historia: Autotalon taustalla oli yksi Suomen tunnetuimmista ja vanhimmista autoliikkeistä, vuonna 1917 perustettu Korpivaara Oy. Yhtiö sopi jo vuonna 1940 Salomonkadun varrella sijaitsevan tontin vuokraamisesta ja liiketalon ja autokorjaamon rakentamisesta sille.

Suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Aarne Ervi. Jatkosodan syttyminen kuitenkin hidasti hanketta ja aiheutti siihen muutoksia. Lopulta Helsingin kaupunki myi vuonna 1954 tontin Korpivaara Oy:n perustamalle Helsingin Autotalo Oy:lle, ja rakennuksen oli määrä valmistua neljän vuoden kuluessa. Tässä yhteydessä myös hankkeen suunnittelijat vaihtuivat.

Toteutuneen rakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Eino Tuompo ja Veli Valorinta, joiden yhteinen toimisto syntyi juuri tätä toimeksiantoa varten vuonna 1954. Suunnittelu oli kuitenkin tiukasti sidottu aiemmin laadittuun, Korpivaaran, Ervin ja kaupungin yhteistyönä syntyneeseen asemakaavaan. Autotalo vihittiin käyttöönsä 21.3.1958.

Koko tontin mittaiset kellarit olivat alun perin autohalleina, varastoina ja teknisinä tiloina. Pohjakerros varattiin myymälöiksi autohalleineen, autokorjaamoksi ja kahvilaksi. Toisen kerrokseen sijoitettiin toimistotiloja sekä ravintola Lido. Myös kolmas ja neljäs kerros olivat pääosin toimistoina. Ylemmät, torneihin sijoitetut kerrokset olivat jaettavissa keskikäytävällisiin toimistohuoneiden sarjoihin, maisemakonttoreiksi tai pienteollisuushalleiksi. Rakennuksella olikin alkuaan 74 eri käyttäjää.

Myös rakennuksen teknillisissä ratkaisuissa ja yksityiskohdissa pyrittiin uusiin ja ennakkoluulottomiin ratkaisuihin, esimerkiksi alkuperäiset hissit edustivat alan uusinta ja nopeinta tekniikkaa. Hissit on uusittu 1990-luvulla.

Autotalon arkkitehtuuri ilmensi amerikkalaishenkistä tulevaisuususkoa, ja siinä oli viittauksia aikansa kansainvälisiin esikuviin. Niin kutsutun kansainvälisen tyylin tai kansainvälisen modernismin (International Style) piirteitä rakennuksessa edustivat veistoksellisuus, rakennuksen maamerkinomainen asema kaupunkikuvassa sekä julkisivun metalliruudukkojen muodostama rasterikuvio.

Autotalon tärkeimpänä esikuvana on pidetty New Yorkissa sijaitsevaa Lever House (1951) -pilvenpiirtäjää, jonka perusratkaisu jalustan päällä seisovine torneineen ja tontin keskelle jäävine puolijulkisine sisääntulopihoineen on hyvin samankaltainen Autotalon kanssa.

Autotalo oli kuitenkin jo valmistuessaan madallettu versio esikuvistaan. Kortteli täydentyi kahdella tornilla vuosina 1958 ja 1962, kun Armas Lehtisen suunnittelema Pohjantalo ja Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema Kampintorni valmistuivat kortteliin Eteläisen Rautatiekadun puolelle.

Rakennuksen julkisivumateriaaleina ovat alimmissa kerroksissa musta, kiillotettu graniitti ja eloksoitu alumiini, torneissa alumiini ja ilmastointikonehuoneissa profiloitu pelti. Julkisivujen jäsentely on rasterimaista, tiukan symmetristä ja sidoksissa talon rakenneratkaisuihin.

Rungon pilareiden väleihin sijoitettua viittä ikkunaa vastaa pohjakerroksen yksi suuri näyteikkuna. Pääsisäänkäyntiä on korostettu suurella lipalla, jonka alapinnassa on loisteputkivalaisimet. 3 kellarikerrosta, 2-12 kerrosta.

Sisätilat:
Rakennuksen julkiset tilat ovat ilmeeltään huolitellut. Porrashuoneiden portaiden nousut ovat harmaapohjaista betonimosaiikkipintaa, ja kiviaines on mustaa ja valkoista. Kerrostasanteiden pinnoitteena ovat vinyylilaatat, seinäpintana lasitiili ja valkoiseksi maalattu kuviorappaus. Portaiden kaiteet ovat mustaksi maalattua terästankoa, myös kaidepuu on musta ja kulmikas.

Pohjakerroksen käytävien seinäpinnat on verhoiltu vaalealla kalkkikivellä ja hissiauloissa on lisänä mustia, kiillotettuja kivipintoja.