaessaan. Opettaessani olen huomannut, että se inspiroi oppilaita ja kehittää heidän ilmaisuaan ja soittoteknisiä taitojaan vapautuneempaan suuntaan.
My artistic doctoral degree “Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Folk musician as a composing instrumentalist” consists of five artistic parts, two peer-reviewed articles and a summary. The essential themes of the research project have been composing through improvisation and studying tradition through playing. From these themes emerged the need to examine the essence of folk musicianship more generally, as so far little has been written about the phenomena connected to today’s Finnish academic folk musicianship. In my work, a kantele model from the end of the 19th century assumes an important role. This Jooseppi Pohjola kantele, as I have named it, is played with a wooden stick. I have also developed new playing techniques and ways of using the instrument. The five concerts in this doctoral project included my compositions for the Jooseppi Pohjola kantele, experi¬mental improvisation and an in-depth exploration of the traditions related to the instru¬ment. The first concert, “Lunkula – Compositions for the Jooseppi Pohjola kantele” (2013), was the artistic starting point of the project. The second concert, “Hienohelma (princess) and a jumping wooden horse – Rough traditional music for kantele” (2014), was based on traditional material that I had learnt by listening to archival recordings. “Vaaralla – Experimental encounters”, the third concert (2016), involved experimental improvisation as a trio. The aim of the concert was to discover new tone colors and playing techniques. The fourth concert, “Pohjolan Pauhu – A composition for ten Jooseppi Pohjola kanteles”, was a piece for ten musicians, in which I utilized the tone colors and playing techniques I had discovered during the course of the research process at that point. My thesis includes two peer-reviewed articles and an introduction, which also summarizes the whole study. The first article, “Kantele players Arvi, Aarne and Alfred – Researching the traditional stick-playing styles through music making” (Etnomusikologian vuosikirja 2018), concentrates on stick-playing, which is one of the Finnish kantele traditions. The ar¬ticle is based on analyzing the personal styles of three musicians who represent the stick-playing tradition. I also seek to answer the question how a musician studies traditional styles through playing. The second article “Lempeä nostattamassa – Folk musician as an improvising composer” (Ruukku 2020), is in the form of an exposition. I examine a style of composing that is based on improvising and explain the process of working as a composer that performs their own works. The Introduction summarizes the themes of the entire pro¬ject. In it, I shed light on the background and methods of my artistic research and on the relationship between the concerts and the thesis. One of the central aims of my study has been to verbalize the methods I use. Literature on the artistic practices of professional Finnish folk musicians is scarce, and letting the musi¬cians themselves put their tacit knowledge of music making into words is highly impor¬tant. Explicating my personal working methods to others is meaningful for the research on folk music. The methods I have developed emerge from musicianship and playing. The most important method I have used in studying the stick-playing tradition has been obser¬ving through playing. It is based on the careful listening of archival recordings and playing along with them. This method has enabled me to discover how the musician playing on the archival recording has executed his music technically. This method requires the researcher to have an in-depth understanding of the stick-playing tradition, in terms of both theory and practice. I decided to call the composing method I use improcomposing through playing. It is an instrumental approach based on using improvisation as a tool for composing. In the exposition I illustrate these practices through describing how my piece Lemmennosto (2013) originated. Professional Finnish folk musicians employ a host of different methods when it comes to creative work. I illustrate this by examining the activities of a composer who performs their own works. Within the Finnish folk music pedagogy, creativity is a highly important value in itself, and this influences the diversity of the field. Each musician expresses their creativity in a way that feels most natural to them. In my study, I point out that different characters and individuality are an asset and a strength for the Finnish folk music field. A low-threshold approach to composing and encouraging students to improvise could be utilized in music education on a much wider scale. Professional folk musicians would have a lot to offer in this regard.
The core application of my research project is a pedagogical package or toolkit for studying and teaching electroacoustic music performance and improvisation. The package consists of a series of units, each of which investigates fundamental concepts or elements of electroacoustic music, sound theory and its performance aspects through improvisational strategies. The two disciplines of electroacoustic music performance and improvisation, have been considered in a combined and holistic manner. Each unit includes musical exercises, performance situations, theoretical discussions and suggested developments designed to systematically address the essential questions of becoming a sound performer integrating electrical means with musical expression. The toolkit is presented within a theoretical framework where the main aspects of the discipline have been studied: listening and improvisation, the contributions of the electroacoustic genre to modern musicianship and a collection of electronic instruments as tools for performance. The toolkit has been developed using a process of qualitative inquiry and action research methodology based on fieldwork with university student groups during more than one thousand hours of workshops over the past five years. The final result is thus a fully integrated skill set compiled in a book. This research is a response to the modern challenges of designing pedagogical content towards the development of performance skills with electronic instruments and audio technology. The main research question leading this work project has been: What are the methods, materials, resources, and strategies required to develop skills in the discipline of Electroacoustic Music Performance and Improvisation? I approached this question by following a combined methodology of action research and deductive-inductive analysis. The deductive-inductive methodology was applied in the following way: an initial hypothetical content of sonic concepts, performance ideas, musical situations and electroacoustic themes was investigated with music students at third-level education (University of the Arts Helsinki) in a series of workshops. Evaluating a hypothesis through fieldwork entailed a deductive process. Accordingly, the research findings were recorded via a process of data collection, which included audiovisual recordings, working notes, personal observations, and verbal or written feedback from the participants. This data was then analyzed and evaluated through a triangulation process with my supervisors, leading to the reformulation of the toolkit's contents. In contrast, the process of inferring the theory and contents of the electroacoustic music performance and improvisation discipline from the collected data was an inductive process. The new contents were then further tested on the field and analyzed until reaching the form presented in this document: twenty one units organized into four sections researching the sonic, electroacoustic, musical and performative foremost aspects or elements of the discipline; a discussion on the related values of improvised sonic performance and three chapters establishing the theoretical framework. The results of this research offer the opportunity to acquire knowledge and understanding of electroacoustic music by performing with the tools of the genre while simultaneously developing improvisation skills through the manipulation of sound technology concepts. Playing with electroacoustic tools must impose no obstacle to the flow of the performer's intuition and musical thinking, and the development of a proper dexterity should be considered a fundamental part of modern musicianship. Whereas performance, improvisation and electroacoustic music are too often treated as distinct disciplines, in this work, these topics are developed and explored in an entirely unified manner. This approach allows the development of a fully integrated skill set in a single, cohesive discipline: Electroacoustic Music Performance and Improvisation. This pedagogical toolkit will grant new generations of students of electroacoustic improvisation access and insight into a unified method and discipline; one might further hope for it to spark new relationships between musicians and technology, or even to stimulate further research in domains such as psychoacoustics, acoustics, electroacoustic lutherie or the philosophy of music education.
The overarching aim of my research is to investigate the approaches professional singers use to memorize lyrics and remember the lyrics during a performance. I focus especially on the challenge of singing and performing in a language other than one’s mother tongue since it is quite common among singers. The research questions that will address this overarching aim are: • What different strategies do singers use to memorize lyrics? • What kind of strategies do singers use to remember song lyrics while performing on stage and what coping mechanisms do they use if they forget the lyrics? • How does the language of the song influence the memorization of lyrics and remembering them during performance? Based on my research results, using various strategies based on different memory systems is the most effective way to memorize lyrics. It is recommended to memorize the song by deliberate memorization training instead of relying only on motor memory. By memorizing lyrics in deliberate ways, for example by using structural memory or emotional memory, when performing, a singer can rely on different memory systems and be able to cope in a situation where the motor and auditory based association chains fail. Strategies to memorize the lyrics include for example studying the meaning of the text, translating it into one’s mother tongue if necessary, memorizing the lyrics phonetically, writing the lyrics on paper by hand, listening to a recording of the song and singing along with the recording, as well as attaching emotions and an interpretation to the lyrics, and making a storyline to structure the song. When forgetting the lyrics on stage common coping mechanisms include singing the lyrics of the previous verse or singing the same lyrics twice, singing without words for example scatting, humming, or singing with relevant syllables as well as taking a break and indicating to the band to play a solo or to continue longer in the part they are already playing.
This written work is an artistic study, that looks into the emerging culture of Ecstatic Dance, which started in Hawaii in 2000 and mixes free-form movement, community building, and a wide range of music. The focus is on my related musicianship, as well as the dance's presence in Finland, where it remains relatively obscure in academic discourse and media coverage. As a Finnish Ecstatic Dance DJ, performer, and facilitator with several years of experience, I offer a unique insider view. The goal is to explore and define the subtleties of Ecstatic Dance and how it differs from other dance styles and typical clubbing scenes, as well as how I operate as a rare live musician in the Ecstatic Dance scene. In addition to my own observations, the study is based on a literature review that looks at the history of Ecstatic Dance and how it is practised today using secondary data analysis. The artistic study looks into what makes Ecstatic Dance unique, the skills and traits that have helped me to gain proficiency in this scene, and how this involvement has affected my other musical and artistic activities. The following chapters use first-hand experience to further capture the nuances of Ecstatic Dance and place personal perceptions into the bigger picture of this phenomenon globally. In the conclusions chapter I explain how my relationship with pre-planning and improvisations has evolved as a live musician, and the subtle nuances one should consider in order to thrive as an Ecstatic Dance performer. I will also shed light to my current view and understanding of what Ecstatic Dance is and what it can be. The goal is to share understanding about the culture of Ecstatic Dance and provide easier access for participants and musicians alike. Keywords: ecstatic dance, trance, altered states of consciousness, dance, live musicianship, intuition, intention, full-improvisation, live electronics, live looping, spirituality
In this arts-based research I draw on the approaches of autoethnography and artistic research to uncover findings emerging from my artistic and pedagogical navigation through traditional and contemporary folk and global musics. I explore the processes of my own interpretations and understandings of music-making in intercultural contexts through composing, co-creating, and interacting with musicians from different musical and cultural backgrounds. The title of musical vocabularies refers to the process of gathering and understanding musical aesthetics from diverse and unfamiliar musics as a non-native, and how to integrate and transmit these elements artistically and ethically in my performing and teaching practices. Through exploring musical dialogues and collaborations in this research, I discover different ways of music-making and music-thinking, which involve a variety of pedagogical methods and perspectives. In the first sections of this work, I discuss my positionality by briefly unfolding my artistic and educational background, as well as unpack the core methods applied in this arts-based research. On the basis of three selected artistic case studies, I explore new and unfamiliar musical cultures together with their related pedagogical approaches and thinking. I unfold the working methods used and discuss the compositional processes, which involve co-creating and interacting in an intercultural environment, resulting in three main artistic outcomes, including a duo with a musician from the Faroe Islands, collaborations with musicians in Hungary, and an intercultural trio formed for my master’s concert. Through these case studies, I explore the artistic possibilities of intercultural music-making and how hands-on experience can be translated to teaching practice, suggesting a framework for meaningful intercultural musical dialogue. Key findings include that intercultural musical dialogues require multiple ways of music-thinking and pedagogical approaches. Furthermore, immersion into different cultural contexts, including day to day experiences of the culture and hands on collaboration with musicians from inside each culture are essential elements. Finally, I reflect on possible future directions for intercultural musical dialogue and discuss its complexities and current issues.
This autoethnographic work unfolds the creative processes and execution of the Porto Helsinki Sound Promenade Project. Rooted in an ambition to investigate the intricate interplay between musicians and audience within a live performance setting, this project harnesses the cityscapes of Porto and Helsinki as wellsprings of creative inspiration, transforming these urban environments into fertile ground for musical expression. The first chapter is dedicated to academic framing. In the introduction, personal experiences merge with academic investigation, as my background shapes reflective research questions, focusing on sonic identity, soundscape, and artistic creation. The second chapter involves reviewing existing literature, definitions of relevant terms, and explanation of the research methods in detail, uncovering procedures that triggered creative processes. By analysing academic data and exploring concepts such as deep listening, sound walking, and acoustic ecology, the research gains valuable insights and provides a clear direction for the written work. The third chapter unfolds the notion behind the term musicalization of soundscapes and delves into the pathway taken from the first ideas until the presentation of the artistic component of the project. Beyond its musical ambitions, the Porto Helsinki Sound Promenade Project seeks to foster awareness of urban soundscapes and the musicalization of the environment. Furthermore, it attempts to mitigate the emotional gap between musicians and their audience, challenging traditional performance paradigms. Using its immersive design and the transformation of the performance space into a live installation, the project establishes a captivating visual and auditory setting, thereby redefining the established boundaries of a musical concert. The complete scope of this master’s degree project includes one concert, performed 15th of May, 2023, and one artistic written component.
This master’s thesis investigates and interprets locally produced music and particular music traditions of the world that have strong aesthetics and characteristic sounds. Through the concepts of music ecology, music sociology, and music locality, it identifies the link of the music with its place of origin, in an attempt to find the tools to understand how the world works when it comes down to the tiny but hugely important matter of music traditions. Through music examples from different countries, and with a special focus on the music of Epirus, Greece, music ecology, sociology, and locality become the lenses through which answers are sought to crucial questions, such as: How natural and built environments affect, almost dictate locally produced music; what kinds of tools do music traditions become in the hands of communities; and how can communities express, come together, and function through music traditions? Additionally, this thesis explores the effects on music traditions when they are relocated from one environment to another. Finally, this thesis investigates how immersion into any music tradition can affect ones’ personal musical identity, and how this enhances the development of an individual’s personal style, always taking into consideration the aspects of music ecology, sociology, and locality. In the Case of Epirus, Greece I attempt to answer these questions by visiting the birthplace of the music during my field work, which allows me to immerse myself in the environment as well as the music, communicate with the carriers of the tradition, and learn the music directly from them. Findings emerge in terms of a deep connection between music traditions and the triptych of music ecology, sociology and locality, in the example of the music of Epirus but also in general. These triptych influences, shapes and guides locally produced music, to the extent that one, when researching, should acknowledge its connection to local music to deepen the understanding of why things happen as they happen within a music tradition. Awareness of this connection would also be a powerful tool of an individual’s immersion process into new music traditions, empowering them to come to a deeper understanding of it.
Centuries old gusle practice in Serbia preserved valuable sonic and cultural heritage, centred mainly on the performance of the epic poetry, but also including contemporary topics and changes to an extent. Lullabies have not been a part of the common gusle repertoire, but in this artistic research, composed and authored gusle lullabies are presented as a contribution to the building of contemporary gusle youth culture, which is in a delicate position in-between the practices of the older generations and the potential involvement of the young people on a wider basis. The idea to include the infants and to bring the soothing effects by the means of the sound of gusle is a novelty which the artistic project aspires to introduce, by re-reading the ideas of the folk heritage and exploring the borders and possibilities of the artistic freedom in that context. The supporting personal stories are given in order to contrast or supplement the usual representation of the practice of gusle playing. The gusle lullabies study offers a re-examination of dominant narratives and argues for the new possibilities in creative, educational, and research work related to this practice in Serbia, the Balkans, aspiring also to reach the audiences worldwide.
In this artistic research, I investigate the personal and interpersonal abilities of a musician in intercultural musical collaborations. The body of this research is my field trip to Colombia and two different artistic collaboration projects that I carried out during this trip. I apply the theoretical concept of cultural intelligence to observe and understand my personal experience in engaging in intercultural collaborative music-making. As an artist-researcher, I look into the distinctive characteristics of interpersonal interaction with culturally different others and I answer the following research questions: 1. How does cultural intelligence emerge in intercultural creative collaboration? 2. How can cultural intelligence and intercultural communicative competence impact the creative outcome in intercultural and transcultural collaborations? As the research method, I use artistic autoethnography. I focus on self-reflecting on my personal experience in Colombia and describe insights relating to the key concepts which are cultural intelligence, intercultural communicative competence, and intercultural collaboration. Through the observations, I aim to contribute new knowledge on these key concepts as applied in artistic research and creative artistic practices. As emerging in the findings, cultural intelligence and developing personal abilities in intercultural understanding and adaptation form a foundation for successful interpersonal encounters and collaborations in culturally diverse environments. Simultaneously, creative artistic collaborations can help in absorbing cultural understanding and succeeding in intercultural communication. Along with a thesis, this artistic research includes two artistic components: a music video as an outcome of a song-writing collaboration and an extended play release (EP) of three improvised musical pieces.
This research examines how the experience of working with prisoners might expand a musician’s understandings of their professional responsibility. It is an autoethnographic (Ellis & Bochner, 2000), arts-based (Leavy, 2017), examination of a musician-facilitator’s experience in a prison art project in Finland with 4 male prisoners and a group of artists. It consists of a literature review on community music and music making in prisons, a reflexive thematic analysis of the content of diary entries, poetry, and compositions, and final conclusions. The research strengthens earlier findings that community art projects may expand the art facilitator’s understandings of professional responsibility (Solbrekke & Sugrue, 2011; Sutela et al, 2022) and direct the artist-facilitator to be more involved with their diverse local others (Bartleet & Higgins, 2018). Even though it can be argued whether community art is necessarily enhancing participants’ lives (Baker, 2021; Aakala, 2018), I explore how working with prisoners pushed my professional responsibility in a direction that is valuable for society which needs art professionals who can work in diverse environments (Sutela et al, 2022). Overall, this research contributes to wider discussions on community music and its role, impacts, ethical complexities, possibilities, and challenges in the prison environment.
Perusopetuksen valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2014) mukaan jokaisen oppi laan opintoihin on sisällytettävä vähintään yksi monialainen oppimiskokonaisuus lukuvuodessa. Tämä tutkimus tuo musiikkikasvatuksen näkökulman monialaisen oppimisen tutkimiseen. Tutkimuskysymyksenäni on: Millaisia kokemuksia oppilailla on monialaisesta oppimisesta ja musiikista osana sitä? Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty havainnoimalla ja haastattele malla eräässä yläkoulussa toteutettuun monialaiseen oppimiskokonaisuuteen osallistuneita oppilaita. Päätutkimuskysymyksen alla olen kiinnostunut siitä, kokivatko oppilaat toteutetun projektin sellaisena kokonaisuutena, joka olisi esimerkiksi kokemuksellisuuden kautta motivoinut heitä oppimaan. Tämän lisäksi tarkastelen, mitä oppilaat kokivat kokonaisuuden aikana oppineensa ja miten oppimiskokemukset vertautuvat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa asetettuihin tavoitteisiin. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on aiempi monialaisia oppimiskokonaisuuksia koskeva tut kimus, minkä lisäksi selvitin kokemukselliseen oppimiseen ja motivaatioon liittyviä kysymyksiä. Motivaatioteorioista keskeisimpinä tarkastelin itsemääräämistä ja sosiaalista ympäristöä korostavia teorioita. Tutkimukseni perusteella oppilaat kokivat toteutetun kokonaisuuden pääosin positiivisena. Suurimpia kokemuksiin ja sen myötä oppilaiden motivaatioon vaikuttavia tekijöitä olivat annettu tehtävänanto sekä sosiaalinen ympäristö. Tärkeäksi näkökulmaksi nousi tehtävänannon mielekkyyden lisäksi kokemus sen sopivasta rajauksesta ja arvio omista suoriutumismahdollisuuksista tehtävässä. Lisäksi merkitystä oli ryhmällä ja opettajan ohjauksella. Sen sijaan aiemmassa tutkimuksessa korostetut esteettiset kokemukset ja taiteelliset sisällöt eivät nousseet oppilaiden kokemuksissa merkittävään rooliin. Opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden näkökulmasta toteutettu kokonaisuus palveli erityisesti laaja-alaisten tavoitteiden saavuttamista, ja oppilaat kokivat oppineensa esimerkiksi kärsivällisyyttä ja ryhmätyöskentelyä. Sen sijaan kokemukset musiikin oppiaineen sisältöjen oppimisesta vaihtelivat enem män; toiset ryhmät kehittyivät musiikin yhteistoiminnallisessa luovassa tuottamisessa hyvinkin paljon siinä missä toiset eivät kokeneet oppineensa musiikista kovinkaan paljoa. Tutkimukseni avaa näkökulmia ajankohtaiseen kysymykseen siitä, miten musiikkia ja monialaisia oppi miskokonaisuuksia voidaan oppilaiden näkökulmasta parhaiten yhdistää. Keskeisimpiä havaintojani on, että taiteellisten sisältöjen yhdistäminen monialaisuuteen ja esimerkiksi esteettisten kokemusten laa jempi mahdollistaminen vaatii paljon suunnittelua ja pohdintaa mielekkään monialaisen oppimisen tu eksi. Lisää tutkimusta tarvitaan myös siitä, miten tätä esimerkiksi voisi toteuttaa.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita inkluusiolla on yläkoulun musiikinopetuksessa. Ilmiötä lähestytään tutkimalla niitä asioita, jotka edistävät musiikinopetuksen esteettömyyttä sekä pohtimalla kollegiaalisen yhteistyön ja täydennyskoulutuksen merkitystä inkluusion edistäjinä musiikinopetuksessa. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten musiikinopetuksen esteettömyysratkaisut vaikuttavat inkluusion toteutumiseen? 2. Mikä on kollegiaalisen yhteistyön ja täydennyskoulutuksen merkitys inkluusion edistäjinä musiikinopetuksessa? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu keskeisen käsitteen, inkluusion, ympärille. Ensimmäisessä teorialuvussa avataan yhdenvertaisuuden periaatetta, erityiskasvatuksen taustatekijöitä, integraatiota ja inkluusiota. Toinen teorialuku syventyy inklusiiviseen musiikkikasvatukseen sekä opettajan muuttuvaan rooliin musiikintunnilla. Teoriaosuuden lopuksi esitellään inklusiivisen musiikkikasvatuksen käytännön sovelluksia. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastateltavina on kolme yläkoulun musiikinopettajaa, jotka ovat urallaan eri vaiheissa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina ja analyysi on tehty teoriasidonnaisen analyysin periaatteiden mukaisesti. Tutkimus osoittaa, että inkluusion periaatteisiin suhtaudutaan positiivisesti, mutta sen käytännön toteutuminen on edelleen haastavaa. Musiikinopettajalta vaaditaan yhä enemmän laaja-alaista osaamista, jotta inkluusiota voidaan edistää. Jotta inkluusion toteutuminen on mahdollista, tarvitaan monialaista yhteistyötä, mahdollisuuksia opettajien täydennyskoulutukseen sekä resursseja asianmukaisten tukitoimien toteuttamiseen. Musiikin oppiaineella on mahdollisuus tukea inkluusion tavoitteita. Esimerkiksi musiikin kokonaisvaltaisuus, kehollisuus, luova toiminta sekä yhteismusisointi ovat vuorovaikutteisia työtapoja, jotka voivat tukea jokaisen oppijan osallisuutta ja toimijuuden rakentumista. Inklusiivisen musiikkikasvatuksen käytännön sovellukset tarjoavat konkreettisia ehdotuksia siihen, miten musiikilla voitaisiin edistää perinteisesti opetuksen ulkopuolelle jääneiden oppijoiden osallisuutta. Tutkimukseni on musiikkikasvatuksen alalle keskeinen ja ajankohtainen, sillä musiikinopettajalta vaaditaan alati enemmän taitoja työskennellä erilaisten oppijoiden kanssa. Inklusiivinen musiikkikasvatus voi edistää paitsi koulutuksellista, myös laajemmin yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta.
Musiikkiteknologian käyttö musiikinopetuksessa on kasvanut viimeisten vuosien aikana erittäin paljon ja mahdollistanut uusia pedagogisia lähestymistapoja opetettaviin aiheisiin. Musiikinopettajien tiedolliset valmiudet sekä oppilaitoksissa käytettävät resurssit ovat kuitenkin jääneet tästä kehityksestä jälkeen ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää musiikinopettajien mielikuvia musiikkiteknologiasta sekä tiedollisia valmiuksia musiikkiteknologian käyttöön opetuksessa. Lisäksi tutkitaan eri musiikkiteknologian osa-alueiden käyttöastetta ja käytettävissä olevia resursseja musiikkiteknologian sisällyttämiseksi opetukseen. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena Likert-menetelmällä musiikinopettajille sekä musiikinopettajaopiskelijoille. Kyselytutkimus sisälsi Likert-menetelmän lisäksi vapaita kommenttikenttiä ja näin ollen tutkimus oli luonteeltaan sekä määrällinen että laadullinen. Tulokset noudattelivat aiempien tutkimusten tavoin samaa linjaa, jonka mukaan keskimäärin opettajien valmiudet ja tietämys musiikkiteknologiasta eivät ole riittävällä tasolla musiikkiteknologian soveltamiseksi musiikinopettamiseen. Lisäksi käytettävissä olevat resurssit, niin ajalliset kuin aineellisetkin, ovat riittämättömiä musiikkiteknologian käyttöön. Loppupäätelmänä tutkimuksesta nousee esille täydennyskoulutuksen suuri tarve sekä resurssien lisääminen musiikinopetukseen ja musiikkiteknologiaan.
