Haku

Apualuksesta merimahdiksi : lentotukialuksen kehittyminen globaaliksi voiman välittäjäksi

QR-koodi
Finna-arvio

Apualuksesta merimahdiksi : lentotukialuksen kehittyminen globaaliksi voiman välittäjäksi

Apualuksesta merimahdiksi kertoo kuinka lentotukialukset syntyivät 1910-luvulla ja miten kehitys johti voittokulkuun maailman merillä. Teos käsittelee myös maailmansotien ja kansainvälisten laivastosopimusten vaikutukset kehitykseen ja rakentamiseen. Myös lentokoneiden aiheuttamat syyt ja seuraukset lentotukialusten muutoksille ovat mukana.

Teos on kuvaus noin 90 eri luokan yli 400 lento-, saattue- ja helikopteritukialuksen synnystä ja lähitulevaisuudesta maailman laivastoissa. Erityispiirteenä kirjassa käytetään postimerkeissä esiintyviä alusten kuvia. Maailmalla on julkaistu runsaan 60 vuoden aikana noin 450 postimerkkiä, joissa kuvataan lentotukialusten kehitystä – nyt niistä on esillä 210 kappaletta.

Kommodori evp, sotatieteiden tohtori Kai Varsio on väitöskirjassaan ensimmäisenä tutkijana maailmassa osoittanut postimerkkien käyttökelpoisuuden dokumentoitaessa merisotataidon kehittymistä.

Apualuksesta merimahdiksi on toinen viisiosaisesta kirjasarjasta Merten rautakyljet, sotalaivojen synty ja levinneisyys. Ensimmäinen osa Altavastaajasta tuhovoimaksi kertoo sukellusveneistä.

Tallennettuna: