Tutkimus käsittelee Porin kaupungin rajojen ulkopuolella niiden välittömässä tuntumassa asuneita henkilöitä sekä itse aluetta 1800-luvun puolivälissä. Pori paloi vuonna 1852, ja monet kaupunkilaiset pystyttivät tilapäisasunnon kaupungin maille jälleenrakennetun kaava-alueen ulkopuolelle. Asutuksesta tuli kuitenkin ilmiö, joka kesti aina 1800-luvun lopulle asti. Asuntoina käytettiin maakuoppia ja muita mökkejä. Työssä osoitetaan, että ilmiö liittyi palon jälkeiseen hätäasumiseen vain osittain, sillä rajojen ulkopuolelle asetuttiin pitkin 1850-ja 1860-lukua ja osittain myöhemminkin. Vastaavanlaisia kontrolloimattomasti eriytyneitä asuinalueita syntyi muissakin suomalaisissa kaupungeissa vuosisadan puolivälistä alkaen. Maakuoppien kaltaisissa asumuksissa oli Porissa asuttu jo 1800-luvun alussa. Pro gradun tarkastelema ajanjakso on rajattu palovuodesta 1852 vuoteen 1864, mutta kontekstin muodostamiseksi on kuitenkin liikuttu jonkin verran näiden vuosien ulkopuolella.

Työssä kysytään, miten alue ja siellä asuminen näyttäytyivät eri lähteissä palon jälkeisenä vuosikymmenenä ja miten siellä asuneista olisi mahdollista saada tietoa. Aikaisemman tutkimuksen mukaan kaupunki jätti asukkaat oman onnensa nojaan ennen 1860-lukua ja uuden halpoja tontteja tarjonneen VI kaupunginosan rakentamista. Tässä työssä osoitetaan, että alue ja sen asukkaat eivät jääneet 1850-luvulla ja 1860-luvun alussa täysin vaille paikallishallinnon ja seurakunnan huomiota. Vapaamuotoiseen asumiseen puututtiin etenkin, kun yksityisillä kaupunkilaisilla oli etuja ajettavanaan. Aikalaisarvio alueella asuneiden määrästä oli jopa 500 henkeä, joten tutkimuksessa selvitetään myös, minkälaista osaa kaupunkilaisväestöstä asukkaat edustivat eli keitä he olivat. Vuonna 1860 kaupungin maistraatti hääsi joukon alueella asuneita perhekuntia. He olivat kaupungin suojelustyöväkeä, merimiehiä ja entisiä ammatinharjoittajia perheineen. Häädettyjen maaherralle osoittaman valituksen kautta on päästy yksittäisten asukkaiden jäljille, ja eri lähteitä yhdistelemällä heitä on tavoitettu koko tarkastelujaksolta joitakin satoja.

Tutkimuksen lähteinä on käytetty Porin kaupungin maistraatin aineistoa, pöytäkirjoja, tuomiokirjoja, häädettyjen maaherralle osoittamaa valitusta, syyteluetteloita, henkikirjoja ja poliisijärjestystä sekä seurakunnan köyhäinhoitoa koskeneita asiakirjoja. Kirkonkirjatietoa on saatu Suomen sukututkimusseuran Hiski-tietokannasta. Lisäksi työssä on tutkittu porilaisissa sanomalehdissä (Björneborgs Tidning, Porin kaupungin sanomia ja Lännetär) julkaistuja ilmiötä käsitteleviä kirjoituksia. Menetelmänä on ollut yhdistellä eri lähteitä ja poimia niistä tietoja johtolankaparadigman tapaan. Mikrohistoriallista metodia on hyödynnetty yksittäisistä asukkaista lähtevässä kontekstinmuodostuksessa ja asettamalla ristivalotukseen eri lähteiden negatiiviset ja neutraalit kuvaukset alueesta.

Kaupungin rajojen ulkopuolinen alue oli monine funktioineen osa luonnollista kaupunkitilaa. Siellä asuneiden elämä muistutti paljon kaupunkilaisten elämää. Ajankohta osui esimodernin ja modernin ajan kynnykselle, mikä ilmeni muun muassa muutoksena köyhiin ihmisiin suhtautumisessa.