Kaikki aineistot
Lisää
Pro gradu –tutkielmani tarkoituksena oli selvittää syitä lasten ja nuorten urheiluseuraharrastuksen lopettamiseen. Tarkastelun kohteena oli erityisesti se, missä ikävaiheessa urheiluharrastuksen lopettaminen oli suurinta ja oliko sukupuolella tai urheilulajilla yhteyttä urheiluharrastuksen lopettamiseen. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja sen aineistona oli Valtion liikuntaneuvoston teettämän ja Jyväskylän Yliopiston toteuttaman LIITU-tutkimuksen aineisto vuodelta 2016. Tutkimuksen kohdejoukko koostui 3., 5., 7. ja 9. -luokan oppilaista (N=7565). Työssäni keskityin tarkastelemaan urheiluseuraharratuksen lopettaneita (N=1531) lapsia ja nuoria. Urheiluharrastuksen lopettamisen syitä tarkasteltiin eksploratiivisen faktorianalyysin avulla. Sukupuolten, iän ja yksilö- ja joukkuelajien harrastajien välisiä syitä lopettamiseen tarkasteltiin ristiintaulukoinnin ja khiin neliö -testin avulla. Urheiluseuraharrastamisen lopettamisiän välisiä eroja tarkasteltiin kahden riippumattoman otoksen t-testillä. Tulokset osoittivat, että pojilla tyttöjä yleisempiä syitä urheiluharrastuksen lopettamiseen olivat kiinnostus muuhun ja se, että urheiluharrastus ei jättänyt riittävästi aikaa kavereiden tapaamiseen. Tytöillä opiskeluun panostaminen oli yleisempi syy kuin pojilla urheiluharrastuksen lopettamiseen. Heikko kilpailumenestys, voittamisen liiallinen korostuminen, sekä kokemukset ettei jäänyt riittävästi aikaa muille harrastuksille ja kavereille olivat yleisempiä syitä lopettamispäätökseen joukkuelajien harrastajilla kuin yksilölajien harrastajilla. Lisäksi yksilölajien harrastajat lopettivat urheiluseuraharrastamisen hieman nuorempina kuin joukkuelajien harrastajat. Opiskeluun panostaminen oli 13–15-vuotiailla oli yleisempi syy urheiluharrastuksen lopettamiseen kuin nuoremmilla. 7–10-vuotiailla urheiluharrastuksen lopettamispäätökseen vaikutti yleisemmin muutto uudelle paikkakunnalle, se ettei pitänyt kilpailemisesta, kokemus ettei harrastuksessa ollut hauskaa ja kyllästyminen lajiin kuin 11–12-vuotiailla tai 13– 15-vuotiailla lapsilla ja nuorilla. Tulevaisuudessa tulee miettiä vaikutusmahdollisuuksia siihen, miten lapsuudessa aloitettu urheiluseuraharrastaminen saadaan jatkumaan aikuisikään. Olisi myös selvitettävä, miten nuorten opintojen ja urheiluharrastuksen yhdistämistä voitaisi tukea. Urheilutoiminnassa olisi tärkeätä panostaa erityisesti alle 12-vuotiaiden toiminnan mielekkyyteen.
