Merivartiolaitos perustettiin toukokuussa 1930 vastaamaan rajat ylittävän rikollisuuden voimakkaaseen kasvuun Suomen rannikolla. Tuolloin Merivartiolaitos vastasi itsenäisesti paljastamiensa salakuljetusrikosten tutkinnasta. Sotien jälkeen rajavartiolaitoksen osaksi liitetty Suomenlahden merivartiosto toimi muiden rajavartiolaitoksen hallintoyksiköiden tavoin rajavalvontaa suorittavana viranomaisena, rajat ylittävään rikollisuuteen liittyvän esitutkintavastuun ollessa alueloukkauksia lukuun ottamatta kokonaisuudessaan poliisilla. 1990-luvun aikana toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat muokanneet rajavartiolaitoksen roolia siten, että tänä päivänä rajat ylittävän rikollisuuden torjunnasta on tullut jälleen merkittävä osa päivittäistä työtä Suomenlahden merivartiostossa. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten ja miksi rajat ylittävän rikollisuuden torjunta on muuttunut Suomenlahdella, ja miksi rajavartiolaitoksen roolia rajat ylittävän rikollisuuden torjunnassa on johdonmukaisesti kasvatettu. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi perehdytään merivartiolaitoksen rikostorjunnan historiaan, sekä vuosien 1990–2005 aikana tapahtuneisiin muutoksiin, jotka vaikuttivat rajatarkastustehtävien vastaanottamiseen ja rikostorjunnan kehittymiseen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty perinteistä historiantutkimusta. Tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat Eduskunnan lainsäädäntötyöhön liittyvä aineisto sekä eri viranomaisten laatimat asiakirjat, jotka ovat ohjanneet rikostorjunnan muutosta. Sekundaarilähteinä ovat aikaisemmat aihepiiriä sivuavat tutkimukset sekä tietokirjallisuus. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeinen Itä-Euroopan avautuminen ja eurooppalainen integraatiokehitys lisäsi rajat ylittävää liikennettä sekä siihen liittyvää rikollisuutta. 1990-luvun lamaan liittyvien ja valtionhallinnon rationalisoimiseksi käynnistettyjen hankkeiden myötä rajatarkastukset siirtyivät poliisilta raja-vartiolaitokselle, jolloin rajavartiomiehet joutuivat aiempaa useammin tekemisiin rajat ylittävän rikollisuuden kanssa. Suomenlahden merivartiosto oli keskeinen toimija tässä muutosprosessissa, sillä sen vastuulla oli Helsingin sataman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman henkilöliikenne. Kahta edellä mainittua voitiin tuolloin pitää keskeisimpinä rajanylityspaikkoina kansainvälisen rikollisuuden näkökulmasta. Tehokkuuden ja tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta oli luontevinta luoda rajavartiolaitokselle itse-näinen kyky suorittaa omalla tehtäväalueellaan paljastamien rikosten esitutkinta, jolloin poliisilta ja tullilta vapautui resursseja omille ydinalueilleen. Toimintaympäristön nopeat muutokset olivat lisänneet merkittävästi Suomeen kohdistuvaa tai Suomen kautta kulkevaa kansainvälistä rikollisuutta, jonka tehokkaaseen torjuntaan poliisilla ei ollut tosiasiallista kykyä tai riittäviä resursseja, eikä rajavartiolaitoksella tarvittavia toimivaltuuksia. Virastojen välinen kilpailu määrärahoista ja henkilöstöstä, sekä taustalla vaikuttanut ammattiyhdistyspolitiikka haittasivat kuitenkin pitkään sovun syntymistä ja tehtävien jakamisen selkeyttämistä. Vastoinkäymisistä huolimatta rajavartiolaitos on tarkasteltavan ajanjakson aikana, muiden viranomaisten tukemana, kehittänyt itselleen kyvyn vastata uusiin haasteisiin. Rajavartiolaitos suorittaa itsenäistä esitutkintaa laittomaan maahantuloon liittyvän rikollisuuden osa-alueella, harjoittaen tähän toi-mintaan liittyvää monipuolista viranomaisyhteistyötä sekä rikostiedustelu- ja analyysitoimintaa, ja se on saanut suorittamastaan rikostorjunnasta tunnustusta valtionjohdolta sekä syyttäjä- ja poliisiviranomaisilta.