Kaikki aineistot
Lisää
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Rakennuksen korjaukset ovat liittyneet läheisesti myös tontilla sijaitsevaan toiseen rakennukseen, eikä ole täysin selvää, kummassa rakennuksessa milloinkin on työskennelty. Väestönsuoja, suunnittelijana arkkitehti Marius af Schultén vuonna 1944. Uusi pannuhuone, suunnittelijana Arkkitehtitoimisto O. Leka & K. Arajärvi vuonna 1961. Kellarin peruskorjaus, suunnittelijana Juhani Kulovesi vuonna 1974.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Itsenäisen tukkukaupan keskusliikkeenä toiminut, Suomen Tukkukauppiaiden Liiton jäseninä olevien tukkuliikkeiden omistama Tukkukauppojen Oy eli Tuko perustettiin vuonna 1942, kun Suomen Tukkukauppiaiden Osakeyhtiö, Tukkukunta r.l., Tulitikku Oy ja Helsingin Margariini Oy fuusioituivat. Perustetun yhtiön pääkonttori sijoitettiin Aleksanterinkatu 19:stä vuokrattuihin tiloihin Stockmannia vastapäätä. Yhtiö osti Ab Fabian -nimisen kiinteistön Fabianinkatu 23:sta jo 1940-luvulla. Paikalla sijaitsi nelikerroksinen kivitalo, johon Tukon maatalousosasto ja maali- ja öljyosasto muuttivat. Ennen pitkää Tuko alkoi kuitenkin suunnitella uuden toimitalon rakentamista Fabianinkadun tontilleen. Tukon oma rakennustoiminta oli aktiivista, ja yhtiöllä oli oma arkkitehtiosastonsa uusien myymälä- ja varastorakennusten suunnittelua varten eri puolille maata. Osaston esimiehenä toimi 1960-luvun alussa arkkitehti Pekka Saarema, josta tuli myös Fabianinkadun toimitalon suunnittelija. Tuko pääsi muuttamaan uuteen toimitaloonsa syyskuussa 1962. Uudisrakennus tarjosi toimitilat myös Suomen Tukkukauppiaiden Liitolle sekä Teknillisen Tuonnin Keskusliitolle. Uudisrakennus edusti aikansa tyypillistä konttoritaloarkkitehtuuria. Alkuperäisessä julkisivuratkaisussa oli selvemmät nauhaikkunat, joita rytmittivät säännöllisesti ulkonevat, kuparipeitteiset pilasterit. Ikkunarivien väleissä oli kaistaleet hohtavanvalkoista julkisivulasia. Myös rakennuksen Esplanadille näkyvä pääty oli verhottu valkoisella julkisivulasilla. Kadunmyötäistä, lasikaiteella varustettua kattoterassia kehystivät ylimmän kerroksen tasolla konstruktivistiset, kuparilla päällystetyt palkkirakenteet. Pääsisäänkäynnin päällä oli leveä lippa, jonka reunassa oli profiloitua kuparipeltiä. Rakennuksen yleisilme oli valoisa myös sisätiloissa, joissa osa toimistohuoneiden ja -käytävien seinistä oli yläosastaan lasia. Sisääntulohallin lattia oli vaaleaa marmoria, katossa oli upotetut valaisimet ja lasisen vastaanottokopin takana istuivat mm. talon puhelinvaihteenhoitajat. Kontrastia sisääntuloaulan vaaleudelle antoivat hissiaulan mustin kaakelein verhotut seinät ja hissien viilupintaiset ovet. Elintarvikeosaston myynti tapahtui neljännestä kerroksesta, jossa oli myös näyttelytilaa myyntiesittelyitä varten. Viidennessä kerroksessa olivat Tukon kassa- ja kirjanpito-osastot. Ylimmässä kerroksessa oli alun perin henkilökunnan ruokailusali, mutta se siirrettiin ullakkokerroksesta ensimmäiseen kerrokseen valopihan kohdalle 1970-luvun alussa. Muutosta varten tehtiin tonttikohtainen asemakaavanmuutos, ja uusi asemakaava astui voimaan vuonna 1973. Tuko ehti toimia Fabianinkadulla reilun neljännesvuosisadan, sillä vuonna 1986 aloitettiin uuden pääkonttorin suunnittelu Sörnäisiin. Kun uusi pääkonttori valmistui 1980-luvun lopussa, muutti sinne Fabianinkadun konttoritalon työntekijöiden lisäksi Tukon työntekijöitä myös Kalevankadulta ja Vantaan Hämeenkylästä, jossa oli toiminut mm. Tukon arkkitehtiosasto. Tukon jälkeen Fabianinkadun kiinteistön omistajaksi tuli Morgage Bank of Finland, jonka käyttöön rakennus peruskorjattiin. 2000-luvun vaihteessa rakennus myytiin Sponda Oyj:lle.