Tutkimuksen tehtävä oli selvittää uran alkuvaiheessa olevien instrumenttipedagogien käsityksiä säveltämisen opettamisesta. Tutkimus tarkasteli uran alkuvaiheessa olevien instrumenttipedagogien näkökulmia säveltämiseen niin taiteellisena kuin pedagogisena ilmiönä. Lisäksi tutkimus analysoi opettajan roolia luovaa musiikin tekemistä opetettaessa. Tutkimuskysymys oli, millaisia käsityksiä uran alkuvaiheessa olevilla instrumenttipedagogeilla on säveltämisen opettamisesta. Tämän laadullisen tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui säveltämiseen ja improvisaatioon, niiden rooliin musiikinopetuksessa sekä niiden opetuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Tutkimusaineistoa käsiteltäessä käytettiin induktiivista analyysiä, jossa tavoitteena oli tarkastella syntynyttä tutkimusaineistoa mahdollisimman monitahoisesti ja yksityiskohtaisesti. Säveltäminen ja improvisaatio miellettiin suurelta osin päällekkäisiksi käsitteiksi, mutta myös eroja näiden kahden luovan musiikin tekemisen muodon välillä tunnistettiin. Sekä säveltämiseen että improvisaatioon yhdistettiin kokemuksia taiteellisesta vapautuneisuudesta ja niiden tarjoamat mahdollisuudet yksilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä tunnistettiin laajasti. Säveltämisen ja improvisaation opettamisessa havaittiin niin oppilas- kuin opettajalähtöisiä haasteita, jotka liittyivät muun muassa sekä oppilaiden että opettajien kokemiin epävarmuuden tunteisiin. Tutkimuksen tulosten perusteella esitetään, että instrumenttipedagogien koulutuksessa tulisi aiempaa paremmin valmistaa opiskelijoita luovan musiikin tekemisen opettamiseen.
Tutkielmani käsittelee musiikinopetuksen järjestämistä ja käytänteitä Covid-19-pandemian aikaisten hätäetäopetusjaksojen aikana. Hätäetäopetus tarkoittaa työssäni nopean siirtymän etäopetusta, johon on päädytty ulkoisesta pakosta. Tutkimustehtäväni oli selvittää, minkälaisia kokemuksia musiikinopettajilla oli musiikin hätäetäopetuksesta, eli ulkoisesta pakosta järjestettävästä etäopetuksesta. Tutkimusaineistoni koostuu kolmen pääkaupunkiseudulla toimivan musiikinopettajan haastattelusta. Tutkimuskysymykseni olivat ”minkälaisia kokemuksia haastateltavilla musiikinopettajilla oli hätäetäopetukseen siirtymisestä yläkoulu- ja lukiokontekstissa” ja ”minkälaisia käytänteitä haastateltavilla oli hätäetäopetuksessa”. Haastatteluteemat jäsentyivät teoreettisen viitekehykseni perusteella, joka alkaa musiikinopetuksen käytänteiden määrittelemisellä. Keskeisiä lähteitä käytänteiden määrittämiseen olivat valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet ja suomalaisesta musiikinopetuksesta tehdyt tutkimukset. Tämän jälkeen teorialukuni etenee etäopetuksen ja musiikin etäopetuksen tunnusomaisten piirteiden kartoittamiseen. Etäopetuksella on pitkä historia, ja sen toteutus on usein sidonnainen ajalleen tunnusomaiseen teknologiaan. Teoreettisen viitekehykseni viimeinen osuus on omistettu koronapandemian aikaista hätäetäopetusta käsitteleville tutkimuksille, joita on tehty kansainvälisellä tasolla jo runsaasti. Hätäetäopetuksen ja etäopetuksen välillä on runsaasti eroja johtuen jo siitä, että etäopetus on alusta asti suunniteltu toteutumaan sellaisenaan, eikä varavaihtoehtona lähiopetukselle. Suuri osa hätäetäopetusta antavista musiikinopettajista oli tottumattomia etäopetuskäytänteiden ja teknologisten työkalujen soveltamiseen. Tutkimukseni perusteella musiikinopettajat sopeutuivat kuitenkin hätäetäopetukseen pääpiirtettäin sulavasti ja hätäetäopetuksella saattoi olla yllättäviä positiivisia vaikutuksia musiikinopetukselle. Musiikin opetus-suunnitelmaa ei pystytty kuitenkaan etäopetuksessa noudattamaan, sillä esimerkiksi yhteismusisoiminen ei ollut etäyhteydessä mahdollista. Aiheesta on toistaiseksi tehty valitettavan vähän suomalaistutkimusta, mutta toivoakseni tutkielmani onnistuu hieman valottamaan aiheen kotimaista näkökulmaa.
Tutkimelmani tavoitteena on lisätä elämäntarinoiden avulla ymmärrystä siitä, miten kriittisen pedagogiikan mukaisesti toimiva musiikkikasvattaja voi tukea neuvotteluja moninaisista identiteeteistä kulttuurisesti yhä moninaisemmassa todellisuudessa. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaiset musiikilliset ja muut kokemukset näyttäytyvät merkityksellisinä taustaltaan kulttuurisesti moninaisten haastateltujen kertomuksissa? Kuinka musiikkikasvattaja voi tukea moninaisia identiteettejä haastateltavieni elämäntarinoiden perusteella? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu identiteetin käsitteistöstä ja siihen liittyvistä teorioista sekä kriittisen pedagogiikan tutkimusperinteestä. Esittelen teorialuvun ensimmäisessä osassa tutkimukseni kannalta keskeiset identiteetin tasot: kulttuurisen, intersektionaalisen, postmodernin ja narratiivisen identiteetin. Toisessa osassa erittelen kriittistä pedagogiikkaa musiikkikasvatuksen kontekstissa, musiikin ja vallan suhdetta sekä sitä, mitä kulttuurisesti moninaisella musiikkikasvatuksella voidaan tarkoittaa. Tutkimuksen aineisto on kerätty elämäntarinahaastattelujen avulla. Valitsin haastateltavaksi kaksi musiikin ammattiopiskelijaa, joilla on kulttuurisesti moninainen tausta. Tutkimusprosessin myötä määrittelin kulttuurisen moninaisuuden laajemmin käsittämään useampia yksilöllisiä ominaisuuksia. Tulososio jakautuu narratiiviseen analyysiin, joka käsittää haastateltavien elämäntarinat ydinkertomuksina, sekä narratiivien analyysiin. Elämäntarinoissa identiteetin rakentumisen kannalta merkitykselliset kasvatuskokemukset kietoutuivat erottamattomasti muihin elämänkokemuksiin. Kriittiseen, moninaisia identiteettejä tukevaan musiikkikasvatukseen kuuluu oppilaan situationaalisuuden ja musiikin saamien merkitysten huomioiminen, intersektionaalinen ymmärrys, jälkikolonialististen käytäntöjen ja rasismin purkaminen sekä kriittinen itsereflektio liittyen kasvatusfilosofioihin ja representaatioihin.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kolmen Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aine- ryhmästä valmistuneen ja siellä nykyään opettavan pop/jazz-laulunopettajan kokemuksia opinnoistaan ja siitä, miten he ottavat kehollisuuden ja terveen äänenkäytön huomioon opetustyössään. Lisäksi olin kiin- nostunut heidän oman äänenkäyttönsä mahdollisista haasteista. Kehollisuuden tutkimus laulupedagogii- kan kontekstissa on kasvattanut suosiotaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja samalla keholli- nen lähestymistapa on yleistynyt laulupedagogiikassa. Oppilas halutaan ymmärtää psykofyysissosiaali- sena kokonaisuutena, jolloin laulunopinnoissakin on ajateltava, että kaikki liittyy kaikkeen. Tapaustutkimukseni aineiston muodostaa kolme Sibelius-Akatemiasta valmistuneen pop/jazz-laulun- opettajan litteroidut haastattelut. Toteutin haastattelun ryhmähaastatteluna. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Minkälaisia kokemuksia Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmästä valmistuneilla on terveestä äänenkäytön ja kehollisuuden huomioimisesta heidän pop/jazz-laulun opinnoissaan? 2. Miten he ottavat terveen äänenkäytön ja kehollisuuden huomioon heidän omassa pop/jazz-laulun opetuksessaan? Tutkimukseen osallistuneiden opettajien pop/jazz-laulun opinnoissa on keskitytty terveen äänenkäytön ja kehollisuuden huomioimiseen. Omassa opetustyössään he pyrkivät huomioimaan kehollisuuden ja terveen äänenkäytön aktiivisesti.
Tässä tutkimuksessa käsitellään tietoisuustaitoja ja niiden käyttöä yläkoulun musiikinopetuksessa. Tutkimustehtävänä on analysoida millaisia merkityksiä 7. -luokan oppilaat antavat musiikin tuntien osana toteutettaville tietoisuustaitoharjoitteille. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella oppilaiden käsityksiä ja suhtautumista tietoisuustaitoihin sekä pohtia, miten tietoisuustaitoharjoitteita voidaan hyödyntää musiikinopetuksessa. Käsittelen myös tietoisuustaitoharjoitteiden mahdollisuuksia oppilaiden rauhoittamiseen. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia merkityksiä 7. -luokan oppilaat antavat tietoisuustaitoharjoitteille? Tutkimukseni käsitteellinen viitekehys pohjautuu kehollisuuden käsitteeseen, jota avaan fenomenologian ja musiikkikasvatukselle merkittävän Dalcroze-pedagogiikan näkökulmasta sekä zenbuddhalaisen kehotietoisuuden näkökulmasta. Tietoisen läsnäolon käsite (mindfulness) yhdistää kehollisuuden näkökulman ja tietoisuustaitoharjoitteet tutkimuksessani. Käsitteellinen viitekehys muodostuu fenomenologishermeneuttisesta ihmis- ja tiedonkäsityksestä, tietoisuudesta ja tajunnasta sekä merkityksen ja kokemuksen tutkimisesta. Tutkimukseni osallistujat olevat yläkouluikäisiä nuoria. Tutkimus on laadullinen opettajatutkimus, jonka aineisto on kerätty havainnoimalla, kyselylomakkeilla ja haastattelemalla yläkoulun oppilaita. Opetin kahta eri 7. -luokkaa kahden tunnin ajan kahtena peräkkäisenä viikkona. Musiikin tuntien yhteydessä kokeiltiin kolmea erilaista tietoisuustaitoharjoitetta, joista yksi oli rentoutusharjoitus ja kaksi kehollista harjoitusta. Oppitunneista tehtyjen havaintojen, päiväkirjamerkintöjen ja oppituntien jälkeen kerättyjen kyselylomakkeiden lisäksi aineistoa kerättiin kolmella teemahaastattelulla ja opettajan haastattelulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tietoisuustaidot ovat jossain määrin tuttuja nuorille lähinnä hengitys- ja rentoutusharjoitusten kautta. Tietoisuustaitoharjoitteilla voi olla rentouteen, rauhoittumiseen ja keskittymiseen myönteinen vaikutusja tutkimukseen osallistuvat nuoret kokivat, että rentoutusharjoituksia voisi tehdä muidenkin oppiaineiden tunnilla. Erityisen merkittävää tulosten kannalta olivat nuorten kokemukset kehollisista harjoituksista. Nuoret kokivat kehollisten harjoitusten tekemisen osana musiikin tuntia outona tai vieraana. Tulokset viittaavat siihen, että tutkimukseen osallistuneet nuoret kokevat musiikin pikemminkin soittamisen ja soittimen kautta kuin kokonaisvaltaisena ja kehollisena kokemuksena. Kehollisuuden konseptin sanallistaminen ja tunnetuksi tekeminen nuorille, on tärkeää kehollisuuden edistämisen ja musiikin kokonaisvaltaisen ymmärtämisen vuoksi.
