Näyttelijä

Heidi Blåfield, joka esiintyi myös avionimellään Korhonen, oli 1920-luvun suomalaisen elokuvan suosituimpia ja ensimmäisiä vakiintuneen valkokangaspersoonan kehittäneitä näyttelijöitä. Hän esiintyi kuudessa mykkäelokuvassa ennen kuolemaansa vuonna 1931. Blåfield loi huomattavan näyttämöuran Suomen Kansallisteatterissa.


Heidi Blåfield syntyi Mäntässä 1900 Hugo ja Lydia Blåfieldin perheeseen. Jo varhaisessa iässä Blåfield lähetettiin Helsinkiin, jossa hän kävi viisi luokkaa Helsingin Uutta yhteiskoulua ja työskenteli sen jälkeen ulkoministeriön palveluksessa konttoriapulaisena.

Kuten moni muu hänen aikalaisistaan, Blåfield näytteli samanaikaisesti sekä teatterissa että elokuvissa. Hän aloitti harjoittelijana Suomen Kansallisteatterissa vuonna 1921. Saavutettuaan näyttämöllisen pohjakoulutuksen, Blåfield kiinnitettiin vakituiseksi näyttelijättäreksi teatterin kaartiin 1923. Teatterilavalla häntä luonnehdittiin salonki- ja luonnenäyttelijättäreksi, ja hänen roolisuorituksistaan muistetaan erityisesti Pygmalionin Eliza.

Heidi Blåfieldin elokuvaura alkoi Kansallisteatteri-kiinnityksen aikoihin vuonna 1923, hänen omien sanojensa mukaan sattumalta. Hänen näyttelijämiehensä Jaakko Korhonen ehdotti Erkki Karulle, että Blåfieldin annettaisiin kokeilla Hannan osaa Suomi-Filmin tukkilaiselokuvassa Koskenlaskijan morsian (1923). Muutaman koekuvauksen perusteella Blåfield sai ensimmäisen elokuvaroolinsa maatalon tyttärenä, joka uhmaa kuolemaa pelastamalla joukon miehiä koskesta. Koskenlaskijan morsiamen yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan suomalaisen elokuvan siihen asti paras ja Blåfield sai hyvät arvostelut elokuvan nimiroolista. "Nimiosan [- -] tulkitsee rouva Heidi Korhonen erinomaisesti. Hänen hillitty, mutta ei kuitenkaan mitenkään hidasteleva liikehtimisensä ja yleensä hänen ulkomuotonsa ovat erikoisesti juuri filmiä varten,” kirjoitti Uuno Hirvonen (Uusi Suomi 1.1.1923).

Blåfieldin menestys Koskenlaskijan morsiamessa johti Jaanan rooliin Karun seuraavassa elokuvassa Nummisuutarit (1923), jonka jälkeen hän näytteli Elsan traagisen roolin Konrad Tallrothin Suursalon häissä (1924). Blåfield vietti vuoden 1925 opiskellen Pariisissa ja Berliinissä kunnes palasi elokuvien pariin Teuvo Puron draamoissa Meren kasvojen edessä (1926) ja Noidan kirot (1927), jossa hän tulkitsi šamaanin kirouksen uhriksi joutunutta morsianta, Selmaa.

Blåfieldin valkokangaspersoonaksi oli vakiintumassa kansallisromanttinen, hyveellinen maalaisnainen, joka joutuu useissa elokuvissa seksuaalisen väkivallan uhriksi. Blåfield kertoi Filmiaitalle 1923, että haastavinta suomalaisen maalaistytön näyttelemisessä on tehdä jokaisesta samantyyppisestä roolista erilainen. Blåfieldin viimeiseksi elokuvaksi jäi Kalle Kaarnan ohjaama melodraama Juhla meren rannalla (1929), jossa näyttelijätär esitti rikkaan venäläisen urakoitsijan kaltoin kohtelemaa terijokilaisvaimoa.

Blåfield matkusti opintomatkalle Pariisiin, Berliiniin ja Wieniin keväällä 1931. Suomeen paluunsa jälkeen huonovointinen Blåfield joutui sairaalaan, jossa hänellä todettiin angiinamyrkytys. 31-vuotias näyttelijätär menehtyi jo muutaman päivän kuluttua, heinäkuussa 1931. ”Nyt on päänäyttämön Viola poissa. Koskenlaskija on kadottanut morsiamensa Tuonen virran kuohuihin, ja suomalainen filmi on kadottanut valkean liljansa,” kirjoitti Benyol Blåfieldin muistokirjoituksessa Elokuva-lehdessä. ”Kotimaisen elokuvan ystävät ovat ottaneet sanoman vastaan yhteisen surun vallassa, sillä sen kaunein tähti on sammunut keskelle kauneinta lentoaan.”

Heidi Blåfield oli näyttelijä Marja Korhosen äiti, näyttelijä Heidi Heralan isoäiti, malli ja juontaja Niina Heralan isoisoäiti sekä näyttelijä Helge Heralan anoppi.


Riikka Pennanen
9.4.2014



Kirjallisuutta ja lähteitä

A.L. ”Mitä kotimaiset filmitähtemme kertovat”. Filmiaitta 3/1923.

Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava, 2005.

Benyol: ”Suomalainen filmi on kadottanut valkean liljansa”. Elokuva 12/1931.

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Viipuri: Viipurin Kirjatyö Oy, 1930.

Kimmo Laine, ”Heidi Blåfield”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/1216/. Linkki tarkistettu 30.10.2013.

Lauri Meri: Näyttelijät sodan varjossa: teatterikoulun ensimmäinen kurssi 1943-1945. Helsinki: Otava, 2005.

Aino Lydia Nordström: ”Heidi Blåfieldin muisto”. Suomen kuvalehti, no. 29, 16.7.1932.

Heikki Välisalmi: ”Näyttämön kaunis lapsi”. Naamio, no. 5, 1.9.1931.