Rakennuksen julkisivumateriaalina on rappaus. Katujulkisivu noudattaa 1940 -luvulla asuinrakentamisessa vallalla ollutta pelkistettyä tyyliä, jota on pehmennetty harkituilla yksityiskohdilla. Naapurirakennusten tapaan julkisivua jäsentävät ikkunoiden muodostamat akselit, joita julkisivun kummassakin reunassa olevat, puolisuunnikkaan muotoiset erkkerit kehystävät. Julkisivu on lähes kokonaisuudessaan villiviinin peitossa. Rakennuksessa on satulakatto. kellari, 4 kerrosta
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Lindström Ab:n Sörnäisten tehdas on rakennettu 1929-31 vanhan tehtaan laajennukseksi. Hissirumpu v. 1930 (arkk. Väinö Toivio). Porrashuone ja hissirumpu sekä autotalli ja lisära-kennus Lautatarhankadulle. Vuonna 1930 piirretyn tehtaan ja lisärakennuksen v. 1939 osittainen korotus kerroksella (J. Sipola). Vuosina 1948-1949 koko tehdasrakennuksen peruskorjaus ja korotus kerroksella (arkk.toim. Matti Lampén & Märta Blomstedt). Vuonna 1955 osittainen korotus kerroksella, koko tehdas nyt 4-kerroksinen (arkk. toim. Matti Lampén & Märta Blomstedt). Vuonna 1961 palavien nesteiden varasto- ja kattilahuoneen muutos (arkk.toim. Märta Blomstedt & Olli Penttilä). Vuosina 1975, 1978 ja 1981 useita muutoksia mm. hissit, ilmanvaihto ja pohjamuutoksia (Kaupunkisuunnittelu/ Pentti Riihelä). Vuonna 1955 piirretyn osan peruskoraus vv. 1982-83 (Kaupunkisuunnittelu/ Pentti Riihelä).
historia: Fabianinkatu 15:ssä sijaitsi Helsingin Säästöpankin pääkonttori vuoteen 1933 asti. Pankki oli toisessa kerroksessa ja tilan toisen pääkäyttäjän, Svenska Klubbenin, tilat olivat kolmannessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa oli liiketiloja ja neljännessä kerroksessa pankkikamreerin asunto. Rakennuksen julkisivu on Ruskealan marmoria. Waldemar Wileniuksen mukaan kohteessa käytettiin ensimmäistä kertaa kotimaista marmoria rakennuksen julkisivussa. Valtio osti talon vuonna 1933, ja yleisradio toimi siinä vuodesta 1934 vuoteen 1980 asti. Rakennusta aiottiin korottaa kerroksella vuonna 1941 (arkkitehti Eino Schroderus), jolloin julkisivun poikkipääty olisi purettu. Suunnitelma jäi kuitenkin toteuttamatta. Yleisradion aikana sisätiloja muutettiin perusteellisesti varsinkin 1950-luvulla (arkkitehtitoimisto Blomstedt & Lampén) useaan otteeseen. Yleisradion lisärakennus valmistui Unioninkadun puolelle vuonna 1952. Pihalta on purettu 1930-luvulla rakennettu autotalli (arkkitehti Eino Schroderus, 1938). Vuosina 1980-1984 molemmat rakennukset peruskorjattiin (arkkitehti Timo Jokinen), ja Korkein hallinto-oikeus (KHO) otti tilat käyttöönsä 1984. Peruskorjauksessa purettiin myöhemmin lisätty välikerros toisen ja kolmannen kerroksen välillä. Korjauksen aikana kolmesta huoneesta löytyneet kasettikatot on säilytetty. Alkuperäisiä seinäpaneeleja sen sijaan ei ole säilynyt. Alun perin kahdelle tontille rakennetut erilliset rakennukset yhdistettiin tontiksi numero 19, ja rakennusten välille tehtiin yhdyskäytävä, vuonna 1982. Fabianinkadun puoleisessa rakennuksessa sijaitsevat KHO:n asiakaspalvelu, istuntosalit ja hallintokanslian työtilat, ja Unioninkadun puoleisessa rakennuksessa ovat puolestaan lainkäyttöhenkilöstön työtilat. Vuosina 2021-2023 perusparannus molempiin korkeimman hallinto-oikeuden rakennuksiin (Fabianinkatu 15 ja Unioninkatu 16), johon sisältyi mm. talotekniikan uusiminen, rakennusten liittäminen kaukokylmäverkkoon, katon purkaminen ja uusiminen, välipohjien täytteiden vaihtaminen. Lisäksi tilankäyttöä tehostettiin jättämällä Unioninkadun puolella KHO:n käyttöön viisi kerrosta entisen seitsemän kerroksen sijaan. Pääurakoitsija Lujatalo Oy, pää- ja arkkitehtisuunnittelija työyhteenliittymä Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. KHO muutti peruskorjauksen ajaksi väistötiloihin Hakaniemeen, osoitteeseen Paasivuorenkatu 3.