Kähkönen, M. 2018. Liikunnanopettajien käsityksiä ja kokemuksia oppilaiden motivoimisesta koululiikunnassa, Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 78s., 4 liitettä. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä ja kokemuksia liikunnanopettajilla on oppilaiden motivoimisesta koululiikunnassa. Tavoitteena oli kartoittaa, ovatko liikunnanopettajat tietoisia motivaatiosta ja motivaatioilmastosta käsitteinä sekä niihin keskeisesti vaikuttavista tekijöistä. Tavoitteena oli myös selvittää, millaisia pedagogisia ja didaktisia keinoja liikunnanopettajat käyttävät työssään oppilaiden motivoimiseksi liikuntaan. Lisäksi oltiin kiinnostuneita koululiikunnan erityispiirteistä oppilaiden motivointiin liittyen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi itsemääräämis- ja tavoiteorientaatioteorioista johdettu itsemääräämismotivaatiota edistävä motivaatioilmasto. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin haastattelemalla viittä kokenutta liikunnanopettajaa. Tutkimusotteena käytettiin fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa. Tutkimuksessa pyrittiin siis selvittämään liikunnanopettajien kokemuksia oppilaiden motivoimisesta liikuntaan sekä ymmärtämään kokemusten merkityksiä opettajille. Merkityksistä tehtiin tulkintoja ja tutkittavaa ilmiötä pyrittiin kuvailemaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Tutkimukseen osallistuneet liikunnanopettajat pitivät motivaatiota erittäin keskeisenä ja tärkeänä asiana liikunnan opetustapahtumassa. Motivaatio ja motivaatioilmasto nähtiin monimuotoisena kokonaisuutena ja opetusryhmät niiden suunnassa erittäin heterogeenisinä, mikä koettiin haasteena liikunnanopettajalle oppilaiden motivoimisessa liikuntaan. Koululiikunnan erityispiirre näkyvänä ja kehollisuutta korostavana oppiaineena lisäsi tätä haastetta entisestään. Liikunnanopettajat kokivat erityisen haasteellisena motivoida murrosikäisiä oppilaita, joilla oli epävarma kehonkuva ja alhainen käsitys itsestään liikkujana. Parhaina motivoinnin keinoina liikunnanopettajat pitivät yksilöllisyyden huomioimista ja turvallisen ilmapiirin luomista liikuntatunneille. Tutkimukseen osallistuneiden liikunnanopettajien käsitysten ja kokemusten perusteella motivaation käsite ja oppilaiden motivointi koululiikuntaan näyttäytyivät pitkälti aiemman tutkimustiedon suunnassa. Myös liikunnanopettajien käyttämät motivoinnin keinot olivat suurelta osin motivaatiota edistäviä aiemman tutkimustiedon perusteella. Tästä huolimatta voidaan pohtia, toisiko syvempi teoreettinen tietotaito motivaatiosta opettajille ammattitaitoa löytää pedagogisia keinoja, joilla pystyttäisiin motivoimaan kaikkia oppilaita liikuntaan. Asiasanat: liikuntamotivaatio, itsemääräämisteoria, tavoiteorientaatioteoria, motivaatioilmasto, koululiikunta
Kinnunen, J. 2018. Liikuntalukkari – Matalan kynnyksen harrasteliikuntaohjelman suunnittelu, toteutus ja arviointi. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, Liikunta¬peda¬go¬giikan pro gradu -tutkielma, 80s., 6 liitettä. Suomalaiset lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän. Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista ainoastaan 10% täyttää päivittäisen minimiliikuntasuosituksen. Liikaa sitoutumista vaativa liikuntaharrastus menettää murrosiässä nuorten kiinnostuksen ja liikkuminen vähenee. Nykynuoret kaipaavat uudenlaisia liikkumisen mahdollisuuksia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli luoda keskisuuren kaupungin lapsille ja nuorille ilmainen matalan kynnyksen harrasteliikuntaohjelma, kuvata sen suunnittelu- ja toteutusprosessia ja arvioida niitä sekä toiminnan onnistumista suunnittelijoiden, osallistujien ja ryhmien vetäjien näkökulmasta. Tutkimuksen