Kaikki aineistot
Lisää
Tutkielmassani tarkastellaan, kuinka varhaiskristillisiä marttyyreja on kuvattu 1260-luvulla dominikaaveli Jacobus de Voraginen kokoamassa hagiografiakokoelma Legenda Aureassa. Dominikaanina Jacobus de Voragine osoitti kiinnostusta kristinuskon traditiota sekä kirkon virallisen opin saarnaamista kohtaan. Teos on laadittu tukemaan kirkkovuoden juhlia ja sen kohdeyleisönä ovat olleet papit, saarnaajat sekä muut kirkolliset toimijat. Teoksen hagiografisista elämäkerroista valtaosa kuvaa varhaisten kristittyjen elämää, ja tästä syystä tarkastelun keskiössä ovat yhtenäisenä pyhimysryhmänä marttyyrit. Rajauksesta johtuen pro gradu -tutkielmassani tutkitaan, millaisen kuvan teos on välittänyt marttyyreista ja mistä syystä ja millaisia pyhimyksiä koskevia paradigmoja se on välittänyt yleisölleen. Hagiografioiden opettavan luonteen vuoksi tarkastelussa on myös se, millaisia toimintamalleja tekstit ovat välittäneet yleisölleen. Hagiografiat sijoittuvat lähdetyyppinä metahistoriallisiin lähteisiin, joten niitä ei voi pitää autenttisina dokumentteina kuvaamastaan ajasta. Ne kuitenkin välittävät laatijoidensa maailmankuvaa ja avaavat tarkastelumahdollisuuden keskiajan uskonelämään. Tutkielmassani Legenda Aurean elämäkertoja lähestytään vertailevan rinnakkainluvun kautta, jolloin on mahdollista tunnistaa toistuvia teksteissä esiintyviä pyhyyden paradigmoja. Elämäkerrat kuvaavat marttyyrit voittajina, joille kuolema ei ollut loppu vaan uuden elämän alku. Kuvauksissa ennen kuolemaa toistuvat myös painotukset neitsyyden vaalimisesta sekä ehdottomasta kieltäytymisestä uhrata Rooman valtakunnan pakanajumalille. Elämäkerrat myös painottavat, että kuolemansa jälkeen pyhimysmarttyyrit toimivat välittäjinä Jumalan ja ihmisten välillä ja ihmiset saattoivat rukoilla apua marttyyreilta. Huomionarvoista elämäkerroissa ovat viittaukset varhaiskristillisiin kirjoittajiin, joiden näkemyksiä tekstit myötäilevät. Marttyyrit on teoksessa kuvattu samankaltaisesti kuin aiemmat kirjoittajat ovat heitä kuvanneet ja tämä havainto tukee näkemystä Jacobus de Voraginen halusta saarnata kirkon virallista oppia sekä vaalia kirkon traditiota.
Virkkunen, Sakari, [1925-] Elias Simojoki, legenda jo eläessään. Kuvitus: Urpo Huhtanen ja Risto Kautto. Porvoo & Hki: WS, I974 (Porvoo). 229 s., kuv. (Legenda jo eläes- sään. ) ISBN 95I-O-O6258-8 sid. 28:-. UDK 92 _____ _____ 2 pain. Porvoo & Hki 1975. 229 s. Ill. ISBN 951-0-06258-8. WS 74-1352
Paasilinna, Erno, [1935—] Timo K. Mukka, legenda jo eläessään. Kuvitus: Urpo Huhtanen, Risto Kautto ja Erno Paasilin- na. Porvoo & Hki: WS, I97U (Porvoo). 26O s., kuv. (Legenda jo eläessään.) ISBN 95I-O-O6557-9 sid. 29:-. UDK 92 2 pain. Porvoo & Hki_____ 1974. 0 s. Ill. ISBN 951-O-O6557-9. WS 7U-3569