historia: Kauppias Petter Brofeldt alkoi 1820-luvun lopulla rakennuttaa tontille kaksikerroksista kivitaloa. Se valmistui vuonna 1830 ja korotettiin kolmikerroksiseksi ilmeisesti jo seuraavana vuonna. Rakennuksen suunnittelija on tuntematon. Julkisivu heijasti rakennuksen toiminnallista jäsentelyä. Pohjakerroksessa, joka oli rustikoitu, toimi kauppapuoteja, ja niihin johtavat ovet oli kehystetty doorilaisilla portaaleilla. Brofeldtin asuttamaa pääkerrosta korostivat palkistokehäiset ikkunat kun taas ylin kerros oli täysin sileäpintainen ja sisälsi vuokra-asunnon. Yksikerroksinen siipirakennus Sofiankadun varrelle ja pihasiivet tontin pohjois- ja länsilaitaan valmistuivat 1830-luvun puolivälissä. Sofiankadun varrelle rakennettiin uusi kaksikerroksinen siipi ja piharakennuksia korotettiin 1860-luvun muutosvaiheessa. Vuoden 1863 muutokset suunnitteli C. Th. Mellgren. Vuoden 1895 julkisivumuutokset uusrenessanssityyliseksi ja näyteikkunat Pohjoisesplanadille sekä koko kiinteistön korjauksen suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer. Samalla portaikko siirrettiin pääjulkisivun keskelle. Uudet näyteikkunat Esplanadille toteutettiin vuonna 1906, arkkitehti Albert Nybergin suunnitelmien mukaan. Vuonna 1912 pihasiipi ja Sofiankadun siipi purettiin osittain arkkitehti Lars Sonckin suunnitelmien mukaisesti. Myös laajat arkkitehtitoimisto Valter Jungin & Emil Fabritiuksen vuosina 1912 - 1914 suunnittelemat muutostyöt merkitsivät pihasiipien purkamista ja uuden kolmikerroksisen siipirakennuksen rakentamista Sofiankadun varrelle. Pihalle pääsiipeen kiinni rakennettiin myös yksikerroksinen pankkisali. Arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa peruskorjauksessa vuosina 1968 - 1971 rakennuksen sisätilat uudistettiin niin perusteellisesti, että vain sydänmuurit säilyivät vanhoista rakenteista. Tehtyjä muutoksia: Pihasiipi, rahatoimiston palvelusali pihalla ja näyteikkunat 1912, arkkitehtitoimisto Valter Jung & Emil Fabritius. Ullakon sisustaminen toimistotiloiksi 1914, arkkitehtitoimisto Valter Jung & Emil Fabritius. Pääsiiven laajat korjaukset ja uudet näyteikkunat 1918, arkkitehti Jarl Eklund. Lisärakennus pihalle 1923, arkkitehti Runar Finnilä. Kirjehissi 1959, HKR / Salokangas. Korjaus 1962, HKR / A. Ahtiainen.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiö perustettiin vuonna 1889. Yhtiön toimitilat sijaitsivat pääosin Töölössä Rosavillan eli Ruusulan alueella. Yhtiö rakennutti aluksi puisia hevostalleja, joista yksi sijaitsi Sörnäisissä nykyisen Hämeentien ja Mäkelänkadun risteyksen kohdalla. Vuonna 1914 arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnitelmien mukaan ryhdyttiin rakentamaan vaunuhalleja Vallilaan Hämeentien varrelle. Paikka oli lähellä Sörnäisten linjan päätepistettä. Ensimmäinen vaihe halleista valmistui vuonna 1914 ja laajennusosat vuonna 1925 ja 1927. Jo seuraavana vuonna Hämeentien puolelle rakennettiin uusi korjauspajan sisältänyt vaunuhalli. Rakentaminen tontilla jatkui. Arkkitehti Valter Jung / Arkkitehtitoimisto Jung & Jung suunnitteli vuonna 1938 Kangasalantien ja Eurantien kulmaan autokorjaamon ja Eurantien ja Hämeentien kulmaan ison korjaamohallin maalaamoineen. Rakennukset valmistuivat juuri ennen talvisotaa vuonna 1939. Muutoksia: Ovia muutettu ikkunoiksi, vaunuhallista korjaamo (Gunnar Nordström vuonna 1953). Kaksi uutta ovea (arkkitehti Osmo Solansuu vuonna 1961). Uusi ovi ja ikkuna (E. Repo / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1974). Ovimuutoksia (Pehr-Olof Bergman vuonna 1978). Rakennuksissa toimii edelleen korjaamo ja maalaamo.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Arkkitehti Oiva Kallio suunnitteli rakennuksen julkisivut ja rakennusmestari E. Ikäläinen / Arkkitehtitoimisto von Essen, Kallio & Ikäläinen suunnitteli rakennuksen pohjat. Rakennuksen keittiöporrashuoneeseen hissi, suunnittelijana Sigurd Johansson vuonna 1933. Tähtitorninkadun puoleisen siiven porrashuoneeseen hissi, suunnittelijana arkkitehti Kristian Gullichsen. Sauna ullakolle, suunnittelijana Matti Puumalainen vuonna 1979.