Tutkielmassani tarkastelen musiikinopettajien näkemyksiä musiikin oppimateriaalien laadusta ja saatavuudesta sekä materiaalien tekemiseen ja valmisteluun kuluvasta työ- ja vapaa-ajasta. Tutkielmani tavoitteena on esittää tuloksia ja niihin perustuvia päätelmiä, joiden pohjalta musiikin oppimateriaaleja voitaisiin kehittää ja siten musiikinopetuksen yhdenvertaisuutta voitaisiin vahvistaa niin opettajien kuin oppilaiden näkökulmasta. Käsitteellisessä viitekehyksessäni tarkastelen arvopohjaa, jolle suomalainen musiikkikasvatus on rakentunut, sillä nämä lähtökohdat ohjaavat musiikinopetuksen ja musiikin oppimateriaalien arvoperustaa. Käsittelen opettajuutta ammatillisen toimijuuden ja autonomian näkökulmista, sillä nämä vaikuttavat merkittävästi opettajan valintoihin ja päätöksiin, joihin kuuluvat myös oppimateriaaliin ja työtapoihin liittyvät valinnat. Opettajan pedagogiseen päätöksentekoon vaikuttavat ja oppimateriaaliin liittyviä valintoja ohjaavat myös valtakunnallinen opetussuunnitelma sekä piilo-opetussuunnitelma, sillä ne määrittelevät, mitä ja miten koulussa opetetaan. Tutkimusaineistoni kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella ja siihen vastasi 121 suomalaista musiikinopettajaa. Kyselylomake koostuu oppimateriaaleihin liittyvistä väittämistä, joihin vastattiin neliportaisella Likertin asteikolla. Aineiston analyysin menetelminä käytettiin t-testiä ja Kruskal-Wallisin testiä. Tulosten perusteella musiikinopettajat ovat tyytymättömiä musiikin oppimateriaalien laatuun ja saatavuuteen, ja työaika koetaan riittämättömänä suhteessa musiikintuntien suunnitteluun kuluvaan aikaan. Alakoulun musiikinopettajat ovat musiikin oppimateriaalien laatuun ja saatavuuteen tyytyväisempiä kuin yläkoulun ja lukion musiikinopettajat. Tutkimukseni tulosten mukaan 53,4 % musiikinopettajista on täysin tai jonkin verran eri mieltä, että saatavilla oleva musiikin oppimateriaali tukee valtakunnallisten opetussuunnitelmien asettamien tavoitteiden toteutumista. Musiikinopettajien vastausten analyysin pohjalta voitiin muodostaa neljä pääkategoriaa musiikin oppimateriaalin kehittämiseksi: tekninen toteutus, sisältö, pedagogiset käytänteet ja opettajan työn sujuvoittaminen. Tulokset kertovat musiikinopettajien tyytymättömyydestä oppimateriaaleihin, mikä vaikuttaa musiikinopettajien työhyvinvointiin merkittävästi, ja heijastuu sitä kautta opetukseen ja oppilaisiin. Aineiston analyysissa havaitsin oppimateriaalin puutteen aiheuttaman kierteen, joka koskettaa monien musiikinopettajien arkea: (1) laadukasta oppimateriaalia ei ole saatavilla tarpeeksi tai (2) sitä ei osin puutteellisen koulutuksen vuoksi osata hyödyntää tarpeeksi, joten (3) oppimateriaalia on tehtävä itse, mutta (4) työaika ei riitä materiaalin tekemiseen ja opetuksen suunnitteluun, mikä (5) vaikuttaa musiikinopettajien jaksamiseen, työhyvinvointiin ja opetuksen laatuun. Musiikin oppimateriaaleja tulisi monipuolistaa, jotta ne tarjoaisivat musiikinopettajille selkeämpiä, johdonmukaisempia ja monipuolisempia käytänteitä musiikinopetukseen; erityisesti nykytilanteessa, jossa luokanopettajakoulutus ei tarjoa riittäviä taitoja laadukkaan musiikinopetuksen toteuttamiseen. Myös opettajankoulutusta tulisi muuttaa niin, että se valmistaisi musiikinopettajia nykytilanteeseen, jossa valmiita musiikin oppimateriaaleja ei ole. Koska materiaalia on tehtävä itse ja työaika ei riitä siihen, resursseista tulee keskustella ammatillisesta näkökulmasta. Monipuoliset ja laadukkaat musiikin oppimateriaalit voisivat kehittää musiikinopettajan työtä työhyvinvoinnin näkökulmasta kestävämmälle pohjalle. Jos musiikin oppimateriaalit eivät olisi enää opettajan jaksamisesta kiinni, se tekisi musiikinopetuksesta yhdenvertaisempaa.
Tämä maisterintutkielma käsittelee kulttuurista vastuullisuutta peruskoulun musiikinopetuksessa. Tutkimuksessani tarkastelen musiikin aineenopettajien kuvailemia tapoja ottaa kulttuurinen vastuullisuus huomioon omassa työssään. Tutkimuskysymykseni on: Miten haastateltavat peruskoulun musiikin aineenopettajat kuvailevat kulttuurisen vastuullisuuden huomioimista työssään? Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen perustan muodostaa kulttuurisesti responsiiviseen pedagogiikkaan liittyvä tutkimus. Olen täydentänyt viitekehystä tuomalla esiin kulttuuriin ja moninaisuuteen liittyvää käsitteistöä sekä kulttuurienvälisen kasvatuksen tutkimuksesta peräisin olevia näkökulmia. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen haastattelututkimus. Käytin aineiston tuottamisen menetelmänä yksilöhaastatteluja, jotka toteutin kolmen peruskoulun musiikin aineenopettajan kanssa. Tulosten perusteella haastateltavat huomioivat työssään kulttuurisen vastuullisuuden sekä oppilaan kohtaamisen että opetuksessa käytettävän materiaalin näkökulmasta. Tuloksissa korostui oppilaiden kohtaaminen ilman ennakko-oletuksia sekä kunnioittava suhtautuminen perheiden erilaisiin arvoihin. Haastateltavat pitivät tärkeänä myös monipuolisen ohjelmiston valitsemista, eri musiikkikulttuurien välittämistä arvostavalla tavalla sekä musiikin kulttuuristen merkitysten avaamista oppilaille. Kulttuurinen vastuullisuus näyttäytyi tässä tutkimuksessa erityisesti kulttuurien kunnioittamisena sekä opettajan omien oletusten ja toimintatapojen jatkuvana reflektointina. Tutkimukseni avaa näkökulmia kulttuurisesti vastuullisen lähestymistavan toteuttamiseen musiikkikasvatuksessa. Tutkimuksessa nousi esille myös täydennyskoulutukseen ja ajantasaisen oppimateriaalin kehittämiseen liittyviä tarpeita.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia positiivisen pedagogiikan keinoja musiikkikasvatuksessa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, joka on toteutettu puolistrukturoituna haastattelututkimuksena. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu ajankohtaisiin tutkimuksiin, kirjallisuuteen sekä opetusmateriaaliin positiivisesta psykologiasta, positiivisesta pedagogiikasta sekä musiikkikasvatuksesta. Tutkimuksessani haastattelen kolmea musiikkikasvattajaa, jotka kokevat toteuttavansa positiivista pedagogiikkaa omassa opetuksessaan. Tutkimuskysymykset: 1. Mitä on haastateltavien mukaan positiivinen pedagogiikka? 2. Miten haastateltavat kokevat toteuttavansa positiivista pedagogiikkaa opetuksessaan? Tutkimushaastatteluista nousi esille positiivisen pedagogiikan osa-alueita kuten positiivinen vahvistaminen, vahvuusperustainen opetus, turvallinen vuorovaikutus ja opettaja-oppilassuhde, merkityksellisyyden kokemukset, rakentava palautteenanto ja arviointi, tavoitteet ja motivaatio, hyvinvointi sekä kokonaisvaltainen turvallisuus. Haastateltavat toteuttivat positiivista pedagogiikkaa opetuksessaan ilman tutkimustieteellistä koulutusta asiaan. Avainasemassa positiivisen pedagogiikan toteutumiseksi musiikkikasvatuksessa on tutkimukseni perusteella musiikkikasvattajan oma asenne, reflektio ja halu kehittää toimintaansa.
Musiikin ammattilaisuudessa tapahtuva muutosprosessi on tällä hetkellä nopea. Muusikot eivät enää esiinny yksinomaan perinteisille konserttiyleisöille, vaan työskentelevät yhä useammin toisentyyppisissä tiloissa ja ympäristöissä. Lisäksi työskentely tapahtuu monenlaisten ryhmien kanssa, joiden jäsenten elämäntilanteet vaihtelevat. Tämä artikkeliväitöskirja käsittelee laajenevaa ammatillisuutta tarkastelemalla muusikoiden työtä suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä. Tähän ilmiöön, joka edellyttää äärimmäisen joustavaa työskentelyotetta, viitataan tutkimuksessa uudella käsitteellä hybridiammatillisuus. Keskeinen tutkimuskysymys on: kuinka sairaalamuusikoiden työ edistää musiikin laajentuvan, hybridin ammatillisuuden uudenlaista määrittelyä oman aikamme muuttuvassa yhteiskunnassa? Tutkimusaineisto kerättiin yhdessä lastensairaalassa ja yhdessä ikääntyneiden sairaalassa, ensin havainnoimalla ja sen jälkeen haastattelemalla muusikoita, potilaita, omaisia, hoitohenkilökuntaa, päättäjiä sekä muita terveydenhuollossa työskenteleviä taiteen ammattilaisia. Väitöskirja on monitapaustutkimus, ja se perustuu neljään osatutkimukseen, joissa sovellettiin temaattista ja refleksiivistä analyysiä. Osatutkimusten löydökset syntetisoitiin tapauksia vertailevalla laadullisella ristikkäisanalyysillä. Tulokset raportoitiin neljässä kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa: (1) laadullisessa, systemaattisessa katsauksessa, joka kartoitti sairaalamuusikoiden työtä sairaaloiden somaattisessa erikoissairaanhoidossa; (2) kuvailevassa tapaustutkimuksessa, jossa analysoitiin muusikoiden moniammatillista työtä ja yhteismusisointia vastasyntyneiden teho-osastolla yhdessä perheiden, omaisten ja terveydenhoitohenkilökunnan kanssa; (3) instrumentaalisessa tapaustutkimuksessa, joka teoretisoi muusikoiden työtä ikäihmisten sairaaloissa; sekä (4) syventävässä tapaustutkimuksessa muusikoiden tunnetyöstä saattohoidossa. Lisäksi tutkimuksen yhteydessä tuotettiin toimenpidesuositus sektorirajat ylittäville palveluntarjoajille. Tutkimuksen tuloksissa sairaalamuusikot näyttäytyvät vastuullisina moniammatillisina toimijoina, jotka kehittävät ammatillisuuttaan vastavuoroisten ja suhdeperustaisten sosiaalisten käytäntöjen avulla. Lisäksi tulokset osoittavat, että osallistavat musiikilliset työskentelytavat luodaan yhdessä hoitohenkilökunnan, potilaiden ja näiden omaisten kanssa, ja ne näkyvät sairaalamuusikoiden työssä muun muassa vertauskuvallisen ajattelun ja kielen luomisena, musiikillis-emotionaalisena vuorovaikutuksena sekä gerotranssendenssin eli ikääntymisen tuoman elämänkokemuksen ja kypsymisen tukemisena. Hybridiammatillisuus ohjaa muusikoita ymmärtämään oman ammatillisuutensa rajoituksia ja rajoja, omaa muuttuvaa asiantuntijuuttaan sekä ennen kaikkea havaitsemaan muiden asiantuntemuksen ja erityisosaamisen tarpeellisuuden terveydenhuollossa. Tulosten mukaan terveydenhuoltojärjestelmän rajapinnoilla toteutettuun hybridiin ammattilaisuuteen sisältyy tunnetasolla herkkää ja tilannesidonnaista etiikkaa, joka hoitoympäristöjen jokapäiväiseen elämään yhdistyessään voi auttaa sairaalamuusikoita tukemaan haavoittuvassa asemassa olevien potilaiden toimintakykyä ja itsemääräämisoikeutta. Tutkimuksen tulokset viittaavat myös tarpeeseen uudistaa musiikin korkeakoulutusta. Vaikka musiikkia voi käyttää kliinisenä interventiona terveydenhuollossa ja se voidaan myös ymmärtää virkistävänä elementtinä hoivaympäristöjen arjessa, tutkimuksessa esitetään, että musiikin korkeakoulutuksen tulisi paneutua syvällisemmin musiikin merkityksellisyyteen osallistujien itsessään arvokkaan kokemuksen näkökulmasta. Sairaalamuusikoiden työ avaa esteettisen ja eksistentiaalisen ulottuvuutensa avulla inhimillisen kanssakäymisen tarkasteltavaksi koko laajudessaan. Se nostaa esiin kysymyksen siitä, mikä on potilaiden, näiden omaisten, hoitohenkilökunnan, ja muusikoiden itsensä näkemys hyvästä elämästä. Tutkimuksessa esitetään, että musiikillinen ammatillisuus tulisi terveydenhuollossa ymmärtää yhteisölliseksi ja salutogeeniseksi eli terveys- ja voimavaralähtöiseksi suuntautumiseksi kohti hyvinvointia. Salutogeeninen lähestymistapa ei tue ainoastaan ammatillista kasvua ja potilasturvallisuutta, vaan myös ammatillisen koulutuksen ja työelämän uudelleenjärjestelyä osana laajempaa systeemistä muutosta. Tällä tavoin musiikin ammattilaisten työ voidaan oikeuttaa paremmin ja siitä voi tulla merkittävä osa nopeasti muuttuvaa yhteiskuntaa.