taustaksi kuvataan lasten ja nuorten liikunnan nykytilaa, liikuntaan vaikuttavia tekijöitä ja liikunnan edistämiseksi tehtyjä liikuntaohjelmia. Tutkimuksen lähestymistapana oli toimintatutkimus ja tutkimusaineisto koostui tutkijan päiväkirjasta, haastatteluista, osallistuja- ja ohjaajakyselyistä sekä toiminnan lopputuloksena syntyneestä liikuntaohjelmasta. Tutkimuk-sen analyysissä käytettiin laadullisen tutkimuksen menetelmistä haastattelujen sisällönanalyysiä. Päiväkirjateksti ja haastatteluaineisto luokiteltiin ja teemoiteltiin. Liikuntalukkarin viikko-ohjelma koostui 18 liikuntaryhmästä sisältäen monipuolisesti eri liikuntamuotoja ja se kohdistettiin 5 – 9 -luokka¬lai¬sille nuorille. Toiminta tavoitti viikoittain 150 osallistujaa ja kokonaisuudessaan kevään aikana kertyi yli 2000 liikuntasuoritusta. Tutkimus osoitti, että liikuntaohjelman suunnittelussa täytyy kiinnittää huomiota niin huolelliseen alkusuunnitteluun alkukartoituksineen kuin kohderyhmän kannalta tarkasti mietittyyn toimivaan markkinointitapaan. Kohderyhmän toiveita olisi hyvä kartoittaa jo toimintaa suunnitellessa, jolloin tämä toimisi samalla ennakkomarkkinointina. Hyvät verkostot alueen liikunta-alan toimijoihin auttavat luomaan nykynuoria kiinnostavaa liikuntaohjelmaa. Monet toimijat ja seurat lähtevät toimintaan helposti mukaan sen ajankohtaisen toiminta-ajatuksen vuoksi, mutta pienikin mahdollisuus palkita toimintaan mukaan lähteviä helpottaa ohjelman rakentamis¬työtä. Tutkielmassa on pyritty kuvaamaan kattavasti niitä käytännön valmisteluja ja toimia, mitä matalan kynnyksen liikuntaohjelman luominen tarvitsee ja kertoa siihen liittyvistä haasteista. Syntynyttä prosessikuvausta ja liikuntaohjelmaa voitanee hyödyntää muualla Suomessa vastaavanlaisen liikuntatoiminnan järjestämisessä.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Test of Gross Motor Development 3-testistön (TGMD-3) luotettavuutta vertaamalla eri tutkijoiden tekemiä arviointeja ja niiden yhtenevyyttä. Tutkimus oli osa professori Pauli Rintalan johtamaa TGMD-3-projektia, jonka aineisto on kerätty Keski-Suomen alueen alakouluista vuoden 2014 aikana. Tutkimukseen osallistui 43 7–10-vuotiasta lasta. Lasten liikkumis- ja käsittelytaitoja mitattiin TGMD-3-testistöllä (Ulrich 2013), joka sisältää yhteensä 13 taitotestiä, joista 6 mittasi liikkumistaitoja ja 7 käsittelytaitoja. Liikkumistaitoja testaavat tehtävät olivat juoksu, laukka eteenpäin, konkkaus, vuorohyppely, tasaponnistus eteen ja sivulaukka. Käsittelytaitotehtäviä olivat kahden käden mailasivulyönti, yhden käden kämmenlyönti, pallon pompotus, kahden käden kiinniotto, potku, yliolanheitto ja aliolanheitto. (Ulrich 2013.) Kaikki testisuoritukset videoitiin ja tutkijat pisteyttivät suoritukset myöhemmin videoiden perusteella. Tutkimuksessa on verrattu neljän tutkijan, kahden kokeneen ja kahden kokemattoman, arviointeja toisiinsa muodostamalla yhteensä viisi tutkijaparia. Tutkijaparien välisiä arviointeja tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla määritettyjen yhtenevyysprosenttien ja Cohenin kappa-arvojen avulla testiosioiden, taitojen ja kriteerien osalta. Tulokset osoittavat, että kaikkien tutkijaparien välisten arviointien yhtenevyys oli yli 80 %. Tutkijoiden arviointien yhtenevyys oli keskimäärin 84,5 %, mikä on suurempi kuin testistön kehittäjien asettama raja-arvo luotettavien arviointien määrittämiseksi (Webster 2015). Yhtenevyysprosentit olivat luotettavuusrajan yläpuolella myös tarkasteltaessa yhtenevyyksiä testiosioiden eli liikkumis- ja käsittelytaitojen tarkkuudella. Liikkumistaidoissa yhtenevyys oli jokaisen tutkijaparin kohdalla korkeampi kuin käsittelytaidoissa. Yksittäisten taitojen osalta yhtenevyysprosentti oli