Rakennuksen julkisivumateriaalina on rappaus. Katujulkisivu noudattaa 1940 -luvulla asuinrakentamisessa vallalla ollutta pelkistettyä tyyliä, jota on pehmennetty harkituilla yksityiskohdilla. Perussommittelultaan ja aiheiltaan julkisivu on hyvin samankaltainen naapurirakennustensa kanssa. Symmetrisen julkisivun elementtejä ovat ikkunoiden muodostamat akselit, joita julkisivun kummankin reunan puolisuunnikkaan muotoiset erkkerit kehystävät. Rakennuksessa on satulakatto. 5 kerrosta
historia: Linnoituskonduktööri L. Wannberg sunnitteli kauppias G. A. Sederholmin omistamalle tontille kaksikerroksisen poikkisiivellä laajennetun kivitalon, jonka jälleenrakennuskomitea hyväksyi vuonna 1812. Vuonna 1835 tehdystä palovakuutuksesta käy kuitenkin ilmi, että rakennus oli kolmikerroksinen ja saanut sen ulkoasun, mikä sillä oli aina vuoteen 1915 saakka. Kiinteistön tuolloinen omistaja, litografi F. Liewendal rakennutti vuonna 1864 puisen ulkorakennuksen paikalle arkkitehti Basilierin suunnitteleman kaksikerroksisen varasto- ja asuinrakennuksen ateljeevarastoineen. Vuodesta 1866 ateljeessa toimi valokuvaamo. Täydelliset korjaus ja muutostyöt suoritettiin vuonna 1885 arkkitehtitoimisto Kiseleff & Heikelin toimesta. Liewendal avasi korjauksen jälkeen talossaan maan ensimmäisen yksityisen panttilainaamon. Vuoden 1896 alusta kiinteistö hankittiin valtion haltuun. Yleisten rakennusten ylihallitus sai tehtäväkseen laatia piirustukset ja kustannusarvion talon muuttamiseksi siten, että ensimmäiseen kerrokseen voitiin sijoittaa lääninmittauskonttori ja toiseen kerrokseen päällikköhallitus ja kolmanteen kerrokseen huoneistot kenraalikuvernöörin Suomen sotaväen esikunnalle sekä vaivaishoidon tarkastajalle. Pihasiipeen sijoitettiin vahtimestarin asuntoja. Vuonna 1904 Jacob Ahrenberg suunnitteli Aleksanterinkatu 4:n ja 6:n tilojen yhdistämisen lääninhallituksen ja tullihallituksen tiloiksi. Vuonna 1913 tehdyssä korjauksessa laajenivat lääninhallituksen tilat Aleksanterinkatu 6:n puolelle. Maaherran huoneet sijoitettiin toiseen kerrokseen, Sederholmin entisiin edustushuoneisiin. Yleisöä varten avattiin katuovi ajoportin vasemmalle puolelle. Vuonna 1915 suunniteltiin Aleksanterinkadun kolmen valtiontalon julkisivuille yhtenäinen, klassistinen ulkoasu, jonka suunnittelijoina toimivat W. Barmin ja arkkitehti M. Schjerfbeck. Vuonna 1938 vanhat pihasiivet ja -rakennukset purettiin ja tilalle rakennettiin uudet, joissa on osittain virastoja ja osittain presidentin linnan tiloja. Näiden muutosten taustalla olivat arkkitehdit Väinö Vähäkallio ja Martti Välikangas Rakennushallituksesta. Tehtyjä muutoksia: Uusi vesikatto v. 1960, Uudenmaan läänin lääninrakennustoimisto. Itäisen osan korjaus v. 1968, arkkitehti Heikki Elomaa. Läntisen osan perustusvahvistus v. 1979, arkkitehtitoimisto Timo Jokinen & Jussi Tanska. Perustusvahvistus v. 1983, Konsultointi Kareg Oy. Peruskorjaus v. 1988, arkkitehtitoimisto Nurmela, Raimoranta & Tasa.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Kaasutehtaan ja pannuhuoneen luoteissivulle rakennettiin alunperin rautabetoninen vesitorni. Pannuhuoneen viereen rakennettiin vesikaasulaitos ja ammoniakkitehdas v. 1910 (purettu). Vuonna 1928 vesitornin eteläpuolelle rakennettiin uusi huonetila ja lounaiskulmaan toteutettiin muutos uusia laiteasennuksia verten. Torniosa ja savupiippu purettiin 1950-luvulla ja pannuhuoneesta tehtiin mittarikorjaamo ja työntekijöiden pesu- ja pukuhuonetiloja vuosina 1957-1958 (arkk. Lauri Pajamies/HKR). Vuonna 1965 mittarikorjaamossa alettiin huoltaa myös kaupungin pysäköintimittarit. Vuonna 2010 yläkerrassa valokuvausstudioita ja alakerrassa edelleen sauna-, pesu- ja pukuhuonetiloja.
historia: City Centerin paikalla sijaitsivat aiemmin Keskuskadun ja Kaivokadun kulmassa ollut Skohan talona tunnettu rakennus, arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema Centralin talo Keskuskadun varrella ja kauppaneuvos Julius Tallbergin rakennuttaman Citypasaasin pohjoinen osa. Citypasaasi oli rakennettu korttelin sisäosiin 1910-luvulla arkkitehti Eliel Saarisen vuosina 1909-1910 laatimien suunnitelmien mukaan. Pasaasin rakennukset sisälsivät tätäkin vanhempien rakennusten osia. Näistä on edelleen olemassa tontin länsireunaa ja eteläreunaa kiertävä arkkitehti Selim A. Lindqvistin vuonna 1904 suunnittelema piharakennus. Korttelin nykyisille tonteille 1, 4 ja 29 rakennettiin toimisto- ja liikerakennus City Center, jonka suunnittelivat arkkitehdit Viljo Revell ja Heikki Castrén vuonna 1964. Rakennus valmistui vuosina 1966-1967. Rakennuksen arkkitehtuurin ja tilajärjestelyjen lähtökohtana oli se, että liiketaloon tuli päästä autolla. Taustalla vaikuttivat pyrkimykset katutilan varaamisesta autoille ja jalankulkijoiden siirtämisestä erilleen muusta liikenteestä. City Centeriä onkin pidetty myös liikekeskustan ensimmäisen jalankulkutunnelin eli vuosina 1966-1967 rakennetun asematunnelin lähtölaukaisuna. Vuonna 2019 Citycenterin K1-kerrosta eli rakennuksen kellarikerrosta uudistettiin. Joulukuussa 2021 aloitettiin ylempien kerrosten sisätilojen uudistus rakentamalla kauppakeskuksen toisen kerroksen ravintolakeskittymälle uudet wc-tilat asiakkaille. Syksyllä 2022 valmistuneessa uudistuksessa haluttiin yhdenmukaistaa kauppakeskuksen ilmettä, ja remontissa muun muassa uusittiin alakatot, uudistettiin lattiapintoja sekä lisättiin valaistusta.