Tutkielmani käsittelee musiikkiliikuntaa osana yläkoulun musiikinopetusta. Tutkimustehtäväni oli selvittää, millainen rooli musiikkiliikunnalla on yläkoulun musiikinopetuksessa sekä sen mahdollisuuksia edistää nuoren hyvinvointia. Aiemman tutkimustiedon ja kirjallisuuden pohjalta muodostamassani teoriaosassa esittelen näkökulmia keholliseen oppimiskäsitykseen, musiikkiliikuntaan oppiaineena sekä nuoren hyvinvointiin. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisia musiikkiliikunnan työtapoja haastateltavat yläkoulun musiikinopettajat käyttävät opetuksessaan? 2. Miten musiikkiliikunta osana musiikinopetusta voi haastateltavien opettajien mukaan tukea nuoren hyvinvointia? Tutkielmani on laadullinen tapaustutkimus, jossa haastattelin kolmea yläkoulun musiikinopettajaa heidän kokemuksistaan musiikkiliikunnan opettamisesta. Tulosten perusteella musiikkiliikuntaa käytettiin monenlaisiin tarkoituksiin levottoman luokan hallinnasta musiikin hahmottamisen syvenemiseen ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Nuoren hyvinvoinnin kannalta kehollinen oppiminen tarjosi opettajien mukaan mahdollisuuksia onnistumisen iloon, yhdenvertaiseen muusikkouden toteuttamiseen ja hyväksytyksi tulemiseen omana itsenään.
Maisterin tutkielmassani tutkin opettajan pedagogista ajattelua praktisen teorian käsitteen avulla. Praktinen teoria liittyy opettajan ajattelun tutkimukseen ja tarkoittaa opettajan henkilökohtaista opetusteoriaa, joka ohjaa hänen pedagogista päätöksentekoaan oppitunnilla. Tutkimus on autoetnografinen, tutkin siis omaa opettajuuttani pianonsoiton kontekstissa. Tutkimuskysymykseni oli: Millaisena opettajan oma praktinen teoria näyttäytyy opetuksen dokumentoinnin ja siihen perustuvan analyysin perusteella? Tutkimus toteutettiin havainnoimalla autoetnografisesti pianotunteja, joita pidin yhdelle oppilaalle tutkimusjakson ajan. Tutkimusaineiston muodostivat opettajan omat päiväkirja-aineistot, jotka kerättiin tuntien reflektoinnin yhteydessä. Aineistonkeruussa hyödynnettiin myös stimulated recall -menetelmää. Autoetnografisessa tutkimuksessani oli analyyttinen ote. Tutkimuksen tulokset tekivät näkyväksi opettajan arvojani, asenteitani, uskomuksiani ja ajatteluni eettisiä ulottuvuuksia sekä oppimiskäsitystäni, pedagogista päätöksentekoani ja oppilaan ja opettajan välistä pedagogista suhdetta. Autoetnografinen menetelmä näyttäytyi toimivana valittua tutkimustehtävää ajatellen ja antoi runsaasti aiheita jatkotutkimuksille.
Syftet med detta arbete är att få en inblick i hur musiklärare uppfattar musiklärarrollen samt att försöka förstå och kartlägga hur man kan jobba med arbetsro i musikundervisningen i åk 1–6. Forskningsfrågorna som undersöks är: Vad innebär arbetsro i musikundervisningen enligt musiklärare? Hur uppfattar musiklärare lärarrollen och hur ser de på sig själva som lärare? Vilka strategier använder musiklärare för att främja arbetsron? Jag använder mig av kvalitativa intervjuer med fem musiklärare utgående från en fenomenografisk forskningsansats samt litteratur för att besvara forskningsfrågorna. Enligt undersökningens resultat verkar inte musiklärarna ha så stora problem med arbetsro i musikundervisningen och situationen med arbetsro kan variera mellan olika lärare och skolor. I resultaten framkommer ändå flera olika strategier för hur man kan främja arbetsro. Resultaten visar även att det sammanlagda antalet egenskaper som musiklärarna upplever att krävs av en musiklärare är stort, men att alla lärare är olika och måste hitta egna fungerande arbetssätt. Resultaten stöds delvis av det som lyfts fram i litteraturen.
Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen kolmen soitonopettajan kuvailemaa arvioinnin ja palautteenannon toteuttamista heidän opetustyössään. Lisäksi tutkin, miten heidän kuvailemassaan arvioinnissa ja palautteenannossa ilmenee oppilaiden myönteisen minäkäsityksen ja hyvän itsetunnon kehittymisen tukeminen. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten haastateltavat opettajat kuvailevat toteuttamaansa arviointia ja palautteenantoa? Miten haastateltavien kuvailemassa arvioinnissa ja palautteenannossa ilmenee oppilaiden myönteisen minäkäsityksen ja hyvän itsetunnon kehittymisen tukeminen? Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostavat arviointiin ja palautteenantoon sekä minäkäsitykseen ja itsetuntoon liittyvät käsitteistöt. Tarkastelen myös, millaista on hyvän itsetunnon ja myönteisen minäkäsityksen kehittymistä tukeva arviointi ja palautteenanto tutkimuskirjallisuuden perusteella. Tutkimukseni on lähestymistavaltaan laadullinen tapaustutkimus. Aineisto kerättiin tutkimukseen haastattelemalla kolmea soitonopettajaa, jotka työskentelevät taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman mukaista opetusta tarjoavissa musiikkioppilaitoksissa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Tutkimukseni perusteella haastateltavien soitonopettajien arviointityöhön sisältyy monipuolisesti erilaisia arvioinnin muotoja ja toteuttamistapoja. Ajankohtaiset, opetussuunnitelman (TPOPS 2017) vaihtumista seuranneet arviointia koskevat muutokset vaikuttavat heidän arviointityönsä taustalla. Teorian valossa haastateltavien soitonopettajien toteuttamassa arvioinnissa ja palautteenannossa ilmenee oppilaiden hyvän itsetunnon ja myönteisen minäkäsityksen tukeminen usealla eri tavalla. Haastateltavat soitonopettajat pitivät arvioinnin tärkeänä tehtävänä oppimisen edistämisen lisäksi myös oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun tukemista. Tutkimuskirjallisuuden perusteella arviointi instrumenttipedagogiikassa on perinteisesti ollut virhe- ja suorituskeskeistä. Sen ongelmina on nähty oppilaan vähäinen omatoimisuus ja autonomisuus oppimisprosessissa, sekä oppilaan kokonaisvaltaisuuden huomiotta jättäminen. Instrumenttiopetuksen perinteiseen opetustapaan verrattuna haastateltavien kuvailema arviointi ja palautteenanto vaikuttivat perustuvan oppilaslähtöisyyteen, ja niiden ytimessä on kasvatustehtävän toteuttaminen ja oppilaan sensitiivinen kohtaaminen. Tutkimukseni avaa näkökulmia instrumenttipedagogiikan opetustavan ja arviointikulttuurin mahdolliseen muutokseen, jota tutkimukseni perusteella olisi arvokasta tutkia jatkossa suuremmalla osallistujamäärällä.
Tämä maisterintutkielma on laadullinen tutkimus improvisaatiosta sellonsoiton perusopetuksessa. Tutkimuksessani haastattelen kolmea sellonsoiton opettajaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä sellonsoiton opettajat antavat musiikilliselle improvisoinnille sellonsoiton perusopetuksessa ja millä keinoin haastateltavat opettajat opettavat improvisointia. Haastattelut on toteutettu keräämällä aineistoa yksilöhaastattelujen avulla. Haastattelut ovat luonteeltaan teemahaastatteluja. Tutkimuskysymykset: 1. Millaisia merkityksiä haastateltavat sellonsoitonopettajat antavat improvisoinnin opetukselle? 2. Millä keinoin haastateltavat sellonsoitonopettajat opettavat improvisointia? Tutkimukseni mukaan sekä oppilaan ja opettajan välisellä suhteella, että soittajien keskinäisellä vuorovaikutuksella on merkittävä painoarvo improvisoimisen onnistumisen kannalta. Haastateltavien sellonsoitonopettajien mukaan improvisaatio voi vaikuttaa ihmisen musiikilliseen identiteettiin ja helpottaa itseilmaisun vapautumista. Improvisaation avulla voidaan myös helpottaa instrumentin hallintaan liittyviä teknisiä haasteita. Haastateltavat nimesivät improvisaation opettamisen keinoiksi nuoteista irtaantumisen, oppilaan omaan ajatteluun kannustamisen ja itseohjautuvuuden tukemisen. Lisäksi äänimaailmojen tuottaminen havaittiin toimivaksi keinoksi lähestyä improvisaatiota.
Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen narratiivisen tutkimusotteen avulla kolmen nuoren kertomuksia siitä, millaisia yhteyksiä he näkevät musiikillisen toimintansa, lukio-opiskelunsa ja hyvinvointinsa välillä. Tutkimuskysymykseni on: Mitä haastateltavat nuoret kertovat musiikillisen toimintansa, lukio-opiskelunsa ja oman hyvinvointinsa välisistä yhteyksistä? Tutkielmani teoreettinen viitekehys rakentuu hyvinvointi-termin teoreettisen tarkastelun lisäksi kulttuuri- ja kouluhyvinvointi-termien pohjalle. Täydensin teoreettista viitekehystäni musiikin ja musiikkikasvatuksen terapeuttisuuden aihepiireillä. Lukiokontekstista valitsin tarkastella lukion opetussuunnitelmaa ja pohtia musiikkidiplomin asemaa osana ylioppilastutkintoa. Valitsin tutkimukseni suuntaukseksi narratiivisen tutkimusotteen. Tämän tutkimuksen kontekstissa narratiivisuudella viitataan erityisesti tutkimusaineiston luonteeseen eli nuorten kertomuksiin sekä tapaan analysoida niitä tuloksiksi. Tutkimukseni tuloksissa musiikkilinjalla opiskelu nähdään yleisesti hyvinvointia lisäävänä resurssina. Yhteisöllisyys määrittää niin musiikkilinjatoimintaa kuin yleistä hyvinvointiakin. Musiikillinen identiteetti hyvinvoinnin kannalta saa merkityksen kaikkien haastateltavien kertomuksissa. Hyvinvointi-sana pitää kaikilla haastateltavilla sisällään myös jotakin fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä. Lukio-opiskeluun liittyvään hyvinvointiin on kytköksissä toimiva oppilashuolto ja avoimet keskusteluyhteydet. Yleisesti toimiva arki lukiossa luo todennäköisesti lähes jokaiselle lukiossa opiskelevalle nuorelle rutiinia ja pysyvyyttä arkeen, mikä on merkittävä hyvinvoinnin resurssi. Musiikkilinjatoiminta osana lukio-opiskelua luo vahvaa pohjaa elinikäiselle oppimiselle ja koko elämän mittaiselle musiikkisuhteelle. Vaikka taiteen ja erityisesti musiikin mahdollisuudet yksilön hyvinvoinnin resurssina on ollut yleisesti tiedossa arkipuheessa jo pitkään, on sen asema musiikkikasvatuksen alalla vasta vahvistumassa. Musiikin oppiaineen aseman vahvistuminen ja musiikin hyvinvointimerkitysten tunnistaminen lukiokontekstissa vaatii tutkimukseni perusteella etenevissä määrin tutkimuksellisia tuloksia nuorten itsensä kertomina. Musiikkidiplomin saattaminen osaksi ylioppilastutkintoa edistäisi aktiivisen harrastamisen arvostamista, vähentäisi ylioppilaskokeisiin liittyviä suorituspaineita ja nostaisi taito- ja taideaineet tasavertaisiksi akateemisten aineiden rinnalle.
Maisterintutkielmassani tutkin mitä ajatuksia instrumenttiopettajilla on oppilaidensa itsetunnon merkityksestä soitto-opintoihin sekä minkälaisia tapoja opettajilla on oppilaidensa itsetunnon tukemiseen. Tarkastelun kohteena on oppilaan itsetunnon merkitys kolmessa eri tilanteessa: soittotunnilla, harjoitellessa ja esiintyessä; nämä kolme tilannetta myös muodostavat tutkielmani läpikantavat teemat. Tutkimuskysymykseni ovat: Mitä ajatuksia haastateltavilla soitonopettajilla on oppilaidensa itsetunnon merkityksestä musiikinopinnoissa? Miten haastateltavat tukevat oppilaidensa itsetuntoa soitonopetuksessa? Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusaineisto muodostuu kolmen instrumenttiopettajan kokemuksista oppilaidensa itsetunnon merkityksestä soitto-opintoihin sekä tavoista tukea oppilaidensa itsetuntoa. Haastateltavat toimivat soitonopettajina musiikin laajaa oppimäärää noudattavissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea, joissa heidän oppilaansa ovat iältään noin 6–19-vuotiaita. Keräsin tutkimusaineistoni puolistrukturoituja haastatteluja muistuttavien teemahaastattelujen avulla ja analysoin aineistoni teoriasidonnaisesti. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että soitonoppilaan itsetunnolla on suuri ja kokonaisvaltainen merkitys soitto-opintoihin. Haasteltavat kokivat, että oppilaan itsetunnolla on merkittävä vaikutus sekä soittotuntitilanteeseen, harjoitteluun että esiintymistilanteeseen. Haastateltavilla opettajilla oli useita tapoja, joilla he tukevat nuorten oppilaidensa kehittyvää itsetuntoa. Keskeisiksi tavoiksi nousi muun muassa myönteisen ilmapiirin luominen soittotunnilla sekä kannustava ja rakentava palaute.
