Ohjaaja, käsikirjoittaja

Eija-Elina Bergholm on ohjannut lukuisia tv- ja radiotuotantoja sekä teatteriesityksiä, joista tunnetuimpia on Maria Jotunin romaaniin perustuva Huojuva talo niin Lappeenrannan Kaupunginteatterissa toteutettuna näyttämösovituksena 1984 kuin viisiosaisena televisiosarjana 1990. Hän on luonut merkittävän televisiouran Yleisradion TV2:n teatteritoimituksen ohjaajana 1978–06. Eija-Elina Bergholmin huomattavampiin töihin lukeutuvat myös hänen ohjaamansa elokuvat Marja pieni! (1972) ja Angelan sota (1984).


Eija-Elina Bergholm (o.s. Neuvonen) syntyi 1943 Lahdessa kauppias Evert Neuvosen perheeseen. Hän harrasti jo pikkulapsena runonlausuntaa, laulamista, balettitanssia ja näyttelemistä. Bergholm kirjoitti ylioppilaaksi 1962 ja valmistui ohjaajaksi Suomen Teatterikoulun korkeakouluosastolta 1965. Hänen sisarensa Kiti Neuvonen on luonut uran laulajana ja runoilijana. Eija-Elina Bergholm on ollut naimisissa 1964–68 tv-ohjaaja Timo Bergholmin ja vuodesta 1968 alkaen tv-ohjaaja Reima Kekäläisen kanssa.

Eija-Elina Bergholm toimi MTV-teatterin dramaturgiohjaajana 1964–67, Ylioppilasteatterin taiteellisena johtajana 1967–69 ja Yleisradion TV2:n teatteritoimituksen ohjaajana 1978–2006. Hänen merkittäviin tv-käsikirjoituksiinsa lukeutuvat Timo Bergholmin ohjaama, kasvatusaiheinen tv-elokuva Kotona (1970), runoilija Edith Södergranista kertova Landet som icke är (1977) ja Panu Rajalan romaaniin perustuva avioliittokuvaus Enkeli tulessa (2004), jotka Tuija-Maija Niskanen ohjasi tv-elokuviksi.

Eija-Elina Bergholmin varhaisimmista tv-elokuvaohjauksista huomattavimpiin kuuluvat mm. On neidolla punapaula (1976), Juhannustanssit (1983), Punainen ruukku (1987) ja Hiltu ja Ragnar (1988). Hänen myöhemmistä tv-ohjauksistaan Bertolt Brechtiin tekstiin pohjautuva Mahagonny - musiikkinäytelmä (1993) voitti Banffin tv-festivaaleilla Kanadassa ensimmäisen palkinnon parhaan esityksen sarjassa. Bergholmin ohjaamia tv-elokuvia on myös Seppo Parkkisen käsikirjoittama Niin korkea taivas (1993).

Eija-Elina Bergholmin tunnetuimpia ja vaikuttavimpia ohjauksia on Maria Jotunin romaaniin perustuva, traagista avioliittoa ja perheväkivaltaa kuvannut televisiosarja Huojuva talo (1990). Tämä mieliinpainuva tv-tuotanto sai mm. parhaan ohjelman Telviksen ja Jussi-kunniakirjan. Kiivasta väittelyä ja jopa työryhmään kohdistuvia tappouhkauksia aiheutti puolestaan tiivistä romaniyhteisöä kriittisesti käsittelevä tv-sarja Tumma ja hehkuva veri (1997), jonka Bergholm ohjasi Kiba Lumbergin alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta. Hänen ohjauksiaan on myös Sisko Istanmäen romaanista sovitettu tv-sarja Niin paljon parempi mies (2002).

Ylen Radioteatterille Eija-Elina Bergholm on ohjannut monia kuunnelmia kuten Hella Wuolijoen näytelmään perustuvan Palava maa (1975), Astrid Lindgrenin lastenkirjaan pohjautuvan Veljeni Leijonanmieli (1976) ja Osumu Dazain romaanista sovitetun Laskeva aurinko (1999). Hänelle voimakas eettinen sanoma on kuunnelman ydin. ”Miksei kaikenkin taiteen ytimenä, mutta erityisesti kuunnelman, joka pohjautuu puheeseen – puheessa itsessään jo on eettisyyden vaatimus, sehän on aina suhde toiseen ihmiseen”, Bergholm totesi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa 1999. Samassa yhteydessä hän pohti, miksi kuunnelmien tekijät säästyivät uhkauksilta: ”Radio on niin paljon intiimimpi ja henkilökohtaisempi kuin televisio. Kuunnelmaa kuunteleva ihminen tietää, että hän itse luo sitä todellisuutta. Se ei ryntää sieltä niin kuin televisiosta, että tämä on nyt se todellisuus tuolla ulkona.”

Maria Jotunin Huojuva talo kuuluu Eija-Elina Bergholmin arvostetuimpiin töihin myös näyttämöohjauksena. Se sai Lappeenrannan Kaupunginteatterissa suuren yleisömenestyksen ja Tampereen teatterikesässä Thalia-palkinnon 1984. Hänen muita merkittäviä estradiohjauksiaan ovat mm. Lahden kaupunginteatterissa 1998 esitetty musiikkiteos Juhani Ahon romaanista Juha ja Helsingin Kaupunginteatterissa 1991 toteutettu esitys Federico García Lorcan näytelmästä Bernarda Alban talo.