historia: Seurahuoneyhtiö päätti Seurahuoneen rakentamisesta vuonna 1828. Rakennus toteutettiin C. L. Engelin piirustusten mukaan, mutta alkuperäisiä, lopullisia suunnitelmia ei ole tänä päivänä enää tallessa. 1860-luvulla ryhdyttiin suunnittelemaan Seurahuoneen uudistamista ja laajentamista. Suunnitelmat laati lääninarkkitehti C. A. Edelfelt. Tässä uudistuksessa menetettiin rakennuksen juhlasali, johon tehtiin hotellihuoneita, mikä kuitenkin pian muutoksen jälkeen koettiin suurena puutteena. Uutta juhlasalia varten järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voittajaksi tuli A.H. Dalstömin ehdotus. T-mallinen juhlahuoneisto sijoitettiin pihajulkisivun keskelle, sisäpihalle ja liitettiin päärakennukseen nivelosan välityksellä. Uusi juhlasali otettiin käyttöön vuonna 1863. Salista muodostui Helsingin seurapiirielämän keskuspisteeksi, kulta-aikanaan erityisesti 1930-luku. 1880-luvulla toteutetuista muutoksista näkyvin oli altaanin sijoittaminen pääsisäänkäynnin eteen. Altaanin, kuten muidenkin vuonna 1886 toteutettujen muutosten suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto Rancken & Saurén. Myös portti on 1800-luvun lopulta. Kaupunki osti tontilla sijaitsevat kenraalikuvernöörin tallirakennukset omistukseensa vuonna 1901. Ravintolatoiminta rakennuksissa jatkui aina vuoteen 1913 saakka, jolloin alettiin kaavailla uutta kaupungintaloa. Uutta kaupungintaloa varten järjestettiin arkkitehtuurikilpailu vuonna 1913, mutta suunnitelmat jäivät toteuttamatta ja entiset tallirakennukset otettiin lopulta käyttöön ilman suurempia muutoksia. Vanhan Seurahuoneen lopettajaisia vietettiin 12.4.1913. Helsingin kaupunki hankki tilat käyttöönsä, ja vuonna 1931 nimi muutettiin virallisesti Helsingin kaupungintaloksi. Projekti, jonka tarkoituksena oli saada kaikille virastoille nykyaikaiset toimitilat, aloitettiin vuonna 1959. Leijona- ja Sarvikuono -kortteleista järjestettiin suunnittelukilpailu vuosien 1960-61 aikana, jonka voittaneen arkkitehti Aarno Ruusuvuoren pohjalta myös kaupungintalo uudistettiin. Tehtyjä muutoksia: Kenraalikuvernöörin tallirakennukset valmistuneet 1818-19. Juhlasalin laajennos ja sisustuksen uusiminen 1887, Bruno A. Granholm. Laajennus vuonna 1888, B. F Granholmin suunnitelmien mukaan. Sofiankadun siipi sai nykyisen ulkoasunsa 1888. Rakennusten sisäosien purku ja uudisrakennus 1965-70, arkkitehti Aarno Ruusuvuori.
historia: Katajanokalle ei ole rakennettu varsinaista koulutaloa, vaan kansakoulu ja sittemmin ala-aste ovat aina toimineet alun perin muuhun käyttöön tarkoitetuissa rakennuksissa. Muutoksia: Liikehuoneiston oven uusinta, rakennusmestari A. J. Lumiaho vuonna 1907. Liikehuoneiston ikkunan muutos oveksi, rakennusmestari Edv. Ehrstedt vuonna 1930. Hissi A-portaaseen, arkkitehti Kaarlo Borg vuonna 1935. Pommituksessa vaurioituneen rakennuksen korjaus, muutoksia julkisivuissa ja huoneistoissa, arkkitehti Hilding Ekelund / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1945. Kellarikerroksen tilojen muutos verhoiluammattikoulun käyttöön, arkkitehti Hilding Ekelund / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1946. Kansakoulu Katajanokalla aloitti toimintansa vuonna 1949, ja se toimi osana Kaisaniemen kansakoulua. Koulu aloitti toimintansa juuri tässä rakennuksessa, kun ensimmäisen kerroksen yksi asuinhuoneisto muutettiin koulun tiloiksi, arkkitehti Lasse Björk / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1949. Myöhemmin koulun tiloja laajennettiin siten, että koululla oli käytössään kellarikerros, osa ensimmäisestä ja osa toisesta kerroksesta. Tästä rakennuksesta Katajanokan ala-aste muutti Linnankatu 10:een. Peruskorjaus, muutoksia asuinhuoneistoissa ja ullakkorakentamista, eli ullakon muutos asuinkäyttöön, arkkitehti Keijo Koskinen / Arkkitehtitoimisto Koskinen & Schalin vuonna 1996.