Tutkielmani käsittelee musiikillisen toiminnan vaikutuksia vieraan kielen oppimiseen. Monialaisen tutkielmani teoreettinen perusta koostuu kielenoppimisteorioista sekä musiikin integrointia perustelevista näkökulmista ja kognitiivisista lähtökohdista. Tutkimustehtävänäni on selvittää musiikin käyttötapoja osana vieraan kielen opetusta sekä niiden vaikutusta oppimistuloksiin. Tutkin sitä, voiko musiikillinen toiminta edistää vieraan kielen oppimista. Lisäksi tutkin sitä, millaisia keinoja aineistoni tutkimuksissa on käytetty musiikin oppimisvaikutusten tutkimiseen, eli millä tavalla musiikkia on kyseisissä interventioissa integroitu osaksi vieraan kielen opetusta. Tutkimuskysymykseni ovat: Millä tavalla musiikkia on integroitu kielten opetukseen aiemmissa tutkimuksissa? Miten musiikillinen toiminta voi tukea vieraan kielen oppimista aiempien tutkimusten perusteella? Analysoin aiheesta vuosien 2010–2022 aikana julkaistuja empiirisiä tutkimuksia. Tutkielmani on synteettinen review-tutkimus, jonka aineisto koostuu 30:stä aiheesta tehdystä empiirisestä tutkimuksesta. Tarkastelen aiheesta saatuja tutkimustuloksia kriittisestä näkökulmasta. Musiikkia voidaan integroida kielenopetukseen monin keinoin, joista yleisimmät ovat musiikin kuuntelu ja laulaminen. Musiikillisilla keinoilla voidaan myös edistää hyvin erilaisia vieraaseen kieleen liittyviä osataitoja, kuten sanaston hallintaa, kielioppia, ymmärrystä, sekä suullisen ja kirjallisen ilmaisun sujuvuutta. Musiikki on myös tärkeässä asemassa opitun asian muistiin painamisessa. Aiheeni perustelee monialaisten opetuskokonaisuuksien johdonmukaisen suunnittelun ja toteutuksen tärkeyttä. Luon lopuksi katsauksen siihen, miksi musiikin integrointi ja sen omien ainerajojensa ulkopuolelle laajentaminen voivat toimia musiikin oppiaineen itseisarvoa ja kiinnostavuutta edistävinä tekijöinä.
Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää vapaan säestyksen opiskelemisen roolia osana eräiden Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen opiskelijoiden toimijuuden rakentumista ja muovautumista. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Minkälaisia käsityksiä haastateltavilla musiikkikasvatuksen opiskelijoilla on omasta ammatillisesta ja musiikillisesta toimijuudestaan? 2) Millä tavoin vapaa säestys on tukenut tai haastanut heidän ammatillisen tai musiikillisen toimijuutensa rakentumista? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu toimijuuden käsitteelle. Ensimmäisessä teorialuvussa (2.1) tarkastelen eri tutkijoiden keskustelua toimijuuden luonteesta. Toisessa teorialuvussa (2.2) tarkastelen käsitteenä musiikillista toimijuutta ja sen asemaa osana musiikkikasvatuksen alan keskustelua. Kolmannessa teorialuvussa (2.3) syvennyn ammatilliselle toimijuudelle ja opettajan ammatilliselle toimijuudelle määriteltyihin pääpiirteisiin sekä tarkastelen musiikinopettajien identiteetin muodostumiseen ja toimijuuteen kohdistuvaa tutkimusta. Tutkimuksen tulokset tuovat ilmi, kuinka musiikilliset taidot ja tiedot lomittuvat keskenään. Samoin tuloksissa on nähtävissä, kuinka toimijuuden eri osa-alueet muodostavat yhteisen kokonaisuuden. Opiskelun koettiin tukeneen myös musiikin luovan tuottamisen työkalujen käyttöä ja musiikin hahmotustaitoja. Lisäksi muun muassa tyylinmukaisen ajattelun kerrotaan kehittyneen ja levinneen vapaan säestyksen opiskelun myötä myös muiden instrumenttien soittoon.
In this master’s thesis I examine the meanings violin students in higher music education ascribe to per-forming Western classical music. I also address how instrumental studies influence those meanings, and how students come to understand the artistic practice as a part of their personal and professional development. The study was guided by the following research question: What meanings do violin students in higher music education ascribe to performing Western classical music? In the conceptual framework, I suggest a working definition of meaning through the lenses of psychology, sociology, and philosophy. I examine the notion in the specific context of Western classical music, where music is construed as works, containing inner meanings. I explore the tensions between the authority of musical works and the artistic agency of a performer. Finally, I discuss how performance is studied in higher instrumental music education. The study is a qualitative case study. I gathered the data through theme-centered interviews with three violin students in the Sibelius Academy, University of Arts Helsinki. I conducted a systematic content analysis on the transcripts of the interviews. The meanings ascribed by violin students in higher music education convey their negotiations between self-expression and interpreting the meanings embedded in compositions, reflecting the composer’s intentions. Violin students entwine themselves with the artistic tradition of Western classical music, where performance is employed to preserve historical musical works. In higher music education, performance is a means to stretch instrumental skills beyond the immediate and thus enhance professional development. Professional violinists take on various roles, such as orchestra musicians, teachers, historians, and soloists. Different meanings are ascribed to performance depending on the role of the violinist. To conclude, the results indicate that in performing Western classical music, violin students find and create artistic, professional, communal, historical, practical, and spiritual meanings.
Motivaatio tähän tutkimukseen on syntynyt tarpeesta nähdä suomalaisen kuoromusiikin historiaa monipuolisemman ja moniäänisemmän näkökulman kautta. Tutkielman aihe kohdentuu suomalaiseen musiikkiin ja kuoromusiikin kultakaudeksikin tituleeratun kansallisromanttisen ajanjakson kauteen. Tarkastelen tutkielmassa L. Onervan (1882–1972) ja Greta Dahlströmin (1887–1978) elämää ja kuoroteoksia. Kohdennan huomion erityisesti niihin heidän elämänsä osa-alueisiin, jotka oleellisella tavalla liittyvät musiikilliseen koulutukseen, sävellystyöhön sekä muusikon ja taiteilijan identiteetin ja taitojen kehittymiseen. Tutkielma nivoutuu osaksi muuta tekeillä olevaa ajankohtaista tutkimusta suomalaisista naissäveltäjistä. Tarkastelen aihetta seuraavien tutkimuskysymysten valossa: - Millainen asema kuoromusiikilla on ollut L. Onervan ja Greta Dahlströmin elämässä ja tuotannossa? - Minkälaisia kuoroteoksia L. Onerva ja Greta Dahlström ovat säveltäneet? Hakiessani vastauksia yllä oleviin kysymyksiin tulen myös sivunneeksi sitä, millaista kuoromusiikin säveltäminen naisena on tarkastelemani ajanjakson aikana ollut, miten perhe- ja koulutustausta ovat näkyneet säveltäjän työssä ja sävellystyylissä sekä miten L. Onervan ja Greta Dahlströmin kuoromusiikki sijoittuu laajempaan kuvaan, osaksi kansallisromanttista suomalaista kuoromusiikkia.
Tutkielmani tavoitteena on tarkastella rytmimusiikin jamitilanteita, niissä tarvittavia keskeisiä valmiuksia sekä miten näitä valmiuksia voitaisiin vahvistaa taiteen perusopetuksessa ja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten haastateltavat rytmimusiikin pedagogiikan ammattilaiset määrittelevät rytmimusiikin jamitilanteen? 2. Mitkä ovat haastateltavien käsitysten mukaan rytmimusiikin jamitilanteissa tarvittavia keskeisiä valmiuksia? 3. Miten rytmimusiikin jamitilanteissa tarvittavia valmiuksia voitaisiin vahvistaa taiteen perusopetuksessa ja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa? Tutkielmani teoreettisessa viitekehyksessä määrittelen tutkimuksen kannalta keskeiset käsitteet, joita ovat rytmimusiikki, taiteen perusopetus ja toisen asteen ammatillinen koulutus musiikkialalla sekä rytmimusiikin jamitilanteet. Tarkastelen myös rytmimusiikin pedagogiikkaa praksiaalisen musiikkikasvatuksen näkökulmasta. Tutkielmani aineiston muodostavat kolmen rytmimusiikin pedagogiikan ammattilaisen haastattelut. Tut-kimukseni perusteella rytmimusiikin jamitilanne tarkoittaa epämuodollista, vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteismusisointitilannetta, johon tyypillisesti sisältyy osallistujien vaihtuvuutta ja tämän tuomaa ennakoimattomuutta sekä soitetun tai lauletun musiikin ainutkertaisuutta muun muassa tulkinnan ja improvisoinnin keinoin. Keskeisinä jamitilanteissa tarvittavina valmiuksina pidetään instrumentin hallintaan, ohjelmiston tuntemiseen, kuuntelutaitoihin ja kuulonvaraiseen musisointiin sekä jamitilanteessa olemiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä valmiuksia. Tärkeimpinä tapoina valmiuksien vahvistamiseen pidetään säännöllistä jamitilanteisiin osallistumista sekä niihin valmistautumista instrumentti- ja bändiopetuksessa.
Suuri osa muusikoiden ja musiikin harrastajien työskentelystä on harjoittelua ja esiintymisiin valmistautumista joko yksin tai opettajan ohjauksessa. Tässä tutki- muksessa tarkastelen, minkälaisia harjoittelutottumuksia ja tapoja valmistautua esiintymisiin on Sibelius-Akatemian opiskelijoilla klassisen musiikin instrumenttio- pinnoissaan. Tutkimuskysymykseni olivat seuraavat: 1. Millaisia harjoittelumenetelmiä Sibelius-Akatemian opiskelijat käyttävät? 2. Millaisia keinoja Sibelius-Akatemian opiskelijoilla on esiintymiseen valmistautumisessa? Tutkimuksessa kiinnitin huomiota myös siihen, onko eri instrumenttien opiskelijoilla yhtäläisyyksiä harjoittelussa. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat harjoitteluun liittyvät tekijät ja käsitteet, kuten motivaatio, stressi ja keskittyminen sekä oppimaan oppiminen ja oppimisstrategiat. Niiden avulla harjoittelua ja esiintymiseen valmistautumista voi- tiin tarkastella soittajan itseohjautuvana ja itsesäätelyä edellyttävänä työskentelynä, jossa soittaja asettaa itselleen tavoitteita, valitsee näihin sopivia oppimisstrategioita ja arvioi itsenäisen työskentelynsä tuloksia. Tutkimus oli tapaustutkimus, jonka aineiston muodostivat kolmen Sibelius-Akatemian opiskelijan harjoittelupäiväkirjamerkinnät ja puolistrukturoidut yksilöhaastattelut. Tutkimusaineiston analyysissä sovellettiin laadullista sisällönanalyysiä teoriaoh- jaavasti teemoitellen. Analyysin tuloksena syntyi neljä teemaa, jotka kuvataan tämän raportin tulosluvussa. Tutkimuksessa havaittiin, että harjoittelun käytännöt ja sisällöt vaihtelevat opiskelijoiden välillä heidän omien tottumustensa ja opettajiltaan saamien ohjeiden mukaan. Opiskelijat olivat monien vuosien instrumenttiopintojen aikana kokeilemalla löytäneet itselleen sopivimmat keinot harjoitteluun ja esiintymiseen valmistautumiseen. Näitä olivat esimerkiksi opiskelijoille luontevat tavat virittäytyä harjoittelutilanteeseen ja keinot valmistautua esiintymisiin mentaalisesti ja liikunnan avulla. Opiskelijat myös tunnistivat säännöllisen harjoittelurutiinin vaikuttavan positiivisesti motivaatioon.
Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää, miten haastatellut lukion musiikinopettajat huomioivat työssään kestävyysteemoja ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia kestävyyskasvatukseen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita haastateltavat nostavat esiin musiikinopettajan työn kannalta. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia kokemuksia haastateltavilla musiikinopettajilla on kestävyysteemojen sekä opetussuunnitelman perusteiden laaja-alaisten tavoitteiden huomioimisesta lukiossa? 2. Millainen on haastattelujen perusteella musiikinopettajan rooli kestävyyskasvatuksen toteuttamisessa lukiossa? Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Haastatteluun osallistui kolme lukion musiikinopettajaa, jotka työskentelivät eri lukioissa Etelä-Suomessa. Aineisto kerättiin joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2022 etäyhteydellä. Aineistoa tulkittiin suhteessa kestävyyskasvatuksen ja ekososiaalisen sivistyksen kirjallisuuteen sekä Lukion opetussuunnitelmat perusteiden (LOPS 2019) laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin. Tutkimustulosten mukaan haastateltavat ovat hyvin perehtyneitä laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin ja edistävät kestävyyskasvatuksen tavoitteita opetuksessaan osin tietämättäänkin. He pitävät tärkeänä opiskelijan musiikkisuhteen vahvistamista sekä hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitojen opettamista. Tämänkaltaiset tavoitteet edistävät parhaimmillaan hyvinvointia ja elämän merkityksellisyyden kokemusta, jotka ovat kestävän elämäntavan perusta. Lukion musiikinopettajan rooli voi olla merkityksellinen kestävään tulevaisuuteen kasvattamisessa yhteisöllisyyteen kannustavana taidekasvattajana. Esteenä kestävyyskasvatuksen toteutumiselle on haastateltavien mukaan opiskelijoiden ja opettajien kuormittuneisuus ja ahdistus sekä taideaineiden vähäinen tuntimäärä tai arvostus lukiossa. Haastateltavat musiikinopettajat ovat motivoituneita reflektoimaan omaa toimintaansa ja kokevat tarvetta kestävyyskasvatukseen liittyvälle koulutukselle. Aineistossa on ihmiskeskeinen näkökulma kestävyyteen, mikä voi heijastella Lukion opetussuunnitelman perusteiden (LOPS 2019) hahmottelemaa käsitystä kestävyydestä. Aineiston perusteella musiikinopettajille olisi hyvä tarjota koulutusta kestävyydestä, jotta he pystyisivät tarvittaessa perustelemaan musiikkikasvatuksen merkitystä kestävän tulevaisuuden kannalta ja saisivat tukea kestävyyden reflektoimiseen työssään. Kestävän tulevaisuuden edistäminen voi parhaimmillaan lisätä myös opettajien tyytyväisyyttä, motivaatiota ja kokemusta työn merkityksellisyydestä.
Koulu luo erinomaiset puitteet tasa-arvoisen musiikkikasvatuksen toteutumiselle. Tutkin Soiva postikortti -sävellysprosessin avulla nuorten ajatuksia ja kokemuksia koulusäveltämisestä. Pohdin improvisoinnin ja säveltämisen käsitteitä teorian ja tutkimustiedon avulla peilaten niitä työhöni siitä näkökulmasta käsin, kuinka ne sävellysprosessissamme toteutuivat. Pohjana käytin (POPS 2014) perusopetuksen opetussuunnitelma perusteita, jonka tavoitealueet raamittivat työtäni. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus, jossa tarkastelen toimintatutkimuksellisella otteella nuorten kokemuksia säveltämisestä ja sitä edeltäneestä yhteistoiminnallisesta käytännön yhteisöissä tapahtuneesta oppimisprosessista. Tutkimuksessa asetan itseni tutkijan roolin lisäksi oppijaksi. Prosessin aikana opin tutkimaan ja toisaalta kehittämään luovempia työtapoja omaa tulevaisuuden opetustyötä ajatellen. Opettajana koen, ettei oppimistilannetta voi koskaan täysin ennalta määrittää ja hallita huolellisesta valmistautumisesta huolimatta ja juuri tämä tekee jokaisesta päivästä ja tulevasta oppimisprosessista ainutlaatuisen ja mielenkiintoisen. Turusen mukaan ”kaikki oppimiseen johtavat kokemukset ovat oppimistilanteita”, joihin opettaja luo suotuisat olosuhteet ja asettaa oppilaiden rinnalla myös itsensä oppijan asemaan jakamalla kokemuksia, kommunikoimalla ja osallistumalla (Turunen 2016, 18). Tutkimustulokseni vahvistavat aikaisempaa tutkimustietoa luovien prosessien merkityksellisyydestä lapsille ja nuorille. Nuorten ajatusten kautta nouseva tutkimustieto on erityisen arvokkasta musiikkikasvatuksen kentän kehittämistä ja jatkotutkimuksia ajatellen. Tutkimuksessani nousseiden tulosten mukaan nuoret kokevat tarvetta vastaavanlaisille yhteistoiminnallisille sävellysprosesseille myös jatkossa. Lisäksi useimmat haastateltavista nuorista nostivat esille, että on tärkeää tulla nähdyksi ja kuulluksi oman sävellyksensä kautta. Nostan esille merkittävimpänä tutkimuslöydöksenä leikin arvon oppimisprosessissa. Parhaimmillaan leikit toimivat oppimisen siltana sellaisten oppilaiden kohdalla, joilla ei ole aiempaa ”paloa” musiikinopiskeluun. Leikki näyttäisi sytyttävän oppilaissa sisäisen motivaation, joka mahdollistaa oppimisen. Leikin merkitystä oppimisen mahdollistajana olisi hyvä tutkia myös jatkossa lisää.
Työ musiikkialalla on usein monialaista. Polveilevaa urapolkua kuvaamaan käytetäänkin esimerkiksi termiä portfolioura. Ammattilaisen ura voi koostua usean eri työnantajan ja projektin parissa työskentelystä ja sisältää hyvinkin erilaisia työtehtäviä, kuten esiinty-mistä, luovaa tuottamista, studiotyöskentelyä ja opettamista. 2000-luvulla ala on ollut murroksessa mm. digitalisaation myötä tapahtuneen musiikin luomisen ja kuluttamisen muutoksessa. Suoratoistopalvelujen myötä äänitemyynnistä saadut tulot ovat pienenty-neet ja esiintymisten painoarvo on kasvanut. Toisaalta digitaalisten alustojen kehitys on luonut täysin uudenlaisia jakelukanavia ja lisännyt mm. videoiden kautta kuunnellun musiikin merkitystä. Samalla työelämä on muuttunut yhteiskunnassa laajemminkin, ja esimerkiksi käsitys yrittäjyydestä on ollut keskustelun kohteena alustatalouden toimijoi-den liikkeelle sysäämänä. 2020-luvun alun koronaviruspandemia on lisännyt entisestään tarvetta uuden oppimiselle ja muuntautumiskyvylle esimerkiksi etäopetuksen ja virtuaa-listen konserttien myötä. Tässä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan ammatillisuuden käsitteen merkitystä ja käyttöä musiikkialalla. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten alan korkeakoulu-tuksessa on huomioitu muuttuvan maailman luomat edellytykset ja haasteet. Tutkimus-kysymyksinä ovat: 1) Miten ammatillisuuden käsitettä on lähestytty musiikkialan näkö-kulmasta? ja 2) Miten musiikin ja sitä kautta myös musiikkikasvatuksen ammattilai-suuden näkymät ovat muuttumassa tulevaisuudessa? Tuloksissa nousee esiin tarve musiikkialan ammatillisuuden uudelleen arvioimiselle viime vuosikymmenten yhteiskunnallisten muutosten myötä. Muutos mahdollistaa poh-dinnan myös koko musiikkialan asemasta yhteiskunnassa. Keskeisenä tekijänä alan muutoksessa on musiikin korkeakouluopetus, jonka kautta tuleville ammattilaisille luo-daan edellytykset toimia 2020-luvun monialaisten urapolkujen kentällä. Tulevaisuuden globaaleista haasteista keskeisimpänä ekologinen kestävyyskriisi vaikut-taa väistämättä myös musiikkialaan. Musiikkialalla ei ole kuitenkaan pelkästään passii-vinen rooli muutoksiin reagoimisessa vaan sen sijaan myös mahdollisuus aktiivisesti vaikuttaa kehityskulkuihin, joilla taataan ihmisten ja koko maapallon elämän kestävät edellytykset tulevaisuudessa.
Tässä tutkielmassa tutkin musiikin reaaliaikaista etäopetusta maaliskuussa 2020 alkaneen koronapandemian aikana. Musiikinopetus asettaa etäopetusyhteyden laadulle esimerkiksi äänenlaatuun ja latenssiin liittyviä erityisvaatimuksia. Tarkastelen ilmiötä myös etäopetuksessa käytettävän musiikkiteknologian näkökulmasta. Koronapandemian aikaista etäopetusta määrittää sen luonne hätäetäopetuksena (Hodges, Moore, Lockee, Trust & Bond 2020). Opettajilla ei pandemian nopean puhkeamisen vuoksi ollut välttämättä lainkaan aikaa valmistella siirtymistä etäopetukseen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Mitä hyötyjä, haasteita ja rajoitteita musiikin reaaliaikaiseen etäopetukseen liittyy kontaktiopetukseen verrattuna haastateltavien musiikkikasvattajien mukaan? 2. Mitä keinoja haastateltavat musiikkikasvattajat käyttivät etäopetuksessaan koronapandemian aikana? Haastattelin tutkimusta varten kolmea erilaisissa tehtävissä toimivaa musiikkikasvattajaa. Tutkimusta ei ole rajattu koskemaan minkään tietyn asteen opetusta, sillä tarkastelen musiikinopetuksen ja teknologian välistä rajapintaa. Tutkimukseni mukaan etäopetus saattaa vaikuttaa myönteisesti joidenkin oppilaiden motivaatioon. Toisaalta etäopetus asettaa haasteita vuorovaikutukselle. Haastateltujen musiikkikasvattajien mukaan kuitenkin osa oppilaista koki varsinkin täyssulun aikana etäopetuksen kuormittavana, sillä myös muu työnteko ja opiskelu tapahtuivat verkossa. Yhteismusisointi oli verkon latenssista johtuen pääsääntöisesti mahdotonta. Haastatellut musiikkikasvattajat olivat mukauttaneet opetusmenetelmiään hätäetäopetusjakson aikana. Vaikka etäopetus koettiinkin kuormittavana, saattoi tilanne mahdollistaa myös uudenlaisia pedagogisia oivalluksia. Tutkimustuloksistani saattaa olla hyötyä valmistauduttaessa mahdollisesti tulevaisuudessa ilmeneviin hätäetäopetustilanteisiin. Tarve siirtyä äkillisesti etäopetukseen saattaa ilmetä tulevaisuudessa pandemioiden lisäksi myös esimerkiksi sotien tai sään ääri-ilmiöiden aikana.
Tässä tutkielmassa tarkastelen lukiolaisten kokemuksia ja näkemyksiä musiikinopetuksen ja mediakasvatuksen yhdistämisestä. Tämä tutkimus tuo musiikkikasvatuksen näkökulman mediakasvatuksen tutkimukseen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Minkälaisia kokemuksia työpajoihin osallistuneilla lukiolaisilla on musiikinopetuksen ja mediakasvatuksen yhdistämisestä? 2. Minkälaisia näkemyksiä työpajoihin osallistuneilla lukiolaisilla on siitä, miten musiikinopetus voisi kehittää heidän medialukutaitoaan? Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimus toteutettiin eräässä lukiossa, jossa pidin ennen tutkimushaastatteluja kaksi musiikilliseen mediakasvatukseen keskittyvää työpajaa. Tutkimusaineisto koostui neljästä ryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä 23 opiskelijaa. Tutkimukseni käsitteellinen viitekehys keskittyy mediakasvatuksen ja monilukutaidon aikaisempaan tutkimukseen sekä laaja-alaisen osaamisen käsitteen avaamiseen. Tutkimukseni perusteella lukiolaisilla oli ennen työpajoihin osallistumista verrattain vähän kokemuksia musiikillisesta mediakasvatuksesta. Työpajoista muodostuneen kokonaisuuden opiskelijat kokivat positiivisena ja opettavaisena. Kokemukset musiikinopetuksen ja mediakasvatuksen yhdistämisestä keskittyivät tekemällä oppimiseen sekä median kriittiseen tarkasteluun. Nuorten näkemyksenä oli, että musiikillinen mediakasvatus voisi parantaa heidän kykyään tulkita audiovisuaalista mediaa ja että musiikilla voi viestiä ja vaikuttaa median kautta. Lisäksi musiikin käsittely median muotona ja mediaesitysten tuottaminen nähtiin mediakasvatusta ja musiikinopetusta yhdistäviksi opetuksen sisällöiksi. Yksi tutkimukseni havainnoista onkin, että median tarkastelu osana musiikinopetusta on nuorten mukaan mielekästä ja medialukutaitoa kehittävää.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista on yhteisöllinen oppiminen ja yhdessä tekeminen monipuolisuuden viitekehyksessä, ja miten se auttaa yksilön oppimiskehitystä. Opettajalla on yhteisöllisen kulttuurin luomisessa merkittävä rooli, ja tutkimus pyrkiikin selvittämään, millä tavoin opettaja voi tukea yhteisöllisen oppimisen syntymistä. Tutkimuskysymykset ovat 1) Miten monipuolinen musiikinopetus osana yhteisöllistä oppimista voi tukea yksittäisen oppijan prosessia? 2) Mikä on opettajan rooli tällaisen opetuksen taustalla? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja sen teoreettisena viitekehyksenä on sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys, jota tutkin muun muassa John Deweyn ja Jerome Brunerin kasvatusteorioiden pohjalta. Lisäksi täydennän teoriaani yhteisöllisen oppimisen käytänteillä ja ajatuksilla. Aineisto on kerätty havainnoimalla erään peruskoulun ensimmäisen vuosiluokan musiikintunteja, ja havainnoinnin tukena on haastattelut tutkimuksen kohteena olleelle opettajalle musiikintuntien jälkeen. Valitsin tutkimuksen kohteeksi alakoulun musiikinopetuksen, sillä vahva, monipuolinen musiikkisuhde ja yhteisöllisen oppimisen muodot kehittyvät mielestäni laaja-alaisimmin mitä varhaisemmassa vaiheessa ne muotoutuvat osaksi oppimisprosessia. Aineiston pohjalta hahmottuu yhteisöllisen oppimisen käytänteitä ja toimintatapoja, jotka voivat tukea yksilöllistä oppimisprosessia. Tutkimustuloksista käy ilmi, että musiikin oppiaineessa yhteisöllisyyttä on tarjolla monessa muodossa muun muassa yhdessä musisoimisesta vuorovaikutukselliseen toimintaan ja ryhmissä tapahtuvaan luovaan tuottamiseen. Luova tuottaminen nousee tutkimuksessa keskeiseksi tavaksi toteuttaa yhteisöllistä oppimista. Tutkimus osoittaa, että erilaiset toimintatavat vahvistavat monipuolisuuden muodostumista. Monipuolisuutta voi tutkimuksen aineiston perusteella määritellä kolmella tapaa: 1) toiminnallisena, 2) sisällöllisenä ja 3) yhteisöllisenä. Yhteisöllisen oppimiskulttuurin luominen vaatii opettajalta aktiivista osallisuutta ja ohjausta, sekä varsinkin nuorempien oppilaiden kohdalla jatkuvaa tukea asteittain syvenevän osallistumisen prosessin valossa. Opettajan tehtävä on tukea, ohjata ja kannustaa oppilaita yhteisöllisten oppimisprosessien aikana; se tapahtuu jatkuvan aktiivisen osallistumisen kautta.
