Näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja

Luonnonlahjakkuus Hugo Hytönen näytteli teatterissa ja elokuvissa; hän myös ohjasi näytelmiä ja elokuvia. Hytösen näyttelemiselle oli luonteenomaista tulkinnan miehekäs yksinkertaisuus ja tehoava aitous. Hänen tärkeimmät elokuvaosansa ovat suutarimestari Kinkkusen rooli Miehen kylkiluussa (1937) ja etumies Vihtori Taatilan rooli Miehen tiessä (1940).


Hugo Hytönen syntyi 1890 Jääskessä Viipurin läänissä rautatienrakentajan perheeseen. Vuodesta 1912 hän toimi kiertuenäyttämöillä ja teatteriseurueissa, sitten näyttelijänä ja johtajana monissa pohjoisen teattereissa. Viipurin kautta hän siirtyi 1928 Koiton Näyttämön johtajaksi. Pirkko Koski on osuvasti kirjoittanut, että Hytösen vuodet Koiton johtajana ja näyttelijänä muodostuivat murtautumiseksi kansallisesti tunnettujen näyttelijöiden joukkoon.

Kotimaisista klassikoista Hugo Hytönen esitti Juhania Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä, lukkari Sepeteusta Kiven Nummisuutareissa ja nimiosaa niin ikään Kiven Kullervossa. Ulkomaislähtöisistä näytelmistä muistettiin nimiosa Ludvig Holbergin Jeppe Niilonpojassa ja pääosa Molièren Saiturissa.

Hugo Hytösen aktiivisella, 35-vuotisella taiteilijanuralla tukivat luovasti toisiaan näyttelijän, ohjaajan ja teatterinjohtajan työt. Hän näytteli sekä teatterissa että elokuvissa ja ohjasi näytelmiä ja elokuviakin. Hytösen ohjauksista mainittakoon vain saksalaisen Hans Rehfischin tragikomedia Kuka itkee Juckenackia? (1928) ja tšekkiläisen Vilém Wernerin Ihmisiä jäälautalla (1938). Vuosina 1938–50 yleismaailmallisen ajankohtaista Ihmisiä jäälautalla -näytelmää esitettiin parissakymmenessä suomalaisessakin teatterissa aina SOK:n Näyttämöä myöten. Molemmissa ohjauksissaan Hytönen myös näytteli keskeistä osaa.

Lähes 40 elokuvassa Hugo Hytönen näytteli yhtä lailla salakuljettajaa kuin lääkäriä: salakuljettajaa VMV 6:ssa (1936) ja lääkäriä elokuvissa Poikamiesten holhokki (1938) ja Oi, aika, vanha kultainen (1942). Virkamiehiä Hytönen esitti elokuvissa Minä ja ministeri (1934, ulkoministeriön ylivahtimestari, ensimmäinen elokuvaosa), Onnellinen ministeri (1941, talousministeriön ylivahtimestari), Neljä naista (1942, asessori), Miesmalli (1944, konsuli) ja Ristikon varjossa (1945, vanginvartija, viimeinen elokuvaosa). Isäntiä ja vastaavia Hytönen näytteli elokuvissa Aktivistit (1939), Avoveteen (1939) ja ”Niin se on, poijaat!” (1942). Hytönen luontui hyvin myös kirkonmieheksi: rovasti Niskavuoren naisissa (1938) ja Simo Hurtassa (1940). Onnellisessa ministerissä on kirjainvitsi: itsetietoinen ylivahtimestari korostaa, että hänen nimensä kirjoitetaan kaksois-v:llä, Wilson.

Niin kuin miltei kaikki suomalaiset miesnäyttelijät myös Hugo Hytönen näytteli sotilaita: kenraalia (Mies Marseillesta 1937), everstiä (Punahousut 1939) ja kapteenia (Eulalia-täti 1940). Maria Jotunin komediaan perustuvassa elokuvassa Miehen kylkiluu (1937) Hytönen näytteli suutarimestari Topias Kinkkusta, humoristista vakavikkoa. Päivänkritiikki piti Hytösen Topiasta elokuvan ehdottomasti ansiokkaimpana suorituksena; näytelmä oli varmasti Hytöselle tuttu teatterista. Ville Salmisen ja Arvi Tuomen yhteisohjauksessa Viimeinen vieras (1941) Hugo Hytönen näytteli rikosetsivä Puosua esipalmulaiseen tyyliin. Herraskaisessa maalaiskomediassa Kyökin puolella (1940) Hytönen esitti äksyä kilpamoottoripyörätehtailijaa. Hänen monipuolisista näyttelijänkyvyistään on esimerkkinä myös vakoilijakoplan johtajan rooli tohtori Sergei Krasnovina Synnittömässä lankeemuksessa (1943).

Ehkäpä tunnetuin Hugo Hytösen rooleista on lievästi huonomuistisen vaarin osa elokuvissa Suomisen Ollin tempaus (1942), Suomisen taiteilijat (1943) ja Suomisen Olli rakastuu (1944). Suomisen taiteilijoissa vaari pitää iltamissa niin pitkän juhlaesitelmän, että kuulijat pikkuhiljaa hiipivät pois.