4-kerroksinen, alun perin harmaaksi, mutta sittemmin keltaiseksi rapattu asuinkerrostalo, jossa hillittyjä valkoiseksi rapattuja koristeluja, terastirapattu portaali. Rakennuksen kanssa samalla tontilla sijaitsevat kaksi muuta Asunto - osakeyhtiö Harjulinnaan kuuluvaa rakennusta, jotka sijaitsevat osoitteissa Torkkelinkuja 24, Franzéninkatu 8 ja Torkkelinkuja 28, Franzéninkatu 4. Kts. erilliset rakennuskortit.
historia: Arkkitehtuuritoimisto Palmqvist & Sjöströmin/ arkkitehti W.G. Palmqvistin vuonna 1912 suunnittelema ja vuonna 1913 valmistunut liikerakennus. Taloon asennettiin hissi vuonna 1939 (Toivo Paatela). Pihalla ollut painotalo purettiin vuonna 1983. Osa Forumin liikekorttelia on arkkitehtitoimisto Kari Hyvärinen, Kaarlo Leppänen & Jaakko Suihkosen vuosina 1982-1983 suunnittelema. Forumin osa valmistui vuonna 1985. Talossa toimivan Amos Andersonin taidemuseon näyttelytilat suunnittelivat Anja Blomstedt ja Kaj Franck vuonna 1963. Museon tiloja korjattiin sekä laajennettiin muihin kerroksiin ja huoneistoihin mm. vuosien 1982–85, 1993 ja 1998–99 aikana. Syksyllä 2007 museo laajenikin käsittämään koko Yrjönkatu 27 a -rapun tilat. Amos Andersonin taidemuseo sulkeutui 2.9.2017, ja vuonna 2018 uusi Amos Rex avattiin Lasipalatsissa. Keväällä 2023 Amos Andersonin henkilöhistoriallinen koti- ja taidemuseo, Amos Andersons Hem, avattiin Yrjönkatu 27:n viidennessä kerroksessa ja sen yläpuolella sijaitsevassa, Andersonin itselleen vuonna 1926 rakennuttamassa, kappelissa.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Rakennusmestari O.E. Koskisen 1907 -1908 suunnittelemat pihan puoleiset siivet rakennettiin ensin ja jatkettiin muutama vuosi myöhemmin rakennusmestari Eino Schroderuksen 1909 piirtämällä katusiivellä. Tehtyjä muutoksia: Keskuslämmitys ja hissit vuosina 1945 - 1946, T. Hellevuori. Öljylämmitys 1953, I. Ylihannu. Parvekkeet pihalle 1956, Antti Rantanen, ja 1959, Asko Sukula. Piharakennuksen korjaus 1977, Aino Kallio-Ericsson.
historia: Helsingfors Motorbåtvarvin säilynyt rakennus on ainoastaan osa suuremmasta rakennuskompleksista. Rakennus oli aikoinaan puurakenteisen tehtaan lisärakennus. Nihtisaaresta Sirpalesaareen vuonna 1961 muuttanut Suomalainen pursiseura on saanut nykyisen telakkavajan Helsingin kaupungin satamalaitokselta, jonka aikana vajassa oli myös tullin tähystystila, käyttöönsä vuonna 1963.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Kun kirurgia oli erotettu lapsenpäästöopista omaksi yliopistolliseksi opetusalakseen, alettiin Helsinkiin suunnitella erillistä kirurgista sairaalaa. Vuonna 1877 senaatti julisti maamme ensimmäisen kansainvälisen sairaala-arkkitehtuurikilpailun. Sairaalassa piti olla sijoja n. 160. Kilpailuun tuli ehdotuksia Suomesta, Ruotsista, Saksasta ja Sveitsistä. Voittaneen kilpailuehdotuksen sairaalan alueesta laativat arkkitehti Sigismund Ringier ja arkkitehti Ludvig Bohnstedt. Varsinaiset arkkitehtisuunnitelmat voittaneen ehdotuksen pohjalta laativat arkkitehti Frans Anatolius Sjöström yhdessä arkkitehti Ludvig Isak Lindqvistin kanssa. Työn saattoi loppuun arkkitehti Helge Rancken. Sairaalaryhmään kuuluivat päärakennus, kaksi sivurakennusta, talousrakennus, sauna ja ruumishuone. Lisäksi oli eristysosasto omassa puurakennuksessaan, joka myöhemmin palveli lääketieteen historian museona. Myös sairaalan tuuletus- ja lämmityslaitteiden suunnittelusta oli pidetty kansainvälinen kilpailu. Keskuslämmityksen lisäksi sairaalassa oli kaakeliuunit ja valolähteenä osaksi kaasu, osaksi sähkö. Lämpökeskus- ja pesularakennus sekä tiilinen savupiippu kuuluivat kokonaisuuteen.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Helsingin kaupungin rakennustoimiston talonrakennusosastolla vuonna 1937 suunniteltu tyyppikioski, jonka piirustukset kaupunginhallitus hyväksyi samana vuonna. Kioskipiirustukset julkaistiin seuraavana vuonna Arkkitehti-lehdessä 1/1938. Näitä tyyppikioskeja on säilynyt kolme kappaletta alkuperäisillä paikoillaan: Apollonkadun ja Runeberginkadun kulmauksen lisäksi Kaisaniemenpuistossa ja Käpylässä Pohjolankadun ja Kullervonkadun kulmauksessa.