Lopputyöni kirjallinen osio käsittelee lintujen laulua ja sen imitoimista äänisynteesin keinoin. Olen imitoinut lintuja useissa projekteissa, joissa olen ollut äänisuunnittelijana ja koen, että siitä on muodostunut yksi olennainen osa ammatillista identiteettiäni. Linnunlaulun lisäksi käsittelen myös erilaisia signaaliääniä, jotka koen arjessa kiehtoviksi ja joita usein käytän myös äänisuunnittelussani. Vertaan signaaliääniä ja linnunlaulua myös keskenään, sillä niissä on paljon yhteistä. Käyn kevyesti läpi äänen perusominaisuuksia kuten äänenväriä sekä synteesin terminologiaa, jotta jossain määrin yksityiskohtainen synteesillä matkimisen käsittely olisi ymmärrettävissä myös niille lukijoille, joille synteesi ei ennestään ole tuttu aihe. Synteesillä imitoimisesta kirjoittaessani pyrin käymään yksityiskohtaisesti läpi sen prosessin, jonka käyn läpi, kun pyrin matkimaan jotakin tiettyä lintua. Käyn läpi myös pyrkimyksiäni luoda keinotekoisia lintuja, jotka eivät ole minkään tietyn lintulajin kuuloisia vaan yleisemmin sähköisiä, synteettisiä lintuja. Käsittelen tekstissä useita teoksia mutta pääpaino on Kolmas Tila –teatteriryhmän näyttämöteoksella Legenda pienestä luusta, osa IV – Ran, joka sai ensi-iltansa 23.2.2018 vierailuesityksenä Turun kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä. Esitys kuvaa ihmislajin historiaa maapalloa kiertävien lintujen, mm. eläinkunnan pisimmän muuttomatkan tekevän lapintiiran näkökulmasta. Tulevaisuudesta, vuodesta 2063, taaksepäin neandertalinihmisen aikoihin ja takaisin matkaava esitys on näynomainen matka ihmiskunnan historiaan. Tekstin loppupuolella käsittelen syitä sähköisten lintujen tuottamiseen sekä niiden mahdollisia vaikutuksia niin itseeni kuin teoksiin ja yleisöön. Legenda pienestä luusta –esityksen työryhmä: Seppo Parkkinen – käsikirjoitus Susanna Airaksinen & Juha Malmivaara – ohjaus Ville Aalto - äänisuunnittelu (Ä, tait. opinnäyte, TeM) Kari Mäkiranta - sävellys & musiikki Eero Erkamo – valosuunnittelu Sari Salmela – skenografia Minna Kangas, Raimo Karppinen, Sofia Törnqvist, Tuula Väänänen, Kristina Vahvaselkä - esiintyjät
Keskiaikaisen kristillisen kirjallisuuden yksi tunnetuimmista teksteistä oli genovalaisen dominikaanimunkin ja piispan Jacobus de Voraginen (1230–1298) Legenda aurea (Kultainen legenda). 1200-luvun puolivälissä syntynyt teos sisälsi pyhimyslegendojen ja runollisten mysteerikertomusten lisäksi myös teologisia pohdiskeluja. Legenda aurea teki suuren vaikutuksen myös tunnettuun englantilaiseen kirjailijaan ja taidekäsityön uudistajaan William Morrisiin (1834–1896), joka oli keskiaikaisen kulttuurin ja kirjataiteen suuri ihailija. Perustamassaan kirjapainossa Kelmscott Pressissä Morris painatti 1890-luvun alussa Voraginen teoksen taiteellisesti korkeatasoisen laitoksen. Legenda aureaa varten Morris suunnitteli uuden kirjaintyypin (Golden Type), joka pohjautui venetsialaisen kirjanpainajan Nicolaus Jensonin jo 1400-luvulla käyttämään antiikvaan. Yhtä huolellisesti kuin kirjainten suunnitteluun Morris paneutui myös kirjojensa koristeaiheisiin, ladelmaan, painopaperiin, jopa painomusteeseen ja sidontatekniikkaan. Legenda aureaan kuten moniin muihinkin Kelmscott Pressin painatteisiin kuvituksen suunnitteli Edward-Burne-Jones. Kolmiosaista teosta painettiin vain 500 kappaletta.