alle 80 % tutkijaparista riippuen muutamassa taidossa. Kokemattomien tutkijoiden 1 ja 2 väliset yhtenevyydet olivat yksittäisten taitojen osalta yliolanheittoa lukuun ottamatta yli 80,0 %. Verrattaessa kokeneita tutkijoita 3 ja 4 kokemattomiin tutkijoihin 1 ja 2, tutkijoiden 1 ja 3 arviointien välillä luotettavuusrajan alapuolelle jäi konkkaus, tasaponnistus, kahden käden lyönti ja yliolanheitto. Tutkijoiden 2 ja 3 välillä arviointien yhtenevyydessä luotettavuusrajan alapuolelle jäi konkkaus, kahden käden lyönti, potku ja yliolanheitto. Tutkijoiden 1 ja 4 arviointien välillä yhtenevyydeltään alle 80 % oli laukka ja tutkijoiden 2 ja 4 arviointien välillä laukka, pomputus ja potku. Kahden tutkijaparin (1 & 3 ja 2 & 3) kohdalla kolme neljästä yhtenevyydeltään heikommasta taidosta oli samoja: konkkaus, kahden käden lyönti ja yliolanheitto. Näiden taitojen yksittäisten kriteerien arviointien yhtenevyysprosenttien ja kappa-arvojen tarkastelu osoitti, että joidenkin kriteerien toteutumista oli vaikeaa arvioida. Tutkimuksessa havaittiin hyvin samankaltaisia ongelmia kuin aiemmissa TGMD-tutkimuksissa; taitojen arvioimista hankaloittavat sellaiset kriteerit, jotka voivat toteutua lapsen suorituksessa osittain. Kriteerien tulisi siis olla spesifimpejä ja selkeämpiä, milloin ne jättäisivät vähemmän sijaa tulkitsemiselle.
Schmid, J. 2017. Itsemääräämisteorian empiirinen testaaminen nuorilla huippujääkiekkoilijoilla. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 78 s., 8 liitettä. Tutkimuksen tarkoitus oli testata itsemääräämisteorian (IMT; Ryan & Deci 2017) ekologista validiteettia suomalaisten B-SM huippujääkiekkoilijoiden keskuudessa. Yhtenä tavoitteena oli selvittää pelaajien psykologisten perustarpeiden tyydyttäminen ja jääkiekkoharrastukseen liittyvän motivaation eri muodot sekä heidän viihtymisensä ja intentionsa tasot. Toisena tavoitteena oli tarkastella psykologisten perustarpeiden tyydyttämisen, motivaation eri ulottuvuuksien, viihtymisen ja intention välisiä yhteyksiä. Koska tutkimuksessa käytetty suomenkielinen psykologisten perustarpeiden tyydyttämisen mittari sekä suomenkielinen liikuntamotivaatiomittari eivät ole tulleet aiemmin käytetyiksi suomalaisessa nuorisourheilukontekstissa, oli tutkimuksen kolmantena tavoitteena testata näiden mittareiden validiteettia ja reliabiliteettia. Aineiston keruu tapahtui syksyllä 2013. Tutkimukseen osallistujat (n=265) olivat 14-17 -vuotiaita, suurin osin vuonna 1996 syntyneitä jääkiekkoilijoita Suomen B-SM sarjan 12:sta liiga-joukkueorganisaatioiden joukkueista. Liikuntamotivaatiomittarina käytettiin Professori Jarmo Liukkosen asiantuntijaryhmineen suomenkieliseksi kääntämää ja jääkiekkoon sopivaksi muokkaamaa Pelletierin ym. (2013) Sport Motivation Scale II - mittaria. Pelaajien psykologisten perustarpeiden tyydyttäminen mitattiin Professori Liukkosen asiantuntijaryhmineen suomenkieliseksi kääntämällä sekä urheiluharjoituksiin sopivaksi muokkaamalla Gagnén (2003) Basic Need Satis-faction in General Scale - mittarilla. Pelaajien viihtymistä harjoituksissa mitattiin Scanlanin (1993) Enjoyment in Sport -mittarin suomenkielisellä versiolla, jonka neljä väittämää Taruvuori ja Parkkola (2015) yhdessä Professori Liukkosen kanssa muokkasivat jääkiekkoharjoituksiin sopiviksi. Pelaajien intentiota mitattiin kolmella väittämällä, jotka Taruvuori ja Parkkola (2015) muokkasivat suomenkieliseksi perustuen Ajzenin (1991) teoriaan intentiosta: Theory of Planned Behavior. Mittareiden luotettavuutta analysoitiin eksploratiivisen faktorianalyysin, Cronbachin alfa -kertoimen ja Pearsonin tulomomenttikorrelaation avulla. Sekä psykologisten perustarpeiden tyydyttämisen mittarin että liikuntamotivaatiomittarin faktorivaliditeetti ei vastannut täysin niiden teoreettista rakennetta. Psykologisten perustarpeiden tyydyttämisen mittarin koettu autonomia- aladimension reliabiliteetti oli alhainen, minkä vuoksi se jätettiin analyyseistä pois. Pelaajat kokivat harjoituksissa sekä korkeaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta että pätevyyttä. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kokemukset olivat kuitenkin korkeampia. Pelaajien motivaatiossa korostui harjoituksissa eniten sisäinen motivaatio ja identifioitu säätely ja he viihtyivät varsin hyvin harjoituksissa. Pelaajilla oli keskimäärin myös vahva intentio jatkaa pelaamista aktiivisesti. Koettu sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja pätevyys olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä korkeaan sisäiseen motivaatioon sekä alhaiseen ulkoiseen säätelyyn ja amotivaatioon. Koettu pätevyys oli perustarpeista kaikkiin motivaatiomuotoihin nähden eniten yhteydessä oleva tekijä. Voimakkaimmin viihtymistä ennustivat positiivisesti sisäinen motivaatio sekä sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja negatiivisesti amotivaatio. Myös pakotettu säätely korreloi viihtymiseen positiivisesti tilastollisesti merkitsevästi. Korkea kontrolloidun motivaation taso ei osoittautunut esteeksi viihtymiselle, jos samaan aikaan myös autonominen motivaatio oli korkealla tasolla. Amotivaatio oli vahvin intentioon vaikuttava motivaation muoto ja yhteys oli negatiivinen. Perustarpeiden tyydyttäminen ennusti positiivisesti motivaation korkeampaa autonomisuustasoa, joka vuorostaan oli positiivisesti yhteydessä sekä viihtymiseen että intentioon. Tutkimuksen tulokset tukivat IMT:n ekologista validiteettia suomalaisten nuorten huippujääkiekkoilijoiden keskuudessa. Psykologisten perustarpeiden tyydyttämisen mittarin ja liikuntamotivaatiomittarin luotettavussongelmiin liittyen olisi kuitenkin tarpeellista muokata kyseiset mittarit niiden validiteetin ja reliabiliteetin parantamiseksi ja testata IMT:aa optimoiduilla mittareilla vielä edelleen.
Poikkeus, P. 2017. Sosiaaliset vuorovaikutustaidot 1.–2. luokan liikunnanopetuksessa. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 49 s., 2 liitettä. Tutkimukseni tarkasteli sosiaalisten vuorovaikutustaitojen ilmenemistä alkuopetuksen liikunnan tunneilla. Kartoitin sosiaalisia vuorovaikutustaitoja kehittäviä harjoitteita sekä selvitin opettajien kokemuksia niiden opettamisesta. Sosiaaliset vuorovaikutustaidot jaettiin osa-alueisiin Paytonin ym. (2000) tekemän luokittelun mukaisesti aktiiviseen kuunteluun, ilmaisuun ja viestintään, yhteistyöhön, neuvotteluun, kieltäytymiseen ja avun etsimiseen. Tutkimusjoukkona oli neljä alkuluokkien liikunnanopettajaa kolmesta eri alakoulusta. Havainnoin ensin jokaisen opettajan pitämää liikuntatuntia sosiaalisten vuorovaikutustaitojen osa-alueiden näkökulmasta. Toisena tutkimusmenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Analysoin tuloksia tutkimusongelmien ja teemojen pohjalta ja selvitin tämän kautta tehokkaimpia ja heikoimpia harjoituksia vuorovaikutustaitojen harjoittamiseen. Tulokset osoittivat, että sosiaaliset vuorovaikutustaidot ilmenevät olennaisena osana liikunnan opetuksessa. Opettajat näkivät liikunnan oppiaineena, jonka puitteissa sosiaalisia vuorovaikutustaitoja on mahdollista harjoittaa jopa enemmän kuin muissa oppiaineissa. Omat keinot koettiin riittävinä, mutta kehitettävääkin löytyi. Tehokkaimmiksi harjoituksiksi osoittautuivat erilaiset pari- ja ryhmäharjoitteet. Hyvät vuorovaikutustaidot helpottivat työskentelyä niin liikunnantunneilla kuin niiden ulkopuolellakin. Opettajien haasteena onkin harjoittaa hyvin tärkeiksi koettuja sosiaalisia taitoja fyysisten taitojen ohessa.