historia: Muutos koulurakennukseksi v. 1925, arkkitehti Karl Hård af Segerstad. Liittäminen samalla tontilla olevaan uudisrakennukseen vv. 1928-29, arkkitehti Wietti Nykänen. Kts. erillinen kortti (Albertinkatu 32, Lönnrotinkatu 26). Ruotsalainen tyttökoulu Privata svenska flickskolan aloitti toimintansa syksyllä 1889 osoitteessa Annankatu 14. Vuodesta 1902 lähtien koulu toimi entisessä Helsingfors Lyceumin talossa osoitteessa Vuorikatu 22. Koulu toimi myös Albertinkatu 34:ssä ja Lönnrotinkatu 28:ssa ennen oman, arkkitehti Eva Kuhlefelt-Ekelundin suunnitteleman koulutalon valmistumista vuonna 1929 (osoite Apollonkatu 12). Nimen Laguska skolan tyttökoulu otti käyttöön vuonna 1945 kunnioittaakseen edesmenneen rehtorinsa Ernst Laguksen muistoa. Nykyisin koulun nimenä on Minervaskolan. Vuonna 2008 valmistuneessa remontissa molemmat osoitteessa Albertinkatu 34, tontilla nro 6, sijaitsevat Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) omistamat rakennukset muutettiin hotellikäyttöön. Vuodesta 2016 alkaen hotelli on toiminut nimellä Radisson Blu Aleksanteri Hotel.
historia: Muutostöitä: Tulisija- ja rakennemuutos, myymälät (2 kpl) merkitty piirustuksiin tässä vaiheessa (Kauno S. Kallio, 1923). Tulisijamuutos (B. Östman, 1932). Ikkunamuutos 2. kerroksessa (Sulo K. Halme, 1937). Uusi ikkuna 3. kerrokseen (Filip Kopper, 1938). Uusi hissi (1939). Pihasiiven toiseen kerrokseen uusi ikkuna (Hanhirova, 1987).
historia: Korttelinsa länsipään puistikkoon rajautuva rakennus kuului kauan Lundqvistin tukkurisuvun perillisille. Sen rakennutti pankinjohtaja August Lundqvist. Sota-ajan pommitukset tuhosivat pihalta terassin, portailta portille johtavan lyijylasikatoksen ja kupolikattoisen huvimajan. Elintarvikepulan aikana pihalla viljeltiin perunaa ja juureksia. Valtavassa kellarissa oli hyvät säilytystilat. Nykyään kellari on asuntona. Sotien jälkeen, vuonna 1949, rakennus siirtyi Lastensuojelun keskusliitolle. Rakennus toimi piilokonttorina 1970-luvulle asti, kunnes sen käyttö toimistona virallisesti vahvistettiin. Entistä sisustusta on vielä jäljellä, muun muassa suuren kokoussalin kattomaalaukset ja Wuorion maalausliikkeen ikkunamaalaukset 1920-luvulta.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Rakennuksen itäosa, vanha tontti numero 5, on alun perin arkkitehtuuritoimisto Gesellius, & Saarinen/ Eliel Saarisen vuosina 1903-1904 suunnittelema kirjapainorakennus. Rakennusta laajennettiin naapuritonteille arkkitehtuuritoimisto Borg, Sirén & Åbergin piirustusten mukaan. Rakennuksessa on 1960-luvulta alkaen tehty useita muutoksi kirjapainon tarpeiden mukaan.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Helsingin kaupungin liikennelaitoksen lautakunnan esityksestä varattiin raitiovaunujen ja linja-autojen säilytystiloja varten uusi alue Koskelasta, Valtimontien, Koskelantien ja Kustaa Vaasan tien välistä vuonna 1949. Alueen kokonaissuunnitelman ja rakennusten arkkitehtisuunnitelmat laativat arkkitehdit Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman / Arkkitehtitoimisto Harmia & Baeckman pääosin vuonna 1950. Valtuusto päätti Koskelan vaunuhallien rakentamisesta tammikuussa 1951. Osa rakennuksista valimistui jo vuonna 1951, mutta hallit valmistuivat eräitä viimeistelytöitä lukuun ottamatta vuonna 1953. Koskelan hallialueelle saatiin säilytysalueet 130 - 180 raitiovaue ja 150 linja-autolle. Näiden lisäksi rakennettiin huoltotiloja ja rataosaston korjauspaja sekä toimisto-, ruokala- ja asuinrakennus. Myöhempiä muutoksia: Asuntojen muutos toimistotiloiksi, arkkitehti Osmo Solansuu / Arkkitehtitoimisto Osmo Solansuu vuonna 1969. Muutoksia ensimmäisen kerroksen henkilöstötiloissa ja koillisen puoleisen julkisivun parioven muutos ikkunaksi, Arkkitehtitoimisto Ville Wegelius Ky vuonna 1984. Tilamuutoksia kolmannen kerroksen asunnossa, lännen puoleisessa julkisivussa yksi ikkuna muurattu umpeen ja yhden oven paikalle vaihdettu ikkuna, rakennusmestari Timo Hertell / Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL, rakennusosasto vuonna 1993.