”Sortuvan suvun tarinaksi” luonnehditussa väkevässä elokuvassa Ja alla oli tulinen järvi (1937) Hugo Hytönen näytteli vanhaa patruunaa, jota roolia aikalaiskriitikko kuvasi filmin voimakkaimmaksi henkilöluomaksi. Juurakon Huldassa (1937) Hytönen näytteli toimittaja Purtiaista; muut herraseurueen jäsenet olivat tuomari (Tauno Palo), professori (Topo Leistelä) ja kunnallisneuvos (Ossi Elstelä).

Hugo Hytönen oli aktiivinen elokuvanäyttelijä: vuonna 1940 hän esiintyi seitsemässä elokuvassa ja 1942 kahdeksassa.

Sävykkään, radiofonisen äänen käyttelijänä Hugo Hytönen ylsi Aku Korhosen verroille. Yleisradion arkistossa on puolenkymmentä vanhaa kuunnelma- ja näytelmä-äänitettä, joissa Hugo Hytönen esiintyi. 30-luvulta on Juhani Tervapään näytelmä Justiina, jossa nimiosaa esitti Elsa Turakainen ja laamanni Harmaalahtea Hugo Hytönen. Ernst Johanssonin viisiosaisessa kuunnelmassa Kuolemaantuomittu (1938) Hytösellä oli pyövelin osa. Raimo Roivion neliosaisessa rikoskuunnelmassa Suuri mahdollisuus (1939) Hytönen näytteli etsiväkomisariota. Kuunnelman oli ohjannut radion pääohjaaja Markus Rautio (jonka salanimi oli Raimo Roivio). Tietymättömässä roolissa Hugo Hytönen esiintyi Zachris Topeliuksen Välskärin kertomuksiin perustuvassa kahdeksanosaisessa kuulokuvasarjassa Kuninkaan sormus (1940).

Hugo Hytönen ohjasi elokuvat Miehen kylkiluu (1937, Orvo Saarikiven kanssa), Miehen tie (1940, Nyrki Tapiovaaran kanssa) ja Ketunhäntä kainalossa (1940). Miehen tien ollessa vielä kesken ohjaaja Nyrki Tapiovaara kaatui talvisodassa kaksi viikkoa ennen sodan loppumista. Elokuvan kuvaajan Erik Blombergin ja tämän puolison, näyttelijä Mirjami Kuosmasen kanssa elokuvan ohjasi loppuun Hugo Hytönen, joka jo oli esittänyt Ahrolan talon etumiestä Vihtori Taatilaa. Sakari Toiviainen on ansiokkaasti pohtinut Miehen tie -elokuvan loppuun saattamista.

Hugo Hytönen kuoli 55-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden murtamana 26.12.1944 Helsingissä. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaahan.


Hugo Hytönen esiintyi yllättäen myös mainoksessa. Viipurilainen saippuatehdas Havin Oy värväsi 1930-luvulla näyttelijöitä, tanssijoita, kirjailijoita ja kapellimestareita mainostamaan saippuoita (mm. matkasaippuaa). Näyttäviä mainoksia julkaistiin erillisinä brosyyreina ja lehdissäkin. Hytönen piti ponnekkaan puolustuspuheen kotimaiselle partavaahdokkeelle. Mainoskampanjan otsikko oli ”Tunnettuja henkilöitä ja Havin tuotteet”. Ilmeisesti Havin Oy maksoi hyvin ajan julkkiksille saippuamainoksissa esiintymisestä.


Kalevi Koukkunen
13.9.2022



Kirjallisuutta ja lähteitä

Koski, Pirkko: Kansan teatteri. I: Kansan Näyttämö – Koiton Näyttämö. Helsingin teatterisäätiö. Helsinki 1986, 329–330, 333.

Koski, Pirkko: Kansan teatteri. II: Helsingin Kansanteatteri. Helsingin teatterisäätiö. Helsinki 1987, 120–121.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin – Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 30–31.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus Oy 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus Oy 1993.

Toiviainen, Sakari: Nyrki Tapiovaaran tie. Suomen elokuva-arkiston julkaisusarja A 7. Valtion painatuskeskus. Helsinki: 1986, 126–.

Hugo Hytönen. Nekrologi. Helsingin Sanomat 28.12.1944.

Kivijärvi, Erkki: ”Tshekkiläinen ensi-ilta Helsingin Kansanteatterissa.” Helsingin Sanomat 28.10.1938.

Aikakone (Helsingin Sanomien arkisto).

Historiallinen sanomalehtikirjasto (Kansalliskirjaston).

Juha Seitajärvi (KAVI), sähköpostiviesti ja puhelinhaastattelu 11.9.2022, Kalevi Koukkunen.

Päivi Uusimaa (Yle Arkisto), sähköpostivastaus 12.9.2022, Kalevi Koukkunen.