Veera Louhivuori 2017. Vanhempien merkitys alakouluikäisten fyysiseen aktiivisuuteen. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 42 s., 2 liitettä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten vanhemmat ovat yhteydessä alakouluikäisten fyysiseen aktiivisuuteen. Erityisesti tarkastelin vanhempien koulutustaustan, fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan arvostuksen yhteyttä lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Lisäksi selvitin, minkälaista on lasten fyysinen aktiivisuus vanhempien arvioimana, sekä lasten liikuntataitojen yhteyttä lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Aineisto on kerätty keväällä 2016 kyselylomakkeella. Tutkimukseen osallistui 72 5–6 -luokkalaisen lapsen vanhempaa. Aineisto analysoitiin IBM SPSS statistics 24 -ohjelmalla. Aineiston kuvailussa käytettiin frekvenssiä, keskiarvoja ja keskihajontaa. Riippumattomien otosten t-testillä vertailtiin kahden ryhmän keskiarvoja. Muuttujien välisiä korrelaatioita tutkittiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Tulokset osoittivat, että 13% lapsista liikkui päivittäin omatoimisesti. Äidin koulutustausta oli yhteydessä lasten urheiluseurassa harrastamiseen siten, että korkeammin koulutettujen äitien lapset harrastivat muita lapsia useammin liikuntaa urheiluseurassa. Vanhempien arvostus lapsen urheiluseuraharrastamista kohtaan oli yhteydessä lapsen urheiluseuraharrastukseen. Lapsen urheiluseuraharrastamista arvostavien vanhempien lapset osallistuivat muita lapsia useammin urheiluseuran harrastuksiin. Tutkimustulosten mukaan vanhempien oma fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä lasten fyysiseen aktiivisuuteen ja erityisesti äidin fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä tyttöjen fyysiseen aktiivisuuteen. Fyysisesti aktiivisten vanhempien lapset harrastivat muita lapsia useammin liikuntaa. Lasten koululiikunnasta saama arvosana oli yhteydessä urheiluseuraharrastamiseen siten, että korkeampia arvosanoja koululiikunnasta saavat lapset osallistuivat muita lapsia useammin urheiluseuran harrastuksiin. Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimuslöydöksiä siitä, että vanhemmilla on merkitys lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Perhe on lapselle tärkeä ympäristö, jossa omaksutaan elinikäisiä toimintamalleja.
Tämän työn tarkoituksena oli tutkia peruskoulun ala-asteen oppilaiden motorisen koordinaation kehittymistä lyhyellä, neljän viikon ajanjaksolla. Tutkimusaineistoon pyydettiin mukaan helsinkiläisen ala-asteen kuudennen luokan oppilaita (n=24), joista poikia oli 10 ja tyttöjä 14. Lopullisen tutkimusjoukon muodostivat 20 kuudennen luokan oppilasta, joista poikia oli 8 ja tyttöjä 12. Motorisen koordinaation kehittymisen mittarina käytettiin neljä mittausosiota käsittä- vää KTK-testiä (Körperkoordinationstest für Kinder), jota käytettiin oppilaiden alku- ja lopputestauksessa. Testipatteristoon kuuluu tasapainoilu takaperin, sivuttaishyppely, sivuttaissiirtyminen ja esteen yli kinkkaus. Testillä mitattiin oppilaiden koordinatiivisia suorituksia, joista kehittymistä on havaittavissa suoritusten tulosparannusten kautta. Tutkimus tehtiin pitkittäistutkimuksena neljän viikon ajanjakson välillä. Taidon oppimisessa toistojen määrällä ja laadulla on iso merkitys. 