Elokuvauransa Eija-Elina Bergholm aloitti käsikirjoittamalla miehensä Timo Bergholmin kanssa Jörn Donnerin tuotantoyhtiön rahoittaman elokuvan Punahilkka (1968), joka kertoo nuorisokodista karkaavasta tytöstä. Ajatus esikoisohjauksesta lähti liikkeelle, kun hän auttoi Donneria Anna-elokuvan (1970) käsikirjoituksen viimeistelyssä. ”Jörn Donner kysyi, olisiko minulla omaa ideaa käsikirjoitukseen. Olin hautonut Marja pientä jo jonkin aikaa. Donner tykkäsi siitä ja ehdotti, että ohjaisin itse. Olihan se häneltä tuottajana rohkea veto”, Bergholm muisteli Helsingin Sanomien tekemässä haastattelussa 2018. Marja pienen! nimihenkilö on sekä hyväksikäytetty että pyrkyri. ”Olen ollut aina feministi, mutta eihän se tarkoita, että naishahmojen pitäisi olla vain enkeleitä ja miesten perkeleitä. Marja oli mielenkiintoisempi hahmo ristiriitaisena”, Bergholm totesi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa 2018.

Yhteistyö Jörn Donnerin kanssa jatkui 1980-luvulla, kun Eija-Elina Bergholm käsikirjoitti ja ohjasi Donnerin romaaniin pohjautuvan ruotsinkielisen elokuvan Angelas krig (Angelan sota, 1984), joka käsitteli myönteisessä valossa arkaluontoista aihetta, suomalaisnaisen ja saksalaisen sotilaan rakkaussuhdetta jatkosodan aikana. Päähenkilö Angela Anders (Ida-Lotta Backman) on suomenruotsalaista yläluokkaa ja ristiriitainen ihminen, johon katsojan ei ole helppo samastua. Tämä Bergholmin mukaan mahdollisesti vaikutti elokuvan saamaan viileään vastaanottoon.

Eija-Elina Bergholmin muita elokuvatöitä on käsikirjoitus Tuija-Maija Niskasen ohjaamaan ja Vivica Bandlerin alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuvaan elokuvaan Avskedet (Jäähyväiset, 1981), jota pidetään ensimmäisenä naisten homoseksuaalisuutta viitteellisesti käsittelevänä suomalaisena elokuvana. Lauri Törhösen ohjaamassa elokuvassa Hylätyt talot, autiot pihat (2000) hän esitti Hilman roolin.

Virkatoimensa ohessa Eija-Elina Bergholm työskenteli opettajana Teatterikorkeakoulussa, Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella ja Taideteollisen oppilaitoksen kamerataiteen osastolla. Hän on järjestänyt useita taidenäyttelyitä Tampereella ja Helsingissä. Eija-Elina Bergholmille on myönnetty elokuvataiteen valtionpalkinto 1973, 1988 ja 1991, Yleisradion sivistyspalkinto 1991 tv-sarjasta Huojuva talo ja Pro Finlandia 1994. Hän harrastaa maalausta ja ratsastusta.


Sisko Rytkönen
16.3.2021



Kirjallisuutta ja lähteitä

Kuka kukin on 2007. Päätoimittaja Risto Rantala. Helsinki: Otava 2006, 77.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 568.

Veli-Pekka Leppänen: ”Nuoruustangoa ja Agit Propia”. Helsingin Sanomat 26.10.2020, B 12.

Harri Römpötti: ”Erään konttoristin tarina”. Helsingin Sanomat 8.5.2018, B 21.

Markku Summa: ”Olen karjalainen ja kosmopoliitti”. Karjala 13.12.2018, 20.

Riitta Wikström: ”Kahden oopperan Juha”. Etelä-Suomen Sanomat 26.2.1998, 19.

Heidi Köngäs: ”Pedon metsästäjä.” Helsingin Sanomat kuukausiliite 3/1991, 26-28.

Anna Kerttu Wiik: Eija-Elina uskoo inspiraatioon”. Katso 48/1973, 61.

Leena Koski: ”Eija-Elina, elokuvantekijä”. Antenni 25/1971, 3.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/10/huojuva-talo/Huojuvan talon rikos ei vanhene: Jotunin merkkiteos vavahdutti myös tv-draamana. Petra Himberg. Linkki julkaistu 10.11.2010 ja päivitetty 9.4.2020. [Linkki tarkastettu 12.3.2021]

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000003783839.html/8.3.1999, Eija-Elina Bergholm palaa kuunnelmaan Radioteatterin kuukauden ohjaajana, Matti Ripatti. [Linkki tarkastettu 12.3.2021]

https://areena.yle.fi/audio/1-4358901/[Linkki tarkastettu 12.3.2021]

https://areena.yle.fi/audio/1-4109950/[Linkki tarkastettu 12.3.2021]

https://www.imdb.com/name/nm0074610/Eija-Elina Bergholm /[Linkki tarkastettu 12.3.2021]