Einari Ketola

Näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja, laulaja, käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija

Einari Ketola esitti vuosina 1938-79 nelisenkymmentä filmiroolia, joista tunnetuin on savolainen korpraali Möttönen elokuvassa "Niin se on, poijaat!" (1942). Hahmon puheet ja laulut sisälsivät sotapropagandaa, mistä näyttelijälle koitui rauhan tultua suuria vaikeuksia.


Otto Einari Ketola (ent. Frestadius) syntyi 1904 Impilahdella työnjohtaja Kalle Frestadiuksen ja Katri Revon perheeseen. Lauluopintojen jälkeen hän työskenteli kiinnitettynä näyttelijänä Lappeenrannan Työväen Näyttämöllä 1927-28 ja 37-38, Viipurin Työväen Teatterissa 1928-29 ja Tampereen Työväen Teatterissa 1931-32. Ketola toimi näyttelijä-ohjaajana Kuopion Työväen Teatterissa 1929-30, Helsingin Työväen Teatterissa 1935-37 ja 1939-42 sekä johtajana Hämeenlinnan Työväen Näyttämöllä 1938-39. Hänen merkittäviä näyttämörooleja olivat mm. Volpone, Daniel Hjortin Stålarm ja Seitsemän veljeksen Juhani. Ketola esitti sota-ajan viihdytyskiertueilla kaskuja ja humoristisia lauluja. Hän myös kirjoitti muutamia näytelmiä.

Einari Ketola näytteli nelisenkymmentä filmiroolia vuosina 1938-79. Hänen ainoa pääosansa valkokankaalla oli savolainen korpraali Möttönen elokuvassa "Niin se on, poijaat!" (1942), johon Ketola itse laati käsikirjoituksen. "Katselijasta riippuu, huvittaako häntä Möttösen leikinlaskun taso. Toiset katselevat ja kuuntelevat häntä mielellään, toisista hän taas on näin paljon yhtä mittaa nähtynä pitkäveteinen", arveli Aamulehden nimimerkki O.V-hl. Hyväntuulisten juttujen ja laulujen lomassa Möttönen esitti sotapropagandaa, minkä takia Ketola joutui rauhan tultua suuriin vaikeuksiin. Hänet erotettiin Näyttelijäliitosta eikä fasistin leiman saanutta taiteilijaa otettu töihin nimekkäisiin teattereihin. Pannaan joutuneen näyttelijän sodanaikaiset yhteistyökumppanit Reino Hirviseppä ja Ossi Elstelä uskalsivat palkata Ketolan, joka pääsi esiintyjäksi aluksi Iloiseen teatteriin ja myöhemmin revyyteatteri Punaiseen Myllyyn.

Sodan jälkeen Einari Ketola nähtiin valkokankaalla yleensä pienissä koomisissa osissa mm. Puupää-elokuvissa ja tukkilaisfilmeissä. Merkittävän Iikan roolin hän esittää farssissa Kummituskievari (1954). Ketolan vakavia filmirooleja olivat Ryysyrannan Joosepin (1955) Karihtaniemen Kusti ja vanki Jyske elokuvassa "1918" (1957). Koomikoksi mielletty näyttelijä sai television puolella rooleja mm. sarjassa Pekka Lipposen seikkailut (1964). Ketola jäi 1969 eläkkeelle 65-vuotiaana. Hän oli pitkään ystävien tuen varassa, koska viranomaiset eivät myöntäneet kiistanalaiselle henkilölle minkäänlaista eläkettä. Ketola sai viimein 1970-luvun puolivälissä taannehtivasti vuodesta 1969 valtion erityistaiteilijaeläkkeen. Rauni Mollbergin ohjaamassa elokuvassa Aika hyvä ihmiseksi (1977) hän teki vielä kiitetyn roolisuorituksen velmuna pirtutrokari Jordan Kastikaisena. Einari Ketolan viimeiseksi filmirooliksi jäi Ihmemiehen (1979) Ollin isä.


Sisko Rytkönen



Kirjallisuutta

Elokuvakirja (MMM). Toim. Kari Uusitalo. Helsinki: Otava 1972, 497.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava 2005, 492-93.

Viljo Korpela: Niin se on poijaat. Viihdetaiteilijat sodissamme 1939-1945. Helsinki: WSOY 1991.

Teatterin maailma. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Helsinki: Tammi 1950, 177.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

http://www.imdb.com/name/nm0450538/?ref_=fn_al_nm_1/Linkki tarkastettu 5.1.2014.