Näyttelijä, elokuvaohjaaja, järjestövaikuttaja

Vain 32-vuotiaana menehtyneen Teppo Raikkaan elämänura jakautuu kolmia. Hän näytteli Suomen Kansallisteatterissa herättäen suuria lupauksia ja myös neljässä varhaisessa mykkäelokuvassa. Kolmanneksi hän kuului Suomen Näyttelijäliiton perustajiin ja johtajiin.


Näyttelijä

Teppo Raikas syntyi Viipurissa 1883 sahanhoitajan perheeseen. Ylioppilaaksi hän pääsi 1903 Viipurin suomalaisesta klassillisesta lyseosta. Heti samana vuonna hänet otettiin Suomen Kansallisteatterin maineikkaaseen oppilaskouluun. Vuonna 1905 hän sai kiinnityksen Kansallisteatteriin.

Teppo Raikasta luonnehdittiin nuoruuden ja reippauden edustajaksi Kansallisteatterissa. Taiteessaan hän ei vielä ollut päässyt ”syvempiin sielullisiin värähtelyihin”. Aikalaiset muistivat Raikkaan osasuorituksista Eduard Wilden Vihtahousu-näytelmän runsasrepliikkisen arkkitehti Sanderin roolin. Näytelmän nimessä oleva sana "vihtahousu" (virossa pisuhänd) tarkoittaa paholaista. Raikas muistettiin myös Henrik Ibsenin huvinäytelmästä Nuorten liitto, jossa hän näytteli asianajaja Stensgaardia – ”kaunis voitto nuorelle näyttelijälle”. Raikkaan huikea näytelmä- ja osaluettelo sisältää suuren joukon koti- ja ulkomaisia klassikoita. Etenkin salonkikomedioissa Raikkaan veitikkamainen hilpeys tuli edullisimmin näkyviin.

Vuonna 1905 Teppo Raikas oli saanut Kansallisteatterissa myös järjestäjän pestin. Tehtävä syvensi hänen teatterinäkemystään, samoin kuin ulkomaanmatkat 1907 ja 1909. Varmaa on, että hän ulkomailla seurasi elokuviakin. Sanomalehdistä ei ole löytynyt Raikkaan mahdollisesti kirjoittamia matkakertomuksia. Järjestäjäntyön kestosta ei ole tietoa, mutta hän tuskin ehti olla tehtävässä kovin pitkään kiihkeän näyttelijäntyön ohessa.

Teatterin esitystietokannan Ilonan mukaan Teppo Raikas esiintyi 1902–16 lähes 150 näytelmässä, mikä kertoo nopeasti vaihtuvasta ohjelmistosta ja sitä myötä stressaavan kiihkeästä työtahdista.


Elokuvantekijä

Teppo Raikas oli myös suomalaisen elokuvan uranuurtajia: tuottaja, ohjaaja, skenaristi ja näyttelijä. Suomen Kansallisteatterin näyttelijä-ohjaaja Teuvo Puro teki historiaa, hän ohjasi ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan Salaviinanpolttajat ruotsalaisen taiteilijan Louis Sparren (1863–1964) kanssa (ensiesitys Helsingissä 29.5.1907). Myös kuvaaja oli ruotsalainen, alun perin valokuvaaja Frans Engström, joka oli tullut Suomeen 1891. Elokuva oli siis hienoisesti suomalais-ruotsalainen! On ymmärrettävää, että Puro värväsi elokuvahankkeeseen näyttelijätovereitaan: Teppo Raikkaan, Eero Kilven, Jussi Snellmanin ja Aleksis Raution. Raikas ja Kilpi näyttelivät salapolttajia, Snellman esitti nimismiestä ja Rautio nimismiehen apulaista. Elokuva on tuhoutunut; käsikirjoitusta eikä valokuviakaan ole löytynyt.

Seuraavaksi kolmikko Puro–Raikas–Engström – Kari Uusitalon osuvan luonnehdinnan mukaan ”kolme muskettisoturia” – tuotti Minna Canthin suureen draamaan perustuvan elokuvan Anna Liisa (1911). Käsikirjoituksen laativat Puro ja Raikas, ohjaajana oli Puro (todennäköisesti Raikkaan kanssa) ja kuvaajana Engström. Puro ja Raikas myös näyttelivät. Anna Liisan jälkeen tehtiin elokuva Hyökyaaltoja (1911), skenaristeina Puro ja Raikas, ohjaajana Puro. Anna Liisaa ja Hyökyaaltoja ei koskaan esitetty eikä nähty, koska elokuvien negatiivit tuhoutuivat teknis-taloudellisista syistä.

Minna Canth inspiroi edelleen elokuvantekijöitä, ja niinpä seuraavaksi tartuttiin hänen aviodraamaansa Sylvi. Puro ohjasi ja näytteli notario Aksel Vahlia. "Notario" on vanhakantainen muoto lähinnä pöytäkirjaa pitäneestä notaarista. Engström kuvasi filmin ja Raikas näytteli arkkitehti Viktor Hovingia. Tämä oli ihastunut holhoojansa kanssa naimisiin menneeseen Sylviin (Aili Rosvall-Somersalmi). Elokuvassa on ajakseen rohkeata eroottista väreilyä. Lemmenleikki päättyy kuitenkin traagisesti. Alun perin yli 40-minuuttinen elokuva sai ensi-iltansa alkuvuodesta 1913. Filmistä on jäljellä noin 13 minuuttia. Raikas näkyy filmissä erittäin hyvin. Hän oli myös yksi elokuvan kolmesta tuottajasta, muut olivat Engström ja Puro.