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Helsingin puhelinyhdistyksen talo edustaa vuosisadan vaihteen kansallisromanttista suuntausta jugendarkkitehtuurissa. Katujulkisivun squared rubble -tekniikkalla tehty graniittivuoraus on tehty erivärisistä kivistä. Osa yksityiskohdista on tehty vuolukivestä. Rakennuksen käytöstä muistuttaa ainoastaan ornamenttinauha torniosan erkkerissä. Varsinainen keskusasema sijaitsi ullakkokerroksessa jyrkän katon alla. Alkuperäinen tyyliin kuuluva punainen tiilikatto on vaihdettu kupariseen vuonna 1960 (arkkitehti Kurt Simberg). Muissa kerroksissa oli toimistotiloja, työhuoneita ja työntekijöiden asuntoja. Katujulkisivun ikkunoita suurennettiin vuosina 1914 ja 1929 (arkkitehti Lars Sonck). Rautakaiteet kellarikerroksen ikkunoiden edessä ovat myös Sonckin vuonna 1914 suunnittelemat. Puhelinten käyttäjien runsaan lisääntymisen takia rakennettiin lisärakennus vuonna 1912 (arkkitehti Lars Sonck, 1910). Viereisellä tontilla olevaa rakennusta laajennettiin 1920-luvulla.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Pitkänsillan pohjoispuolisille suomenkielisille oppilaille valmistui vuonna 1934 uusi kansakoulu. Suunnitelmat oli laatinut kaupunginarkkitehti Gunnar Taucher. Uudesta koulusta käytettiin aluksi nimeä Kallion uusi kansakoulu. Koska koulu oli aloittanut toimintansa kirjailija Aleksis Kiven 100-vuotisjuhlan aikoihin, virallistettiin kaupunginvaltuustossa koulun nimeksi Aleksis Kiven kansakoulu. Varsinainen vihkiäisjuhla pidettiin 23. maaliskuuta 1935. Tämä uusi koulurakennus oli huomattavasti suurempi kuin aiemmat kansakoulut, sillä sinne sijoitettiin 30 normaalin opetustilan lisäksi runsaasti erikoisopetustiloja ja oppilashuollon tarvitsemia tiloja. Rakennuksessa toimi alusta alkaen myös keskusradio. Useiden vuosien ajan koulu toimi esimerkkinä uusille koulurakennuksille. Siitä tehtiin elokuva ja esittelylehtinen ja sen pienoismalli esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä. Rakennus vaurioitui pahoin vuoden 1944 pommituksissa. Myöhempiä muutoksia: Lisärakennus, metallityöpaja, O. Leppämäki / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1964. Sadekatos ja aita, O. Leppämäki / Helsingin kaupungin rakennusvirasto (HKR) vuonna 1971. Peruskorjaus 1990 -luvulla.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Vuonna 1970 tontin kaakkoisosaan lisättiin tuhkahuone (Kalevi Ruokosuo). Savupiippu korotettiin vuonna 1971. Kaukolämpöön siirtymisen johdosta lämpökeskustilat muutettiin alueen asukkaiden monikäyttötilaksi vuonna 1983, jolloin roskanpolttolaitos muutettiin autonpesuhalliksi, tuhkahuoneesta tuli varasto, öljysäiliöt poistettiin ja varastokatoksesta tehtiin traktorihalli (Kalevi Ruokosuo). Vuonna 1998 osa traktorihallin tiloista muutettiin puuverstaaksi ja rakennettiin uusi katos (Arkkitehtitoimisto Mikko Honkanen Ky).
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Ole Gripenbergin suunnitelma Oy Alkola vuodelta 1952. Vuonna 1985 Ravintola Fanny B:n sisäänkäynti ja katos, ravintolan muutos valintamyymäläksi (arkk. Tuula Hägerström). Vuonna 1987 sisäänkäyntimuutokset eteläjulkisivussa (arkk. Bertel Gripenberg). Julkisivuun aurinkosuojat, sisäänkäyntikatoksen rakentaminen ja sisäänkäyntiovien uusiminen, mainosvalomuutoksia v. 2003 (arkk. Olli Hakanen). Vesikaton korjaus ja räystäiden uusiminen v. 2006 (arkk. toim. Malmio Oy).
7-kerroksinen modernistinen vaalea kahdesta massasta muodostuva kulmatontilla sijaitseva asuinkerrostalo, jossa toisessa julkisivussa sisäänvedetyt parvekkeet ja nauhamaiset ikkunat, pohjakerroksessa liikehuoneistoja. Rakennuksen avoimessa kulmassa yksikerroksinen liikesiipi. Rakennus rajautuu Porthaninkadun puoleisessa lounaispäädyssä tyhjään tonttiin.
historia: Rakennus- ja käyttöhistoria: Ilkka Paasonen suunnitteli Oy Union-Öljy Ab:lle Ruoholahteen huoltamon, joka valmistui vuonna 1991. Kaksikerroksisen huoltamorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi alun perin pieni myymälä ja toisessa kerroksessa olivat henkilöstötilat. Vuonna 1998 huoltamon mittarikatos ja opasteet muutettiin Nesteen asuun. Nykyään huoltamorakennuksessa toimii Carrols Express -hampurilaisravintola, mutta mittarikatoksen alla on edelleen polttoaineenjakeluautomaatteja.