Whistleblowing on kansainvälisesti tuttu ilmiö sekä yritysmaailmassa että kansallisella tasolla. Euroopan unionissa ja Suomen kansallisessa lainsäädännössä aiheesta ei ole aiemmin ollut lainsäädäntöä, ja ilmoittajien suojelu on sisällytetty useisiin alakohtaisiin säännöksiin ennen lakia. Tämä on saattanut aiheuttaa sekaannusta siitä, mistä ja missä olosuhteissa suojaa voidaan saada. Ennen direktiivin voimaantuloa EU:n tasolla on tehty tutkimuksia, jotka osoittavat sen, että ilmoituksen tekeminen havaituista rikkomuksista on pidetty suurena riskinä, kun henkilö on voinut menettää työpaikkansa ilmoituksen seurauksena. Tämän tunnistetun tarpeen vuoksi Euroopan komissio julkaisi vuonna 2018 väärinkäytösten ilmoittajien suojelua koskevan direktiiviehdotuksen, joka tuli voimaan vuonna 2019. Suomessa kansallinen ilmoittajansuojelulaki tuli voimaan vuoden 2023 alussa. Lainsäädännön tarkoituksena on parantaa Euroopan unionin talousarvioon kohdistuvien väärinkäytösten ja korruption ehkäisemistä ja havaitsemista. Laki varmistaa sen, että henkilö, joka havaitsee tai epäilee yleistä etua koskevaa haittaa työpaikallaan, voi turvallisesti ilmoittaa asiasta. Direktiivissä ja kansallisessa lainsäädännössä erotellaan EU-oikeuden alueita, joissa on havaittu tapahtuvan rikkomuksia ja niitä koskevat ilmoitukset ovat oikeudellisesti hyväksyttäviä. Lainsäädännön myötä yksityisen ja julkisen sektorin yrityksien on perustettava ilmoituskanava, jossa henkilöt voivat ilmoittaa havaitsemistaan rikkomuksista luottamuksellisesti. Laissa luetellaan erilaisia vaatimuksia ilmoituskanavien perustamiselle ja vastaanotettujen ilmoitusten käsittelyprosessille. Lain mukaan ensisijainen ilmoitustapa on sisäinen ilmoittaminen, mutta tämän lisäksi ulkoinen ilmoittaminen viranomaiselle tai tietojen julkaiseminen tiedotusvälineille ovat muita lain mukaisia ilmoitusmuotoja. Ilmiantajien suojelua koskeva laki kieltää työnantajia tekemästä kostotoimia työntekijöitä vastaan. "Vastatoimien kielto" on luettelo työoikeudellisista toimenpiteistä, jotka ovat lain vastaisia, jos työntekijä kokee joutuneensa niiden kohteeksi tehdyn ilmoituksen vuoksi. Vastatoimien kielto kattaa myös tilanteet, joissa työnantaja katsoo, että tehty ilmoitus on lojaliteettivelvoitteen vastainen. Sananvapautta ei perustella ilmoittajansuojelulailla, mutta tämän tutkielman mukaan ilmoittajansuojelulailla on välillinen vaikutus työntekijöiden sanankäyttöön. Työntekijän sananvapauteen yhdistyy lojaliteettivelvoitteen tarkka tarkastelu ja työsopimus sitoo työntekijää toimimaan työnantajan etua kunnioittavalla tavalla. Työelämässä työntekijä edustaa työnantajaansa ja tästä syystä työntekijän sananvapautta voidaan osittain rajoittaa myös vapaa-ajalla. Työntekijöillä on kuitenkin parhaat edellytykset havaita mahdollisia rikkomuksia. Tämän tutkielman tavoitteena on ymmärtää, miten ilmoittajansuojelulaki vaikuttaa työntekijän lojaalisuusvelvollisuuteen ja alentaako vastatoimien kielto ilmoituksen tekokynnystä. Lojaalisuusvelvoite perustuu eri oikeustapauksiin ja sitä arvioidaan aina tapauskohtaisesti.