12-vuotiaiden lasten liikuntaaktiivisuudessa voi esiintyä hyvinkin suuria eroja ja nämä erot voivat näkyä oppilaan motorisessa oppimisessa. Tämä näkökulma huomioon ottaen tehtiin taustakysely, jolla selvitettiin kohderyhmän viikoittaista fyysisen aktiivisuuden määrää neljän viikon aikana. Aktiivisuuskyselyllä tutkittiin aktiivisuuden ja sukupuolen yhteyksiä motoriseen oppimiseen. Tutkimuksen tuloksissa kohderyhmällä havaittiin kasvua KTK-testin kokonais- ja osatesteissä. Tilastollisesti merkitsevä tulosparannus saavutettiin testien kokonaispisteissä, mutta osatestien tulosmuutoksissa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa. Pojat olivat huomattavasti tyttöjä aktiivisempia neljän viikon aikana, ja he saivat myös tyttöjä korkeammat kokonaispistemäärät testeistä. Testipisteiden kasvun ero poikien ja tyttöjen välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Kohderyhmässä aktiivisemmin liikkuneet saivat vähemmän liikkuneita korkeampia testituloksia. Johtopäätöksenä todetaan, että neljän viikon ajanjaksolla oppilailla tapahtui motoristen taitojen oppimista KTK-testimenetelmällä mitattaessa. Sukupuolen ja aktiivisuuden yhteyksiä kohderyhmän motoriseen oppimiseen ei pystytty tilastollisesti osoittamaan, vaikka tuloksissa olikin havaittavissa suuntaa antavia muutoksia. Tulosmuutosten suunta tuki käsitystä siitä, että sukupuolella ja fyysisellä aktiivisuudella on merkitystä motoriseen oppimiseen.
Jänkä, J. & Löppönen, M. 2017. Move!-mittareilla mitatun ja koetun fyysisen toimintakyvyn sekä liikuntaharrastuksen väliset yhteydet kahdeksasluokkalaisilla. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 59 s., 3 liitettä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka kahdeksannen luokan oppilaat sekä heidän huoltajansa kokivat oppilaan fyysisen kunnon ja miten arvio oli yhteydessä Move!-mittauksista saatuihin objektiivisiin kuntotuloksiin. Oppilaiden ja huoltajien kokemuksia selvitettiin kyselylomakkeilla, joissa hyödynnettiin Move!-palautejärjestelmän palautteita. Tutkimuksen avulla etsittiin myös vapaa-ajan liikunnan määrän sekä urheiluseuratoiminnan määrän yhteyksiä Move!-mittaustuloksiin. Lisäksi selvitettiin vapaa-ajallaan eri määrän liikkuvien oppilaiden itsearviointien eroavaisuuksia. Myös kahdeksannen luokan tyttöjen ja poikien välisiä eroja fyysisessä toimintakyvyssä Move!-mittauksen perusteella tutkittiin. Kohderyhmänä tutkimuksessa olivat kahdeksannen luokan oppilaat Tohmajärven ja Vetelin yläkouluista. Tutkimuksesta saadut tulokset osoittivat, että tytöt arvioivat itseään heikommiksi ja pojat puo-lestaan paremmiksi kuin Move!-mittaus osoitti. Move!-mittausten tulosten perusteella tytöt olivat poikia paremmassa fyysisessä kunnossa jokaisella mittausosiolla tarkasteltuna. Poikien huoltajat olivat arvioineet lapsensa fyysisesti vahvemmiksi todelliseen mittaukseen nähden, kun taas tyttöjen huoltajat olivat arvioineet lapsiaan realistisemmin. Move!-mittauksessa hyvän tuloksen saaneet oppilaat arvioivat itseään tarkemmin kuin heikosti menestyneet. Lisäksi havaittiin, että urheiluseurassa ja vapaa-ajallaan liikuntaa harrastavat oppilaat pärjäsivät Move!-mittauksessa muita paremmin. Tulokset osoittivat, että oppilailla oli vaikeuksia arvioida itseään realistisesti Move!-mittaukseen pohjautuen. Tulosten perusteella olisi tärkeää luoda nuorille onnistumisen mahdol-lisuuksia, sillä koettu pätevyys lisää liikuntamotivaatiota. Lisääntynyt liikuntamotivaatio puolestaan mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan muodostumisen, jolloin myös oman kehon tuntemus paranee.