There is no one way to create a song from start to finish, no set rules on how to proceed, but there are tested and tried methods, which have produced results and are shared every day on the Internet by teachers, scholars, and individuals. In this thesis, I looked at my artistic process of making a song from start to finish as the songwriter, singer, recording engineer, mixing, and mastering engineer. I will be analyzing four songs that I have written, arranged, recorded, mixed, and mastered. Compared to my earliest musical works which I wrote, arranged mixed, and mastered, I will be looking at the new songs and what has changed – the sonic quality, the choice of instrumentation, arrangement, mixing, and mastering. This project aims to convert implicit knowledge into explicit one. It also aims to document tacit knowledge learned by experimenting with music technology tools and resources. Writing this thesis has inspired me to reflect on my future goals and the direction I intend to go with music and technology.
Tutkielmani tavoitteena on kuvata pedagogien kokemuksia ja näkemyksiä yhteismusisoinnista ja osallisuuden edistämisestä kulttuurisesti moninaisissa konteksteissa. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia kokemuksia haastateltavilla pedagogeilla on interkulttuurisesta yhteismusisoinnista onnistumisten ja haasteiden näkökulmasta? Millaisia taitoja ja ominaisuuksia pedagogit kokevat tarvitsevansa interkulttuurisessa musiikkitoiminnassa? Millaisilla keinoilla pedagogi voi musiikkitoiminnassa edistää osallisuuden (erityisesti kuulumisen ja toimijuuden) kokemusta kulttuurisesti moninaisessa kontekstissa? Johdannossa avaan aiheen ajankohtaisuutta ja tutkimuksen tarpeellisuutta. Teoreettinen viitekehys koostuu kulttuurisen moninaisuuden tarkastelusta interkulttuurisuuden ja musiikkikasvatustutkimusten kautta. Teorialuvun jälkimmäinen osio keskittyy osallisuuden määrittelyyn. Tarkastelen myös osallisuuden toiminnallista sekä yhteisöllistä ulottuvuutta musiikillisessa kontekstissa. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus. Sen aineisto on kerätty haastattelemalla kolmea interkulttuurisen musiikkikasvatuksen parissa työskentelevää musiikkipedagogia. Haastattelut olivat puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja, ja aineiston analyysi on toteutettu teoriasidonnaisesti teemoittelemalla. Tutkimus osoittaa, että interkulttuurisen musiikkitoiminnan onnistumista ja osallisuuden kokemusta tukee tasavertainen ja turvallinen ilmapiiri, jossa painottuu yhdessä tekeminen. Opetusmenetelmät huomioivat oppijoiden moninaiset taustat, ja opettaminen on joustavaa ja reflektoivaa.
Tässä tutkielmassa käsitellään yrittäjänä toimivan laulupedagogin työnkuvaa. Pyrkimyksenä on kolmen haastattelun avulla kuvata laulunopettaja-yrittäjän työnkuvaa niin lauluopetuksen kuin yrittäjyydenkin näkökulmista. Näin ollen myös teoreettinen viitekehys on jaoteltu kahteen eri osaan, joita ovat pop/jazz-laulupedagogiikan erityispiirteet ja pop/jazz-laulupedagogin työnkuva sekä luovan alan yrittäjyys. Tutkimuskysymykseni on: 1. Minkälainen on haastateltavien laulunopettaja-yrittäjien työnkuva? 1.1. Minkälaisia kokemuksia haastateltavilla on laulunopettamisesta yrittäjänä? 1.2. Minkälaisia kokemuksia haastateltavilla on yrittäjyydestä luovalla alalla? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua muistuttavaa teemahaastattelua. Tutkimuksen haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina etäyhteydellä ja niihin osallistui kolme pop/jazz-laulunopettajan koulutuksen saanutta henkilöä, joilla kaikilla on oma yritys. Päätoimisena yrittäjänä toimii kaksi haastateltavista ja kolmas haastateltava on sivutoiminen yrittäjä. Yrittäjyys kulttuurialalla on yleistä ja sen uskotaan lisääntyvän entisestään. Näin ollen on tärkeää tiedostaa ja ymmärtää erilaisia kulttuurialaan liittyvien yrityksien työnkuvia. Tässä tutkielmassa perehdytään erityisesti yrittäjinä toimiviin laulunopettajiin, mutta tulokset ovat paikoin yleistettävissä ja sovellettavissa myös muiden instrumenttiopettajien yrittäjämäiseen toimintaan. Tutkimustulokset osoittavat laulunopettaja-yrittäjien työnkuvan olevan varsin monipuolinen. Siihen sisältyy moninaisia töitä riippuen yksilön mielenkiinnon kohteista. Yrittäjänä toimivan laulunopettajan työnkuvaan kuuluu laulunopetuksellisia erityispiirteitä liittyen esimerkiksi opetuksen suunnitteluun ja opetuksen sisältöihin. Myös yrityksen ylläpitoon liittyvät seikat, kuten lauluoppilaiden hankkiminen ja kirjanpidon laatiminen ovat osa monen yrittäjänä toimivan laulunopettajan työnkuvaa. Lisäksi asiakkaan rooli näyttäytyy merkittävänä lähes kaikissa tilanteissa. Laulunopettaminen yrittäjänä koetaan pääasiassa mieluisana työnä, jota kuitenkin varjostaa yrittäjyyteen liittyvä toimeentulon epävarmuus ja yhteiskunnan tukien vähäisyys. Toisaalta niin kollegiaaliset kuin taloudellisetkin tukiverkostot auttavat jaksamaan ja selviytymään paikoin äkillisestikin vaihtuvissa tilanteissa.
Syftet med min pro gradu-avhandling är att undersöka finlandssvenska musiklärares upplevelser av könsrelaterade skillnader i undervisningssituationer, om de eventuella skillnaderna lägger grund för utmaningar, samt om det har skett en förändring under de över 20 år som lärarna har undervisat musik. Min studie utgår från kön som socialt konstruerat, vilket innebär att könsidentiteten helt eller delvis skapas och formas av samhälleliga strukturer och normer om vad som uppfattas vara feminint och maskulint. I den teoretiska referensramen behandlas tidigare forskning om genus och könsnormer i musik- och undervisningssammanhang. Undersökningen utfördes som en kvalitativ intervjustudie med en fenomenologisk ansats. Fyra musiklärare intervjuades utgående från ett halvstrukturerat temaintervjuformat kring frågor om elevers musicerande och beteende i kontexten av kön. Musiklärarna hade alla en över 20 år lång arbetserfarenhet i grundskolor i Svenskfinland. Intervjuerna innehöll iakttagelser av könsrelaterade skillnader i instrumentspel och platstagande, tankar om jämställdhetsarbete och vad som har eller inte har förändrats i anslutning till könsskillnader. Musiklärarnas upplevelse av könsrelaterade skillnader varierade mycket, och inom många områden av musicerande utgick man från att det inte fanns skillnader. Trummor och högljudda instrument tenderade att intressera pojkar mera, och flickor upplevdes ha ett sämre självförtroende eller en ovillighet att ha mycket ljud, vilket kan leda till att de inom vissa instrument inte utvecklas lika snabbt som pojkar. Det är mer vanligt att de elever som är stökiga är pojkar och de elever som är skötsamma är flickor, men individuella skillnader betonades också. Förändringar som har skett över tid är framför allt att elever idag blir mer accepterade oavsett könsidentitet eller läggning, men de företeelser som lärarna upplevde vara könade hade inte förändrats eller bara förändrats lite. Den ojämna fördelningen av platstagande var det som mest bekymrade lärarna, och det ansågs vara svårt att motverka begränsande könsnormer.
Seminaarityössä tutkittiin kansanmusiikkipedagogien työskentelyä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmista. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, minkälaiset opetuksen järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvät käytänteet tukevat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmia. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna, jossa kolme kansanmusiikkipedagogia kertoi työskentelystään non-formaaleissa oppimisympäristöissä. Haastatteluista saatuja vastauksia tarkasteltiin suhteessa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kulttuurisen kestävyyden teoreettiseen viitekehykseen. Haastatteluista kävi ilmi, että opetuksen järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvät käytänteet tukevat eri-ikäisten ja eri ryhmiin kuuluvien ihmisten kohtaamista ja yhdessä toimimista. Tuloksissa tarkasteltu toiminta edistää aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämistä ja sen asettamista osaksi nykypäivää. Kansanmusiikkipedagogien työskentelyssä havaittavat monipuoliset opetuksen tavat vaativat pedagogeilta laaja-alaisia valmiuksia ja pedagogisia keinoja.
Tutkimukseni käsittelee yhteistoiminnallisen ja informaalin oppimisen mahdollisuuksia bändiopetuksen kontekstissa. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1.Miten yhteistoiminnallisen oppimisen elementit ilmenivät bändisoiton opetuksessa lukion musiikin tunnilla? 2 Mitä mieltä oppilaat olivat vertaisoppimisesta ja soittimien opiskelusta pienryhmässä? 3. Mitä informaalin oppimisen piirteitä bändiprojektin aikana ilmeni? Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus, jossa on toimintatutkimuksellinen ote. Tutkimus toteutettiin osana tutkimusperusteista opetuskokeilua. Keräsin projektin aikana aineistoa osallistuvan havainnoinnin avulla päiväkirjaan. Teetin myös oppilaille kyselyn. Teoreettisessa viitekehyksessä perehdyn yhteistoiminnallisen oppimisen teoriaan ja informaaliin oppimiseen. Tarkastelen viittä yhteistoiminnallisuuden elementtiä, joiden avulla voidaan määrittää, mitä yhteistoiminnallinen oppiminen on. Tutkimusten mukaan yhteistoiminnallinen oppiminen kehittää sosiaalisia taitoja, sekä parantaa oppimistuloksia. Informaali oppiminen on luontainen lähestymistapa opiskeluun, sillä kaikkeen oppimiseen liittyy epämuodollinen ulottuvuus. Tutkimukseni perusteella yhteistoiminnalliset elementit ilmenivät vertaisopettamisena ja sosiaalisten taitojen kehittymisenä. Vertaisopettaminen on toimiva työkalu bändiopetuksessa, sillä se lisää oppilaiden sitoutumista tehtävän suorittamiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pienryhmätoiminta koettiin mielekkäänä. Pienryhmissä oppilaat pystyvät katsomaan toisiltaan sointuotteita ja pohtimaan yhdessä uusia ratkaisuja ongelmiin. Informaali oppiminen ilmeni siten, että oppilaat toimivat luovasti ja opettelivat bändisoittoa yhdessä korvakuulolta.