On vaikea kuvitella, miten Puron ja Raikkaan ohjauskäytänteet erosivat toisistaan vai erosivatko. Kumman kädenjälki oli filmillisempi? Elokuvan pioneerivuosina saatettiin keskustella, otetaanko näyttelijästä lähikuva vai kokokuva. Vaikka elokuvien tuottajat, ohjaajat, skenaristit ja näyttelijät ovat selvillä, elokuvien teko oli ryhmätyötä, olletikin kun tekijästö oli vähälukuinen. Elokuvan tekovaiheet eivät tietystikään olleet niin eriytyneet ja erikoistuneet kuin nykyään. Lyhyestä elokuvaurastaan huolimatta Raikas voidaan elokuvantekijänä nostaa Puron rinnalle.


Järjestövaikuttaja

Teppo Raikas oli myös yksi Suomen Näyttelijäliiton perustajista. Hänet oli valittu toukokuussa 1913 perustetun liiton puheenjohtajaksi, jonka kolmivuotinen kausi jäi kuitenkin kesken, kun hän kuoli 1916. Hänen merkityksensä teatterialan järjestäytymisessä oli keskeinen. Niinpä hänet mainitaan tuoreimmissakin teatterihistorioissa (Koski 2013, Häggman 2022).

Teppo Raikas kuoli 32-vuotiaana ”kovan taudin sairastettuaan” 1916 Helsingissä. Hänet haudattiin Viipuriin Mannikkalan hautausmaahan. Teppo Raikkaan nousussa ollut teatteriura kesti runsaan vuosikymmenen. – Suomen Näyttelijäliitto vietti 25-vuotisjuhlaansa huhtikuussa 1938, jolloin puheenjohtaja Jalmari Rinne lausui tunnustuksen sanoja jo edesmenneelle Teppo Raikkaalle ja Teuvo Purolle.

Teppo Raikkaan varhainen kuolema on vaikuttanut niin, että hänet on mielletty Teuvo Puron nuoreksi oppipojaksi. He olivat kuitenkin ikäveljiä: Puro oli syntynyt 1884 ja Raikas 1883. Suomen Kansallisteatteriin Puro kiinnitettiin 1906, Raikas jo vuotta aikaisemmin, 1905. Kaikki käsitellyt neljä elokuvaa lavasti Carl (Karl) Fager, joka oli syntynyt 1883, ja kuvasi Frans Engström, joka oli vuosikymmenen muita vanhempi, syntynyt 1873.


Kalevi Koukkunen
25.8.2022



Kirjallisuutta ja lähteitä

Häggman, Kai: Päänäyttämöllä. Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta. Helsinki: Tammi 2022, 92–95.

Koski, Pirkko: Näyttelijänä Suomessa. Helsinki: WSOY 2013, 232.

Koskimies, Rafael: Suomen Kansallisteatteri 1902 / 1917. Helsinki: Otava 1953, 129.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin – Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 30–31.

Salmi, Hannu: Kadonnut perintö. Näytelmäelokuvan synty Suomessa 1907–1916. Suomen elokuva-arkiston julkaisuja s.n. Helsinki: SKS 2002, 13–.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Valtion painatuskeskus 1996.

Suomen valokuvaajat 1842–1920. Toim. Hannu Sinisalo ja Ritva Tähtinen. Suomen valokuvataiteen museon julkaisuja 1. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö 1996, 62–63.

Uusitalo, Kari: Eläviksi syntyneet kuvat. Suomalaisen elokuvan mykät vuodet 1896–1930. Suomen elokuva-arkiston 15-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Otava 1972, 43–, 178.

Wilde, Eduard: Vihtahousu. Kolminäytöksinen huvinäytelmä. Tekijän luvalla suomentanut Hilma Rantanen-Pylkkänen. 3. p. Porvoo–Helsinki: WSOY 1936.

Näyttelijäin päivät. Laaja uutisartikkeli Suomen Näyttelijäliiton 25-vuotisjuhlasta. Helsingin Sanomat 14.4.1938.

Teppo Raikas. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 11.5.1916.

Teppo Raikas. Nekrologi. Helsingin Sanomat 10.5.1916.

[Teppo Raikkaan] Hautaus. Helsingin Sanomat 13.5.1916.

V.T. [= Viljo Tarkiainen]: Arvostelu Eduard Wilden Vihtahousu-näytelmästä. Helsingin Sanomat 16.8.1915.

Ilona-tietokanta. Saatavissa 25.8.2022: http://ilona.tinfo.fi/

Juha Seitajärvi (KAVI), sähköpostiviesti 13.8.2022 ja puhelinhaastattelu 14.8.2022, Kalevi Koukkunen.