Näyttelijä, ohjaaja

Mauno Hyvönen oli näyttelijänä ja ohjaajana teattereissa, sitten radiossa ja lopulta televisiossa. Hän oli suomalaisen televisioteatterin pioneereja: 1960-luvulta 1980-luvulle hän ohjasi kymmenittäin tv-näytelmiä ja -elokuvia, joista osa on kadonnut päällenauhoituksissa. Teatterielokuvissa Hyvöselle kertyi yli puolensataa sivuroolia, isoin lihakaupan myyjän Emilin osa Mika Waltarin näytelmään perustuvassa elokuvassa Omena putoaa… (1952).


Mauno Hyvönen syntyi 1925 lämmittäjän perheeseen Jyväskylässä. Hän kävi Suomen Teatterikoulun 1945–47 ja oli kiinnitettynä Suomen Työväen Teatteriin 1947–49.

Hyvönen oli erikoistunut kahteen moderniin mediaan, radioon ja televisioon. Ensiksi hän oli Radioteatterissa näyttelijänä ja ohjaajana 1949–61, sitten näyttelijänä Suomen Television TV-teatterissa 1961–63, ohjaajana vuodesta 1963 aina 1980-luvulle.

Mauno Hyvösen teatterirooleja olivat Juha (Jalmari Finne: Pitkäjärveläiset), Eric Birling (John Priestley: Tarkastaja käy), Sam Kaplan (Elmer Rice: Katu), lehtori Einola (Toivo Pekkanen: Sisarukset) ja Yrjö (Aleksis Kivi: Karkurit).

Näytelmästä Pitkäjärveläiset ohjasi Wilho Ilmari 1951 elokuvan, jossa Juhaa esitti Kosti Klemelä, ja Sisaruksista Jorma Nortimo elokuvan Syyllisiäkö? (1938), jossa lehtori Einolaa esitti Joel Rinne.

Mauno Hyvösen teatteriohjauksia olivat Ivan Gontšarovin Herra Oblomov (myös Radioteatterissa 1964), Ernst Tollerin Koneitten murskaajat (myös tv-näytelmänä 1969) ja Anton Tšehovin Vanja-eno.

Elokuvien sivurooleja Mauno Hyvöselle kertyi yli puolensataa. Isoin rooli hänellä on Emilinä, lihakaupan myyjänä veijarielokuvassa Omena putoaa… (1952). Hän kosiskelee päähenkilöä Ilona Jonssonia (Toini Vartiainen). Muutenkin roolien kirjo on melkoinen: ylioppilas (Tanssi yli hautojen, 1950), ahtaaja (Tervetuloa aamukahville, 1952), teekkari (Kolmiapila, 1953), autonkuljettaja (Pekka Puupää, 1953), lentäjä (Villi Pohjola, 1955), toimittaja (Neiti talonmies, 1955) ja Lasisydän, 1959), huoltoaseman päivystäjä (Minä ja mieheni morsian, 1955), sihteeri (Yhteinen vaimomme, 1956), vaalilautakunnan puheenjohtaja (Punainen viiva, 1959) jne.

Mauno Hyvösellä oli matala, sävykäs ääni, joka oli kuin luotu radioilmaisuun. Niinpä hän oli kertojana monissa näytelmäelokuvissa, mm. ”Ei se mitään!” sanoi Eemeli (1962) ja selostajana lyhytelokuvissa. Vanhempi polvi muistaa Mauno Hyvösen 1958–70 lähetetystä radion ajanvieteohjelmasta Kankkulan kaivolla, jossa hän esitti lespaavaa ornitologia Sylfred Huilaa.

Myös Hyvönen joutui esittämään poliisia elokuvissa Alaston malli karkuteillä (1953) ja ”Varsovan laulu” (1953) ja sotilasta elokuvissa Lentävä kalakukko (1953) ja Rintamalotta (1956).

Oman lukunsa Hyvösen komediallisessa repertoaarissa olivat neljä esiintymistä Spede Pasasen elokuvissa Noin 7 veljestä (1968, Kankkusen osa), Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969, kertoja), Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika (1970, kertoja) ja Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (1977, myös kertoja).

Suomen Television (Yleisradion) Tv-teatterissa Mauno Hyvönen ohjasi puolensataa näytelmää, mm. Hella Wuolijoen Juurakon Hulda (1962, Huldana Ritva Valkama), Simo Penttilän Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän seikkailuja (1963–64, 7 jaksoa; nimiosassa Åke Lindman), Anton Tšehovin Vanja-eno (1971, nimiosassa Matti Varjo) ja Maiju Lassilan Kun lesket lempivät (1974).

Mauno Hyvönen oli naimisissa näyttelijä Maire Hyvösen (o.s. Karila, ent. Ropponen; 1919– 2003) kanssa. Tämä esiintyi 1930–50-luvulla sivuosissa yli 20 elokuvassa.

Mauno Hyvönen kuoli 95-vuotiaana Lohjalla 2021. Kuolinilmoituksen mukaan hänet haudattiin Harmajan lähelle mereen.


Kalevi Koukkunen
8.12.2014
Päivitys 7.10.2022



Kirjallisuutta ja lähteitä

Pekka Gronow: Kahdeksas taide. Suomalaisen radioilmaisun historia 1923–1970. Helsinki: Avain 2010.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus Oy 1993.

Suomen kansallisfilmografia 4. Helsinki: VAPK-kustannus 1992.

Suomen kansallisfilmografia 5. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1989.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Suomen kansallisfilmografia 7. Helsinki: Edita 1998.

Suomen teatterit ja teatterintekijät [1974]. Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Toimituskunta: Timo Martin ym. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28. Helsinki: Tammi 1974, 252.

Teatterin maailma [1950]. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 5. Helsinki: Tammi 1950, 162.

Teatterin maailma 1965. Suomen teatterilaitos ja teatteriväki. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 8. Helsinki: Tammi 1965, 176.

Mauno Hyvönen. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 1.9.2021.