Kaikki aineistot
Lisää
Pro gradu -tutkielmassani tutkin laulaja-lauluntekijä Ismo Alangon sanoitusten ironisuutta ja satiiria sekä sanoitusten tuottamaa käsitystä suomalaisuudesta. Tutkimusaineisto koostuu viidestä musiikkialbumista, joiden sanoitukset löytyvät lyriikkakokoelmakirjasta Sanat (2013) Analyysissa on painotettu niitä sanoituksia, jotka soveltuvat osuvammin valitsemalleni näkökulmalle. Sanoitukset ovat vuosilta 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2013. Tutkielman teoreettinen tausta koostuu ironiaa, satiiria ja kulttuuri-identiteettiä käsittelevästä teoriatiedosta. Ironian ja satiirin teoriataustassa hyödynnän kirjallisuudentutkimuksen käsityksiä ironiasta ja satiirista. Ironian käsittely pohjaa lisäksi kielitieteen käsityksiin. ”Suomalaisuuden”, kansallisidentiteetin, teoriatausta hyödyntää ennen kaikkea kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimusta. Tutkimus osoitti, että Ismo Alangon sanoitukset ovat satiirisia. Satiirin kohteina olivat muun muassa menestyksen ja elämysten tavoittelu, oman yksilöllisyyden todistelu, vallanhimo, ahneus, naiivius, pinnallisuus ja omahyväisyys. 2000-luvun sanoitukset kritisoivat myös teknologian kasvavaa roolia ihmisten elämässä. Sosiaalisista ryhmittymistä kohteina olivat enimmäkseen nouseva keskiluokka, urbanisoituneet ”jupit ja taiteilijat. Alangon satiirinen esitystapa syntyi usein ironisista ilmauksista. Ironia syntyi Alangon rocklyriikassa liioittelun, kärjistämisen, toiston, ristiriitaisuuksien, yleisten arvojen vastaisuuden ja erilaisten tyyli- ja puherekisterien kautta. Ironia syntyi usein myös erilaisten diskurssien ja vieraiden sanojen kaiuttamisesta. Satiirin ja ironian sävyt olivat hieman suorempia 80- ja 90-luvuilla kuin 2000- ja 2010-luvulla. Jotkin sanoitukset toimivat kaksoisrekisterissä, jolloin sanoitus oli karikatyyrimäisyydessään samanaikaisesti ironinen ja aidon pateettinen. Koko tuotannon ajan käsiteltiin monin eri tavoin taiteilijuutta – satiirisesti, ironisesti, itseironisesti, vakavasti. Viittaukset taiteilijuuteen ja rock-elämään linkittyivät jossain määrin myös yleisesti suomirockin aseman muuttamiseen ja Ismo Alangon taiteilijakuvaan. Ismo Alangon ironinen ja humoristinen käsittelytapa uusinti stereotyyppistä käsitystä savolais-karjalaisesta huumorista ja runonlaulajaperinteestä. Sanoitukset kiinnittyivät vahvasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Ne sekä uusintivat että rikkoivat topeliaanista, myyttistä kuvaa suomalaisuudesta. Sanoitukset kuvasivat suomalaisuutta usein vastakohtaisuuksien kautta, jolloin sanoitukset tuottivat moniäänisyydessään ristiriitaista kuvaa suomalaisuudesta. Tutkimus osoitti, että huolimatta angloamerikkalaisesta musiikkiperimästään suomirock on vahvasti kiinni kansallisessa perinteessä.
Tutkimus tarkastelee avoimia intertekstuaalisia viittauksia Ismo Alangon rocklyriikassa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia intertekstuaalisia viittauksia tai lainauksia teksteissä on ja mitä funktioita viittauksilla on eli millaisia merkityksiä ne luovat teksteihin. Lisäksi tutkimus tarkastelee sitä, esiintyykö tietynlaisia viittauksia erityisesti tietyn levyn tai aikakauden teksteissä ja onko eri aikakausien sanoitusten välillä havaittavissa eroja viittausten käytön ja niiden synnyttämien merkitysten suhteen. Myös tekstien genrepiirteet rocklyriikan edustajina ovat tarkastelun kohteena. Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat intertekstuaalisuus, konteksti ja genre. Tutkimuksen fokuksessa on avoin eli selvästi näkyvä intertekstuaalisuus, eivät tulkinnanvaraisemmat yhteydet. Tutkimus perustuu funktionaaliseen käsitykseen kielestä: mitä kielellä tehdään ja miten sillä luodaan merkityksiä. Myös kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimusen näkökulmat ovat tutkielmassa olennaisia. Tutkittava aineisto koostuu Ismo Alangon vuosina 1980-2015 julkaisemasta rocklyriikasta (yht. 268 kappaletta). Sanoitukset on aluksi ryhmitelty sen mukaan, millaisiin teksteihin niissä viitataan. Tämän jälkeen osa sanoituksista analysoidaan esimerkinomaisesti tarkemmin etsien niistä mahdollisia yhteisiä teemoja ja diskursseja. Tutkimus on kvalitatiivista tekstintutkimusta. Tutkimuksesta käy ilmi, että tutkituissa sanoituksissa viitataan Raamattuun, laululyriikkaan sekä jonkin verran kaunokirjallisiin teoksiin. Näistä Raamattu on yleisin viittauskohde. Sanoituksissa näkyy ajallisia eroja: Raamatun käyttö korostuu erityisesti 1980-luvun yhteiskuntakriittisissä sanoituksissa, kun taas 1990-luvun sanoituksissa esiintyy eniten viittauksia laululyriikkaan ja sanoitukset asettuvat usein osaksi Suomea, suomalaisuutta ja yhteiskunnan medioitumista ja globalisoitumista kommentoivaa diskurssia. 2000-luvun sanoitukset sisältävät vähemmän viittauksia ja ne keskittyvät enemmän yksilön kokemusten kuvaukseen. Tutkielman esittämien havaintojen avulla voidaan ohjata yläkoulu- tai lukioikäisiä oppilaita harjaantumaan tekstien välisten yhteyksien sekä niistä syntyvien merkitysten havainnointiin. Tämä on yksi tapa opetella kriittistä lukutaitoa, joka on tekstien täyttämässä yhteiskunnassa olennainen taito.