Liima-aineiden tuotannon nopeimmin kasvavan ryhmän muodostavat itseliimautuvat teipit ja tarrat, jotka jo heikosta puristusvoimasta tarttuvat tehokkaasti kaikkiin tavallisiin pintoihin. Ne voidaan myös irrottaa pinnoista jälkeä jättämättä. Hyvän liimattavuuden ja irrotettavuuden ansiosta itseliimautuvat liimat on otettu käyttöön monenlaisissa arkipäivän sovellutuksissa. Suurin mielenkiinto kohdistuu akryyliliimoihin, joita voidaan valmistaa joko emulsio- tai liuospolymerointimenetelmällä.

Itseliimautuvan liiman tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kuorittavuus, tarttuvuus sekä kyky vastustaa liimauspinnan suuntaisesti vaikuttavaa staattista voimaa. Näihin ominaisuuksiin vaikuttavat monet tekijät, muun muassa liimauksen mekanismi, jota ei vieläkään ymmärretä täydellisesti. Hyväksytyimpiä teorioita käsitellään tämän työn kirjallisuusosassa.

Työn kokeellisen osan tarkoituksena oli mitata akryyliliimojen itseliimautuvia ominaisuuksia suhteessa liimojen muihin ominaispiirteisiin kuten partikkelikokoon, lasiutumislämpötilaan, kiinteän aineen pitoisuuteen, tai polymeerien koostumukseen. Lisäksi tutkittiin käytettyjen lisäaineiden, kuten pinta-aineiden ja paksuntajien, vaikutuksia. Mittaukset suoritettiin pääasiassa polyesteripohjaisilla teipeillä. Optimaalisten parametrien löytämiseksi hyvälle itseliimautuvalle aineelle otettiin mittausten vertailukohdiksi muutamia kaupallisia liimoja. Vertailu osoittautui kuitenkin työlääksi, sillä testausmenetelmät vaihtelevat käytetyn standardin mukaan. Mittausten välille löytynyt riippuvuus teki yhden parametrin määrittämisen vaikeaksi ottamatta huomioon muiden tekijöiden vaikutuksia.