Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää miten kylmän sodan päättymisen jälkeinen länsi-maisen sodan ja taistelun kuvan muutos on vaikuttanut Yhdysvaltojen maavoimien jalkaväkijoukkojen käyttöön konventionaalisessa sodankäynnissä. Tutkielmassa tarkastellaan Yhdysvaltojen maavoimien jalkaväen käyttöä ja kehitystä ensin 1980 -luvulla ja sen jälkeen kylmän sodan jälkeisissä suurimmissa konventionaalisissa sodissa: Persianlahden sodassa sekä Irakin sodassa vuonna 2003. Tämä tutkielma on toteutettu laadullisen sisällönanalyysin keinoin, hyödyntäen tapaustutkimuksellista otetta. Lähdekirjallisuus koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltojen maavoimien ohjesääntöjen FM 3-0 Operations- ja FM 100-5 Operations -sarjoista sekä aihetta käsittelevästä tietokirjallisuudesta, analyyseistä, raporteista, tutkimuksista sekä opinnäytetöistä.

1980 -luvulla Yhdysvaltojen maavoimien painopisteessä oli Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hyökkäyksen torjuminen Euroopassa. Määrällisesti ylivoimaisen vihollisen hyökkäykseen vastattiin joukkojen varustuksen, organisaatioiden ja doktriinin kehittämisellä. Vaikka Yhdysvalloilla oli paljon omakohtaista kokemusta Vietnamin sodasta, haettiin oppia erityisesti Israelista ja sen käymästä Jom Kippur -sodasta, jossa osapuolien väliset voimasuhteet ja suorituskyvyt vastasivat paljon paremmin Euroopassa vallalla ollutta uhkaa. Lopputuloksena oli vuonna 1982 julkaistu uusi, aiempaa huomattavasti hyökkäyksellisempi AirLand Battle -doktriini.

Vuosien 1990 ja 1991 Persianlahden sodassa jalkaväen eduksi nähtiin joukkojen kyky nopeaan keskittämiseen globaalissa mittakaavassa. Erityisesti kevyet maahanlaskujoukot olivat siirrettävissä kotimaasta toiminta-alueelle verrattain lyhyessä ajassa mutta niiden taisteluvoima koettiin riittämättömäksi, kun taas raskaammin varusteltujen jalkaväkidivisioonien raskaan kaluston toiminta-alueelle siirtämiseen kului aikaa jopa kuukausia. Taistelussa jalkaväki kykeni toteuttamaan sille annettuja tehtäviä, kuten panssaroidun joukon suojaaminen vihollisen jalkaväeltä sekä maaston kohtien haltuun ottaminen määräajaksi.

Persianlahden sodan tärkeimpiä oppeja oli tarve parantaa joukkojen keskitettävyyttä, johon vuoden 2003 perusteella onnistuneesti vastattiin varastoimalla kalustoa ennakoivasti mahdollisille toimintaalueille. Operaatio Iraqi Freedomin taisteluissa korostui ylitse muiden liike. Aiempaa pienemmillä joukoilla pyrittiin nopean liikkeen avulla saamaan haltuun tärkeät maaston kohdat ja siten saattamaan vihollinen epäjärjestyksen tilaan. Tämän jälkeen voimien keskittämisellä pyrittiin ratkaisemaan taistelut nopeasti. Kaikissa sotatoimissa korostui Yhdysvaltojen teknologinen ylivertaisuus viholliseen verrattaessa sekä aselajien välinen yhteistyö: mekanisoitujen joukkojen taistelussa asutuskeskuksissa jalkaväen tarjoama suoja panssareille korostui.